5) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen
rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta
Markus Mustajärvi /vr:
Arvoisa puhemies! Kun on niin monta kertaa joutunut ihan pakosta arvostelemaan
hallituksen esityksiä, niin silloin kun on syytä myönteiseen
arvioon, niin se on syytä esittää. Silloin
kun hallinnolliset käytännöt tarpeellisen
määrärahan käytössä ovat
este järkevälle, maanläheiselle toiminnalle,
niin silloin näitä esteitä pitää kaikin
tavoin pyrkiä purkamaan.
Tämä hallituksen esityshän liittyy
siihen, kuinka me kykenemme pitämään
mahdollisimman ison osan nuorista tai nuorista aikuisista aktiivitoiminnan
piirissä. Meillä on hyvin paljon, aivan liikaa
niitä nuoria, vanhempaakin väkeä, joilla
ei ole minkäänlaista ammatillista tutkintoa, ei
mitään tutkintoa, ja jo se lähtökohta
sysää nuoret ja vanhemmatkin henkilöt
siinä kisassa, kun taistellaan edes satunnaisista määräaikaisista työpaikoista,
sinne jonon häntäpäähän.
Nuorisotakuuhan ei ole valitettavasti lähtenyt liikkeelle
niin hyvin kuin on ennakoitu ja toivottu. Kun nytten tulee mahdollisuus
tälle ikäryhmälle 20—29-vuotiaat
hankkia joustavammin tutkinto, kun sitä ennestään
ei ole, tai tutkinnon osia, niin totta kai se on liikahdus oikeaan
suuntaan. Ongelma on vain tämä isompi kehys, se, että oppilaspaikkoja,
koulutuspaikkoja, on karsittu hyvin rajulla kädellä.
Niiden tosiasiallinen saatavuus ja maantieteellinen saatavuus on
vaikeutunut, ja kun kokonaismäärärahoja
oppilaitoksissa on leikattu aika rajusti, niin silloin tämä kokonaiskehys
uhkaa vesittää niitäkin hyviä muutoksia,
mitä on muuten saatu aikaan.
Inkeri Kerola /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Täytyy kyllä sanoa,
että minulla on tästä esityksestä aivan
toisenlainen käsitys kuin edustaja Mustajärvi
tuossa edellä kuvasi. Ensinnä perusteluksi se,
että itse näen niin, että niin sanotusti
avataan jälleen uusi rahareikä, joka ohjataan ylhäältä alaspäin,
mutta ei ollenkaan oteta huomioon sitä, mitä siellä alhaalla
tarvittaisiin. Elikkä perään tämän
esityksen myötä alueellisia tarpeita, paikallisia
tarpeita, jotka, veikkaan, tämän lakiesityksen
myötä eivät tule huomioiduksi niin kuin
pitäisi. Elikkä näen tässä lakiesityksessä jälleen
rahanjakoa, joka on erittäin pirstaleinen, hallitsematon
ja sitä kautta ei tule suunnatuksi juuri niihin tarpeisiin,
mihin tarvittaisiin.
Ajattelen tätä ensinnäkin siitä näkökulmasta, että tämä laki
tulee voimaan ensi vuoden alusta, tammikuun alusta, nyt on hakukierros
meneillään, lakiesitys on käsittelyssä täällä salissa,
ja kysyn vain, että kuinka moni oppilaitos tai koulutuksen
järjestäjä pysyy enää kärryillä niistä rahanjakoputkista,
joita meillä on kehitelty nuorisotakuun tai koulutustakuun
ympärille. Itse tunnustan rehellisesti, että yritin
etsiä punaista lankaa tämän esityksen
pohjaksi hakemalla kaikki ne rahoitusväylät ja
ne mahdollisuudet, jotka on tarjottu koulutustakuun ja nuorisotakuun
sisällä, ja se käsitys, joka itselleni
muodostui, oli erittäin sekava. Ja veikkaan, että jos
me löydämme opetus- ja kulttuuriministeriöstä tai
työ- ja elinkeinoministeriöstä yhden
virkamiehen, joka osaa meille kertoa kokonaisuuden tästä koulutustakuun
sisällä olevasta rahasummasta ja siitä,
miten se ohjataan, niin sellaista virkamiestä ei löydy.
Sen verran sekavaa tämä lisääminen
ja vähentäminen kuukauden välein on ollut.
Arvoisa puhemies! Tässä esityksessähän
lisätään väliaikaisesti nuorten
aikuisten osaamisohjelmaan osoitettuja määrärahoja,
tai esitetään, että niitä voitaisiin
uudelleensijoittaa ammattitutkintoon valmistavaan ja erikoisammattitutkintoon
valmistavaan koulutukseen. Nyt epäilykseni herää ensinnäkin,
että kuinka moni näistä nuorista kykenee
astumaan tälle koulutuspolulle, kun puhutaan ammattitutkinnosta
tai erikoisammattitutkinnosta, jotka ovat erittäin vaativia
koulutusaloja nuorelle. Puhutaan myös oppisopimuskoulutuksesta,
jonka on todettu olevan, kuten tuossa edellä olevissa puheenvuoroissa
kerrottiin, erittäin vaativa koulutusmuoto ja jota ei voida
yksistään toteuttaa alle 20-vuotiaille syystä,
että lainsäädäntömme
sen estää.
Muutama esimerkki tästä rahoituksesta vielä: Talousarvioesityksessä vuodelle
2014 ammatilliseen koulutukseen esitetään noin
733 miljoonan euron määrärahaa. Tähän
nimenomaiseen koulutukseen kohdistuvista säästötoimenpiteistä aiheutuu
menovähennyksiä noin 25 miljoonaa euroa. Elikkä tällä osoitetaan
minusta selkeästi se, että toisella kädellä annetaan
lisää ja toisella kädellä otetaan
pois. Toisella kädellä otetaan koulutuspaikkoja
pois ja toista kautta lisätään rahoitusta.
Tällä viittaan nyt siihen, että kuka
tästä sekamelskasta enää ottaa
selvän, miten tämä ammatillisen koulutuksen
järjestäminen meidän maassamme toimii
ja tuoko se tuloksia, tuoko se niitä tuloksia, mitä tälle
takuulle on asetettu.
Arvoisa puhemies! Perään siis sitä,
että meidän on otettava paremmin huomioon ministeriössäkin
se, että paikallinen näkemys ja tuntemus koulutustarpeista,
opiskelijoiden määrästä ja heidän
taidoistaan on se paras tae koulutuksen edistämiselle tässä valtakunnassa.
Me tarvitsemme tietoa siitä, minkälaisiin tarpeisiin
alueella kannattaa kouluttaa, niin ettei nuoria kouluteta työvoimareserviin
tai näennäiskouluteta johonkin ammattiin, josta
tiedämme, että sillä ei ole tulevaisuutta.
Kolmanneksi perään sitä, että olen
ollut havaitsevinani ministeriöstä tällä kaudella
sen, että siellä mieluusti keskitetään
paitsi rahat myöskin hallinto ministeriöön.
Ei haluta ottaa huomioon alueellisia tai paikallisia näkökulmia
puhumattakaan niistä kuntien tarpeista, ja tällöin
tullaan siihen tulokseen, mitä nyt on näkyvissä:
työttömyys kasvaa, koulutuspaikkoja on liian vähän, emmekä saa
nuoria niihin suunniteltuihin koulutusputkiin.
Arvoisa herra puhemies! Tärkeintä on se — mihin
me itse kukin voimme vaikuttaa — että nuorilla
elämän perusasiat ovat kunnossa. Me tuemme oppisopimuskoulutusta,
mutta ennen kaikkea me tuemme jokaiselle nuorelle räätälöityjä opinpolkuja.
Muutoin tämmöisillä massaratkaisuilla
emme saa koulutus- ja nuorisotakuuta järjestettyä niin
kuin se on suunniteltu.
Eeva-Johanna Eloranta /sd:
Arvoisa puhemies! Tuohon äskeiseen puheenvuoroon voisi
todeta, että itse asiassa aika yllättävänkin
pieni prosentti ammattitutkinnon suorittaneista työllistyy juuri
omalle alalleen, ja voidaankin todeta, että tärkeintä on,
että on se toisen asteen koulutus. Työnantaja
mielellään ottaa töihin sellaisen, joka on
suorittanut jonkin koulutuksen. Ei välttämättä ole
niin suurta väliä, mikä koulutus se on,
koska on kuitenkin todettu, että ilman sitä toisen
asteen koulutusta työura voi olla kymmenenkin vuotta lyhyempi,
ja sen takia pitäisin sitä tärkeänä,
että jotakin koulutusta saa, vaikkei se nyt sitten olisi juuri
sitä kaikkein toivotuinta.
Puhemies! Kun nuorisotakuuta lähdettiin toteuttamaan,
huomattiin, että se ei riitä, että huolehdimme
niistä niin sanotuista uusista nuorista, jotka jäävät
peruskoulun jälkeen ilman koulutuspaikkaa tai ovat vaarassa
muulla tavoin jäädä ulkopuolelle. Näiden
peruskoulunsa juuri päättävien nuorten
lisäksi meillä on tällä hetkellä 20—29-vuotiaita
nuoria noin 110 000, jotka ovat ilman perusasteen jälkeistä koulutusta.
Näistä nuorista on tässä hallituksen
esityksessä kysymys.
Eli nyt lähetekeskustelussa on nuorten aikuisten osaamisohjelman
laajentaminen näyttötutkintona suoritettavaan
ammatilliseen perustutkintoon. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus-
ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettua lakia väliaikaisesti
siten, että nuorten aikuisten osaamisohjelmaan osoitettuja
määrärahoja voitaisiin myöntää valtionavustuksena
oppilaitosmuotoiseen näyttötutkintoon valmistavaan ammatilliseen
peruskoulutukseen, ammattitutkintoon valmistavaan ja erikoisammattitutkintoon
valmistavaan koulutukseen sekä tutkintotilaisuuksiin. Tämän
ohjelman hyvän toiminnan ja kohderyhmän kouluttamista
koskevien määrällisten tavoitteiden saavuttamisen
kannalta on ollut ongelmana, että ohjelman kautta ei ole
voitu ohjata lisäresursseja ammatilliseen perustutkintoon
ja että sen puitteissa ei ole voinut suorittaa tutkinnon
osia suorittamatta koko tutkintoa. Valtionavustuksella voitaisiin
nyt rahoittaa niiden 20—29-vuotiaiden opiskelijoiden opintoja,
joilla ei ole suoritettuna perusopetuksen oppimäärää tai
perusopetuksen oppimäärän suorittamisen
jälkeistä tutkintoa.
Hallituksen kehyspäätöksessähän
koskien vuosia 13—16 on päätetty kohdentaa
nuorten aikuisten osaamisohjelmaan yhteensä 183 miljoonaa
euroa ja tälle vuodelle 27 miljoonaa euroa ja kolmena seuraavana
vuonna kunakin 52 miljoonaa euroa. Tällä tavoin
voidaan vuosina 2013—2016 saada noin 36 000 aloittamaan
koulutus.
Ammatillisen lisäkoulutuksen järjestäjille
ja eräille muille järjestäjille on lisäksi
myönnetty valtionavustuksena resursseja kohderyhmän
ohjaus- ja neuvontapalveluihin. Tämän esityksen tavoitteena
onkin laajentaa nuorten aikuisten osaamisohjelmassa koulutuksen
järjestäjälle kohdennettavaa lisärahoitusta
oppilaitosmuotoiseen näyttötutkintoon valmistavaan
ammatilliseen peruskoulutukseen ja tutkinnon osiin. Lisäksi
valtionavustuksella on mahdollista kohdentaa rahoitusta nykyistä paremmin
osaamisohjelman kohderyhmälle sekä osoittaa rahoitusta mahdollisten
opiskelijamaksujen poistamiseen ammatillisessa lisäkoulutuksessa.
Esityksellä ei ole vaikutuksia valtion talousarviossa nuorten
aikuisten osaamisohjelmaan ehdotetun määrärahan
mitoitukseen. Ammatillisen koulutuksen järjestäjän
osalta se siirtää osan nuorten aikuisten osaamisohjelmassa
myönnetyistä yleiskatteellisista valtionosuuksista
kyseiseen toimintaan kohdennettuihin valtionavustuksiin.
Lopuksi haluaisin todeta tähän nuorisotakuukeskusteluun,
että minua kovasti harmittaa se keskustelu, jota lehtienkin
palstoilla ja täällä salissa käydään
siitä, etteikö nuorisotakuu olisi onnistunut.
Tällä hetkellä tilanne on se, että niistä nuorista,
joita nuorisotakuu koskee, on 93 prosentille laadittu suunnitelma,
ja näistä prosenteista, jotka eivät tähän
kuulu, monet ovat esimerkiksi armeijassa, joten sitä ei
ole voitu tehdä, ja peräti 73 prosenttia näistä nuorista
on jo päässyt niin sanotusti toimenpiteiden piiriin
elikkä töihin, opiskelemaan, työharjoitteluun.
Minusta on ihan selkeä asia sanoa, että nuorisotakuu
toimii hyvin.
Maria Tolppanen /ps:
Arvoisa puhemies! Me elämme koulutusyhteiskunnassa,
jossa kaikenlainen koulutus on hyväksi, ja olen täysin toista
mieltä kuin edustaja Eloranta siitä, että sillä ei
ole merkitystä, mikä se koulutus on. Sillä on mitä suurimmassa
määrin merkitys, mikä se koulutus on
ja minkä tasoinen se koulutus on, mikä meillä annetaan.
Varsinkin tällä hetkellä vaikuttaa
siltä, että meidän ammatillinen osaamisemme
on valitettavasti laskenut. Suomi on tähän saakka
niittänyt hyviä tuloksia Pisa-tutkimuksissa. Nyt
nekin ovat menneet alaspäin. Mistä se johtuu?
Jos meidän ammatillista koulutusta ajetaan sillä tavalla alas
kuin nyt on ajettu, niin se tarkoittaa sitä, että me
ehdoin tahdoin teemme toisen luokan kansalaisia.
Silloin jos Pohjois-Suomesta ja Itä-Suomesta poistetaan
koulutuspaikkoja ja niitä siirretään Helsinkiin,
silloin parannetaan tietenkin niiden ihmisten asemaa, jotka asuvat
pääkaupunkiseudulla, mutta valitettavasti heikennetään
niiden asemaa, jotka asuvat äärirajoilla. Sieltä ei
ole niin helppoa lähteä suureen kaupunkiin, suureen
vilinään opiskelemaan. Jos ollaan jossakin Sallan perukoilla
tai Inarin perukoilla, niin ei sieltä niin vain lähdetä 16-vuotiaina
tänne Helsinkiin hankkimaan sitä ammattia. Se
tarkoittaa sitä, että siellä se kouluttautuminen
jää ja siirtyy kauemmas.
Kun olemme puhuneet paljon siitä, että pitäisi olla
tätä oppisopimuskoulutusta, niin se on erittäin
hyvä asia, ja oppisopimuskoulutuksen pitäisi olla
sen kaltaista, että voitaisiin jäädä siihen työpaikkaan
töihin sen jälkeen, kun se koulutus on saatu.
Ongelmana on vain se, kuulkaas, tuolla maakunnissa, että kun
niitä oppisopimuspaikkoja ei ole. Työnantajat
eivät ota oppisopimukselle ihmisiä, koska vaikka
se opiskelija on siellä suhteellisen halpa työntekijä,
niin hänestä täytyy kuitenkin maksaa
ja sen lisäksi hän on tiettyjä aikoja
pois työpaikalta silloin, kun on nämä teoriaosuudet
olemassa.
Toinen ongelmakohta tämänhetkisissä toimissa
on Sanssi-kortti, joka ei esimerkiksi Vaasassa kelpaa. Työnantajat
eivät ota Sanssi-korttia vastaan sen takia, että jos
ei sitä työtä ole, he sanovat, että minkä ihmeen
takia otan jonkun 700 ja pidän siellä jonkun pyörittelemässä peukaloitaan,
kun ei se mitään osaa tehdä eikä asioita
voi tehdä varastoon. Se ei vaan jostain syystä toimi. Näyttötutkinto
voisi olla jonkinlainen ratkaisu tämänhetkiseen
tilanteeseen, kisälli—mestari-malli voisi olla
ratkaisu tämänhetkiseen tilanteeseen, mutta se
suuri haaste on saada ne mestarit ottamaan se kisälli,
se työnantaja ottamaan se työntekijä.
Meillä ovat tällä hetkellä erittäin
suurena ongelmana koulupudokkaat, joita meillä on peruskoulusta
lähtien. Peruskoulu, sen jälkeen lukio, sitten
ammatillinen koulu ja myöskin ammattikorkeat, näistä kaikista
tulee koulupudokkaita, ja jos emme pysty ottamaan siitä koppia,
niin silloin tällä maalla ei todellakaan mene
tulevaisuudessa hyvin. Jos me luovutamme nyt sen takia, että meillä ei
ole rahaa, että me elämme lamassa, ja me panemme
oppilaitosten ovia kiinni, niin me teemme sellaisen karhunpalveluksen
tälle maalle. Me rakennamme uuden sukupolven, joka ei koskaan
tule tekemään työtä. Meillä on
jo yksi sellainen sukupolvi. Meillä on olemassa erittäin vaikeasti
työllistettävien ryhmä, noin kolmikymppiset
miehet, joilla mahdollisesti on yksi ammatti jo olemassa, mutta
jostain syystä elämä on välillä potkinut
päähän ja sen jälkeen sitten sieltä kuopan
pohjalta ei tahdota päästä kuopan reunalle
millään.
Kun kunnilta on nyt poistettu rahoja, kuten kaikki tietävät,
niin se tarkoittaa myöskin sitä, että erilaisista
paikoista, joissa on vaikeasti työllistettäviä,
hankalasti työllistettäviä ihmisiä,
vajaakuntoisia ihmisiä ja maahanmuuttajia, viedään
rahaa, ja se tarkoittaa käytännössä sitä,
että sieltä on suora tie työttömyyskortistoon,
ja siitä kortistosta ei näillä keinoilla
nousta ylös. Nämä ovat vakavia asioita,
joihin meidän on syytä puuttua.
Nyt se, mitä meidän pitäisi, arvon
ministeri, tässä maassa pystyä tekemään,
on se, että jokaiselle, ihan jokaiselle, joka peruskoulunsa
päättää, on olemassa se jatkokoulutuspaikka.
Peruskoulun päättänyt ei kuulu työelämään,
hän on 16-vuotias, hän kuuluu koulunpenkille opettelemaan
tulevaa ammattia ja opettelemaan taitoja tulevaa elämää varten.
Merja Mäkisalo-Ropponen /sd:
Arvoisa puhemies! Nuorten aikuisten osaamisohjelman tavoitteena
on nostaa vailla tutkintoa olevien 20—29-vuotiaiden koulutustasoa
ja lisätä heidän opiskeluaan. Tämä ohjelma
on tarkoitettu henkilöille, joilla ei ole peruskoulututkinnon
jälkeen mitään muuta koulutusta, ja heitä arvellaan
olevan noin 110 000. Se on suuri luku, ja tämän
ryhmän asema on työmarkkinoilla selvästi
muita heikompi.
Vuosina 2013—2016 osaamisohjelmaan on kohdennettu yhteensä 183
miljoonaa euroa. Tällä ohjelmalla ei ole ollut
mitään erillistä säädöspohjaa,
vaan rahoitus on osoitettu ammatillisen lisäkoulutuksen
järjestäjille valtionosuuksina ammatti- tai erikoisammattitutkintoon
valmistavaan koulutukseen ja tutkintotilaisuuksiin. Ongelmana on
ollut, että ohjelman kautta ei ole voitu ohjata lisäresursseja
ammatilliseen perustutkintoon ja että sen puitteissa ei
ole voinut suorittaa osatutkintoa.
Tässä esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus-
ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettua lakia väliaikaisesti
siten, että nuorten aikuisten osaamisohjelmaan osoitettuja
määrärahoja voitaisiin myöntää valtionavustuksena
myös oppilaitosmuotoiseen näyttötutkintoon
valmistavaan ammatilliseen peruskoulutukseen ja tutkinnon osiin
sekä myös ammattitutkintoon valmistavaan ja erikoisammattitutkintoon
valmistavaan koulutukseen. Lisäksi valtionavustuksella
on mahdollista kohdentaa rahoitusta nykyistä paremmin osaamisohjelman
kohderyhmälle ja osoittaa rahoitusta mahdollisten opiskelijamaksujen
poistamiseen ammatillisessa lisäkoulutuksessa.
Mielestäni tämä lakimuutos parantaa
ja laajentaa nuorten aikuisten kouluttautumismahdollisuuksia ja
auttaa nimenomaan löytämään
uusia, yksilöllisiä ratkaisuja koulutuksen järjestämiseen.
Markus Mustajärvi /vr:
Arvoisa puhemies! Ihan kaikkea sitä palautetta en
omakseni ota, mitä edustaja Kerola kertoi omassa puheenvuorossaan.
Minä nimenomaan yritin teroittaa sitä, että niin
nuorisotakuussa kuin muutenkin työllisyyden hoidossa ja
monessa muussa asiassa nämä perusteet säästöpaineissa
pettävät, ja mainitsin nimenomaan oppilaspaikat,
yhtenä esimerkkinä koulutuksen saavutettavuuden.
Varmasti olen riittävissä määrin
arvostellut myös sitä, kuinka alueellinen näkemys
koulutuksen suunnittelussa ja järjestämisessä uhkaa
jäädä jälkeen.
Kuitenkin koulutuksen suunnittelu laahaa aina jälkijunassa,
haluttiinpa sitä eli ei. Kukaan ei pysty antamaan takuuta
nuorille, että kun käyt tämän
koulun, niin sitten kun pääset koulusta ulos, sinulla
on työpaikka valmiina. Ne ovat äärimmäisen
harvat koulutukset, joissa näin on. Siinä suhteessa
realismia on kuitenkin se, että nuoria koulutetaan, vanhempaakin
väkeä, osin myöskin sinne työvoimareserviin,
ja jos käy niin, että sieltä sitten ajan
oloon kuitenkin sijoittaudutaan työmarkkinoille, niin ei
se hukkaan ole mennyt, jos vaihtoehtona on, että senkin
ajan on ollut työttömänä tai
sitten toimettomana muuten, ja uudet ongelmat syntyvät
sitä kautta.
Itsekin olen kokenut sen, että kun olen käynyt eri
alalle koulutuksen, ollut hyvin monenlaisissa töissä yksityisellä,
kunta- ja valtiosektorilla, niin kyllä se, että on
joku tutkinto, on vain työnantajien silmissä kuitenkin
iso asia. Se osoittaa jonkinlaista aktiivisuutta ja päämäärätietoisuutta. On
niitäkin työnantajia, jotka katsovat henkilökohtaiset
ominaisuudet paljon tärkeämmiksi kuin sen muodollisen
koulutuksen ja onko se koulutus juuri siltä alalta.
Keskustelu päättyi.