Täysistunnon pöytäkirja 120/2002 vp

PTK 120/2002 vp

120. TORSTAINA 17. LOKAKUUTA 2002 kello 18

Tarkistettu versio 2.0

6) Laki opintotukilain 14 §:n muuttamisesta

 

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Tässä lakialoitteessa on kysymys asumistuen ympärivuotistamisesta eli opiskelijan opintososiaalisen tuen vahvistamisesta. Opiskelija saa pääasiallisen toimeentulonsa sekä opintorahasta että asumislisästä. Voidaan todeta, että molempien etuuksien reaalitaso on pudonnut, ja sillä on merkitystä siihen, miten tänä päivänä taloudellisesti opiskelijat selviävät.

Kesäkuukausien asumislisä on tähän saakka sidottu opiskeluun. Jos opiskelija ei suorita kesäkuukausina opintoja, vaan esimerkiksi työskentelee, hän ei saa asumislisää näiltä kuukausilta. Asumislisän opiskelukytkentä aiheuttaa opiskelijoille etenkin kesäaikana nimenomaan toimeentulo-ongelmia. Kaikillehan kesätöiden saaminen ei ole varmaa eivätkä aina myöskään opiskelut etene.

Asumislisän muuttaminen ympärivuotiseksi kohdentuisi nimenomaan niille opiskelijoille, joiden toimeentulo nykyisin vaikeutuu. Yleinen asumistuki on ympärivuotinen toisin kuin tämä opiskelijoiden. Näen, että tässä on tämmöinen tasaveroisuuskysymys eli kansalaisten kohteleminen samalla tavalla. Asuminen on kaikkien perusoikeus, ja tasapuolinen kohtelu asumisen tukemisessa tulee taata näin erilaisille kansalaisryhmille. Opintotuen asumislisän laajentaminen ympärivuotiseksi varmistaisi opiskelijan mahdollisuudet säilyttää asuntonsa myös kesäkuukausina ja mielestäni ehkäisisi opiskelijoiden joutumista toimeentulotuen varaan. Tämän euromäärä olisi arviolta noin 24 miljoonaa. Tämä on ollut meillä myös meidän vaihtoehtobudjetissamme. Näkisin, että tämä olisi nimenomaan opiskelijoille erittäin tärkeä asia.

Mikko  Kuoppa  /vas:

Arvoisa puhemies! Opiskelijoiden asumislisän tulee olla ympärivuotinen. On aika merkillinen ajatus, että opiskelijat saavat vain opiskelukuukausilta tämän asumislisän, koska onhan opiskelijoitten asuttava myöskin silloin, kun esimerkiksi yliopistot ovat kiinni ja opiskelu ei ole mahdollista. He joutuvat monissa tapauksissa luopumaan asunnosta, ja seuraavan opiskelukauden alkaessa on taas sama rumba päällä, että joudutaan hakemaan asuntoa, jota ei ole voitu pitää silloin, kun yliopisto tai korkeakoulu on ollut kiinni.

Mielestäni tämä ei ole edes kovin suuri taloudellinen kysymys, tämä on ennen kaikkea poliittinen kysymys. Se helpottaisi merkittävästi opiskelijoiden asemaa, jos asumislisä olisi ympärivuotinen, ja sitä kautta parantaisi myöskin opiskelijoiden opiskelumahdollisuuksia. Mielestäni tämä asia tulisi saattaa nykyistä paremmalle tolalle, kun muistetaan, että opiskelijoiden toimeentulo muutoinkin on pääsääntöisesti varsin niukkaa. Suurin osa opiskelijoista on edelleenkin sellaisia, jotka eivät saa kotoaan vanhemmiltaan avustuksia. Tietenkin niillä opiskelijoilla, jotka saavat vanhemmilta jopa huomattaviakin avustuksia, opiskelu on siltä osin turvattua, mutta on paljon opiskelijoita, joiden opiskelut venyvät pitkiksi, koska he joutuvat työskentelemään opiskeluaikana hyvinkin pitkiä aikoja.

Hannes Manninen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Opiskelijoiden asumislisän osalta on kaksi hyvin keskeistä ongelmaa: Ensimmäinen on kattosääntö, josta tuo enintään 80 prosenttia lasketaan. Tuo katto on niin alhainen, että yksityisiltä vuokramarkkinoilta on käytännössä mahdoton vuokrata sillä vuokralla itselleen asianmukaista asuntoa. Tämä rasittaa opiskelijoita hyvin paljon. Toinen on se, että kesäkuukausilta tätä tukea ei makseta, jos ei opiskele.

Tässä on vielä sellainen ongelma, että hyvin useinhan käy niin, että opiskelija ei saa työpaikkaa opiskelupaikkakunnalta. Hän joutuu menemään kesätyöhön toiselle paikkakunnalle ja joutuu maksamaan kahdesta asunnosta vuokran eikä saa kumpaankaan asumistukea. Tämä johtaa siihen, että kesäaikana monet opiskelijat jopa pikemminkin velkaantuvat, kun ovat harjoittelutöissä, sen sijaan että voisivat ansaita itselleen tuloja talven opiskelua varten. Tämä on erittäin vakava ongelma, ja olisi täysin välttämätöntä, että asumislisä tehtäisiin ympärivuotiseksi, mutta sen lisäksi tulisi myöskin asteittain tilannetta parantaa niin, että tätä vuokrakattoa, josta tuki lasketaan, pitäisi selkeästi nostaa nykyisestään.

Erkki  Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! On helppo niillä perusteilla, joita edellisissä puheenvuoroissa on julkituotu, kannattaa tätä lakialoitetta ja sen mukaista uutta menettelyä. Käytän tämän puheenvuoron vain siitä syystä, että toivoisin niin hartaasti, että opiskelijoita edustavat järjestöt pyrkisivät saamaan hyvin selvän priorisoinnin tämän laatuisille hankkeille ja niin, että niistä tulisi myöskin tulevia hallitusneuvotteluja varten hyvin selvät ohjelmat, joihinka poliittiset puolueet, jotka seuraavaan hallitukseen pyrkivät, pystyisivät sitten ottamaan kantaa. Nyt on näitä hyviä ajatuksia ja ideoita vaikka kuinka paljon ja nämä kuvaukset vallitsevasta tilanteesta sinänsä ovat aivan oikeita.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa puhemies! Kannatan ajatusta, mikä tässä esitetään, koska tämä on tasa-arvoa lisäävä. Tasa-arvolla en tarkoita miesten ja naisten tasa-arvoa vaan köyhien ja rikkaiden välistä tasa-arvoa, elikkä tämä mahdollistaisi sen, että myös köyhempien lapset voisivat opiskella, koska rikkaat kyllä pärjäävät muutenkin ja pystyvät maksamaan asunnot sinällään, ja siitä ei ole ongelmaa. Tämä lisää yhteiskunnallista tasa-arvoa ja mahdollistaa, jotta nämä opiskelijat saavat rauhassa pitää kämppänsä, asua siellä eikä tule sitä ongelmaa, että sanotaan irti mahdollisesti kesäajaksi, ja taas sitten syksyllä on uusi ongelma, ei syksyllä vaan muutaman kuukauden päästä, mitä se kesäloma mahtaa ollakaan siinä välissä, pari kuukautta. Sinällään, kun ajatellaan, että kyse on kuitenkin pienestä rahasta, niin meidän pitäisi se linjoitus tässä yhteiskunnassa saada aikaan, jotta tämä olisi perusjuttu, koska nämä ihmiset tulevat olemaan aikanaan yhteiskunnan rakentajia, he tulevat olemaan veronmaksajia, ja jos kuka meistä elossa on, eläkkeenmaksajia. Siinä mielessä pitäisi opiskelijoiden asema hoitaa sillä tavalla, että ei tule sitä ongelmaa, jotta ei pystytä velvoitteista selviytymään eikä myöskään velkaantumaan, mikä on ihan hullu homma, jotta opiskeltuaan työtä sitten ihmisen pitäisi ottaa velkaa ja jo nuorena velkaantua hirveän paljon, kun on perheen perustaminen ja kaikki muut asiat edessä.

Lauri  Oinonen  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Tämä lakialoite 123 tarjoaa jälleen tilaisuuden puhua opiskelijan aseman parantamiseksi. Aikaisemminkin olen tähän asiaan useastikin kiinnittänyt huomiota, nimittäin siihen, että asumislisä opiskelijalle saataisiin ympärivuotiseksi. Asumislisähän muutoin muualla yhteiskunnassa on ympärivuotinen, mutta opiskelijoiden kohdalla tämä on poikkeus, ja aivan kuten ed. Manninen täällä mainitsi, niin jos opiskelija saa kesätyön vielä jostakin muualta ja hänen on tarkoituksenmukaista säilyttää kesäaikana opiskelija-asunto, että se on syksyllä valmiiksi, niin opiskelija joutuu maksamaan silloin jopa kahdesta asunnosta vuokran ja kesätuloansiot hupenevat tuohon ilman, että niitä jäisi syksyksi.

Arvoisa rouva puhemies! Näkisin muutoinkin, että kun vuokrataso nimenomaan vapailla markkinoilla on useimmilla opiskelupaikkakunnilla enemmän kuin opiskelijan saama asumislisä, niin sitäkin olisi voitava tarkistaa. Kaiken kaikkiaan tämä on hyvin tärkeä asia. Toivon, että opiskelijoiden parhaaksi tämä asia saataisiin toteutumaan.

Matti  Väistö  /kesk:

Arvoisa puhemies! Lakialoitteen tavoite on erittäin oikea. Ymmärrän niin, että eduskunnan keskusteluissa tätä lakialoitteen tarkoittamaa ympärivuotista asumislisää on aiemminkin pidetty varsin yksituumaisesti perusteltuna. Mielestäni aloitteen mukainen linjaus pitäisi mahdollisimman pian toteuttaa. Perusteluita on tullut edellä keskustelussa hyvin esille. Ongelmana on myös se, että opintotuen kokonaisuus johtaa helposti siihen, että kun ansiotulojen määrä kesäaikana ja monilla pakon edessä myös talvikuukausina lisääntyy, niin samalla sitten on opintotukikuukausia vähennettävä kyseisen vuoden osalta. Se taas puolestaan vaikuttaa siihen, että pitää hankkia enemmän pärjätäkseen, kyetäkseen maksamaan myös opiskelun kustannukset ja asumisen kustannukset. Eli tässä ollaan sellaisessa kierteessä, näin monet opiskelijat kokevat ihan aiheesta, joka osaltaan on vaikuttamassa myös opintojen pitkittymiseen ja sitä kautta lisää myös yhteiskunnan kustannuksia toisaalla.

Mielestäni pitäisi lähteä siitä, että opiskelijoilla olisi täysipainoinen edellytys paneutua opiskeluun, olisi täysipainoinen edellytys kesäaikana tehdä ansiotyötä ja myös hankkia kokemusta opiskelualaltaan tai työharjoittelun kautta ja tällä tavoin valmistua mahdollisimman joutuisasti, täysipainoisesti opiskellen työelämään niin halutessaan. Eli tuettaisiin täysipainoista opiskelua.

Leena  Rauhala  /kd:

Arvoisa puhemies! Opiskelijoille todella työssäolo loma-aikana, vaikka lomaakin tarvitaan ja on tärkeää että he sitäkin saisivat, on tärkeää. Näen, että ne perustelut, mitkä täällä vielä lisäksi ovat tulleet esille, ovat erittäin hyviä, erityisesti se, mitä täällä ed. Pulliainen nostatti, että opiskelijajärjestöt priorisoisivat itse sen, miten he näkevät, mitkä asiat erityisesti ja ensisijaisesti ja nopeimmin tulisi korjata. Sivistysvaliokuntaa sinänsähän opiskelijajärjestöt ovat lähestyneet kiitettävällä tavalla ja tuoneet esiin huoliaan ja sitä, minkä he näkevät ensisijaiseksi, hyvinkin selkeästi esille sekä kirjeitse että erilaisten tapaamisten muodossa. Kyllä nämä toiveet sieltä ovat tulleet, ja mielestäni erityisesti tämä asumislisän ympärivuotiseksi saaminen on kyllä sellainen, mitä he erityisesti toivovat.

Marja Tiura /kok:

Arvoisa puhemies! Nämä opintotukeen liittyvät kysymykset ja opintotuen asumislisään liittyvät kysymyksethän ovat olleet hyvin paljon täällä eduskunnassa esillä. Muistaakseni tämä on nyt kolmas lakialoite, joka koskettelee tätä samaa kysymystä. Opintotuen kannustavuutta tutkineen työryhmän mietintöhän julkaistiin tänä keväänä ja nimenomaan tämä asumislisän ympärivuotistaminen oli yksi asia, joka tässä mietinnössä oli toimenpidekokonaisuudessa yhtenä elementtinä mukana.

Paitsi että puhumme tämän asumislisän ympärivuotistamisesta, niin samanaikaisesti meidän tulisi käydä keskustelua myöskin muista vaihtoehdoista elikkä esimerkiksi vuokrakaton korottamisesta. Siinäkin vielä tämä alueellinen porrastus pitäisi ottaa huomioon, koska vuokrien suuruudet vaihtelevat hyvin paljon alueellisesti Suomessa, esimerkiksi kun verrataan Pääkaupunkiseutua ja Tamperetta moniin muihin alueisiin. Kaiken kaikkiaan varmasti yhtä mieltä ollaan siitä, että nämä opintososiaaliset etuudet pitäisi kokonaisuutena käydä läpi, tämä koko kenttä, kun samanaikaisesti puhutaan siitä, että tietyillä aloilla meidän valmistumisaikamme ovat liian pitkät.

Asia, johon itse haluan tässä puheenvuorossani myöskin kiinnittää huomiota, on se, että kun seuraavaa hallitusohjelmaa rakennetaan, niin siihen pitää hyvin keskeisesti ottaa myöskin opintososiaaliset etuudet mukaan.

Keskustelu päättyy.