27) Hallituksen esitys laiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta
ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta
Erkki Virtanen /vas:
Arvoisa puhemies! Kuten lakiesityksen ensimmäisessä käsittelyssä osoitin,
tämä on erittäin huono lakiesitys eikä se sosiaali-
ja terveysvaliokunnan käsittelyssä miksikään
parantunut siitäkään huolimatta, että valiokunnassa
asia sai osakseen melkoista kritiikkiä. Ensimmäisen
käsittelyn yhteydessä täällä salissa
tapahtui sellainenkin harvinaisuus, että kahdenkin eri
hallituspuolueen kansanedustajan mielestä vastalauseemme
oli parempi kuin hallituksen esitys.
Tässähän yksiselitteisesti käy
nyt niin, että jos tämä lakiesitys hyväksytään,
oikean aluepolitiikan harjoittaminen tässä maassa saa
vakavan kolauksen, koska maakunnista, toisin kuin pitäisi,
lopetetaan viisi alueellista sosiaalivakuutuslautakuntaa, siirretään
niitten toiminta Helsinkiin ja samalla pidennetään
siirtymävaiheessa, nyt vuodenvaihteessa ja tämän
syksyn aikana, alueellisille sosiaalivakuutuslautakunnille jätettyjen
valitusten käsittelyaikaa pahimmillaan jopa kokonaisella
vuodella. Näitten valittajien kannalta, joitten osalta
kyse usein on aivan perustoimeentulosta valituksenalaisissa päätöksissä, tämä on
täysin kohtuutonta. Siksi en voi ymmärtää,
miksi tällainen lakiesitys ylipäätään
annettiin.
Olisin kuvitellut, että maan kaksi tällä hetkellä poliittisesti
vahvinta puoluetta olisivat onnistuneet yhden hallitusneuvoksen
ministeriössä kuriin laittamaan, mutta koska näin
ei ole käynyt, ehdotan, että tämä lakiesitys
hylätään.
Toimi Kankaanniemi /kd:
Herra puhemies! Kannatan ed. Virtasen tekemää hylkäysesitystä. Perustelut
todella löytyvät vastalauseesta 1.
Tällä lainmuutoksella lakkautettaisiin yli
40 vuotta toimineet alueelliset sosiaalivakuutuslautakunnat Lahdesta,
Turusta, Seinäjoelta, Kuopiosta ja Oulusta ja kaikki noin
25 työntekijän myötä keskitettäisiin
Helsinkiin. Tämä on aivan käsittämätöntä keskustajohtoisen
hallituksen keskittämispolitiikkaa, jota ei voi ymmärtää.
Eräissä yhteyksissä, kun tämäntapaista
uudistusta on tehty, ratkaisuelin on sijoitettu muualle kuin Helsinkiin,
mutta tässä se keskitetään tänne,
missä on kaikenlainen ruuhka ja kalleus ja muut kysymykset.
Mutta ennen kaikkea perustelu hylkäykselle on aluepoliittisten
näkökohtien lisäksi läheisyysperiaate.
Lakkauttamalla alueelliset lautakunnat viedään
asiantuntemusta näistä elimistä samalla.
Perustelut, jotka hallitus on esitykselleen kirjoittanut, eivät
ole kummaltakaan osin sellaiset, että niihin voisi yhtyä.
Sen tähden on viisasta, että tämä nyt
hylättäisiin täällä ja
katsotaan asiaa kokonaan uudestaan kehittämällä nykyiseltä pohjalta
järjestelmää alueellisesti.
Sirpa Asko-Seljavaara /kok:
Arvoisa herra puhemies! Myös kokoomuksen kansanedustajat sosiaali-
ja terveysvaliokunnassa olivat sitä mieltä, että tätä lakia
ei olisi pitänyt tuoda ollenkaan eikä näitä alueellisia
toimikuntia lopettaa. Mutta valitettavasti tässä vaiheessa
oli jo ryhdytty toimenpiteisiin siten, että henkilöstöä oli
jo siirretty pois, joten tätä ei enää voinut
pyörtää siinä vaiheessa, kun
valiokunta sai tämän käsittelyynsä.
Sen takia kokoomus on tehnyt tämän vastalauseessa
2 olevan ehdotuksen, jonka pyydän eduskunnan hyväksymään
vastalauseen 2 mukaisesti ja joka siis kuuluu seuraavasti:
"Eduskunta edellyttää, että lakia
toimeenpantaessa varmistetaan riittävä henkilöstö sosiaaliturvan
muutoksenhakulautakunnassa, jotta valitusasioiden käsittelyajat
pysyvät kohtuullisina."
Esa Lahtela /sd:
Puhemies! Tässä on tämän hallituksen
yksi semmoinen huono teko. Useimpiin on voinut yhtyä, mutta
tässä on semmoinen teko, joka ei ole linjassa
sen kanssa, mitä alueellistamiskysymyksistä on
todettu hallitusohjelmassa. Sen takia en itsekään
voi tätä hyväksyä.
Sen verran tuossa voisi todeta kokoomuksen edustajille, jotta
kyllä se Kalakukko tuonne Kuopioonkin kulkee elikkä yhtä hyvin
ne voisi vetää ne henkilöt tuonne Kuopioon.
Se asiantuntemus löytyy kyllä Kuopiostakin. Se
on linjassa enemmän tämän nykyisen hallituksen
politiikan kanssa siinä mielessä, mitä on
harrastettu, että pyritään täältä Pääkaupunkiseudulta
viemään semmoisille seuduille, missä kehitys
on heikompi, missä on halvemmat olosuhteet ihmisillä olla
ja elää. Sen takia odottaisi, jotta kokoomuksessakin
nähtäisiin, jotta vastamäkeenkin voi
näitä viedä tuonne vähän
niin kuin ylemmäksi eikä tänne rannikkoseudulle.
Siksi tämä joutaa kyllä hylätä ehdottomasti,
ja odotetaan sitten hallitukselta semmoista viisasta päätöstä,
jotta tämä sosiaalivakuutuslautakunta, jos se
keskitetään, siirretään johonkin
muualle kuin Pääkaupunkiseudulle, ja minun esitykseni on
vahvasti, että se on Kuopio.
Erkki Virtanen /vas:
Arvoisa puhemies! Kiitän ed. Esa Lahtelaa näistä alueellisesti
lämmittävistä sanoista. Varmaan voimme
kaikki tähän yhtyä tässä salissa.
Mutta totean ed. Asko-Seljavaaralle, että ei näitä lautakuntia
olisi ollut mikään pakko vielä tässäkään
vaiheessa lakkauttaa.
Kelan edustaja tosin valiokunnassa sanoi, että muutamia
työntekijöitä on jo siirtynyt pois. Se
on ihan ymmärrettävää, että kun on lakkautusuhka
päällä, tulee mieleen, että paria
kuukautta ennen sopii jo muitakin työpaikkoja katsella. Mutta
toki ne poistuneet nyt olisi löydetty uudelleen takaisin
paljon pikemmin kuin ne tänne Helsinkiin löydetään,
kun niitä paikkoja ei ole täällä edes
pantu vielä aukikaan. Sitä paitsi Kela esitti alun
perin, että nämä alueelliset valiokunnat
olisivat voineet jatkaa siihen saakka työtään,
kunnes ovat käsitelleet siellä sisässä olevat
muutokset, mutta tämäkään ei
ministeriön virkamiehelle kelvannut. Niinpä nyt
sitten ajauduttiin tämmöiseen tilanteeseen.
Kelan kannasta totean vielä, että pääjohtaja Huuhtanen
viime lauantaina ilmoitti pohjoissavolaisille kansanedustajille,
että Kela edelleen kannattaa tämän lakiesityksen
hylkäämistä, ja tämä asia
voidaan, jos laki hylätään, hoitaa kyllä vielä kuntoon
näitten alueellisten lautakuntien välitykselläkin,
niin että eiköhän tehdä se.
Seppo Lahtela /kok:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Virtanen tuntuu kovasti hamuavan
tätä valtionhallintoa Kuopioon, ja tuntuu niin,
että edustajakollega Lahteloitten ryhmästä,
ed. Esa Lahtela, halusi myöskin samaan suuntaan. Olisin
pitänyt luontevana, että hän olisi enempi
tätä halunnut sinne Joensuun puoleen, koska itsekin tunnen
sinne sympatioita. (Ed. E. Lahtela: Ei omaan napaan pidä aina
tuijottaa!)
Mutta kun näyttää nyt siltä,
että mikään ei kuitenkaan täällä koskaan
muutu, hallitus on niin ylivoimaisen kova, että ajaa ja
runnoo kaiken läpi, niin jotain on pelastettava, ja tämä ed.
Asko-Seljavaaran esittämä vastalauseen 2 mukainen lausuma
on sellainen, mikä antaisi ainakin kuitenkin voimavarat
ja eväät tulevaisuudessa katsoa vaikka Savoonkin
päin tätä asiaa. Kun tiedän ja
tunnen, että ed. Asko-Seljavaara on minuakin sosiaalisempi, tehnyt
tämän sydämellä ja lämmöllä,
niin lämpimästi kannatan hänen
esitystään vastalauseen 2 mukaisessa
lausumassa.
Sirpa Asko-Seljavaara /kok:
Arvoisa herra puhemies! Helsinkiläisenä kansanedustajana olen
sitä mieltä, että tämä on
todella takaperoista alueellistamista, enkä olisi tämän
kannalla, mutta kun näihin toimenpiteisiin on jo ryhdytty,
niin tätä ei enää voi pyörtää.
(Ed. Virtanen: Ennen lain säätämistä!) — Näin
se on.
Keskustelu päättyy.