Kaarina Dromberg /kok:

Herra puhemies! Useiden sivistysvaliokunnan asiantuntijoiden mukaan tämä lainsäädäntö on tarpeeton, sillä nykyisellä lainsäädännöllä olisi tultu hyvin toimeen. Jos lisäkoulutuksen säätelyjärjestelmää on tarpeellista muuttaa esitetyllä tavalla, tulisi se tehdä siten, että ammatillisen koulutuksen järjestämistä säädeltäisiin yhdellä luvalla. Tällöin samat ohjausvälineet olisivat käytettävissä, mutta ammatillisen koulutuksen toiminnallista kokonaisuutta ei pilkottaisi keinotekoisesti. Ehdotan, että lakiesitykset hylätään näillä perusteilla.

Hanna-Leena Hemming /kok:

Arvoisa puhemies! Tilanteessa, jossa Suomessa suunnitellaan voimakasta kunta- ja palveluremonttia, tuntuu käsittämättömältä, että oltaisiin rahaa käyttämässä kahteen rinnakkaiseen tuotteeseen eli sekä nuorisoammattikoulutukseen että erikseen ammatilliseen aikuiskoulutukseen. Tämä on mielestäni käsittämätöntä tässä tilanteessa ottaen huomioon, että rahallisten resurssien määrä Suomessa vähenee. Samoin tapahtuu älyllisten opettajaresurssien kanssa. Tämä on erittäin lyhytnäköinen tämä hallituksen esitys. Siksi kannatan vilpittömästi ed. Drombergin tekemää hylkäysehdotusta.

Paula Risikko /kok:

Arvoisa herra puhemies! Kun en ensimmäisessä käsittelyssä pystynyt olemaan tätä asiaa puhumassa, niin ajattelin tehdä sen tässä.

Entisenä aikuiskoulutusjohtajana kannan huolta siitä, että meidän aikuiskoulutustamme alasajetaan. Olen itse sitä mieltä, että meidän yhteiskunnassamme tokikin tarvitaan sekä aikuiskoulutusta että nuorisoasteen koulutusta. Jos ajatellaan sitä, mikä merkitys on aikuiskoulutuksella, niin sillähän on nimenomaan merkitys tässä tilanteessa, kun meillä on paljon rakennetyöttömyyttä, että me pystymme täsmäkouluttamaan niitä henkilöitä, joilla on se osaamisen vajaus suhteessa niihin osaamistarpeisiin, mitä tällä hetkellä yhteiskunnallamme on.

Näyttää siltä, että tässä lakiesityksessä, minkä hallitus on antanut, on kaksi isoa asiaa. Toinen on tämä rahoitusasia, rahoituspuoli, joka varmasti on puhututtanut tässä ja tulee puhututtamaan, miten riittävät rahat sekä nuorten että aikuisten kouluttamiseen. Toinen kriittinen piste on lupa- ja säätelyjärjestelmä, ja totta kai muistakin asioista on keskusteltu. Mutta joka tapauksessa, vaikka nuorten ja aikuisten oppiminen on tutkitusti hieman erilaista, on kuitenkin tärkeää, että tätä ammatillista koulutusta tarkastellaan kokonaisuutena.

Opiskelijoiden jakaminen keinotekoisesti nuoriin ja aikuisiin ei mielestäni luo kestävää perustaa ammatillisen koulutuksen laadukkaalle ja vaikuttavalle toteuttamiselle. Yksilöiden kokemustaustaan, työkokemuksiin, oppivalmiuksiin, motivaatio- ja henkilökohtaisiin tavoitteisiin liittyvät tekijät ovat koulutuksen järjestämisen ja toteuttamisen kannalta paljon merkityksellisempiä tekijöitä kuin opiskelijan ikä. Kaiken ammatillisen koulutuksen päämääränä tuleekin olla aikaisempaa vahvempi yksilöllisten lähtökohtien ja tarpeiden huomioon ottaminen koulutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa, ja totta kai pitää ottaa myöskin se työelämän tarve huomioon. Tällöin on oleellista, että ammatillinen koulutus jäsentyy selkeänä kokonaisuutena yksilölle ja työelämälle ja se vastaa näiden osaamistarpeisiin, sekä työelämän että yksilön osaamistarpeisiin, läpi työuran.

Yhtenä sellaisena erityisenä kriittisenä pisteenä näen oppisopimuskoulutuksen, joka on konkreettinen esimerkki tämän periaatteen toteuttamisesta käytännössä, elikkä nimenomaan se lähtee työelämän tarpeista. Siinä toteutuu parhaimmillaan työelämän ja koulutuksen yhteistyö. Oppisopimuskoulutuksesta sinänsä pitäisi kaikkien aikuiskoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen ottaa hyviä käytänteitä omaksi käytänteikseen, koska se on juuri sitä työelämälähtöistä koulutusta ja yhdessä suunniteltua ja yhdessä toteutettua.

Nyt kuitenkin esimerkiksi tämän lain yhteydessä esimerkiksi Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry on selkeästi todennut, että esitetyt lakimuutokset, joita tässä nyt ollaan tekemässä, ovat haitaksi oppisopimustoiminnalle. Oppisopimuskoulutuksen merkitys työelämän tarpeisiin vastaamisessa tulee edelleen lisääntymään, kuten tuossa totesin, tämän rakennetyöttömyydenkin lisääntymisen kautta. Oppisopimuskoulutuksena järjestetyn lisäkoulutuksen siirtäminen erillisen uuden lisäkoulutuksen järjestämisluvan varaan ei tue nykyisten hyvin toimivien yhteistyösopimusten jatkamista, vaan käytännössä johtaa yhteistyösopimusten purkamiseen. Näin ennustetaan. Oppisopimuskoulutuksen kannalta säätelylle lupien kautta ei ole perusteita, koska lupasäätely ei ole esitetyssä muodossa tarkoituksenmukaista kysyntälähtöisessä koulutuksessa eikä se millään tavalla lisää vakautta tai ennakoitavuutta. Epävakautta ei ole esiintynyt tähänkään asti, koska järjestäjien volyymit ovat pääsääntöisesti nousseet. Koulutuksen järjestäjien toiminta tulee vaikeutumaan, koska tarjonnan lisääminen edellyttää pääsääntöisesti luvan muuttamista, mikä on hidas ja jäykkä järjestelmä.

Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän tulee, jos otan esille vielä tästä palvelutehtävästä, koskea kaikkia koulutuksen järjestäjiä. Se on elimellinen osa ammatillista koulutusta, ja siitä säädetään laissa ammatillisesta koulutuksesta. Nyt ei pitäisi asettaa koulutusmuotoja ja erilaisia sekä nuorten että aikuisten koulutuksia eriarvoiseen asemaan. Olen ehdottomasti samaa mieltä kuin kokoomuksen muu ryhmä on ollut ja kannatan edustaja Drombergin tekemää esitystä.