Leena Rauhala /kd:
Arvoisa herra puhemies! Hallitus on käynyt iltakoulussaan
alkoholipoliittista linjauskeskustelua, ja siellä on noussut myös
uudelleen tämä viinavero esille. Kiitos, ministeri
Hyssälä, että olette pitänyt
sitä esillä ja tuonut esille oman kantanne, että veroa
tulisi nostaa. Nyt kuitenkin olemme saaneet tietää ja kuulla,
että on päädytty siihen, että odotellaan keväälle,
perusteluna vielä, että kunnes kaikki tarvittava
alkoholikulutukseen liittyvä tieto on tältä vuodelta
käytettävissä. Kuitenkin sitten päätökseen
on otettu, että rajoitetaan viinan myyntiä ravintoloissa
aamuisin ja rajoitetaan mainontaa. Nyt minä haluaisin kyllä perusteluita:
Mitä perusteita on juuri näille kahdelle rajoitukselle,
joista päätökset on tehty? Miksi ne ovat niin
selkeästi nousseet esille? Ja tämä viinaveron nostaminen,
jonka merkityksestä kyllä aivan varmasti oli tietoa
jo päätöstä tehtäessä,
miksi tämä jäi edelleenkin vain odottamaan
aikaa huonompaa, kun se olisi pitänyt tehdä nyt
jo? Mitkä ovat perustelut näille kahdelle rajoitukselle,
koska myös tutkijat ovat sanoneet, että uusilla
ikä- tai muilla rajoituksilla anniskelupaikoissa sun muissa
(Puhemies: Aika!) on vain marginaalista merkitystä?
Pääministeri Matti Vanhanen
Arvoisa puhemies! Hallitus on veropäätöksestä alkaen
hyvin tarkkaan pyrkinyt seuraamaan näitä vaikutuksia,
ja eiliseen iltakouluun oli myös pyydetty sosiaali- ja
terveysministeriöltä tuoreet arviot nyt kokemuksista,
jotka on saatu, ja samalla STM toi keskustelun pohjaksi esityksen
kaikkiaan viidestä eri aihealueesta, joilla toimenpiteitä tarvittiin. Tarkoituskaan
ei ollut eilen tehdä ratkaisuja. Eilen päätettiin
siitä, että ministeri Hyssälän
koordinointivastuulla ne ministeriöt, joiden toimivaltaan
kyseiset toimenpiteet kuuluvat, valmistelevat päätöksiä ja
asia tuodaan ensi talvikauden aikana hallituksen päätettäväksi.
Leena Rauhala /kd:
Arvoisa herra puhemies! Juuri nämä vastaukset,
että se tuodaan jonkun kauden aikana. Miksi ei voi ajatella,
että tämä olisi nyt niin sanottu kiireellinen
asia, että sitä ei jätetä kuukausiksi
odottamaan, ja varsinkin, koska kenttätyössä,
kuntien päihdetyössä ollaan jo todella
huolissaan. On jopa todettu, että hallituksen linjaus ehkä on
tätä säästö- ja tehostamispolitiikkaa,
jolla on jopa supistettu keskitettyä alkoholitutkimustakin.
Kysytään, mikä on hallituksen linjaus
koko tässä alkoholipolitiikassa ja -tutkimuksessa.
Miten hallitus näkee, että näitä haittoja
nyt pystyttäisiin vähentämään
kipakasti ja antamaan kunnille resurssit?
Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä
Arvoisa puhemies! Kyllä meillä nyt koko ajan
mennään eteenpäin, ei tässä mitään
odotella. Meillä on meneillään kansallinen
alkoholiohjelma, iso kumppanuushanke, ja hyvin laajat toimenpiteet eri
järjestöjen, urheiluseurojen, kuntien ja työmarkkinajärjestöjen
kanssa. Sitten valmistelemme talvikauden aikana ... Olen itse tehnyt
sabluunan tänään, että tämän
ministeriryhmän toimenpide-ehdotuksen valmistelu olisi
helmikuun loppuun mennessä valmis. Me olemme tehneet eilen
iltakouluun keskustelun pohjaksi esitykset, jotka edustaja luetteli,
niitä voi olla muitakin. Tarvitaan varmasti uusia toimenpiteitä,
mutta ne vaativat tietenkin huolellisen valmistelun, jotta ne voidaan
kunnissa jalkauttaa ja elinkeinoelämälle myöskin
saattaa tiedoksi. Näin tämä valmistelu
alkaa nyt, mutta ei sulje pois sitä, että kuntien
sosiaali- ja terveystoimessa ja kaikkialla koko ajan tehdään
työtä.
Katri Komi /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Olisin tässä vaiheessa
kysynyt päihdeäiteihin ja syntymättömien
lasten terveydentilaan liittyen, kummanko oikeudet menevät
edelle, lapsen vai äidin oikeudet. Rakenteelliset epämuodostumathan
syntyvät alkuraskauden aikana, mutta esimerkiksi aivot
kehittyvät koko raskauden ajan.
Onko harkittu uudelleen päihdeäitien vastentahtoista
hoitoa, kun raskaus on jo alkanut?
Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä
Arvoisa puhemies! Tätä aiemmin harkittaessa
on tultu siihen tulokseen, että jos tällainen
pakkohoito on olemassa, niin sitten nämä äidit
niin sanotusti häviävät, eivätkä tule
neuvolajärjestelmän tai terveydenhuollon piiriin,
jolloin ne vahingot saattavat olla vielä suuremmat. Nyt,
mitä harkitaan, monissa maissa, esimerkiksi Ranskassa ja
USA:ssa, on varoitus pulloissa, että alkoholi voi olla
haitallista, vaurioittaa sikiön terveyttä, ja
sitten myöskin sitä, että päihdeäideille
tarjotaan aktiivisesti päihdepalveluun oikeutta, oikeutta
tulla päihdepalveluihin hoitoon, kun nyt saattaa olla,
että joutuu jonottamaan tai ei pääse. Terveystoimikin
voi myös aktiivisesti tarjota tätä mahdollisuutta.
Mutta itse en usko pakkoon, koska silloin voidaan synnyttää missä vain.
Sirpa Asko-Seljavaara /kok:
Arvoisa herra puhemies! Minulla oli aivan sama kysymys kuin edellisellä kysyjällä:
missä viipyy ed. Anneli Kiljusen lakialoitteen käsittely?
Nyt on vuosi siitä kulunut, kun se lähetettiin
ministeriöön, ja mitään ei ole
tapahtunut. Kyllä sinä aikana on jo kymmeniä,
jopa satoja fas-lapsia syntynyt tähän maahan.
Kyllä tämmöinen tahdonvastainen hoito
on muissa maissa täysin mahdollista, ja sitä monet
meidän obstetrikot esittävät.
Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä
Arvoisa puhemies! Lakialoite käsitellään
luonnollisesti eduskunnassa. Mutta kyllä tässä on
laaja asiantuntijajoukko ollut sitä mieltä, että meillä on hyvä neuvolajärjestelmä,
jonka pitäisi tietysti näitä päihdeäitejä tukea,
ja että jos tulee tällainen pakko, niin sitten
hävitään järjestelmästä kokonaan,
ja silloin haitat ovat suuret. Mutta tämä on tosi
vakava kysymys, miten pystymme näitä äitejä auttamaan,
tukemaan, palvelemaan. Minusta pitäisi aktiivisesti tarjota
päihdehoitoa. Kaikille raskaana oleville päihteitä käyttäville
tarjottaisiin aktiivisesti hoitoa, tukea. Siinä meillä on
varmasti paljon vielä tehtävää.
Mutta eihän tämäkään
ketään vahingoita, että pulloihin tulee
varoitusmerkintä. Vaikuttavuudesta ei ole tutkimusnäyttöä,
mutta ei varmasti ole haitaksi.