Täysistunnon pöytäkirja 121/2010 vp

PTK 121/2010 vp

121. PERJANTAINA 26. MARRASKUUTA 2010 kello 13.01

Tarkistettu versio 2.0

3) Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain 48 §:n muuttamisesta

 

Oiva Kaltiokumpu /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tässä ... (Hälinää)

Ensimmäinen varapuhemies:

(koputtaa)

Ed. Kaltiokumpu, ennen kuin jatkatte puheenvuoroa, pyydän nyt salia jälleen rauhoittumaan. Ottakaa paikkanne, istuutukaa, ja kelle se ei ole mahdollista, pyydän ystävällisesti poistumaan tästä salista, jotta voimme kuulla, mitä edustajakollegamme meille tahtoo sanoa. — Ed. Kaltiokumpu, olkaa hyvä!

Puhuja:

Arvoisa herra puhemies! Tässä laissahan on kysymys tämän erillisen inkerinsuomalaisille suunnatun paluumuuttojärjestelmän lakkauttamisesta, siis sen järjestelmän, joka aikoinaan presidentti Koiviston toteamisella Suomeen tuli.

Tässä lainmuutoksessa säädettäisiin kuitenkin, mikä on erityisen tärkeä asia, Inkerin siirtoväkeen kuuluneiden ja Suomen armeijassa vuo-sien 1939—1945 aikana palvelleiden osalta, että he voisivat edelleen käyttää tätä paluumuuttojärjestelmää niin kuin tähänkin saakka. Pidän tätä erityisen tärkeänä, kun otetaan huomioon, että tuolla Suomen itäpuolella on urheita, iäkkäitä veteraaneja, jotka osallistuivat sotaan Suomen puolesta ja voivat sillä tavalla käyttää edelleen tätä paluumuuttojärjestelmää.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Nyt meillä lakkaa tämä ajatus siitä, että inkeriläiset voisivat paluumuuttajina palata Suomeen. Tästä on myöskin julkisuudessa moitittu presidentti Koivistoa aikanaan, että hänen aloitteestaan käynnistyi tämä paluumuuton mahdollisuus. On monasti arvioitu, että inkerinsuomalaiset eivät ole suomalaisia vaan venäläisiä, kun tässä tapauksessa monilla jopa äidinkieli tahtoo olla venäjä, koska he ovat tietysti assimiloituneet siihen yhteiskuntaan.

Mutta kannattaa muistaa, että inkeriläiset siis kansana ovat suomalaisia. Historian kuluessa aikanaan Stolbovan rauhan jälkeen, kun Ruotsi-Suomi lähti asuttamaan Nevajoen suistoa, sinne siirrettiin Itä-Suomesta väestöä. Tässä suhteessa inkeriläisten tausta on nimenomaan suomalaisuudessa, heidän kielensäkin on suomen murre. Minusta on ollut kohtuutonta, kun Suomessa on käyty keskustelua siitä, että inkeriläisiä, jotka ovat tänne paluumuuttajina tulleet, pidetään ulkomaalaisina, ja heidän asemaansa Suomessa on ikään kuin haluttu halveerata.

Siitä huolimatta, että nyt tämä paluumuuton mahdollisuus loppuu, minä haluaisin korostaa sitä, että me tunnistaisimme inkeriläisten kohtalon, joka on ollut äärimmäisen traaginen, äärimmäisen traaginen, toisen maailmansodan aikana ja tietysti ensimmäisen maailmansodan jälkeen, jolloin heitä on siirretty Neuvostoliiton sisällä paikoista toiseen, ja aikanaan, silloin kun Suomeenkin tuli 60 000 inkeriläistä sodan aikana, toivottiin, että he pääsisivät kotiseuduilleen, mutta he joutuivat kaikki kauas Kazakstaniin Siperian aroille.

Äärimmäisen suuressa tuskassa ja kärsimyksessä inkeriläiset ovat olleet, ja minä vielä korostan, että he ovat suomalaisia lähtökohdiltaan.

Pertti Virtanen /ps:

Arvoisa puhemies! Yhdyn edellisen edustajan kommenttiin oikeastaan kokonaan, vaikken muuten hänen viimeaikaisiin letkauksiinsa olekaan makua saanut. Sen sijaan ed. Kaltiokumpu kanssa puhui asiaa todella. On oikein hyvä, että sekä oppositiosta että hallituksesta tulee kerrankin asiaa.

Se on tietysti ed. Kiljuselle ainoana huomautettava, että inkeriläiset oikeastaan — näin hämäläisenä on pakko myöntää — ovat savolaisia, periaatteessa eivät ole suomalaisia vaan savolaisia, jos vähän saa keventää tätä asiaa. Mutta kun laajennetaan ed. Kiljusen näkemystä, niin silloinhan meidän olisi tietysti mentävä koko Karjalaan, lyydiläisiin, aunuslaisiin, kaikenlaisiin kielisukulaisiimme ja voitaisiin taas harkita sitä Syväriä sekä geologisesti että kielellisesti. Mutta sen totean, että tämä on aikoinaan ollut todella hyvä idea.

Kunnon elokuva inkeriläisistä, oikein todella siitä, miten sikamaisesti inkeriläisiä ihmisinä kohdeltiin, on vieläkin tekemättä. Ehkä tämä on Suomen historian arin paikka koko jutusta, se, kuinka voidaan pettää tavallaan moneen kertaan heimoveljet ja kielisukulaiset. Siinä mielessä ed. Kaltiokumpu on kyllä oikeassa, että jossain niitä on säilytettävä.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Haluan yhtyä niihin ajatuksiin, joita ed. Oiva Kaltiokumpu toi esille. Kyse on myöskin viime sotien veteraaneista, ja heidän kohdallaan minä haluan korostaa sitä inhimillisyyttä, jota ed. Kaltiokumpu toi puheenvuorossaan esille.

Kari Rajamäki /sd:

Herra puhemies! Ihan lyhyesti. Koiviston päätös inkeriläisten kunniavelan maksamisesta huomioimalla heidät, taustaltaan suomalaisten paluuoikeus Suomeen, oli erittäin tärkeä ratkaisu myös Suomen historian näkökulmasta. Itsenäisyystaistelumme loppuvaiheessa vuonna 1944 ja jatkosodan jälkeen Suomi joutui inhimillisesti ja näiden ihmisten kannalta erittäin raskaisiin ratkaisuihin oman selviytymisensä pohjalta.

Kun sitten aikoinaan presidentti Koivisto teki tämän ratkaisun, ei hän kyllä sitä tarkoittanut niin huonolla hallinnalla täytäntöön pantavaksi kuin valitettavasti meidän viranomaisemme sen toteuttivat. Näitten inkeriläissukuisuuden ja kielitaitovaatimusten ym. osalta ei ollut kriteerinveto sellainen, että kotouttamisedellytykset olisivat parhaalla mahdollisella tavalla aina toteutuneet. Tältä osin tämä asia herätti jo edellisen hallituksen aikana keskustelua, että pitää saada paremmin hallintaan myös kotouttamisedellytykset huomioon ottaen myös tämän inkeriläisyyden ja suomen sukulaisuuden selvittämisen paremmin. Itse asiassa inkeriläisten kotouttaminen osoitti kyllä jo sen nytkin selvästi näkyvän ongelman, että Suomessa kotouttamisedellytykset eivät ole sillä tasolla olleet kaikilta osin kuin pitäisi. Inkeriläisten kotouttaminen on vielä lähtökohtaisesti ollut toki huomattavasti helpompaa kuin muiden maahanmuuttajien ja turvapaikkaa hakeneiden osalta asianlaita on.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! On hyvä muistaa tietysti inkeriläisyyden tausta. Se lähtee Stolbovan rauhan, vuoden 1617 jälkeisestä tilanteesta, jolloinka siirrettiin todella lähinnä Savon alueelta väkeä Ruotsin itäiseen osaan, joka oli silloin valloitettu, joka ulottui siis sinne Nevalle, Inkerinmaan alueelle, jota myöhemmin näin kutsuttiin, ja sinne siirrettiin siis Suomesta väkeä. Se oli 1600-luvun alkupuolta, ja nyt 2000-luvun alussa me teemme tätä lainsäädäntöä.

Minusta tässä on kyllä hiukan sellaista omantunnon silottelua, kun sanotaan, että tämä paluumuuttojärjestelmän lakkauttaminen ei koske niitä, jotka ovat vuosina 1939—1945 palvelleet Suomen armeijassa. Nämä henkilöt ovat jo todella iäkkäitä. Kun ajatellaan, että vuonna 1939 tai vuonna 1940 palvelukseen astuneet olisivat syntyneet vähintään vuosina 1918—1920, niin kyllä tämä tällainen aika laastarityyppinen asia on.

Mutta miksi inkeriläiset sitten niin paljon joutuivat kärsimään? On kyllä hyvä muistaa vuoden 1944 lisäksi vuosi 1941, (Ed. Zyskowicz: Se johtui kommunismista!) kun nimenomaan, ed. Zyskowicz, teille varmasti läheinen Saksan kolmas valtakunta hyökkäsi Neuvostoliittoon 22.6.1941. Silloin rintama meni nimenomaan sille alueelle, missä oli inkeriläisiä, ja heitä sitten tuli sieltä lähinnä Tallinnan kautta Suomeen. Kyllä he kärsivät, ed. Zyskowicz, natsi-Saksan hyökkäyksestä. Sen lisäksi (Ed. Zyskowicz: Stalinin vainoista, ed. Tiusanen!) he ovat varmaan kärsineet muustakin, mutta nimenomaan siitä. Siihen liittyvät nyt Suomen silloinen aseveljeys ja sitten vuoden 1944 tapaukset, jotka tietysti olivat mielestäni erittäin epähumaaneja, kun inkeriläiset palautettiin Neuvostoliittoon. Se oli väärin.

Ensimmäinen varapuhemies:

Pysytellään nyt tämän esityksen ydinkohdassa.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Tässä on kyllä debatti edennyt sellaiseen kulmaan, että jos sitä voi hieman täydentää, niin tämän esityksen ydinkohta ...

Ensimmäinen varapuhemies:

Mutta pysytään ydinkohdassa siitä huolimatta.

Puhuja:

Eli ydinkohta on mikä? Lainmuutos siitä, että enää inkeriläisten paluumuutto ei mahdollistu. Siltä osin joutuu toteamaan, että inkeriläisillä — kun ed. Pertti Virtanen täällä totesi, että sitten tuolla rajan toisella puolella on muitakin, jotka potentiaalisesti voisivat tämän piiriin kuulua, aunuksenkarjalaiset, vienankarjalaiset jne. — tämä lähtökohta ei ole ollenkaan sama. He ovat todellakin Savosta, Savo-Karjalasta, siirrettyjä suomalaisia.

Kun täällä äsken puhuttiin siitä, että natsi-Saksan hyökkäyksen seurauksena Suomeen siirrettiin 60 000 inkeriläistä, jotka sitten palautettiin vuoden 1944 jälkeen takaisin, niin kyllä, ed. Tiusanen, teidän kannattaa muistaa myöskin 1930-luvun Stalinin kauden vainot, jotka erittäin voimakkaasti, erittäin voimakkaasti kohdistuivat nimenomaan inkeriläisiin ja ylipäätään rajaseudulla asuviin ikään kuin ei-venäläisiin väestönosiin. Silloin oli suuria pakkosiirtoja, joilla inkeriläisiä siirrettiin jo 1930-luvulla. Eli kyllä inkeriläisten historiassa on tragiikkaa ihan riittämiin.

Pieni huomio vielä, arvoisa puhemies. Tietysti Larin Paraske, jonka patsas on Helsingin keskustassa, kertoo inkeriläisen kulttuurin voimasta. Tuon runonlaulajan säkeet ovat vieläkin sykähdyttäviä, ja siinä mielessä se on suomalaista kulttuuria parhaimmillaan.

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors

Arvoisa puhemies! Arvoisat edustajat! Todettakoon, että silloin, kun tämä koko järjestelmä alkoi, oli hädin tuskin mitään lainsäädännöllistä pohjaa ja hallinto oli todella hämmästyttävän ketterä, jos käytetään nykyaikaista sanontaa. Silloin ei myöskään tuskin ollut mitään heille suunnattuja kotouttamistoimenpiteitä. Saanen paljastaa tässä yhteydessä, että olemme esitelleet tämän lakiluonnoksen ja -muutoksen myös presidentti Koivistolle. Hän on hyvin tietoinen eikä hänellä sitten ollut mitään tätä vastaan. Me koemme, että se oli asiaan kuuluvaa, että näin tapahtui.

Haluan todella painottaa myöskin, että siirtoväkeen kuuluville ja armeijassa palvelleille jatkuu poikkeusjärjestelmä. Monessa kohdin olemme huomanneet, että inkeriläiset ovat tulleet normaalien työlupien kautta, koska se on ollut tällä hetkellä nopeampi tapa. Tietenkin toivomme, että heitä tulee näin vastaisuudessakin. Haluan huomauttaa vielä, että edellinen hallitus jo maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassaan päätti ja esitti, että tämä niin sanottu erityinen jonojärjestelmä suljettaisiin. Mutta monessa mielessä se, että siirtoväkeen kuuluville on edelleen erityisjärjestely, on osoitus siitä, että me tiedämme, että elää henkilöitä, jotka esimerkiksi syntyivät täällä ja jotka sitten siirrettiin. Heidän osaltaan historia on sellainen, että meillä on heille velkaa.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Muistan lapsuudessani ja nuoruudessani jatkosodan jälkeisenä aikana reserviläisenä Suomen armeijassa palvelleen isäni pohtineen sitä, mitenkähän näiden inkeriläisten kävi, joita hän oli ollut reserviläisenä sotilaana saattamassa Vainikkalan juna-asemalle. Me tiedämme, että mitenkään hyvin heille ei sitten tuon jälkeen käynyt. Mutta on aivan inhimillistä, että tasavallan presidentti Mauno Koivisto teki sen ratkaisun, jonka hän vajaat 20 vuotta sitten teki. Ja on hyvä, että ministeri Thors on keskustellut presidentti Mauno Koiviston kanssa asioista, että tämä nyt tehtävä lainmuutos säilyttää inhimillisen tekijän, inhimillisen näkökulman näissä asioissa. Ja on hyvä, että täällä on valotettu inkeriläisten historiaa, jotka olivat suomalaisia, pääosin Savosta ja jotka siirrettiin Stolbovan rauhan jälkeen Ruotsin silloin valloittamille alueille. Inkerinmaan historia on mielenkiintoinen, ja olisi toivottavaa myöskin, että ne inkeriläiset, jotka jäävät asumaan asuinsijoilleen, voisivat menestyä ja että sinne myöskin jäisi nuorta väkeä, joka pitäisi huolta iäkkäimmistä Inkerinmaan asukkaista.

Pentti Tiusanen /vas:

Herra puhemies! Nyt käsitellään siis hallituksen esitystä 252, jossa viitataan Suomen armeijan vuosien 1939—1945 aikana palvelleisiin inkeriläisiin ja heidän erityiskohteluunsa sen jälkeen, kun maahanmuutto muuten inkeriläisten kohdalla lakkaa. Tätä inkeriläisyyttähän on tulkittu niin, että jos yksi neljästä isovanhemmasta on inkeriläinen, niin silloin tämä oikeus ikään kuin siirtyy.

Mutta tähän, mitä ed. Kimmo Kiljunen omassa puheenvuorossaan pari minuuttia sitten totesi muistamisesta 1930-luvulla, niin sillä ei ole tämän vuosien 1939—1945 asian kanssa sinänsä tekemistä. Mutta asia on tietysti kaikille meille tuttu, jotka tiedämme, mitä siihen aikaan esimerkiksi Karjalassa tapahtui sinne muuttaneille suomalaisille. Inkeriläisistä ja tästä koko asiasta voi sanoa sen, että he ovat tällainen raja-alueen kansa, joka on joutunut todella ikävin tavoin kärsimään eri suunnasta, sekä Stalinin että Hitlerin politiikasta, molemmista. Tämä liittyy sitten taas siihen russofiliaan ja siihen poliittiseen valmistautumiseen toiseen maailmansotaan pitkin rajaa, joka silloin jakoi Eurooppaa Neuvostoliiton ja sen läntisten naapurien välillä. Tätä samaa suhtautumista oli siis muuallakin, ei vain Inkerinmaalla, vaan myöskin todellakin silloisessa Neuvosto-Karjalassa siellä olleita suomalaisia kohtaan. Mutta nyt, onko tämä hyvä vai huono, niin se on tietysti, niin kuin minä sanoin, lähinnä kevyt kädenojennus asialle. Ehkä olisi ollut viisaampaa täsmentää inkeriläisyyttä ja säilyttää tämä maahanmuuttomahdollisuus.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Tästä itse ilmiöstä ja sen hoitamisesta Suomen eduskunnassa: Silloin aikoinaan, kun tämä Koiviston aloitteesta tapahtunut hallituksen esitys syntyi, niin sen käsittely oli eduskunnassa mahdollisimman joustava. Se oli niin joustava, että se mahdollisti miltei minkä tahansa ratkaisun, kun vaan voidaan tulkita myönteisesti. Tätä pidän erittäin myönteisenä kappaleena Suomen sodan jälkeistä historiaa. Kun täällä kaikki muistelevat omia kokemuksiaan, niin meillä oli kaksi kappaletta inkeriläisiä töissä, jotka vietiin — vietiin — käytiin kotoa meiltä hakemassa ja vietiin rajan toiselle puolelle.

Pertti Virtanen /ps:

Arvoisa puhemies! Sen verran ed. Kimmo Kiljuselle, että hän oli kyllä oikeassa inkeriläisistä, mutta sitä minä korostinkin, että he ovat moneen kertaan joutuneet tämän kokemaan.

Mutta ketkä ovat suomalaisia? Englundin kirjoissakin oli vähän siihen sävyyn laitettu, että ruotsalaisen kuninkaan, oliko se nyt 1600-luvun lopulla, vähän ennen siis näitä kaikkia Stolbovia ja muita, oli tarkoitus vetää raja Syväristä Vienan Solkan saareen, mutta sitten kuningas sanoi, että eihän siellä ketään asu. Mutta suomalaisuusmiesten selkeä lähtökohta oli se, että kaikki ne suomalaiset alueet kuuluvat Suomeen. Ainoastaan ruotsalaisen kuninkaan laiskuuden takia tätä rajaa ei aikoinaan vedetty sinne, mihin se piti vetää, ja sen takia tämä spekulaatio on nyt vähän tämmöistä poliittista ja ideologista.

Yleiskeskustelu päättyi.