Pirkko Mattila /ps(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Käsittelyssä on hallituksen esitys
eduskunnalle laiksi Tullin hallinnosta sekä eräiksi
siihen liittyviksi laeiksi, josta hallintovaliokunta on antanut
mietinnön. Nykyinen tullilaitoksesta annettu laki ehdotetaan
kumottavaksi.
Nykyistä kaksiportaista tullilaitoksen organisaatiota
uudistettaisiin siten, että Tullihallituksesta, sen alaisista
viidestä tullipiiristä ja Tullilaboratoriosta
muodostettaisiin valtiovarainministeriön hallinnonalalle
Tulli-niminen viranomainen, jonka toimialueena olisi koko maa. Ehdotus mahdollistaisi
sen, että Tullin tehtäviä voitaisiin järjestää valtakunnallisissa
yksiköissä hoidettaviksi.
Tullia johtaisi pääjohtaja. Tullin organisaation
yksiköistä ja niiden tehtävienjaosta
säädettäisiin tarkemmin valtioneuvoston
asetuksella. Yksiköiden johtamisesta säädettäisiin
kuitenkin laissa. Tullin sisäisestä organisaatiosta
ja työnjaosta määrättäisiin
Tullin ja sen yksiköiden työjärjestyksissä.
Tullin työjärjestys julkaistaisiin säädöskokoelmassa.
Hallituksen esityksen liitteenä olevasta asetusluonnoksesta
ilmenee tarkoituksena olevan, että Tullissa olisi kuusi
yksikköä. Päätehtäviä varten olisi
kolme yksikköä: ulkomaankauppa- ja verotusosasto,
valvontaosasto ja toimipaikkaosasto. Sen lisäksi olisi
Tullilaboratorio asiantuntijayksikkönä ja Tullin
yleisiä tehtäviä varten hallinto-osasto
ja esikuntaosasto. Valiokunta korostaa, että Tullin ja
sen yksiköiden toimintaa järjestettäessä on
huolehdittava palvelujen alueellisesta saatavuudesta ja kielellisten
oikeuksien toteutumisesta.
Lakiehdotus sisältää nimenomaisen
säädöksen, että Tullilla tulee
olla tullitoimipaikka Ahvenanmaan maakunnassa. Valtakunnan maarajalla sijaitsevista
tullitoimipaikoista säädetään
esityksen mukaan valtioneuvoston asetuksella. Muista tullitoimipaikoista
päättää Tulli.
Tullin tehtäviä ei ehdoteta muutettaviksi,
vaan Tulli huolehtisi edelleen tulliverotuksesta, maahan tuotavien
ja maasta vietävien tavaroiden ja ulkomaanliikenteen tullivalvonnasta
ja muista tullitoimenpiteistä sekä ulkomaankaupan
tilastoinnista ja tullirikosten tutkimisesta.
Esityksessä ehdotetaan, että tullilakiin ja
erinäisiin verolakeihin ja muihin lakeihin tehdään Tullin
hallinnosta annettavan lain edellyttämät teknisluonteiset
muutokset siirtymäsäännöksineen.
Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2013 alusta.
Valiokunta toteaa saamansa selvityksen perusteella, että tullilaitoksen
tavoitteet, toimintatavat ja resurssien mitoitus määräytyvät
yhä vähemmän tullipiirirajojen mukaisesti.
Kansainvälisen kaupan kehitys ja sähköisen
kaupan yleistyminen ovat muuttaneet tullilaitoksen toimintaympäristöä ja
asiakkaita kansainvälisemmiksi. Lisäksi internetkauppa
kasvaa jatkuvasti ja asiointi sähköistyy siirtyen
tietoverkkoihin. Tulliselvitys tapahtuukin jo nykyisin valtaosaltaan sähköisesti
ja sähköiset ilmoitukset käsitellään sähköisissä palvelukeskuksissa.
Edellä lausutun lisäksi muun muassa tullivalvontaa,
riskien arviointia ja rikostorjuntaa tehdään yhä enemmän
valtakunnallisesti suunniteltuna ja toteutettuna. Valiokunta tähdentää hallituksen
esitykseen viitaten, että rajallisia voimavaroja tulee
kohdentaa ja käyttää valtakunnallisesti
priorisoitujen tarpeiden mukaisesti aiempaa joustavammin.
Valiokunta pitää perusteltuna hallituksen
esitykseen sisältyvää perusratkaisua,
joka merkitsee, että nykyisen tullilaitoksen sijaan perustetaan
yksiportainen Tulli-niminen viranomainen.
Valiokunta toteaa tyydytyksellä, että asiantuntijakuulemisessa
henkilöstön edustajat ovat selkeästi
ilmaisseet lakiehdotusten valmistelun sujuneen hyvässä yhteishengessä etenkin
nykyisen tullilaitoksen pääjohtajan aikana. Valiokunta
pitää tällaista valmistelua esimerkillisenä.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että henkilöstön asema turvataan muutoksessa
niin, että tullilaitoksen palveluksessa olevilla henkilöillä säilyy uudessa
Tulli-nimisessä virastossa kelpoisuus siihen virkaan, jossa
henkilö työskentelee Tullin hallinnosta annettavan
lain tullessa voimaan. Virat ovat jo nykyisin tullilaitoksen yhteisiä virkoja
eivätkä tiettyyn yksikköön sijoitettuja.
Tältä osin lainsäädännön
muuttaminen ei muuta vallitsevaa tilannetta. Valiokunnan saaman
selvityksen mukaan organisaatiouudistus ei johda suoraan henkilöiden
sijoituspaikan muutoksiin.
Rakenneuudistus on ennen kaikkea toimintatavan ja johtamismallin
uudistus. Tällöin syntynee myös tarvetta
tehtäväsisältömuutoksiin ja uusiin
toimenkuviin. Tullihallituksen ilmoituksen mukaan periaatteena pidetään,
että tehtävä julistetaan haettavaksi,
jos sisällöstä muuttuu enemmän
kuin puolet. Valiokunta pitää tärkeänä,
ettei rakenneuudistuksesta aiheudu tarvetta henkilöstön
irtisanomisiin tai lomauttamisiin. Tullilaitoksen henkilöstövähennyksiä on
jo tehty aiemmin valtion tuottavuusohjelman mukaisesti.
Valiokunta kiinnittää tässä yhteydessä huomiota
myös käytännön ptr-toiminnan
tärkeyteen, koska poliisi, Tulli ja Rajavartiolaitos ovat keskeisiä sisäisen
turvallisuuden viranomaisia. Voimavarojen mahdollisimman tehokas
hyödyntäminen edellyttää myös
tehokasta yhteistoimintaa.
Tullin hallintoa koskevassa ensimmäisessä lakiehdotuksessa
ei ole säännöksiä tullimiehen
oikeudellisesta asemasta ja kelpoisuudesta, toisin kuin esimerkiksi
osin vastaavia tehtäviä hoitavasta poliisimiehestä on
säädetty poliisilaissa tai rajavartiomiehestä on
säädetty Rajavartiolaitoksen hallinnosta annetussa
laissa. Tullimies käyttää tehtävässään
merkittävää julkista valtaa ja on poliisimiehen
ja rajavartiomiehen ohella yksi niistä harvoista virkamiehistä,
jotka valtio kouluttaa tehtäväänsä.
Valiokunta katsookin, että erillisen valmistelun pohjalta
on tarpeen täydentää lainsäädäntöä tullimiestä ja
tämän koulutusta koskevilla säännöksillä.
Jukka Kärnä /sd:
Arvoisa puhemies! Tullin organisaatio muuttuu mutta tehtävät
eivät, ja erityisen tyytyväinen olen siihen, että tulliverotus
ja tullimenettely säilyvät edelleen Tullilla sekä valmisteverojen
ja autoveron sekä maahantuonnin arvonlisäveron
kantaminen sekä totta kai, vaikkapa tuolla Kaakkois-Suomessa
rajanylitysten lisääntyessä, myös
tullirikosten torjunta ja niiden esitutkinta. Tulli osaa tämän
verotuksen ja tienaa valtiolle sillä todella paljon ja
hyvin niitä paljon kaivattuja veroeuroja.
Ihan muutama sana siitä, että Tulli pystyy
hyvin sitten tehtävänsä hoitamaan: sehän
tarkoittaa sitä, että resurssit on turvattava
nyt ja jatkossa. Erityiskohteeksi kaakkoissuomalaisena kansanedustajana
nostan tietenkin tuon itärajan. Siellä tapahtuu
11 miljoonaa rajanylitystä tänä vuonna, ja
se meinaa sitä, että kyllä siellä myöskin
Tullille niitä resursseja kaivataan lisää,
että pystytään kunnolla ne Tullin tehtävät
siellä hoitamaan.
Heikki Autto /kok:
Arvoisa herra puhemies! Valiokuntamme puheenjohtaja, edustaja
Mattila erittäin hyvin tuossa kuvasikin mietinnön
sisältöä, joten siihen ei liene tässä nyt
tarvetta sen tarkemmin mennä. On erittäin tärkeää,
että tämä merkittävä uudistus
näin ministeri Virkkusen aikana on saatu eteenpäin.
Valiokunnan kuulemisessa on käynyt erittäin selväksi
se, että kun suurta uudistusta tehdään, niin
hyvä tiedonkulku johdon ja henkilöstön
välillä on nimenomaan se avain uudistuksen onnistumiseen.
Tämän teki selväksi sekä Tullin
johdon että eri henkilöstöryhmien kuuleminen,
ja kaikki vakuuttivat sitä, että kysymyksessä on hyvä ja
tärkeä uudistus, joten tässäkin
mielessä sali voi varmasti valiokunnan mietintöön
yhtyä.
Haluan tässä yhteydessä korostaa
sitä, että Tulli on valtion tuottavuusohjelman
tavoitteista selviytynyt aiemmin erinomaisella, esimerkillisellä tavalla,
ja siksi mielestäni tulevaisuudessa tämän
uuden, entistä virtaviivaisemman Tullin organisaation puitteissa
onkin syytä pohtia sitä, voitaisiinko nimenomaan
Tullia lisäresursoimalla pystyä vaikuttamaan ennalta
ehkäisevästi niiden ongelmien välttämisessä,
jotka tällä hetkellä tulevat muulla tavalla
poliisin ja oikeuslaitoksen ja ylipäätään
sisäisestä turvallisuudestamme huolehtivien viranomaisten
kontolle. Tulli tekee arvokasta, tärkeää työtä,
ja on hyvä, että tällä lainmuutoksella
Tullille saadaan myös hyvät hallinnolliset työkalut
tämän tärkeän työn
tekemiseen.
Yleiskeskustelu päättyi.