6) Hallituksen esitys Merentutkimuslaitoksen toimintojen järjestämistä koskevaksi lainsäädännöksi
Saara Karhu /sd:
Arvoisa puhemies! Käsittelyssä on hallituksen
esitys Merentutkimuslaitoksen toimintojen järjestämistä koskevaksi
lainsäädännöksi, ja valiokunnan
mietintö siitä on erittäin kriittinen.
Se on niin kriittinen, että sen lopputulemaksi voitaisiin
todeta, että valiokunta on yksimielisesti sitä mieltä,
että tämä hallituksen esitys pitäisi
hylätä. Siitä huolimatta valiokunnan
enemmistö tukee hallituksen esitystä ja katsoo
tämän todella kovasti tilannetta arvostelevan mietintönsä päätteeksi,
että hallituksen esitys on tarpeellinen ja tarkoituksenmukainen.
Tässä on vielä usea lausuma tämän
mietinnön hännässä.
Me kuitenkin oppositiossa katsoimme, että tätä hallituksen
esitystä ei ole syytä viedä eteenpäin,
ja olemme tehneet tähän vastalauseen. Meidän
mielestämme hallituksen esitys merkitsisi askelta taaksepäin
nykyaikaisessa merentutkimuksessa ja heikentäisi oleellisesti
kykyä tarttua ja vastata Itämeren ympäristöongelmiin.
Tällä Merentutkimuslaitoksen pilkkomisella ei
näyttäisi olevan mitään tieteellisiä perusteita, ja
se itse asiassa merkitsisi merifysiikan erottamista merikemiasta
ja meribiologiasta. Kansainvälinen arviointiryhmä on
todennut, että Merentutkimuslaitoksen nykyinen strategia
täyttää modernin merentutkimuksen vaatimukset,
ja pitää myös tätä pilkkomisajatusta
huonona.
Yhteiskuntapoliittisesti asiassa on huolestuttavaa se, että päätös
sisältää budjettivallan siirron eduskunnalta
Ilmatieteen laitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen
johtajille eli valtiolliselta tasolta laitostasolle, ja tämä on
täysin ristiriidassa Suomen kansainvälisten intressien
kanssa vaikuttaa Itämeren alueen elinkelpoisuuteen.
Ikävä piirre tämän hallituksen
esityksen taustakäsittelyssä on myös
se, että koko muutosprosessin aikana henkilöstöllä ei
ole ollut täyttä mahdollisuutta vaikuttaa omaan
asemaansa uusissa organisaatioissa. Hyvänä esimerkkinä voidaan
tämän prosessin läpiviennistä mainita
esimerkiksi se, että parhaillaan Syken tiloissa Töölössä on
meneillään remontti, jonka päätteeksi sinne
muuttaa sitten tämä osa pilkottua laitosta. Tästä remontista
ja muutoksesta on tehty määräaikainen
sopimus jo keväällä, ja se antaa tietysti sellaisen
mielikuvan, että kun tämä hallituksen esitys
on nyt vasta eduskunnan käsittelyssä ja käytännössä pelisääntöjen
mukaan saattaisi jopa mennä nurin täällä — mitä tietysti
ei tapahdu, mutta näin saattaisi olla — niin tuntuu
oudolta, että tällainen remontti on kuitenkin
hyvin pitkällä. Täytyy sanoa, että tämä on
kaiken kaikkiaan aika erikoista kokonaistalouden kannalta. Vielä kun
ajatellaan sitä, että jonkin vuoden kuluttua ilmeisestikin
oltaisiin viemässä koko tämä toiminta
Viikkiin, niin ihan luvalla voi kysyä, mikä tällaisen
väliaikaisen järjestelyn merkitys on.
Todellakin näitä olemassa olevia suunnitelmia
siirtää Suomen ympäristökeskus
Viikin kampusalueelle on olemassa. Myös Helsingin kaupungin
ympäristökeskuksen siirtämisestä Viikkiin
on tehty päätös. Paras vaihtoehto Itämeren
tutkimuksen aseman takaamiseksi ja vahvistamiseksi tässä vaiheessa
olisi keskeyttää Merentutkimuslaitoksen lakkauttamista
koskevat suunnitelmat ja sen sijaan aloittaa Merikeskuksen suunnittelu
ja luominen Viikin kampusalueelle. Tällaista on ehdottanut
myös Merentutkimuslaitoksen henkilöstö ja
johto. Sen sijaan nyt sitten aiotaan todellakin pilkkoa Merentutkimuslaitoksen
toiminta kahteen virastoon ja neljään fyysiseen
osoitteeseen.
Oikeastaan kun kyseessä on jo kakkoskäsittely
ja ilta on pitkällä, voisin todeta, että edellä kuullun
perusteella esitän, että nämä lakiehdotukset
hylätään vastalauseen mukaisesti ja hyväksytään
yksi lausuma, vastalauseen lausumaehdotus, joka kuuluu seuraavasti:
"Eduskunta edellyttää, että Merikeskuksen
perustaminen Viikin kampusalueelle aloitetaan ja samalla selvitetään
mahdollisuudet Suomen ympäristökeskuksen, Merentutkimuslaitoksen
ja Ilmatieteen laitoksen yhdistämisestä ympäristöministeriön
alaisuuteen." Vastalauseessa ovat mukana meidän sosialidemokraattien
lisäksi vasemmistoliitto ja kristillisdemokraatit.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa herra puhemies! Kannatan ed. Karhun tekemää ehdotusta sekä lakiehdotusten
hylkäämisen että tämän
lausuman hyväksymisen osalta. Totean myös, että ympäristövaliokunta
käsitteli tätä hyvin kriittisesti, aivan
samalla tavalla kuin liikenne- ja viestintävaliokunta.
Myös ympäristövaliokunnan lausunnosta
olisi voitu aivan hyvin johtaa yhteenveto, jossa lakiehdotus hylätään.
Valiokunnan enemmistö ei tähän kuitenkaan
mennyt, mutta eriävässä mielipiteessä esitetään
lakiehdotuksen hylkäämistä ja myöskin
Merikeskuksen perustaminen Viikin kampusalueelle, Merentutkimuslaitoksen
ja Ilmatieteen laitoksen yhdistäminen ympäristöministeriön
alaisuuteen oli tässä eriävässä mielipiteessä esillä lausumana.
Sen allekirjoittivat myöskin valiokunnan sosialidemokraattiset,
vasemmistoliiton, kristillisdemokraattien ja ruotsalaisen kansanpuolueen
edustajat, kyseessä oli siis vielä laajempi mielipide
eriävän mielipiteen suhteen kuin oli liikenne-
ja viestintävaliokunnassa.
Arvoisa puhemies! Tästä asiasta puhuttiin
varsin laajasti ensimmäisen käsittelyn yhteydessä,
ja meitä oli silloin vielä koko joukko enemmän
ihmisiä paikalla. Tässä kohdin voi vain
todeta sen, aivan niin kuin täällä ed.
Karhu sanoi, että nyt mietintövaliokunnan teksti
johtaisi aivan hyvin siihen johtopäätökseen,
että hallituksen esitys hylätään.
Se olisi aivan looginen lopputulos. Tähän ei kuitenkaan
sitten menty. Kysymykseen, miksi, ainut vastaus, minkä minä voin
tästä löytää, on se,
että taustalla on tuottavuusohjelma. Mitään
muuta järjellistä selitystä tähän
ei voi olla.
Tämä on hyvin epälooginen, hyvin
kallis, sekä henkisiä että aineellisia
resursseja hävittävä ratkaisu, minkä nyt
hallitus on esittänyt, ja jälleen se esitys, minkä Merentutkimuslaitos
teki, että perustetaan suoraan Merikeskus, johonka yhdistetään
eri toimijat, ja otetaan aikalisä ja viedään se
Viikkiin, on kestävä, myös taloudellinen,
tutkimuksen kannalta järkevä vaihtoehto. Nyt vielä tämä miljoonia
maksavien laboratorioiden hajottaminen on todella kummallista. Se
kiteytyy tähän, että laboratoriot hajotetaan
niin, että yksi menee Hakuninmaalle, toinen Mechelininkadulle,
kolmas jää Dynamicumiin, ja sitten vielä tapahtuu
tämä fysikaalisen toiminnan irrottaminen tästä kokonaisuudesta.
Siis biokemiallinen laboratorio jakautuu kolmeen osaan ja vielä fysikaalinen
on sitten erikseen neljäntenä osoitteena. Kilometrit
tietysti merkitsevät tässä, koska kysymys
on siitä, niin kuin muistan ensimmäisessä käsittelyssä ed.
Pulliaisen kokemuksesta puhuneen, että saadaan se kriittinen
aivomassa, tutkijat, samaan paikkaan pohtimaan näitä asioita
yhdessä ja innovoimaan niitä.
Näin ollen toivon, arvoisa puhemies, että kun tämä asia
menee eteenpäin tässä käsittelyssä äänestykseen,
niin myöskin hallituspuolueen kansanedustajat voisivat
tähän asiaan ottaa sen kannan, joka pohjautuisi
asiantuntijalausuntoihin, joista on vielä lopuksi hyvä mainita
tämä kansainvälinen korkean tason paneeli
ja sen mielipide tästä asiasta.
Sirpa Asko-Seljavaara /kok:
Arvoisa puhemies! Merentutkimuslaitoksen lopettaminen ja toimintojen
pirstominen tällä hetkellä neljään
eri paikkaan on todella erittäin valitettavaa. Ainakaan
tämän keltaisen kirjan mukaan ensi vuonna ei ole
kysymys tuottavuusohjelmasta, koska sekä Sykelle että Ilmatieteen
laitokselle myönnetään enemmän
rahalisäyksiä kuin mitä Merentutkimuslaitos
on maksanut tänä vuonna. Nythän liikenne-
ja viestintävaliokunta on tehnyt erittäin hienon
mietinnön, ja siinä on useita lausumia. Onkin
nyt hyvin tärkeää, että liikenne-
ja viestintävaliokunta valvoo, että nämä lausumat
todella toteutuvat ja että tätä Merikeskusta
aletaan suunnitella ja rakentaa, koska Itämeri saastuu
koko ajan. Me tarvitsemme merentutkimusta.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Ministeri Vehviläinen varsin mainiosti
kuvasi täällä edellisellä kerralla
sitä, kuinka tarvitaan suurta kriittistä massaa,
jotta tiede menee eteenpäin. Sehän olisi tarkoittanut
tässä tapauksessa nimenomaan sitä, että nämä kolme
laitosta yhdistetään suureksi yksiköksi,
joka sijoitetaan yhteen pisteeseen, mutta nythän näin
ei tapahdu vaan tehdään juuri päinvastoin,
elikkä teoria ja käytäntö ovat äärimmäisessä ristiriidassa
toistensa kanssa. Kysymys on eräästä surullisimmasta Suomen
tieteen historian prosessista, käsittämättömästä mokasta,
jolle ei nyt sitten enää näytä voivan
yhtään mitään.
Ympäristöministeri Paula Lehtomäki
Arvoisa puhemies! Me olemme keskustelleet tästä lakiesityksestä tässä salissa
lähetekeskustelussa. Viime viikolla täällä on käyty
erittäin ansiokas ensimmäisen käsittelyn keskustelu.
Valiokunnat ovat tehneet tämän ympärillä hyvin
perusteellista työtä. Huomaan nyt jo tästä lyhyestä keskustelusta
tähän mennessä, että kovin paljon
uusia argumentteja ei tietenkään luonnollisestikaan
tämän asian ympärille ole enää tässä viimeisten
päivien aikana syntynyt. Muutamaan asiaan haluaisin kuitenkin
kiinnittää huomiota.
Kun tässä nyt ollaan keskeisesti huolissaan
siitä, että pilkotaan merentutkimusta, niin kun
katsoo tätä nykytilaa, niin sitä voi
hyvinkin pitää pilkkeisenä. Itämeren
suojelun keskeinen haaste on rehevöityminen, ja sitä taustaa
vasten on erittäin hankala tilanne, että meillä on
aivan eriytettynä valuma-alueilta tulevan rehevöitymisen
tutkiminen, rannikkovesien tutkiminen ja aavan meren tutkiminen.
Tätä varmaankin joltain kantilta katsottuna voi
pitää pilkkomisena, aivan yhtä perustellusti
ja vielä perustellummin tätä voi pitää nimenomaan
yhtenäistämisenä.
Korostaisin vielä kerran, niin kuin olen valiokunnassa
ja tässäkin salissa aikaisemmin korostanut, että Merentutkimuslaitoksen
tutkijoille on kosolti uusia mahdollisuuksia ja hyötyjä ja
iloja siitä suuresta kokonaisuudesta, jota esimerkiksi Suomen
ympäristökeskuksessa erilaisen ympäristötutkimuksen
osalta on. Merentutkimus on osa ympäristön tutkimusta,
ja tämä organisatorinen muutos tukee tätä.
Itämeri-politiikassakin haetaan entistä enemmän
tällaista holistista näkökulmaa, laaja-alaista näkökulmaa,
jonka yksi esimerkki ovat kaavailut siitä, että pyrittäisiin
tämmöinen samanlainen aluesuunnittelu viemään
tänne meren hyödyntämiseen kuin mitä meillä on
maankäytönkin osalta olemassa. Silloin nimenomaan
puhutaan eri sektoreitten välisestä yhteistyöstä.
On hankala asia, jos meillä koetaan niin vaikeaksi se,
että sektoritutkimusta pyritään tuomaan
kohti tätä holistista näkökulmaa.
Tässähän yksi keskeinen tavoite nimenomaan
on pystyä laaja-alaisemmin yhdistämään
luonnontieteellinen, yhteiskunnallinen ja taloudellinen tutkimus.
Täällä ollaan kovasti huolissaan
tästä fyysisestä sijoittumisesta. Voin
siitä vain todeta, niin kuin hyvin monet tietävät,
että tässähän käy sitten
niin, jos tämä esitys hyväksytään,
että Sykestä siirtyy tutkijoita tiettyyn eri paikkaan
niin, että ne tutkijat, jotka tosiasiassa tekevät
tiivistä yhteistyötä, myöskin
sijaitsevat samassa paikassa.
Eduskunnan mietintöön sisältyy hyvin
merkittävät lausumat, ja me ainakin ympäristöministeriössä olemme
jo käynnistäneet, startanneet, valmistautumisen,
ainakin henkisen valmistautumisen, niiden lausumien eteenpäinviemiseen,
ja varmasti myöskin LVM:ssä näin on tehty,
mutta varsinaiset toimenpiteet odottavat tietysti vielä eduskunnan
päätöstä.
Janne Seurujärvi /kesk:
Arvoisa puhemies! Aivan kuten täällä on
todettu, liikenne- ja viestintävaliokunta on tähän
hallituksen esitykseen perehtynyt erityisellä huolellisuudella
ja vakavuudella, on suorittanut asiantuntijakuulemiset, on suorittanut
vierailut eri paikkoihin ja pyrkinyt sillä tavalla itsenäisesti
myös perehtymään asiaan ja
löytämään sen kokonaisnäkemyksen
ja -kuvan tästä asiasta. Valiokunta on ollut hyvin kriittinen
monissa paikoissa. Tausta-ajatuksena on tietysti ollut merentutkimuksen
tason säilyttäminen ja sen vahvistaminen sekä tulevaisuudessa
Itämeren tutkimuksen tilanteen parantaminen.
Nämä lausumaehdotukset tällä samalla
vakavuudella on tehty tähän, ja ed. Asko-Seljavaara evästi
valiokuntaa olemaan tiukkana niiden valvonnan suhteen. Todellakin
valiokunnan henkisen kriittisyyden takana on nimenomaisesti se, että näihin
lausumiin on asetettu aikarajat. Valiokunta tulee seuraamaan tätä prosessia
tästä eteenpäin erityisellä huolellisuudella.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Ministeri Lehtomäki on lähdössä ilmastokonferenssiin
Poznaniin, ja sitä taustaa vasten voi todeta, että merentutkimus
ja Itämeren tutkimus on entistä haasteellisempaa
johtuen ilmastonmuutoksesta ja niiden toisiinsa liittyvistä vaikutuksista, merien
vaikutuksesta ilmastonmuutokseen ja ilmastonmuutoksen vaikutuksesta
meriin, ja Itämeren kohdalla se merkitsee rehevöitymisen
lisääntymistä.
Tässä mielessä vastalauseen lausumaehdotus on
erittäin perusteltu. Siinä vietäisiin
kokonaisuus Viikkiin, ja siinä olisivat mukana kaikki toimivat
tahot Ilmatieteen laitoksen, Merentutkimuslaitoksen ja Syken osalta.
Se edellyttäisi, että tämä väliaikainen
pilkkominen, mikä nyt tapahtuu, jos otamme huomioon esimerkiksi
liikenne- ja viestintävaliokunnan lausumaehdotuksen, jäisi
tapahtumatta ja päästäisiin suoraan toimivaan, isoon
yksikköön, jossa olisi se kriittinen massa myös
mukana, mihin täällä aikaisemmin viittasimme.
Näin ollen, ministeri Lehtomäki, olisi tietysti
hienoa, jos pääsisimme heti suoraan tällaiseen
oleelliseen avaukseen ja kunnioittaisimme merentutkimusta tieteen-
alana, jota ei sovi sinänsä amputoida ja pilkkoa
palasiksi, niin kuin nyt tämän esityksen mukaan
kuitenkin valitettavasti käy.
Saara Karhu /sd:
Arvoisa puhemies! On todella arvostettavaa, että ministeri
Lehtomäki on täällä vastaamassa
ja keskustelemassa asiasta myöhään illalla
ja ennen pitkää matkaa. Siitä huolimatta
täytyy todeta, että ministeri suhtautuu verrattain
pienellä huolella näihin uhkakuviin, joita valiokuntakin
täällä omassa mietinnössään
näkee, puhumattakaan asiantuntijoista, joita valiokunta
on kuullut. Kyllä itse ainakin pidän erittäin
ongelmallisena merifysiikan erottamista merikemiasta ja -biologiasta,
joka on vastoin kansainvälistä merentutkimuskäytäntöä.
Sen sanotaan ihan varmasti ymmärrettävistä syistä heikentävän
merentutkimusta.
Mitä tulee lausumiin, niin toivon todella, että valiokunta
kykenee aiempaa paremmin pitämään lausumista
huolta. Kokemuksia on myös siitä, että lausumat
ovat jääneet hyviksi aikomuksiksi mietinnön
loppuun.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Nytpähän on saatu edustava
näyttö siitä, mitä on Suomen
keskustan tiedepolitiikka.
Keskustelu päättyi.