Matti Kangas /vas:
Arvoisa rouva puhemies! Aravalainat ovat vähävaraisten
ihmisten lainamuoto. Aravajärjestelmälle olisi
enemmän tarvetta kuin aikaisemmin, koska asunnottomuus
on edelleen vaikea ongelma ja neliöhinnat ovat korkealla.
Monella ei ole varaa ottaa lainaa vapailta markkinoilta. Tämä osuu
varsinkin lapsiperheisiin ja työttömiin.
Sosiaalisen asuntotuotannon ongelmat ovat olleet edelleen tiedossa
pitkään. Sosiaalinen asuntotuotanto on ajettu
pahaan kriisiin. Aravajärjestelmä on menettänyt
perinteisen merkityksensä, koska nämäkin
korot ovat liian korkealla. Aravajärjestelmä uhkaa
luhistua. Aravalainojen korkojen pitää olla alempia
kuin markkinakorot, jotta lapsiperheet, opiskelijat ja nuoret voivat
ottaa asuntolainaa. Korkeitten lainakorkojen takia monen nuoren
tulevaisuuden näkymät näyttävät vaikeilta
ja oman elämän rakentaminen tuntuu epätoivoiselta.
Vastauksena näihin ongelmiin pitää laajentaa
sosiaalista asuntotuotantoa. Ilman tuettua sosiaalista asuntotuotantoa
Pääkaupunkiseutu ja kasvukeskukset eivät
pysty asuttamaan kaikkia niitä työntekijöitä,
joita yritykset ja erityisesti palveluelinkeinot tarvitsevat.
Viime vuosina olemme nähneet, ettei yksityinen sektori
kykene rakentamaan kohtuuhintaisia asuntoja. Näin ollen
kuntien ja valtion pitää lisätä tuettua
asuntorakentamista. Kun emme lupaa aurinkoa taivaalta, niin kuin
monet puolueet täällä lupaavat, meidän
on tehtävä valintoja. Asuntojen rakentaminen on
vasemmiston valinta.
Asunto-ongelma on valtava kasvukeskuksissa, ja monella suulla
täälläkin on todettu ja vaadittu, että vähävaraisten
ihmisten asunnonsaantia pitää helpottaa. Kysyn:
missä ovat teot? Täällä on nähtävissä selvä jako
vasemmiston ja oikeiston välillä. Monet näkevät
suoraan uhkana aravalainoituksen lisäämisen, kun
se vähentäisi köyhien ihmisten tarvetta
hakea rahaa yksityisistä pankkilainoista. Vasemmistoliitto
katsoo, että aravalainojen saamisen ehtoja pitää helpottaa
ja vähävaraisia ihmisiä pitää puolustaa,
jotta heillä on parempi mahdollisuus saada lainaa asunnon hankkimiseksi
ja selviytyä ottamistaan lainoista.
Arvoisa puhemies! Taloudellisissa vaikeuksissa olevien vuokratalojen
nykyiset tukimuodot ovat tervehdyttämisavustus, vapaaehtoinen
velkasaneeraus ja viivästyskorosta vapautuminen. Lisäksi
taloudellisia vaikeuksia ennalta ehkäisevänä keinona
on vuosimaksun alentaminen. Lakiehdotuksessa esitetty uusi järjestelmä täydentää nykyisiä
taloudellisissa
vaikeuksissa oleville aravavuokrataloille ja asumisoikeustaloille
tarkoitettuja valtion tukimuotoja.
Maaliskuun 2003 vaaleissa kansalaiset osoittavat tahtonsa ja
sen, mihin he haluavat verorahoja käytettävän.
Terveydenhuolto, peruspalvelut ja asuntorakentamisen lisääminen
ovat ensisijaisia kohteita. Maassamme on niin paljon asunnottomuuteen
liittyviä ongelmia, että keinovalikoimaa pitää kehittää ja
työtä pitää jatkaa niin kauan
kuin ollaan tekemisissä näin pitkien asuntojonojen
kanssa. Verotuksen keinoin tai pakkolunastamalla on otettava käyttöön
sellaisia yksityisiä maita, joilla yksityiset ihmiset keinottelevat
odotellen maan arvon nousua. Yksityinen etu ei voi mennä yhteisen
edun edelle tässä asiassa.
Aravajärjestelmää pitää vahvistaa
ja lainojen korkoja tukea nykyistä enemmän, jotta
arava voisi toimia oikeana vaihtoehtona vähävaraisille, työttömille
ja lapsiperheille, mihin tarkoitukseen aravajärjestelmä alun
perin luotiin. Me emme jää odottamaan ministeri
Niinistön sydämen lämpenemistä,
vaan meidän pitää yksittäisinä kansanedustajina
ja puolueittemme eduskuntaryhmissä yhdessä ajaa
nämä uudistukset läpi. Näitä uudistuksia
kansalaiset tuolla kentällä odottavat.
Matti Kangas /vas:
Arvoisa puhemies! Me olemme tätä ajaneet
silloin, kun olemme olleet oppositiossa, ja tätä ajetaan,
kun olemme hallituksessa. Valitettavasti muut hallituspuolueet, esimerkiksi
vihreät, eivät ole olleet tällaisiin
ehdotuksiin reagoineet, mitä meidän ministerimme Siimes
on esittänyt asuntotuotannon osalta. Nämä ovat
olleet meidän vaatimuksiamme jo kymmeniä vuosia.
Olemme olleet tähän maahan luomassa aravajärjestelmää sodan
jälkeen, silloinen SKDL.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Ei minulla nytkään ole sinänsä mitään
huomauttamista ed. Kankaan puheenvuoroa vastaan. Nyt vaan on sillä tavalla,
että kun puhuu tuolla tavalla, niin silloin täytyy
reagoida siten, että jos ei saa hallituksessa mitään
aikaiseksi näissä asioissa, pitää lähteä käpyttelemään
sieltä. Niinhän vihreätkin tekivät.
Irina Krohn /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Vihreät saivat hallituksessa paljon
aikaan, mutta lähtöön oli muitakin syitä.
Mutta ed. Kangas, kun esitetään tämä vasemmistoliittolaisten
myytti siitä, että he ovat hallituksessa ajaneet
asuntopolitiikkaa ja ovat ikään kuin jääneet
yksin, niin ainakaan hallituksen pöytäkirjoista
ei näy tällaisia äänestysesityksiä, joita
ministeri Siimes olisi sinne tuonut. On hyvin vaikeaa tukea näkymätöntä työtä asuntopolitiikan
hyväksi.
Yleiskeskustelu päättyy.