Täysistunnon pöytäkirja 119/2014 vp

PTK 119/2014 vp

119. KESKIVIIKKONA 26. MARRASKUUTA 2014 kello 14.08

Tarkistettu versio 2.0

16) Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi sairausvakuutuslain, sairausvakuutuslain 2 luvun 3 §:n väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen sekä Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain 12 §:n muuttamisesta

 

Erkki Virtanen /vas:

Arvoisa puhemies! Viimeaikaisen normaalin käytännön mukaan nyt on vuorossa hallituksenhaukkumistunti. Tässä asiassa nimenomaan on todettava ehkä noin prosessuaalisesti, että siitä kun olin edellisen kerran oppositiossa, tämä maailma, eduskunnan toiminta on parantunut sillä tavalla, että silloin elikkä noin viisi vuotta sitten tämmöiset sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöihin liittyvät vastalausepuheenvuorot piti käyttää noin kello yhdentoista aikaan illalla, nyt pääsee jo seitsemältä puhumaan. Hyvä niin.

Mutta se ei ole hyvä, että hallitus on valitettavasti antanut tämänkin säästölain eduskunnalle. Ehkä nyt voimme sanoa, että varmaan säästöjäkin tarvitaan, mutta olen sitä mieltä, että niitten säästöjen pitäisi olla järkeviä ensinnäkin sillä tavalla, ettei näennäisiä säästöjä saavuttamalla itse asiassa aiheuteta suurempaa vahinkoa, taloudellistakin vahinkoa, ja ennen kaikkea siten, että niitä säästöjä ei kohdistettaisi kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin, kuten valitettavasti tässäkin tapahtuu. Tässähän on nyt siis kaksi tai ehkä kolmekin asiaa, jotka hallitus on päättänyt toteuttaa ja jotka täyttävät nämä edellä kuvaamani ikävän ehdon edellytykset.

Niistä ensimmäinen on tämä matkakorvausten leikkaus, joka toteutetaan tällä hallituskaudella valitettavasti jo toisen kerran. Voin tunnustaa, että kun se tehtiin ensimmäisen kerran, olin itse siihen kohtuullisen syyllinen, koska hallitusneuvottelujen aivan viime vaiheessa, kun viimeisenä yönä kamppailtiin vanhuspalvelulain rahoituksen löytämisestä, niin silloin sitä rahaa ei enää muualta löytynyt, joten se otettiin sitten muutaman euron korotuksena matkakorvausten omavastuuseen. Sen saatoin vielä hyväksyä jotenkin, vaikka ei sekään nyt oikein hyväksyttävää ollut. Mutta nyt hallitus leikkaa puhtaasti säästääkseen valtion menoja matkakorvauksesta, jota maksetaan siitä, että terveyskeskuksista ja sairaaloista kaukana asuvat ihmiset joutuvat matkustamaan sinne moottorikulkuneuvoilla tai joillain muilla kulkuneuvoilla, kun kyseiset organisaatiot ovat niin kaukana, ettei sinne kävelläkään jaksa eikä polkupyörällä ajo onnistu.

Ongelma on siinä, että kaikilla ihmisillä ei ole varaa maksaa kunnolla edes niitä matkakorvauksia. Eli siltä osin tämä lakiesitys kohdistuu kaikkein kipeimmin kaikkein pienituloisimpiin. Ei meille, joilla on varaa matkustaa, tuota mitään ongelmaa mennä kauempaakin terveyskeskukseen. Edustajienhan nyt ei tarvitse tietenkään maksaa omasta terveydenhuollostaan mitään, koska tästä nyt yleensä jaksaa kävellä tuohon naapuritaloon, ja sinne pääseekin vielä samana päivänä, ja palvelut ovat ilmaisia työterveyshuollon kautta. Mutta sen sijaan niille, jotka asuvat kaukana ja joutuvat käyttämään terveyskeskusta ja joutuvat maksamaan sinne vielä asiakasmaksunkin, siitä matkasta saattaa maksettavaksi jäädä jo useampi kymppi, ja köyhälle perheelle sekin on jo iso raha. Siksi tämä matkakorvausten leikkaus on tuomittava.

Sitten taas tänne käsittämättömien esitysten puolelle menee tämä kuntoutustuesta leikkaaminen. Kuntoutushan on toimintaa, jolla pyritään palauttamaan, säilyttämään tai turvaamaan sairastuneen työssäkäyvän ihmisen työkyky tai ylipäätään ihmisen kyky toimia silloin, kun se on heikentynyt. No, nyt tässä leikataan korvauksesta, jolla korvataan kuntoutuksesta aiheutuvia maksuja, ja tähän pätee aivan sama, että tästäkin kärsivät ne, joilla on kaikkein vähiten varaa, koska heidän on kaikkein vaikeinta maksaa siitä kuntoutuksesta aiheutuvat maksut. Nythän siinä käy niin, että jos he sitten jäävät niitten maksujen vuoksi menemättä siihen kuntoutukseen, niin heidän työkykynsä palautuminen viivästyy ja yhteiskunta menettää sekä sen tuotannon arvon, joka syntyy siitä poissaolosta, ja sitten joutuu maksamaan vielä sairauspäivärahoja, jolloin säästö tässä kuntoutuksessa taatusti muuttuu negatiiviseksi.

Arvoisa puhemies! Kun kello näyttää punaista, niin totean, että näillä perusteilla kakkoskäsittelyssä tulen esittämään tämän lain hylkäämistä.

Eeva-Maria Maijala /kesk:

Arvoisa puhemies! Keskusta on valiokunnassa jättänyt vastalauseen 2. Kyse on sairausvakuutuslain muuttamisesta.

Katsomme, ettei sairausvakuutuksen matkakorvauksen omavastuuta tule korottaa eikä omavastuun määrää sitoa siihen, mistä taksimatka on tilattu. Sairausvakuutuksen matkakorvauksia maksetaan eniten harvaanasutuille alueille ja erityisesti ikäihmisille. Omavastuiden korottaminen tulee koettelemaan erityisesti tätä väestöryhmää ja kaikkein huonoimmassa taloudellisessa tilanteessa olevia. Pitkät matkat ja vähävaraisuus ovat huono yhdistelmä sairastuneelle. Mielestämme lyhyellä tähtäimellä sairausvakuutuksen matkakorvauksiin kohdistuvat säästöt ovat epäoikeudenmukaisia ja pitkällä ajalla saattavat aiheuttaa lisää kustannuksia, kun vähävaraisimmat ihmiset jättävät sairauksiaan hoitamatta.

Esityksen mukaan taksimatkan omavastuuosuutta korotetaan 32 euroon eli tuplataan. Mikäli taksia ei tilata välityskeskuksen kautta, tällöin sitä ei huomioida vuotuisessa omavastuukertymässäkään.

Arvoisa puhemies! Tämä voi kuulostaa pieneltä summalta ja pieneltä asialta, mutta varsinkin meillä Lapissa ja muuallakin Suomessa harvaanasutuilla alueilla, missä on pitkät matkat keskussairaalaan, on tilanne se, että on jouduttu tilaamaan ja joudutaan tilaamaan taksi tilausvälityskeskuksen kautta. Sinänsä hieno asia, mutta suurin osa taksikyydeistä muodostuu kyseisen keskussairaalapaikkakunnan ajoneuvoille. Tuloksena on se, että esimerkiksi meillä Lapissa pitkien matkojen päässä on tultu tilanteeseen, että pienten kuntien taksiyrittäjillä ovat kyytien määrät vähentyneet jopa puoleen aikaisemmasta. Tämä vähentää maaseudun palvelujen tarjontaa entisestään, siellä ei ole enää kaikilla takseja käytettävissä.

Onko oikein, että esimerkiksi Rovaniemen taksien määrää on saatu lisättyä tällä? Siellä on työmäärät lisääntyneet, ja Kolarissa, Muoniossa on taksien määrää jouduttu jopa vähentämään. Taksiyrittäjähän sinänsä ei itse asiassa pidä olla tässä, mutta kun tästä ovat joutuneet kärsimään myöskin henkilöt, jotka asuvat kauempana.

Moni ihminen on kuitenkin tehnyt sen, että ovat sitten menneet siihen tilanteeseen, ovat joka tapauksessa itse sitten varanneet taksin sieltä omalta paikkakunnalta, menneet tai tulleet kotiin sillä kyydillä, kun on tuttu kuski, joka tuo varmasti vanhuksenkin kotia, käyttää tarvittaessa vaikka vessassa välillä, kun on tuttu ja turvallinen kuski.

Tämä on ollut mahdollista sillä tavalla, että on maksanut sen koko kyydin, esimerkiksi 200 tai 300 euroa, tälle kyydin hoitaneelle taksikuskille ja sen jälkeen pyytänyt ja saanut sen omavastuulla, mikä oli aikaisemmin 14 ja jotakin ja nyt jatkossa 16 euroa. Sillä oli voinut tämän asian hoitaa. Nyt tämän jälkeen näitten omien kyytien järjestely menee käytännössä mahdottomaksi, kun siitä omavastuu nousee kaksinkertaiseksi eli 32 euroksi.

Tämä on todella väärin maaseudun ihmisiä kohtaan, jotka jo muutenkin joutuvat maksamaan niistä matkoista ja kulkemisista. Juuri niin kuin edustaja Virtanen sanoi äsken, niin eiväthän täällä taajamissa asuvat joudu maksamaan matkoistansa muutenkaan, kun ovat lähellä, juuri mitään. Maaseudulla asuminen tulee entistä kalliimmaksi ja kalliimmaksi.

Näitten asioiden vuoksi keskustan ryhmä tulee tämän asian toisessa käsittelyssä jättämään vastalauseen 2 mukaisen esityksen.

Yleiskeskustelu päättyi.