Johannes Koskinen /sd(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tosiaan tässä poikkeuksellisesti perustuslakivaliokunnan puolesta täydennän valtiovarainvaliokunnan esittelypuheenvuoroa, kun tämä säätämisjärjestyskysymys on sen verran olennainen osa tätä talous- ja rahaliittokysymystä.

Muistamme historian, että aluksi Brysselin herrat tavoittelivat sellaista järjestelyä, että pitäisi perustuslain tasolla säätää nämä kurivelvoitteet jäsenvaltioille, mutta sitten sen prosessin myötä yleensäkin tuota tavoitetasoa madallettiin, haettiin järkevämmät tavat, millä se kunkin maan valtiosääntöön parhaiten pysytään sijoittamaan. Suomen osalta luovuutta osoittaen on sitten tuloksena tämä hallituksen esitys, jossa käytetään sinänsä meidän valtiosääntöön sopivia instrumentteja. Tavallisen lain tasolla sitoudutaan näihin eurooppalaisen talouskurin vaatimuksiin ja toisaalta sitten käytetään myös eduskunnan tahdonmuodostukseen tiedonantomenettelyä, joka perustuslaissa on varattu juuri sellaisia tilanteita varten, joissa hallituksella on tarve varmistaa eduskunnan enemmistön tuki politiikalleen.

Tuo sopimus on myöskin luonteeltaan erityislaatuinen. Siinähän ei ole perussopimuksia muutettu, ei vakaus- ja kasvusopimusta, vaan tehtiin ikään kuin uusi EU-jäsenmaiden keskinäinen valtiosopimus. Sen säätämisjärjestystä arvioitiin perustuslakivaliokunnassa samalla, kun lain säätämisjärjestystä, jolla se saatetaan kansallisesti voimaan. Aikaisempaan vakaus- ja kasvusopimukseen verrattuna, sen sääntelyyn verrattuna, tässä on kolme tämmöistä erityistä ja tulkintaa vaatinutta kysymystä. Ensinnäkin sopimukseen sisältyvät budjetti- ja julkisen talouden rajoitteita koskevat säännökset, jotka pitää viedä kansalliseen sitovaan lainsäädäntöön, mieluiten perustuslakitasoiseen tuon sopimuksen 3 artiklan 2 kohdan mukaan, tai taata niiden noudattaminen muulla tavoin.

Tällä sopimuksella tähdättiin alun alkaen samantyyppiseen järjestelyyn, joita useammat Länsi-Euroopan maat ovat viime vuosina sisällyttäneet oikeastaan perustuslain tasoisiin normeihinsa, Saksa vuonna 2009, ja Espanjassa ja Ranskassa ja Italiassa on talouskriisin yhteydessä samantyyppiset perustuslakivelvoitteet säädetty. Liittovaltiomuotoisissa valtioissa tietysti säädöstöhierarkia on monimuotoisempi, ja usein näihin liittyy se tavoite, että pystytään sillä valtakunnan laajuisella normilla sitomaan myös osavaltioiden ja eri hallintotasojen päätöksiä siihen samaan talouskurin politiikkaan. Suomessa tämän kaltaista tarvetta ei ole.

Näissähän siis tähtäimenä on raja-arvojen sisällyttäminen kansalliseen lainsäädäntöön ja niiden omatoiminen huomioimisen varmistaminen läpi budjettiprosessin tavalla, joka sitouttaisi myös budjettivallan käyttäjää. Suomessa on oltu perinteisesti hyvin tarkkoja siitä, että eduskunnan budjettivaltaa, finanssivaltaa, ei rajoiteta, vaan perustuslain mukaisesti eduskunnan rooli korostuu ylimpänä päätösvallan käyttäjänä myös tässä budjettivallan osuudessa.

Toinen osa sopimusjärjestelystä on jäsenvaltioiden velvollisuus tukea komission ehdotusta tilanteessa, jossa komissio on katsonut, että jäsenvaltio loukkaa julkisen talouden rajoitteita koskevaa sääntelyä. Tässähän on kysymys sitten siitä menettelystä, millä pystytään varmistamaan, että se jäsenvaltion ohjelma, joka useammalle vuodelle laaditaan, myös toteutuu käytännön poliittisina päätöksinä parlamentissa.

Kolmas kohta on myöskin poikkeuksellinen EU-tuomioistuimelle säädetty toimivalta tutkia jäsenvaltion taikka jäsenvaltioiden kanne siitä, onko jäsenvaltio ottanut käyttöön kansallisesti lainsäädännössään tai taannut riittävin tavoin budjettirajoitteiden noudattamisen sopimuksen edellyttämällä tavalla. Elikkä nyt periaatteessa, kun tämän vuoden loppuun mennessä jäsenvaltioiden pitäisi nämä kansallisesti säätää voimaan, sen jälkeen jokin jäsenvaltioista voi viedä asian EU-tuomioistuimen tutkittavaksi, onko tämä voimaansaattamismenettely riittävä ja kattava, jotta ne yhteiset eurooppalaiset velvoitteet toteutuvat.

Nämä velvoitteet on tutkittu perustuslakivaliokunnassa, ja asiantuntijoiden näkemykset olivat yhdensuuntaisia siitä, että tässä nämä lisävelvoitteet aikaisempaan vakaus- ja kasvusopimukseen verrattuna eivät ole niin merkittäviä, että se johtaisi vaikeutettuun säätämisjärjestykseen, mutta se on kuitenkin tavallaan rajatapaus. Tässä mennään kuitenkin tosiasiallisesti rajoittamaan erilaisissa suhdannetilanteissa kansallista päätösvaltaa, ja siinä mielessä arvioinnin tulee olla huolellinen tässä vaiheessa ja varsinkin sitten, jos näihin järjestelyihin tulee jatkossa lisämuutoksia, joissa sitten taas ehkä pyrittäisiin rajaamaan eduskunnan budjetti- ja finanssivaltaa.

Unionin oikeutta pidemmälle menevää rakenteellisen alijäämän rajoitetta voidaan asiallisesti pitää kansallista budjettivaltaa rajoittavana sopimusmääräyksenä ja myöskin valtiosääntöisesti merkityksellisenä. Se liittyy hyvin läheisesti Euroopan unionin jäsenyyden velvoitteisiin ja täydentää edelleen Euroopan unionin perustamissopimuksiin ja unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen perustuvaa supistetussa perustuslain säätämisjärjestyksessä hyväksyttyä Suomen täysivaltaisuuden ja eduskunnan budjettivallan rajoitusta.

Valtiosopimus ja unionin oikeus kokonaisuutena sisältävät oikeudellisesti merkittävän eduskunnan finanssivallan käyttöä koskevan sisällöllisen rajoitteen. Ne muun muassa rajoittavat mainitsemaani suhdannepolitiikan vapaata käyttötilaa. Tosiasiallisesti käytäntöön ja käytännön taloudellisiin mahdollisuuksiin nähden rajoite on sen sijaan huomattavasti vähäisempi. Kun me tiedämme, että viisas talouspolitiikka vaatii jotakin, niin tämä tuo ikään kuin lisävahvistuksen juridiikan puolelta sille.

On katsottu, että vakaus- ja kasvusopimukseen kuuluvat unionin oikeuden säännökset, joiden oikeusperusta on Suomessa hyväksytty supistetussa perustuslain säätämisjärjestyksessä, asettavat käytännössä pidemmällä aikavälillä vastaavan tasoisen vaatimuksen rakenteellisen alijäämän välttämiselle kuin tämä nyt mahdollisesti hyväksyttävä sopimus lyhyemmällä aikavälillä. Voidaan luonnehtia, että tämä valtiosopimus lähinnä aikaistaa rajoitteen konkretisoitumista ja toteuttamista yksittäisen valtion budjeteissa. Jos tällainen valtiosopimus tulisi kokonaan uutena sisällöllisenä rajoitteena, olisi sen periaatteellisia seurauksia pidettävä oikeudellisesti siinä määrin mittavina, että sopimus olisi perustuslain 94 §:n 2 momentin perusteella hyväksyttävä kahden kolmasosan enemmistöllä. Nyt kuitenkin, kuten viittasin, aiemmin on pääosa näistä rajoituksista jo käsitelty ja hyväksytty Suomessa voimaan saatettaviksi, ja tämä lisäys on katsottu siinä määrin kuitenkin pieneksi, että se ei johda tähän vaikeutettuun säätämisjärjestykseen.

Tässä yhteydessä on kuitenkin tärkeätä korostaa sitä, että tulevaisuudessa näitä asioita pitää tarkastella kokonaisuutena, elikkä nyt eri kohdissa tehtyjä muutoksia, vaikkapa juuri eduskunnan budjettivaltaa, pitää laskea yhteen, ottaa se kumulatiivinen vaikutus huomioon, ja sitten jokin mahdollisesti pienenkin tuntuinen seuraava muutos voi johtaa siihen, että kokonaisuutena tehdyt muutokset vaatisivat sitten tätä vaikeutettua säätämisjärjestystä.

Tätä koskeva nimenomainen lausuma lisättiin valtiovarainvaliokunnan mietintöön, ja on tärkeää, että tämä tulee noteeratuksi. Siinähän ehdotetaan, että eduskunta edellyttää, että vaiheittaisten muutosten kumulatiivinen vaikutus eduskunnan budjettivaltaan sekä kansalliseen suvereniteettiin on otettava korostetun huolellisesti huomioon, jos EU-sääntelyä jatkossa aiotaan edelleen vahvistaa kansallista päätöksentekoa rajoittavalla tavalla.

Kimmo  Sasi /kok(esittelypuheenvuoro):

Kunnioitettu puheenjohtaja! Eduskunnan täysistunto on lähettänyt tämän hallituksen esityksen valtiovarainvaliokuntaan mietinnön laatimista varten, ja kyseessähän on EU-maitten keskeinen sopimus, jolla pyritään vakauttamaan euroalueen talouksia. Tässä ovat kaikki EU-maat mukana lukuun ottamatta Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Tšekkiä. Sopimuksen tarkoituksena on vahvistaa osapuolten julkisen talouden hoitamisen kurinalaisuutta ja talouspolitiikan yhteensovittamista euroalueella ja Euroopan unionissa eli toisaalta tehokkaammalla keinolla kuin aikaisemmin panna täytäntöön vakaus- ja kasvusopimus.

Kansallisessa lainsäädännössä tulisi tämän sopimuksen mukaisesti asettaa julkisen talouden pitkän aikavälin tavoitteet, eli kun tähän asti on toimittu direktiiveillä, niin nyt on tarkoitus, että kansalliseen lainsäädäntöön asetetaan tietyt velvoitteet. Eräässä vaiheessa tätä prosessia lähtökohtana oli se, että olisi laitettu perustuslakeihin tietyt säännökset, miten vakautta toteutetaan, mutta tältä osin käsittelyn kuluessa nämä tavoitteet selvästi lieventyivät, ja täytyy sanoa, että meidänkin järjestelmämme kannalta on selvästi parempi, että asiasta ei kirjoiteta mitään perustuslakiin, tässä tapauksessa ei edes lain tasolla, vaan muilla tavoin.

Olennaista on se, että tavoitteena on julkisen talouden kestävyys ja — jos se ei ole tällä hetkellä kestävä — nopea eteneminen sitä kohti. Eli se tarkoittaa sitä, että tavoitteena on enintään 3 prosentin vuotuinen julkisen talouden alijäämä tai velkatasona 60 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. (Timo Soini: Siitähän on talous- ja vakaussopimuksessa kysymys!) — Se on talous- ja vakaussopimuksessa, ja se on tavoitteena, ja siihen pitää päästä, ja nyt käytetään tehokkaampia keinoja kuin aikaisemmin ja jopa ennakoivia keinoja. (Timo Soini: Pakko!)

Tässä lähtökohtana on se, että meillä on selkeä korjausmekanismi, jonka täytyy olla kansallisissa lainsäädännöissä ja joka käynnistyy automaattisesti. Lähtökohtana on se, että jos näitä tavoitteita ei saavuteta, niin tuo korjausmekanismi lähtee liikkeelle automaattisesti.

Se, mikä on merkittävää, on myöskin se, että kun tässä on Euroopan unionimaitten sopimus kyseessä, niin Euroopan unionin tuomioistuin voi valvoa sitä, että se sopimus asianmukaisesti pannaan täytäntöön niissä maissa, jotka ovat tuon sopimuksen ratifioineet.

Mitä tulee tämän lain voimaansaattamiseen, niin tältä osin valiokunta puoltaa tätä, ja lähtökohtana on se, että kussakin maassa laissa asetetaan keskipitkän aikavälin tavoite, jolla pyritään siihen, että nuo tavoitteet saavutetaan keskipitkällä aikavälillä. Meillä on valittu korjausmekanismiksi, kuten sanoin, ei perustuslakia, ei lakia, vaan valtioneuvoston eduskunnalle antama tiedonanto. Tuossa tiedonannossa valtioneuvosto kertoo, mitkä ovat ne toimenpiteet, joilla tuon keskipitkän aikavälin tavoitteistoon päästään.

Sen lisäksi täytyy sanoa, että tältä osin on myöskin hyväksytty jo aikaisemmin julkisen talouden kehyksien vaatimuksia koskeva neuvoston direktiivi, ja tavallaan tätäkin direktiiviä pannan täytäntöön tällä lainsäädännöllä. Lähtökohtana on myöskin sitten se, että valtioneuvosto voi antaa asetuksen, jolla julkisen talouden monivuotisessa suunnittelussa käytettäviä finanssipoliittisia tavoitteita asetetaan ja sillä tavalla osoitetaan, että suunnan tältä osin pitäisi suunnittelussa olla oikea.

Tämän lisäksi on valittava vielä puolueeton, riippumaton toimielin, joka valvoo sääntöjen noudattamista, ja Suomessa tuoksi viranomaiseksi on valittu Valtiontalouden tarkastusvirasto, jolle tämä tehtävä annetaan ja jolla on myöskin tältä osin selkeää osaamista tässä suhteessa.

Tarkoitus on, että tämä sopimus hyväksytään tämän vuoden puolella ja että lainsäädäntö astuisi vuoden alusta voimaan, ja myöskin sopimus, mikäli riittävän monta valtiota ratifioi sen, astuu vuoden alussa voimaan.

Ihan vielä taustasta voidaan sanoa se, että tilanne on se, että useat EU-jäsenvaltiot eivät ole harjoittaneet sellaista talouspolitiikkaa, joka olisi täyttänyt ne sitoumukset, joihinka kasvu- ja vakaussopimuksessa aikanaan on sitouduttu. Me näemme, että budjettialijäämät ovat vuosittain liian suuria, velkatasot ovat edelleen nousemassa kohtuuttomille tasoille, mikä aiheuttaa tietyille maille tilanteen, jossa ne eivät enää saa vain kinuta rahoitusta, ja tämä merkitsee sitä, että muut maat joutuvat miettimään, millä tavalla voidaan näitä maita auttaa niin, että eurooppalainen kriisi näitten valtioitten toimenpiteistä ei voimistu.

Perustuslakivaliokunnan lausuntoa puheenjohtaja Johannes Koskinen täällä jo selvitti, mutta lähtökohta on tosiaankin se, että tältä osin katsotaan, että merkittävää toimivaltaa Suomesta ei siirretä Suomen ulkopuolelle tässä yhteydessä verrattuna niihin sopimuksiin, mihin aikaisemmin on sitouduttu, ja tästä syystä asia voidaan käsitellä yksinkertaisella enemmistöllä tässä salissa.

Arvoisa puhemies! Valtiovarainvaliokunta pitää erittäin hyvänä sitä, että jäsenvaltioiden kurinalaisuutta pyritään vahvistamaan. Me lähdemme siitä, että kun ollaan yhteisessä unionissa, yhteisessä rahassa, kun on sovittu tietyistä velvoitteista, ne velvoitteet pannaan täysimääräisesti täytäntöön. Kun sitoumukset sellaisenaan eivät olleet riittäviä, niin hyvänä lähtökohtana pidetään sitä, että meillä on muita keinoja, joilla pyritään siihen, että ne velvoitteet, joita on omaksuttu, todellakin myöskin pannaan käytännössä toimenpiteisiin.

Tilanne on se, että jos kasvu- ja vakaussopimusta olisi alun perin noudatettu ja sitä eivät olisi Saksa ja Ranska aikanaan rikkoneet ja sitä ei olisi myöhemmin rikottu, niin meillä ei olisi Euroopassa sitä velkakriisiä, joka meillä tällä hetkellä on. Ja tietysti lähtökohtana on tässä, että tehokkaammin voidaan puuttua näihin liiallisiin alijäämiin. Siinä voi komissiolla olla oma roolinsa, mutta sitten myöskin lainsäädännön kautta jokaisella jäsenvaltiolla on oma roolinsa.

Mikä on tuo julkisen talouden tasapainotavoite? Keskipitkän aikavälin tasapainotavoitteena on, että rakenteellinen alijäämä ei ylitä 0,5:tä prosenttia suhteessa markkinahintaiseen bruttokansantuotteeseen, tai niissä tapauksissa, joissa jäsenvaltion julkinen velka on merkittävästi alle 60 prosenttia, kuten Suomen tapauksessa, tuo rakenteellinen alijäämä saa olla enintään 1 prosentin. Eli Suomella tässä tilanteessa, ainakin toistaiseksi, on vielä enemmän liikkumavapautta, koska meillä tuo rakenteellinen alijäämä saa olla enintään 1 prosentin.

Jos me ajattelemme Suomen talouspoliittisia tavoitteita, Jyrki Kataisen hallituksen tavoitteita, niin tilanne on se, että oikeastaan tämä järjestelmä rakenteellisen alijäämän osalta ei ole ongelma ja oikeastaan se vastaa niitä tavoitteita, mitä meillä on omista lähtökohdistamme, mitä hallitus on asettanut. Jos otetaan yksi vertailuluku, se on se, että vuonna 2011 rakenteellinen rahoitusasema Suomessa oli 1,3 prosenttia bruttokansantuotteesta — eli plus 1,3, kun meillä voisi olla miinus 1 prosenttiyksikkö — ja se tarkoittaa sitä, että me emme ole lähelläkään näitä raja-arvoja tällä hetkellä, joten tässä suhteessa me voimme harjoittaa aika vapaasti omaa rahoituspolitiikkaa.

Kuitenkin valtiovarainvaliokunta varoittaa yhdestä asiasta, joka on se, että kun on tällainen pakkopaita, niin tärkeätä on se, että kyetään hoitamaan kuitenkin normaalia suhdannepolitiikkaa. Tässä suhteessa olennaista on se, että käytetään tässä yhteydessä rakenteellista eikä todellista alijäämää. Todellinen alijäämä voi vaihdella suhdanteitten mukaisesti, ja kun kyse on rakenteellisesta alijäämästä, niin suhdanteet eivät lainkaan samalla tavalla vaikuta siihen rakenteellisen alijäämän määrään. Tämä helpottaa sitä, että tuota suhdannepolitiikkaa kaiken kaikkiaan voidaan harjoittaa.

Ja olennaista koko järjestelmässä on se, että kun on keskipitkän aikavälin tavoite, niin tällä kertaa ei pyritä siihen, että vuosittain ollaan tietyssä tilanteessa alijäämän osalta, vaan pyritään siihen, että se kehitys on sellainen, että mennään oikeaan suuntaan. Se tarkoittaa sitä, että tämä on ennakoivaa lainsäädäntöä niin, että koskaan ei jouduttaisi siihen tilanteeseen, että Suomi tai muu EU-maa ei kykenisi hoitamaan velkavelvoitteitaan.

Kuitenkaan tämäkään lainsäädäntö ei ole aivan ongelmaton. Kun tehdään tätä rakenteellista alijäämää koskevia laskelmia, niin siinä käytetään yhteistä eurooppalaista laskentatapaa, mutta totuus on se, että tuota rakenteellista jäämää ei pystytä määrittelemään yksiselitteisesti. Kun on tehty harjoituksia, niin se voi vaihdella useilla prosenttiyksikön kymmenyksillä, ehkä jopa prosentinkin, ja tältä osin on eri maista esimerkkejä, että se ei ole kovin helppoa. Tämä riippuu siitä, että kun näitä laskelmia tehdään, kysymys on hyvin paljon siitä, minkälaisen kasvun oletetaan tapahtuvan tulevaisuudessa. Eli joudutaan tekemään tiettyjä ennusteita, ja se, minkälaisia ennusteet ovat, vaikuttaa aika keskeisellä tavalla siihen, mikä tuo rakenteellinen alijäämä on. Siitä syystä täytyy sanoa, että me emme saa missään vaiheessa täysin ehdotonta, selkeätä, absoluuttista lukua vaan oikeastaan kyse on tietystä viitearvosta, jota pitää käyttää.

Se, mikä on valtiovarainvaliokunnan huoli, on se, että kun komissiossa näitä laskelmia tehdään, niin totuus on se, että komission asiantuntemus välttämättä ei ole kauhean hyvä näissä asioissa. Jos me katsomme, niin Kansainvälinen valuuttarahasto osaa nämä asiat, OECD osaa nämä asiat, mutta komission asiantuntemus näissä on kohtalaisen ohut. Tämän kriisin johdosta komission asiantuntemus tulee varmasti paranemaan, mutta siitä huolimatta emme ole täysin vakuuttuneita siitä, että laskelmat kyettäisiin tekemään täsmällisesti ja erittäin hyvin.

Siitä syystä valtiovarainvaliokunta katsoo, että valtioneuvoston on tarpeen nimetä Suomen talouden parhaista asiantuntijoista koostuva riippumaton finanssipoliittinen neuvosto, jonka tehtävänä on luoda edellytykset laajapohjaiselle, arvovaltaiselle ja asiantuntevalle keskustelulle talouspolitiikasta ja rakenteellisesta jäämästä. Tässä on ajatuksena se, että jos komissiosta tulee pari ekonomistia, jotka eivät ole välttämättä huippuekonomisteja, tutkimaan Suomea — verrattuna siihen, että meillä on meidän taloustutkimuslaitostemme asiantuntijat, jotka ovat omistaneet koko elämänsä Suomen talouden tutkimukselle — jos meille ei anneta ihmisiä, jotka tuntevat Suomen talouden mennen tullen, sen rakenteen, sen ominaisuudet, on tärkeätä, että meillä on tämmöinen itsenäinen talouspoliittinen neuvosto, joka riippumattomana voi tehdä arvioita. Väitän, että jos se on laadukas, hyvä, niin se tarkoittaa sitä, että komissio varsin pitkälle voi luottaa sen asiantuntemukseen. Minä sanoisin, että tätä kautta me saamme riittävän asiantuntemuksen tämän rakenteellisen alijäämän arvioimiseen (Puhemies koputtaa) ja niitten haasteitten arvioimiseen, ja tässä suhteessa tämmöinen on erittäin tärkeää. Sen lisäksi täytyy sanoa, että tarkastusvirastohan tekee myöskin säännöllisesti omat arvionsa, joita voidaan käyttää hyväksi, mutta kuitenkin luottaisin tähän finanssipoliittiseen neuvostoon enemmän.

Mitä tulee sitten vielä korjausmekanismiin, niin lähtökohta on se, että riittävän aikaisessa vaiheessa puututaan ja valtioneuvoston pitäisi olla oma-aloitteinen. Ei odoteta sitä, että komissio huomauttaa, mutta tietysti sitten, jos ei olla oma-aloitteisia, komissio antaa varoituksen ja viime kädessä sitten myöskin suosituksen. Mutta toivottavaa on se, että valtioneuvosto toimii ennenaikaisesti, että otamme itse tilanteen haltuun, jos siihen on tarvetta.

Sitten voin sanoa, että tässä, kun ajatellaan täytäntöönpanoa tämän sopimuksen osalta, meillä on valittu hyvin kevyt versio. Kuten sanottu, ei perustuslakia, ei lakia, vaan valtioneuvoston tiedonanto, ja se, että se annetaan tiedonannon muodossa, tarkoittaa, että on suunnitelma, mitä tehdään, mutta ratkaisut jäävät täysin valtioneuvoston ehdotuksen ja eduskunnan päätöksen varaan. Eli se tarkoittaa sitä, että meillä budjettivaltaa kuitenkin eduskunta voi käyttää tässä suhteessa ja me päätämme korjaustoimintojen luonteesta ja kohdistumisesta. Siinä kokonaistasossa meillä on tiettyjä velvoitteita sisällössä, siinä meillä on täysi vapaus toimia, millä tavalla parhaaksi katsotaan.

Puhemies! Aivan lopuksi vielä työeläkerahastoista. Näitten osalta valtiovarainvaliokunta on ollut myöskin jossain määrin huolissaan. Jos me katsomme Suomen julkisen talouden tilannetta tänä päivänä, niin se on hyvä siitä syystä, että meillä on hyvin vahva työeläkesektori. Se tarkoittaa sitä, että kun se vahvasti plussalla, siitä syystä Suomen julkinen alijäämä on vähäinen. Totuus on se, että jos meillä ei otettaisi huomioon työeläkerahastoja, niin meillä julkisen talouden alijäämä olisi tällä hetkellä miinus 3 prosenttia eli olisimme rajoilla, ja tästä syystä työeläkejärjestelmä on hyvin keskeinen.

Ongelma on sitten se, että kun tämä työeläkejärjestelmä on myöskin korjausmekanismien piirissä, niin meidän täytyy pyrkiä varjelemaan työeläkejärjestelmän itsenäisyyttä myöskin tätä säännöstöä sovellettaessa. Täytyy muistaa se, että keinot, jotka meillä ovat, ovat kansallisessa päätösvallassa, ja tästä täytyy pitää huolta. Se tarkoittaa sitä, että jos tätä tasapainoa etsitään, silloin kun mennään työeläkejärjestelmään, se ei saa olla keino, jolla pyritään tasapainottamiseen, sen takia, että alijäämä on liian suuri, vaan jos työeläkejärjestelmää joudutaan sopeuttamaan, niin sen täytyy tapahtua työeläkejärjestelmän omista lähtökohdista lähtien eli siitä, että työeläkejärjestelmä ei ole kestävä, se laitetaan kestäväksi. Se on hyvä peruste, mutta siltä osin, että tasapaino olisi se syy, sitä ei voida pitää oikeana lähtökohtana työeläkejärjestelmän kehittämiselle.

Arvoisa puhemies! Tästä syystä kokonaisuutena valtiovarainvaliokunta puoltaa tuon sopimuksen hyväksymistä ja siihen liittyvien kahden lakiehdotuksen hyväksymistä mutta korostaa, että rinnalla on pidettävä huolta kilpailukyvystä ja tuottavuudesta, ei pelkästään säästötoimenpiteistä, koska sillä, jos meillä on hyvä kasvu, on positiivinen vaikutus siinä suhteessa, että säästötoimenpiteiden pitää olla selvästi pienempiä.

Sitten vielä, mikä on tärkeätä, on se, että kun tämä tiukentunut tasapainotavoite merkitsee rajoitusta eduskunnan budjettivaltaan, niin tässä suhteessa on tärkeätä se, että asiaa arvioidaan valtiosääntöoikeudelliselta kannalta. Tältä osin valiokunnan lausumaehdotus on mietinnössä, ja lähtökohtana on se, että kun näitä muutoksia tehdään asteittain, niin meidän pitää laskea nämä kaikki muutokset yhdellä kertaa kasvu- ja vakaussopimuksen jälkeen yhteen ja arvioida siltä pohjalta, ollaanko tilanteessa, että Suomi luovuttaa merkittävää toimivaltaa Euroopan unionille. Se raja jossakin vaiheessa — eikä välttämättä kauhean kaukana tulevaisuudessa — tulee vastaan. Sen takia on tärkeätä, että me muistutamme jo tässä vaiheessa valtioneuvostoa siitä, että kun asioita valmistellaan, niin se raja tulee jossakin vaiheessa vastaan, mikä tarkoittaa sitä, että eduskunnassa tarvitaan kahden kolmasosan enemmistö lainsäädännön hyväksymiseksi ja tähän valtioneuvoston täytyy olla varautunut. Kun tehdään sitten näitä jatkoehdotuksia, niin hyvin tarkkaan pitää ratkaista se kokonaisuus ja katsoa, ollaanko tilanteessa, jossa merkittävää toimivaltaa siirretään unionille, jolloin sitten mennään tilanteeseen, jossa hallituksella määräenemmistön vuoksi välttämättä enää ei olekaan enemmistöä eduskunnassa, mikä tarkoittaa sitä, että hallituksen täytyy antaessaan sitoumuksia menetellä hyvin varovaisesti Euroopan unioniin liittyvässä päätöksenteossa.

Arvoisa puhemies! Tarkoitus on tässä tämän lain osalta hyvä, ja uskon, että tämä toimii vielä kohtalaisen hyvin, mutta valtiovarainvaliokunta haluaa olla hyvin tarkka sitten jatkolainsäädännön osalta, (Timo Soini: Seuraavaan tukipakettiin asti!) kuinka pitkälle tässä oravanpyörässä mennään, ja jossakin vaiheessa täytyy miettiä sitä, mikä on tarkoituksenmukaista. Ja kuten suuren valiokunnan mietinnössä tänään todetaan, kyllä pääsääntönä Suomen ja Euroopan talousalueen osalta ja euroalueen osalta pitäisi olla se, että no bail-out -sääntöä kunnioitetaan ja lähdetään siitä, että jotta järjestelmä ei kaadu, välttämättömät toimenpiteet tehdään, mutta jatkossa lähtökohdan pitää olla se, että jokainen valtio vastaa viime kädessä omista velvoitteistaan ja tällä tavalla pidetään huolta siitä, että Euroopan unionista ei tule tulonsiirtounionia. (Timo Soini: Kolme miljardia lähti Kreikkaan!)

Anna Kontula /vas:

Arvoisa puhemies! Sopimukseen liittyy ainakin kaksi isoa ongelmaa. Ensinnäkään sen tosiasiallinen merkitys ei ole allekirjoitushetkellä tiedossa, mikä estää viisaan ja vastuullisen päätöksenteon. Toiseksi uuden talouskurisopimuksen tarjoamat keinot ovat pitkälti samoja, joilla kriisimaiden ongelmat näyttävät vain syventyneen.

Sopimuksen tärkeimmät mittarit ovat julkinen velka ja rakenteellinen alijäämä. Näistä jälkimmäinen on eräänlainen ennusteista yhteen punottu arvausindikaattori, jolla yritetään kuvata suhdannevaihteluista puhdistettua julkista taloutta. Eri tutkimuslaitosten arviot saattavat heittää paljon, harmonisoinnin jälkeenkin prosentin kymmenyksiä.

Rakenteellisen alijäämän ajatus on hyvä, sillä se jättää tilaa elvyttävälle suhdannepolitiikalle. Epätarkkuudesta avautuu kuitenkin mahdollisuuksia myös poliittiselle pelille. Siten talouskurisopimuksessa ehdot ovat poliittisia, vaikka harha-askelista seuraavat sanktiot ovat oikeudellisia.

Sopimuksen tosiasiallinen merkitys muotoutunee tulevina vuosina yksittäistapausten kautta. Siihen vaikuttavat tulevaisuuden poliittiset virtaukset ja voimasuhteet. Sopimus voi osoittautua lyhytikäiseksi symboliseksi eleeksi, tai sillä voi olla euroalueen taloutta vakauttava vaikutus — tai sitten jotain aivan muuta.

Sopimuksen arviointia helpottaisi sen tarkastelu osana suurta kuvaa yhdessä jo toteutuneiden tai suunnitteilla olevien hankkeiden kanssa. Tähän päätöksentekojärjestelmämme ei kuitenkaan näytä antavan tilaa. Saamme käsittelyyn yksittäisiä esityksiä, joiden yhteisvaikutuksesta aivan huomaamatta on syntymässä aivan erilainen EU kuin mihin 90-luvulla liityttiin.

Arvoisa puhemies! Sisäisen ostovoiman painaminen alas yhtä aikaa ulkoisen kysynnän romahduksen kanssa on ajanut kriisimaiden taloudet syöksykierteeseen, jonka inhimillistä hintaa ei kukaan uskalla vielä arvata. Jos huonosti käy, tämä sopimus levittää ilmiön yli euroalueen.

Julkisen velan paimentamisen sijaan nyt pitäisi kiinnittää huomiota kokonaisvelkaan. Eurokriisin synnyssä ratkaisevaa roolia näyttelivät paisuneet yksityiset velat johdannaisineen ja niiden aiheuttamat varallisuuskuplat esimerkiksi asuntojen hinnoissa ja finanssituotteissa. Pelastustoimenpiteissä on kuitenkin toistaiseksi keskitytty lähinnä muuntamaan yksityistä ongelmavelkaa julkiseksi.

Kokonaisvelalle asetettu katto siirtäisi painopistettä leikkauslistoista kokonaisvaltaisiin malleihin: pankkien taseiden puhdistamiseen sekä pankkien pilkkomiseen ja säätelyyn, siis talouden tukahduttamisesta talouden tervehdyttämiseen.

Mikäli euroalue oikeasti kaavailee tasapainoista tulevaisuutta, olisi sopimuksessa säädeltävä alijäämän ohella sen erottamatonta kumppania, ylijäämää. John Maynard Keynes esitti aikanaan järjestelmää, jossa tiukkojen alijäämärajoitusten parina oli suurten ylijäämien verotus. Tämä parantaisi alijäämämaiden vientimahdollisuuksia ja siten edistäisi talousalueen vakautta. Alijäämätavoitteet ja niiden sanktiointi yksinään pikemminkin lisää kuin vähentää epätasapainoa, kun alijäämämaita pakotetaan niiden talouden rakenteet romahduttaviin uudistuksiin.

Vielä toimiva talouskurisopimus edellyttäisi työllisyyden säätelyä. On asetettava hälytysarvo, esimerkiksi 5 prosenttia, jonka jälkeen unioni vaatii ja tarvittaessa myös tukee työllisyystoimia. Matalapalkkaisten näennäistöiden estämiseksi tämä tietenkin edellyttäisi myös palkkatason turvaamista esimerkiksi sitomalla minimipalkat elinkustannusindeksiin ja työn tuottavuuden kasvuun.

Arvoisa puhemies! Aina löytyy jotain hyvääkin. Tässä tapauksessa olen ilokseni saanut huomata, että neuvotteluprosessin kuluessa sopimuksen määräämiä valtasuhteita on onnistuttu hivuttamaan kansallisvaltioiden suuntaan. Sopimus suostuttelee, vaan ei pakota, valtioita tyhmyyksiin. Vaikka julkinen talous karsinoidaan sanktioiden uhalla, vastuu keinoista ja priorisoinneista jää meille kansallisille päättäjille.

Lisäksi tämän surkeuden keskellä elää toivo, että järjetön hanke jäisi lopulta vain poliittiseksi tahdonilmaisuksi. Tämän skenaarion puolesta puhuu aikaisempien talouskurihankkeiden kohtalo sekä se kiusallinen tosiseikka, että suurin osa euromaista ei allekirjoitushetkellä ole lähelläkään siinä asetettuja tasapainoisen talouden ehtoja.

Markus Mustajärvi /vr:

Arvoisa puhemies! Eräs Suomen taloushistorian ja varmasti ainakin EU-jäsenyysajan keskeisimmistä päätöksistä olisi ansainnut paremman hetken käsittelylle kuin kyselytunnin jälkeisen ajan ja silloinkin vasta toisena asiana, mutta opposition ei tarvitse tästä asian juoksuttamisesta ottaa minkäänlaista vastuuta.

Mutta itse asiasta. Kommentit siitä, niitäkin on kuullut, että tämä talouskuritussopimus ei muuta Suomen osalta juuri mitään, ovat täyttä puppua. Ne, jotka näin sanovat, huijaavat joko itseään tai muita. Täytyy nähdä päälle kaatuvan talouskriisin takaa se iso tavoite: Euroopan liittovaltio ja uusliberalistinen talouspolitiikka. Yhteistä presidenttiä ja ulkoministeriä seuraa yhteinen valtiovarainministeri, sen me tulemme näkemään. (Timo Soini: Näin on!) Saksa pelaa tässä isossa pelissä korttinsa oikein, niin kuin Ruotsi, mutta suomalainen eliitti lyö päänsä Brysselin mäntyyn.

Tämä päätös on se taitepiste, jossa ratkeaa Euroopan unionin suuri linja. Nykyisen kaltainen unioni hajoaa, tai sitten se runnotaan liittovaltion pakkopaitaan. Kovin pitkään ei nykyinen kaoottinen tila jatku. Ovatko suomalainen vasemmisto ja ammattiyhdistysliike hyväksyneet liittovaltion? (Timo Soini: Kyllä ovat!) Elävätkö ne horroksessa, vai onko rappio levinnyt jo niin laajalti, että kaikki käy? Eurooppalaiselle ammattiyhdistysliikkeelle ei käy. Onneksi Vasemmistonuorissa on jo jonkin aikaa käyty kriittistä keskustelua taloudesta sekä liittovaltiokehityksestä. Sen keskustelun toivon voimistuvan.

Valtiovarainvaliokunnan mietintö on mielenkiintoista luettavaa. Siitä paistaa läpi eurouskovaisuus ja yhden ainoan totuuden maailma. Toisaalta ja toisaalta -pyörittelyllä kierretään perusasia: se, että Suomi luovuttaa oleellista valtaa, myös budjettivaltaa, pois omasta maasta. (Timo Soini: Näin on! — Eduskunnasta: Onko näin?) Perussuomalaisten ansioksi on sanottava, että he ovat laatineet analyyttisen ja perusteellisen vastalauseen ja eriävän mielipiteen. Samaa ei voi sanoa keskustalaisten kannanotosta — yksi kevyt lausumaesitys. En tiedä, painaako keskustalla edellisten kausien raskas taakka vai tulevan ajan hallitustoiveet, mutta joka tapauksessa linja, tai linjattomuus, on ihmeellinen. (Eduskunnasta: Hallitus ei kaadu!) Lausumassaan keskusta itse asiassa hyväksyy nyt tapahtuvan budjettivallan kaventamisen. (Timo Soini: Kyllä!)

Arvoisa puhemies! Edes keskeistä talouskuritussopimuksen käsitettä, rakenteellista alijäämää, ei kyetä avaamaan tai täsmentämään valiokunnan mietinnössä. Arvostan sitä, että valiokunnan puheenjohtaja kertoi tämän avoimesti, että kyse on hyvin spekulatiivisesta käsitteestä. (Eduskunnasta: Voiko olla?) Eikä sitä kykene avaamaan kukaan muukaan, koska samoilla lähtökohtatiedoilla rakenteellinen alijäämä voidaan laskea monella eri tavalla, päätyä eri lopputuloksiin, ja kaikki laskentatavat ovat teknisesti oikein. Ja tässä asetelmassa, jos on erilaisia laskelmia, silloin ei pelaa matematiikka, silloin pelaa Brysselin valta, komission valta. Komission laskelmat, kun asiat menevät tiukille, ovat aina oikein. Silloin luotetaan komission laskelmiin, kun keppi alkaa heilua. Suomikaan ei ole turvassa siltä, vaikka nyt halutaan antaa kuva siitä, että tämä talouskuritussopimus koskee vain Välimeren maita tai muita maita, jotka ovat ajaneet taloutensa kuralle.

Valtiosopimusta ei voi muuta kuin hyväksyä tai hylätä, ja meidän kantamme on selvä: se tulee hylätä ihan tavallisen suomalaisen kansalaisen edun ja demokratian turvaamisen vuoksi.

Esitän, että asia siirretään seuraavaan täysistuntoon, joka toivottavasti pidetään päivännäön aikaan. Se, tuleeko Suomesta liittovaltion jäsen, ansaitsee paremman käsittelyn ja sen, että myös kansalaisille kerrotaan, mistä todella on kyse. Siitä, että jo toisen kerran näin tärkeästä, ainakin EU-jäsenyysajan asiasta puhutaan tällaiseen aikaan, ja siitä, miksi näin on, kyllä hallituspuolueitten edustajat ovat selityksen velkaa, ja ainakin siitä, minkä takia tämän päivän istunnossa sinällään tärkeä rakennuksiin liittyvä energiakysymys oli tärkeämpi kuin tämä asia, joka on megaluokan asia siihen verrattuna.

Esitän sen siirrettäväksi seuraavaan istuntoon.

Kauko Tuupainen /ps:

Arvoisa puhemies! Pankkivalvonta on kannatettavaa, mutta siitä ei saa seurata pankkiunionia. Me perussuomalaiset kannatamme valvontaa, mutta emme hyväksy yhteistä talletussuojaa ja resoluutiorahastoa. Koska nämä kolme linkittyvät kiinteästi toisiinsa, niistä ei voida päättää erikseen. Pitää katsoa kokonaisuus ennen lopullisten päätösten tekemistä. Lisäksi ehdotettu aikataulu on jälleen kerran liian kiireinen.

Euroopan unionin komissio antoi tämän vuoden syyskuussa kaksi asetusehdotusta pankkivalvonnasta sekä tiedonannon pankkiunionin muista osista, kuten EU:n yhteisestä kriisienhallintajärjestelmästä. Nämä ehdotukset ovat osa pankkiunionia, joka sisältyy laajempaan suunnitelmaan talous- ja rahaliiton kehittämisestä.

Perussuomalaiset vastustavat pankkiunionia, mutta Euroopan unionin yhteiseen pankkivalvontaan suhtaudumme positiivisemmin. Isot pankit toimivat koko EU:n alueella, joten on hyvä, että valvontakin on EU:n tasoista. Lisäksi, kun valvonta tulee maan rajojen ulkopuolelta, on epätodennäköisempää, että pankkien pomoista ja valvontaa tekevistä viranomaisista tulee keskenään liian hyviä kavereita. Jos näin käy, sillä on tietyt seuraamukset, kuten tiedämme.

Pankkiunionin kaikki kolme pilaria — valvonta, talletussuoja ja resoluutiorahasto — linkittyvät kuitenkin hyvin kiinteästi toisiinsa, joten niistä ei voida päättää yksittäisinä asioina. Kaikkien pilarien on oltava pöydällä samaan aikaan. Muuten kokonaisuuden hahmottuminen on mielestämme mahdotonta.

Olen todennut valtiovarainvaliokunnassa, että onko pukki kaalimaan vartijana. (Timo Soini: Onko?) Euroopan keskuspankin EKP:n nykytehtävät me kaikki tiedämme, ja kun tähän lisätään pankkien valvonta, saattaa tästä olla kyse. Tämä on niin sanottu vaarallinen yhdistelmä, samantapainen kuin, arvon edustajat, tiedätte, jos asuntoyhtiössä on isännöitsijä, joka hoitaa sekä kirjanpidon että laskujen maksun: syntyy niin sanottu vaarallinen yhdistelmä. Siinä on helppoa tehdä joitakin asioita väärin tai tahallaan unohtaa, niin kuin EU näyttää tänä päivänä monessa asiassa tekevän. (Timo Soini: EU on dementoitunut!)

Olen tietoinen, että Englanti ja Ruotsi ovat jäämässä pois, ja mikä tässä on pahinta, jos Lontoon pörssi jää ulkopuolelle, niin tämä asiahan vesittyy lähes kokonaan. (Markus Mustajärvi: Edustaja Tuupainen, tee pöydällepanoesitys!) — Hetken päästä.

Pankkeja on EU:ssa lähes 6 000, ja vain yli 30 miljardin suuruiset taseet tullaan tarkastamaan. Pienemmät pankit jäävät tarkastuksen ulkopuolelle. Suomessa ymmärtääkseni tarkastettavia pankkeja ovat OP-Pohjola, Nordea ja Danske Bank.

Arvoisa puheenjohtaja! Valiokunnan puheenjohtaja Sasi uskoi tähän asiaan, ja minusta vaikuttaa siltä, että koko hallitus uskoo tähän hallituksen esitykseen. Tuli mieleen se pikkutyttö, hyvät edustajat, joka iltarukouksessaan totesi: "Rakas Taivaan isä, anna Pariisin olla Englannin pääkaupunki, niin kuin tänään kokeessani vastasin." Hallituksen usko minusta on vähän samankaltaista.

Arvoisa puhemies! Esitän tämän asian pöydällepanoa.

Arvoisa puhemies, teinkö tyylirikon?

Huomenna perjantaina kello 14, sinne asti.

Huomiseen istuntoon.

Jyrki Yrttiaho /vr:

Arvoisa herra puhemies! Hallituspuolueiden toimesta tästä pakostakin on muodostumassa jonkinlainen joulunäytelmä. (Välihuutoja) Tämän poikkeuksellisen tärkeän ja kansanvaltaa ja eduskunnan budjettivaltaa nakertavan talouskurisopimuksen eduskuntakäsittelystä on kyllä todella tehty arvoton näytelmä. Jo toisen kerran käsittelyjärjestys on laadittu siten, että varmuudella media on käsittelyn seurannan ulkopuolella. Lähetekeskustelu käytiin 13.11., media vaikeni asiasta täysin, ja näyttää siltä, että myös tämän istunnon ja ensimmäisen käsittelyn osalta on pyritty samaan. (Välihuuto)

Euroopan unionissa ollaan kaappaamassa jäsenvaltioiden budjettivaltaa komissiolle, siis virkamiehille, pois kansojen valitsemilta edustajilta, myös Suomen eduskunnalta. Tämä tapahtuu tällä talouskurisopimuksella ja vielä pidemmälle menevillä tiekartoilla, joita viime viikkoina on komission piiristä jo esitelty.

Talouskurisopimuksen poliittinen kenkäpari on pankkiunioni, jossa pankit pelastetaan euromaiden yhteisellä vastuulla. Yksityiset pankkien ja sijoittajien riskit siirretään valtioiden ja veronmaksajien vastuulle. Kansalaiselle tarjotaan talouskuria, julkisen velan kasvun ja tasapainottamistoimien varjolla verojen kiristyksiä, julkisen sektorin ja julkisten palvelujen leikkaamista, eläkkeiden ja muun sosiaaliturvan leikkauksia ja kasvavaa työttömyyttä, lyhyesti sisäisen devalvaation politiikkaa.

Myös Suomi on sitoutunut kuuden puolueen hallituksen eurotuki- ja budjettikehyspäätöksin tähän uusliberalistiseen politiikkaan. Hallitus esittää yksimielisesti EU:n talouskurisopimuksen hyväksymistä. Aivan ennenkuulumatonta vasemmiston politiikkaa Suomenmaassa. Suomen työväenliike, sen saavutukset ja taistelijat, jotka ovat näitä saavutuksia olleet ajamassa, häpeävät kyllä tätä rappiota.

Hämmästelen eurooppalaisen vasemmiston kriittisestä kannasta irtautunutta vasemmistoliittoa, ja hämmästelen myös SDP:n pesäeroa Euroopan ammattiyhdistysten yhteisjärjestön näkemyksestä. Euroopan vasemmisto, johon kuuluu 27 vasemmistopuoluetta, on yksimielisesti asettunut vastustamaan EU:n talouskurisopimusta. Euroopan vasemmiston hallitus on kehottanut kansanedustajia esittämään parlamenteissa talouskurisopimuksen hylkäämistä. Tällä linjalla me vasenryhmässä tiukasti pysymme.

Sopimusta vastustaa, kuten totesin, myös sosialidemokraattisjohtoinen Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö. EU:n ja hallitusten ajamaa leikkauspolitiikkaa vastaan järjestettiin 14. marraskuuta laaja eurooppalainen lakko- ja mielenosoituspäivä, jossa Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö osoitti ja kertoi kantansa ja osoitti myös joukkovoimansa.

Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö eli EAY on vahvin Euroopan unionin ammatillinen organisaatio. Sen jäseninä on 85 kansallista ay-liikettä, ja se edustaa yhteensä noin 60:tä miljoonaa eurooppalaista palkansaajaa. Suomesta EAY:n jäseniä ovat kaikki kolme palkansaajakeskusjärjestöä eli SAK, STTK ja Akava. Näin meillä työväenpuolueet vasemmistoliitto ja sosialidemokraatit piut paut välittävät eurooppalaisen työväenliikkeen, ammattiyhdistysliikkeen ja Euroopan työväenluokan näkemyksistä.

Arvoisat edustajat! Kannatan tässä edustaja Tuupaisen tekemää pöydällepanoesitystä.