7) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Poliisiammattikorkeakoulusta
ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Kari Tolvanen /kok:
Arvoisa herra puhemies! Maailma muuttuu kovaa vauhtia, jolloin myös
poliisin ja poliisikoulutuksenkin on muututtava. Jo tällä hetkellähän
Tampereella poliisikoulutuksessa annetaan korkeatasoista koulutusta,
(Hälinää — Puhemies koputtaa)
joten on täysin perusteltua, että koulutus muuttuu
ammattikorkeakoulutasoiseksi koulutukseksi. Näin ehdottomasti
pitää olla.
Ainoa huolenaiheeni on tämä opintososiaalisten
etuuksien muuttuminen. Tällä hetkellähän koulutuksessa
tarjotaan perustutkintoa suorittavalle kokelaspäivärahaa,
maksuton majoitus koulun asuntolassa ja ilmainen ruoka sekä ilmainen
terveydenhuolto. Nämä kaikki tulevat nyt poistumaan
tässä uudistuksessa, ja se huolettaa minua kahdestakin
syystä.
Ensinnäkin luulen, että poliisikoulutukseen enää ei
hakeudu sellaisia ihmisiä, jotka ovat vähän
iäkkäämpiä, joilla on perhe
ja joilla on jo yksi tutkinto olemassa. Heillä ei ole varaa
hakeutua tähän koulutukseen, kun nämä edut
putoavat pois. Se on sääli, koska poliisiorganisaatiossa kaivataan
nuorten lisäksi myös vähän kokeneempia
poliiseja siinä uran alkuvaiheessa. Se tasapainottaa tilannetta.
Toinen huono asia on, että tämmöinen
kampushenki häviää, kun oppilaat leviävät
ympäri kaupunkia, yhteisöllisyys vähenee.
Voi sanoa, että parhaimmillaan tämä yhteisöllisyys
on karsinut sieltä joukosta pois sellaiset henkilöt,
jotka eivät sinne kuulu, jotka kaikesta huolimatta testien
jälkeen siellä ovat, mutta nyt pahimmillaan tämmöinen
karsinta poistuu.
Mutta kaiken kaikkiaan tämä on oikein hyvä esitys,
lukuun ottamatta opintososiaalisten etuuksien muutoksia. Kannatan
muilta osin tätä täysin.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Otetaan tähän väliin mietinnön
esittely. Valiokunnan puheenjohtaja, edustaja Mattila, olkaa hyvä.
Pirkko Mattila /ps(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Esityksessä siis ehdotetaan
säädettäväksi uusi laki Poliisiammattikorkeakoulusta.
Hallintovaliokunta on antanut tästä mietinnön,
ja lausuntovaliokuntina ovat toimineet perustuslakivaliokunta ja
sivistysvaliokunta. Tämä laki siis korvaa poliisikoulutuksesta
annetun lain.
Hallintovaliokunta toteaa mietinnössään,
että poliisi on keskeinen sisäisen turvallisuuden
ylläpitäjä. Osaamisvaatimukset ovat jatkuvasti
kasvaneet, ovat jo nykyisin korkeat ja kasvavat yhä. Jo
pelkästään hiljattain uudistetut, vuoden
2014 alusta voimaan tulevat uudet poliisilaki, esitutkintalaki ja
pakkokeinolaki muodostavat yhdessä rikoslain kanssa vaativan
osaamiskokonaisuuden. Asiakirjojen julkisuutta ja salassapitoa sekä henkilötietojen
käsittelyä koskeva laaja sääntely on
esimerkiksi erilaista lupahallintoa koskevan normiston ohella tullut
jo aiemmin osaksi poliisin päivittäistä työtä.
Lisäksi Euroopan unioni -tason normisto tuo oman
lisänsä poliisin osaamisvaatimuksiin, ja on syytä mainita,
että erillislainsäädännössä on
laajalti asetettu poliisin tehtäväksi valvoa mitä moninaisimman
normiaineksen noudattamista.
Poliisiammattikorkeakoulun ensisijainen tehtävä on
antaa peruskoulutus poliisialalle tuleville ja johtamiskoulutusta
poliisitoimen esimiehille. Lisäksi oppilaitoksen tehtävänä on
tarjota tarvittaessa korkeakouluopetusta myös muiden sisäisen
turvallisuuden viranomaisten palveluksessa oleville henkilöille.
Poliisiammattikorkeakoulun tutkimustehtävä liittyy
poliisitoiminnan ja sisäisen turvallisuuden suunnitteluun
ja kehittämiseen sekä Poliisiammattikorkeakoulun
opetusta palvelevaan soveltavaan tutkimukseen. Valiokunta pitää perusteltuna
hallituksen esitykseen sisältyvää sisäiseen
turvallisuuteen liittyvää laaja-alaista Poliisiammattikorkeakoulun
tehtäväkenttää, ja myönteisenä nähdään,
että poliisitoimi on osana laajempaa sisäisen
turvallisuuden kokonaisuutta.
Valiokunta pitää perusteltuna Poliisiammattikorkeakoulun
erityinen tehtäväkokonaisuus huomioon ottaen,
että oppilaitos kuuluu jatkossakin sisäasiainministeriön
toimialaan. Tarkoitus on myös, että ammattikorkeakoulu
jatkaa toimintaansa Poliisihallituksen alaisuudessa. Näistä lähtökohdista
on luontevaa, että Poliisihallitus päättää myös
Poliisiammattikorkeakoulun toimintaan osoitettavasta rahoituksesta,
tutkintokoulutuksen aloituspaikkojen määrästä sekä opetus-,
tutkimus- ja kehittämistoiminnan tavoitteista.
Valiokunta pitää siis asianmukaisena, että ammattikorkeakoulun
toimintaa rahoitetaan valtion talousarvion poliisin toimintamenomomentilta.
Tämän lisäksi oppilaitoksella voi
olla jatkossakin maksullista julkisoikeudellista palvelutoimintaa,
esimerkiksi yksityisen turvallisuusalan kouluttajakursseja, ja liiketaloudellista
palvelutoimintaa, muun muassa poliisin ennalta ehkäisevää toimintaa
tukevia kursseja ja mahdollisesti myös koulutusvientiä.
Lopuksi hallintovaliokunta toteaa, että lainsäädännön
ja yhteiskunnan monimutkaistuminen sekä poliisin työvälineiden
monipuolistuminen ja teknistyminen ovat asettaneet poliisin perustyölle
sellaiset ammattitaitovaatimukset, jotka tosiasiassa siis edellyttävät
ammattikorkeakoulutason osaamista, ja tähän sisältyy
sitten myös ylempi ammattikorkeakoulututkinto jatkossa.
Näin ovat siis vastaavasti kasvaneet myös poliisin
johtamiselle asetetut vaatimukset. Valiokunta pitää välttämättömänä poliisikoulutuksen
uudistamista
kokonaisuudessaan korkea-asteen koulutukseksi.
Valiokunta on tehnyt tähän 1. lakiehdotukseen
valiokunnan muutosehdotukset ja esittää, että 2.
ja 4. lakiehdotus hyväksytään muuttamattomina.
Tämä mietintö ei ole yksimielinen vaan sisältää vastalauseen
mukaisia muutosehdotuksia.
Ritva Elomaa /ps:
Arvoisa puhemies! Poliisien koulutuksen sisältöä ja
tutkintorakennetta tulee kehittää kuten muidenkin
alojen koulutusta. Poliisialan perustutkinnon eli ammattikorkeakoulututkinnon
sekä jatkotutkinnon eli ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon
kohdalla en näe suurempia ongelmia. Toisaalta en odota
tämän uudistuksen tarjoavan mitään
erityisiä vastauksia opetuksen laatuun ja sisältöön
liittyviin kysymyksiin verrattuna nykyiseen tutkintomalliin.
Sen sijaan poliisitutkintoa opiskelevien opintojen aikaisten
oikeuksien ja velvollisuuksien sekä opintososiaalisten
etujen muuttamisen kohdalla olen kriittisempi. Kuten sivistysvaliokunta lausunnossaan
tuo esille, saattaa edellä mainittuihin seikkoihin liittyen
ilmetä käytännön ongelmia. Tästä johtuu
osin sivistysvaliokunnan kriittinen suhtautuminen hallituksen esitykseen. Myös
sivistysvaliokunnan kanta, jonka mukaan uudistuksen vaikutusten
laajamittaisen seurannan merkitys korostuu, viestii esityksen sisältöön
liittyvistä riskeistä liittyen esimerkiksi poliisikoulutuksen
laatuun sekä opintososiaalisten etuuksien muutosten vaikutukseen
poliisikoulutukseen hakeutuvien määrään
ja ikärakenteeseen.
Poliisit päätyvät ammatissaan mitä eriskummallisimpiin
tilanteisiin, joiden menestyksekäs ratkominen edellyttää monesti
nokkeluutta, rauhallisuutta ja hyvää tilannetajua.
Elämänkokemuksen ei voida katsoa ainakaan olevan
haitaksi poliisin työssä. Lisäksi on
toivottavaa, että poliisikoulutukseen hakeutuu erityyppisiä ihmisiä. Uudistuksen
tarkoitus on yhdenmukaistaa poliisiksi opiskelevien sosiaalietuudet
muiden opetus- ja kulttuuriministeriön toimialan ammattikorkeakoulujen
korkeakouluopiskelijoiden kanssa. Poliisikoulutuksen erityisluonteenpiirteistä johtuen
en pidä tätä ratkaisua perusteltuna.
Esimerkiksi Maanpuolustuskorkeakoulu sopisi paremmin vertailukohteeksi
tarkasteltaessa poliisiopiskelijoiden sosiaalisten etuuksien kehittämistä.
Etuuksien, erityisesti asumisedun, heikkenemisen seurauksena esimerkiksi
perheelliselle henkilölle poliisiopintojen suorittaminen
voi käydä mahdottomaksi haasteeksi. Tämä ei
palvele koulutuksellisen tasa-arvon toteutumista eikä liiemmin
Suomen poliisinkaan etua.
Eeva-Johanna Eloranta /sd:
Arvoisa puhemies! On tärkeätä uudistaa
Poliisiammattikorkeakoulussa suoritettavia tutkintoja koskevat säännökset.
Poliisin osaamisvaatimukset ovat vuosien aikana jatkuvasti kasvaneet,
ja poliisin rooliin kohdistuukin enenevässä määrin
monenlaisia odotuksia niin kansainvälisissä kuin
kotimaisissa ja myös paikallisissa yhteyksissä.
Työkenttä on hyvin laaja, ja tutkintokoulutuksessa opiskeleville
on kyettävä antamaan monipuolisia valmiuksia.
Onkin tärkeätä uudistaa poliisikoulutus
kokonaisuudessaan korkea-asteen koulutukseksi. Uusimuotoinen koulutus
mahdollistaa entistä paremman palvelutuotannon poliisilta.
Tärkeä lähtökohta on, että koulussa
suoritettavat ammattikorkeakoulututkinnot ovat sisällöltään
ja laajuudeltaan rinnastettavissa muihin ammattikorkeakouluissa
suoritettaviin tutkintoihin.
Osaamisvaatimusten nousu edellyttää muutoksia
koulutuksen sisällössä. Tämä edellyttää Poliisiammattikorkeakoulun
henkilökunnankin osaamisen kehittämistä,
panostamista yhä enemmän kansainvälistymiseen,
tutkimus- ja kehittämistoiminnan lisäämistä,
uudistuksen systemaattista arviointia sekä sitä,
että uudistuneen koulutuksen toteutukseen varataan myöskin
sen edellyttämät voimavarat. Hallituksen esityksestä ei ilmene,
miten opetussuunnitelmatyötä, henkilökunnan
kehittämistä ja kasvavaa kansainvälistymistä sekä tätä tutkimus-
ja kehittämistoiminnan kasvattamista resursoidaan, ja tämä on
hieman valitettavaa.
On huomattavaa, että Poliisiammattikorkeakoulussa koulutetaan
erityisosaajia erityisammattiin. Sen vuoksi myös Poliisiammattikorkeakoulua
koskevassa lainsäädännössä tulee
ottaa näiden tehtävien vaatimat erityispiirteet
huomioon.
Hallitus esittää myös Poliisiammattikorkeakoulun
opiskelijoiden opintososiaalisten etujen uudistamista, ja tavoitteena
on yhdenmukaistaa nämä etuudet muiden vastaavien
opiskelijoiden kanssa, jotka ammattikorkeakouluissa opiskelevat,
ja myöskin vähän kokonaissäästöjä on
tarkoitus saada aikaan.
Nykyisin poliisin perustutkintoa suorittava poliisikokelas saa
Poliisiammattikorkeakoulun järjestäminä opintososiaalisina
etuina kokelaspäivärahaa sekä maksuttoman
ruokailun, majoituksen ja terveydenhoidon, ja opintotukilain mukaisena
opintotukena myöskin voi saada opintorahaa tietyin edellytyksin,
myöskin asumislisää ja opintolainan valtiontakausta,
jos sitä tarvitsee. Säännösmuutosten
jälkeen kuitenkin opiskelija saisi ensimmäisen
lukuvuoden aikana tästedes normaalia opintotukilain mukaista
opintotukea ja ateriatukea. Toisena vuonna, kun opiskelija olisi harjoittelussa,
hän saisi normaalia VESin mukaista palkkaa eikä saisi
näin ollen opintotukea. Kolmantena vuotena opiskelija saisi
jälleen opintotukea ja ateriatukea.
On sinänsä oikein, että opintososiaaliset
etuudet ovat mahdollisimman samanlaiset samalla koulutusasteella
opiskelevilla. Poliisikoulutus tulee kuitenkin edelleenkin poikkeamaan
monilta keskeisiltä osin muista ammattikorkeakouluista.
Sitä vaatii poliisikoulutuksen luonne turvallisuuteen liittyviin
tehtäviin kouluttamiseksi. Huomattavaa myös on,
että eduskunnassa on parhaillaan
käsiteltävänä myös
hallituksen esitys Rajavartiolaitosta koskevan lainsäädännön muuttamiseksi,
jossa sen piiriin kuuluvien koulutettavien opintososiaalisia etuuksia
esitetään yhdenmukaistettaviksi Maanpuolustuskorkeakoulussa
opiskelevien etuisuuksien kanssa. Erityisluonteensa vuoksi näiden
kahden toimialan koulutus olisi mielestäni luonteva ja
oikea vertailukohta myös poliisikoulutuksessa olevien etuuksille.
Hallituksen esitys Poliisikoulua koskevaksi lainsäädännöksi
onkin tältä osalta ongelmallinen.
Hallituksen esityksessä ei ole riittävästi
huomioitu opintososiaalisten etujen poistamisesta aiheutuvia seurauksia,
muun muassa sitä, miten se vaikuttaa koulutukseen hakeutumiseen
tai opintojen aikaisen työssäkäynnin
aiheuttamaan opintojen pitkittymiseen. Opintososiaalisten etujen poistuminen
aiheuttaa monille eri puolilla Suomea asuville perheellisille hakijoille
ylivoimaisen esteen. Moni nyt koulutuksessa oleva vanhempi alanvaihtaja
ei olisi voinut aloittaa opintoja ilman maksutonta majoitusta. Muutos
voi siten johtaa muun muassa koulutuksen aloittaneiden keski-iän
alentumiseen nykyisestä, ja samalla tavalla menetetään
arvokasta elämänkokemusta, jota nyt vähän
vanhemmilla opiskelijoilla on. Myös poliisikoulutuksessa
olevien mahdollisuudet työskennellä koulutuksen
ohella ovat poikkeavat muihin ammattikorkeakouluopiskelijoihin verrattuna.
Olisi ollut välttämätöntä,
että olisi vielä selvitetty opintososiaalisten etujen
muuttamisen vaikutukset kokonaisuutena poliisikoulutukseen hakeutumiseen
ja harkittu, onko hallituksen esittämä muutos
valtion ydintoimintoihin kuuluvan turvallisuuskoulutuksen kokonaisuuden
kannalta tarkoituksenmukainen.
Sivistysvaliokunnalle esitettiin myös huoli varustuksen
säilyttämisestä maksuttoman majoituksen
poistuessa. On valitettavaa, että hallituksen esityksen
perusteluissa ei ole selvitetty, miten varustukset jatkossa voidaan
tarkoituksenmukaisesti säilyttää vai
löytyykö näitä unohtuneita poliisitarvikkeita
jatkossa esimerkiksi Hervannan bussin takapenkiltä.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Täällä ilmeisesti on salin tekniikassa
ongelmia, niin että paikalta ei voi tällä hetkellä varata
puheenvuoroja. — Onko näin? — Tämä tarkoittaa
sitä, että sen voi notaarille ilmoittaa, parhaiten
täyttämällä lappuun oman nimensä ja
toimittamalla sen tänne, sitä kautta pääsee
myös puhumaan.
Pauli Kiuru /kok:
Arvoisa herra puhemies! Poliisialan perustutkinto on jatkossa
ammattikorkeakoulututkinto ja jatkotutkinto ylempi ammattikorkeakoulututkinto.
Tutkinnon tason nostaminen kasvattaa poliisikoulutuksen ja poliisin
ammatin arvostusta entisestään. Tämä on
hyvä asia, ja pidimme sitä erittäin hyvänä sivistysvaliokunnassa,
jossa lausunnon asiasta teimme.
Pienenä ongelmana koen sen, että uudistuksen
myötä varttuneempien, mahdollisesti perheellisten,
henkilöiden hakeutuminen voi vaarantua näiden
opintososiaalisten etuisuuksien muuttumisen myötä.
Tässä on se vaara, että henkilöt,
joilla on jo joku toinen tutkinto tai koulutus, eivät hae
tähän poliisikoulutukseen, ja se on tietysti menetys
poliisikunnassa, koska myös muuta osaamista sillä puolella
tarvitaan.
Hyvä asia on se, että tämä muutos
yhdenmukaistaa koulutuskenttää. Kuulemisen aikana
ainakin minulle vahvistui se käsitys, että itse
tärkeänä pitämäni asia,
koulutusvienti ja tilauskoulutuksen mahdollistaminen, jatkossa helpottuu. Jonkin
verran sitä on jo Tampereen Poliisikoulusta tehty, ja kokemukset
ovat olleet hyviä. Erinomaisesti johdettu koulu ja hieno
yksikkö.
Pieni harmi on kyllä tämä, jota pitää seurata, mihin
tässä nyt aikaisemmatkin puhujat ovat viitanneet.
Eli kun opintososiaaliset edut muuttuvat, asuminen muuttuu, niin
tämä yhteisöllisyys häviää.
Tämä on sellainen koulutushaara, jossa porukka
kasvaa yhteen, heidän pitää pystyä toimimaan
yhdessä, ja jos siihen henkeen, kulttuuriin ei sovellu,
niin se tulee siinä koulutuksen aikana ilmi, ja nyt kun
tämmöistä yhteisöllisyyttä ei
ole, niin se tulee siltä osin muuttumaan.
Hallituksen esitykseen on esitetty muutosta, että lukion
oppimäärä riittäisi, ja se on
kyllä ihan oikeansuuntainen muutos tähän
hallituksen esitykseen.
Mika Kari /sd:
Arvoisa herra puhemies! Tällä lailla on nyt
tarkoitus siis yhdenmukaistaa suomalaista ammattikorkeakouluopiskelua.
Poliisikoulutuksen opintososiaalisia etuuksia heikennetään
vastaamaan muiden alojen vastaavaa ammattikorkeakoulutasoa. Sinänsä on
siis perusteltua, että eri alojen opiskelijoilla on keskenään yhdenmukaiset
opintososiaaliset edut. On kuitenkin syytä muistaa, ja
erityisesti nyt tässä tapauksessa kiinnittää huomiota
siihen, että sosiaalisten etuuksien vähentäminen
poliisin koulutuksessa voi, niin kuin täällä aikaisemminkin
on todettu, vähentää rekrytoitumishalukkuutta
poliisin ammattiin.
Poliisiasiain neuvottelukunnan puheenjohtajana ja hallintovaliokunnan
jäsenenä haluan erityisesti painottaa sitä,
että näiden nyt tehtävien päätösten
seurantaan on erityisesti laitettava voimia. Poliisikoulutuksen
laatua ei saa heikentää, sillä poliiseja
me emme tässä tasavallassa kouluta minkään
muun organisaation tarpeisiin kuin valtion itsensä. Hallintovaliokunta
on mietinnössään hyvin kiinnittänyt
huomiota näiden päätösten seurantaan
ja päätösten vaikutusten arviointiin,
koskien muun muassa, kuten tässä edellä on todettu,
tähän kampushenkeen liittyviä asioita mutta
muutenkin laajemmin mietinnössään tärkeiksi
katsomiaan asioita. Siltä osin olen hyvin tyytyväinen
valiokunnan mietintöön.
Timo Heinonen /kok:
Arvoisa puhemies! Oikeastaan halusin vain antaa kiitosta hallintovaliokunnalle,
että he ovat omassa mietinnössään
hieman helpottaneet tuota poliisikoulutukseen pääsyä.
Minun mielestäni se on aivan riittävä vaade, että on
lukion oppimäärä suoritettu, eli ei enää vaadita
tulevaisuudessa välttämättä ylioppilastutkintoa,
vaan tuo päästötodistus lukiosta on riittävä.
Ja hyvä, että nämä vanhat muut
tiet säilyvät, eli aika monet voivat hakeutua
poliisin koulutukseen esimerkiksi Palo-opiston ja tämäntyyppisen
koulutuksen kautta taikka ammatillisen muun koulutuksen kautta.
On ensiarvoisen tärkeää, että nämä polut
ovat yhteneviä.
Pidän myös, arvoisa puhemies, myönteisenä sitä,
että nämä opintososiaaliset etuudet tuodaan nyt
samalle viivalle. Tätä työtä on
tehty muidenkin vastaavantyyppisten opintojen parissa jo viime kaudella,
ja on hyvä, että pääsemme nyt
myös poliisimiesten ja -naisten osalta tässä samaan
tilanteeseen kuin muissa ammateissa ja muihin ammatteihin tähtäävissä koulutuksissa.
Arvoisa puhemies! Toivon, että tämä osaltaan avaa
teitä myös maahanmuuttotaustaisille henkilöille
poliisin työhön. Siitä on erittäin
myönteisiä kokemuksia niin Suomesta kuin monesta muusta
maasta, kun saadaan myös maahanmuuttotaustaisia toimimaan
vartijan tehtävissä mutta myös poliisin
tehtävissä. Toivottavasti myös täältä aukeaa
niitä teitä, jotka tuovat heitä tähän tärkeään
ja vastuulliseen tehtävään.
Lauri Heikkilä /ps:
Arvoisa puhemies! Nyt kun poliisikoulutusta ollaan korottamassa
ammattikorkeakoulutasoiseksi, niin toivoisin, että poliisikoulutukseen
lisättäisiin pakollisena myöskin ensiaputaitojen
opettaminen tuleville poliiseille. Vuonna 2001 törmäsin
ikävällä tavalla tähän
poliisien taidottomuuteen. Poikani tukehtui auton alle. Neljä poliisia
oli onnettomuuspaikalla, kukaan ei kyennyt auttamaan — kaksi jopa
lähti onnettomuuspaikalta pois. Sen jälkeen, kun
selvittelin tilannetta, kävi ilmi, että poliisikoulutukseen
kuului ensiapukoulutus vain vapaaehtoisena ja suurin osa poliisikokelaista
ei sitä suorittanut. Eiväthän poliisit
voi auttaa edes toisiaan, jos ei heillä ole ensiaputaitoja.
Toivoisin, että tässä tilanteessa otettaisiin
huomioon tämä asia ja lisättäisiin
koulutukseen ensiaputaitovaatimuksia.
Rakel Hiltunen /sd:
Arvoisa puhemies! Edustaja Heikkilä kiinnitti huomiota
tähän poliisien koulutuksen sisältöön
jatkossa. Hallintovaliokunnan kuulemisessa kyllä nousi
myös vahvasti esille sellainen huoli, että kun
tätä koulutuksen, sanotaanko, tasoa nostetaan — täällä on käytetty
sitä ilmaisua, myös asiantuntijaedustaja — niin
silloin pitää pitää huoli siitä,
että poliisin tämä kenttävaiheen
opiskelu ei supistu vaan pidetään huoli, että poliisi
edelleen säilyttää siinä koulutuksessa
sen motivaation ja taidot siihen käytännön
työhön kentillä, kotihälytyksissä ja vastaavissa.
Arvoisa puhemies! Vielä haluaisin todeta, että tämä hallintovaliokunnan
muutos hallituksen ehdotukseen koski juuri sitä, että kelpoisuusedellytys
hakea koulutukseen on niillä, joilla on lukion opinnot
takanaan mutta ei välttämättä ainoastaan tätä ylioppilastutkintoa,
ja tämä lukion oppimäärä on
sama kuin muillakin ammattikorkeakouluopiskelijoilla.
Sitten tämä kampusajattelu on tuotu täällä huolenaiheena
esille, ja minusta se on kyllä ollut aika vahva poliisin
ammatti-identiteetin kehittäjä, että poliisiopiskelijat
ovat asuneet siellä samalla kampusalueella.
Mielestäni tuohon edustaja Karin täällä tuomaan
ajatukseen, että seurantaa pitää voida
suorittaa, voisi liittää myös täällä nyt
evästyksenä tulleet puheenvuorot vielä.
Pirkko Mattila /ps:
Arvoisa puhemies! Täällä on jo monesta
suusta todettu se sama huoli kuin tässä perussuomalaisten
vastalauseessa koskien opintososiaalisia etuuksia. Jotenkin kuulostaa
siltä, että myöskin ehkä sivistysvaliokunnan jäsenillä on
tämä jäänyt vähän
kaihertamaan hampaankoloon. Toki hallintovaliokunta on myös
tästä keskustellut ja ottanut esille mietinnössään
sen, että seuranta nimenomaan koskien muutoksia, muitakin,
on välttämätöntä. Mutta varmasti
myös tämä esiin tuotu ajatus siitä,
että mitä tälle kampusalueelle tapahtuu...
Se on varmasti kuitenkin tämän poliisikoulutuksen
kannalta ollut se hyvä yhteisöllinen tekijä Tampereella.
Niinpä perussuomalaiset ovat tehneet vastalauseen mukaiset
ehdotukset, että 2. ja 4. lakiehdotus hyväksytään
hallintovaliokunnan mietinnön mukaisina ja ensimmäiseen
lakiehdotukseen tehdään pykälämuutokset
2 ja 19 §:iin ja 3. lakiehdotus hylätään.
Perusteluna on nimenomaan tämä opintososiaalisten
etuuksien kaventaminen.
Muutoin minä voin myös vain kiitellä sitä uudistusta,
mitä ollaan tekemässä nimenomaan poliisin
lisääntyvien haasteitten kannalta. Olen hyvilläni
siitä, että valiokunta yksimielisesti myöskin
päätyi tähän hakukelpoisuuden
linjaamiseen muun ammattikorkeakoulun hakukelpoisuuden mukaisesti,
elikkä sinne muutettiin tämä lukion oppimäärä.
Haluan vain toivottaa menestystä tuleville Poliisiammattikorkeakoulun
opiskelijoille.
Eeva-Johanna Eloranta /sd:
Arvoisa puhemies! Tuo, mitä edustaja Heikkilä kertoi,
ettei todellakaan ensiapukoulutus kuulu poliisin tutkintoon, on
todella aikamoinen yllätys, ja olisi todella hyvä,
että se saataisiin jatkossa sitten osaksi sitä poliisitutkintoa.
Ei tietenkään riitä, että se
ensiapukoulutus annetaan kerran, vaan sitä pitää sitten
ylläpitää määrävuosina.
Tosiaan tässä ytimenä, mikä ainakin
itselläni jäi hampaankoloon, on todellakin tämä vaara
siitä, että tämä poliisikampus
ja sen tämmöinen yhteisöllinen merkitys
sitten häviää, mutta varmasti voidaan
löytää tapoja, joilla se poliisikampus voidaan
säilyttää, vaikka sillä tavalla,
että poliisiopiskelijat saavat etusijan hakeutua näihin asuntoihin
ja että niissä on edulliset vuokrat tai jotakin
tällaista. Mutta varmasti, jos hyvää tahtoa
riittää, se kampuksen merkitys voidaan tälläkin
hallituksen esityksellä säilyttää.
Lauri Heikkilä /ps:
Arvoisa puhemies! Kannatan edustaja Mattilan tekemiä muutosehdotuksia
ja hylkäysehdotusta.
Mika Kari /sd:
Arvoisa herra puhemies! Halusin vielä sanoa sen, että tähän
kampusajattelun tärkeyteen valiokunnassa kiinnitti huomiota
erityisesti edustaja Hiltunen, ja on hyvä huomata täällä salissakin,
että tälle huolelle ja ajatukselle tukea löytyy.
Mutta haluan vielä käyttää puheenvuoron,
kun täällä salissa on käytetty
puheenvuoroja myös siihen suuntaan, että Poliisiammattikorkeakoulun
etuuksia olisi pitänyt verrata enemmänkin rajavartiokoulutuksessa
käytettäviin koulutuksen etuuksiin. On kumminkin
syytä muistuttaa siitä rakenteellisesta tosiasiasta,
että rajavartiokoulutus ja Rajavartiolaitos ovat osa Puolustusvoimien
organisaatiota, ja on luonnollista näin ollen, että Rajavartiolaitoksen
koulutusta verrataan pikemmin Puolustusvoimien omaan koulutukseen ja
sisäisen turvallisuuden toimijana poliisin ammattikorkeakouluopetusta
muuhun vastaavaan koulutukseen.
Kari Tolvanen /kok:
Arvoisa herra puhemies! Todella edustaja Hiltunen otti tärkeän
asian esille, että pelkkää teoriakoulutusta
ei missään tapauksessa pidä siellä olla.
Sitäkin pitää olla, mutta kun poliisi
kuitenkin ainakin alkuvaiheessa toimii kentällä ihmisten
parissa vaikeissa tilanteissa, niin se käytännön
koulutus pitää siellä turvata, ja nythän
siellä on hyvä koulutuskaupunki jo olemassa ja
myös työssä harjoittelu opettaa poliiseja
erilaisiin tilanteisiin.
Kun tässä tämä ensiapu tuli
esille, niin ihmettelen kyllä suuresti, etteikö siellä ole
hätäensiavun koulutusta. Minä en nyt
satavarma asiasta ole, mutta kyllä lähes 99 prosentin
varma olen, että hätäensiapukoulutus
siellä koulutuksessa on, ja itsekin olen sen kyllä käynyt,
kun tuon putken läpi olen aikoinaan mennyt. Tämä asia
täytyy tarkastaa. Mutta ihmettelen suuresti, jos ei siellä näin
käytännönläheistä ja
tärkeätä taitoa opetettaisi, ja jos ei
opeteta, niin sitten se pitää ehdottomasti lisätä sinne
opintosuunnitelmaan.
Pirkko Mattila /ps:
Arvoisa puhemies! Minulla on tämän kuun loppuun
asti voimassa oleva ensiapukouluttajan kurssi, niin että uskallan nyt
sitten ehkä hivenen ottaa kantaa.
Luulen, että ongelma on enemmän siinä,
että se hätäensiapukoulutus on annettu
mutta sitä hätäensiapua ei uskalleta
antaa. Kynnys on kuitenkin yllättävän
suuri, jos niitä tilanteita ei ole tullut. Ikävä kyllä ensiavun
antamisesta on sanottava näin, että vain kokemus
tuo sitten lisää sitä varmuutta, ja kukapa
sitä kokemusta ensiaputilanteesta nimenomaisesti haluaa.
Mutta on ihan hyvä tuoda nämä asiat tietoon,
ja kun meillä on täällä hallintovaliokunnan
jäseniä ja varajäseniä paikalla,
niin varmaan tähän voimme kiinnittää jatkossa
huomiota.
Mutta vielä haluan nostaa esille sen asian, mitä edustaja
Hiltunen ansiokkaasti tässä toi esille ja myöskin
edustaja Tolvanen, tämän työssäoppimisen
merkityksen. Siihen myös hallintovaliokunta on ottanut
mietinnössään kantaa, ja asiantuntijakuulemisissa
ja keskusteluissa näitä asioita käytiin
läpi. Meillä on ammattikorkeakouluista jo kokemusta
Suomessa, hyvistä rakenteista, tosin ne nyt ovat eri organisaatiossa
kuin Poliisiammattikorkeakoulu, mutta jos vain sellaista hyvää suunnittelua — ja
miksipä ei olisi hyvää suunnittelua — tässä harjoitetaan,
niin näen, että tässä koulutuksessa
nyt, kun se pitenee ja tulee ylempi ammattikorkeakoulututkinto,
on kyllä valtavasti mahdollisuuksia todella semmoiseen
työssäoppimisen hyvään kehittämiseen.
Siinäkin haluan toivottaa menestystä, en pelkästään nyt
enää opiskelijoille, vaan myös sitten
ammattikorkeakoulun opettajille ja rehtorille ja lehtoreille.
Yleiskeskustelu päättyi.