16) Vuoden 2002 veroasteikkolaki
       
         					
      
      
         
         Maria Kaisa Aula /kesk:
            		
         
         
         Arvoisa puhemies! Jos puhemies sallii, niin voisin sanoa muutaman sanan
            näistä kaikista neljästä seuraavasta
            lakialoitteesta, koska ne ovat keskustan ryhmän ehdottama
            kokonaisuus nykyiseen talouspoliittiseen tilanteeseen.
         
         
         Keskustan ryhmässä on pohdittu sitä,
            mitä tulisi tehdä talouspolitiikassa nyt, kun
            kansantalouden kasvu hiipuu. Ollaan ilmeisesti 0—1 prosentin
            tasolla kansantuotteen kasvussa tänä vuonna, kun
            vielä alkuvuodesta odotettiin jopa 4—5 prosentin
            kasvua. Mitä tulisi tehdä? Taantumahan on tietysti
            vientilähtöinen, että siihen ei nyt sinänsä voida
            vaikuttaa, mutta kuitenkin voidaan lievittää niitä haittavaikutuksia,
            joita talouden kasvun hiipumisella Suomen talouteen on. Tietysti
            suurimmat haittavaikutukset ja uhkatekijät ovat siinä,
            että työttömyys lähtee kasvuun.
         
         
         Tietysti monenlaisia vaihtoehtoja tekemisille on. Jotkut ovat
            puhuneet myöskin suuremmista elvytystarpeista. Keskustan
            ryhmä ei usko sitä, että tilannetta voitaisiin
            korjata jollakin suuremmalla elvytyksellä. Sen sijaan katsomme,
            että olisi tärkeää tehdä täsmäkohdennettuja
            toimenpiteitä, jotka edistävät työllisyyttä,
            työllistämistä, yrittämistä ja
            itsensä työllistämistä, ja on
            hyvä tehdä sellaisia toimenpiteitä, jotka
            olisivat muutoinkin järkeviä toteuttaa. Tavallaan
            haluaisimme vauhdittaa ja nopeuttaa itsensä työllistämistä,
            yrittämistä ja työllistämistä edistävien
            veroratkaisujen tekemistä näillä aloitteilla.
         
         
         Aloitteista kaikkein tärkein ja merkittävin
            mittaluokaltaan koskee työnantajamaksujen alentamista.
            Ehdotamme, että työnantajan kansaneläkevakuutusmaksu
            niin sanotussa alimmassa poistoporrastusluokassa kokonaan poistettaisiin elikkä siitä
            tulisi
            0 prosenttia, kun se tällä hetkellä on
            vähän reilu 2 prosenttia. Samalla muutoksemme
            poikkeaa hallituksen esityksestä niin, että hallitushan
            ehdottaa työnantajan kansaneläkevakuutusmaksun
            alentamista myöskin suurempien ja pääomavaltaisempien
            yrityksien osalta. Me jättäisimme sen nyt tässä vaiheessa
            tekemättä ja kohdentaisimme kaikki voimavarat
            pienimpien, työvaltaisten yrityksien työnantajamaksun
            alentamiseen. Ajatus on se, että juuri matalapalkkaisilla,
            pienipalkkaisilla, aloilla työnantajamaksut ovat suurin
            työllistämisen este. Tässä tilanteessa olisi
            tärkeää tehdä vaikuttavia toimenpiteitä siihen,
            että palvelualoilla, työvaltaisilla aloilla työnantajat
            rohkaistuisivat palkkaamaan työntekijöitä.
         
         
         Kaikkein tehokkain keino sinällään
            olisi, jos työnantajamaksun porrastus voitaisiin suorittaa niin,
            että työnantajamaksut ylipäätänsä olisivat alemmat
            pienipalkkaisilla aloilla. Korkeapalkkaisimmilla aloilla ne voisivat
            olla isommat. Mutta nykyisen lainsäädännön
            ja maksujärjestelmien puitteissa tämmöistä lakialoitettakaan
            on aika vaikea tehdä. Se vaatisi muutoksia tilastointi-
            ja muihin järjestelmiin. Sen takia olemme joutuneet tyytymään
            tähän malliin, joka on ed. Pekkarisen nimissä jätetyssä aloitteessa.
         
         
         Toinen aloite koskee itsensä työllistämisen helpottamista,
            elikkä haluaisimme joustavoittaa arvonlisäverollisen
            liikevaihdon alarajaa niin, että itsensä työllistävillä,
            monesti käsityöalojen, palvelualojen, muun muassa
            kampaamoalojenkin yrittäjillä myöskin
            yrityksen liikevaihdon kasvattaminen tulisi helpommaksi. Tällä hetkellähän
            ongelma on se, että liikevaihdon alaraja on 50 000
            markkaa, ja jos liikevaihto yrityksessä on sitten alempi,
            ei mene arvonlisäveroa lainkaan, mutta jos se on sitä ylempi,
            se menee täysimääräisesti. Tähän
            on tullut hankala kynnys, joka voi lisätä harmaata
            taloutta eikä myöskään rohkaise pieniä käsityövaltaisia
            yrittäjiä kasvattamaan tuotantoaan ja toisaalta
            tekee siinä itsensä työllistämisen
            vaiheessa yrittämisen helposti aika kannattamattomaksi.
            Ehdotamme, että tähän tulisi Suomen Yrittäjien
            ehdottaman mallin mukaisesti 20 000 markan vähennys,
            joka pienenisi liukuvasti tilitettävän veron kasvaessa,
            jolloin arvonlisäveron alentamisvaikutus kohdentuisi aina
            reilun 100 000 markan liikevaihdollisille yrittäjille asti.
         
         
         Kolmas ehdotus koskee ruoan arvonlisäveron alentamista.
            Katsomme, että sillä on paitsi työllistävää myöskin
            tulonjaollista merkitystä. Alentaisimme ruoan arvonlisäverotusta
            17:sta 15 prosenttiin ensi vuonna. Se rahoitettaisiin osittain sillä,
            että tuloveroasteikon ylimmän luokan lisäverokevennys
            käytettäisiin tähän tarkoitukseen.
         
         
         Arvoisa puhemies! On aika ilmeistä, että Suomessa
            ollaan nyt tosiaan vientivetoisessa taantumassa, eikä kovin
            paljon merkkejä käänteistä myönteisempään
            suuntaan ole olemassa kansainväliselläkään
            puolella, esimerkiksi Yhdysvalloissa. Siksi olisi tärkeää varautua
            siihen tulevina vuosina, että työttömyyttä ei
            päästettäisi nousemaan, ja tehdä keskustan
            ehdottamia toimenpiteitä työllisyyden ja yrittäjyyden
            mahdollisuuksien parantamiseksi. Valtiovarainministeriöhän ennustaa
            toiveikkaasti, että talous lähtisi kasvuun jälleen
            ensi vuoden puolella, mutta on olemassa suuri riski, että näin
            ei tapahdu vaan että hitaan kasvun aika jäisi
            pidemmäksi. Tietystikään emme tiedä,
            tapahtuuko näin, ja toivomme, että talous lähtisi
            kasvuun jo ensi vuonna, mutta siltä varalta, että hitaan
            kasvun kausi onkin pidempi kuin nyt toiveikkaimmissa ennusteissa oletetaan,
            olisi järkevää tehdä juuri tällaisia
            verotuksellisia ja työnantajamaksujen alentamisen täsmätoimenpiteitä työllisyyden
            parantamiseksi.
         
         
       
      
         
         Pekka Kuosmanen /kok(vastauspuheenvuoro):
            		
         
         
         Arvoisa herra puhemies! Totean, että keskusta on yrittäjien
            kannalta tehnyt kaksi hyvää lakialoitetta. Viimeksi
            mainittu lakialoite, joka koskee arvonlisäveron alarajan
            nostamista 50 000:sta 100 000 markkaan, on mielestäni
            oikean suuntainen. Minun mielestäni arvonlisäveron
            alaraja pitäisi kuitenkin kerralla nostaa 200 000
            markkaan, koska kun raja nostetaan 200 000:een, sen jälkeen
            se koskee nimenomaan yhden henkilön yrityksiä.
         
         
         Toisessa aloitteessa ehdotetaan, että pudotettaisiin
            ruoan arvonlisäveroa 17:sta 15 prosenttiin. Minusta pitäisi
            noudattaa EU:n keskiarvoa ruoan arvonlisäverossa ja pudottaa
            se 12 prosenttiin.
         
         
         Sitten ravintoloissa, kun työntekijä käsittelee ruokia,
            arvonlisävero nousee 22 prosenttiin 17:sta. Suunta on virheellinen.
            Jos me haluamme työllistää kansalaisia,
            meidän täytyy arvonlisävero ravintolaruoankin
            osalta pudottaa 12 prosenttiin.
         
         
       
      
         
         Marja-Liisa  Tykkyläinen  /sd(vastauspuheenvuoro):
            		
         
         
         Arvoisa puhemies! Ed. Aulan puheenvuoron johdosta voin todeta,
            että olen samoilla linjoilla arvonlisäveron kohdalta
            liittyen nimenomaan käsityö- ja pienyrittäjien
            arvonlisäveron alentamiseen.
         
         
         Mutta sen sijaan mitä tulee valtion taloudelliseen
            tilanteeseen, me kuulimme asiantuntijoita tästä valtiovarainvaliokunnassa.
            Minulle ainakin jäi siinä kuulemisessa vähän
            erilainen käsitys tästä asiasta. Eli
            mitä tulee Suomen talouteen, meidän tilanteemme
            on hyvin paljon riippuvainen esimerkiksi Yhdysvaltain tapahtumista
            ja maailman tapahtumista. Joka tapauksessa meidän on varauduttava
            siihen, että turvaamme oman taloudellisen tilanteemme,
            ettemme joudu vaikeuksiin, jos Yhdysvalloissa tulee vielä lisää vaikeuksia
            heidän talouteensa.
         
         
       
      
         
         Mauri   Pekkarinen   /kesk:
            		
         
         
          Arvoisa puhemies! Ed. Aula esitteli jo äsken keskustan
            keskeiset verolakiehdotukset. En niihin syvällisemmin ja
            perusteellisemmin tästä syystä enää tässä kajoa.
            Muutama ajatus kuitenkin erityisesti parista esityksestä.
         
         
         Näiden aloitteiden yhteinen tavallaan kärki
            on yhtäältä luoda edellytyksiä entistä työllistävämmän
            taloudellisen kehityksen aikaansaamiselle Suomessa. Ne talouden
            yleiset, hivenen synkät näkymät, mitkä nyt
            on jo todettu, ja se vaara, mikä vielä huonommasta
            on edessä, uhkaa kaatua nimenomaan työllisyyden
            päälle, ja työllisyyden kohdalla erityisesti
            pienet, työvaltaiset yritykset ovat herkimpänä ensimmäisenä joutumassa
            tilanteeseen panna työntekijöitään
            työttömiksi. Sellaisillakin toimialoilla, joissa
            lisää työllistäminen voisi tulla
            kysymykseen, siellä nimenomaan korkea työllistämiskynnys,
            työn kallis hinta, estää ihmisten työllistämistä.
         
         
         Näistä syistä keskusta esittää todellakin
            hallituksen esityksestä poiketen, että pienimpien,
            työvaltaisimpien yritysten kohdalla välillisten
            maksujen kevennys ei olisi 0,65 vaan tasan 2 prosenttiyksikköä,
            moninkertaisesti se, mitä hallitus omassa esityksessään
            kevennystä esittää. Vastaavasti suurempien,
            pääomavaltaisempien, liikevaihdoltaan huomattavasti
            suurempien ja sijoitetun pääoman mittarilla mitaten
            huomattavasti pääomavaltaisempien yritysten kohdalla
            me emme esitä 0,45 prosenttiyksikön kevennystä, mitä hallitus
            esittää.
         
         
         Miksi näin? Miksi keskitämme tähän
            tapaan sen kevennysvaran näihin pienempiin yrityksiin, liikevaihdoltaan
            pienempiin yrityksiin, sijoitetun pääoman mittarilla
            mitaten pienempiin yrityksiin ja useimmiten nimenomaan pienipalkkaisiin
            yrityksiin? Miksi näin? Siitä yksinkertaisesta
            syystä, että meidän käsityksemme
            mukaan suurten yritysten, kuten esimerkiksi Nokian, ongelma työvoimansa
            suhteen ei ole se, maksaako työvoima 0,45 prosenttiyksikköä enemmän
            vaiko vähemmän. Ei, vaan keskeinen ongelma Nokian
            kaltaisten yritysten työvoimakysymysten kohdalla on siinä,
            saako tämä yritys hyvin koulutettua, osaavaa,
            tietävää ja taitavaa työvoimaa vaiko
            ei. Pullonkaulat selvästi ovat siellä.
         
         
         Mutta sellaisilla aloilla, sanotaan palvelualoilla, monta kertaa
            juuri palvelualoilla, jotka perinteisesti työllistävät
            aika pienituloisia ihmisiä, siellä, noitten yritysten
            kohdalla, noitten toimialojen kohdalla, se seikka, onko työn
            hinta 2 prosenttiyksikköä kalliimpi tai halvempi,
            siellä tällä 2 prosenttiyksiköllä voi
            olla jo todella suuri merkitys. Näistä syistä me
            keskitämme tämän kevennysvaran juuri äsken
            kertomani tapaisiin yrityksiin.
         
         
         Käytännössä tämä tarkoittaa
            sitä, että pääsääntöisesti
            yritykset, joiden liikevaihto on muutama kymmenen miljoonaa markkaa
            tai joku sata miljoonaa markkaa maksimissaan vuodessa, ja sitä pienemmät
            yritykset saavat lähes neljä kertaa suuremman
            kevennyksen kuin tasavallan hallitus näille yrityksille
            antaa. Tämä meidän mielestämme
            palvelee työllisyyttä ja työllistämistä, tämä palvelee
            erityisesti niitten yritysten asiaa, jotka muutoinkin ovat vaikeimmassa
            tilanteessa.
         
         
         Tämän esityksen vaikutukset ovat suuremmat kieltämättä kuin
            hallituksen esityksen. Hallitushan lähti siitä,
            että sosiaaliveron menetykset ovat noin 1,5 miljardia markkaa.
            Tämän bruttovaikutukset ovat ehkä 3 miljardia,
            nettovaikutukset vähän runsaat 2 miljardia markkaa,
            eli meidän esityksemme mukaisesti toimittaessa aukko on
            kieltämättä vähän suurempi
            kuin hallituksen esityksessä.
         
         
         Kaksi muuta esitystä liittyvät nimenomaan toimiin,
            jotka tähtäävät erityisesti
            käden ojentamiseen verotuksen keinoin niille yksilöille,
            niille perheille, jotka ovat sosiaalisesti vähän
            heikommassa asemassa. Nämä esitykset ovat yhtäältä hallituksen
            esittämistä kaikkein kovimman tulotason veronkevennyksistä luopuminen,
            ja toisaalta esitämme myöskin ruoan arvonlisäveron keventämistä.
            Me emme ota pois veronkevennystä suurin piirtein 300 000:n
            vuosituloihin asti, me emme ota sitä markkamääräistä kevennystä pois
            näiltä ihmisiltä, jonka kevennyksen saavat
            vähemmän kuin 300 000 markkaa vuodessa ansaitsevat,
            mutta me emme anna sitä ylimääräistä kevennystä esimerkiksi
            puoli miljoonaa vuodessa ansaitsevalle, minkä hallitus
            nyt ilmeisesti vasemmistoliiton tuella on antamassa kaikkein suurituloisimmille
            ihmisille. Nämäkin saavat meidän mallissamme
            sen kevennyksen, minkä saavat pienituloisemmat, alle 300 000
            ansaitsevat — he nyt eivät ole edes ihan pienituloisia, aika
            hyvätuloisiakin — mutta siitä kaikkein
            suurituloisimmille menevästä lisästä,
            siitä muita enemmän heille tuovasta veronkevennysvarasta, me
            tässä esityksessä luovumme.
         
         
         Vastaavasti esitämme sitä, että ruoan
            arvonlisäveroa lasketaan todellakin ei niin yltiöpäisesti
            kuin ed. Kuosmanen esitti, jonka hyvä sydän on
            aina kohdallaan silloin kun pienen ihmisen asiasta puhutaan, joka
            esitti 12 prosenttia. Meille riittäisi tässä alkuvaiheessa
            se, mitä me kokoomuksen kanssa yhteisesti sovimme mutta
            mistä kokoomus oikopäätä tultuaan
            sosialidemokraattien kanssa hallitukseen oli valmis luopumaan. Emme
            me tällaista oikein hyväksy emmekä ymmärrä.
            Sen takia me, ed. Kuosmanen, mieluusti näkisimme, että teidän
            intonne toppaisi tässä alkuvaiheessa 17 prosenttiin;
            kun saadaan uudelleen ohjat käsiin, mennään
            sitten prosenteissa alaspäin vaikka sinne 12 prosenttiin.
         
         
         Meidän aloitteessamme mennään siis
            17 prosenttiin pienin askelin. Sekin on meidän mielestämme
            realismia tässä tilanteessa. Osin se rahoittuisi äsken
            kerrotulla, kaikkein suurituloisimmille myönnetystä ylimääräisestä kevennyksestä saadulla
            liikkumatilalla. Osin se rahoittuisi sillä.
         
         
         Arvoisa puhemies! Täällä on myös
            eräs muu aloite, mutta en sitä käy enemmän
            esittämään, kun ed. Vihriälä tulee
            sen seikkaperäisesti esittelemään. Ainakin
            näissä asioissa erityisesti ed. Kuosmaselta, jonka
            havaitsen kohta käyttävän puheenvuoron,
            toivoisin tukea.
         
         
       
      
         
         Pekka Kuosmanen /kok(vastauspuheenvuoro):
            		
         
         
         Arvoisa herra puhemies! Ed. Pekkarisen ansiokkaan ja rakentavan
            yhtiöverotuspuheenvuoron jälkeen totean, että vuodesta
            1996 Oecd-maissa osakeyhtiöitten verotus on laskenut keskimäärin
            5 prosenttia. Suomessa kehitys on kuitenkin mennyt ihan toiseen
            suuntaan: laskun sijasta verotus onkin kiristynyt 4 prosenttia.
            Pääoma- ja yhteisöverokannan jatkuva
            nosto vähentää ulkomaalaisia sijoituksia
            ja heikentää Suomen suhteellista kilpailukykyä,
            mikä ei tietenkään ole hyvä asia
            hallituspuolueitten kannalta eikä ennen kaikkea opposition
            kannalta.
         
         
         
       
      
         
         Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):
            		
         
         
         Arvoisa puhemies! Hyvänen aika, kun me olemme samaa
            mieltä ed. Kuosmasen kanssa! Juuri tästä syystä me
            esitämme nimenomaan yritysten välillisten sosiaaliturvamaksujen
            alentamista, jonka alennuksen kokonaisvaikutukset ovat nettomääräisesti
            noin miljardi markkaa suuremmat kuin on siinä mallissa,
            mitä hallitus esittää. Ed. Kuosmanen
            perusteli asian, tarpeen keventää työvaltaisten
            yritysten verotaakkaa, aivan erinomaisella tavalla, mutta minä pelkään,
            että hän on päätymässä kuitenkin
            aivan päinvastaiseen johtopäätökseen
            elikkä tukemaan hallituksen huonoa esitystä. Nähtäväksi
            jää, kuinka lopulta ed. Kuosmanen toimii.
         
         
         
       
      
         
         Lauri  Oinonen /kesk:
            		
         
         
          Arvoisa herra puhemies! Ruoan arvonlisäveron alentaminen
            on yhteiskunnallisesti oikeaa veropolitiikkaa. Tämä kohtelee
            oikeudenmukaisesti erityisesti pienituloisia, eläkeläisiä,
            opiskelijoita. Samoin tänä aikana työttömillä on
            paljon ideoita, millä tavalla ryhtyisi pienyrittäjiksi.
            Kaikin tavoin tulisi verolainsäädännöllä edistää sitä,
            että ideat voisivat tulla myöskin käytännössä todeksi.
            Käsiteltävillä lakialoitteilla paitsi
            edistetään oikeaa arvonlisäveropolitiikkaa
            myöskin halutaan osaltaan edesauttaa yritystoimintaa. Toivon
            niille menestystä jatkokäsittelyssä.
         
         
       
      
      Keskustelu päättyy.