Markku Eestilä /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Laki autoverolle kannetun arvonlisäveron suuruisen veron palauttamisesta eräissä tapauksissa annetun lain muuttamisesta eduskunnalle. Tämä lakialoite sai kiitettävästi allekirjoittajia, 150, ja minun mielestäni se osoittaa ainakin sen, että eduskunnassa on sellaisia kansanedustajia, joilla oikeudenmukaisuus ja oikeudentunto on korkealle kehittynyt, kiitoksia siitä.

Arvoisa puhemies! Käykö näin, että luen tämän aloitteen ja sen jälkeen muutama periaatteellinen sana tästä aloitteesta?

Aloitteen pääasiallinen sisältö. Lakialoitteessa esitetään, että eduskunta korjaa vuonna 2009 säädettyä palautuslakia siten, että yksityisten kansalaisten maahantuomista autoista ja moottoripyöristä laittomasti autoverotuksen yhteydessä perityt arvonlisäverot, elv, palautetaan myös vuosilta 2002—2005.

Perustelut.

Autoverosta perittiin vuosina 2002—2009 yhteisöoikeuden vastaista ja syrjivää lisäosaa, niin sanottua elv:tä. Yhteisöjen tuomioistuimen päätöksen C-10/08 jälkeen vuonna 2009 eduskunnassa säädettiin laki, jonka nojalla laittomasti perityt arvonlisäverot palautettiin vuosina 2006—2009 tehtyjen päätösten osalta.

Tällöin palautusta ei ulotettu aiempiin päätöksiin, koska katsottiin, että hallinnollinen palautusvelvollisuus voitiin rajata autoverolain muutoksenhakuajan mukaiseen kolmeen vuoteen. Korkeimman oikeuden viime heinäkuussa tekemä ratkaisu on kuitenkin muuttanut tilannetta oleellisesti.

Äskeisellä ratkaisullaan 2013:58 korkein oikeus päätti, että valtio on velvollinen palauttamaan yksityisiltä perityn elv:n myös eurooppaoikeuden loukkaukseen perustuvana vahingonkorvauksena. Korkeimman oikeuden ratkaisu perustui siihen, että veron periminen oli siinä määrin ilmeisen virheellistä, että hallinnollisen palautusvelvollisuuden lisäksi myös vahingonkorvauksen edellytykset täyttyivät.

Vahingonkorvauksen palautusaika ei Suomessa rajaudu hallinnollisen veronpalautuksen tavoin 3 vuoteen, vaan ainoa rajoittava tekijä on saatavan vanhentuminen. Vanhentumislain mukaan saatava vanhenee 10 vuodessa, ja vahingonkorvausta rajoittaa lisäksi 3 vuoden vanhentumisaika siitä, kun korvausta vaativa on saanut tiedon vahingosta ja siitä vastuussa olevasta.

Tulli on kieltäytynyt maksamasta korvauksia, koska se katsoo, että verovelvollisten on katsottava tienneen vahingosta ja valtion vastuusta vahingosta jo vuonna 2009 yhteisöjen tuomion C-10/08 jälkeen. Tällainen tulkinta on kuitenkin virheellinen ja kohtuuton, koska kenenkään kansalaisen ei voi edellyttää tienneen valtion vastuusta jo tuolloin.

Kansalaisten oletettaisiin tällöin myös pitäneen tietää, että viranomaisten antamat ohjeet ja kannanotot ovat olleet virheellisiä ja että korkeimman oikeuden päätöksessä ohitettu vahingonkorvauslain vastuunrajaus on yhteisöoikeuden vastaisena laiton.

Raskauttavana asiana on syytä todeta, että korkein hallinto-oikeus ei ole purkanut Tullin virheellistä hallintomenettelyä yhdenkään tapauksen osalta. Kansalaisten eli laittoman verotuksen kohteiksi joutuneiden olisi siis Tullin näkemyksen mukaan pitänyt ymmärtää korkeimman hallinto-oikeuden tulkinnan olleen yhteisöoikeuden näkökulmasta väärä.

Laittoman veron palauttamisessa ei ole lainkaan kysymys siitä, onko verovelvollisten saatava perusteltu, vaan ainoastaan siitä, voidaanko laittomasti perittyjen verojen palauttamiselta välttyä riitelemällä laittoman veron maksaneita vastaan vanhentumisperusteella. Veromoraalin ylläpitäminen edellyttää, että veronsaaja myös itse oikaisee omat laittomat toimensa eikä ainoastaan vaadi kansalaisilta samaa. Harmaan talouden vastaisessa taistelussa valtio ei voi olla erityisasemassa.

Autoverotuksen arvonlisäverojen syrjivä ja laiton periminen on komplisoitu ja uniikki kokonaisuus, jonka ratkaisu ei tästä syystä muodosta minkäänlaista ennakkotapausta valtion vastuusta, varsinkaan jos ongelma ratkaistaan palautuslailla eikä riitelemällä kansalaisia vastaan.

Hallintolainkäyttölain perusteella virheellinen hallintomenettely voidaan anomuksesta purkaa 5 vuoden määräajan kuluessa, mutta erityisen painavista syistä tätä määräaikaa voidaan jatkaa.

Tämän vuoksi Tullin virheelliseen hallintomenettelyyn perustuvat päätökset voidaan purkaa sellaiseen ajankohtaan asti, jonka voidaan katsoa edustavan mahdollisimman suurta oikeudenmukaisuutta. Erityisen huomionarvoista on se, että korkein hallinto-oikeus on virheellisesti estänyt kaikki verovelvollisten tekemät purkuanomukset.

Pitkiä oikeusprosesseja vanhentumisajan tulkinnasta ei tarvita. Eduskunnan tulee viipymättä muuttaa palautuslakia siten, että arvonlisäverojen eli elv:n palautus viran puolesta tai vähintäänkin vaatimuksesta ulotettaisiin veroihin, jotka on maksettu Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomion asiassa Siilin, C-101/00, 19.9.2002 jälkeen, sekä veroihin, joista on tämän päivämäärän jälkeen tehty purkuvaatimus verotuksen rakenteellisen virheellisyyden johdosta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme, että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

"Laki autoverolle kannetun arvonlisäveron suuruisen veron palauttamisesta eräissä tapauksissa annetun lain muuttamisesta.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

kumotaan autoverolle kannetun arvonlisäveron suuruisen veron palauttamisesta eräissä tapauksissa annetun lain (822/2009) 2 §:n 2 momentti ja 6 § ja

muutetaan 5 §:n 1 momentti seuraavasti:

Palautus viran puolesta.

Yksityishenkilölle on palautettava taannehtivasti tässä laissa tarkoitettu, vuosina 2002—2009 maksuunpantu vero viran puolesta verovelvollista kuulematta."

Arvoisa puhemies! Tämän aloitteen tarkoitus ei ole osoittaa, ketkä tai kuka on tehnyt virheen, koska se on luonnollista, että virheitä tehdään. Jos eduskunta olisi tiennyt vuonna 2009, kun se sääti palautuslain, että valtion vastuu on myös vahingonkorvausvelvollinen, niin epäilen, että eduskunta olisi silloin ulottanut tämän lain koskemaan aikaisemminkin tuotuja autoja ja moottoripyöriä todennäköisesti juuri vuoteen 2002 saakka.

Tämä kysymys on sillä tavalla tärkeä, kun me korostamme tässä salissa useissa puheenvuoroissa luottamusta ja keskinäisen sopimisen tärkeyttä näinkin pienessä valtiossa kuin Suomi on, niin tämä moraalinen velvollisuus palauttaa tämä laiton vero on yllättävän suuri, ja tämän takana on suuria periaatteellisia kysymyksiä. Vetoaminen vanhentumiseen on ainoastaan keino yrittää olla palauttamatta laittomasti perittyjä veroja. Jos me tällä tavalla annamme Tullin ja ehkä valtiovarainministeriön noudattaa tätä hallintomenettelyä, niin kyllä tällä samalla valitettavasti lähetetään kansalaisten oikeudet tuomioistuimia kiertävälle radalle. Sen takia tämä palautuslaki ja lakiesitys on tehty, että eduskunta yksinkertaisesti päättäisi uudelleen tämän lain sisällön, koska tältä entiseltä lailta on oikeudellinen pohja pudonnut pois. Tämä on aika yksinkertainen asia sinänsä, maksaa kylläkin paljon, mutta yleensä veron palauttaminen maksaa, niin kuin myös lisäveron maksaminen maksaa. Eli fiskaaliset syyt eivät voi olla peruste sille, että laittomia veroja ei palauteta.

Vielä, arvoisa puhemies, lopuksi: Kun me vaadimme kansalaisilta monta kertaa rahojen palauttamista veroparatiiseista ja tuomitsemme yritysjohtajien kohtuuttomia palkkioita ja tiettyjä etuuksia, niin on aika nurinkurista, että kun valtio, tässä tapauksessa Tulli, joutuu itse ikään kuin palautusvelvollisuuden piiriin, niin se ei noudata näitä samoja pelisääntöjä. Mikäli tätä asiaa ei hoideta sillä oikeudenmukaisella tavalla, niin ainakin itse pelkään, että jollakin tavalla tämä saattaa edesauttaa sitä, että kansalaisten luottamus valtiota ja verottajaa kohtaan rapautuu ja se avaa portit ikään kuin kahdelle talousjärjestelmälle, jotka joissakin muissa Euroopan maissa taitavat olla aika yleisiä.

Kiitän lopuksi tämän aloitteen allekirjoittajia.

Pertti Hemmilä /kok:

Arvoisa puhemies! Tämä edustaja Eestilän aloite laittomasti perittyjen arvonlisäverojen palauttamiseksi on vähintäänkin aiheellinen. Näyttää siltä, että olen nyt tässä salissa ainoa edustaja, joka oli valtiovarainvaliokunnassa silloin melko tarkalleen neljä vuotta sitten, kun tämä asia oli käsittelyssä ja päätettiin valtiovarainvaliokunnassa mietinnöstä. Se oli muistaakseni lokakuussa 2009.

Nyt edustaja Eestilä otti esille puheenvuorossaan, että eduskunta ei ehkä tainnut olla tietoinen päättäessään silloin tästä laista, että tähän sisältyy myöskin vahingonkorvausvastuu. Joudun tuottamaan edustaja Eestilälle ja muille pettymyksen, jos te olette siinä uskossa, että eduskunta ei ole tiennyt tätä. Tästä keskusteltiin todella paljon valtiovarainvaliokunnassa, ja itse edustin sitä kantaa, että parempi maksaa kuin ensin itkeä ja silti maksaa, elikkä että olisi ulotettu se sinne vuoteen 2002, joka oli EY-tuomioistuimen päätös, tämä laittomasti perittyjen arvonlisäverojen takaisinmaksu.

Nyt on selvää, että kun on korkeimman hallinto-oikeuden päätös vielä tässä takana, niin kyllä tässä olisi syytä valtiovarainministeriön nyt ottaa lusikka kauniiseen käteen ja hoitaa asia sillä tavalla, että nämä laittomasti perityt arvonlisäverot palautettaisiin. Silloin neljä vuotta sitten arviot siitä, minkä verran joudutaan takaisin maksamaan näitä, vaihtelivat 30:n ja 100 miljoonan euron välillä. Tällä hetkellä puhe on varmasti kymmenistä miljoonista. Mutta maksettava ne on.

Mika Niikko /ps:

Arvoisa puhemies! Edustaja Eestilän lakialoite on hyvä, ja sen tähden siihen oli itsenikin helppo nimeni laittaa. Tämä jos jokin koettelee suomalaisen yhteiskunnan oikeudenmukaisuuden tuntoja. Yksittäisellä kansalaisella ei ole mahdollisuutta lähteä valtiota vastaan taistelemaan yksittäisen laittomasti perityn arvonlisäveron osalta ajoneuvoveron yhteydessä. Siinä mielessä on tärkeä korjata tällainen virhe, jossa jopa 30 000 autoilijalta on peritty liikaa veroja.

Hallitus pystyy oikaisemaan tämän, ja uskonkin, että hallitus varmasti nyt 150 lakialoitteen allekirjoittajan nimeä kunnioittaa ja ottaa tämän kauniiseen käteensä, käsiteltäväksi, ja antaa tähän myötämielisen vastauksen ja palauttaa nämä laittomasti perityt ajoneuvoverot autoilijoille. Mehän tiedämme, että nyt nämä on peritty vastoin EU-tuomioistuimen päätöstä ja korkeimman oikeuden päätöstä. Jos tämä tuomio jää tällaisenaan voimaan, että autoilijat eivät saa sitä rahaansa takaisin, mikä on väärin peritty, niin luulen, että tämä horjuttaa merkittävällä tavalla luottamusta eduskuntaan. Siinä mielessä meidän tulee yhteisesti sopia, että tämmöinen, vaikka se jonkun kymmenen miljoonaa euroa maksaakin, korjataan ja saadaan luottamus palautumaan tältä osin.

Olisin myös halunnut semmoisen näkökulman nostaa esille, että tällaisia tapauksia varten olisi hyvä, jos Suomessakin olisi mahdollisuus esimerkiksi yhteiskanteeseen ja saada yhteiskanteen keinoin välineitä taistella suurempia vastaan. Tässähän tapauksessa ilman yhteiskannetta kenelläkään ei ole mitään mahdollisuutta lähteä hakemaan esimerkiksi 500:n tai 1 000 euron korvausta, koska ne kustannukset nousevat liian suureksi ja tulos on hyvinkin epävarma. Siinä mielessä toivon, että hallitus myös tämän esimerkin johdosta harkitsisi tämmöistä lainsäädäntömuutosta.

Sampsa  Kataja /kok:

Arvoisa puhemies! Pyydän aluksi anteeksi, että nyt käytän paljon aikaa, mutta se voi olla paikallaan, sillä kyse on periaatteellisesti erittäin merkittävästä asiasta ja aloitteenkin on allekirjoittanut 150 kansanedustajaa ja tämän aloitteen hyväksyminen saattaisi tarkoittaa kymmenien tai satojen miljoonien korvausvastuuta valtiolle, joten hieman taustoja ja selvitystä siihen, mihin tämä voisi johtaa.

Autoverolle kannettiin vuoteen 2009 asti arvonlisäveron suuruinen vero, joka on sittemmin nimetty elv:ksi, ei siis arvonlisäveroksi, erotuksena varsinaisesta arvonlisäverosta. Tämä vero kannettiin neutraliteettisyistä, jotta yksityisten tuomat autot ja arvonlisäverovelvollisten kaupallisten maahantuojien tuomat autot olisivat tulleet verotetuiksi yhtä suurella verorasituksella kaikissa tapauksissa. Kyseessä oleva vero kannettiin kaikilta tuojilta, mutta alvivelvollisille se oli vähennyskelpoinen siinä vaiheessa, kun he maksoivat autoverolle arvonlisäveron myydessään auton kuluttajalle.

Vähennyksen ansiosta arvonlisäveron suuruinen vero tuli maksetuksi autoveron osuudelle vain kertaalleen alv-velvollisessa ketjussa. Tämän veron yhteensopivuus EU-oikeuden kanssa oli esillä EU-tuomioistuimessa Suomen autoverotusta koskeneessa korkeimman hallinto-oikeuden ennakkoratkaisupyynnössä vuonna 2002. Ennakkoratkaisun ja sen perusteella annetun korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun perusteella autoveron laskentatapaa muutettiin mutta elv vähennysoikeuksineen säilytettiin. EU-tuomioistuin ja korkein hallinto-oikeus nimenomaisesti totesivat, että elv:n saa kantaa, koska se ei ole alvidirektiivissä kielletty vero eikä veron vähennysoikeus vaikuta veron syrjivyysarvosteluun yksityistuojia kohtaan.

Tästä järjestelystä luovuttiin lainmuutoksin, kun EU-tuomioistuin katsoi vuonna 2009 antamassaan uudessa tuomiossa, että järjestely oli yksityistuojia syrjivä ja arvonlisäverodirektiivin vähennysoikeutta koskevien säännösten vastainen. Elv:stä luopumisen yhteydessä autovero muutettiin kuluttajaveroksi, jolloin autoveroa ei enää lueta alvin perusteeseen silloinkaan, kun tuoja on alvivelvollinen. Autoverolle ei siis enää kanneta elv:tä eikä myöskään alvia. Tämäkin järjestely on tuontikanavien suhteen neutraali. Autoveron määrää korotettiin arvonlisäveron verran, joten autoveron verorasitus säilyy entisellään.

Jälkimmäinen EU-tuomioistuimen ratkaisu edellytti tilanteen takautuvaa korjaamista EU-oikeuteen sisältyvän periaatteen takia. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan EU-oikeuden vastaisesti kannetut verot on palautettava verovelvollisille. Yksityistuojilta kannettu elv palautettiin heille siltä ajalta, kun autoverotuksen oikaisu- ja muutoksenhakuaikaa oli vielä jäljellä. Veron palautukseen sovellettiin siis hallinnollista verotuksen oikaisu- ja muutoksenhakumenettelyä samoin perustein kuin muihinkin verotuspäätösten muutoksiin.

Autoverotukseen sovellettavan oikaisuajan puitteissa veroa palautettiin vuosina 2006—2009 tuoduista autoista. Palautusmenettelystä säädettiin erillislaki sen takia, että palautukset maksettiin poikkeuksellisesti Verohallinnon kautta hyödyntämällä sen tietoja verovelvollisten osoitteista ja pankkitileistä, vaikka palautuspäätökset teki viran puolesta autoverotusta hoitava Tulli. Menettely edellytti lainsäädäntöä, koska siinä luovutettiin verovelvollisten henkilötietoja viranomaisten välillä. Palautuksia maksettiin kaikkiaan noin 50 miljoonaa euroa. Tärkeää on huomata, ettei erillislailla laajennettu palautusoikeutta ajallisesti eikä aineellisesti vaan säädettiin ainoastaan palautusten toteuttamistavasta.

Se, että palautus rajoittui vain neljään vuoteen, johtui EU-tuomioistuimen erittäin vakiintuneesta ratkaisulinjasta, jonka mukaan EU-oikeuden vastaisesti kannetut verot palautetaan kansallisten muutoksenhakusäännösten puitteissa. Oikeusvarmuuden takia jäsenvaltion virheellisesti kantamien verojen palauttaminen voidaan rajoittaa kohtuulliseen aikaan. Suomessa yleisesti sovellettu verotuksen muutoksenhakuaika on oikeuskäytännössä hyväksytty tällaiseksi määräajaksi.

Yksityistuojat, jotka olivat tuoneet autoja ennen vuotta 2006 ja maksaneet autoverolle elv:n, hakivat korkeimmalta hallinto-oikeudelta veropäätöksen purkua. Vaatimus oli, että elv tulisi palauttaa, vaikka verotuspäätösten säännönmukainen muutoksenhaku oli menetetty. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi purkuhakemukset ja katsoi, ettei EU edellytä verojen palauttamista muutoksenhakuaikaa pidemmältä ajalta. Hallintoasiana asia tuli siten loppuun käsitellyksi.

Sittemmin asia on viety yleiseen tuomioistuimeen, jossa kantajat ovat vaatineet valtiolta EU-oikeudellisena vahingonkorvauksena ennen vuotta 2006 kannettuja elv:itä. Helsingin käräjäoikeus antoi päätöksen, jossa valtio tuomittiin maksamaan elv:n suuruinen määrä vahingonkorvauksena tuojalle. Hovioikeus ja korkein oikeus vahvistivat tuon tuomion. Sen jälkeen Helsingin käräjäoikeus on ratkaissut yhden uuden kanteen, jossa valtio tuomittiin linjausten pohjalta maksamaan elv vahingonkorvauksena mutta jossa kantaja tuomittiin kantamaan omat oikeudenkäyntikulunsa.

Veroja koskevina vahingonkorvaustuomiot ovat periaatteellisesti merkittäviä. EU-oikeudellinen vahingonkorvausvelvollisuus on EU-tuomioistuimen oikeuskäytännössään luoma periaate, jonka syntymisen edellytykset ovat varsin tiukat. Edellytyksenä on muun muassa, että EU-oikeuden rikkomuksen on oltava riittävän ilmeinen.

Myös EU-oikeudelliseen vahingonkorvaukseen sovelletaan kansallisia vahingonkorvausta koskevia säännöksiä. Yleisen velan vanhentumista koskevan lain, jota sovelletaan myös vahingonkorvauksiin, mukaan velka vanhenee 3 vuodessa siitä lähtien, jolloin vahingon kärsinyt on saanut tietää tai hänen olisi pitänyt tietää vahingosta ja sen aiheuttajasta, ja viimeistään 10 vuodessa siitä, kun vahinko on syntynyt. Lain esitöiden mukaan vahingon kärsineellä on selonotto- ja toimimisvelvollisuus.

Vahingonkorvauksena käsitellyissä tapauksissa ei ole toistaiseksi otettu suoraa kantaa vanhentumiseen, koska vanhentumisväitettä ei ole esitetty. Kanteet on näissä tapauksissa nostettu lyhyen ajan kuluessa jälkimmäisestä EU-tuomioistuimen elv:tä koskeneesta tuomiosta. Käräjäoikeuksissa on kuitenkin parhaillaan vireillä vasta hiljattain nostettuja uusia kanteita, joissa valtio on vastaajana esittänyt vanhentumisväitteitä ja joissa käräjäoikeus joutuu ottamaan kantaa sekä absoluuttisen 10 vuoden että erityisen 3 vuoden vanhentumisaikaan. Käräjäoikeustason ratkaisuja on odotettavissa ensi vuonna. On mahdollista, että ne saavat lainvoiman vasta hovi- ja korkeimman oikeuden ratkaisujen myötä.

Tulli on kaiken varalta kehottanut ennen vuotta 2006 autonsa tuoneita tekemään Tullille osoitetun korvausvaatimuksen, jolla velan vanhentuminen katkaistaan. Näitä on tullut Tulliin noin 10 000. Ne odottavat käsittelyä, sillä Tulli odottaa yleisten tuomioistuimien kantaa vanhentumiseen: niiden toimivaltaan vanhentumislain soveltaminen näissä tapauksissa kuuluu.

Tästä vanhentumisesta on säädetty oikeusrauhan saavuttamiseksi sekä hallinnollisessa, veroihin sovellettavassa muutoksenhaussa että siviilioikeudellisessa vahingonkorvausmenettelyssä. Valtiota ei yleisen velan vanhentumislain soveltamisessa tule vastaajana saattaa muita vastaajia huonompaan asemaan.

EU-oikeus ei ole esteenä sille, että verojen palauttamiselle hallinnollisessa menettelyssä tai vahingonkorvaukselle asetetaan määräajat, joiden umpeenkuluminen tarkoittaa sitä, että oikeus palautukseen tai vahingonkorvaukseen menetetään. Koska vanhentumiskysymysten ratkaiseminen vahingonkorvausasiana kuuluu yleisten tuomioistuimien toimivaltaan, asiassa tulisi odottaa yleisten tuomioistuimien selkeää ratkaisua. Jos yleisessä tuomioistuimessa vastoin tämänhetkisiä odotuksia katsotaan, että vanhentuminen ei ole päättynyt, verovelvollisten ei tarvitse nostaa omia kanteitaan tuomioistuimessa korvauksen saamiseksi, vaan Tulli voi hoitaa ne tuomioiden perusteella verovelvollisten vaatimuksesta.

No, asiahan on myös periaatteellisesti tärkeä. Erillislaki veron palauttamisesta tai vastaavan suuruisen vahingonkorvauksen maksamisesta voisi vaikuttaa haitallisesti myös muihin vastaaviin — vireillä oleviin ja tuleviin — valtiota vastaan nostettuihin, EU-oikeuden rikkomuksiin perustuviin vahingonkorvauskanteisiin. Pelkästään verotuksen osalta on Helsingin käräjäoikeudessa parhaillaan vireillä valtiota vastaan nostettuja kanteita EU-oikeuden vastaiseksi väitettyjen arvonlisäverojen ja väylämaksujen palauttamiseksi joko EU-oikeuden vahingonkorvauksena tai niin sanottuna perusteettomana etuna.

Väylämaksuasiassa korkein hallinto-oikeus on hylännyt purkukanteet, joten hallintoasiana väylämaksuja on palautettu vain muutoksenhakuajalta vastaavaan tapaan kuin elv-asioissa. Asialla on suuri valtiontaloudellinen merkitys, sillä pelkästään vaadittujen väylämaksujen määrä nousee 100 miljoonaan euroon. Jos valtio vastoin tai ilman tuomioistuinten kantaa ottaa elv:n osalta kannan, jonka mukaan veroja palautetaan vahingonkorvausperusteella vanhentumislain soveltamisesta riippumatta, voitaisiin tämä joutua tekemään myös muissa asioissa, joiden sisältöä tai merkitystä ei tässä vaiheessa voida vielä ennakoida. Samalla verotusta varten säädetyt hallinnolliset muutoksenhakuajat menettäisivät käytännössä merkityksensä.

Jos asiassa päädyttäisiin säätämään erillislaki elv:n palauttamisesta vuosina 2002—2005 autonsa tuoneille, palautusoikeus koskisi kymmeniätuhansia yksityishenkilöitä. Jos vero palautettaisiin kaikille, palautettava määrä olisi arviolta noin 70 miljoonaa euroa. Palautettava määrä olisi arviolta keskimäärin 700 euroa autoa kohti. Lisäksi tulisi maksettavaksi palautuskorko. Jos asiassa sovellettaisiin autoverotuksen palautuskorkoa, se laskettaisiin veron maksupäivästä, mikä erilaisten tehtyjen autovero-oikaisujen takia edellyttäisi useiden manuaalisesti tehtävien korkolaskelmien tekoa samastakin autosta. Korkojen yhteismäärä nousisi arviolta vähintään 20—30 miljoonaan euroon.

Käytännössä palautus olisi erittäin hankala toteuttaa. Kantojärjestelmä on Tullissa muuttunut vuonna 2006. Joka tapauksessa palautusmenettely työllistäisi merkittävästi Tullia, ja vanhojen veropäätösten tutkiminen ja maksujen etsiminen vanhoilta varmuuskopionauhoilta edellyttäisi Tulliin vähintään 60—70 henkilötyövuoden panosta ja veisi arviolta pari vuotta.

Lisäksi vaarana on, että mahdollisen palautuslain säätämisen jälkeen tuomioistuimet antaisivatkin siitä poikkeavia ratkaisuja vanhentumisesta, jolloin jouduttaisiin uudelleen toteuttamaan palautuksia niissä tehtyjen linjausten pohjalta.

Jos vanhentumislain mukainen vanhentuminen sivuutettaisiin säätämällä erillislaki, palautusmenettelyn rajaaminen vuonna 2002 ja sen jälkeen tuotuihin autoihin olisi kyseenalaista verovelvollisten yhdenvertaisen kohtelun kannalta. Elv:tä on maksettu Suomen EU-jäsenyyden alusta lähtien. Jos palautus tulisi yhdenvertaisuusvaatimuksen takia lainsäädäntö- tai jopa oikeusteitse toteutettavaksi aina vuoteen 95 asti, palautettavien verojen yhteismäärä ilman korkoja nousisi 20 miljoonalla eurolla.

Näin ollen, arvoisa puhemies, joudun jälleen toteamaan, että hyvä tarkoitus ei ehkä ole tällä tavalla toteutettavissa. Paras ratkaisu on odottaa oikeuden kantaa ja toimia tuomioistuimen linjausten pohjalta. Tässäkin asiassa on syytä välttää poliittista ohjausta meneillään olevissa tuomioistuinprosesseissa. Arvostan kuitenkin sitä hyvää työtä ja perehtymistä asiaan, jota aloitteen tekijät ovat osoittaneet, mutta tämä realismin ääni kuuluu toimenkuvaan.

Pertti Hemmilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Äsken edustaja Kataja, valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja, pitkässä perustelupuheenvuorossaan ilmoitti, että tämä asia, tämä edustaja Eestilän aloite, ei täällä eduskunnassa etene. Tämähän lähetetään valtiovarainvaliokunnan verojaostolle käsiteltäväksi, ja minä olen kyllä yllättynyt, kun kuulin tämän juristin puheenvuoron. Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan — tämä vanha Pohjoismaissa käytössä oleva tuomarinohje pitäisi nyt ottaa vakavasti, ja kun kerran on väärin menetelty ja epäoikeudenmukaisesti on tätä veroa peritty autontuojilta, niin nyt pitää säätää sellainen laki, että sen lain turvin voidaan sitten nämä aiheettomasti perityt verot palauttaa.

Osmo Kokko /ps:

Arvoisa puhemies! Olen myös yksi tämän lakialoitteen allekirjoittaja ja kiitän edustaja Eestilää ryhdikkäästä, rohkeasta toiminnasta. Hän on hallituspuolueen edustaja ja on tämän epäkohdan tuonut esiin. Niin kuin käy ilmi, 2009 on eduskunnassa säädetty laki, jonka nojalla laittomasti perityt arvonlisäverot palautettiin vuosina 2006—2009, ja nythän tässä lakialoitteessa laajennetaan tätä asiaa sillä tavalla, että myös vuosilta 2002—2005 nämä palautetaan, ja sillä tavalla tämä on erittäin kannatettava.

Täällä perusteluissa ihmetyttää ennen kaikkea Tullin kielteinen kanta näihin korvauksiin ja vitkuttelu näissä asioissa, kun mietitään, että aina täytyy ajatella kansalaisten parasta, ja tässä ei ole millään tavalla ajateltu näitä asioita.

Toivon nyt, että kun edustaja Eestilä edustaa hallituspuolueita, tämä asia todella etenee tuolla ja saa laajan tuen. Tämä on oikeansuuntaista toimintaa, ja sitä varten täällä, niin kuin edustaja Hemmiläkin sanoi, olemme lainsäätäjinä, että korjaamme niitä lakeja, jotka ovat olleet virheellisiä.

Sinuhe Wallinheimo /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tässä edustaja Eestilän lakialoitteessa on kyse pitkään jatkuneen vääryyden ja epäkohdan korjaamisesta. Kiitän edustaja Eestilää sen esille ottamisesta. Lakialoite on tärkeä jo siitäkin syystä, että tämä suomalainen demokratia, jonka ylintä valtaa me täällä vaalikaudella käytämme, on rakennettu luottamukselle viranomaisia ja oikeudenkäyttöä kohtaan.

Arvoisa puhemies! Se, että olemme tilanteessa, jossa 30 000:n ulkomailta tuodun auton virheelliset verotuspäätökset odottavat lopullista oikaisua, on täysin kestämätön tilanne. Kaikkein vähiten me tarvitsemme tässä taloudellisessa tilanteessa lisää asiaan liittyviä oikeudenkäyntikuluja tai yrityksiä lakaista tämä ikävä asia maton alle.

Arvoisa puhemies! Siksi toivon edustaja Eestilän aloitteelle myönteistä vastakaikua valiokuntakäsittelyssä.

Eero Suutari /kok:

Arvoisa herra puhemies! Olen yksi lakialoitteen allekirjoittajista.

Lakialoite autoverosta laittomasti perityn arvonlisäveron automaattisesta palauttamisesta on hyvä, merkittävä monella tapaa ja hyvin perusteltu. Kysymys on mielestäni periaatteellinen. Kansalaisen luottamuksen valtioon ja verottajaan on oltava aukoton. Hänen tulee luottaa siihen, että verottaja palauttaa aina ja joka tapauksessa kaikki aiheettomasti tai laittomasti perimänsä verot. Ainoastaan siinä tapauksessa, että kansalainen luottaa verottajaan, voidaan olettaa hänen olevan valtion näkökulmasta myönteinen veronmaksaja.

Pertti Hemmilä /kok:

Puhemies! Kun neljä vuotta sitten eduskunta sääti tämän lain, jolla vuoden 2006 jälkeen maahan tuoduista autoista perityt laittomat arvonlisäverot palautetaan, niin silloinkin sai vaikutelman, että valtiovarainministeriö kikkaili tässä esityksessä, lakiesityksen valmistelussa. Eduskunnassa oli myöskin tahoja, jotka halusivat tehdä jo silloin neljä vuotta sitten selväksi, että ei kikkailla vaan tehdään selkeä päätös, että kaikille, joilta on laittomasti peritty veroa, se palautetaan, että säädetään laki koskemaan vuodesta 2002 lähtien tänne tuotuja autoja. Toisin kävi. Itse edustin silloin sitä kantaa, että ei kikkailla vaan maksetaan heti kaikki pois.

Nyt tilanne on se, että kun katselin tätä noin 150 allekirjoittajan lakialoitetta, siis tästä salista 150 edustajaa on allekirjoittanut tämän aloitteen, niin täällä esimerkiksi ovat näkemykseni mukaan kaikki silloisen hallituksen ministerit, jotka edustivat keskustapuoluetta ja edustavat nyt täällä myöskin keskustaa kansanedustajina. Elikkä silloin siinä hallituksen yksimielisessä esityksessä yksimielisesti nämä edustajat olivat sitä mieltä, että se laki, joka silloin säädettiin, oli oikein ja se vaihtoehto, että olisi välittömästi säädetty tällainen laki, minkä edustaja Eestilä nyt esittää säädettäväksi, oli väärin, mutta nyt heidän mieli on kääntynyt. Täällä on sellaisia keskustalaisia edustajia, jotka näköjään lainsäädännössä toimivat kuin tuuliviirit.

Markku Eestilä /kok:

Arvoisa puhemies! Se syy, minkä takia olen tämän lakialoitteen tehnyt ja siihen nimiä kerännyt, on puhtaasti oikeudenmukaisuus. Kun sitä asiaa itse olen seurannut aivan alusta lähtien, voisi kertoa paljonkin sen historiasta, mutta se tärkein asia, mitä tällä aloitteella haetaan, on se, että valtio ei voi estää kansalaisia pääsemästä kiinni oikeuksiin. Siitähän tässä viime kädessä on kysymys. Ja jos tämä asia tällä tavalla jälleen käsitellään, että se lähetetään vuosiksi eri oikeusasteisiin saamaan ikään kuin diagnoosia, minusta kyllä kansalaisten oikeudet lähetetään oikeusasteita kiertävälle radalle, ja se ei voi olla oikeusvaltion periaate. Ei oikeusvaltio voi olla sellainen, jossa valtio väkisin riippumatta siitä, että se häviää korkeimmassa oikeudessa, riippumatta siitä, että se häviää yhteisöjen tuomioistuimessa, edelleen jaksaa eri juridisilla keinoilla käydä näitä kansalaisia vastaan oikeutta. Ei tämä ole oikeusvaltion periaate. Se, mikä tässä palautuslaissa on, on se, että tämä sirkus lopetetaan, ja sehän sen kaikkein tärkein elementti on.

Edustaja Kataja piti ansiokkaan puheen, ja minä arvostan edustaja Katajaa, mutta kun minä katsoin, kuka on allekirjoittanut tämän pitkän puheen, joka kylläkin oli puhe, ja sellaiset yksityiskohdat, joissa on otettu takkiin yhteisöjen tuomioistuimessa ja korkeimmassa oikeudessa, niin se minua hieman ihmetyttää. Allekirjoittajina on osastopäällikkö, ylijohtaja, hallitusneuvos — jääkööt nyt nimet sanomatta, koska tämä asia ei ole millään tavalla henkilökohtainen. Miten tämä voi olla mahdollista, että ne samat virkamiehet, jotka ovat vieneet tämän asian siihen pisteeseen, että tässä on näin käynyt — ja tämä on jo saanut niin arvokkaassa oikeusasteessa diagnoosin ja tuomion — vielä jatkavat samalla linjalla? Totta kai minä ymmärrän, että eduskunnassa ja valtion virkakoneistossa ei jääviyssääntöjä eikä muita ole, mutta tietynnäköinen moraalinen jääviys tässä rupeaa jo iskemään päälle. Luulisin, että sen takia tämän lakialoitteen on niin monta kansanedustajaa allekirjoittanut, että he pystyvät hyvin lukemaan, mistä loppujen lopuksi tässä asiassa on kysymys.

Jos me ajattelemme sitten Tullin lähtökohtaa, niin Tulli näkee tämän asian näin, että tavallisen kansalaisen olisi pitänyt ymmärtää 2009, että valtio on sittenkin vahingonkorvausvastuussa, ja hakea vahingonkorvausta valtiolta. Miten se voi olla mahdollista? Jos eduskunta on 2009 säätänyt lain, niin sehän edellyttäisi, että kansalainen ei usko lakia, ja kun korkein hallinto-oikeus ei vielä vuonna 2010:kään purkanut Tullin virheellisiä päätöksiä, niin kyllä pitää olla jo kovapäinen kansalainen, että se ei usko korkeinta hallinto-oikeutta eikä se usko eduskuntaa. Sen takia tämä juttu on niin koominen.

Totta kai minä ymmärrän, että fiskaalinen vaikutus on merkittävä, mutta sitä minä en täysin ymmärrä, jos joku kansanedustaja sanoo, että veronpalautuksiinkin pitää jo poliittista ohjausta ikään kuin liittää. Ei se voi olla mahdollista. Sen takia itselleni tämä on äärimmäisen tärkeä ja periaatteellinen kysymys, koska ei ole edes kohtuullista, että valtio vain pitkittää ja pitkittää ja sitten nostaa esille semmoisia asioita, jotka eivät tähän enää liity. Kun siellä on erittäin monia tämmöisiä asioita nostettu, että tämä ikään kuin maksaisi satoja miljoonia, niin sitä minä en usko. Minun mielestäni on yleinen käytäntö, että jos kerran säädetään laki ja jos todetaan, että se laki ei ole hyvä tai se laki ei toimi tai siltä lailta putoaa oikeudellinen eli juridinen pohja pois, niin kyseinen toimielin määrittelee asian uudelleen. Eli tässä tapauksessa eduskunta näkee tämän kaiken problematiikan ohi ja säätää lain, jolla tämä riita saadaan lopetettua.

Ja mikä tästä tekee erityisen hankalan... En puutu korkeimman oikeuden päätöksiin, siellä nämä syrjivyydet on jo 2002 otettu esille, ja pitäisi pystyä johtamaan, mitä tässä on tapahtunut, mutta sitä juridiikkaa ei tässä salissa kannata käydä, koska sen on käynyt korkein oikeus — ainakin itse luotan korkeimpaan oikeuteen enkä rupea arvioimaan sen päätöksiä. Mutta se, mikä tässä on se kaikkein ongelmallisin asia, minkä takia tätä pitäisi eduskunnassa pohtia, on se, että juuri tämä hallintolainkäyttölaki, olikohan se 64 §, ilmoittaa, että tämä Tullin päätös eli virheellinen hallintopäätös voidaan korkeimmassa hallinto-oikeudessa purkuanomuksen myötä purkaa viiden vuoden ajanjakson aikana, mutta siellä on myös maininta, että erityisen painavista syistä tätä määräaikaa voidaan pidentää. Minusta tämä antaa selvästi kansanedustuslaitokselle ja valtiolle oikeuden nähdä tämä problematiikka oikeassa valossa ja lähteä siitä kohtuudesta kansalaisia kohtaan ja kansalaisten oikeuksia kunnioittaa ja tehdä palautuslaki ja lopettaa tämä. Ja vedetään se palautuslaki sitten johonkin pisteeseen. Tässä lakialoitteessa on esitetty, että yksi merkittävä päivämäärä on 19. päivä syyskuuta 2009, jolloin yhteisöjen tuomioistuin ensimmäisen kerran huomautti Suomelle nimenomaan syrjivyydestä. Sen takia tämä lakialoite on tehty, että me saamme todella kansalaisille oikeutta

Ja miksi tässä lakialoitteessa on vielä sekin otettu, että se virkatyönä palautetaan? Toki se voidaan tehdä toisella tavalla, mitä edustaja Kataja esitti, että se palautetaan anomuksesta, minkä tien Tulli nyt on sinänsä valinnut, mutta tietoisesti pitkittäen. Eli se voidaan tehdä toisellakin tavalla, se ei suinkaan ole mahdotonta, ja se prosessi tällä hetkellä on Tullissa käynnissä. Mutta itse haluaisin, että Suomen eduskunta puuttuisi tähän, ja jollakin tavalla koen sen myös niin, että nämä samat virkahenkilöt, jotka ovat tätä prosessia jo vuosikausia, jopa 15 vuotta, pyörittäneet, edelleen antavat ohjeita kansanedustajille, jopa ministereille, mitenkä tätä asiaa pitää viedä eteenpäin.

Rohkenenkin toivoa, vaikka asia ei minun toimivaltaani kuulu, että kun tämä aloite menee eteenpäin ja jos se asiallisesti otetaan ja käsitellään, koska siinä on näin paljon allekirjoittajia, niin valtiovarainvaliokunta pyytäisi myös perustuslakivaliokunnan lausunnon tästä, sen takia perustuslakivaliokunnan lausunnon, että ihmisten omaisuus on perustuslailla Suomessa turvattu ja ihmisten täytyy päästä oikeuksiin. Valtio ei voi sitä estää.

Kiitoksia, arvoisat kollegat.

Lea Mäkipää /ps:

Arvoisa puhemies! Täytyy ensinnä ihmetellä edustaja Katajan puhetta. Oli pitkä ja varmaan hyvä hänen mielestään, mutta en kyllä oikeastaan kuullut sanaakaan eikä ollut rakentava. Tästähän on kyse, että kansalaisille palautettaisiin ne rahat, mitä on liikaa otettu. Aina silloin kun on tehty joitain epäkohtia, ne pitäisi myös korjata. Eli kun on noin 150 allekirjoittajaa, niin kyllä tämän pitäisi näkyä ja eduskunnan tehdä tästä sitten päätökset.

Eräs kohta on se, että autoverotukseen perehtynyt juristi Snell on maininnut, että tapaukset vanhenevat tässäkin tapauksessa kymmenessä vuodessa. Mitenkä käy sitten vuoden 2002 maksujen, palautetaanko niitä ollenkaan? Mutta kaiken kaikkiaan toivon, että tämä Eestilän lakialoite menee valtiovaroissa ja muissakin sitten, että me saisimme tämän oikeuden kaikille Suomen kansalaisille, jotka ovat tästä autoverotuksesta saaneet kärsiä.

Pertti Hemmilä /kok:

Arvoisa puhemies! Edustaja Eestilä otti esille, että perustuslakivaliokunta myöskin tutkisi tämän asian, mutta ehkäpä valtiovarainvaliokunta, sitten jos oikeaksi harkitsee, pyytää lausuntoa perustuslakivaliokunnalta. Näin voidaan varmasti toimia.

Totesin tässä aiemmin, että parempi on maksaa kuin ensin itkeä ja silti maksaa, ja tässähän nyt kuulostaa siltä vähän, varsinkin verojaoston puheenjohtajan puheenvuorosta voi päätellä, että antaa näitten oikeusprosessien nyt jauhaa, ensin alioikeudet ja sitten ylemmät oikeusasteet, ja sitten katsotaan, mitä sen jälkeen päätöksiksi tulee, ja maksetaan vasta sitten.

Tämä on aika vastuutonta puhetta suoraan sanoen kyllä tilanteessa, jossa valtion talous ja nimenomaan oikeuslaitoksenkin talous on kuralla. Meillä on pitkät käsittelyjonot eri oikeusasteissa. Ei tämmöisiä turhia juttuja enää siellä tarvittaisi. Nämä oikeudenkäynnit tulevat maksamaan ehkä miljoonia euroja yhteiskunnalle ja näille asianosaisille. Sen vuoksi olisi nyt vain otettava lusikka kauniiseen käteen. Kun ylivoimainen enemmistö, kolme neljäsosaa, eduskunnan jäsenistä on sitä mieltä, että tämä laki pitää säätää sellaisena kuin edustaja Eestilä nyt esittää, niin valtiovarainvaliokunnan verojaoston tulisi siltä pohjalta ja siinä mielessä tämä nyt käsitellä. Ilahtuneena totesin, että tässä allekirjoittajina on myöskin useita valtiovarainvaliokunnan verojaoston jäseniä, vaikka verojaoston puheenjohtajan allekirjoitus täältä puuttuu.

Markku Eestilä /kok:

Arvoisa puhemies! Tämän aloitteen ja oman puheeni täällä ei ole tarkoitus sinänsä loukata ketään, mutta tämä on semmoinen asia, josta itse koen, että meillä kansanedustajilla on vastuu yrittää hoitaa tämä asia, ja omalta osaltani kiitän kaikkia allekirjoittajia ja toivon, että kukaan kansanedustaja, ministeri tai virkamies ei loukkaannu siitä, jos me täällä kansanedustuslaitoksessa pyrimme sitten kansalaisille takaamaan oikeutta ja ajamaan heidän etuaan, koska käsittääkseni kansanedustaja on valittu ajamaan kansan etua.

Näin lopuksi toteaisin, että kun tämä korkeimman oikeuden päätös aikanaan, viime heinäkuun 5. päivä, tuli julki, niin silloin jossakin otin kantaa asiaan ja lupasin, että teen kaikkeni, jotta tämä vääryys oikaistaan, ja teen tarvittaessa lakialoitteen tästä asiasta. Katson, että olen tämän oman työni tehnyt ja sen olen täyttänyt, minkä olen julkisuuteen luvannut. Kiitän kaikkia asianosaisia. Minä uskon, että valtiovarainvaliokunta sitten osaa tämän asian käsitellä siihen liittyvällä vakavuudella ja arvokkuudella, ja minä luotan täysin, että ministerit ja valiokunta käsittelevät tämän oikein. Kiitos.