9) Hallituksen esitys laiksi eräiden pitkäaikaisesti
työttöminä olleiden henkilöiden
eläketuesta
Ilkka Taipale /sd:
Arvoisa puhemies! Tässä yhteydessä ei
ole aihetta itsetyytyväisyyteen. Käytin lähetekeskustelussa
laajemman puheenvuoron enkä toista sitä kuin muutamalta
osalta. Harvoilla kansanedustajilla on omalla nimellään laki,
eikä minullakaan vielä ole, mutta (Ed. Pulliainen:
Kohta on!) kymmenen minuutin kuluttua saattaa olla.
Mutta tämä kyllä vastaa sitä kuin
jos Lex Kalliolla olisi vapautettu vain kolmasosa torppareista eikä kaikkia
torppareita. Tilanne on se, että tätä lakia
sovelletaan ehkä 4 000 henkilöön,
kun sitä olisi pitänyt soveltaa 10 000—12 000:een
ainakin tässä vaiheessa. Valtiolle tästä laista
on äärimmäisen vähäiset
kustannukset, 1 000 euroa per henkilö vuodessa,
3,7 miljoonaa euroa, kun Elma, eläkemahdollisuuksien selvittäminen, maksaa
keskimäärin 700 euroa, ja jos lasketaan ne henkilöt,
jotka eivät Elmalla pääse eläkkeelle, niin
läpi päässeitä kohti se on noin
1 000 euroa. Jos olisi laskettu 10 000 eläkkeelle,
se olisi maksanut vain 10 miljoonaa euroa eli äärimmäisen pienen
summan verrattuna moniin muihin hankkeisiin ja rauhoittanut kansaa
aika tavalla.
Laissa on selvästi puutteita, jotka tulisi korjata.
Tämä ei koske esimerkiksi niitä henkilöitä, jotka
kymmenen vuoden aikana ovat tilapäisesti työllistyneet
puoleksi vuodeksi, olleet joissain koulutustoimenpiteissä,
ovat unohtaneet hakea työttömyysturvaa — näitä on
varsin paljon — tai sitten jotka on siirretty sosiaaliluukulle
kokonaan tai osittain tai ovat olleet karenssissa. Tämä porukka
on osittain aika vaikeavammaista. Jopa hallitus itse ja molemmat
valiokunnat ovat todenneet, että nämä ihmiset
täytyy hakea kodeistaan asti yksitellen ja kertoa, että tällainen
laki on olemassa. Kyllä tämä jo osoittaa,
että kyse ei ole työvoimasta. Työ- ja
tasa-arvoasiainvaliokunnalla on radikaalimpi ja kovempi kannanotto
sinänsä kuin sosiaali- ja terveysvaliokunnalla,
mutta molemmat ovat samansuuntaisia. Tähän asiaan varmasti
pitää palata muutaman vuoden kuluttua.
Herra puhemies! Terveisiä Haapaveden ja Kärsämäen
mutkasta, Hyrsylänmutkasta, jossa eilen olin. Katsoin Pulkkilassa
ja Haapavedellä kymmenen potilasta kymmenessä tunnissa,
ja olipa siellä Kärsämäen rajaltakin
joitakin — ja ajatelkaa, siellä oli sentään
aiemmin katsottu jo sata ihmistä. Siellä oli yksi
kehitysvammainen, yksi selkeästi mielisairas, neljä henkilöä,
jotka ovat 55- tai 59-vuotiaita mutta ovat tässä tapauksessa
rajatapauksia, joukossa myös yksi henkilö, jonka
suuri yhtiö on irtisanonut kirjallisesti terveydellisistä syistä kuusi
vuotta sitten, mutta asianomaisen yhtiön eläkesäätiö ei
ole hyväksynyt hänelle eläkettä neljään
kertaan. En luettele asianomaisen tauteja, mutta ohitusleikkauksen ohella
niitä oli viisi lisää, ja jokainen teistä olisi kiikarilla
nähnyt, että asianomaisesta ei ole töihin.
Laitankin hänet töihin Kansaneläkelaitoksen
ikkunan alle tekemään jotain, että näkevät. Mutta
kun kysyin molemmissa työvoimatoimistoissa, kuinka monta
henkilöä kuuluu eläketuen piiriin, he
ovat laskeneet ehkä kolme tai neljä löytävänsä.
Ja kuitenkin siellä on 17 000 asukasta. Helsingissä on
9 000 pitkäaikaistyötöntä; tämä laki
koskee mahdollisesti vain 400:aa.
Tältä osin siis oletan, että tähän
on pakko puuttua, ja toivon todella, että ainakin maalla asuvat
kansanedustajat puuttuvat tähän voimakkaasti.
Tämä koskee heidän syrjäkulmiensa asukkaita.
Itse en voinut puuttua pahemmin, koska ministeri sanoi, että jos
hallituksen esitystä muutetaan millään
tavoin, se vedetään pois. On kuitenkin parempi,
että 4 000 ihmistä saa jotain tästä hyötyä.
Kiitän kansanedustajia laajasta tuesta, vaikka tämähän
oli aika pitkä prosessi, noin kymmenen vuotta, että tämä laki
saatiin lävitse.
Jaana Ylä-Mononen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Haluan kuitenkin osoittaa sitkeydestä ja
aloitteellisuudesta kiitoksen sanat ed. Taipaleelle, koska en tiedä,
olisiko ilman hänen aktiivisuuttaan tämä asia
myöskään nykyisen hallituksen toimesta
sitten lähtenyt kunnolla käyntiin. Tässä nyt
jälleen kerran se näkyy, että kansanedustajalta
vaaditaan sitkeyttä. Jos jotain tärkeää asiaa
haluaa viedä eteenpäin, niin lopulta se sitten
kyllä onnistuu.
Itse olen työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa,
ja siellä todellakin kävimme läpi laajemmin tätä väestönosaa
ja totesimme, että siellä on myös asunnottomia,
joilla ei ole yksinkertaisesti osoitetta, mihinkä tämä postitoimitus
lähetettäisiin, että teillä on
oikeus siihen ja tähän, vaan on todellakin kysymys
myöskin henkilöistä, joita pitää aktiivisesti
lähestyä muutoinkin kuin lappusten ja lippusten
avulla ja myöskin opastaa tämän etuuden
saamisessa.
Tämä on tärkeä palanen Vanhasen
hallituksen ohjelmassa ja myöskin osa tätä työvoimapolitiikan
uudistamista, että ihmisille, jotka ovat jo aikaa sitten
turhautuneet työn hakemiseen, kurssittamiseen, kouluttamiseen
ja pyörittämiseen ja sen lisäksi joiden
työkyky on siinä ja siinä, löytyy
oikea vaihtoehto. Tämä on erinomainen avaus tässä jälleen
kerran. Seuraavat hallitukset varmaan jatkavat harjoituksia.
Eero Akaan-Penttilä /kok:
Arvoisa puhemies! Haluan täältä puhujakorokkeelta
kiittää ja onnitella ed. Taipaletta, että olette
jaksanut kymmenen vuotta tehdä työtä kohderyhmän
kanssa, joka ei ole helppo, ja olette jaksanut nostaa sieltä sitten
vakuutusjärjestelmän tasolle itse asiassa aika
vaikean ja monissa kohti aiheellisestikin kiistanalaisen ryhmän.
Te olette nyt saanut tässä erävoiton.
Se on aikamoinen saavutus, ja kun sen mukana myöskin sitten
termit ovat ihan asiallisesti kehittyneet, niin niistä halusin
vielä uudemman kerran mainita.
Tämän lain nimihän on laki eläketuesta
eikä suinkaan eläkkeestä. Minua ainakin
kovasti ilahduttaa näiden termien erottaminen toisistaan, koska
eläketuessa on laajempi harkinnan mahdollisuus, se ei ole
eläkelainsäädännön
alainen samalla tavoin. Silloin esimerkiksi työkyvyttömyys-käsitettä,
joka kuuluu perinteiseen työeläkelainsäädäntöön,
ei tarvitse tässä noudattaa. Silloin te olette
pystynyt avaamaan aivan oikein sen, että pitkäaikaistyöttömien
joukossa on edelleen kuitenkin henkilöitä, niin
kuin täällä tekstissä sanotaan — luen
vähän — "jotka menetetyn ammattitaitonsa,
vähäisen koulutuksen, elämänhistoriansa,
terveydentilansa ja näihin rinnastettavien muiden syiden
vuoksi ovat vaikeasti työllistettäviä".
Jokainen ymmärtää tämän
tekstin jälkeen, että kyseinen henkilö ei
enää töihin pysty, mutta meidän
vakuutusjärjestelmässämme nämä kriteerit
sellaisenaan eivät työkyvyttömyys-määritelmää täytä.
Vanhaan aikaan yksilölliselle varhaiseläkkeelle
näillä saattoi päästä, mutta
sekin edellytti pitkää työsuhdetta ja
pysyvää työsuhdetta, kunnes eläketapahtuma
olisi lähtenyt käyntiin. Luulen, että tämä saattaa
olla jopa merkittävä terminologinen muutos.
Tähän liittyy mukaan toinen hyvin tärkeä asia, jonka
edustaja varmaan on kyllä itse miettinyt. Se on se, että kun
eläketuen rahoitus nyt järjestetään,
sehän ei rasita eläkejärjestelmää,
siis työeläkejärjestelmää,
ollenkaan, koska suurin osa näistä ihmisistä on
hyvin vähän ollut töissä, ja siltä osin
kuin heillä on työpalvelua, totta kai se tulee
työeläkejärjestelmän kautta
huomioitua, mutta koko heidän tätä eläketukeaan
ei tavallaan oteta väärästä paikasta
eli työeläkerahastoista, vaan se otetaan siltä,
joka tästä lainsäädännöstäkin
vastaa, eli se otetaan valtion pussista. Mutta kun sitten luetaan
täältä taloudellisista vaikutuksista,
mitä toisaalta jää tekemättä — kun
saadaan jotain, niin muualta jää jotain pois — niin
valtion nettomenolisäyshän on silloin tällä vajaan
4 000 hengen joukolla ainoastaan 3,5 miljoonaa euroa.
Matti Kangas /vas:
Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys laiksi eräitten
pitkäaikaisesti työttöminä olleitten
henkilöitten eläketuesta on hyvä ja kannatettava,
että se tällaisena on tullut, ja kiitos ed. Taipaleelle
tästä työstä. Ne 4 000,
vähän vajaatko, jotka pääsevät
tälle eläketuelle, ovat sen tarpeessa, mutta paljon
isompi joukko, niin kuin täällä ed. Taipale
kertoi, vielä on sitä odottamassa. Itse asiassa
ne kaikki, jotka 90-luvulla työelämästä syrjäytyivät
eivätkä sen jälkeen ole päässeet
töihin, olisiko heitä 70 000—80 000,
pitäisi päästää tämmöiselle
eläketuelle taikka antaa heille jostakin luukulta rahaa,
että ei ole sosiaalitoimen harkinnan alla, niin että joka
päivä harkitaan, annetaanko vai ei. Se vie ihmisarvonkin
tällainen harkitseminen.
Erkki Virtanen /vas:
Arvoisa puhemies! Arvoisa ed. Taipale, kun nimesin ensimmäisen
käsittelyn yhteydessä Claes Anderssonin tämän
lakiesityksen isäksi ja teidät tämän äidiksi — ymmärrätte
lääkärinä varmasti tämän
biologian oikein hyvin — niin haluan kiittää tästä äidillisestä huolenpidosta
tältä osin. Se, mikä minua kuitenkin
tässä huolestuttaa, on se, että toisin
kuin ed. Ylä-Mononen äsken mainitsi, perustelujen
mukaan tämä on kuitenkin kertalakiesitys. Kun
tässä samalla rajaukset ovat niin tiukat, että mukaan on
päässyt vain 4 000 eniten tarpeessa olijaa, niin joutuu
kyllä tuntemaan huolta siitä, mitä sitten tapahtuu
niille, jotka aivan yhtä lailla olisivat tämän
tarpeessa, mutta eivät tätä tukea saa.
Heille pitää tehdä jotakin, muuten omatuntomme älköön
olko rauhoitettu.
Toimi Kankaanniemi /kd:
Herra puhemies! Käsittelyssä oleva lakiesitys
ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö ovat todella
kiitoksen ansainneet, ja on ed. Taipale sitten isä tai äiti — mieluummin
kyllä noin partasuista miestä kutsuisin isäksi,
niin kuin itseänikin toivoisin kutsuttavan — hän
ansaitsee joka tapauksessa kiitoksen. Tämä on
pitkän, sinnikkään taistelun tulosta,
että ollaan tässä vaiheessa. Ed. Taipale
on tehnyt tietysti mahtavaa työtä tuolla kentällä,
kun hän on pyyteettömästi auttanut näitä ihmisiä,
jotka ovat osittain tässä tilanteessa, josta monet
ovat sitten päässeet ansaitulle eläkkeelle.
Mutta kaikki eivät pääse, ja tällä nyt
pienehkö osa heistä pääsee,
ei eläkkeelle vaan eläketuen piiriin. Tämä on
positiivinen, myönteinen, asia.
Mutta tässä keskustelussa, niin kuin ensimmäisen
käsittelynkin keskustelussa, ilmeni, että tämä on
tavattoman rajattu monella tavalla: syntymävuodet, joita
tämä koskee, on tiukasti rajattu, ja sitten tämä on
tietyllä tavalla määräaikainen
järjestelmä. Toivottavasti ei tarvittaisi tällaista
pysyvää, vaan nämä vakiintuneet
järjestelmät hoitaisivat nämä ihmiset
sellaiseen taloudelliseen perusturva-asemaan, ettei tarvittaisi
tämäntyyppisiä poikkeusjärjestelyjä.
Mutta kun näin ei ole, niin tällaista tarvitaan.
Toivomus olisi, että tämä olisi voitu
laatia avarammaksi, niin että todella, voi sanoa, yhteiskuntamme
kaikkein hankalimmassa asemassa olevat, joita tämä suurimmalta
osin koskee, pääsisivät sellaiseen asemaan,
että heidän ei tarvitsisi päivittäin
taistella eläkevakuutusyhtiöitten, eläkelääkäreitten,
työvoimatoimiston ja Kansaneläkelaitoksen ja muiden
tahojen kanssa jokapäiväisestä perustoimeentulosta.
Tämä mallihan turvaa nyt näille, jotka
tähän pääsevät, kansaneläkettä vastaavan tuen.
Se ei valtavan suuri ole, mutta se on kuitenkin pysyvä järjestelmä ja
turva heidän osaltaan.
Tämä koskee, niin kuin tuolla todetaan, arviolta
3 900:aa henkilöä, ja kuultiin, että nettokustannukset
valtiolle ovat noin 3,5 miljoonaa euroa, eli pieni, hyvin vaatimaton
avaus tämä on, mutta siitä huolimatta
tietysti positiivinen sellainen. Nyt kun tämä tie
on avattu, toivomus on, että tätä laajennettaisiin.
Ed. Taipale vetosi meihin maalaisedustajiin, että me siellä maaseudun
syrjäkylillä elävät — itsekin
sellainen oikeastaan olen — ajaisimme voimalla, että tätä laajennettaisiin, koska
siellä on niitä ihmisiä, joita tämä koskisi. Tämä on
tietysti hyvä toivomus. Kyllä näitä varmasti
on kaupungeissa ja suurissa taajamissakin, eli kyllä tämä on
ja olkoon yhteinen asia niin helsinkiläisille kuin meille
maalaisillekin.
Herra puhemies! Kun tässä keskustelussa on ilmennyt,
että laajentamisen tarvetta on ja täällä sosiaali-
ja terveysvaliokunnan mietinnön liitteenä on työelämä-
ja tasa-arvovaliokunnan lausunto ja siinä lausunnossa on
eriävä mielipide ja siinä eriävässä mielipiteessä on
lausumaehdotus, niin, herra puhemies, ehdotan, että eduskunta
hyväksyisi tämän lausumaehdotuksen ja
näin kiirehtisi tämän asian eteenpäinvientiä.
Uskon, että koko eduskunta on kyllä valmis myönteisesti
tätä asiaa ajattelemaan, mutta hallituksessa on
turhaa hitautta.
Siksi, herra puhemies, ehdotan, että eduskunta hyväksyy
eriävän mielipiteen mukaisen lausumaehdotuksen,
että "lakiehdotuksen kohderyhmää laajennetaan
niin, että lain piiriin tulevat kaikki ne, jotka eivät
enää ole tosiasiallisesti työmarkkinoiden
käytettävissä lakiehdotuksen perusteluissa
mainituista syistä".
Reijo Paajanen /kok:
Arvoisa puhemies! On helppo antaa kiitosta ed. Taipaleelle arvokkaasta työstä.
Yhdyn samalla tavalla ed. Kankaanniemen näkemykseen, että tuo
rajaus on liian tiukka ja sitä täytyy hölventää.
Pää on auki saatu. Tältä osin
toivon mukaan eduskunta oikeasti näkee, että tuolla
maaseudulla, ennen kaikkea siellä, on sellaisia ihmisiä,
joita ei enää työelämään
saada.
Haluan tuoda tässä julki sen, että pitkäaikaistyöttömän
työllistäminen tällä hetkellä on äärimmäisen
ongelmallista byrokratian suhteen. Sitä byrokratiaa täytyisi
kanssa purkaa merkittävästi. Minuun on moni työnantaja
ottanut yhteyttä, että he eivät enää lähde
siihen ruljanssiin, niitten lappujen ja lippujen täyttämiseen.
Tähän pitäisi puuttua myöskin.
Mikko Kuoppa /vas:
Herra puhemies! Pitkäaikaistyöttömyys
aiheuttaa suuren toimeentulotuen tarpeen pitkäaikaistyöttömille
henkilöille. Se aiheuttaa suurta taloudellista hätää.
Kun on ilmennyt, että jopa kymmenen vuotta käytännöllisesti
katsoen, jopa kauemminkin, on työtön saanut olla,
lainausmerkeissä sanottuna, aivan omassa rauhassaan elikkä työvoimaviranomaiset
eivät ole pystyneet yhtään työpaikkaa
tarjoamaan näille henkilöille, niin on vähintäänkin kohtuullista,
että edes tämmöinen eläketukijärjestelmä luodaan,
mitä pidän siinä mielessä myönteisenä,
että viimeinkin on tunnustettu tämä suuri
ongelma ja pieni osa näistä pitkäaikaistyöttömistä,
työmarkkinatuella olevista, sitten pääsee
tämän eläketuen piiriin. Mutta hyvin
paljon jää edelleenkin näitä väliinputoajia,
ja olen hyvin huolestunut heidän kohtalostaan. Tilannehan on
se, että myöskin 1947 jälkeen syntyneitten kohdalla
näitä pitkäaikaistyöttömiä on,
jotka pitäisi saada vastaavan tyyppisen lain piiriin. Lisäksi
tämä laki kyllä tulisi mitoittaa sillä tavalla, että se
turvaisi edes kohtuullisen toimeentulon, että ei ainakaan
sitten tarvitsisi enää toimeentulotukiluukulle
mennä.
Lisäksi, kun nyt on aina korostettu sitä,
että pitkäaikaistyöttömiä ensimmäisenä pitää kouluttaa
ja tarjota heille työtä jnp., se tietenkin periaatteessa
on ihan hyvä ja kaunis ja oikeakin ajatus, mutta pitäisi
katsoa kyllä yksilöllisesti kanssa sitä asiaa,
koska monet näistä pitkäaikaistyöttömistä ovat
todella menettäneet työkykynsä ja sitten
kun tulee tätä lakinpäästäottamiskurssitusta elikkä tätä työnhakukurssitusta
näille ihmisille, joilla saattaa olla 30:n, jopa 40:n,
vuoden työhistoria takana, niin se tuntuu kyllä aika
nöyryyttävältä, niin kuin eräs
pitkäaikaistyötön totesi, että kyllä hän
on lakkinsa osannut päästä ottaa pois aina,
kun sisälle mennään, ei sitä tarvitse
konsultin hänelle opettaa. Elikkä tämä pitäisi
ottaa huomioon, ja ennen kaikkea nämä väliinputoajat
pitäisi saada lain piiriin.
Unto Valpas /vas:
Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys on oikean suuntainen, mutta
se ei ole riittävä; näinhän
usein sanotaan. Tämän lain ulkopuolelle todella
jää liian suuri joukko pitkäaikaistyöttömiä.
Tässä mielessä ed. Kankaanniemen lausumaehdotus
tämän joukon laajentamisesta on minusta erityisen
hyvä, ja kannatan tätä hyvää ehdotusta.
Minä uskon, että tällä lausumalla
tulee olemaan merkitystä, kun koko eduskunta sen antaa
täällä.
Siitä, milloin tämä asia on tullut
esille, on paljon keskusteltu. Tämän tärkeän
asian nosti todella aikoinaan esille ministeri Andersson, mutta nyt
ed. Taipale on kyllä pitänyt tästä asiasta
hyvää huolta. Hän on pitänyt
sitä jatkuvasti esillä, ja hänen pitkäjänteinen
työnsä on minusta nyt tuottamassa tulosta, ainakin
osittain, tähän hyvinkin vaikeaan ja pitkäaikaiseen
ongelmaan.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Ensiksikin onnittelut ed. Taipaleelle Lex
Taipaleesta. Todella on tässä suhtkoht vähän
täällä ainakin tämän
17,5 vuoden aikana aikaansaatu. Mutta minua askarruttaa tässä yksi
kysymys: Olisiko siis tämän asian nyt kerralla
hoitaminen merkinnyt valtiolle nettomääräisesti
lisää menoja jonkun 11 miljoonaa euroa tai vähän
vaille 15 miljoonaa euroa? Tämä jäi ed.
Taipaleen esittelystäkin minulle auki, mikä on
se nettomääräinen meno, mihin valtiovarainministeriö ei
nyt ollut valmis.
Keskustelu päättyy.