Irina Krohn /vihr:

Arvoisa puhemies! Asia todella pyydettiin pöydälle, kun sivistysvaliokunnan enemmistö tai ainakin puolet siitä oli virkamatkalla. Mutta luullakseni näkökannat, jotka nyt aion tuoda esille, ovat hieman toisia kuin eilen alkaneessa keskustelussa. Tekijänoikeuslainsäädäntöhän uudistetaan EU-direktiivin tähden, ja meillä Suomessa on ilo, että meillä on virkamiehinä tämän asian huippuasiantuntijoita, jolloin voi sanoa, että hallituksen lakiesitys on pääosaltaan erinomainen ja erittäin hyvin valmisteltu ja se on yritetty Suomen oloihin sopeuttaa.

Tekijänoikeushan on lähtökohtaisesti ollut ikään kuin taiteilijan palkkaa. Se on säädetty sitä varten, että taiteilija jollain tavalla voisi luomistyöstä, omaperäisestä teoksesta saada elantonsa. Tällä hetkellä tekijänoikeudet ovat erittäin merkittäviä kansantaloudellisesti. Jopa 5 prosentin meidän kansantaloudestamme voidaan katsoa liittyvän näihin oikeuksiin.

Tekijänoikeuden luonne taiteilijan palkkana on hyvin paljon muuttunut. Tekijänoikeuden haltija ei ole välttämättä se teoksen tekijä, vaan oikeus on myyty tai annettu tuottajalle. Tekijänoikeuden suojaaminen näin tarkoin ei välttämättä kerro yhteiskunnan suuresta taiteilijaystävällisyydestä tai sen tunnustamisesta, että taiteilijalla pitäisi olla elanto. — Huomenna varmaan kuulemme taiteilijoiden elannosta lisää. — Tekijänoikeus suojataan tarkkaan siksi, että muuten välttämätön taloudellinen toiminta ei ole mahdollista.

Kun tätä direktiiviä EU:ssa tehtiin, oli jännite, kun uudet jakeluvälineet ovat mahdollistaneet alkuperäisen veroisen sisällön jakelun, eli digitaalinen aikahan tarkoittaa sitä, että ei ole enää alkuperäistä ja kopiota, vaan on alkuperäisiä ja alkuperäisiä ja alkuperäisiä, ikään kuin kloonattuja alkuperäisteoksia. Sitä kautta voi sanoa, että teosten levittämisen mahdollisuudet ovat räjähtäneet.

Jossain vaiheessa jakeluvälineiden valmistajat ja muut toivoivat, että uusilla välineillä jaettava sisältö olisi ilmaista. Säveltäjäliiton puheenjohtaja Arthur Furman sanoi joskus, että se olisi sama kuin jos jäätelöauton keksijät ja jäätelöauton myyjät myisivät kyllä mielellään jäätelöautoja, mutta haluaisivat sen jäätelön sitten ilmaiseksi sinne sisälle.

Voi sanoa, että tämän uuden tekniikan suomien mahdollisuuksien jälkeen kuitenkin on palattu hyvin perinteiseen käsitykseen: Vaikka on uusia jakeluvälineitä ja muita, niin kuitenkin se lain sääntö perustuu tähän vanhaan pohjaan. EU-tasolla kun tätä taistelua oli, voi sanoa, välinevalmistajat vastaan taitelijajärjestöt ja tuottajat, niin siinä vaiheessa tuottajat tai käytännössä pääoman haltijat ja taiteilijat löysivät toisensa ja tekivät tällaisen liittoutuman välinevalmistajia vastaan, jotka halusivat, että mahdollisimman edullisesti kuluttaja saisi sitä sisältöä, vaikkapa sitten varastamalla.

Mutta toivoisin, että eduskuntakäsittelyn aikana palattaisiin jälleen juurille sen suhteen, kuinka paljon tämä tekijänoikeusjärjestelmä käytännössä turvaa todella tekijänoikeuksia. Tässä lakiesityksessä puhutaan sopimuslisenssistä, joka onkin aivan huikean hyvä keksintö ja malli, ja verrataan, että se muistuttaa työehtosopimuksen yleissitovuutta. Kun me menemme tämän kaltaiseen maailmaan, missä on työehtosopimuksen yleissitovuutta ja muuta, niin pitäisi alkaa puhua myös taiteilijan minimipalkasta. Taiteilijalla ei ole tällä hetkellä laisinkaan riittävää oikeussuojaa suhteessa tuottajaan. Esimerkiksi elokuvalleen rahoitusta etsivä ohjaaja on hyvin valmis varmaan myymään vaikka esikoisoikeutensa, saati sitten tekijänoikeutensa, saadakseen elokuvalle rahoitusta. Saamieni tietojen mukaan Saksassa on tekijänoikeuslain rinnalle tullutkin laki, millä taiteilijat voivat käräjäoikeudessa vaatia jonkinlaista minimistandardia. Eli ajatukseni on, että meidän pitää tälle vahvalle tekijänoikeuden turvalle rakentaa todella käytännössä vahva teoksen luojan oikeus, uskoakseni jonkinlainen minimisäädäntö siitä, mikä on taiteilijan oikeus.

En tiedä, miten on Marimekon ja Maija Isolan suhteet säännelty Unikko-kankaassa. Se ei oikeastaan kuulu tähän. Mutta voidaan ajatella tilanne, että jonkin teoksen arvo huomataan tai löydetään vasta paljon myöhemmin. Silloin, jos tulee vilkasta taloudellista hyötyä jostain teoksesta myöhemmin, kenties huomataan, että taiteilijat ovat luopuneet oikeuksistaan, jotta voisivat tämän teoksen luoda. Täytyy muistaa, että taiteellinen toiminta luonteeltaankin on hyvin usein sikäli erilaista kuin muu taloudellinen toiminta, että taiteellisen toiminnan yksi perimmäinen päämäärä on myös kommunikaatio ja dialogi yleisön kanssa. Sen ohessa taiteilijan oman elannon hankkiminen on vain sivutuote eli taiteilijalla tarve saada teos julkisuuteen usein ylittää taiteilijan itsesuojeluvaiston. Eli pitäisi rakentaa tällaista minimistandardia.

Sopimuslisenssimalli on todella aivan hyvä ja mahdollistaa meillä noudatetun kaltaisen perinteisen kirjastojen opetuskäytön laajamittaisesti, kun on yleinen sopimus. Joka kerta jokin oppilaitos tai kirjasto ei joudu käyttöä korvaamaan. Se on mallina hirveän hyvä, mutta sehän tarkoittaa sitä, että me myönnämme sen, että lisääntyvä tieto myös maksaa lisää. Tämä tarkoittaa sitä, että jos julkinen valta todella haluaa turvata kirjastojen tai muunkin kautta kansalaisten pääsyn digitaalisen alkuperän veroiseen tietolähteeseen, meidän pitää julkisen vallan taholta varata rahaa näiden sopimuslisenssien maksamiseen, paljon rahaa. Tämä malli on minusta erittäin hienosti tehty, kun tiedän todella, että pohjoismainen public domain -käsite ei välttämättä ole ehkä muissa maissa niin itsestäänselvä, mutta sopimuslisenssimalli on siis vain mahdollisuus, ja ilman sitä, että sitoudutaan sen rahoituksen järjestämiseen, käytännössä samanaikaisesti, kun tiedon valtateitä risteilee kinttupolkujen vieressä, pääsy näille valtateille on rajattu.

Sitten paljon kohua on herättänyt yksityisen oikeus kopiointiin. Sehän on sellainen laki, joka on aika monimutkainen ja koskettaa ihmisten arkea. On mielestäni erinomainen ratkaisu se, että yksityishenkilöiden normaalia kotipuuhastelua eli sitä, että kopioi saman levyn vaikkapa kesämökkikäyttöön, nimenomaan ei ole kriminalisoitu. Minä ymmärrän tämän alan tarpeen juuri digitaalisen kopion laadun vuoksi, se on hyvin tarkkaan säädelty, on teknisiä suojauksia ja kasettimaksuja, mutta täytyy myös muistaa, että emme me halua elää sellaisessa yhteiskunnassa kuin aikanaan, kun oli kahvin juonti kielletty tai jotain muuta. Vaikka kuinka olisi halua säädellä ja kieltää, kielto ei käy päinsä silloin, kun säätely ei vastaa kansalaisten oikeustajua siinä, että kun hän on ostanut jonkin tuotteen ja haluaa sitä kotonaan hyödyntää, niin hyödyntäminen ei olisi mahdollista. Tämähän on ollut poikkeus lain ennakkotiedoista, ja tämä on mielestäni hyvä parannus.

Piraattituontiasia on vaikeampi. Jos me myönnämme, että tämä on varastamista eli että varastetaan taiteilija-tuottajan palkkaa, niin sitten on selvitettävä, onko tämän kaltainen liukuva raja hyvä vai huono. Sitä varmaan voidaan valiokuntakäsittelyssä tarkemmin pohtia.

Esa  Lahtela  /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Krohn, puhuitte siitä, että Saksassa on minimipalkkamalli taiteilijoilla. Siihen sisältyy yksi ongelmatiikka, joka voi olla ristikkäin tämän lainsäädännön kanssa, jos sellainen tehdään. Mietin vaan logiikkaa siinä, että jos firmaan palkataan suunnittelija ja hänelle maksetaan työehtosopimuksen mukaista palkkaa, niin suunnittelutyöhän siirtyy siinä tapauksessa firman omaisuudeksi. Nyt tällä hetkellä, kun minimipalkkajärjestelmää ei ole, kukaan ei voi sanoa, että taiteilijan teos voisi olla muun kuin sen taiteilijan teos. Sen takia tämä järjestelmä on luotukin, että peritään erilaisia maksuja niiltä, jotka sitä käyttävät. Jos tehtäisiin minimipalkkamalli, minä luulen, että siinä jouduttaisiin sellaiseen oikeusriitaan, että se olisi sen työnantajan omaisuutta, joka maksaa sen palkan.

Irina Krohn /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tarkoitin minimipalkkavertauksella sitä, että on jonkinlainen yleisesti hyväksytty standardi. Tällä hetkellähän tämä vahva tekijänoikeussuoja tarkoittaa sitä, että me kuluttajat maksamme kaikissa tuotteissa taiteilijan palkan, se on rakennettu sinne sisään, mutta käytännössä se, ohjautuuko raha alkuperäisteoksen esittäjälle, on täysin sattumanvaraisesti kiinni taiteilijan ja tuottajan välisestä neuvottelutilanteesta. Kysymys on oikeussuojan antamisesta eikä perinteisestä minimipalkasta.

Markku  Laukkanen  /kesk:

Arvoisa herra puhemies! On varmasti hyvä, että tässä lähetekeskustelussa tuodaan esiin juuri niitä tietynlaisia kipupisteitä, joita alalla tämän lakiesityksen osalta koetaan. Halusin osallistua tähän keskusteluun tuomalla mukaan eräitä yleisradiotoimintaan liittyviä keskeisiä näkökohtia, joilla totta kai on vähän mittavampaakin kantavuutta.

Totta kai on selvää, että tämä laki on äärimmäisen tarpeellinen. Niin kuin eilen täällä tässä keskustelussa jo totesin, tämän teknologisen kehityksen myötä me joudumme myös tekijänoikeuspuolella sitten reagoimaan, ainakin jonkinlaisella viipeellä. Mutta samanaikaisesti on hyvä muistaa, että meillä pitäisi olla näkemys ja visio myös siitä, miltä tietoyhteiskuntakehitys tästä eteenpäin näyttää, koska meidän täytyisi tällä lailla pärjätä aika pitkään.

Totean myös sen, että tavoite tämän lain voimaan saattamiseksi on äärimmäinen kunnianhimoinen, ennen joulua 21.12., joten kyllä teillä, arvoisa valiokunnan puheenjohtaja, töitä on. Muutamassa viikossa täytyisi asiantuntijakierros viedä läpi. Kyse on kuitenkin aika monisäikeisestä ja tietyin osin hyvin vaikeastakin lainsäädännöstä. Asiantuntijakuuleminen on varmasti hyvin kattava. Siksi sanonkin, että kun tekijänoikeustoimikunnan mietintöön sisältyneeseen hallituksen esitysluonnokseen tehtiin vielä keväällä järjestetyn lausuntokierroksen jälkeen muutoksia, jotka vaikuttivat selvästi käyttäjien ja toisaalta oikeudenhaltijoiden välisiin voimasuhteisiin, niin tämän jälkeen olisi ilman muuta pitänyt tehdä vielä yksi nopea lausuntokierros, ennen kuin hallituksen esitys tuotiin tänne eduskuntaan.

Olen ihan vakuuttunut, että silloin olisi valiokuntakäsittelyssä päästy tässä asiassa myöskin helpommalla. Silloin olisi jo pystytty tunnistamaan niitä ongelmakohtia, joita käyttäjien puolella tätä esitystä kohtaan nyt tunnetaan. Tätä on kai selitetty sillä, että on kiire, EU vaatii nopeaa implementointia, mutta toisaalta tietysti tavoitteena on ensi sijassa Suomen eduskunnan kannalta myöskin hyvä lainsäädäntö. Siksi haluankin sanoa, että muutoksia ei ole tehty nyt avoimessa valmisteluprosessissa, vaan ne on lisätty lakiesitykseen vasta lausuntovaiheen jälkeen, jolloin käyttäjätahoja, joiden asemaan muutokset vaikuttavat suoraan ja välittömästi, ei näiden tehtyjen muutosten johdosta kuultu tässä myöhemmässä valmisteluvaiheessa lainkaan. Tällaisia kysymyksiä, otan esimerkin, ovat muun muassa 46 §:n äänitallenteen tuottajan yksinoikeuksien laajentaminen ja myöskin 47 ja 47 a §:ään sisältyvä pakollinen oikeuksien yhteishallinta opetusministeriön hyväksymän järjestön kanssa.

Mutta ensin muutama sana vielä 25 §:stä eli arkistoja koskevasta asiasta. Tekijänoikeustoimikunnan mietintöön sisältyneestä arkistoidun tv-ohjelman uudelleenkäyttöä koskevasta 25 g §:stä on poistettu tietoyhteiskuntakehityksen kannalta erittäin tärkeä mahdollisuus välittää yleisölle sopimuslisenssin nojalla muualla kuin radiossa tai tv:ssä, siis esimerkiksi tietoverkoissa tai mobiiliverkoissa, televisio- tai radio-ohjelmia. Tekijänoikeustoimikunnan mietintöön sisältynyt ajatus ja pykälämuotoilukin olisi antanut yleisradioyhtiöille mahdollisuuden tarjota vanhoja arkisto-ohjelmiaan yleisölle myöskin tietoyhteiskuntapalveluiden välityksellä. Hallituksen esitykseen nyt valitettavasti tätä ei tällä hetkellä sisälly.

Mielestäni tässä olisi voinut vallan hyvin tulla kyseeseen sen kaltainen järjestely, että Kopiostolle olisi annettu tämäkin mahdollisuus. Se olisi voinut lisensoida näitä oikeuksia ja jakaa oikeuksien haltijoille heille kuuluvia oikeuksia. Nythän käytännön tilanne on se, että jos tämän tyyppisiä arkistomateriaaleja halutaan tietoverkoissa jatkossa jakaa, niin esimerkiksi Yleisradion arkistossa voi jollakin vanhalla arkistomateriaalilla olla satoja oikeudenhaltijoita. Se on täysin mahdoton operaatio operoitavaksi ja lisensoitavaksi ilman tällaista keskitettyä yhden pisteen järjestelmää. (Ed. Kekkonen: Pitäisikö Kopiostolla olla valtuutus tähän?) — Tämä valtuus voitaisiin tällä lailla antaa. Kysehän on siitä, että Kopiostolla on nyt jo opetusministeriön sille määräämiä tehtäviä. Kopiosto on tässä mielessä oivallinen lisenssiviranomainen. Tämä olisi vain mahdollistanut sen, että tämä yhteinen kansallinen kulttuuriperintö, joka on valtava meidän arkistoissamme, olisi tullut sitten myöskin hyötykäyttöön tietoverkoissa. Tällä tavalla olisi ennakoitu sitä tulevaa tilannetta, mikä tietoyhteiskunnassa tulee olemaan.

Eilen availtiin hieman laitemaksukeskustelua. Ongelmahan on tässä se, että esityksen sanamuoto antaa mahdollisuuden soveltaa säännöstä myöskin uuden teknologian digitaalisiin vastaanottimiin, joissa on siis muistia ja joissa on tallennusmahdollisuus. Perustelutekstin mukaan säännöksen piiriin tässä vaiheessa tulevat laitteet ovat samat kuin voimassa olevassa laissa. Hyvä näin, mutta toisaalta samalla annetaan sitten myöskin valtioneuvostolle mahdollisuus vuosittain määritellä, mitä ne laitteet ovat. Siksi on hyvä, että tämä tässäkin keskustelussa nyt jo noteerataan. Kysehän on kuitenkin siitä, että tavallaan olemassa olevaa kasettimaksun tyyppistä käytäntöä, maksua, lavennetaan koskemaan myöskin näitä laitteita. Laitemaksun soveltamisalaan kuuluvat laitteet vahvistetaan todellakin sitten vuosittain valtioneuvoston asetuksella. Tämä antaa mahdollisuuden tuoda muun muassa kovalevyllä varustetut tallentavat digivastaanottimet laitemaksun piiriin myöhemmin lakia alemman asteisella säännöksellä. Se tietysti ihmetyttää näin lakihierarkkisesti, miksi tällä asetuksella voidaan sitten tätä soveltamisalaa niin mittavasti laventaa. Tämähän käytännössä voi hidastaa digitaalisten laitteiden yleistymistä ja sillä tavalla ilman muuta myöskin viivyttää tietoyhteiskuntakehitystä.

Mielestäni kyse on kuitenkin siitä, että tällä halutaan turvata yksityiskopioinnin korvaamista, eikä kyse ole suinkaan siitä, että digiboksista siirrettäisiin kopio johonkin toiseen laitteeseen. Enemmän halutaan tavallaan siirtää katseluaikaa, pannaan laite päälle ja tallennetaan kovalevylle ja katsotaan sitten joku ohjelma samana iltana myöhemmin. Siitähän siinä on kyse eikä siitä, että sitä esitetään laveammille piireille. Siksi on hyvin tärkeätä, että tätä voisi valiokunta myöskin pohtia, mitkä ovat tavallaan tietoyhteiskunnan kehityksen kannalta ne olennaiset laitteet ja tulisiko niitä laitteita sitten tämän laitemaksun piiriin saattaa.

Sitten 47 ja 47 a §:

47 §:n uusi pakollinen yhteishallintahan pakottaa oikeudenhaltijat esittämään vaatimuksensa vain yhden järjestön välityksellä eli Gramexin kautta. Oikeudenhaltijoilla ei ole ehdotetussa säännöksessä enää mahdollisuutta vapaasti valita, miten ja minkä järjestön välityksellä he hallinnoivat oikeuksiaan. Tämähän käytännössä tarkoittaa sitä, että Gramexille tulee monopoliasema, kun neuvotellaan äänitallenteiden käyttämisestä maksettavasta korvauksesta. Tästä taas voi seurata se, että kun tänä päivänä tällaista määräävää asemaa, monopoliasemaa, ei ole määrätty lakipohjaisesti, niin tällä voi olla selvästi sitten kilpailua rajoittava vaikutus.

Tähän liittyy, totta kai, myöskin se peruskysymys, mikä on sitten sellaista, mikä tämän piiriin tulee määrättäväksi ja mikä tämän piiriin tulee kuulumaan. Otan esimerkiksi vaikka sellaisen, että Yleisradio-yhtiö taltioi oman sinfoniaorkesterinsa konsertin tai Savonlinnan oopperajuhlien oopperaesityksen ja maksaa suoraan tekijänoikeudet niille esittäjille, joko Yleisradion omille työntekijöille, RSO:lle, tai sitten niille oopperan esittäjille. Otetaan vaikka Juha-esimerkki viime kesältä. Näin ollen tekijänoikeudet on hoidettu suoraan ja välittömästi. Tämän jälkeen kuitenkin kysymys kuuluu: voiko vielä Gramex tulla sen jälkeen peliin mukaan ja vaatia uutta tekijänoikeusmaksua, kun teos esitetään televisiossa? Tämä on selvästi avoin kysymys, johon edes perusteluosa tässä pykälässä ei vastaa.

Kuvallisen musiikkitallenteen käyttöä koskeva 47 a § on sanamuodoltaan hyvin tulkinnanvarainen. Tässähän on lähtökohtana se, että nyt jos soitetaan äänilevyltä jokin levy, se on luonnollisestikin Gramex-maksun piirissä, mutta jos se soitetaan vaikkapa dvd:ltä, siis digitaaliselta videodisketiltä, jossa on kuvaa, itse musiikkiosuudesta ei makseta tänä päivänä Gramexille. On ihan oikein, että nämä siirtyvät saman tyyppisen tekijänoikeusjärjestelmän piiriin, mutta tästä kuitenkin seuraa pulmia. Oikeudenhaltijoilla ei ole ehdotetussa säännöksessä enää mahdollisuutta vapaasti valita, miten ja minkä järjestön välityksellä he hallinnoivat näitä oikeuksiaan.

Sitten 47 a §:n sanamuodosta: Sanamuoto ei rajaa tarpeeksi selvästi säännöstä koskemaan ainoastaan yleisön saataville kaupallisena kuvatallenteina saatettuja tallenteita, kuten esimerkiksi dvd-levynä tarjottuja kuvallisia musiikkitallenteita. Tulkinnanvaraisuutta lisää myös se, että esityksen perusteluissa on nimenomaan mainittu video-otoksia sisältävien cd-levyjen ja musiikkivideoiden lisäksi myöskin ooppera- ja konserttitaltioinnit.

Tässäkin, arvoisa puhemies, tullaan juuri siihen peruskysymykseen, että selvästi pitäisi tämän piiriin laittaa nimenomaan vähittäiskauppojen kaupalliseen levitykseen tarkoitetut ooppera- ja konserttitallenteet, jotka ovat ilman muuta soveltamisalaltaan hyvin erilaisia kuin äsken käyttämäni esimerkki siitä, että Yleisradio nauhoittaa joko Juha-oopperan Savonlinnassa tai sitten oman sinfoniaorkesterinsa, RSO:n, esityksen ja välittää sen katsojille. Nämä kaksi asiaa tulisi tässä mielestäni vahvasti ja selkeästi myöskin erottaa toisistaan.

Arvoisa puhemies! Tässä eräitä sellaisia näkökohtia, jotka tavallaan käyttäjien ja oikeudenhaltijoiden välisissä voimasuhteissa ja tässä dialogissa on hyvä jo tässä vaiheessa lakiesityksen lähtiessä valiokuntakäsittelyyn kartoittaa. Nämä tulevat varmasti sitten asiantuntijakuulemisessa sielläkin esille. Olen ihan vakuuttunut siitä, että jos tämä toinen lausuntokierros olisi vielä ennen lopullista hallituksen esityksen antamista tänne taloon käyty, niin monta kysymystä näistä olisi jo voitu tässä vaiheessa korjata.

Suvi Lindén /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Laukkanen toi monia mielenkiintoisia näkökulmia tähän hallituksen esitykseen, ja moneen niistä olisi kommentoitavaa. Omassa varsinaisessa puheenvuorossani aion niin tehdäkin. Sen verran kuitenkin toteaisin tästä aikataulusta, että tämä on tietysti opetusministeriön ja hallituksen toive, että tämä olisi implementoitu joulukuun 21. päivään asti, mutta uskoisin, että kun valiokunta huolellisesti tähän paneutuu, se ehkä vierähtää ensi vuoden puolelle. Mutta tavoitteena todella on, että Suomi on niiden ensimmäisten joukossa, jotka implementoivat tämän tietoyhteiskuntadirektiivin. Mutta varsinaisesti muihin lakipykäliin kommentteja sitten varsinaisessa puheenvuorossa.

Irina Krohn /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Laukkanen toi esille tämän erittäin tärkeän public domain -aspektin, joka on aivan liian vähälle jäänyt näissä keskusteluissa. Kulttuurilla kokonaisuudessaan on jossain vaiheessa myös oikeus omaan henkiseen pääomaansa. Tämä meidän tilannehan on aika uskomaton. Tällä hetkellä on niin, että Raamattua kyllä saa vääntää ja kääntää, esittää ja muokata miten tahansa, se on tekijänoikeusvapaata, mutta jos sanotaan vaikka lasten Aku Ankoista ja kaikesta muusta Walt Disneyn tuotannosta lapset sitten aikuisina haluaisivat esimerkiksi jollain taiteen keinoin tehdä tulkintoja ja muita, tämä kaikki on mahdotonta. Meille jää suuri mykkyys kulttuuriperinnön suuren osan suhteen, koska oikeus sen käsittelyyn on vain näillä oikeudenhaltijoilla.

Markku Laukkanen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Lindénille: Minusta on kuitenkin tavoitteena edelleenkin se, että tehdään hyvää lainsäädäntöä. Nyt ei missään tapauksessa valiokunta voi myöskään pilata asiaa kiirehtimällä sitä ja pitämällä tiukasti kiinni siitä, mikä hallituksen esityksessä on annettu. On parempi, että menee vaikka viikkoja tai kuukausia sen ylikin, jos lopputulos on hyvä. Siksi kannattaa siihen varmasti paneutua.

Ed. Krohnille vain lyhyesti: On juuri näin. Immateriaalioikeudet, tekijänoikeudet, muodostavat myöskin uudessa taloudessa, niin sanotussa uudessa taloudessa, jos sellaista on nyt vielä syytä terminä käyttää, erittäin merkittävän talouden haaran. Kyse on erittäin merkittävistä taloudellisista arvoista. Siksi on aivan selvää, että tämän lainsäädännön tavallaan yhteensovittaminen myöskin uusien teknologisten laitteiden ja niiden edellyttämien vaateiden kanssa ja kuluttajan käytön kannalta on nyt tavattoman tärkeätä, ja sen takia tätä lainsäädäntöä nyt tarvitaan.

Erkki Kanerva /sd:

Arvoisa puhemies! Kirjailijan, taiteilijan jne. oikeutta teokseensa on meillä pidetty jokseenkin selvänä. Sitä on rinnastettu työstä maksettavaan palkkaan, ja niin pitää lähtökohtaisesti tehdä jatkossakin. Keskustelua sanotaanko 80—90-luvun taitteeseen käytiin lähinnä siitä, mihin saakka tuo oikeus ajallisesti voi ulottua ja ovatko säännökset siinä suhteessa ajan tasalla. 90-luvulla tuli kysymys siitä, miten tekijänoikeudet suhtautuvat esimerkiksi julkisessa kulkuneuvossa esitettäviin teoksiin, ja tuli kädenvääntö liikenteenharjoittajien ja tekijänoikeusjärjestöjen kesken. Nämä uuden teknologian ongelmat ovat ilmenneet vasta nyt ja vasta, kun meidän säädöksiämme on alettu verrata kansainväliseen säätelyyn.

Tekijänoikeuksilla tai immateriaalisilla arvoilla yleensäkään ei ehkä ole yleispätevää merkityssisältöä, mikä osaltaan vaikuttaa tätä tulkintaa vaikeuttavasti. Tekijänoikeuden käsite on sillä tavalla sidoksissa ympäröivään yhteiskuntaan, että 60-luvulla säädetyn lain käsitteet eivät toimi 2000-luvun maailmassa. Erityisesti käsitteiden kulttuurisidonnaisuus käy ilmi, kun näitä immateriaalisia oikeuksia tarkastellaan kansainvälisissä yhteyksissään, maailmanlaajuisesti, ja etujen valvontamekanismia tarkastellaan tässä viitekehyksessä.

Meillä on tässä säätelyssä perinteisesti valittu ratkaisu, jonka mukaan tekijänoikeuden sisältö määrittyy tekijälle myönnetyistä yleisluontoisista oikeuksista ja niihin yhteiskunnan ja käyttäjän intresseissä tehdyistä rajoituksista. Toisin sanoen kun on ajateltu niin, että laki kirjoitetaan niin, että tekijällä on oikeus teoksiinsa seuraavin poikkeuksin, suomalainen lainsäädäntö on ollut sillä selvä. Uusi teknologia on osoittanut tämän määrittelyn aukot ja ongelmat, ja tässä sitä nyt sitten niin sanotusti ollaan.

Arvoisa puhemies! Kun en uuden teknologian maailmasta tiedä riittävästi, otan esille yhden, perinteisestä lainsäädännöstäkin johdettavan ongelmakohdan. Nyt kaavailtua kannanottoa jumalanpalveluksissa esitettäviin teoksiin on syytä tarkastella valiokunnassa vielä kerran uudelleen. Tekijänoikeuslain peruslähtökohta ei ota huomioon jumalanpalveluksen erityisluonnetta. Jo ilmaisu "julkinen esittäminen" ei saata täyttää jumalanpalveluksen sisältöä, tai jumalanpalvelus ei täytä julkisen esittämisen määritelmää. Jumalanpalvelus on tapahtuma, jossa ei ole yleisöä eikä esittäjää. Kaikki osallistuvat siihen tapahtumaan. Jumalanpalveluksessa teoksen esittäjä on jumalanpalvelukseen osallistuva yleisö. Jumalanpalvelus ei ole taloudellista toimintaa eikä tilanne, jossa ostetaan tai myydään tai josta joku saisi taloudellisen hyödyn, josta puolestaan osa kuuluisi tämän teoksen tekijälle.

Ilmaisuna jumalanpalvelus sinänsä on sekin tulkinnanvarainen. Kirkon piirissä puhutaan jumalanpalveluksesta ja sivujumalanpalveluksista, joilla tarkoitetaan häitä, hautajaisia, kasteita, kodin siunauksia, leirikirkkoja, maakirkkoja jne. Jokaiseen rippikoulupäivään saattaa kuulua jumalanpalvelus. Tiukka tekijänoikeuslain tulkinta toisi näissä esitettävän musiikin lain piiriin.

Asetelma herättää heti kysymyksiä korvausmallista eli siitä, miten esitettävät teokset ilmoitetaan. Jos korvaus- ja ilmoitusmalli otetaan konserttielämän puolelta, se taatusti johtaa mielettömään paperisotaan jumalanpalvelusmaailmassa. Lain perustelut tältä osin ovat jossain määrin epäjohdonmukaiset. Siellä perustellaan lakia käyttömusiikin kasvaneesta tarpeesta ja päädytään siihen, että jumalanpalvelusmusiikki otetaan tekijänoikeuden piiriin. Siellä puhutaan jumalanpalvelusmusiikin muuttuneesta luonteesta. Onko jumalanpalvelusmusiikki muuttunut? Se on saattanut muuttua, mutta se on johonkin mittaan saakka kuitenkin mielipidekysymys.

Perusteluissa puhutaan musiikin itsenäisyydestä jumalanpalveluksessa ja siitä, että koko jumalanpalvelus voidaan ainakin periaatteessa järjestää pelkkänä musiikkina. Jos ajatellaan koko Suomea, pelkkänä musiikkitapahtumana järjestettäviä jumalanpalveluksia lienee enintään yhden käden sormella luettava määrä vuosittain. Näin marginaalinen muodollisuus ei voine riittää lain perusteluksi.

Molemmilla kansankirkoillamme on velvollisuus järjestää jumalanpalveluksia. Tekijänoikeuden on ymmärretty tähän saakka kuuluvan tilaisuuksiin, joita ei järjestetä velvollisuudesta vaan tahdosta esittää. Kirkkomme järjestämissä tilaisuuksissa esitettävät teokset ovat yleensä verraten iäkkäitä, mikä sinänsä jo sulkee ja on sulkenut ne tekijänoikeuden ulkopuolelle.

Periaatteessa, niin kuin alussa sanoin, olen lähtökohtaisesti sitä mieltä, että työmies on palkkansa ansainnut ja tekijällä on oikeus teokseensa, mutta jumalanpalvelusten kohdalla tätä asiaa täytyy mielestäni valiokunnassa vielä kerran punnita. Jos lopputulos on sitten uuden punninnan jälkeen sama kuin hallituksen esityksessä on, tyydyttäköön siihen sitten, mutta pohtia tätä pitää.

Oletan — ja korostan, että en oikeastaan ole kysynyt kuin yhdeltä kanttorilta — että kirkkomusiikin säveltäjät eivät ole tähän saakka kuvitelleetkaan, että heidän teoksistaan rahastettaisiin kertasuorituksen jälkeen. Oikeustieteen lisensiaatti, hovioikeudenneuvos, filosofian tohtori, taitaa nykyään olla Teknillisen korkeakoulun etiikan dosentti, Jukka Kemppinen kirjoitti elokuun lopulla jossakin Hesarin sunnuntainumerossa, että tekijänoikeus on tämänpuoleinen, ei tuonpuoleinen asia.

Arvoisa puhemies! Niin kuin alkupuolella totesin, tunnen tätä uutta teknologiaa cd-levysoittimeen saakka ja sen vuoksi pidättäydyn syvemmälle menevistä kannanotoista sen suhteen. Mutta en malta kuitenkaan olla lainaamatta Jukka Kemppistä, kun sen arkistosta esiin kaivoin. Kemppinen kirjoittaa näin: "Digitaalisessa ympäristössä tilanteet ovat toista kuin käsin kosketeltavassa fyysisessä maailmassa. Ne, joilla on ojat täynnä omia lehmiä, havaitsevat tietysti tilanteen edullisuuden ja painavat lisää saippuaa mummon silmiin." Kemppinen jatkaa, että esimerkiksi virkamiehet ja tuomarit — hän varmaankin tarkoittaa tekijänoikeuskysymyksiä — koettavat parhaansa mukaan tehdä niin kuin oikein on, mutta eivät näe asiakseen miettiä, mitä olisi tehtävä, kun Kemppisen sitaatteihin panema kauppias on alkanut käyttää venyviä mittanauhoja ja puhaltaa ilmaa punnuksiinsa. Kemppinen letkauttaa uuden teknologian tuomasta ongelmasta, siis siitä ongelmasta, kenen taskuun nämä lailla turvatut tekijänoikeuspalkkiot tässä uuden talouden maailmassa itse asiassa menevät. Hän letkauttaa siitä näin: "Ellette tiedä, kuka omistaa Hollywoodin, menkää huutelemaan suoraan Wall Streetille, mutta varokaa poliisia ja presidentin miehiä."

Irina Krohn /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä jumalanpalvelusasia on ratkaistavissa juuri sopimuslisenssillä. Täytyy muistaa, että kirkko on aina ollut suuri taiteen rahoittaja ja edelleenkin maksaa alttaritauluistansa ja rakennuksistansa. En näe sikäli tässä poikkeavuutta, että vaikka taiteilijat tavoittavat taiteen välityksellä yliaineellisia tai aineettomia kokemuksia, niin taiteilija ja hänen perheensä elävät hyvin aineellisessa maailmassa ja tarvitsevat rahaa ruokaansa ja asumiseensa.

Antero  Kekkonen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Tekijänoikeushan takaa tekijälle neuvotteluaseman. Sehän itse asiassa on tämän koko lainsäädännön yksi iso peruste.

Kun ed. E. Kanerva puhui Jumalan sanasta tekijänoikeusmielessä, niin ehkä vähän uskonnonfilosofinen kysymys: mikä on Jumalan sanan tekijänoikeus, kuka sitä hakee, kuka sitä perää? Jos oikein ymmärsin, ed. Kanerva halusi tarkennusta jumalanpalvelusten kohdalla. Minulle jäi vähän epäselväksi, tarkennusta mihin suuntaan, niinkö, että Jumalan sanalle tulisi tekijänoikeuskäsittely, vaiko niin, että sille ei tulisi.

Suvi  Lindén  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämän hallituksen esityksen taustalla on Kansainvälisen henkisen pääoman järjestön Wipon kansainvälinen tekijänoikeussopimus, ja jotta EU-maat pystyisivät tämän sopimuksen ratifioimaan, on EU:ssa tehty tämä niin sanottu tietoyhteiskuntadirektiivi. Sen jälkeen kun se implementoidaan EU:n jäsenmaissa, voimme myös ratifioida Wipon sopimuksen, ja se on myös meillä listalla seuraavana. Ei hallitus ole tehnyt näitä esityksiä kiusatakseen kansalaisia, vaan lähtökohta on se, että voisimme olla mukana kansainvälisissä sopimuksissa. Suomi on ollut hyvin aktiivinen Wipossa johtuen asiantuntemuksesta, mitä meillä opetusministeriössä on. Hallituksen esitys pääsuuntaisesti myötäilee tietoyhteiskuntadirektiiviä. Tässä on kylläkin joitakin kohtia, joita direktiivissä ei ole, (Puhemies koputtaa) mutta kuitenkin pohjalla on yhteinen kansainvälinen sopimus.

Håkan Nordman /r:

Arvoisa puhemies, värderade talman! Jag koncentrerar mig på bara en sak, nämligen tolkningen av 25 § i upphovsrättslagen. Tolkningen är nämligen bra och förtydligar äntligen det som varit oklart i gällande lag. Jag har hela tiden ansett att signalen i sig inte är en upphovsrättslig fråga och detta blir nu klarlagt genom den preciserade tolkningen. Redan i våras efterlyste jag i ett skriftligt spörsmål ett förtydligande av denna paragraf och nu kom denna tolkning.

I spörsmålet efterlyste jag också en möjlighet för kabel- och centralantennbolagen att göra avtal med YLE om analoga provsändningar av digiprogramutbudet i rent marknadsföringssyfte. YLE vägrade då men nu skulle det alltså bli möjligt även utan avtal. Jag hoppas att den här synen också håller här i riksdagen för jag tror fortfarande att man inte vill köpa dyra digiboxar utan att veta vad man får för pengarna. Dessutom är det väl egentligen slöseri med resurser att sända dyra program för en ännu alltför liten publik.

Den dagen, som jag hoppas inte är så avlägsen, då supertextteve och andra tilläggstjänster finns tillgängliga och kan kopplas ihop med programmen tror jag att denna tolkning överhuvudtaget inte längre är aktuell. Då kommer nämligen dessa tjänster att omfattas av upphovsrättslagen och de kräver digitalsändningsteknik för att fungera.

För digiteves framtid anser jag alltså att den nya tolkningen är rätt och riktig.

Arvoisa puhemies! Olen siis sitä mieltä, että tekijänoikeuslain 25 i §:n uusi tulkinta on tarpeellinen, koska se poistaa epäselvyyksiä. Pyysin jo keväällä kirjallisessa kysymyksessä selvyyttä tähän asiaan, joten katson tämän ehdotusta varsin tervetulleeksi. Sain haluamani tulkinnan.

Bjarne  Kallis  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kunhan todella olisi näin, niin kuin ed. Nordman esittää, että olisi mahdollista lähettää digitaalilähetyksiä analogisina lähetyksinä, niin hyvä olisi. Tulkinta, johon ed. Nordman viittasi, ei kuitenkaan saa YLEssä kannatusta. YLEssä ollaan sitä mieltä, että kun digitaalilähetys muutetaan analogiseksi, niin jää olennaisia osia pois. Laki edellyttää, että se siirtyisi muuttumattomana lähetyksenä, ja YLEssä ollaan sitä mieltä, että pykälä, johon ed. Nordman viittasi, ei tuo muutosta nykyiseen käytäntöön. Jos YLEn tulkinta on oikea, niin toivon todella, että valiokunnassa muutettaisiin se pykälä sellaiseksi, että olisi todella mahdollista muuttaa nämä digitaalilähetykset analogisiksi.

Antero  Kekkonen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Minulle ed. Kallis kertoi vähän yllätyksen. Ollaanko YLEssä todella tätä mieltä? (Ed. Kallis: Kyllä, minuutti sitten vahvistettiin!) Mutta YLEhän ei ole ainoa toimija tässä. Siis eihän tämä tekijänoikeuslainsäädäntö, jota me tässä käsittelemme, pyöri pelkästään YLEn ympärillä, vaan tässä on muitakin toimijoita. Totta kai YLE on tärkeä tekijä. Se on lähes monopoli, mutta ei enää sitä. Hiukan ihmettelen näin suuren painon panemista tälle YLEn tulkinnalle, jonka kyllä, herra puhemies, nyt kuulin ensimmäistä kertaa. Siinä mielessä olen hiukan heikoilla jäillä tässä, myönnän kyllä.

Bjarne  Kallis  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tämä, sanoisinko, riitely tai erimielisyys alkoi, kun Maalahden antenniosuuskunta lähetti digitaalilähetyksiä analogisina lähetyksinä osuuskunnan jäsenille. Silloin YLE siihen puuttui ja katsoi, että tämä loukkaa tekijänoikeuslakia. Nyt on pöydällämme uusi laki. Ed. Nordman puheenvuorossaan katsoi, että 25 i § tulee sallimaan, että digitaalilähetykset lähetetään analogisina eli antenniosuuskunta voisi näin toimia. Mutta YLE on sitä mieltä, että pykälä ei muuta vallitsevaa lainsäädäntöä, koska kun digitaalilähetys muutetaan analogiseksi, niin jää olennaisia osia pois, ja se loukkaa tekijänoikeuslakia.

Håkan  Nordman  /r(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Toistan, että on nyt todella toivottavaa, että riitely päättyy tähän. On toivottavaa, että hallituksen esityksessä oleva tulkinta nimenomaan tästä pykälästä voidaan hyväksyä eduskunnassa. Hallitus esittää minun tulkintani mukaan yksiselitteisesti, että olisi mahdollista.

Suvi Lindén /kok:

Arvoisa puhemies! Tänään salissa on käyty niin kuin eilenkin hyvin mielenkiintoista keskustelua nyt uudistettavasta tekijänoikeuslainsäädännöstä, jolla olemme luomassa pelisääntöjä henkisen pääoman korvauksista ja niiden käytöstä digitaalisessa aikakaudessa.

Tässä yhteydessä haluaisin todeta sen, että kun tätä lainsäädäntöä on valmisteltu, niin lähtökohta on kyllä ollut vahvasti pyrkimys laiteriippumattomuuteen, teknologiariippumattomuuteen, jotta tämä lainsäädäntö ei olisi vanha syntyessään. Tätähän valmisteltiin EU:ssa kolmisen vuotta, ja Suomen puheenjohtajuuskaudella, voi sanoa, läpimurto syntyi tiettyihin kipukohtiin, joita ei EU-tasolla ollut saatu vietyä eteenpäin. Voisi sanoa, että tämä on hyvin edistyksellinen direktiivi siinä mielessä, että se, ainakin minun tulkintani mukaan, on laiteriippumaton.

Yksi tekijänoikeuteen ja siten myös taiteilijoiden toimeentuloon vaikuttava kysymys on vahvasti teknologinen kehitys ja sen vaikutukset. Toisaalta tietokonetekniikka on mahdollistanut kokonaan uusien taiteenalojen syntymisen. Jäljentämis- ja levitysmenetelmien kehittyminen avaa aivan uusia mahdollisuuksia kuluttaa musiikkia, mutta toisaalta se muodostaa samalla tekijänoikeussuojan kannalta suuria uhkakuvia. Valtioneuvoston tulee huolehtia siitä, että tekijänoikeussuoja säilyy vahvana muuttuvassa toimintaympäristössä ja siinä huomioidaan tekninen kehitys. Tässä lainsäädännössähän lähdetään siitä, että tätä seurantaa tekevät opetusministeriö ja valtioneuvosto asetusten kautta.

Tekijänoikeuden kunnioittaminen on taiteellisen toiminnan perusta, ja taiteen merkityksen tarkasteleminen tekijänoikeuksien kautta yhdistää luovan työn itseisarvon ja sen taloudelliseen arvoon liittyvät näkökulmat. Tätä lainsäädäntötyötä on kotimaassa valmisteltu avoimessa prosessissa ja pohjana on tekijänoikeuskomitean viime keväänä valmistunut mietintö. Täällä ed. Laukkanen moitti sitä, että tässä hallituksen esityksessä kuulemisen jälkeen ovat vielä sitten yksityiskohdat muuttuneet, mutta uskoisin, että jos siellä näissä uusissa pykälissä kipukohtia löytyy, niin valiokunta kyllä laajassa kuulemisessa varmaankin pystyy niistä hiomaan sellaisia, että ne ovat tasapainossa kaikkien osapuolien näkökulmasta. Tärkeintä varmasti on, että tämä pelisäännöstö on tasapainoinen, jotta tekijänoikeuksia käytetään ja toisaalta myös tekijänoikeuksien haltijat saavat omasta luovuudestaan ja innovatiivisuudestaan riittävän korvauksen.

Tämä direktiivi, joka tässä ollaan muuttamassa lainsäädännöksi, on keskeinen instrumentti verkkoympäristön ja digitaalisen aikakauden tekijänoikeuksien kehittämisessä, ja erityinen merkitys sillä on yhtenä tärkeimmistä sähköiseen kaupankäyntiin vaikuttavista säännöstöistä. Siihen liittyvät toisaalta verkkoympäristön keskeiset oikeudet, laaja kopiointioikeus ja suojattujen teosten yleisölle välittämisen oikeus, ja toisaalta siihen sisältyvät teknisten suojakeinojen ja oikeuksien sähköisten hallinnointitietojen oikeudellista suojaa koskevat säännökset. Kuten jo totesin, niin lähtökohta on teknologiariippumaton, jotta pysyisimme tässä nopeassa teknologian konvergenssissa mukana.

Täällä on useaan otteeseen keskusteltu yksityisestä kopioinnista. Se on varmasti asia, joka koskettaa meitä kaikkia. Tämän suhteen direktiivi on hyvin yksiselitteinen. Kaikesta kopioinnista on maksettava sopiva hyvitys oikeudenhaltijoille. Kysymys herääkin sitten siitä, mikä se sopiva hyvitys on. Tämän direktiivi jättää jäsenvaltioille päätettäväksi ja jättää myös jäsenvaltioille päätettäväksi, miten tämä sopiva hyvitys kerätään. Laajassa kuulemisessa usein ministeriöstä tuotiin esille se, että nyt toivoisimme luovia innovatiivisia ratkaisuja siitä, miten tällaista hyvitystä voidaan kerätä ja miten voimme täyttää direktiivin edellytyksen siitä, että kaikesta, myös yksityisestä kopioinnista, tämä hyvitys kerätään. Näitä innovatiivisia ajatuksia ei sitten sen suuremmin syntynyt, vaan lähtökohta on meidän nykyisen järjestelmämme laajentaminen, elikkä kasettimaksujärjestelmä säilytetään ja sitä kehitetään. Tällä tavoin pystytään sitten myös yksityisestä kopioinnista keräämään hyvitys tekijöille.

Ed. Laukkanen toi myös aikaisemmin omia näkökulmiaan liittyen kopiointiin, ja minun mielestäni on tärkeää tarkastella tätä filosofiaa siitä, mitä tällä kopioinnilla kaiken kaikkiaan tarkoitetaan. Valitettavasti ed. Laukkanen ei nyt ole paikalla, mutta minun mielestäni periaatteessa se, että kun kopioidaan jotakin ja se esitetään sitten uudestaan, se on kopiointia, tapahtuipa se sitten tietokoneessa taikka videokasetilla taikka digiboksissa. Meillähän tällä hetkellä kasettimaksukorvaus muistaakseni on ainakin c-kasetissa, cd-romeissa ja videokaseteissa, elikkä ajatus on se, että kun kuluttaja ostaa videokasetin ja kopioi elokuvan televisiosta, tässä videokasetissa on laitemaksu, joka sitten välitetään tekijänoikeusjärjestöjen kautta tekijöille. Nyt kun teknologia kehittyy, selvästi c-kasettien myyntimäärä on vähentynyt, enää ei paljon käytetä perinteisiä c-kasettinauhureita, vaan tänä päivänä poltetaan cd-rompuille ja kopioidaan näille uusille tallennusalustoille, ja silloin selvästi c-kaseteista perityt tuotot ovat pienentyneet. Varmasti on syytä tässä vaiheessa viimeistään tarkastella sitä, mitä kaikkia uusia tallennusalustoita meillä on, joista tämä korvaus tulee periä.

Tämä filosofia minun mielestäni pätee siinä, että jos on tallentava digiboksi, vaikka se kuuluu tähän tietoyhteiskunta-aikakauteen ja siihen, että kuluttaja voi tallentaa ohjelmia eri aikoina katsottavaksi elikkä ei juuri sillä fyysisellä hetkellä katso sitä digiboksista, niin sama ideahan on videokasetissa: jos en ole kotona, kun tulee ohjelma, jonka haluan katsoa, niin minä tänä päivänä vanhalla tekniikalla tallennan sen videokasetille ja katson sen myöhemmin. Tämä digitaalitekniikka, digiboksi, toimii samalla periaatteella, mutta siinä tallennusalusta on suoraan tässä digiboksissa, jolloin tällä filosofialla se korvaus kuuluu maksaa tästä tallennusalustasta, koska enää videokasettia ei käytetä. Tästä varmasti keskustelemme valiokunnassa, mutta tämä on minun mielestäni se punainen lanka tässä kopiointiproblematiikassa.

Opetusministeriö on jo nyt vuosittain seurannut sitä, miten näitä tallennusalustoja hankitaan, ja selvittänyt myös sitä, kuinka paljon tallennetaan ikään kuin tekijänoikeuskorvausalaista tietoa ja henkistä luovuutta näille kaseteille ja kuinka paljon sitten esimerkiksi on tietokoneilla tietokoneen käyttäjän omaa tuotosta, josta nyt ei sitten tietysti ulkopuoliselle tekijänoikeuskorvauksia tarvitse maksaa. Mielestäni on aivan oikea ratkaisu, että näitä laitteita ei lakiin kirjoiteta, vaan valtioneuvosto päätöksellä tai asetuksella sitten tätä listaa tarkastelee. Ja kun teknologia kehittyy, tulee uusia tallennusalustoja, joista tekijänoikeuskorvaus on suoritettava, silloin valtioneuvosto pystyy tätä joukkoa laajentamaan.

Tällä hetkellähän tilanne on se, että esimerkiksi tietokoneita ei tulla esittämään kasettimaksun tai laitemaksun piiriin, jolloin tietyllä tavalla ne pelkotilat, mitä monilla näillä niin sanotuilla tietokonenörteilläkin on ollut, ovat olleet turhia. Tietokoneitten kovalevyille ei näitä korvauksia tässä vaiheessa olla esittämässä, mutta teknologia kehittyy, ajat muuttuvat ja voi olla, että jatkossa pääsääntöisesti katselemme sitten ohjelmia tietokoneitten kautta, ja silloinhan on kysymys toinen.

Toisena tässä lakiesityksessä tärkeä seikka ovat nämä tekniset suojaukset, joista myös jo eilen keskustelimme. Tämäkin liittyy sähköiseen kaupankäyntiin ennen kaikkea ja kopiointiproblematiikkaan. Meillähän on olemassa visio siitä, että jonain päivänä meidän tekniset suojauksemme ovat niin hyviä, että niitä ei pysty hakkeroimaan tai purkamaan, jolloin meillä toimii esimerkiksi Internetissä se, että kuluttaja voi tilata yhden musiikkikappaleen ja maksaa siitä tekijänoikeuskorvauksen samalla kun tilaa sen. Ja kun se siirtyy sitten verkon kautta kuluttajalle, niin kukaan ei siinä välissä pääse sitä hakkeroimaan ja laittomasti itselleen kopioimaan. Sitten kun nämä tekniset suojaukset ovat niin hyviä, sen jälkeen ei tarvita erillisiä laitemaksuja eli tekijänoikeuskorvaus kulkee aina siinä silloin, kun on syytä ja lain mukaan täytyy tekijänoikeuskorvaus maksaa. Mutta tietysti tällä hetkellä vielä tekniset suojaukset eivät ole niin hyviä ja sen vuoksi tässä rinnalla kuljetetaan tätä laitemaksuproblematiikkaa.

Toisaalta mielestäni on tärkeää, että sähköinen kaupankäynti edistyy ja kehittyy. Siihen oleellisesti liittyy myös tekijöiden kannalta se, että uskallan sitä omaa tuotettani, sitä omaa luovuuttani, laittaa verkkoon jaeltavaksi, ilman että se hakkeroidaan ympäriinsä ja tekijänoikeuskorvaukset menetetään. Tähän pykälään liittyy nyt sitten yksityinen kopiointi siinä mielessä, että kopiointi tehdään siten, että teknisiä suojauksia kierretään, eli kysymys ei ole sitten tämmöisen aineiston kopioinnista samalla tavalla kuin se tällä hetkellä videokasetille tehdään, vaan halutaan kopioida itselle jotakin sellaista, joka on niin teknisesti suojattu, että oma laite ei sitä hyväksy tai pyöritä.

Mielestäni myös on hyvä asia, että on lähdetty siitä, että kuluttajalla on oikeus silloin, kun hän on laillisen tuotteen ostanut kaupasta, jos tekninen suojaus estää tietyssä laitteessa kotona sen soittamisen, tehdä toisen kappaleen eli kiertää tämän teknisen suojauksen ja kuunnella sitä yksityisesti. Tämä on hyvä uusi momentti tässä 50 a §:ssä, mutta toisaalta sitten ristiriitaista tietysti on se, että seuraavassa pykälässä todetaan, että kaikki ne laitteet, joilla tällaisia teknisiä kiertämisiä voidaan toteuttaa, ovat sitten kiellettyjä. Eli tässä on se ristiriita, että sallitaan kuitenkin ikään kuin yksityiseen käyttöön, mutta kielletään ne laitteet.

Tämä on varmasti se problematiikka, jota me joudumme valiokunnassa miettimään, miten me kirjoitamme lakiin joko perusteluihin tai sitten lakitekstiin tämän problematiikan auki siten, että nämä eivät ole näin vahvasti ristiriidassa toistensa kanssa. Ymmärrän myös sen, että kieltoa ei voi vain poistaa näitten teknisten suojausten purkulaitteille, koska sehän olisi sitten askel siihen suuntaan, että helpotetaan hakkerointia ja laitonta kopiointia. Mutta tämän osalta yhteydenottoja on tullut. Esimerkiksi meillä on paljon tietokonejärjestelmiä, jotka mahdollistavat esimerkiksi dvd-videon katselemisen tietokoneella, ja jotta tämän katselun voi suorittaa esimerkiksi Linux-käyttöjärjestelmällä, siihen tarvitaan teknisen suojauksen purkuohjelmisto, jonka nyt sellaiset, jotka hallitsevat Internetin maailman, pystyvät sieltä imuroimaan ja käyttämään, jotta voivat sitten tätä dvd:tä tietokoneen kautta katsella. Silloin he syyllistyvät ikään kuin tähän laittomuuteen ja käyttävät tämmöistä teknisen suojauksen purkulaitetta. Mutta tätä varmasti me tutkailemme ja pohdiskelemme sitten valiokunnassa.

Sitten kolmas asia, mikä täällä on keskusteluttanut, ovat piraattitallenteiden yksityiseen maahantuontiin liittyvät kysymykset. Siltä osin ed. Krohnille haluaisin vaan todeta, että tämä lakihan yksiselitteisesti kieltää piraattituotteiden maahantuonnin, mutta silloin kun sen maahantuonnissa on kysymys muutamasta kappaleesta, sitä ei kriminalisoida, eli silloin lähinnä sanktio on se, että piraattituote otetaan pois kyseiseltä yksityiseltä henkilöltä. Silloin kun voidaan selvästi puhua laajemmasta piraattituotteiden maahantuonnista kuin muutamasta kappaleesta, niin sen jälkeen mennään sitten rikoslain puolelle, jossa sanktioidaan tämä toiminta. Mutta periaate on mielestäni tärkeä, että piraattituotteita ei saa tuoda ja tulli sitten parhaalla mahdollisella tavalla pyrkii sitä valvomaan.

Arvoisa puhemies! Tässä ihan joitakin raapaisuja tästä lainsäädännöstä, joka pitää sisällään kyllä hyvin laajat näkemykset. Monia ed. Laukkasen esiin tuomia kysymyksiä vielä jää vastaamatta, mutta palaamme niihin sitten valiokunnassa. Itse todella toivon, vaikka aikataulu on haasteellinen, että valiokunta pystyy lähes aikataulussa pysymään, ja ennen kaikkea, että viimeistään vaalikauden päättyessä tämä on sitten implementoitu kaikkien lainsäädännöksi.

Antero  Kekkonen  /sd:

Herra puhemies! Tämä lainsäädäntöhän on valtavan suuri kokonaisuus. Se oikeastaan pureutuu luovan työn kaikkein olennaisimpaan eli siihen, mikä on tekijänoikeuden perusta ja mikä on tekijänoikeuden merkitys.

Tämä henkii sitä periaatetta, että tavoite on edistää henkistä luomistyötä sen eri muodoissa. Se sanotaan esityksen perusteluissa. Tunnustamalla tekijöiden oikeuden määrätä teostensa hyväksikäytöstä yhteiskunta kannustaa luovaa toimintaa. Se on tärkeä sivistysvaltion periaate; on hyvä, että se on kirjattu lähtökohdaksi tänne. Tekijänoikeus ja lainsäädäntöön otetut tekijänoikeuden lähioikeudet edistävät samalla myös henkisten tuotteiden tuotantoa ja levitystä. Edelleenkin tärkeä periaate, tärkeätä, että se on perusteluissa jo.

Tuottajien ja kustantajien asemaa turvaamalla tekijänoikeus tukee myös investointeja ja kauppaa. Tämä nyt menee sille materiaaliselle puolelle, josta ei nyt ole niin tärkeätä puhua tässä yhteydessä, mutta jota ei voi unohtaa yksinkertaisesti siksi, että materiaalinen puoli on ruvennut entistä enemmän hallitsemaan sitä, mitä henkisellä puolella tehdään.

Kulttuurihyödykkeiden tuotannon ja saatavuuden edellytysten turvaaminen luo pohjaa kansalliselle kulttuurille ja yhteiskunnan kehitykselle. Tämä on erittäin tärkeä periaate kansainvälistyvässä maailmassa, vielä tärkeämpi periaate, kun katsomme, millaisiin mittoihin on tiedonvälitys kasvanut, ja aivan ehdottoman välttämätön periaate, kun katsomme, miten tiedonvälityksellä voidaan vääristää asioita, miten voidaan luoda lumetodellisuutta, miten voidaan yksinkertaisesti johtaa harhaan. Kansallinen argumentti, kansallinen perustelu tässä suhteessa on aivan oikea.

Tekijänoikeus edistää luovaa työtä tunnustamalla tekijälle yksinoikeuden teokseensa. Tämäkin periaate on tärkeä mutta jo vähän vaikeammin käytännössä valvottavissa, hoidettavissa. Tästä seuraa sanktioita, ja nyt tulemme siihen problematiikkaan, mikä tässä lainsäädännössä on.

Ed. Lindén mainitsi piraatit hetki sitten ja sanoi aivan oikein, että asiasta rangaistaan, mutta sitten kun tullaan kysymykseen, miten rangaistaan, me olemmekin jo emme vain normaalissa rikoslain kostonhimoaspektissa vaan ihan siinä, missä määrin ihmisen luova panos on ryöstöviljeltävissä ja käytettävissä väärin hyväksi. Tässä suhteessa tämä lainsäädäntö on kilpajuoksua sen, uskaltaisinko sanoa, kansainvälisen rikollisuuden kanssa, joka pyörii piratismin ympärillä tällä hetkellä.

Niin, saadaanko sanktiolla ylipäänsä mitään aikaan? Mutta jos minkäänlaista pelotevaikutusta tällaisissa asioissa sanktioilla on, minusta niitä kannattaisi tarkastella vähän kovemmalla otteella kuin olin tulkitsevinani ed. Lindénin äsken esiintyneen, kun hän sanoi, että tulliviranomaiset voivat ottaa pois. Totta kai pitää ottaa pois, mutta pitääkö sen lisäksi rangaista? Minun mielestäni tässä suhteessa voitaisiin olla aika koviakin.

Digitaalisessa ympäristössä suojatun aineiston kopiointi- ja levitysmahdollisuudet ovat tehokkaammat kuin koskaan aikaisemmin. Se on pakko noteerata ja pakko huomioida silloin, kun puhumme tekijänoikeuksista yhdessä maassa. Kopioinnin, josta ed. Lindén myös puhui, tulkinta on minulla kyllä hyvin samanlainen kuin ed. Lindénillä oli. Minusta kopiointipuolella se peruslinjaus, jonka ymmärsin ed. Lindénin tekevän, joka on tähän perehtynyt keskimääräistä enemmän, kulki aivan oikeata reittiä vallankin, kun se päätyi tallennusalusta-ajatteluun, koska tallennusalustat ovat ilmeisesti käytännössä sittenkin ainoa mahdollisuus, jota voidaan valvoa, jota kautta voidaan ylläpitää tekijänoikeuksia ja toimia sillä tavoin, että tekijä saa sen, mikä hänelle kuuluu.

Heti samaan hengenvetoon aivan samanlainen ajattelutapa kuin ed. Lindénillä myös siinä, että tästä eteenpäin asetusteitse pitää voida reagoida, koska laki ei millään ehdi mukaan, tokko tämäkään laki, jota me nyt käsittelemme. Voi olla hyvinkin, että tämä on vanhentunut jo syntyessään. Asetusteitse voidaan reagoida, toimia nopeammin kuin lakiteitse, ja minusta siihen kilpajuoksuun, joka tekniikan puolella tällä hetkellä etenee, laillisen ja laittoman väliseen kilpajuoksuun siinä maailmassa, ei lakiteknisesti ehditä. Asetusteitse on tehtävissä se, mikä on tehtävissä, jos sitäkään kautta.

Yksi pikku yksityiskohta, jonka haluan tähän loppuun ottaa esiin, on se, että on perin tärkeätä, että lain tasolle on nostettu kappaleiden valmistaminen vammaisille ja ylipäätänsä teosten saattaminen vammaisten käytettäväksi. Minusta se on tärkeä periaate ja se, että se on täällä näinkin väkevästi mukana, kertoo hyvää siitä, että olemme sivistysyhteiskunta.

Esa  Lahtela  /sd:

Arvoisa herra puhemies! Ihan aluksi voisi piraattituotteista todeta, jotta en ole ihan yhtä mieltä ed. Kekkosen kanssa siinä mielessä, jos ed. Kekkonen tarkoittaa sitä, että kun rajan yli tuodaan yksi piraattilevy, siitä pitäisi kovat sakot antaa. Nimittäin se voisi jopa johtaa aika hassuun tilanteeseen. Kohtuullista, minkä lain sisällä ymmärsin olevan, on se, jotta alle viiden levyn satsi napataan pois. Jos on enemmän, sitten katsotaan, että on vähän kuin tarkoituksella jo lähdetty kiertämään säännöksiä.

Minusta tässä on semmoinen järkevyysnäkökulma otettava huomioon, koska tähän kaiken kaikkiaan liittyy myös iso valvontaproblematiikka. En tiedä, millä tavalla hoidetaan vaikka sen piraattilevyn valvonta, joka Nuijamaalta tulisi läpi tai Värtsilän raja-aseman kautta, jota lähempänä itse asun. Ainakin se vaatii lisää voimavaroja, koska sen tarkastaminen, onko se piraattilevy, lienee aika kova juttu ja voi viedä aika paljon varoja. Sen takia minusta tämän tyyppinen ajattelu, että tässä olisi tietyn tyyppistä loivuutta, väljyyttä olemassa, kyllä jonkun verran helpottaisi turhaa työtä. Ainahan tietysti se, jolta tavara pois otetaan, voisi sanoa, että tämä ei ole piraattituotteita, ja sen aitous joudutaan sitten jossain selvittämään ja tutkimaan. Tekniikkaa en tunne, miten helposti se on tunnistettavissa, mutta oma työnsä siinä tulee olemaan, ainakin näin maalaisjärjellä ajateltuna.

Itse asiassa tulin puhujakorokkeelle saman sisältöisen asian pohdinnan kanssa, mitä ed. E. Kanerva puhui kirkkomusiikista ja sen kaupallistamisesta. Se filosofia on vähän toisen tyylinen. Olen ymmärtänyt sillä tavalla, että kaupallinen musiikki tehdäänkin siinä mielessä, että sillä tienataan, ja se on enemmän viihteellistä musiikkia ja esityspaikatkin ovat vähän toisenlaisia. Siinä mielessä sen ymmärtää, että sen käsittely ja tekeminen ja oikeudet siihen ja maksun saanti ovat toisen tyyppinen juttu. Sitä vastaan en edes protestoi, vaan se on ihan ok.

Mutta sitten tämä kysymys, pitääkö kirkkomusiikin ja virsien veisaamisen kohdalla, kun niitä säestetään, jopa tehdä sillä tavalla, että siitä maksetaan määrätty tekijänoikeusmaksu. Minusta se ei kuulu tähän aikaan vaan nämä pitäisi eriyttää. Kyse ei ole siitä, kun ed. Kekkonen esitti ilmeisesti ed. E. Kanervalle kysymyksen, pitäisikö Jumalan sana laittaa tekijänoikeuden piiriin. Tietyllä tavalla tätä voisi niinkinpäin miettiä, jotta kun kirkossa esitettävältä hengelliseltä musiikilta tai virsiltä tai mitä ne ovatkin, kirkkomusiikilta, ei sitten peritä tekijänoikeusmaksua, siinähän olisikin sille Jumalan sanalle jääpää osuutta, kun sitä ei peritä, ja se jaettaisiin tarvitseville köyhille ihmisille diakoniatyön kautta, ylivelkaantuneille vaikka saunaremonttiin, kun ovat pitkässä velkajärjestelyssä olleet ja sattuneet saunan seinät happanemaan ja maalit rapistumaan ulkopuolelta. Minusta se olisi sitä oikeata Jumalan sanan puolelta, sitä, että ei peritä kirkosta esitettävästä asiasta.

Mutta sitten mietin, millä tavalla se rajataan, koska kirkkomusiikkiahan voidaan tietysti esittää ja olisi suotavaakin esittää kirkon ulkopuolellakin. Mutta näen sen pienempänä ongelmana siinä mielessä, että nämä ihmiset, ainakin nämä vanhat tekijät, ovat tehneet siinä mielessä sen, ei sillä tavalla, että he ovat palkkapappeja tai palkkakanttoreita, vaan he ovat tehneet sen hengellisessä mielessä luodakseen jotakin uutta ja halutakseen hengellistä aspektia saada musiikissa ilmennettyä ihmisille, julistaa sanomaa sen musiikin kautta. Sen takia tämän muuttaminen tavallaan rahaksi, viedä kirkkoon ikään kuin markkinapöydät, minusta ei jollakin tavalla tähän sovi. Minä odotan, jotta valiokunta ... (Ed. Kantalainen: Iät ja ajat kirkon portailla on ollut!) — Edustaja on aivan oikeassa siellä, että näin tietysti on ollut, mutta se meneekin toiseen tarkoitukseen. Se menee hyvään tarkoitukseen, johon odottaisi näidenkin varojen, jotka tässä voisivat mennä tekijälle, tulevan jaettaviksi muulla tavalla, koska nämä ihmiset, ainakaan kaikki, eivät ole sillä tavalla niin ahneita.

Toivon mukaan jatkossakin löytyy semmoisia oikeita ihmisiä, jotka tekevät sydämestään eikä rahasta asioita, ja nämäkin tekijänoikeusmarkat jaettaisiin hyväntekeväisyyteen. Sen takia odotan, jotta valiokunta käsittelisi vakavasti tätä kysymystä, koska en näe sillä tavalla oikeana, että tässäkään tapauksessa kirkon ja sen ihanteiden ja arvojen sisään viedään markkinatalousmekanismia hirveästi lisää. Toisaalta sinällään olen ymmärtänyt, että monet näistä tekijöistä ovat lisäksi tehneet siellä kirkon uruilla harjoitellessaan hyviä kappaleita.

Antero  Kekkonen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Piraattilevyistä: En minä nyt sitä tarkoittanut, että yhden piraattilevyn tai kahdenkaan tuoja pitäisi panna häkkiin. Mutta sitä yritin sanoa, jos kohta varmaan vähän epäselvästi, että sen suomalaisen, joka rajan yli tulee, soisi olevan niin valistunut ihminen, että hän ylipäätänsä ei näitä piraattilevyjä ostaisi, saatikka että hän niitä kuskaisi tänne Suomeen. Minusta tämä oli se, mitä yritin sanoa, mutta jos tein sen epäselvästi, niin pyydän anteeksi.

Mitä tulee sitten Jumalan siirtämiseen tekijänoikeuden piiriin, voi olla, että tämä keskusteluyhteys ei ole sopiva siihen.

Esa Lahtela  /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ihan lyhyesti vaan. On hyvä, että ed. Kekkonen totesi, että ei yhtä levyä sakoteta, ei putkaa eikä vankeutta tule siitä. Mutta aika ikävä tilanne sinällään, jos sattuu joku naapurimaan kansalainen lahjoittamaan jonkun levyn ja se on rynnästaskussa ja tuojasta tulisi niin kuin rikollinen ja hänet leimattaisiin heti. Sekin on aika hassu homma. Sen takia minä olisin nähnyt tämän niinpäin, että yhden levyn voi tuoda mutta ei yhtään enempää, sitten jo kaikki muut pois, tai sitten olisi se lahja-aspekti.

Irina Krohn /vihr:

Arvoisa puhemies! Haluaisin vielä kiinnittää kahteen seikkaan huomiota: piraattikysymykseen ja jumalanpalveluskysymykseen.

Tämä jumalanpalveluskysymys minusta kertoo siitä, että kun taide toimii tai on vahvaa, sitten sen pitäisi olla ilmaista. En tiedä ketään toista ammattikuntaa Suomessa, en usko että on, joka niin paljon lahjoittaisi työtänsä yhteiseksi hyväksi hyväntekeväisyyden kautta kuin taiteilijat. Jotenkin sen ajatuksen esittäminen, että heidän vielä pitäisi kirkkoakin kannatella, on mielestäni hyvin kohtuuton. Niin kuin ed. Kekkonen aikaisemmin sanoi, tekijänoikeuslaki antaa sopimusoikeuden. Kyllä edelleen tekijänoikeuden haltija voi lahjoittaa teoksen. Jos todella on tällaisia tekijöitä, jotka haluavat antaa teoksensa ilmaiseksi käyttöön, niin sen voi antaa.

Toinen on tämä piraattiasia. Nythän oli tiedote, että äänitteiden myynti on maailmassa laskenut 10 prosenttia. Suomessa lasku oli muistaakseni 5,8. Vaikka olemme tämän piraattirajan vieressä, niin meillä lasku ei ole ollut niin dramaattista kuin muissa maissa johtuen kai siitä, että kotimaista musiikkia ei ole samalla tavalla nettien kautta tarjolla kuin muuta musiikkia. Tämä tilanne todella tarkoittaa sitä, että tällä hetkellä, voi sanoa, samalla kun musiikin kuluttaminen lisääntyy räjähdysmäisesti, niin musiikin maksajien määrä vähenee. Voi sanoa, että osasta musiikin harrastajia on tullut musiikin vihollisia. Tämä on todella valitettava seikka rehellisten kuluttajien kannalta, koska tällä hetkellä äänilevyteollisuus tietysti hinnoittelee nämä saamatta jäädyt myyntitulot niihin levyihin, jotka ostetaan. Tämä kehityshän johtaa siihen, että näiden rehellisesti ostettujen levyjen hinta koko ajan nousee ja sitten on ihmisryhmä, joka ei maksa mitään.

Siinä mielessä mielestäni tämä piraattiasia ei ole vaan semmoinen, että saa jonkun Laatokkajärven rantalaulajien yhteislaulukoostelevyn lahjaksi ja sitten ei pysty uskottavasti kertomaan tästä laulujuhlasta, jossa sen on saanut. Me tiedämme, että meillä valvontaviranomaiset ovat ihan järkeviä normaaleja ihmisiä ja osaavat käytännössä harkita. Kyllähän tässä on tämä näyttökynnys, mutta tavoite on sen ajatuksen läpivieminen, että todella kysymys on varastamisesta ja rikollisuudesta. Meillähän on myös nämä säännöt koskien viinaa ja tupakkaa, joissa me katsomme, että voi olla tällainen selvä kiintiö. Vaikka se on tässä lakiesityksessä niin, että piraatteja ei saa tuoda, ne voidaan takavarikoida, niin juuri se, että tuontia ei ole sanktioitu, voi tehdä laista suosituksen kaltaisen.

Täällä tänä iltanahan monta tuntia keskusteltiin juuri heijastimista ja kypäristä ja suosituksista, ja selvästi tuntuu olevan niin, että jos laissa ei ole sanktiona muuta kuin tämä menettäminen, niin tulkitaan, että se ei oikeastaan olekaan laki. Voi olla, että tätä asiaa pitää vielä valiokunnassa hioa.

Kari Kantalainen /kok:

Arvoisa puhemies! On miellyttävä seurata tätä keskustelua, joka liittyy hyvin tärkeään kysymykseen. Puhutaan tekijänoikeuksista, jotka ovat hyvin tärkeä asia, ja tekijänoikeus pitää totta kai turvata kaikille musiikin tekijöille, jotka asialla ovat. Tässä mielessä on kiistaton asia, että tätä prosessia pitää viedä järkevästi eteenpäin. Kun itse on myöskin mukana tekijänoikeusasioissa niin, että olen voinut näitä tekijänoikeuspalkkioita jopa pienessä määrin saada, niin tietysti on mielenkiintoista seurata, miten tämä prosessi kaiken kaikkiaan toimii. Tässä mielessä on ollut hauska havaita se, että jostain kumman syystä tämä asia kiertäytyy muutamiin keskeisiin asioihin.

Yksi keskeinen asia on se ja aivan mielenkiintoinen, että kun puhutaan normaalihintaisista äänitteistä, on aivan selvästi nähtävissä se, että meillä on hyvin pieni hintajousto äänitteissä. Kun puhutaan kansainvälisesti, tilanne on aivan sama. Tuntuu siltä, että onko meillä jonkin asteinen kartelli, joka määrittelee, että äänitteen hinta on tämä ja tämä, ja sitä kautta hoidetaan asiat. Tämä kysymys konkretisoituu aivan erityisesti siinä mielessä, että silloin kun puhutaan äänitteen hinnasta, niin mitä korkeampi hinta, sitä selkeämmin on nähtävissä se, että piratismi ja vastaavat ilmiöt kasvavat. Useat kansainväliset huippuartistit ovat nostaneet asian esille, todenneet, että äänitteiden hinnoittelu edistää piratismia. Minä luulen, että Suomessa on tilanne aivan sama. Kun ed. Krohn mainitsi, että äänitteiden myynti meillä on pudonnut 5—6 prosenttia, kansainvälisesti pudotus on 9—11 prosenttia, ja tämä johtuu paljolti siitä, että tulee vaihtoehtoiset markkinat, jos toteutamme asioita sellaisella hintatasolla, joka välttämättä ei perustu aitoon kilpailuun. Pitäisi selkeästi nähdä, minkälainen on hintajousto näiden tuotteiden osalta.

Me elämme Suomessa semmoista mielenkiintoista tilannetta, että suomalainen kansallisomaisuus esimerkiksi kevyen musiikin osalta on myyty ulos kansainvälisille toimijoille. (Ed. E. Lahtela: Monta muutakin on myyty!) — Meillä on paljon muutakin mennyt, mutta tämä on, ed. Kekkonen, aivan faktatilanne. — Yhtä lailla kuin arvostan kotkalaista Junnu Vainiota ja Fazerin musiikkituotantoa, on ollut surullista todeta, että tekijänoikeudet on myyty ulos, minkä jälkeen on tilanne se, että totta kai nämä kansainväliset toimijat keräävät pelkästään kuohukerman tästä päältä eli tekevät uusintoja uusintojen jälkeen, tekevät kokoelmia kokoelmien jälkeen ja tätä kautta rahastavat moneen kertaan ne asiat, joista tässä on kyse. Haluan todella turvata tekijänoikeudet. Se on keskeinen kysymys. Mutta haluan myöskin, että meillä pitää voida keskustella siitä, minkälainen on meidän hinnoittelutasomme, perustuuko se kartelliin vai aitoon kilpailuun.

Arvoisat ystävät, tämä piraattikeskustelu on äärimmäisen tärkeä ja äärimmäisen vaikea. Kun tässä todettiin, että meille tuodaan piraattituotteita, niin kuin on nähty, runsaasti eri puolilta ja nyt halutaan rajoittaa piraattituotteiden tuontia, ensinnäkin kysyn, millä tavalla rajoitus toteutuu, minkälaisilla resursseilla me varustamme meidän tullimme, että se pystyy joka ainoan kappaleen kaivamaan irti, vai onko niin, että tässä katsotaan joustavaa käytäntöä. Tämä on tärkeä asia, ja tämäkin perustuu siihen lähtötilanteeseen, niin kuin mainitsin, että silloin, jos hinnoittelu perustuu globaalien yritysten toimintaan, tässä selkeästi tulee heijastumisvaikutuksia. Piraattituotteiden tuonnin valvonta on mielestäni täysin mahdotonta. Meille tulee eri puolilta kotimaahan valtavasti ihmisiä, jotka tuovat tuotteita eri muodoissansa. Tässä mielessä se perustuu lähinnä pistokokeisiin, ja sitten mietitään, millä ruvetaan sanktioimaan sitä, miten nämä asiat toimivat.

Kun mietitään vielä niitä ulottuvuuksia, joita tähän lainsäädäntöön liittyy laitemaksujen osalta, joissa ikään kuin kerätään tekijänoikeusmaksuja laitteiden valmistajien kautta, me joudumme uuteen ongelmakenttään, jonka osalta voidaan todeta se, että tässä ongelmakentässä on ympäri maailman toimijoita, jotka ovat omalta osaltaan tekemässä erilaisilla ominaisuuksilla varustettuja tuotteita, joiden käyttö meillä omalta osaltaan tulee sanktioiduksi, joiden käyttöä ei voida hoitaa. Millä tavalla me turvaamme esimerkiksi EU-kansalaisten mahdollisuuden tuoda Euroopasta tuote Suomeen ja toimia sen tuotteen ominaisuuksilla eli kuunnella äänitteitä, jos se tuote tai laite ei soita sitä äänitettä, joka meillä on sanktioitu? Joudumme aika ihmeelliseen tilanteeseen, jos se jossain muussa maassa toimii. Tässä on hirvittävän paljon isoja ongelmakysymyksiä, joihin joudumme tämän asian osalta paneutumaan.

Arvoisa puhemies! En missään tapauksessa, koska itsekin olen tekijänoikeusjärjestelmän puitteissa toimiva, halua mollata tätä systeemiä, mutta haluan, että meillä on sellainen järjestelmä, joka on läpinäkyvä, joka mahdollistaa sen, että meidän laitteemme toimivat, joka mahdollistaa sen, että voimme myöskin kuunnella hankintojamme, mitä ikinä haluamme, ja toisaalta, joka mahdollistaa sen, että nimenomaan se suomalainen tekijä voi tuottaa ja on motivoitunut tuottamaan suomalaista kansallisomaisuutta, tuottamaan musiikkia, tuottamaan erilaisia muita asioita sillä tavalla, että hänen toimintaedellytyksensä myöskin jatkossa säilyvät.

Toivon, että kun tätä asiaa käsitellään, että emme mene suurten kartellien tai suurten toimijoiden ehdoilla tekemään asioita, vaan katsomme sekä tekijän että kuluttajan näkemykset.

Suvi  Lindén  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Kantalainen ei ilmeisesti ollut silloin salissa, kun käytin puheenvuoron näiden teknisten suojausten kiertämiskiellosta, josta on uusi momentti, joka on rakennettu juuri kuluttajan näkökulmasta. Jos ostaa esimerkiksi suojatun levyn, joka ei toimi omassa laitteessa, tämän lain mukaan ei ole kiellettyä kopioida sitä sellaiselle laitteelle, että sitä voidaan kuunnella. Eli lähtökohta on se, että ostaessaan laillisen tuotteen sen suojauksen voi kiertää muun muassa silloin, jos tekninen suojaus on sen tyyppinen, että se ei mahdollista tuotteen kuluttamista tai käyttämistä kotioloissa. Ongelma tässä on se, niin kuin totesin, että teknisten suojausten purkamislaitteiden välittäminen ja myyminen on kiellettyä. Tämä varmasti on se asia, jota valiokunta tulee pohtimaan.

Antero  Kekkonen  /sd:

Arvoisa puhemies! En halua pitkittää tätä keskustelua, mutta minun oli ihan pakko reagoida siihen, kun ed. Kantalainen nosti niin sanotusti kissan pöydälle puhuessaan mahdollisesta kartellista. Ei sivistysvaliokunnan tehtäviin välttämättä kuulu ryhtyä hakemaan rikoksia, mutta kun tätä asiaa käsitellään sivistysvaliokunnassa, otettakoon esiin tämä kartellikysymys. Minä en tiedä, onko sellaista olemassa, ed. Kantalainen, mutta tiedän, että alan piireissä tästä on puhuttu jo vuosikausia, ja kun tästä on puhuttu vuosikausia, se edellyttää jonkinlaisen vastauksen saamista kartellisyytökseen tai kartelliväitteeseen tai kartellitoteamukseen. Saattaisi olla hyvä, jos joku asiantuntija tai jotkut asiantuntijat sivistysvaliokunnassa olisivat vastaamassa myöskin tähän kysymykseen.

Herra puhemies! Toistan vielä sen, että en tiedä, onko tällaista kartellia olemassa, mutta alan piireissä, siis musiikin maailmassa Suomessa, tästä puhutaan. Ed. Kantalainen ei ollut ensimmäinen, joka asian on ottanut esille, mutta taisi olla ensimmäinen, joka otti sen esille tässä salissa, ja se on hyvä.

Kari Kantalainen /kok:

Arvoisa puhemies! En halua myöskään jäädä tähän asiaan sen pitemmälle, mutta toteaisin, että ei kovin paljon tarvitse miettiä, kun katselee asioita siltä kannalta, miksi meillä ja miksi muualla äänitteiden hintataso on varsin selkeästi stabiili ja varsinaista kilpailua ei näytä olevan. Tässä suhteessa todella toivon sitä, että sivistysvaliokunta omalta osaltaan miettii tätä kokonaisuutta, katsoo asioita selkeästi myös kansallisista lähtökohdista ja myöskin suomalaisten tekijöiden lähtökohdista suhteessa kansainvälisten suurten toimijoiden bisnesajatteluun. Se on se asia, mitä haluan tässä korostaa.