Täysistunnon pöytäkirja 123/2004 vp

PTK 123/2004 vp

123. TORSTAINA 18. MARRASKUUTA 2004 kello 16.30

Tarkistettu versio 2.0

Energiaturpeen kilpailukyky

Matti Väistö /kesk:

Herra puhemies! Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti, että se huolehtii energiaturpeen kilpailukyvystä. Samoin eduskunta päästökauppalain yhteydessä edellytti, (Ed. Zyskowicz: Hyvä, että päästiin tärkeämpään asiaan!) että näin tukitoimet toteutetaan. Nyt näillä tukitoimilla alkaa olla kiire. Kysyn:

Millä aikataululla hallitus aikoo tämän asian ratkaista?

Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki

Puhemies! Tämä valmisteluhan perustuu laajaan työryhmätyöhön, yksimieliseen sellaiseen, ja sen mukaisesti lainvalmistelua on tehty. Tässä tapauksessa ei ole kyse siitä, että turpeen kilpailukyvyn vuoksi raja kulkisi nimenomaan 1.1.2005, jolloin päästökauppa lähtee liikkeelle. Silloin lähtee määräytymään päästökauppaoikeuden hinta. On syytä arvioida hinnanmuodostuksen kehitystä jonkin aikaa. Meillä on täysi valmius antaa aikanaan, kun se hetki tulee, lakiesitys. Turvehan ei tässä itse asiassa ole se kriittisempi kohta, enemmänkin mäntyöljy ja sen käyttöön liittyvät verotukselliset seikat.

Matti  Väistö /kesk:

Puhemies! Kuitenkin niitä päätöksiä, joilla ensi vuoden ja tulevien vuosien energiahuoltoa turvataan, tehdään jo nyt. On pelättävissä, että jos energiaturvesektoria ajetaan alas, on vaikea saada sitä enää korjattua. Meillä on noin 7 300 työpaikkaa tällä sektorilla, ja eräiden laskelmien mukaan puolet näistä työpaikoista on uhattuna. Energiaturve korvautuu hiilellä pääosin, kenties maakaasulla ja sähköllä.

Onko meillä varaa, herra puhemies, jättää paikallinen, oloissamme tärkeä energiaomavaraisuustekijä käyttämättä, kotimainen energia?

Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki

Puhemies! Turpeen käyttö ei tässä ole uhattuna päästökauppaan liittyvän verotuksen vuoksi. Niin kuin sanoin, 1.1.2005 ei ole mikään tarkka raja tässä. Katsomme siitä eteenpäin. Turve lähtisi vaarantumaan jossain hintatasossa 15—20 euroa hiilidioksiditonnilta. Tuon työryhmän yksimielinen käsitys oli se, että tässä voidaan odottaa ja on syytä jonkin aikaa katsoa vuodenvaihteen ylitse, jolloin hinnanmuodostus lähtee toteutumaan. Lopullisesti voidaan tarkkoja arvioita tehdä itse asiassa vasta seuraavalla kaudella vuodesta 2008 eteenpäin, mutta uskon, että ensi vuoden alkupuolella olemme jo viisaampia.

Niin kuin sanoin, tässä on kyse enemmänkin siitä, että mäntyöljyn osalta uhkaa se, että sitä lähdetään käyttämään energiantuotannossa, kun se nyt on lastu- ja kuitulevytuotannon tärkeä raaka-aine.

Ensimmäinen varapuhemies:

Kysymys on loppuun käsitelty.