Anneli Kiljunen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Muutama sana vielä lääkekaton alentamisesta.

Hallitus esittää lääkekustannusten vuotuisen omavastuuosuuden eli niin sanotun lääkekaton laskemista 610 euroon potilaiden ja sairausvakuutuksen välisten kustannusten tasaamiseksi. Esitys liittyy niin sanottuun lääketaksa-asetukseen, jolla on muutettu lääkkeiden vähittäismyyntihinnan määräytymistä. Lääketaksan muutos käytännössä halventaa kalliita lääkkeitä ja lisää halpojen lääkkeiden hintaa. Lisäksi apteekin perimä lääkkeiden toimituserä- ja lääkekohtainen toimitusmaksu nostetaan 2,17 euroon. Tästä muutoksesta syntyy vakuutetuille noin 16 miljoonan euron lisäkustannus, joka siis käytetään tähän katon alentamiseen.

Arvoisa puhemies! Esitys on sinänsä erittäin tervetullut, sillä se alentaa paljon lääkkeitä käyttävien ihmisten lääkekustannuksia. Tämä suunta on aivan oikea. Mutta meidän pitäisi mennä vielä pitemmälle. Meidän tulee arvioida sosiaali- ja terveydenhuollon katon sisältö kokonaisuudessaan. Nyt lääkekatto sisältää lähinnä terveydenhuollon asiakasmaksuja eikä huomioi lähes ollenkaan sosiaalihuollon asiakasmaksuja. Esimerkiksi omaishoidon hoito- ja palvelusuunnitelmassa olevat asiakasmaksut voitaisiin sisällyttää asiakasmaksukattoon sosiaali- ja terveydenhuollon osalta, mikä parantaisi omaishoitajien kokonaistilannetta huomattavasti tästä päivästä. Tämän jälkeen sosiaali- ja terveydenhuollon kattojärjestelmä sekä lääkkeiden maksukatot tulisi yhdistää, ja sen jälkeen tulisi myös alentaa näitä kunnolla.

Suomessa niin lääkkeet kuin asiakasmaksutkin ovat kansainvälisesti vertaillen erittäin korkeat. Tällä on myös suora vaikutus terveyden tasa-arvoon. Se tarkoittaa siis pahimmillaan yli kymmenen vuoden eroa elinajassa riippuen ihmisen tuloista. Terveyden tasa-arvoa pitää edistää voimakkaammin. Meidän pitää saada parempaa tulosta aikaan siltä osin.

Tässä esityksessä lääkekattoa siis lasketaan, mutta emme voi olla varmoja siitä, että lääkekaton alentamisen vaikutus kohdistuu kaikkiin niihin henkilöihin, joille lääketaksan muutos aiheuttaa lisäkustannuksia. Lääkekaton alentaminen kohdistuu kuitenkin paljon lääkkeitä käyttäviin tai yksittäisiä kalliita lääkkeitä käyttäviin henkilöihin. Eniten lääkekorvauksia maksetaan tilastojen perusteella iäkkäille henkilöille, jotka kuuluvat eläkkeellä olevaan väestöön ja samoin usein myös alempiin tuloluokkiin.

Vuotuisen lääkekaton ylittävien määrän arvioidaan kasvavan noin 21 prosentilla, eli lääkekaton piiriin pääsee entistä enemmän ihmisiä, mikä on myös hyvä asia. Lääkkeiden kokonaismyynti oli vuonna 2011 lähes 2,7 miljardia euroa ja lääkekorvauksia maksettiin lähes 1,3 miljardia euroa. Lääkekustannusten hallinnan kannalta on tärkeää, että korvausjärjestelmää uudistetaan hallitusohjelman mukaisesti siten, että lääkekorvauksista hyötyvät erityisesti paljon lääkkeitä käyttävät henkilöt, ja siten, etteivät kustannukset muodostu pienituloisille esteeksi tarpeellisen lääkehoidon saamiselle. Pidän tärkeänä, ettei pienituloisten lääkekustannusten kompensaatiota haeta kuitenkaan ensisijaisesti toimeentulotukijärjestelmän kautta, mikä valitettavasti usein asiaan kuuluu. Me emme voi tietoisesti tehdä sellaista politiikkaa, jossa ihmisiä ohjataan toimeentulotuen piiriin. Ei voi olla, että ihmisen lääkkeiden saatavuus päätetään toimeentulotukihakemuksen kautta. Meidän on löydettävä myös muita keinoja. Yksi mahdollisuus voisi varmasti olla tulosidonnainen maksukatto, jolloin katon laskeminen ei automaattisesti tarkoittaisi mittavia kustannuksia järjestelmälle.

Laila Koskela /ps:

Arvoisa puhemies! Tässä esityksessä ei ole riittävästi huomioitu muutoksen vaikutuksia pienituloisiin ihmisiin, joilla lääkekatto ei täyty mutta lääkemenot ovat silti käytettävissä oleviin varoihin nähden huomattavan suuret. Kuten todettua, sairausvakuutuslain muutoksen myötä kalliit lääkkeet halpenevat ja edullisten lääkkeiden hinnat tulevat nousemaan nykyisestään, mikä saattaa entisestään pahentaa pienituloisten lääkkeitä käyttävien ihmisten ahdinkoa.

Lääkekatoksi on ehdotettu 610 euroa vuodessa. Tällä toimella on tarkoitus kompensoida lääketaksan muutoksesta aiheutuvia lisäkustannuksia. Valitettavaa kuitenkin on, ettei lääkekaton alentaminen hyödytä samoja asiakkaita, joille lääketaksan muutos aiheuttaa lisäkustannuksia. On myös nostettu esiin pelko siitä, että lääkekaton alenemisen hyöty pitkäaikaissairaille siirtyy ainakin osin lääketaksa-asetuksen myötä kasvaviin lääkekustannuksiin. Huolta on kiinnitetty myös siihen, että pienituloisilla ihmisillä lääkekustannukset jäävät toimeentulotuen katettaviksi, mikä siirtää kustannukset jo valmiiksi tiukassa taloudellisessa tilanteessa olevalle kuntasektorille.

Uudistus tulee laskemaan paljon lääkkeitä käyttävien sekä yksittäisiä kalliita lääkkeitä käyttävien maksukustannuksia, mikä on erittäin kannatettavaa, mutta tulee kiinnittää erityistä huomiota edullisimpien lääkkeiden käyttäjien tilanteeseen, joka heikkenee tämän esityksen myötä. Lääkekatto ei myöskään usein kata henkilön kaikkia lääkkeitä, vain osan niistä. Pitkäaikaissairaalla kuluukin lääkkeisiin usein huomattavasti enemmän rahaa kuin mitä pelkkä lääkekatto pitää sisällään. On riski, että pienemmällä tulotasolla elävät, kuten vanhukset ja lapsiperheet sekä nuoret, jättävät lääkkeensä ostamatta joutuessaan puntaroimaan rahojen riittävyyttä. Tämä ei ole toivottavaa eikä edistä terveyttä ja hyvinvointia.

Kansaneläkelaitoksen laskelmien mukaan yli 80 prosentilla näistä lääkkeiden käyttäjistä, joiden omavastuuta nostavasti taksauudistus vaikuttaisi, omavastuu jää nykytilanteessa 400 euroon ja maksukaton aleneminen ei tule alentamaan näiden lääkekustannuksia. Samoin Kela ei pidä lääketaksa-asetuksen muuttamista perusteltuna ehdotuksen muodossa, koska kannustusvaikutukset kohdistuvat paljon edullisia lääkkeitä käyttäviin ja lääkkeitä pienissä erissä ostaviin apteekkien sopimusasiakkaisiin ja niihin, joiden lääkkeitä joudutaan uusimaan useasti. Pienituloiset ostavat lääkkeensä pienissä erissä juuri kustannussyistä. Näin ollen tämä uudistus voi heikentää entisestään heidän mahdollisuuksiaan tarvittavien lääkkeiden hankintaan.