Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Käytän mielelläni
tästä hallituksen esityksestä 141 vielä tällaisen
perusteellisemman puheenvuoron, koska tämä laki,
jota hallitus esittää — laki asuntojen
korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksista annetun lain muuttamisesta — on perustaltaan
hyvin periaatteellinen.
Mehän olemme hyvin paljon puhuneet kotitalousvähennyksestä,
jota hallitus esitti nostettavaksi niin, että sen enimmäismäärä on
3 000 euroa vuodessa, ja jos on kyse kahden palkanansaitsijan
kotitaloudesta, se on 6 000 euroa eli kohtuullisen iso
summa. Vähennys voidaan tehdä palkkakustannuksista,
kun tehdään mainittuja asuntoihin liittyviä korjauksia:
energiakorjauksia, terveyshaitan poistoa jne.
Nimenomaan energiatehokkuuden lisäämiseen
tai energian tuotantotapamuutokseen liittyvät korjaustoimenpiteet
ovat hyvin tärkeitä, ja istuva hallitushan on
näitä painottanut, ja oppositio on pyrkinyt laittamaan
vielä paremmaksi. Ne ovat osa ilmastonmuutoksen hillitsemiseen
liittyviä toimia, jotka ovat sitä tyyppiä,
että siirrytään esimerkiksi öljypolttimista
pelletin käyttöön.
Niihin liittyy nyt verotuksellisella puolella se ongelma, että verotus
ei välttämättä havainnoi, milloin
onkin kysymyksessä vaikkapa siirtyminen suoraan sähkölämmitykseen.
Tästä tänään viimeksi
olemme täällä kuulleet huolen, että tämä kotitalousvähennys
ei aina välttämättä kohdistu
oikein energiatalouden näkökulmasta.
Mutta, puhemies, nyt on kysymys sellaisesta hallituksen esityksestä,
jolla pyritään saamaan kompensaatiota niille ihmisille,
joilla ei ole valtionveroa, jotka ansaitsevat niin vähän,
että he eivät siis sitä maksa. Kompensaatio
on siis tämä avustus, joka kohdistuu hankintoihin.
Kun tehdään energian tuotantotapamuutosta, niin
siihen voi muutoksentekijä saada avustusta. Näin
on ollut aikaisemminkin, ja nyt pyritään avustuksen määrää nostamaan.
Nimittäin voimassa olevassa laissa todetaan 6 §:n
6 kohdassa avustuksen enimmäismäärästä seuraavasti:
"Avustusta voidaan myöntää hankekohtaisen
harkinnan perusteella hyväksyttävistä kustannuksista:
- - 6) enintään 10 prosenttia tai erityisestä syystä enintään 15
prosenttia, jos avustus myönnetään -
-, uusiutuvan energian käyttöönottoa
tukeviin toimiin kuitenkin enintään 15 prosenttia
tai erityisestä syystä enintään
20 prosenttia - -." Siis kysymys on uusituvasta energiasta ja maksimaalisesti
20 prosentista.
Nyt hallitus on tehnyt pykälään sellaisen
muutoksen, että siihen on lisätty 7 kohta, joka
kuuluu: "Avustusta voidaan myöntää hankekohtaisen
harkinnan perusteella hyväksyttävistä kustannuksista:
- - enintään 25 prosenttia, jos avustus myönnetään
6 kohdan mukaiseen käyttötarkoitukseen pienituloiselle
avustuksensaajaruokakunnalle toimenpiteiden kohdistuessa enintään kaksi
asuntoa käsittävään rakennukseen."
Kysymys on siis nyt siitä, että tästä on
tullut harkinnanvarainen ja nimenomaan tulosidonnainen. Aikaisemmin
se ei sitä ollut. Tämä tuloja koskeva
tiukkuus näkyy siinä, että kahden hengen
pienituloisena avustuksensaajaruokakuntana pidetään
alle 2 055 euroa kuukaudessa tuloa saavaa ruokakuntaa.
Hyvä, tässä on siis sosiaalisesti ajateltu
kuitenkin asiaa. Tosin prosenttia on nostettu vain 5 prosenttia
siitä, mitä on enimmillään nykyisen
lain mukaan voinut saada tukea.
Teimme tästä ed. Valppaan kanssa, joka on paikalla,
ja ed. Tallqvistin kanssa vastalauseen ympäristövaliokunnassa
ympäristövaliokunnan mietintöön
11. Vastalauseen sisältö on se, että 6 §:ään
tulee tähän uuteen 7 kohtaan muutos niin, että kun
hallitus esittää muotoilua enintään
25 prosenttia, niin me esitämme enintään
50 prosenttia.
Arvoisa puhemies! Kysymys ei ole mistään huutokaupasta,
sillä pienituloiselle ihmiselle sen 75 prosentin hankkiminen
näihin tarvikkeisiin on todella suuren kiven takana. Se
on vaikeata, ja sen vuoksi tämä 50 prosenttia
on aivan kohtuullinen vastaantuleminen eli puolet näistä tarvikkeista,
mitä tarvitaan energian tuotantotavan muutokseen, uusiutuvan
energian käyttöönottoon. Se on perusteltua
etenkin, koska pienituloinen henkilö ei pysty saamaan minkäänlaista
työkustannuksia kompensoivaa avustusta tai tukea, koska
tämä työkustannus menee kotitalousvähennyksen
puolella ja tehdään valtionverosta.
Näin ollen kysymys tässä on siis
erittäin sosiaalisesta asiasta, vaikka on mielestäni
selvää, että tämä on
hallitukseltakin tällainen omantunnon rauhoittelu, että pienituloisillekin
annetaan jotakin, koska edelleenkin, vaikka tämä 50
prosenttia olisi hyväksyttykin — mehän
nimittäin siitä viime perjantaina äänestimme,
ja vain 25 kansanedustajaa oli tämän muutoksen
puolesta — tästä huolimatta jäisi
vielä se 50 prosenttia hankittavaksi.
Budjetissa on osoitettu 2 miljoonaa euroa pienituloisten avustuksensaajaruokakuntien
asuntojen korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksen toteuttamiseen.
Laskennallisesti se olisi ehkä merkinnyt 4 miljoonan euron
kokonaistarvetta vuoden 2009 talousarvioon, mikäli tuo
meidän esityksemme olisi mennyt läpi. Tässä on
hyvä muistuttaa myös siitä, että valtio
saa arvonlisäveroa 22 prosenttia tarvikkeista, eli tämä avustus palautuu
tämän hallituksen esityksen mukaan lähes
sellaisenaan takaisin hallituksen tuloihin.
Mutta, puhemies, nyt on oleellista myös se, että eduskunnan
oppositiolla on sellainen periaate, että pienituloisia
ihmisiä pitää tukea, ja kohdistamme
kritiikkiä siihen, että kun korjausavustus ei
todellakaan kohdistu pienituloisiin ihmisiin, ei voi edes
sanoa, että kaikkein pienituloisempiin, noin miljoonaan
suomalaiseen, eläkeläiseen jne., niin
emme myöskään pysty etenemään
tässä ilmastonmuutoksen hillitsemistilanteessa,
jos ei pienituloisten ihmisten taloja pystytä saamaan energiatehokkaiksi
tai heidän lämmitysjärjestelmiään
muuttamaan energiatehokkuuden suuntaan ja ilmastonmuutosta hillitsevään
suuntaan.
Tämän vuoksi ja kellon lähetessä kohta
puoli kahdeksaa ja kun täällä istuvat
paikalla niin kuin aina ed. Pulliainen, ed. Valpas ja puhemies,
on pakko tässäkin tyhjille sosialidemokraattien
tuoliriveille vain todeta se, että ei oikein löydy
siitä sosialidemokraattien liturgiasta ja puheesta ja paatoksesta,
jota täällä olemme kuulleet, perusteluja
sille, että he eivät ole voineet kannattaa tätä ehdotusta.
Tänään ed. Paasio käytti hyvän
puheenvuoron, kun hän totesi ikään kuin
vastatessaan allekirjoittaneelle, että heidän
olisi pitänyt kannattaa tätä 50 prosentin
lisäystä. Mutta tämä käytäntö,
joka täällä talossa on, kun vastalauseesta äänestetään,
että ei välttämättä tiedetä vastalauseen
sisältöä, varmaan toteutui viime perjantaina.
Uskon, että sinänsä sosialidemokraateilla
on hyvä ajatus tässä, mutta käytäntö ainakin
tämän hallituksen esityksen 141 kohdalla ei sitten
toiminut.
Keskustelu päättyi.