Täysistunnon pöytäkirja 126/2012 vp

PTK 126/2012 vp

126. TIISTAINA 11. JOULUKUUTA 2012 kello 19.01

Tarkistettu versio 2.0

22) Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta sekä vapaasta sivistystyöstä annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta; Hallituksen esitys eduskunnalle opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaista muuttamista sekä vapaasta sivistystyöstä annetun lain väliaikaista muuttamista koskevan hallituksen esityksen (HE 97/2012 vp) täydentämisestä

 

Ritva Elomaa /ps:

Arvoisa puhemies! Hallitusohjelmassa on tavoitteena nostaa Suomi maailman osaavimmaksi kansakunnaksi vuoteen 2020 mennessä. Tämän tavoitteen saavuttaminen edellyttää opetuksen ja tutkimuksen laadun kehittämistä. Hallituksen esitys puolestaan vähentää opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtionosuuksia vuonna 2013 yhteensä yli 95 miljoonaa euroa. Leikkaukset kohdistuvat yleissivistävään koulutukseen, ammatilliseen koulutukseen, vapaaseen sivistystyöhön, ammatilliseen aikuiskoulutukseen sekä ammattikorkeakouluihin. Myös indeksikorotusten jäädyttäminen heikentää entisestään keskeisten koulutuksen tarjoajien toimintaedellytyksiä.

Edellä mainitut leikkaukset ovat selvässä ristiriidassa hallituksen kirjaamien koulutuspoliittisten tavoitteiden kanssa. Taloudellisesti tiukkoina aikoinakin tulee panostaa koulutukseen. Tämä on pitkällä aikavälillä järkevää toimintaa lyhytnäköisten säästötavoitteiden saavuttamisen rinnalla. Jatkuvien leikkausten seurauksena koulutuksen taso heikkenee ja suomalaisen osaamisen tulevaisuudennäkymät vaarantuvat. Tämä taas heijastuu osaltaan talouskasvuun.

Hallituksen perusajatus turvata kaikille nuorille opiskelu- tai työpaikka yhteiskuntatakuumuodossa on mainio. Se, kuinka hallitus on sitoutunut yhteiskuntatakuun käytännön toteutukseen, on aivan toinen tarina. Kouluihin kohdistuvat leikkaukset vähentävät luonnollisesti aloituspaikkoja, mikä puolestaan vaikeuttaa nuorisotakuun onnistumista.

Kansanopistot ja erilaiset opintokeskukset kärsivät leikkauksista. Leikkaukset puolestaan vaikuttavat opetustarjonnan hintoihin. Tämän seurauksena vähävaraisten kansalaisten kouluttautumismahdollisuudet heikkenevät, mikä johtaa sivistyksellisen ja koulutuksellisen epätasa-arvon voimistumiseen. Haja-asutusalueiden ihmiset kärsivät tämänsuuntaisesta kehityksestä eniten vähäisten kouluttautumis- ja kulttuurinharjoittamismahdollisuuksien seurauksena. Kansalaisten sivistystarve ei pienene, vaikka kuntia tai opistoja kuinka yhdistettäisiin. Vuosittain kansalais- ja työväenopistoissa opiskelee maanlaajuisesti noin miljoona henkilöä. Tätä itsensä kehittämismahdollisuutta ja yhteisöllisyyttä edistävää toimintaa pitää tukea entistä enemmän sen heikentämisen sijaan jo pelkän syrjäytymisen ehkäisyn nimissä.

Oppisopimuskoulutus on todistetusti tehokas tapa kouluttautua uuteen ammattiin ja työllistyä samalla. Hallituksen esitys ei vahvista oppisopimuskoulutusjärjestelmää, eikä esityksestä käy ilmi, millä tavoin oppisopimuksen vähimmäismäärä määräytyy jatkossa.

Edellä olevien epäkohtien perusteella perussuomalaiset eivät hyväksy hallituksen esitystä. Olemme tehneet vastalauseen, jossa ehdotetaan lakiehdotuksen hylkäämistä.

Inkeri Kerola /kesk(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Yhtä synkkä kuin on yö nyt vähää vaille kello 1 yöllä, yhtä synkältä näyttää myös tämä hallituksen esitys, jonka mietintö on ensimmäisessä käsittelyssä tänään. Se koskee hallituksen esityksiä 97 ja 168. Näistä molemmat esitykset kuuluvat tähän kuuluisaan hallituksen sopimaan säästöpakettiin, ja kuinkas muuten, kun koulutuksesta on päädytty ottamaan, niin myös näissä lakiesityksissä sisältö on sen mukainen, että koulutuksesta on varaa hallituksen mukaan leikata.

Se, mikä minua tässä tyrmistyttää ja keskustan ryhmää tyrmistyttää erityisesti, on se, että kun hallituksen markkinoima nuorten yhteiskuntatakuu on kuitenkin yksi hallituksen kärkihankkeista, niin nämä molemmat lakiesitykset lyövät kyllä molemmille korville tätä jaloa tavoitetta. Ennen kaikkea kantaisin huolta siitä, että kun esimerkiksi kansanopistot ovat ilmoittaneet erikseen ministeriöön, että heillä on valmius hoitaa syrjäytyneitä nuoria, on erinomaiset internaattimahdollisuudet monessa kansanopistossa kautta koko maan, niin tämä tavoitekaan ei pääse tämän säästöesityksen kautta toteutumaan. Nimittäin kesken vuoden tehdyt leikkaukset, määrältään jopa 15 prosenttia kerralla keskimäärin, aiheuttavat luonnollisesti sen, että kansanopistoilla on tosi työ ja toimi saada normaalirytminen koulutus pyörimään sen sijaan, että voitaisiin järjestää tämmöisiä akuutteja opiskelumahdollisuuksia. Mutta siitä huolimatta asiantuntijakuulemisissa kävi ilmi, että kansanopistoilla on edelleen valmius ottaa vastaan syrjäytyneitä nuoria, mutta toivottavasti myös ministeriöstä tulee jotakin vastakaikua näille kädenojennuksille.

Arvoisa herra puhemies! Vapaa sivistystyö on ollut aina Suomessa se, jonka avulla on turvattu koko kansan, laajan kansanosan, sivistystaso. Tämän esityksen myötä näyttää siltä, että, juuri niin kuin edellisessä puheenvuorossa kerrottiin, nimenomaan vähävaraiset ihmiset, syrjäseuduilla asuvat mutta myös — huom. — kaupunkien lähiöissä asuvat vähävaraiset ihmiset eivät voi enää osallistua omakustannustason nousun vuoksi tähän vapaan sivistystyön tarjoamaan koulutukseen.

Ruotsissa, kun 90-luvulla nähtiin se, että lama alkaa koetella siellä nurkissa, oivallettiin ja huomattiin se, että kansalaisten koulutustasoa kannattaa pitää yllä nimenomaan vapaan sivistystyön kansalaisopistotyyppisen toiminnan avulla ja näin ollen tietenkin turvata se, että kun parempi aika koittaa ja työmahdollisuudet paranevat ja koulutuspaikkoja tarvitaan lisää, kansalla on säilynyt se tietty koulutustaso verissä ja myöskin halu kouluttautua. Tätä Suomessa ei ole oivallettu etenkään nyt tällä hetkellä, kun taloudellinen tilanne on se, mikä on. Toivoisin, että ministeriössä otettaisiin tässä asiassa mallia nimenomaan tuolta naapurimaasta.

Arvoisa puhemies! Indeksijäädytykset kautta koko linjan näissä koulutussektoreissa aiheuttavat luonnollisesti sen, että meidän koulutustarjontamme ja koulutusvaatimuksemme eivät voi vastata siihen tavoitteeseen, jota hallitus hallitusohjelmassaan tavoittelee. Tästähän seuraa luonnollisesti se, että paitsi opiskelupaikkojen väheneminen myöskin opettajakunnan, henkilöstön väheneminen on tosiasia. Elikkä kun valtio toisella kädellä sanoo huolehtivansa työpaikkojen luomisesta, niin se toisella kädellä itse aiheuttaa tätä työttömyyttä myöskin koulutussektorilla.

Arvoisa puhemies! Näillä muutamilla esimerkeillä keskustaryhmä on laatinut vastalauseen, jonka sisältönä on se, että nämä hallituksen esitykset 97 ja 168 hylättäisiin. Perusteena on se, että näin rajut leikkaukset koulutussektorilla eivät voi kantaa hedelmää pidemmän päälle niin, että Suomi voisi menestyä kansainvälisessä kilpailussa myöskin osaamisessa.

Yleiskeskustelu päättyi.