Täysistunnon pöytäkirja 120/2014 vp

PTK 120/2014 vp

120. TORSTAINA 27. MARRASKUUTA 2014 kello 16.00

Tarkistettu versio 2.0

Työttömyyden vähentäminen

Mauri Pekkarinen /kesk:

Arvoisa puhemies! TEM julkaisee joka kuukausi työllisyystilastot, joissa katsotaan tilannetta verrattuna vuoden takaiseen. Nyt täyttyi 56. kuukausi perä perää, jolloin aina hallitus joutuu kertomaan, että työttömyys on pahempi kuin vuoden takaisessa tilanteessa. Tämä on todennäköisesti ylivoimaisesti ikävintä historiaa, mitä Suomesta löytyy. Suurin piirtein sama on tilanne nuorisotyöttömyydessä. Nuorisotakuun, jossa on omat ansionsa mutta myös omat heikkoutensa, aikana nuorten työttömyys viimeisen vuoden aikaan paheni 5 000 työttömällä.

Arvoisa pääministeri, miten te selitätte hallituksen tällaisen epäonnistumisen? Onko niin — niin kuin jonkun rivin välistä olen havainnut, että te olette vähän vihjaillut — että taakse jäänyt on pääministeri Kataisen hallituksen aikaista ja että nyt jotenkin tilanne muuttuisi? Kysymys teille: lupaatteko, että tilanne vihdoin nyt teidän johtamassanne hallituksessa muuttuu, (Puhemies koputtaa) ja millä keinoilla aiotte tämän muutoksen nyt vihdoin tehdä, (Puhemies: Nyt on aika täynnä!) että tämä työttömien nöyryytys loppuu?

Pääministeri  Alexander  Stubb

Arvoisa herra puhemies! Jokainen työtön Suomessa ja maailmalla on liikaa. Tämä hallitus asetti kaksi tavoitetta työllisyyteen ja työttömyyteen liittyen. Ensimmäinen oli työllistää 72 prosenttia Suomen väestöstä. Tällä hetkellä noin 68 prosenttia, vähän päälle, on työllistettynä. Ja toinen oli tuoda työttömyysprosentti alas 5 prosenttiin, mutta tällä hetkellä se on, vähän laskutavasta riippuen, 8 ja 9 prosentin välillä. Se on minun mielestäni liikaa. Suhteutettuna 90-luvun lamaan toki luku on aika pieni. Meillä on noin 320 000 työtöntä työnhakijaa, kun taas 90-luvulla puhuttiin 18 prosentista työttömiä.

Mitä aiomme tehdä tämän hallituskauden aikana? Me jatkamme työtä rakenteellisen työttömyyden estämiseksi ja pyrimme toki saamaan omalla tavallamme Suomen talouden nousuun ja työllisyystilanteen parantumaan. Lupaanko, että näin tulee käymään? Ei, valitettavasti sitä en voi luvata.

Puhemies Eero Heinäluoma:

Pyydän edustajia, jotka tästä aiheesta haluavat esittää lisäkysymyksiä, ilmoittautumaan painamalla V-painiketta ja nousemalla seisomaan.

Mauri Pekkarinen /kesk:

Arvoisa puhemies! Pääministeri toteaa ne tavoitteet, mitä Kataisen hallitus alun perin asetti ja mihinkä tekin olette sitoutuneet. Mutta pääministeri, te ette ole saavuttaneet niistä tavoitteista mitään. Osassa on mennyt paljon huonompaan suuntaan — ja niissä kaikissa keskeisissä asioissa paljon huonompaan suuntaan — kuin mitä tavoitteeksi alun perin asetitte. Kun nyt kuitenkin lupailette, niin kuin Kataisen hallituksen aikaan aina luvattiin, että vaikka huonosti on mennyt viimeisen ja taakse jääneen puolen vuoden aikaan, nyt muuttuu. Aina kun on ajettu puoli vuotta eteenpäin, taas sama lupaus: huonosti meni, mutta nyt muuttuu. Te kuljette samalla tiellä, mutta samalla teidän hallituksenne on päättänyt leikata esimerkiksi koulutuksesta, mikä on työllistämisen ja työllisyyden kannalta erittäin tärkeä asia, tai se on päättänyt leikata innovaatiorahoituksesta, mi-kä suomalaisten yritysten mahdollisuutta tarjota työtä iskee päin pläsiä. Arvoisa pääministeri, mitkä ovat ne konkreettiset keinot, mitkä teidän mielestänne teidän hallituksenne toimin ovat sitä uutta, joka nyt (Puhemies koputtaa) parantaisi tilannetta?

Pääministeri  Alexander  Stubb

Arvoisa herra puhemies! Ehkä, edustaja Pekkarinen, teidän ja meidän ero on siinä, että te uskotte valtiokapitalismiin, te uskotte siihen, että valtio pystyy ohjaamaan ja määräämään Suomen työttömien tai työllisten määrän. Me emme tässä hallituksessa siihen usko, vaan me uskomme siihen, että yrittäjyys, yritykset ja suomalaiset työntekijät luovat kasvua ja työllisyyttä. Me poliittisella puolella voimme laatia sellaisen lainsäädännön, jossa sekä työn tekeminen ja työn vastaanottaminen että työn antaminen on järkevää ja kannattavaa. Me olemme valitettavasti vaikeassa taloustilanteessa, jonka kierre lähti vuonna 2008. Meidän bruttokansantuotteemme on edelleen samalla tasolla, meillä on ollut seitsemän laihaa vuotta. Talouskasvu on suoraan kytköksissä työllisyystilanteeseen, ja valitettavasti näkymää pa-remmasta ei tällä hetkellä ole.

Juha Sipilä /kesk:

Arvoisa puhemies! Tilanne on huono, mutta me voimme tehdä kuitenkin paljon asialle. Meillä on toisaalta avoimia työpaikkoja ja toisaalta paljon työttömiä. Tässä on niin sanottu kohtaanto-ongelma. Itselläni on hyvät kokemukset oppisopimuksen käyttämisestä ja muuntokoulutuksen käyttämisestä koulutussuhteessa — ei työsuhteessa — yhtenä ratkaisuna tähän ongelmaan.

Teimme vappuna kaksi aloitetta siitä, miten työtöntä ihmistä voisi rohkaista yrittäjyyden tielle. Toinen näistä ehdotuksista oli se, että ansiosidonnaista päivärahaa voitaisiin käyttää määräajan starttirahana. Toinen ehdotus oli sitten, että kun näissä kesän isoissa irtisanomisissa oli monesti tämmöinen irtisanomispaketti, se mielestäni voitaisiin veloittaa työntekijän perustamasta yrityksestä ja saada sillä lailla sinne kaivattua alkupääomaa. Kysynkin asianomaiselta ministeriltä: (Puhemies koputtaa) ovatko nämä kaksi ehdotusta harkinnan arvoisia? Silloin ne tyrmättiin.

Työministeri Lauri Ihalainen

Arvoisa puhemies! Mitä ensinnäkin tulee oppisopimuskoulutukseen: niin kuin hyvin tiedätte, sen ohella, että se on merkittävä aikuiskoulutuksen muoto ammattitutkintojärjestelmineen, ollaan nyt kovalla kyydillä tuotu oppisopimuskoulutusta myös toisen asteen koulutukseen — ei korvaamaan laitosmuotoista ammattikoulutusta, vaan sitä täydentämään. Ja siinä merkittävin asia on ollut se, että niille nuorille, joilta puuttuu toisen asteen koulutus, järjestetään tuettua oppisopimuskoulutusta sillä tavalla, että yritys saa 800 euroa kuukaudessa koulutuskorvausta ja tätä nuorten Sanssi-rahaa koko sen koulutuksen ajan, niin kauan kuin se oppisopimuskoulutus kestää. Tämä tuki on merkittävä, ja se on hyvä instrumentti nimenomaan järjestää oppisopimuskoulutusta näille nuorille.

Tämän lisäksi toinen idea, joka nyt on myös kokeilussa, on tämä 2+1-malli, että ollaan 2 vuotta kiinteämuotoisessa ammattikoulussa ja kolmas vuosi oppisopimussuhteessa. Se tuo joustavuutta tähän oppisopimuskoulutusjärjestelmään. Ja sitten oppisopimuskoulutukseen tulee tällainen porstuavaihe, semmoinen esivaihe, joka ei ole työsuhdepohjainen, vaan sitten jonkin ajan päästä vasta se alkaa muuttumaan työsuhteeksi, jota oppisopimussuhde ylimalkaan on. (Puhemies koputtaa) Ne ovat niitä pehmoisempia tapoja.

Sitten tähän toiseen kysymykseen.

Puhemies Eero Heinäluoma:

Anteeksi, nyt on aika täynnä.

Puhuja

Minä voin vastata kohta uudestaan, jos sopii.

Puhemies Eero Heinäluoma:

Jos tulee tilaisuus. (Naurua)

Timo Soini /ps:

Arvoisa herra puhemies! Työttömyyttä pahempaa on vain sota. Valtiovarainministeri Rinne, miten te edistätte työllisyyttä? Te lupasitte televisio-ohjelmassa, jossa me puolueiden puheenjohtajat puhuimme viestintäasioista, että digitaalisen median arvonlisäveroa alennetaan. Nyt kuitenkin teidän johtamanne ministeriön virkamiehet ilmoittavat, ettei sitä alenneta. Kuka sitä ministeriötä johtaa ja millä tavalla? Voimmeko me luottaa, siivoojat, putkimiehet, duunarit, taksimiehet ja muunlaiset työntekijät, kun te kerran sanotte, että näihin kohdennetaan määrärahoja? Kohdennetaanko siihen määrärahoja, jos valtiovarainministeriön virkamiehet ovat teidän kanssanne eri mieltä?

Valtiovarainministeri Antti Rinne

Arvoisa puhemies! Minä tapasin tänään Euroopan keskuspankin pääjohtajan Mario Draghin, ja käytiin tästä Suomen taloustilanteesta keskustelu. Hän totesi, että kun mikä tahansa muu Euroopan maa olisi kohdannut nämä ongelmat, mitä me olemme kohdanneet — nämä sokit, missä meillä on painopaperituotanto romahtanut, missä meillä on elektroniikkateollisuus romahtanut, ja samaan aikaan tämä eurooppalainen globaalin talouden murros on vaikuttanut aika vakavalla tavalla meidän talouteen — se olisi ollut polvillaan tosi rajusti. Me olemme menneet polvillemme, mutta emme niin rajusti kuin nämä maat.

Haluan todeta digitaalisen median tukeen, että meillä on työ käynnissä tällä hetkellä siitä, että saataisiin Euroopassa säännökset muuttumaan niin, että voitaisiin tätä digitaalimaailman veroa alentaa samalle tasolle kuin printtimedian.

Timo Soini /ps:

Arvoisa puhemies! Vaaleilla valitsematon pankkibyrokraatti Draghi on todella tänään vieraillut Helsingissä, ja hänen keskeinen sanomansa oli, että euro on ikuinen, siitä ei voi erota.

Voisin sanoa näin: Eikö se ole meidän suomalaisten ja kaikkien kansallisvaltioiden, jotka euroon kuuluvat, oma asia, voiko siitä erota vai ei? Ovatko tällaiset miehet parasta mahdollista seuraa, jotka tulevat itsenäiseen maahan kertomaan meidän alueelle, mitä mieltä me mistäkin saamme olla?

Puhemies Eero Heinäluoma:

Tässä taisi alkuperäinen kysymys koskea työllisyystilannetta Suomessa. Mutta pääministeri Stubb vastaa, ja sitten palataan tähän teemaan.

Pääministeri  Alexander  Stubb

Arvoisa herra puhemies! Todellakin, alkuperäiseen kysymykseen Marion Draghin vierailu tuskin tässä liittyy. Minusta on erittäin tärkeätä, että Euroopan keskuspankin puheenjohtaja vierailee Suomessa, keskustelee valtiovarainministerin ja myös pääministerin kanssa, käy eduskunnassa. Täytyy muistaa, että meillä on yhteinen valuutta nimeltä euro. Meillä on keskuspankki, jota johtaa Mario Draghi, ja Euroopan unionilla on yksinomainen toimivalta rahapolitiikkaan. Olisi minun mielestäni välinpitämätöntä, jos Euroopan keskuspankin puheenjohtaja ei kävisi Suomessa muun muassa Suomen Pankin puheenjohtajan saattelemana. (Timo Soini: Seuraavaa tukipakettia odotellessa!)

Työministeri Lauri Ihalainen

Arvoisa puhemies! Kiitän mahdollisuudesta palata vielä edustaja Sipilän kysymykseen. Nimittäin työ- ja elinkeinoministeriö on osana näitä kasvun ja työllisyyden lääkkeitä tehnyt esityksen kolmikantaiseen neuvotteluun siitä, voitaisiinko sellaiselle työttömälle, joka hakee yrittäjäpolkua, maksaa jonkun aikaa työttömyysturvaa tai kehittää starttirahaa tavalla, että se olisi silta siihen yrittäjyyteen, joka olisi kuitenkin monelle hyvä vaihtoehto. Näitä starttirahan kehittämisideoita ja tätä mahdollisuutta, että työttömyysturva voisi jatkua jonkun aikaa, parasta aikaa valmistellaan kolmikantatyöryhmässä. Jos te olette joskus tällaisen asian esittänyt, niin se on tietysti hyvä asia, mutta hallitus on nyt tämän asian kimpussa parasta aikaa, ja siinä kai meidän näkemykset yhdistyvät.

Sitten sanon vielä lopuksi, että kun työllisyydestä puhutaan, niin pidettäisiin nyt kuitenkin mielessä, että se riippuu siitä, syntyykö kasvua, syntyykö vientiä, syntyykö investointeja. (Puhemies koputtaa) Näiden perusasioiden pitää olla kunnossa, ja me emme saa isoa muutosta työllisyyteen ilman näiden uusien muutosten aikaansaamista kasvussa ja viennissä.

Juha Sipilä /kesk:

Arvoisa puhemies! Tähän ensimmäiseen osaan eli oppisopimuskoulutuksen käyttämiseen myöskin muuntokoulutustyökaluna. Nyt meillä on paljon koulutettuja ihmisiä, jotka on koulutettu nyt tällä hetkellä väärälle alalle. Oma kokemukseni on tämmöisestä vuoden mittaisesta muuntokoulutuksesta. Esimerkiksi omassa yrityksessäni koulutettiin rakennusalan insinöörejä silloin elektroniikka-alan insinööreiksi, ja siitä oli hyvä kokemus. Onko tähän tulossa joitakin lisätyökaluja?

Sitten tämä toinen ehdotukseni tästä. Erityisesti kun näitä Nokian irtisanomisia, Microsoftin irtisanomisia oli kesällä paljon, sain henkilökunnalta sieltä viestejä, että he olisivat valmiita käyttämään sen irtisanomiskorvauksen uuden yrityksen perustamiseen. Onko tämä asia menossa eteenpäin, että työntekijä voisi perustamastaan yrityksestä veloittaa tämän irtisanomiskorvauksen?

Työministeri Lauri Ihalainen

Arvoisa puhemies! Olin heinäkuussa Oulussa, kun tuhat ihmistä irtisanottiin. Menimme paikan päälle ja veimme sinne myös taloudellisia panoksia sen ongelman ratkaisemiseksi. Siellä on kovan luokan ict-osaajia, jotka ovat työttömänä, osa varmaan tulevaisuudessa saa työtä, mutta se, mitä panoksia lisättiin, oli muuntokoulutus ja yhteishankintakoulutus.

Yritykset hyvin vähän tietävät siitä mahdollisuudesta, että yhteiskunta kustantaa 70 prosenttia yhteishankintakoulutuksesta, joka räätälöidään sen yrityksen tarpeisiin. Siis meillä on muuntokoulutusinstrumentti, meillä on yhteishankintakoulutusinstrumentti, ja Oulun seudulla tätä käytetään nyt aika paljon nimenomaan näitten kovien osaajien ammatin muuttamiseksi ja kehittämiseksi toisenlaisiin tehtäviin. Näitä panoksia, myös taloudellisia panoksia, me lisäsimme Oulun seudulla.

Paavo Arhinmäki /vas:

Arvoisa puhemies! Kun puhutaan siitä, miten työtön pystyy kouluttautumaan toiseen työpaikkaan, niin kyllä tuntuu aivan uskomattomalta se, että hallituksella on täällä sisällä esitys siitä, että toiseen samantasoiseen tutkintoon ei saisi enää opintotukea. Ajatelkaa nyt, hyvät ihmiset, tilannetta, että vaikkapa Oulussa ammattikorkeakoulussa insinööriksi opiskellut on valmistunut viime vuonna ja huomaa, niin kuin tässä on kuultu, että insinööreistä on valtava ylitarjonta, ja haluaisi opiskella vaikkapa amk-tasoiseksi sairaanhoitajaksi. Mutta mitä valtio tekee? Vie mahdollisuuden opiskella. Eihän tässä ole mitään järkeä.

Opintotuesta vastaava ministeri Viitanen, mikä teidän neuvonne on eduskunnalle? Kannattaako repiä tämä lakiesitys, jonka te olette tuoneet tänne, ja sanoa, että koulutus kannattaa, kannattaa antaa mahdollisuus toiseen koulutukseen, jos ensimmäinen koulutus ei ole vetänyt? Se on paras (Puhemies koputtaa) mahdollinen viesti nyt työttömänä oleville.

Kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen

Arvoisa herra puhemies! Olen täsmälleen samaa mieltä: koulutus kannattaa, se on hyvin tärkeä asia.

Tämä kyseinen esitys tuli minulle uutena ministerinä, kun tulin tuossa huhtikuussa ministeriksi, ikään kuin annettuna edellisestä kehysriihestä. Silloin totesin, että tässä on varsin paljon kritiikkiä ja ongelmia, mitä tuli sitten sidosryhmiltä, opiskelijajärjestöiltä, yliopistoilta ja muilta, ja niinpä otimme sen verran kyllä palautteesta opiksemme, että muutimme tämän esityksen voimaantuloa. Budjettiriihessä saimme tälle vuoden lisäajan ja peruutimme sen reilun miljoonan säästön, mikä edellisessä kehysriihessä oli tälle toimenpiteelle laitettu. Tässä on ainakin se hyvä puoli ihan asiantuntijoidenkin mukaan, että lykkäämällä tätä vuodella pystymme tätä sopeuttamaan samaan prosessiin, mitä korkeakouluissa käydään näiden valintakriteereiden uudistamisen suhteen, ja sitä kautta voidaan joitakin lausuntokierroksilla (Puhemies koputtaa) esiin tulleita ongelmia poistaa.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa herra puhemies! Kuten tiedämme, joka toinen päivä keskusta vaatii sitä, että velkaantuminen voisi loppua, joka toinen päivä torjutaan hallituksen säästöesityksiä. Eilen oli se päivä, jolloin edustaja Sipilä televisiossa sanoi, että velkaantumisen on loputtava, ja tänään oli sitten taas se päivä, jolloin edustaja Pekkarinen täällä eduskunnassa moittii hallituksen säästöjä. Tämä Pekkarisen rekordi on aika paha. Kun te olitte ministerinä, edustaja Pekkarinen, otettiin 10 miljardia velkaa vuonna 2010, 10 miljardia. (Välihuutoja) Ensi vuonna otetaan vain 5 miljardia.

Eilen edustaja Sipilä sanoi, että tarvitaan rakenneuudistuksia, kuten eläkeuudistus, sote-uudistus ja kuntien tehtävien ja velvoitteiden karsiminen. Kaikissa näissä kolmessa on nykyinen hallitus mennyt eteenpäin. Yhdessäkään näistä kolmesta ei edellinen, Vanhasen ja Kiviniemen johtama hallitus päässyt eteenpäin.

Mutta kysymys ministeri Ihalaiselle: mitä eläkeuudistukseen liittyvälle lainvalmistelulle kuuluu? (Naurua)

Sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty

Arvoisa puhemies! Tämä eläkeuudistuksen valmistelu kuuluu sosiaali- ja terveysministeriölle. Vastaan, että yhteisesti löydetyn eläkeratkaisun jälkeen lainvalmistelutyö on alkanut yhdessä kaikkien työmarkkinaosapuolten kesken. Myös Akava on mukana lainvalmistelutyössä. Sitä valmistellaan niin, että yhteisesti katsotun mukaisesti uudet lait on annettavissa tulevalle eduskunnalle.

Puhemies Eero Heinäluoma:

Jos yritetään palata tähän alkuperäiseen kysymykseen vielä.

Jukka Gustafsson /sd:

Arvoisa puhemies! Todella, työttömyys on tärkein asia, ja siinä nyt hallituksen yksi painopistealue on ollut nuorisotyöttömyys. Voin edelleen todeta sen myönteisen asian, että huolimatta siitä, että tämä yleinen työttömyystilanne on dramaattisesti huonontunut, Suomella Eurostatin tilaston mukaan on vähiten Euroopassa pitkäaikaistyöttömiä.

Mutta, arvoisa työministeri, tässä ilmestyi ihan muutama viikko sitten selvitys nuorisotakuun ensimmäisen vuoden kokemuksista ja tuloksista. Siinä oli yksi mielenkiintoinen huomio: Parhaat tulokset oli saatu Pohjois-Karjalassa ja Savossa, joissa yli 40 prosenttia nuorista oli näissä aktiivitoimenpiteissä. Se haarukka oli aika iso, 20 prosentista 43 prosenttiin. Kysyisin, arvoisa työministeri: mitä johtopäätöksiä te tekisitte tästä tilanteesta, kun sen oikeastaan pitäisi olla niin, että se olisi kaikilla alueilla se 40, mielellään 50 prosenttia?

Työministeri Lauri Ihalainen

Arvoisa puhemies! Se, että Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa nämä luvut ovat parempia, liittyy siihen, kuinka paljon on työttömyyttä saatu nuorten kohdalla katkaistua siihen kolmen kuukauden paalun kohdalle ja kuinka moni nuori on näitten aktiivitoimien piirissä, ja näissä nämä tulokset ovat parhaita. Keskimäärin me saamme 70 prosenttia nuorista joko toimenpiteisiin tai työhön ennen kolmen kuukauden työttömyyttä, ja se on tietysti hyvä, mutta jää sinne se 30 prosenttia. Mutta keskimäärin nuorten työttömyys on 15 viikkoa, ja se on lyhytkestoista. Ja toisaalta, kun keskimäärin työttömyys kestää semmoiset 51 viikkoa, tässä on ikään kuin hyvä puoli.

Tämä tulos tulee hyvin yksinkertaisesta asiasta, ja se on se, että siellä on tehty jalkatyötä, on avattu yrityksien ovia, käyty kertomassa, mitä palkkatukeen, Sanssi-rahaan, muuhun liittyviä mahdollisuuksia yhteiskunta tarjoaa, löytyy piilotyöpaikkoja ja on lähdetty yrityksiin kertomaan näistä mahdollisuuksista viestillä: yhdenkin nuoren palkkaaminen on yhteiskunnallinen teko. Tämä on tuottanut (Puhemies koputtaa) Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa hyviä tuloksia. On hyvää työtä tehty muuallakin, mutta nämä erot näkyvät vain. Ja tällä se ero tulee: käytännön jalkatyöllä.

Kimmo Tiilikainen /kesk:

Arvoisa puhemies! Työttömyys on pahentunut koko hallituksen toimintakauden ja Kataisen hallituksen toimintakauden, ja minusta vaikuttaa, että te, arvoisa pääministeri, olette antautunut. Te sanotte, että teillä on varsin vähän tehtävää. Ette usko itsekään, että pystyisitte kääntämään Suomen suuntaa.

Me sen sijaan ajattelemme toisin. Kyllä poliittisen päätöksentekijän — ja hallituksen erityisesti — tärkein tehtävä tällaisena aikana on tehdä kaikkensa työpaikkojen saamiseksi, talouden kääntämiseksi kasvuun. Sen sijaan, että seisoisitte kädet levällänne ja valittaisitte, että ette keksi mitään, miksi ette tee niitä asioita, mitä me olemme ehdottaneet? Kiitän ministeri Ihalaista, että te olette lähtenyt ja tarttunut näihin muutamaan asiaan työttömän mahdollisuudesta siirtyä yrittäjäksi. Mutta miksi, pääministeri, ette paranna yritysten asemaa ensimmäisen työntekijän palkkatuella, yrittäjävähennyksellä, (Puhemies koputtaa) kasvurahastolla, Finnveran joustavammalla käytöllä...

Puhemies Eero Heinäluoma:

Nyt aika on täynnä.

Puhuja

...miksi?

Pääministeri  Alexander  Stubb

Arvoisa herra puhemies! Työllisyystilanne on vaikea oikeastaan kolmesta syystä. Ensimmäinen liittyy taantumaan, siihen, että olemme menettäneet kilpailukykyämme, siihen, että meidän vientimme ei ole vetänyt, (Mauri Pekkarinen: Mutta mistä se on seurausta?) siihen, että meillä on ollut teollisuusrakenteen muutos, ja siihen, että meidän ikärakenteemme on ongelmallinen. Toinen syy on oikeastaan varmaankin työn verotus: jos me vertaamme verrokkimaihin, joissa menee paremmin tällä hetkellä työllisyyspuolella, vaikkapa Saksaan, Tanskaan ja Ruotsiin, niin työn verottaminen on alempaa. Ja kolmas on huonosti toimivat työmarkkinat. Näitä me pyrimme jatkuvasti korjaamaan.

Edustaja Tiilikainen, ehkä meidän ja teidän ero on se, että me emme täältä hallituksen puolelta anna katteettomia lupauksia (Välihuutoja) siitä, mitä me voimme asian eteen tehdä. Mutta me olemme muun muassa rakentaneet infrapaketin ja investoineet paljon työllisyyteen tämän hallituksen aikana. Tämä on pitkäjänteistä työtä, mutta ei katteettomia lupauksia.

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori

Arvoisa puhemies! Edustaja Tiilikainen intoutui luettelemaan niin pitkän listan erilaisia asioita, että siinä varmaan lipsahti monikin asia väärään kohtaan. Väititte muun muassa, että emme olisi tarttuneet kasvurahastoihin. Päinvastoin, olemme tehneet erittäin merkittäviä kasvurahasto-ohjelmia tämän kauden aikana.

Väititte myös, että esimerkiksi Finnveran toimintaa ei olisi joustavoitettu. Tämäkään ei pidä paikkaansa. Me olemme useammalla eri tavalla ja useamman lainsäädännön kautta nimenomaan joustavoittaneet tätä. Että vaikka siellä oppositiossa vähän tuohtuneita ollaankin, niin yritetään nyt kuitenkin pysyttäytyä ihan tässä reaalimaailmassa ja muistaa, mitä täällä oikeasti on tässä eduskunnassa tehty.

Puhemies Eero Heinäluoma:

Tämän kyselytunnin osalta tämä teema on nyt käsitelty.