11) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansallisesta koulutuksen
arviointikeskuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Tuula Peltonen /sd:
Arvoisa puhemies! Kansallinen koulutuksen arviointikeskus toteuttaa hallitusohjelman
mukaisesti koulutuksen sekä opetuksen ja koulutuksen järjestäjien
ja korkeakoulujen toimintaan liittyviä arviointeja sekä tuntiaine-
ja opetussuunnitelman perusteiden ja tavoitteiden saavuttamista
koskevia oppimistulosten arviointeja. Lisäksi arviointikeskuksen tehtävänä on
tukea opetuksen ja koulutuksen järjestäjiä sekä korkeakouluja
arviointia ja laadunhallintaa koskevissa asioissa sekä kehittää koulutuksen
arviointia.
Sivistysvaliokunnan mielestä arviointikeskuksen keskeisiä tavoitteita
tulee olla edelleenkin arviointitoiminnan ja sen vaikuttavuuden vahvistaminen.
Perustettavan arviointikeskuksen tulee varmistaa arviointien asiantuntemus, riippumattomuus
ja uskottavuus sekä kansallisesti että kansainvälisesti.
Koulutuksen arviointitoiminnan kokoamisella yhteen keskukseen
on hallituksen esityksen mukaan tavoitteena lisätä synergiaa
ja mahdollistaa entistä paremmin muun muassa sektorirajat ylittävät
arvioinnit, arviointimenetelmien kehittäminen ja arviointiosaamisen
hyödyntäminen.
Jyväskylässä on toiminut arviointineuvoston sihteeristö,
ja on selvää, että sieltä löytyy
vahvaa pääomaa osaamisen kannalta kuin myös
verkostoitumisen hyötyjä, ja on tärkeää tietenkin,
että Jyväskylän rooli tulevassa arviointikeskuksessa on
edelleenkin vahva. Kun tällä arviointikeskuksen
parantamisella haetaan vahvuutta arviointitehtävän
kokonaisuuteen, on tärkeää silloin käyttää niitä vahvuuksia,
mitä on jo olemassa.
Sivistysvaliokunta korostaa koulutuksen arvioinnissa sen kehittävää tehtävää kontrollikeskeisyyden
sijaan. Koulutuksen eri osa-alueet on arvioitava niiden erilaiset
periaatteelliset lähtökohdat, ominaispiirteet
ja erityiset kehittämistarpeet huomioon ottaen ja hyväksyen.
Sivistysvaliokunta ei kannata julkisuudessa esiintyneitä opetuksen
ja koulutuksen järjestäjien niin sanottuja ranking-listoja
tai muita järjestäjien toimintaa haittaavia luokitteluja.
Koulutusjärjestelmän kehittämisen tueksi
tarvitaan kaikilla koulutustasoilla monipuolisia järjestelmä-
ja teema-arviointeja sekä oppimistulosten arviointia. Oppimistulosten
arvioinnit tarjoavat tietopohjan sekä paikallistason että kansallisen
tason kehittämiseen, ohjaukseen ja päätöksentekoon.
Arvoisa puhemies! Sivistysvaliokunta pitää tärkeänä hallituksen
esityksessä arviointikeskukselle kaavailtua tehtävää tukea
koulutuksen järjestäjiä arviointeihin
liittyvissä asioissa. Tämä tarkoittaa
saadun selvityksen mukaan muun muassa arviointiosaamisen, arvioinnin
lähestymistapojen ja mallien sekä menetelmien,
kriteereiden ja mittareiden kehittämiseen liittyvää tukea. Tuki
auttaisi koulutuksen järjestäjiä näkemään arvioinnin
hyödyt ja sitoutumaan arviointitoimintaan, ja juuri koulutuksen
järjestäjien vahvalla tukemisella on ollut muun
muassa Jyväskylässä erityinen rooli.
Eeva-Johanna Eloranta /sd:
Arvoisa puhemies! Asiantuntijakuulemisissa on esitetty, että tämän
perustettavan arviointikeskuksen toiminnan sisältöön
liittyvät linjaukset ovat jääneet tässä esityksessä hieman
niukoiksi. Meidän valiokuntamme mielestä tämän
keskuksen keskeisiä tavoitteita tuleekin olla arviointitoiminnan
ja sen vaikuttavuuden vahvistaminen. Tämän perustettavan
keskuksen tulee varmistaa näiden arviointien asiantuntemus,
riippumattomuus ja uskottavuus sekä kansallisesti että kansainvälisesti.
Onkin välttämätöntä,
että arviointi ei jatkossa irtaudu näistä kansallisista
koulutuspoliittisista tavoitteista ja painopisteistä liikaa,
vaan on tärkeää, että tämän
keskuksen työn vaikuttavuus edellyttää toimivia
yhteyksiä koulutuksen keskeisiin sidosryhmiin. Meidän
maamme koulutuksen kehittymisen kannalta välttämätön
arviointitoiminta ei saakaan umpioitua yhden organisaation sisälle.
Tärkeää on myös se, että kun
tätä Kansallista koulutuksen arviointikeskusta
perustetaan, huolehditaan samalla siitä, että uudistuksella vahvistetaan
suomalaisen koulutuksen arviointikulttuurin hyvää kansallista
ja kansainvälistä arvostusta, että nykyisten
kolmen arviointiyksikön vahvuudet ja osaaminen saadaan
täysimääräisesti käyttöön.
Vain siten voidaan saavuttaa tällä uudistuksella
niitä synergiaetuja, joita sillä on tavoiteltu.
Ritva Elomaa /ps:
Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä 117 ehdotetaan
säädettäväksi laki Kansallisesta
koulutuksen arviointikeskuksesta ja muutettavaksi perusopetuslain,
lukiolain, ammatillisesta koulutuksesta annetun lain, ammatillisesta
aikuiskoulutuksesta annetun lain, vapaasta sivistystyöstä annetun
lain, taiteen perusopetuksesta annetun lain, ammattikorkeakoululain
ja yliopistolain mukaisia koulutuksen arviointia koskevia säännöksiä.
Tässä hallituksen esityksessä perustettaisiin
uusi asiantuntijaorganisaatio, jonka sijoituspaikka olisi Helsinki.
Perussuomalaiset ja keskustalaiset ovat tehneet yhteisen vastalauseen.
Sen ytimenä on, että Jyväskylässä jo
toimivan arviointikeskuksen toiminnan jatkuminen taattaisiin myös
tulevaisuudessa. Jyväskylässä on vahvaa
osaamista koulutuksen arvioinnissa ja koulutusviennissä.
Jyväsky-län toiminnat tulisi siis määritellä hallituksen
esityksessä vastalauseen mukaisella ehdotuksella. Vastalause
siis esitetään, koska me allekirjoittaneet olemme
huolissamme arviointitoiminnan jatkumisesta Jyväskylässä vähintään
nykyisessä laajuudessaan.
Jukka Gustafsson /sd:
Arvoisa puhemies! Edustaja Elomaalle heti alkuun haluan kommentoida
ja todeta sen, mikä on kirjattu myöskin sivistysvaliokunnan
mietintöön, jossa todetaan, että tämä arviointikeskus
toimii uuden kahdelle eri paikkakunnalle, Helsinkiin ja Jyväskylään,
sijoitettavan viraston perustamisen pohjalta ja niin edelleen. Ehkä nyt
taustaksi vielä se, että kun tämä asia
on hallitusohjelmaan aikanaan kirjattu, mikä on ollut hyvin
tarkoituksenmukaista, että meillä on ollut neljä verrattain
pientä koulutuksen arviointitehtävää suorittavaa
yksikköä, siis Opetushallitus, koulutuksen arviointineuvosto
ja korkeakoulujen arviointineuvosto. Ajatus oli se, että nämä yhdistämällä saadaan
paljon synergia- ja muita etuja.
Kun tiedossa oli tämä paikkakuntaongelma, niin
asetin ministerinä selvitysmiehen, jona toimi juuri tehtävästään
pois jäänyt Akatemian pääjohtaja,
professori Markku Mattila, ja Mattila teki erittäin analyyttisen
ja syvällisen arviointiraportin, 30—40-sivuisen,
tieteellisin menetelmin, ja ainoa johtopäätös,
jonka voi tehdä, oli se, että Jyväskylällä on
kiistatta merkittävä tutkimussosiologinen ja tavallaan
tämmöinen koulutuksen arviointiosaamispääoma,
mutta sen rinnalla sitten kuitenkin Helsinki asetettiin edelle.
Minusta oli hienoa, että myöskin sivistysvaliokunta
ikään kuin tämän johtopäätöksen
hyväksyi, että toimintaa toteutetaan kahdessa
paikassa, ja jokainen meistä tänä päivänä tiedostaa
hyvin sen, että on teknologia- ja viestintävälineet
ja muut, että mitään asiallisia esteitä sille
ei ole.
Itse asiassa halusin nostaa vain yhden asian tästä valiokunnan
mietinnöstä esille, ja se on se, että kun
meillä nyt on esimerkiksi nämä jossain määrin
huolestuttavat Pisa-tutkimukset käsissämme, niin
valiokuntakin halusi todeta, että on tärkeää,
että tälle arviointikeskukselle annetaan tehtäväksi
tukea myöskin koulutuksen järjestäjiä arviointeihin
liittyvissä asioissa. Tämä tarkoittaa saadun
selvityksen mukaan muuan muassa arviointiosaamisen, arvioinnin lähestymistapojen
ja mallien sekä menetelmien, kriteerien ja mittareiden
kehittämiseen liittyvää tukea. Tuki auttaisi koulutuksen
järjestäjiä näkemään
arvioinnin hyödyt ja sitoutumaan arviointitoimintaan.
Nimittäin tiedossa on se, että meidän
suomalaisen koulutusjärjestelmän, niin peruskoulun, lukion
kuin ammatillisenkin, pitää tehdä tätä omaa
sisäistä arviointitehtäväänsä koko
ajan oppimistulosten, opetuksen laadun, lasten hyvinvoinnin, kodin
ja koulun yhteistyön ja niin edelleen ikään
kuin eri indikaattorien kohdalta. Tässä on on
tärkeää, että tämä arviointineuvosto
on tukemassa tätä työtä sen
ohella, että se tekee tätä kansallista
ja kansainvälistä tutkimustyötä.
Mauri Pekkarinen /kesk:
Arvoisa puhemies! Minä ymmärrän,
että hallinnossa on sellaisia tehtäviä,
joiden pitää myös fyysisesti olla lähellä valtioneuvostoa
siinä valtioneuvoston kyljessä. Mutta näistä tehtävistä puheen
ollen, jotka liittyvät nyt tämän arviointikeskuksen
tehtävärepertoaariin, ei voida sanoa, että ne
olisivat luonteeltaan tuollaisia, että niitten pitäisi
olla sen valtioneuvostoinfran välittömässä yhteydessä.
Ei totisesti tarvitse olla.
Kun Jyväskylässä on kiistattomasti
maan korkein ja paras tämän alan tutkimus — siellä on alan
tutkimuslaitos, ainut laatuaan juuri tässä profiilissa,
ainut laatuaan Suomessa, siellä on jo valmiina arviointineuvoston
henkilöstöä, joka tekee suurin piirtein
samaa työtä vähän toisella koulutusasteella — niin
on vaikea nähdä ja ymmärtää,
minkä takia nyt sitten tämä tehtäväkokonaisuus
pitää hoidattaa tällä tavalla,
tavalla, joka asiallisesti ottaen merkitsee, että tämä on
helsinkiläistä hommaa, sellainenkin tehtävä,
mikä objektiivisin perustein, resurssiperustein, ilman muuta
pitäisi hoitaa Jyväskylästä käsin.
Olen erittäin pettynyt siihen, että tässä ollaan
päätymässä tämäntapaiseen
ratkaisuun, mitä nyt entinen ministeri yritti tässä puolustella.
Yleiskeskustelu päättyi.