Olavi Ala-Nissilä /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Sarjassamme hyviä lakialoitteita
on esillä lakialoite, jossa olen ensimmäinen allekirjoittaja ja
jonka on vielä nelisenkymmentä keskustan kansanedustajaa
allekirjoittanut. Minäkään en ole huomannut
pyytää vasemmalta tukea. Sitä olisi varmaan
tullut ja ehkä tulee valtiovarainvaliokunnassa.
Lakialoite koskee tuloverolain 31 §:n muuttamista.
Se liittyy siihen hallituksen esitykseen, jolla elinkeinonharjoittajan
ja maatilatalouden harjoittajan matkakulujen ja päivärahojen
tasoa parannettiin samalle tasolle kuin palkansaajillakin on. Tämä oli
hyvä uudistus, joskin pieni, niitä harvoja positiivisia,
joita eduskunnassa on veropuolella saatu viime aikoina aikaan. Mutta
valitettavasti tämä jäi kesken. Emme
saaneet valiokunnassa ja suuressa salissa, vaikka äänestimme,
tähän kaikkia yrittäjiä mukaan.
Nimittäin laki jätti huomioon ottamatta tuloverolain
mukaisen tulonhankkimistoimen eli muun muassa metsätalouden
harjoittajat ja niin sanotut freelancertyöntekijät.
Lähinnä toimittajat ja valokuvaajat tulisivat
tässä yhteydessä huomioiduiksi.
Nyt siis eri yrittäjäryhmiä kohdellaan
epäneutraalisti, sanoisin epäoikeudenmukaisesti.
Esimerkiksi metsätalouden harjoittajille aiheutuu aivan
samanlaisia matkakuluja kuin liikkeen- ja ammatinharjoittajillekin,
mutta heidän verotuskäytäntönsä mukainen
kaavamainen vähennys on paljon pienempi. Tämän
vuoksi lakialoitteessa ehdotetaan vähennyskelpoisten kilometrikorvausten
ja niin sanottujen yrittäjäpäivärahojen korottamista
myös tuloverolain mukaisen tulonhankkimistoiminnan osalta
eli siis käytännössä metsätalousharjoittajien
ja freelancertyöntekijöiden osalta.
Luulen, että lain valmistelussa oli se virhe, että kuviteltiin,
kun lakiesitys oli eduskunnassa, että metsätilan
ja asunnon välisen matkan kustannukset olisivat tällä tulleet
korvatuiksi. Näinhän ei asian laita ole. Nyt tämä lainvalmistelussa ollut
väärinkäsitys voitaisiin oikaista, mikäli aloite
hyväksyttäisiin.
Arvoisa puhemies! Kysymys on siis siitä, että kaikkia
yrittäjäryhmiä kohdellaan samalla tavalla.
Sen takia aloite nyt tarvitaan, ja toivon, että se voidaan
valiokunnassa saada käsittelyyn.
Eero Lämsä /kesk:
Arvoisa puhemies! Ed. Ala-Nissilän lakialoite on erittäin
hyvä ja jatkoa sille, kun elinkeinoharjoittajien osalle
tuli matkakorvauksen osalta oikaisu, mutta todella metsätalouden
harjoittajat ja freelancetaiteilijat tai -työntekijät
jäivät tämän ulkopuolelle. Minulle
ei ole auennut se, mistä johtuu, että näitä ei
voitu ottaa mukaan. Perusteita sille on olemassa, että niin metsätalouden
harjoittajat kuin liikkeen- ja ammatinharjoittajat ja freelancetyöntekijät,
jotka jäivät tästä ulkopuolelle,
saisivat matkakulut, kilometrikorvaukset, samansuuruisina vähennyksen
piiriin. Toivottavasti tämä lakialoite nyt tekee
tehtävänsä ja lakialoitteen sanoma tulee
hyväksyttyä. Aloitteen allekirjoittajina ovat
lähes kaikki keskustan kansanedustajat. Minusta tämä on
niin kova paperi, että uskoisin, että hallitus
tämän paperin edessä vapisee ja asia
tulee tämän vuoden aikana hoidettua hallituksen
omana lakiesityksenä.
Seppo Lahtela /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Vaikka ed. Lämsä sanoikin,
että hallitus tämän edessä vapisee
ja hoitaa asian kuntoon, sanoisin niin, että hallitus hoitaa
tämän kuntoon taikka kaatuu. Vähän
tuntuisi sen tyyppiseltä tämä asia ja
keskustelu.
Sen pohjalta katsoisin, että vaikka tässä pitkälti
on keskustalaisia allekirjoittajia, tämä erityisesti
koskettelee erittäin paljon sellaista kansanosaa, joka
omistaa esimerkiksi metsää, on jossain tekemisissä sen
kanssa tai on muuten yritteliäs ja saa yrittäjätuloa
vapaan toimittajan ammatista tai jostain muusta. Tässä,
niin kuin ed. Ala-Nissilä käyttämässään
puheenvuorossa totesi, on käynyt selkeä vahinko
silloin, kun tuloverolakia syksyllä käsiteltiin
ja asiaan otettiin kantaa. Ottaisin osasyyn asiasta vastuulleni,
koska silloin käydyssä lähetekeskustelussa
ja sisältökeskustelussa ei mielestäni
riittävän ponnekkaasti ja painokkaasti otettu
kantaa tähän asiaan, kun erityisesti maataloutta
ja maatalouden harjoittajia ja heidän matkakulujensa kaavamaista
vähennysoikeutta käsiteltiin, kuinka läheisesti
ja tärkeästi se kosketteli muun muassa metsätalousyrittäjiä ja sen
tyyppisen ammatin harjoittajia.
On annettu jossain sellainen käsitys, väärä kuva
ja uskomus, että matkustelulla voidaan keinotella elämä verotuksellisesti
kevyemmäksi ja sitä kautta saattaa kyseenalaista
vähennysoikeutta asiaan. Vaikka itse henkilökohtaisesti
en missään tapauksessa ole päivärahoilla
keinottelun kannattaja enkä kovin voimaperäisesti
olisi myöskään keksittyjä kyseenalaisia
matkakuluja lisäämässä taikka
hyväksymässä, niin tämän aloitteen
tietystikin, kun olen kerran allekirjoittajakin, näen erityisen
tärkeänä ja merkittävänä siinä,
mitä tämä vaikuttaa metsätilallisille
ja erityisesti puhtaasti metsätalouden harjoittajille.
Tikkukirjaimilla yritän selventää niin,
että salissa olevat edustajat myöskin ymmärtäisivät
asian perusteen loppuun saakka. Maatalouden harjoittaja, jonka osalta
pidän erittäin hyvänä, että se on
tullut hyväksyttyä, saa vähentää nyt
nämä vahvistetut, valtion hyväksymät
matkakulut ja päivärahat niiltä matkoilta,
jotka liittyvät esimerkiksi messuihin, kouluttautumiseen
tai muuten pitkälle tilan ulkopuolelle ulottuviin matkoihin, joissa
päivärahaoikeus tulee. Tämä on
ainutlaatuisen hyvä asia. Mutta sen sijaan metsätalouden harjoittajan
osalta asiaa ei ole nähty tarpeellisena. Uskallan väittää,
että ei ole ymmärretty, että se on tarpeellinen.
On aivan selkeästi samantyyppisestä matkustamisesta
kysymys silloin, kun liikutaan tilan ulkopuolella joko messuilla,
kursseilla tai muussa vastaavassa hankintatoimessa.
Selvyyden vuoksi mainitsen vielä, että missään
tapauksessa ei tässä esityksessä eikä näissä missään
muissakaan asiaa käsittelevissä asioissa ole kysymys
tilan sisäisestä liikenteestä ja tilan sisäisestä matkustelusta.
Esimerkiksi metsätalouden harjoittajan osalta, kun hän
käy toisessa pitäjässä sijaitsevalla
tilallaan työssä, tämä ei siinä tule
kysymykseen, vaan on muut huokeammat keinot, millä asia
korvataan. Mutta kun metsätalouden harjoittaja lähtee
pitkälle maanhankkimismatkalle esimerkiksi ed. Aittoniemen
hallitsemaan Pirkanmaan maakuntaan, niin silloin käsittääkseni
Etelä-Karjalasta matkustettuna olisi oikeutettua saada
matkakulut vähentää ja myöskin
päiväraha, koska Pirkanmaalla mitä ilmeisimmin
ovat elantokulut kalliit, myöskin se päiväraha
käyttää ja vähentää verotuksessa.
Tämä, näin suomennettuna, on se mikä tämän
sisältö ja tarkoitus on.
Rouva puhemies! Toivon, että tälle asialle löytyy
ed. Lämsän osoittamaa ymmärtämystä ja näkemystä siitä,
että tämä valiokuntakäsittelyssä tulee
hyväksyttyä ja nopeasti kuntoon saatettua. Erityisesti
toivon, kun ed. Ravi saapui saliin, että kokoomuksen eduskuntaryhmässä,
mikä käsittääkseni on Suomen
omistavinta luokkaa, nähdään myöskin
yrittäjän, yrittäjäkansalaisen
ja yrittäjämetsänomistajan, asema ja
mahdollisuus sellaisena, että he tulevat oikeudenmukaisesti kohdelluiksi.
Keskustelu päättyy.