Annika Lapintie /vas:

Rouva puhemies! Lakialoitteeni tarkoituksena on muuttaa perusopetuslakia ja siellä lukua, jossa säännellään oppivelvollisuutta sekä oppilaan oikeuksia ja velvollisuuksia. 30 §:n otsikko on Oikeus saada opetusta. Aloitteen tarkoituksena olisi pienentää luokkakokoja. Pykälämuotoilu on seuraavan sisältöinen: "Opetusryhmät tulee muodostaa siten, että opetuksessa voidaan saavuttaa opetussuunnitelmassa asetetut tavoitteet. Jokaisessa opetusryhmässä saa olla kutakin opettajaa kohden enintään 20 oppilasta."

Perusteluna sille, miksi mielestäni tarvitaan tällainen laissa säännelty luokkakoon enimmäisraja, on se, että lama-ajan säästöjen myötä kouluissamme luokkakokojen ryhmäkoot kasvoivat koko ajan. Tällä hetkellä suurimmissa luokissa yksi opettaja voi paimentaa jopa 36:ta oppilasta. Kun on katsottu näitä tilanteita, niin mielestäni 20 oppilaan koko olisi se ehdoton maksimi. Suuressa ryhmässä opettajan on aivan mahdotonta huomata kaikkien oppilaiden tarpeita. Toki täytyy tunnustaa, että vaikka tarve huomattaisiinkin, niin aina siitä ei ole edes hyötyä, koska samaan aikaan kun on karsittu määrärahoja niin, että opetusryhmien koko on kasvanut, on karsittu myös määrärahoja niin, että ei ole tarjolla tukipalveluita. Ei ole kerta kaikkiaan mahdollista ohjata oppilasta lakisääteiseen tukiopetukseen tai erityisopetukseen, vaikka lääkäri sitä suosittelisi ja opettaja olisi sen huomannut. Mutta se on sitten toinen ongelma ja siihen on puututtava myös ja, totta kai, on itsestäänselvää, että koulumme tarvitsevat lisää rahaa.

Mutta tähän opetusryhmien kokoon.

Kun vähän aikaa sitten täällä käsiteltiin koululakiselontekoa, siinä ei ole puututtu tähän oppilasryhmien kokoon, vaan halutaan ohjata suosituksilla, että kunnat ymmärtäisivät järjestää opetuksen niin, että luokkakoko olisi järjellinen. Näinhän ei ole käynyt, vaan ympäri Suomea on liian suuria luokkia.

Kun sivistysvaliokunta käsitteli koululakiselontekoa, se ei myöskään ottanut luokkakokoon kantaa. Samalla tavalla tässä valiokunnan käsittelyssä aivan liian vähälle jäivät yleensä koululaisten työaika ja työolot. Kiinnitettiin kyllä muihin ongelmiin huomiota ja muistettiin aivan oikein tietenkin kehua sitä, että kansainvälisessä vertailussa koululaisemme pärjäävät hyvin. Siitä huolimatta unohtuvat koululaisten työsuojelu ja yleensä koulun työolot: kiire, levottomuus. Oppilaat itse kokevat sen suurena ongelmana. Erityisesti niin sanotut kiltit ja tunnolliset tyttöoppilaat saavat päänsärkykohtauksia ja tulevat joka päivä koulusta kotiin itku kurkussa. Osasyynä siinä on ei suinkaan mikään koulukiusaus vaan nimenomaan se, että tilanne koulussa on liian suurien luokkien takia hälisevä ja kestämätön.

Ihan omakohtaisesti muistan, että kun tyttäreni kolmannesta kuudenteen luokkaan oli 32 oppilaan luokassa, kyllä hän hyvin surullinen siitä oli ja se hänen käyttäytymisessään oli huomattava ongelma. Toki myös nämä meluisat pojat kärsivät siitä, ja erityisesti heidänkin osaltaan tarvittaisiin pienempiä kokoja, niin että opettajalla riittää kaikille oppilaille aikaa.

Sen lisäksi, että kuntien päättäjät — tai me, monet meistäkin ovat kuntiensa valtuustoissa — eivät ole kiinnittäneet riittävästi huomiota koululaisten työsuojeluun, on tavallaan väärien kasvatuksellisten ideoiden mukana menty lisäämään luokattomuutta. Joillekin oppilaille se voi sopia, mutta kokonaisuudessaan yleensä luokattomassa ryhmässä opiskelu on hyvin levotonta eikä luo sellaista kiinteää ryhmää, jota kasvava ja kehittyvä lapsi ja nuori tarvitsisi. Uskon, että tällainen luokkakoon sääntely olisi ratkaisu siihenkin ongelmaan ja samalla panisi opettajat ja varsinkin rehtorit ja koulupuolen virkamiehet kunnissa miettimään, onko järkevää järjestää opetusta niin, että saman päivän aikana lapsi monessa eri ryhmässä opiskelee ja sitä tuttua luokkatoveria ei enää olekaan. Kun tämä suuntaus on mennyt yhä nuorempiin ja nuorempiin oppilaisiin, niin mielestäni meidän täällä eduskunnassa on syytä siihen puuttua ja se katkaista.

Sen lisäksi, että kouluissa on levotonta ja isot, hälisevät ryhmät, jotka vielä vaihtuvat, vanhempien työelämän kiristynyt tahti jättää lapset yhä nuorempina omiin oloihinsa. Kun tähän vielä lisätään se, että pitkän työpäivän ja usein useidenkin ylityötuntien jälkeen vanhemmat eivät jaksa keskittyä lastensa juttuihin ja murheisiin ja olla läsnä niin kuin kuuluisi, ja kun sitten vielä koulussa on liian suuret luokkakoot, ei tarvitse ihmetellä niitä ongelmia, joita välillä aika raflaavinkin otsikoin joudumme seuraamaan.

Iso luokkakoko ei ole ongelma pelkästään yläasteella ja peruskoulussa, vaan sama ongelma esiintyy jo esiopetuksessa ja päivähoidon ryhmäkoossa. Mielestäni myös näihin tulee puuttua, koska on tärkeää, että lapsi saa koko kehittymisen ajan myös kodin ulkopuolella pitkäjänteisiä ihmissuhteita. Erityisesti, jos on sellaisia perhetilanteita, että niitä pitkäjänteisiä ihmissuhteita ei aina siellä perhepuolellakaan riitä, silloin se, että on sama opettaja riittävän pienessä ryhmässä ja samat luokkatoverit, on hyvin tärkeä selviytymisen perustaito, joka tulevaisuudessa jokaiselle lapselle myös sitten myöhemmässä elämässä on sellainen hyvä perusta, jolle voi rakentaa.

Monessa kunnassa on edelleenkin tänä syksynä kaikista näistä ongelmista huolimatta lähdetty säästölinjoille koulutoimessa. Mitäpä muuta koulutoimen säästäminen tarkoittaa kuin edelleen luokkakokojen kasvattamista ja opetuksen tuntimäärien pienentämistä? Tämän vuoksi katson, että suositusluontoiset vaatimukset riittävän pienistä luokkako’oista eivät riitä, vaan tarvitsemme lakipykälää. Toivonkin, että tämä lakialoitteeni olisi sysäyksenä sille, että tällainen muutos saadaan aikaiseksi.

Lauri Kähkönen /sd:

Arvoisa puhemies! Tulin tänne puhujakorokkeelle, kun en ole aivan varma, että olisin selvinnyt siinä kahdessa minuutissa, enkä varmaan olisi selvinnytkään, tästä puheenvuorosta.

Ensinnäkin, ed. Lapintien tekemän lakialoitteen tarkoitus, tavoite, on sinänsä hyvä. Nämä omat ajatukseni tulevat siltä pohjalta, että opetustyössä noin 30 vuotta olen ollut mukana ja sinänsä läheltä seurannut, joskin perusopetuksen puolella vuodet ovat varsin vähäiset.

Suurimmat ryhmät käsittääkseni ovat juuri perusopetuksen alimmilla luokilla. Niin sanotulla yläasteella ryhmäkoot vaihtelevat totta kai paikkakunnasta mutta myös opetettavasta aineesta riippuen. Hyvin keskeisessä asemassa tietysti siinä, millaisissa ryhmissä opetusta annetaan kouluissa, ovat ne resurssit, mitkä kunnalla on, mitkä kunnasta on kohdennettu asianomaiseen kouluun, ja tähän tietysti vaikuttaa paitsi kunnan taloudellinen tilanne myös totta kai luottamushenkilöiden koulutusmyönteisyys ja koulun tasolla koulun johtaja, koulun rehtori, millä tavalla hän käytettävissä olevia resursseja jakaa.

Henkilökohtaisesti kannatan kuitenkin joustavuutta ryhmäko’oissa. Myönnän, että erittäin monilla paikkakunnilla oppilaitoksissa ryhmäkoot ovat liian suuret, mutta jos esimerkiksi perusopetusta tarkastellaan, niin kun taitoaineista puhutaan, esimerkiksi tekninen työ, kotitalous jne., opetusryhmien on oltava huomattavasti pienemmät kuin reaaliaineissa. Niissä ryhmät voivat olla suuremmat. Mitä pienempi opetusryhmä on, sitä todennäköisempää tietysti on se, että järjestyshäiriöitä ei synny, tai jos niitä syntyy, niihin voidaan tavallaan helpommin puuttua. Mutta tähdennän sitä, että opetusryhmän kokokaan ei välttämättä aina ratkaise asiaa. Hyvin tähdellinen, erittäin merkittävässä asemassa luokkahuoneessa, on myös asianomainen opettaja. Vaikka se on harvinaisempaa, tosiasia on se, että kaikki opettajat, niin kuin muistakin työpaikoista puhutaan, eivät ole oikeassa ammatissa. Myös henkilöstä riippuu se, minkälaisiin oppimistuloksiin luokassa päästään, miten pystytään motivoimaan nuoria.

Mutta tietysti tässä lakialoitteessa peräänkuulutetaan työrauhaa ja siinä mielessä sitä, että opetusryhmän enimmäiskoko laissa sidottaisiin 20 oppilaaseen. Tähdennän vielä, että todella tämä tavoite on hyvä ja opetusryhmien kokoja tulisi pienentää. Liian suuria ryhmiä varmasti on kaikilla kouluasteilla, mutta se, että päästäisiin esimerkiksi 20 oppilaaseen, ja uskon, että myös lakialoitteen allekirjoittaja ed. Lapintie sen tietää, ei tällä hetkellä ole vielä realistista, mutta monissa tapauksissa varmasti jo kunnan sisällä pystyttäisiin paremmin kohdistamaan resurssit ja miettimään tosiaan, missä ryhmissä, missä kouluissa, millä asteilla opetusryhmien kokoja pitäisi tarkentaa.

Mutta vielä kerran tähdennän sitä, että tähänkin asiaan niin kuin moneen muuhun merkittävästi vaikuttaa myös kuntatalous. Tällä hetkellä erittäin monet kunnat ovat taloudellisissa vaikeuksissa, eletään tietynlaista murroskautta. Tässäkin talossa tälläkin viikolla ja viime viikkoina on monissa yhteyksissä puhuttu valtionosuusjärjestelmän kokonaisuudistuksesta, muutaman viikon sisällä päätetään harkinnanvaraisista avustuksista jne.

Eli, arvoisa puhemies, pyrittäköön myös näitä opetusryhmiä pienentämään kunnissa ja eri kouluissa, mutta muistutan myös, että kun pedagogisesti oikealla tavalla jaetaan näitä ryhmiä, sillä tavalla voidaan myös eri oppiaineitten osalta tilannetta parantaa. Totta kai myös opettajien koulutukseen on panostettava. Paitsi silloin, kun tutkintoon valmistaudutaan, varmasti myöhemmissäkin vaiheissa se on erittäin merkittävä.

Leea Hiltunen /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Lapintien aloite on aivan oikea. Mielestäni tähän sisältyy hyvin periaatteellinen kysymys. Haluan kysyä sitä, etenevätkö monet hyvät asiat, tavoitteet, joita on valiokunnissa sisällytetty mietintöihin, ei aina välttämättä edes lausumina tai ponsina, mutta teksteihin, onko niin, että tavoitteet ovat hyvät lastemme ja nuortemme hyvinvoinnin edistämiseksi ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseksi, mutta se konkreettinen, arkinen elämä onkin vähän jotain muuta. Mielestäni se on nyt vakava kysymys, auttavatko tällaiset suositukset, normit, vai onko tarvetta asettaa lakipykäliin tällainen konkreettinen tavoite, jota myös seurataan kunnissa ja joka velvoittaa kuntia.

Olen vahvasti kallistumassa siihen, että tämän lakialoitteen tavoitteeseen on päästävä, koska näyttää enenevässä määrin siltä, että meillä kouluissa eivät ainoastaan opettajat ole väsyksissä, on työssä uupumuksen piirteitä vaan myöskin lapset ovat häiriintyneitä. Monien tutkimusten mukaan voidaan se osoittaa. Koen, että tämä on lasten ja nuorten laiminlyöntiä, ja se tulee myöhemmin yhteiskunnalle erittäin kalliiksi. Totta kai, jos tämäkin lakipykälä näin asetetaan, on arvioitava se, miten se kohdennetaan. On joskus varmaan pienempiäkin luokkia kuin 20:n oltava.

Ed. Lapintien puheenvuorossa nousi erittäin merkittäviä asioita esille, näitä muita erillisiä kysymyksiä eli juuri tukipalvelujen ja erityispalvelujen, erityisopetuksen tarve. Siellä on merkittävä vaje, ja keskustelu luokattomuudesta on avattava myöskin uudelleen, mikä sen käytäntö tulisi olemaan.

Reijo Laitinen /sd:

Rouva puhemies! Lakialoite on tavoitteiltaan tietenkin ihan hyvä, mutta varmaan me kaikki tiedämme sen, että kunnat ilman muuta vastustavat tämän tyyppistä ehdotusta. Esille tulee tietenkin se, että kunnat katsovat, että niille ei ole ohjattu riittävästi resursseja tämän perustehtävän hoitamiseen, vaikka opetukseen on sinänsä viime vuosina panostettu tosi paljon. Kyllä on kysymys siitä, miten kunnissa me päättäjät priorisoimme asiat ja ohjaamme varoja sinne, mihin valtio ja eduskunta on päättänyt.

Kyllä meillä luokkien ryhmäkoot ovat liian suuria. Vaikka miettisi omaa koulunkäyntiä ja opiskeluaikoja, niin toki silloin oli isot ryhmäkoot, mutta yhteiskunta on muuttunut aivan olennaisesti esimerkiksi niistä ajoista, kun itse kävin koulua. Tämä järjetön kiireisyys joka paikassa niin työelämässä kuin yhteiskunnassa ylipäätään luo sellaisia kielteisiä piirteitä, että yhä vähemmän jää aikaa niin koulussa kuin muuallakin, missä ollaan esimerkiksi lasten kanssa tekemisissä, yksilötasolla niihin asioihin, mitkä ovat lapsille tärkeitä. Näyttää siltä, että työelämän rytmi menee yhä vain nopeammaksi. Osa-aikaiset työt, niin sanotut epätyypilliset työt, lisääntyvät. Otetaan esimerkiksi liikeala. Liikealalla uusista syntyvistä työpaikoista 80 prosenttia on niin sanottuja epätyypillisiä työpaikkoja alalla, joka on voittopuolisesti naisvaltainen ala. Kyllä se tuo kasvatustehtäviin perheille monenlaisia ongelmia.

En tiedä oikein, pystytäänkö näin tiukalla rajauksella tätä probleemaa hoitamaan, (Puhemies koputtaa) koska ilman muuta tullaan sitten siihen kysymykseen, onko riittävästi resursseja. Kunnat sanovat, että valtion pitää sitten, jos te menette (Puhemies koputtaa) tekemään tällaisia rajaavia tekijöitä, ohjata opetustoimeen ...

... enemmän resursseja. Tästä on kysymys.

Esko-Juhani Tennilä /vas:

Rouva puhemies! Osaamisen merkitys kasvaa koko ajan. Osaamisen perusta on hyvä perusopetus. Oikotietä ei ole ja mitään keinoa ei ole korvata, jos perusopetuksessa on vaillinaisuuksia ja heikkouksia. Sitä ei voida korvata millään. Se näkyy sitten jatko-opiskelussa monenlaisina ongelmina. Opetuksen tasoon vaikuttaa aivan suoraan ryhmäkoko. Ei siinä ole mitään epäselvyyttä. Liian iso ryhmäkoko johtaa siihen, että opetuksen teho ei ole riittävää.

Suomalainen koulujärjestelmä pärjää hyvin kansainvälisessä vertailussa, mutta parantamisen varaa selvästi on, ja se pitää silloin ottaa todesta, sillä meidän todellakin ainoa valttimme on osaaminen, ja siinä koulutuksen merkitys on erittäin iso.

Minusta ryhmätoverini ed. Lapintie on tehnyt tärkeän aloitteen, nostaa esille erittäin tärkeän asian.

Pentti  Tiusanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Tässä on käyty hyvää keskustelua ed. Lapintien aloitteen pohjalta. Se, että monet kunnat todellakin säästävät edelleen koulutuksessa, peruskoulutuksessa, pieniä kouluja lakkautetaan, ryhmäkokoja suurennetaan jne., on lyhytnäköistä ja virheellistä ja vahingollista politiikkaa, kuten ed. Tenniläkin totesi.

Se mahdollinen säästö, lyhytnäköinen säästö, kääntyy paljon kalliimmiksi menoiksi monilla muilla sektoreilla. Se, että kouluissa kouluterveydenhoidon toiminta on varsin vajavaista, on myös eräs kalliiksi käyvä tosiasia. Ajoissa ei löydetä niitä yksilöitä, niitä koululaisia, joita voitaisiin auttaa, ja kun ei voida auttaa, seurauksia sitten syntyy, jotka ovat kalliita henkilökohtaisesti, inhimillisesti ja yhteiskunnallisesti.

Todellakin, nykykoululaiset menettävät hyvin tärkeän asian: luokkatoverit, luokkayhteisön. Me tiedämme toki, että luokkakokouksia pidetään kymmenen, kahdenkymmenen vuoden kuluttua ja ylioppilasluokat tapaavat nimenomaan luokittain, ei niinkään se ikäluokka, joka on samaan aikaan kirjoittanut, vaan luokat. Näin ollen tässä on varmasti hyvin kyseenalainen kysymys, kun on luokaton koulu, myöskin päivittäisen jaksamisen näkökulmasta.

Pekka Nousiainen  /kesk:

Rouva puhemies! Ed. Lapintie lakialoitteessaan ehdottaa perusopetuslain 30 §:n mukaan ryhmäkokoa määriteltäväksi enintään 20 oppilaaseen. Minusta ed. Kähkönen puhui kokeneen pedagogin näkökulmasta: näin kategoriseen sääntelyyn ei voida mennä, se ei ole realistista. Tarvitsemme joustoa aineittain ryhmäkokoihin: kotitalous, tekninen työ, voi olla maksimissaan työturvallisuusnäkökohdat huomioon ottaen enintään 16 oppilasta; matematiikka, kielet on suositeltavaa opetella pienissä ryhmissä; reaaliaineissa voi olla suurempia ryhmiä. Koulukohtainen jousto tulee olla. Myöskin eri opettajat hallitsevat eri lailla erisuuruisia ryhmiä, ja sekin säätelee aika paljon tätä tilannetta.

Ed. Lapintie, te olette jättänyt kokonaan huomiotta kuntien resurssikysymyksen, ja voin teille kertoa, mistä tämä kuntien heikko resurssitilanne johtuu. Siellä on 96 tehty, joka on edelleenkin yksikköhinnoissa sisällä, 3 miljardin markan asukaslukupohjainen leikkaus, joka tänä päivänä edustaa 114:ää euroa per asukas. Sillä alennetaan koulujen yksikköhintoja. Tämän vuoksi kunnat eivät ole kyenneet paremmin resursoimaan. Jos tämä raha palautetaan takaisin, tilanne on aivan toinen koulutoimen järjestelyissä ja silloin ei edes tarvitsisi keskustella tämänlaisista kysymyksistä.

Annika  Lapintie  /vas:

Arvoisa puhemies! Tähän ed. Nousiaisen viimeiseen resurssikysymykseen: Olen kyllä puuttunut siihen, mutta itse en valitettavasti jaksa uskoa, että kunnissa sitten kaikki nämä rahat ihan oikeasti käytettäisiin. Koulupuolelle on lisätty rahoja, mutta siitä huolimatta luokkakokokysymykseen ei ole puututtu.

Ed. Kähkönen peräänkuulutti joustavuutta ja sanoi myös, että erilaiset opettajat hallitsevat eri tilanteita ja kaikki eivät ole oikeassa ammatissa. Tämä joustavuus on nyt johtanut liian suuriin luokkaryhmiin. Kun ajatellaan, että suurimmat ongelmat, niin kuin ed. Kähkönen totesikin, ovat ala-asteen yläluokilla eli 8—13-vuotiaiden lasten osalta, niin kyllä siellä tällainen 20 lapsen maksimiryhmä on aineesta riippumatta aivan ehdoton. Vaikka otetaan se koulun paras superopettaja, joka on kokenein ja parhaiten osaisi lasten kanssa olla ja jolla on auktoriteettia, niin siitä huolimatta siinäkin tilanteessa näin isot luokkaryhmät, kuin meillä on, eivät vain toimi.

Se, että kunnat vastustavat: Näin on, tai sanotaan näin, että pelättävissä on, että näin voi käydä. Kyllä se minun mielestäni kertoo siitä, että riittävästi ei arvosteta ja osata laittaa lapsen etua ensi sijalle. Pelottavat jäljet ovatkin meille osoittaneet, että kun päiväkodissa ja koulussa liian suurista ryhmistä aloitetaan, seurauksena on levottomuutta ja sosiaalisia ongelmia teini-ikäisenä.

Lauri  Kähkönen  /sd:

Arvoisa puhemies! Mitä ed. Lapintie totesi, niin totta kai todennäköisyys näihin ongelmiin on suurempi, mitä suurempi luokkakoko. Mutta sitä en allekirjoita, että joustavuus luokka- ja ryhmäkoossa olisi syy näihin vaikeuksiin. Minusta sellainen koulun johtaja, rehtori, joka ei tätä joustavuutta käytä hyväksi — viittaan, mitä ed. Nousiainen myös äsken totesi juuri eri oppiaineitten kohdalla — ei silloin ole sopiva koulun johtajaksi. Sen totean myös, että luokka- ja ryhmäkoko ei suoraan korreloi menestyksen ja opiskelun motivaatioon. Vaikka olisi kuinka pieni ryhmä, mutta jos opettaja, ohjaaja ei hallitse työtään, niin silloin oppimistulokset eivät parane.

Luokattomuudesta olen samaa mieltä edustajakollegoiden kanssa, että se ei mielestäni sovi perusopetuksen puolelle, mutta lukion puolelle se sopii todella hyvin.

Esko-Juhani  Tennilä  /vas:

Rouva puhemies! Ed. Kähköselle totean, ettei luokkakoko tietenkään suoraan korreloi menestystä, mutta sillä on vaikutusta. Toisin päin ajateltunahan se on ihan sama, kuinka isoja ryhmiä olisi. Silti tulokset voivat muka olla hyviä. Näinhän se menee, ja kyllä tässä pitää asettaa normeja.

Haluan todeta myös ed. Nousiaiselle, että kuntien rahoituskriisi on tosiasia, mutta ei pelkkä rahanantokaan riitä. Kyllä pitää asettaa normeja ja myöskin luokkakokojen osalta. Kyllä jossakin pitää linjanveto tehdä, jotta opetus varmasti kaikkialla on hyvää.

Pekka Nousiainen /kesk:

Arvoisa puhemies! Opetusministeri Rask selvitti sen, kuinka kunnat käyttävät resursseja opetukseen. Oli todettavissa se, että valtakunnassa oli muistaakseni 34 kuntaa, pääasiassa kaupunkeja, jotka käyttivät vähempi kuin yksikköhinta per oppilas, joten tämä on erittäin marginaalinen joukko, ja ennen kaikkea ne olivat suuria kaupunkeja. Voin todeta, että Itä-Suomen läänissä tehtiin sama selvitys. Vaikka se on kuntatalouden osalta heikko alue, niin kaikki kunnat siellä käyttivät opetustoimeen yli yksikköhinnan. Elikkä se epäilys, että kunnat eivät ohjaisi resursseja opetukseen, ei ole kovin vakuuttava. Kyllä kaikilla on halu panostaa.

Reijo Laitinen /sd:

Rouva puhemies! Olen ed. Kähkösen kanssa samaa mieltä, että kyllä joustavuutta tarvitaan. Mutta ehkä on kuitenkin menty, eikö niin rehtori Kähkönen, liian pitkälle tässä joustavuudessa. Kyllä tosiasia on se, että meillä ovat luokkakoot suurentuneet. Ne ovat liian suuret. Kyllä se näkyy ilman muuta myöhäisemmässä vaiheessa oppimisessa, vaikka se ei suoraan siihen korreloikaan, mutta kyllä se joka tapauksessa näkyy.

Totta on se, että tätä selvitettiin, millä tavalla kunnat käyttävät opetukseen ohjattuja voimavaroja, mutta minä en kyllä ihan luota täysin niihin selvityksiin. No, on tietenkin vähän eri tavalla sitten kunnissa näitä voimavaroja ohjattu, mutta kyllä se tahtoo olla vain niin, että jos jostakin voidaan ohjata voimavaroja johonkin muuhun, kyllä se vaan tuppaa tapahtumaan. En tällä tarkoita ollenkaan sitä, että pitäisi mennä näihin korvamerkittyihin rahoihin takaisin, mutta ehkä tarkempaa seurantaa kuitenkin valtion puoleltakin näissäkin asioissa tarvittaisiin.

Lauri Kähkönen /sd:

Arvoisa puhemies! Viimeinen puheenvuoro tästä asiasta omalta kohdaltani: Toki myönnän, että nämä opetusryhmät monessa tapauksessa ovat liian suuret. Mitä suurempi se opetusryhmä on, sitä vähemmän opettaja pystyy henkilökohtaisesti ohjaamaan näitä opiskelijoita. Totta kai jotkut siellä ryhmissä tarvitsevat enemmän ohjausta. Jos niin sanotusti kärryistä tipahdetaan, se energia suuntautuu valitettavasti useimmiten muuhun kuin opiskeluun ja sitä kautta taas vaikeutetaan muunkin opiskeluryhmän ja luokan opettamista.

Luulisin, että tässä varsin saman suuntaiset kuitenkin nämä ajatukset ovat meillä keskustelijoilla. Niin kuin totesin jo tuolta puhujakorokkeelta, tämän lakiesityksen tavoite on hyvä. Mutta tuota, että pystyttäisiin naulaamaan johonkin 20 oppilaaseen kiinteästi nämä kaikki opetusryhmät, en pidä realistisena, mutta toivottavasti ajan kanssa jälleen nämä resurssit kunnissa lisääntyvät ja mahdollisimman monessa kunnassa myös luottamushenkilöt ja päättäjät omalta osaltaan osoittavat koulutusmyönteisyyttä, niin että päästään parempaan tilanteeseen, ja todella kuntien resurssit tässä myös ovat hyvin keskeisessä roolissa.

Annika Lapintie /vas:

Rouva puhemies! Olen ihan iloinen siitä, että tämä lakialoite on saanut näin paljon ajatuksia edustajatovereissa aikaan. Itse asiassa näitä suosituksia nyt on kovasti tehty, ja uusimpana on kai tulossa tämä kouluterveydenhuollon suositus. Hyvä niin, että tulee edes suosituksia, mutta siitä huolimatta vaikka näitä tehdään, kunnissa kuitenkaan niitä ei noudateta. Katson, että täällä eduskunnassa meidän velvollisuutemme on vahtia sitä, että kaikki Suomen kansalaiset, myös lapset keskenään, ovat tasa-arvoisessa asemassa, ja jos vain suosituksilla edetään, silloin ei näin ole, vaan silloin se riippuu niin kovasti siitä, missä kunnassa sattuu asumaan, ja vielä kovin paljon siitä, missä osassa omaa kuntaa asutaan ja minkälaiset ympäristöt siellä on. Silloin katson, että kyllä tämä enintään 20 oppilaan luokka on se, missä erityisesti peruskoululaisten tulee opiskella, ja tarpeen mukaan vielä pienemmissäkin ryhmissä. Toivon, että sivistysvaliokunnassakin voitaisiin tätä vielä pohtia eikä pelkästään sitoutua näihin suosituksiin, jotka valitettavasti eivät tunnu riittävän.