Lauri Oinonen /kesk(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomen ainoa maan sisäistä henkilöjunaliikennettä harjoittava yritys on VR-Yhtymä Oy, joka nykyisellään hallitsee myös rautateitten tavaraliikennemarkkinoita.

Yhteiskunnassa ollaan laajalti sitä mieltä, että rautatiet ovat ympäristöystävällinen liikennemuoto. Tätä myös rautatiet omassa mainoskampanjoinnissaan tuovat selkeästi esille. On myös tiedossa, että iäkkäämpääkin rautatiekalustoa voidaan kunnostaa entistä ympäristöystävällisemmäksi. Näkisinkin, että meidän tulee muistaa se, että Suomen rataverkko, muutamia yksityisratoja ja teollisuusratoja lukuun ottamatta, on valtion omistamaa, elikkä me kansalaisina omistamme sen, ja tällä hetkellä omistamme myös liikennekaluston näillä radoilla ulkomaista vaunukalustoa, joka on venäläistä, lukuun ottamatta. Näin ollen asioita tulee voida tarkastella myös laajemmasta näkökulmasta kuin mitä pelkät yhtiönäkökulmat näissä asioissa merkitsevät. Näkisinkin, että junakalusto on meidän kansallisomaisuuttamme, jossa jokaisella kuljetuskalustolla, niin vetokalustolla kuin myös liikenteessä olevalla vaunukalustolla, on arvoa ehkä enemmän kuin lyhyen tähtäimen liiketaloudellisten laskelmien perusteella voidaan nähdä.

Suomessa tällä hetkellä puutavaran kuljetuksen ongelmaksi on sanottu se, että meillä ei olisi vaunukalustoa. Miksi meillä ei ole vaunukalustoa? Siihen voi olla montakin syytä, mutta olisi syytä pohtia sitä, onko meillä romutettu tai romutetaanko iäkkäämpää kuljetuskalustoa, joka kenties voitaisiin vielä kunnostaa joksikin aikaa käytettäväksi vaikkapa hiljaisimmille radoille, joissa liikennenopeudet ovat vähäisempiä, joissa se saattaisi myöskin kestää ja samalla nuo radatkin olisivat niille paremmin kantavia. Tarkoitan eräitä sellaisia ratoja, jotka ovat viime vuosien varrella olleet aivan purkamisuhankin alaisia. Ne saattaisivat hyvinkin olla käytettävissä tämän kaltaisiin tarkoituksiin, jos näin tahdottaisiin.

Rautatiet on ympäristöystävällinen liikennemuoto. Tämä pätee myös henkilöliikenteeseen. Minusta on kansallisomaisuuden kannalta kyseenalaista, että meillä on pyrkimys lopettaa liikennettä sieltä, missä ei ole kovin suuria matkustajamääriä. Ennemminkin pitäisi etsiä keinoja, millä liikennettä voitaisiin ohjata sielläkin raideliikenteen pariin. Yleensä pätee sanonta: tarjonta lisää kysyntää. Jos tarjonta on perin niukka, silloin on hyvin harvinainen se henkilö, joka on pelkästään tuon niukan tarjonnan ja sen lähes pakonomaisen vaihtoehdon varassa. Kyllä nykyaikana ihminen etsii silloin muita vaihtoehtoja.

Jotta ympäristöystävällinen junaliikenne tulisi koko maassa hyödynnettyä mahdollisimman laajalti koko rataverkolla, pitäisi löytää ratkaisuja, joilla tuota liikennettä voitaisiin edistää. Tällä lakialoitteella olen halunnut turvata sen, että meillä ei romutettaisi käyttökelpoista liikennekalustoa.

Väitän, että niin sanottu sininen vaunukalusto, joka on vielä tietyiltä osin pikajunaliikenteessä ja pikajunaliikenteeseen rakennettu, omaa paljon käyttöikää tiettyjen kunnostustoimien jälkeen. Sininen vaunukalusto on Suomen oloihin suunniteltua, Suomessa rakennettua, ja siinä on monia sellaisia ominaisuuksia, jotka uudemmilta junilta puuttuvat, muun muassa sähköntuotanto, se, että nämä junat itse tuottavat sähkön liikkuessaan kiskoilla, ja tämä sähkö varastoituu myös akkuihin, ja näin ollen, jos juna pysähtyy, melko pitkän aikaa vielä vaunujen omat akut pystyvät antamaan vaunuissa tarvittavan virran vaikkapa valaistukseen tai joihinkin muihin toimintoihin.

Sitä vastoin InterCity-junat, jotka liikkuvat sähköistetyillä radoilla, ovat riippuvaisia siitä sähköverkosta, joka antaa niille voiman liikenteeseen. Esimerkiksi jos joudutaan ajamaan sähköistämättömällä radalla tilapäisesti InterCity-junaa ilman aggregaattivaunua, silloin ongelmat tulevat erityisesti ilmastoinnissa ja lämmityksessä välittömästi esille, ja jos on helteet, niin ilmastoinnin puuttuminen on suorastaan hengenvaarallinen ongelma, samoin pakkasella, jos lämmitys puuttuu.

Sininen vaunukalusto on tässä suhteessa kerrassaan erinomaista. Samoin sininen vaunukalusto on myös matkustajien miellyttäväksi kokemaa. Monet sanovat, että sininen vaunukalusto on miellyttävämpi penkeiltään istua kuin Pendolinon ensimmäinen luokka vaunukaluston osalta. No, nämä ovat makukysymyksiä, mutta kertovat ainakin sen, että sillä vaunukalustolla, jota uhkaa lähivuosien aikana liikenteestä poistuminen ja romuttaminen, on myös vakiintuneet kannattajansa nimenomaan ahkerasti junaa käyttä-vien joukossa.

Tällä aloitteella haluaisin turvata sen, että meillä ei niin helposti romutettaisi mahdollisesti kunnostuskelpoista junavaunukalustoa kuin tällä hetkellä tehdään. Tätä kalustoa, erityisesti ajattelen nyt sinistä pikajunavaunukalustoa, voitaisiin hyödyntää taajamajunaliikenteessä niin sanotuilla vähäliikenteisillä radoilla.

Kun olen lukuisia kertoja tuonut esille sen, miksi ei lisätä vähäliikenteisten ratojen liikennettä, tehdä niistä vilkasliikenteisiä ratoja, joille löytyy junankäyttäjiä, jotka ovat myös kaukoreittien liityntämatkustajia, kun tämä lisäisi myös yleensä junankäyttöä Suomessa, niin on sanottu, että puuttuu kalusto. Miksi se puuttuisi siinä tilanteessa, jos sininen vaunukalusto kunnostettaisiin? Silloin meillä olisi vaunuja paljon ja sinisissä vaunuissa vaikkapa kahden vaunun yksikössä olisi moneen vähäliikenteiseen junavuoroon aivan riittävä kalusto.

Lakialoitteellani haluan turvata sen, että meillä ei niinkään romutettaisi kalustoa, vaan pidettäisiin huolta kansallisomaisuudesta, jonka yhteisesti kansakuntana omistamme, niin kauan kuin se suinkin voi olla liikennekelpoista. Samalla toivon, että sitten kun liikennekelpoisuus poistuu, ymmärrettäisiin vielä museaalinen käyttötarkoitus. Nythän esimerkiksi tiettyjä vaunutyyppejä, joita haluttaisiin saada vaikkapa johonkin elokuvien filmauksiin tai vastaaviin, ei enää ole. On katsottu, että jos junassa on ollut joku vesikarahvi tai joku muu koriste, se on otettu talteen, mutta itse vaunukokonaisuus on kadonnut. Haluan tässä yhteydessä tuoda museaaliset näkökohdatkin esille.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Todella innovatiivinen, älykäs ja käytännöllinen lakialoite, joka on vielä niin moderni kuin olla voi, jossa on kaluston omistus ja vuokraus eriytetty operatiivisesta toimijasta, ihan niin kuin pitää EU-lainsäädännön mukaan ollakin. Tässä kannetaan juuri sellaisesta asiasta huolta, josta huolta pitää kantaa, paitsi liikenteellisesti myöskin luonnonvaroista rakennettujen, käyttökelpoisten junayksiköitten säilyttämisestä. Elikkä kerrankin täytyy antaa ihan täysi kymppi ed. Lauri Oinoselle hänen hengentuotteestaan.

Matti Saarinen /sd:

Herra puhemies! Kiinnitän ed. Lauri Oinosen aloitteessa vain yhteen asiaan ja sen tärkeyteen huomiota. Vaikka hän ei sitä erityisesti painottanut, aivan loppuvaiheessa puheenvuoroa hän kiinnitti huomiota tähän museaaliseen käyttötarkoitukseen. Liian usein käy niin, että läpi käsiemme tuhoutuu sellaista aineistoa, joka olisi tärkeää säilyttää jälkipolville.

Ja vaikkei se tässä aloitteessa ole pääasia eikä painopiste, niin otan tähän rinnalle esimerkiksi vaikkapa ammatillisen koulutuksen tai käsityöammattien harjoittajat, miten heidän työvälineensä, heidän työtapansa katoavat. Kuuleman mukaan on kadonnut jo esimerkiksi vaikkapa kauppalaivojen suunnittelukyky tästä yhteiskunnasta. En tarkoita, että se olisi museaalista toimintaa, mutta se, että perinteistä täytyisi pitää kiinni.

Ja Hyvinkäällä käydessään monet meistä ovat käyneet ihastelemassa tsaarin käyttämää junanvaunua, tsaarinaikaista junanvaunua. Joskus nämä siniset vaunut ovat vastaavassa asemassa, että ne ovat yhtä vanhoja ja niitä voivat käydä sen ajan ihmiset ihastelemassa, että tällaisia olivat mm. ed. Lauri Oinosen aikana junanvaunut Suomessa. Olisi tärkeätä, että tämä otettaisiin jollakin lailla huomioon, että meillä jälkipolvet näkisivät kaikki vaiheet, miten rautatiet ja rautatiekalusto on maassa kehittynyt.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! On erittäin hyvä, että ed. Matti Saarinen kiinnitti huomiota myös tähän museaaliseen näkökohtaan. Vaikka se on sivujuonne aloitteessa, niin tässä on paljon muuta, aivan kuten ed. Pulliainen toi esille.

Mutta tämä museaalinen näkökulmakaan ei ole merkityksetön. Itse olen Haapamäeltä, joka on tunnettu Suomen höyryveturipuistosta, Haapamäen Höyryveturipuistosta. Sen tehtävä on ollut säilyttää höyryvetureita. Toivon mukaan myöskin valtio jollakin tavalla tulisi mukaan talkoisiin, jotta näitä vetureita voitaisiin vaalia, että ne eivät olisi sillä tavalla säiden armoilla ja ehkä rappeutumassa kuin nyt ulkonaisesti voi näyttää.

Kun juuri tästä syystä, että valtio ei tähän kunnostamiseen halunnut osallistua, on Haapamäen Höyryveturipuisto joutunut höyryvetureita romuttamaan, niin se oli kyllä murheellista, kun höyryveturi aivan olemattomasta hinnasta romutettiin. Ja kun ne ovat Suomessa ja taitavat olla myös maailmanlaajuisesti katoavaa tavaraa, höyryvetureita ei valmisteta, jokainen yksilö on uniikki tietyllä tapaa ja oman aikansa konepajateollisuuden uljas tuote ja esimerkki, niin sen takia kannan murhetta myöskin Haapamäellä olevien höyryveturien säilyttämisestä, mutta myös tästä vaunukalustosta. Esimerkiksi kun tuttua kovapenkkistä, puupenkkistä vaunua olisi tarvittu elokuvan filmauksessa, sitä ei enää Suomesta löytynyt. Muistamme, kuinka 1960-luvulla niissä vielä matkustimme.