Riikka Moilanen-Savolainen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Ilta on jo pitkällä,
mutta muutama ajatus työsuojelusta.
Nyt käsittelyssä oleva hallituksen esitys
selkiyttää nimensä mukaisesti työsuojelun
viranomaisvalvontaa ja vahvistaa työntekijöiden
osallistumista. Lain sisältämillä toimenpiteillä pyritään
parantamaan työoloja ja saamaan aikaan työntekijöiden
entistä parempaa suojelua. Nämä tavoitteet
ovat kaikilta osin kannatettavia.
Kuten valiokunnan mietinnöstä käy
ilmi, työtapaturmat ovat selvästi vähentyneet
viime vuosikymmenien aikana. Perusta nykyiselle työsuojelulle
on luotu pitkällä aikavälillä,
ja lainsäädännöllä on
ollut merkittävä rooli. Tästä huolimatta
työkyvyttömyyseläkkeet ovat edelleen
lisääntyneet viime vuosina. Huolestuttavin tieto on
se, että useimmiten syynä ovat joko mielenterveysongelmat
tai tuki- ja liikuntaelinsairaus.
Työelämään on hiipinyt siis
pikkuhiljaa uudenlaisia ilmiöitä ja oireita, jotka
näkyvät vakavina työuupumuksina. Tämä kehitys
asettaa ikääntymisen ja vähenevän
työvoiman kanssa työsuojelulle aivan uudenlaisia
haasteita. Jotta työsuojelun tavoitteissa onnistutaan,
on työpaikan työsuojelun yhteistoiminnalla suuri
merkitys. Käytännössä tämä tarkoittaa
sitä, että sekä työnantajan
että työntekijöiden on sitouduttava työsuojeluun.
Tämän tulee näkyä yhteisenä tavoitteena
ja ennen kaikkea epäkohtiin puuttumisena. Toisaalta onnistunut
työsuojelu edellyttää joustavaa ja avointa
tiedonkulkua.
Käsittelyssä olevassa laissa määritellään
entistä selkeämmin muun muassa työsuojeluvaltuutetun
ja työsuojelupäällikön tehtävät.
Laki korostaa myös henkilöiden pätevyyttä ja
koulutustarvetta tehtävän hoitamiseen.
Useista asiantuntijakuulemisista minulle tuli käsitys,
että näiltä osin on vielä paljon
kehitettävää. Erityisen haasteellista
työpaikoilla on riittävän ajan järjestäminen
työsuojelutehtävän hoitamiseen ja koulutuksen
hankkimiseen. Jotta työsuojelun tavoitteissa onnistutaan,
nämä epäkohdat on työpaikoilla
korjattava.
Arvoisa puhemies! Ennen kansanedustajan tehtäviä työskentelin
palo- ja työturvallisuusalalla. Noiden kokemuksien perusteella
voin todeta, että asenteet työsuojelukysymyksiin
ovat muuttuneet myönteiseen suuntaan. Siitä huolimatta usein
törmätään varsin rajoittuneisiin
mielipiteisiin. Aina ei jakseta ymmärtää,
että työsuojelulla edistetään
työntekijöiden ja työympäristön
turvallisuutta ja hyvinvointia.
Olen myös erittäin harmissani siitä,
että työsuojelua lähestytään
usein hyvin kapea-alaisesti lähinnä valvonnan
ja lain toteuttamisen pakkona. Mielestäni olisi hyvin luontevaa,
jos edes käsitteiden tasolla esimerkiksi työsuojelu,
työturvallisuus ja työterveys voitaisiin asettaa
turvallisuuden yläkäsitteen alle. Nokkelimmat
tämän ovat oivaltaneet. Yhä useammalla
työpaikalla on alettu käyttää turvallisuusjohtamista
sekä siihen liittyvää riskien arviointia.
Toisaalta laatujohtamisen yleistyminen on tukenut uudenlaista suhtautumista
henkilöstön terveyden ja turvallisuuden merkitykseen
tehokkaan toiminnan edellytyksenä. Tämä tarkoittaa
lähinnä sitä, että on opittu,
että työntekijöiden terveydellä ja
hyvinvoinnilla on selkeä yhteys yritysten menestymiseen.
Hyvien työolojen on useilla mittareilla todettu tukevan
muun muassa tuottavuutta.
Arvoisa puhemies! Valiokunnalla oli mielenkiintoinen mahdollisuus
kuulla eduskunnan työsuojelun asiantuntijoita. Valiokunta
kiinnittääkin huomiota mietinnössään
lainkohtaan, joka käsittelee sopimisoikeutta. Kuuleminen
osoitti, että eduskunnassa, tuhannen henkilön
työyhteisössä, ilmenee saman kaltaisia
ongelmia kuin muissakin työpaikoissa. Eduskunnan poikkeuksellinen
asema huomioon ottaen on kuitenkin muistettava, että työsuojelulla
ja turvallisuudella saattaa olla poikkeuksellisen suuri merkitys.
Valiokuntakuuleminen oli hyvin avartava, ja toivonkin, että kehittämistarpeet
työsuojelun ja turvallisuuden näkökulmasta
otetaan vakavasti. Mielestäni erityistä huomiota
ja toimenpiteitä eduskunnassa kaipaisivat esimerkiksi työaikaseurannan
kehittäminen, organisaation uudelleenarviointi, työterveyshuollon
toimeenpanovalta ja työsuojelutoimikunnan kokoonpano.
Arvoisa puhemies! Tähän onkin luontevaa päättää,
ja näiltäkin osin, kun ilta on jo hyvin pitkällä,
toivon, että tämä laki omalta osaltaan
haastaa meidät kaikki edistämään
työntekijöiden ja työpaikkojen turvallisuutta.
Yleiskeskustelu päättyy.