Tämä sivusto käyttää evästeitä. Lue lisää evästeistä
Alta näet tarkemmin, mitä evästeitä käytämme, ja voit valita, mitkä evästeet hyväksyt. Paina lopuksi Tallenna ja sulje. Tarvittaessa voit muuttaa evästeasetuksia milloin tahansa. Lue tarkemmin evästekäytännöistämme.
Hakupalvelujen välttämättömät evästeet mahdollistavat hakupalvelujen ja hakutulosten käytön. Näitä evästeitä käyttäjä ei voi sulkea pois käytöstä.
Keräämme ei-välttämättömien evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tavoitteenamme on kehittää sivustomme laatua ja sisältöjä käyttäjälähtöisesti.
Ohita päänavigaatio
Siirry sisältöön
Tarkistettu versio 2.0
Arvoisa puhemies! Tilastokeskuksen toissa päivänä julkaiseman tilaston mukaan maassa on tällä hetkellä satatuhatta ihmistä enemmän työssä kuin vuosi sitten. Se kertoo, että talous on kasvanut, työllisyys on kehittynyt hyvin, päinvastoin kuin julkisuudessa olleista lomautus- ja irtisanomisilmoituksista olisi voinut päätellä. Kuitenkin maailmantaloudessa on tietysti merkkejä tulevasta kasvun hiipumisesta, ja ennemmin tai myöhemmin sen vaikutukset tulevat tietysti myöskin Suomeen. Kysyisinkin hallitukselta:
Mitä toimenpiteitä hallituksessa on suunnitteilla, jotta tämä myönteinen taloudellinen ja ennen kaikkea työllisyyskehitys voisi jatkua ainakin suhteellisesti myös tulevaisuudessa?
Pääministeri Matti Vanhanen
Arvoisa puhemies! Uskon, että tähän on syytä sekä pääministerin että valtiovarainministerin vastata. Tämän viimeisen vuoden ajan työllisyyskehitys on ollut erittäin myönteinen, ja tosiasiassa hallituksen kaudelle asettama tavoite on tältä erää käytännössä saavutettu. Se vaikuttaa myönteisesti myös julkiseen talouteen, myös kuntien talouteen ja niiden kykyyn turvata palveluiden rahoitus. Samalla tämä työpaikkojen kova kasvu on tietysti antanut mahdollisuuden siihen, että kun samaan aikaan maailmantaloudesta johtuen on tapahtumassa rakennemuutosta, niin ihmisillä on ollut tosiasiassa mahdollisuus löytää myös uutta työtä. Tässä suhteessa tämä kasvu on ollut äärimmäisen tärkeätä ja osunut hyvään aikaan. Nyt on jo nähtävissä, että on tiettyjä pullonkauloja tämän kasvun näkymien edessä. Nyt jo on erittäin paljon avoimia työpaikkoja, joihin ei löydy hakijoita, ja näiden ikään kuin kohtaanto-ongelmien ratkomiseen on paneuduttava jatkossakin. (Puhemies koputtaa) Koulutukseen, osaamisen kehittämiseen huomion kiinnittäminen on tärkeintä, ja en jaksa olla korostamatta sitä, että vuoden 2009 palkkaratkaisuissa se, että päästään matalampaan inflaatioon, on aivan välttämätöntä, jotta kasvu voidaan turvata jatkossakin.
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen
Arvoisa herra puhemies! On toimittava taitavasti, että pystymme paneutumaan juuri niihin muuttuvan maailman tarpeisiin, jotka mahdollistavat talouskasvun. Niistä yksi ovat investoinnit tutkimukseen ja tuotekehitykseen, elikkä tämän vaalikauden aikana tullaan merkittävästi lisäämään muun muassa näitä. Samoiten on koulutusuudistukset ihan lähtien siitä, että toisen asteen ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja lisätään merkittävästi, oppisopimuskoulutusta lisätään merkittävästi, työllisyyspolitiikkaa tehostetaan ministeri Cronbergin johdolla monella eri tavalla, mutta myös uudistetaan sosiaaliturvajärjestelmää siten, että kaiken työn vastaanottaminen on aina palkitsevaa ja kannustavaa. Tämä on Suomessa vielä ongelma, ja tämä pitää uudistaa. Yhtenä suurena tekijänä, jolla on rakennemerkitys mutta myös suhdannemerkitys, on tuloverotuksen keventäminen. Eli tässä on muutama toimenpide, joilla pyrimme ylläpitämään hyvää talouskasvua ja luomaan työllisyydelle ja työllistymiselle (Puhemies koputtaa) parempia edellytyksiä.
Työministeri Tarja Cronberg
Arvoisa puhemies! Työllisyyskehitys on todellakin ollut positiivista, ja satatuhatta ihmistä enemmän on tällä hetkellä töissä kuin viime vuonna samaan aikaan. Meidän haasteemme on tällä hetkellä nimenomaan työvoimapulassa ja tässä kohtaanto-ongelmassa, ja näitä yritetään nyt ratkaista sillä lailla, että nimenomaan kehitetään yhteishankintakoulutusta yritysten kanssa, katsotaan ammatillisten koulutuspaikkojen lisäämistä ja näin ollen päästään siihen, että ihmiset pääsevät töihin. Meillä on erittäin iloinen uutinen tässä tilanteessa se, että ei ainoastaan työllisyyden kehitys ole ollut hyvä, vaan nimenomaan pitkäaikaistyöttömyys on vähentynyt kymmenellätuhannella, toisin sanoen tällä hetkellä ensimmäistä kertaa pitkään aikaan pitkäaikaistyöttömyys, yli vuoden työttömänä olleiden määrä, on laskenut alle viidenkymmenentuhannen.
Tässä todetaan vaan, että myöskään heikompia ei jätetä ja kehitetään näitä välityömarkkinoita, kolmannen sektorin työllisyyttä, siten että kaikille löytyy työtä. Olemme itse asiassa työllisyyspolitiikassa siirtymässä pysyvään työvoimapulaan sen takia, että ihmiset eläköityvät ja ei ole näkyvissä tilannetta, (Puhemies koputtaa) että työttömyys voimakkaasti lisääntyisi.
Ensimmäinen varapuhemies:
Kysymys on loppuun käsitelty.