Täysistunnon pöytäkirja 128/2001 vp

PTK 128/2001 vp

128. TORSTAINA 8. MARRASKUUTA 2001 kello 18

Tarkistettu versio 2.0

4) Laki tuloverolain 105 a §:n muuttamisesta

 

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Lakialoitteessani esitän ansiotulovähennyksen kohdistamista pieni- ja keskituloisiin entistä suuremmalla, nykyiseen verrattuna kaksinkertaisella vähenemisprosentilla. Samalla ansiotulovähennys tulisi laajentaa koskemaan kaikkia ansiotuloja, kuten tilanne oli ennen 1997 voimaan tullutta lakia. Ansiotulovähennys koskisi siis myös esimerkiksi palkkatulon sijaan saatavia veronalaisia etuuksia ja korvauksia.

Valtiovarainvaliokunta käsitteli viime vuonna pienituloisten asemaa. Mietinnössään 7/2000 vp valiokunta katsoi, että tulevissa veroratkaisuissa on kiinnitettävä huomiota esille nousseisiin tuloerojen kasvusta mahdollisesti aiheutuviin yhteiskunnallisiin köyhyys- ja syrjäytymisongelmiin. Edelleen valiokunta totesi, että vähennysten kohdistaminen vain ansio- ja yrittäjätuloihin saattaa johtaa käytännössä tilanteeseen, jossa työttömäksi joutuvan suhteellinen verorasitus kiristyy työssäkäyviin verrattuna. Valiokunta totesi myös, että tulonsiirtojen varassa elävien ihmisten, erityisesti työttömien, on joissain tapauksissa pakko hakea toimeentulotukea pystyäkseen maksamaan veronsa. Valiokunnan mielestä edellä mainittujen ongelmien ratkaisemiseksi on selvitettävä, mihin toimenpiteisiin asiassa voitaisiin ryhtyä. Lakialoitteeni on tämän mietinnön lausumien kanssa linjassa.

Nykyinen laki kannustaa pienituloisia hakeutumaan työhön ja hankkimaan lisätuloja, ja sen positiivisia vaikutuksia pieni- ja keskituloisille on viime vuosien lakimuutoksissa jo lisätty. Tätä kehitystä tulee edelleen jatkaa ja kohdistaa entistä enemmän ja tarkemmin vähennykset pieni- ja keskituloisille. Samalla tulee ansiotulovähennys laajentaa koskemaan myös muita tuloja kuin veronalaisia palkkatuloja. Tämä hyödyttäisi erityisesti heikosti toimeen tulevia työttömiä ja muita sosiaaliturvan varassa eläviä. Työttömien osalta monella tilanne on hyvin vastentahtoinen, eikä siitä tule kiristyneen verotuksen muodossa rangaista.

Lakialoitteessa esitän, että ansiotulovähennys alkaisi kertyä ansiotuloista 2 500 euron ylittävältä osalta 35 prosentin verran tulojen 7 230 euron määrään saakka ja sen ylittävältä osalta 10 prosenttia. Vähennyksen enimmäismäärä tulisi korottaa 2 140 euroon eli noin 12 700 markkaan nykyisen 9 800 markan sijaan, josta enimmäismäärä vähenisi 7 prosentilla puhtaan ansiotulon 12 600 euroa ylittävältä osalta. Näin kunnallisverotuksen ansiotulovähennys laajenisi koskemaan myös ansiotulonsa pääosin tulonsiirroista saavia, muun muassa työttömyysturvaa koskevaksi.

Ansiotulovähennyksen määrä nousisi enimmäismäärään 12 600 euron puhtaista ansiotuloista ja alkaisi sitten vähetä loppuen noin 43 170 euron tuloilla. Uudistuksen mukaan ansiotulovähennystä ei siis enää saisi 256 000 markan tuloilla, kun nykyisin raja on 355 000 markassa. Ansiotulovähennystä saisi edelleen enimmäismääräisenä noin 75 000 markan tuloilla. Näin kunnallisveron ansiotulovähennys kohdistuisi entistä enemmän pieni- ja keskituloisiin. Sillä helpotettaisiin pienituloisten asemaa ja entisestään kannustettaisiin pienituloisia hakeutumaan työhön ja hankkimaan lisätuloja. Samalla voitaisiin vaikuttaa myös lyhytaikaisesti teetettävien pimeiden töiden tulemiseen verotuksen piiriin. Näin osaltaan hieman vaikutettaisiin köyhimpien ja pienituloisten tilanteeseen, lyhytaikaisten ja matalapalkkaisten töiden työntekijöiden työllistymiseen sekä pimeiden töiden vähenemiseen.

Ansiotulon vähenemisprosentin kaksinkertaistuminen 3,5 prosentista 7 prosenttiin lisäisi mielestäni kuntien verokertymää. Tätä vaikutusta voidaan pitää positiivisena tilanteessa, jossa useat kunnat kamppailevat pienenevien verotulojen ja lisääntyvien palveluvelvoitteiden kanssa.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Rauhalan aloite noin pääsääntöisesti on hyvä. Nimittäin aikanaan, kun ansiotulovähennystä ei ulotettu koskemaan muita kuin palkkatuloja, ei työttömiä, sehän johti siihen, että työttömillä on korkeampi verotus. Sen takia minusta tämän tyyppinen ratkaisu pitäisi tehdä. Lisäksi tulorajat korkeimpien tulojen osalta ovat minusta ihan asialliset siinä mielessä, jotta miksi antaa sinne jo hirveän hyvin toimeentuleville ihmisille lisävähennyksiä, kun enemmän pitäisi painottaa alapäähän ja heikompiin, jotka pienemmillä ansioilla tulevat toimeen.

Sen lisäksi toivoisin, että meillä olisi jatkossa valmiutta sen tyyppiseen ajatteluun, että perusturva kaiken kaikkiaan saataisiin verottomaksi kokonaan. Peruspäivärahan varassa oleva ihminen ei maksaisi veroa ollenkaan, mikä tarkoittaisi kunnallisverotuksen puolella sitä, että kunnilta vähenisivät tulot, mutta se pitäisi kompensoida valtionavun muodossa, jotta kunnatkaan eivät joutuisi ahdinkoon. Silloin saataisiin se malli, joka valtionverotuksen puolella on aika hyvin jo mennytkin, jotta siellä tulorajoja on nostettu, jotta pienet tulot eivät tulisi verotuksen piiriin. Samaten eläkeläisten osalta ihan pienimmät tulothan eivät mene verolle ollenkaan. Mutta työttömät tässä ovat kaikkein pahimmassa asemassa ja hyvin pienituloiset ihmiset, jotka tekevät nälkäpalkalla töitä.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Rauhalan tekemä lakialoite tuloverolain 105 a §:n muuttamisesta on erittäin hyvä ja kannatettava. Tämä helpottaa pienituloisimpien verotusta aloitteessa ehdotetulla tavalla. Toisaalta samanaikaisesti, kun toteutetaan verotuksellista oikeudenmukaisuutta, täytyy pitää huoli, että kuntien talous mahdollisen, tässä tapauksessa kuitenkin melko pienen, verokertymän menetyksen johdosta ei heikkene, vaan että kunnille tulee rahoitusta sitä vastaavasti, mitä verotuspohja eri ratkaisuilla vähenee.

Tuija Nurmi /kok:

Arvoisa herra puhemies! Salissa on tullut jo useampaan kertaan todettua kuntien taloudellinen ahdinko, mutta totean sen edelleen. Kuntien isät ovat juuri puhuneet, että ansiotulovähennysten suureneminen on aiheuttanut verotulojen karttumisen pienenemistä. Tämä on vakava ongelma. Mielestäni kunnille on taattava riittävät taloudelliset resurssit.

Ed. Rauhala on aloitteessaan ottanut sen kannan, että tämä saattaisi jopa vähentää harmaata taloutta, minkä vuoksi aloite tulisi ottaa kyllä vakavaan harkintaan. Kaikki toimenpiteet, jotka kannustavat ihmisiä tekemään veronalaista tuloa, jolla myös taataan kaikkien sosiaaliturva, ovat kannatettavia ja tärkeitä.

Keskustelu päättyy.