Pentti Kettunen /ps:

Herra puhemies! Heti aluksi totean, että valiokunnan mietintöön liittyvään toiseen vastalauseeseen viitaten ehdotan, että lakiehdotukset hylätään. Edelleen totean, että tässä asiassa perustuslakivaliokunnassa tapahtui horjumista, ja sen vuoksi muun muassa täällä mietintöön liittyvässä hallitusryhmien ponnessa — koska heillä on vähän huono omatunto tämän asian osalta — he esittävät hyväksyttäväksi täällä lausumaa, joka on eräänlainen kosmeettinen lausuma.

Minusta siellä käsittelyssä paljastui ihmeellinen asia. Eräs korkea valtiovarainministeriön virkamies ilmoitti, että näissä asioissa perustuslakivaliokunta ja hallitus käyvät keskusteluja siitä, milloin perustuslaillinen kynnys ylitetään — siis hallitus ja perustuslakivaliokunta käyvät keskusteluja! Tämä on käsittämätöntä, koska perustuslakivaliokunnan täytyy olla riippumaton.

Timo Kalli /kesk:

Arvoisa puhemies! Käsittelyn pohjana oleva valtiosopimus joko hyväksytään tai hylätään. Tilanne ei ole kenenkään edustajan kannalta ollenkaan helppo tai mukava vaan varmaan enemmän tai vähemmän vastenmielinen. Kuitenkin pienen maan kannalta on välttämätöntä — tänäänkin on korostettu sitä, että Suomen pärjäämisen ja Suomen vientiteollisuuden edellytysten kannalta on välttämätöntä — että euroalue ja Eurooppa tervehtyy niin, että talous on terveellä pohjalla ja kasvun mahdollisuudet ovat olemassa.

Aiempi kasvu- ja vakaussopimus ei valitettavasti estänyt ylivelkaantumista, vaan monet isot maat ylivelkaantuivat, siihen ei voitu puuttua, ja monet pienet maat vielä enemmän ylivelkaantuivat, ja sen historian me kaikki hyvin tunnemme ja tiedämme. Totesin täällä 9. maaliskuuta 2011, että mielestäni on vastenmielistä tukea talouttaan löperösti hoitaneita valtioita ja holtittomia riskejä ottaneita pankkeja ja teen tämän vain sen tähden, että muut ratkaisut ovat Suomelle ja suomalaisille vielä kalliimpia. Oikeastaan samassa hengessä ja samassa velvoitteessa joudun toimimaan nytkin, koska olen miettinyt ja punninnut sitä, onko olemassa joku toinen, parempi vaihtoehto, ja olen tullut siihen loppupäätelmään, että ei ole. Sen tähden esitän lausumaa: kun hyväksyn tämän valtiosopimuksen, niin edellytän kuitenkin lausumaa.

Euroalueen kriisin ratkaisemiseksi on välttämätöntä, että euroalueella noudatetaan kurinalaista talouspolitiikkaa ja tehtyjä sopimuksia ja hyvää talouden hallintaa. Siksi nykyisen finanssipoliittisen säännöstön kokoaminen finanssipoliittisen valtiosopimuksen muotoon on perusteltua euroalueen talouskurin, julkisen talouden vakauden ja euromaiden keskinäisen luottamuksen vahvistamiseksi, mutta se ei saa johtaa kansallisen budjettivallan kaventamiseen. Eduskunnan päättäessä vuonna 1998 Suomen osallistumisesta Euroopan talous- ja rahaliittoon ensimmäisten maiden joukossa Suomen Keskusta varoitti jo silloin sen johtavan kohti liittovaltiota ja taloudellista yhteisvastuuta euroalueella.

Edellä olevan perusteella ehdotamme siis, että eduskunta hyväksyy seuraavan lausuman: "Eduskunta edellyttää, ettei hallitus ryhdy sellaisiin toimiin, jotka vievät Euroopan unionia kohti yhteistä budjettia niin, että Suomen eduskunnan budjettivaltaa jatkossa kavennetaan."

Vesa-Matti Saarakkala /ps:

Arvoisa herra puhemies! Meillä on nyt toisessa käsittelyssä hallituksen esitys eduskunnalle talous- ja rahaliiton vakaudesta, yhteensovittamisesta sekä ohjauksesta ja hallinnasta tehdyn sopimuksen hyväksymisestä sekä laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja sopimuksen soveltamisesta sekä julkisen talouden monivuotisia kehyksiä koskevista vaatimuksista. Kaikki varmaan ymmärsivät, mistä on kysymys. Kysymys on siis "talousunionisopimuksen" nimellä tuolla valiokunnissa kulkevasta toimenpiteestä, jolla kavennetaan kansallista itsemääräämisoikeutta ja eduskunnan budjettivaltaa.

Tällä siis kavennetaan eduskunnan budjettivaltaa, ja sen tunnustavat kaikki hallituspuolueidenkin edustajat perustuslakivaliokunnassa. Kyse on vain siitä, onko kyse merkittävästä toimivallan siirrosta. Perussuomalaisten mielestä kyse on merkittävästä toimivallan siirrosta, ja siksi tämä tulisi käsitellä perustuslain 94 §:n 2 momentin mukaisella määräenemmistöllä täällä eduskunnassa, siis jos tämä aiottaisiin hyväksyä. Itse en sen hyväksymistä kannata, ja siksi jo tässä vaiheessa ilmoitankin, että kannatan edustaja Kettusen tekemää hylkäysesitystä.

Tämän sopimuksen voisi solmia myös pienempi maajoukko kuin kaikki euromaat. Itse en ymmärräkään, arvoisa puhemies, sitä, miksi me, jotka emme ole rikkoneet aiempia sopimuksia, luovuttaisimme omaa päätöksentekovaltaamme Brysseliin solidaarisuudesta muita euromaita kohtaan. Siis tämä sopimus voitaisiin saattaa voimaan, jos 12 eurojäsenmaata sen allekirjoittaa. Suomen ei tarvitse sitä allekirjoittaa, se on fakta.

Tämän sopimuksen luonteesta kertoo hyvin se, että alun perin tähän sopimukseen kuului se, että tämä alijäämäsäännös pitää perustuslain tasoisena sisällyttää kansalliseen lainsäädäntöön. Sittemmin poliittisista syistä komissio antoi myöten ja todettiin, että tavallinen lakikin riittää, kunhan se on pysyvä — siis pysyvä laki, jota ei voi muuttaa ilman, että joutuu toisten jäsenmaiden vetämänä EU-tuomioistuimeen. Tässä myös luodaan EU-tuomioistuimelle uutta toimivaltaa, ja se toimivalta ulottuu nyt ensimmäistä kertaa valtion suvereniteetin ydinalueelle eli budjettivaltaan.

Tässä laissa on myös epämääräisyyksiä. Siinä on muun muassa sellainen käsite kuin "poikkeukselliset olosuhteet", joiden ansiosta voidaan tästä alijäämäsäännöksestä lipsua. Tämä "poikkeuksellisen olosuhteen" käsite on siis täysin poliittisen tulkinnanvaraisuuden varassa, ja siitä emme tiedä, mitä se tarkkaan ottaen tarkoittaa. Tämä edustaa huonoa hallintoa jo sinänsä. Myöskään "rakenteellisen alijäämän" käsite, mikä tähän sopimukseen liittyy, ei ole mitenkään selvä.

Tässä siis näitä keskeisiä asioita, joita olen itse tästä sopimuksesta huomannut ja joiden toivoisi saavan myös enemmän julkisuutta. Tämä on ihan keskeinen askel kohti liittovaltiota, ja on ennenkuulumatonta, että luovutamme omaa budjettivaltaamme tällä tavoin pysyväisluonteisesti itseltämme pois.

Minusta se myös kertoo, arvoisa herra puhemies, tämän hallituksen heikkoudesta, että selvästikin halutaan selkänojaa Brysselistä mahdollisille leikkausesityksille, koska onhan paljon helpompi tulla tänne sitten esittelemään niitä leikkausesityksiä, kun voi vedota tähän alijäämäsäännökseen, joka siis koskee koko Suomen julkista sektoria, ei vain valtiontaloutta, vaan kuntia ja muitakin erilaisia rahastoja. Eli minusta ei ole siinäkään mielessä aivan oikein, että näin pintapuolisella käsittelyllä tätä asiaa viedään eteenpäin ja ollaan nyt hyväksymässä.

Sitten sellaisia kummallisuuksia, mitä tässä käsittelyssä esiintyi, oli muun maussa se, että tämä sopimus allekirjoitettiin maaliskuun alussa. Se ei ole siitä miksikään muuttunut sen jälkeen, mutta hallitus odotti yhdeksän kuukautta tämän esityksensä kanssa, kunnes sitten tuli sopiva ajankohta viime viikolla: kun käsiteltiin EU-asioita muutenkin suuressa valiokunnassa ja se vei sitä huomiota, samoin tuli sote-linjauksia ja kun täällä oli myös ilmeisesti hyvissä ajoin sovittuja illanviettoja menossa, niin täällä käsiteltiin tätä isoa asiaa. Eikä tämä välttämättä nytkään saa sitä riittävää huomiota. Mutta siis se herättää kysymyksiä, joihinka ei ole saatu mitään vastauksia.

Arvoisa herra puhemies! Tämä on todella arvoton näytelmä.

Ari Jalonen /ps:

Arvoisa puhemies! Edustaja Kettunen teki hylkäysesityksen, joka on ehdottoman kannatettava. Tällaisenaan tätä ei voi hyväksyä, ja tämä olisi pitänyt ehdottomasti palauttaa valiokuntien käsittelyyn, niin kuin sitä aikaisemmin esitimme. Tosin hallituspuolueet, mukaan lukien keskusta, tekivät tästä tämmöisen farssin eivätkä käsitelleet tätä asiaa viime viikollakaan asiallisesti, niin kuin näitä liittovaltion johtavia asioita ei mitään ole käsitelty inhimilliseen aikaan siten, että nämä Suomen kohtalonkysymykset saisivat ihan oikeasti sen julkisuusarvon ja asiallisen kohtelun, mikä niille kuuluu.

Tälläkin hetkellä lehdistöaitio on melkeinpä tyhjä, ja lehdistö tuntuu jotenkin ohittaneen tämän liittovaltiokehityksen ja sen, miten vakavasta asiasta oikeasti on kyse. Nytkin asia käsitellään vain ja ainoastaan budjetin lomassa pienenä sivuhuomautuksena ja mitä todennäköisimmin meidän perussuomalaisten toimia Suomen kansan puolesta mollaten ja vähätellen. Toivon ja pyydän, että lehdistö kertoo Suomen kansalle, mistä oikeasti on kyse.

Jari Lindström /ps:

Arvoisa herra puhemies! Moneen, moneen eri kertaan on kuultu hallituspuolueiden edustajien suusta, että ei kukaan ole ajamassa Suomea kohti liittovaltiota tai että sillä asialla on turha pelotella tai että ei siihen nyt sillä lailla vain mennä. Totuutta on katsottava silmiin, ja totuus on se, että kun budjettivaltaakin ollaan viemässä kohti EU:n yhteistä sopimusta, niin liittovaltiossahan tässä jo lähes ollaan. Esittäähän Van Rompuy raportissaan jo aikataulunkin ja prosessin talous- ja rahaliiton lopulliseksi toteuttamiseksi.

Koko EU-jäsenyyden ajan olemme aina ikään kuin ajautuneet milloin mihinkin sitoumukseen, ja aina sitä ei ole matkan varrella tunnustettu tai tunnistettu. Niin monta kertaa on kuultu sanat "ei tässä ole kyse syvemmästä yhteistyöstä tai syvemmästä integraatiosta", ja lähes joka ikinen kerta kyseessä on ollut Suomen etu: on Suomen etu tukea kriisimaita, on Suomen etu olla ytimissä, ja on Suomen etu hyväksyä lähes kaikki se, mitä EU ikinä keksiikin valtavan virkamieskoneistonsa uumenista eteen tuoda, se on aina Suomen etu. Onko Suomen etu ajautua silmät ummessa liittovaltion osavaltioksi tai — mikä vieläkin pahempaa — mennä silmät auki sinne täysin tietoisesti?

Herra puhemies! Kannatan välitodistuksen antamista liittyen Suomen hallituksen harjoittamaan europolitiikkaan ja jäsenyyteen eurossa. Tämä välitodistus olisi kansan antama ja tapahtuisi kansanäänestyksellä. Sitä ennen olisi vihdoin ja viimein aika puolustaa Suomen etua aidosti hylkäämällä nyt käsittelyssä oleva esitys. Kannatan siksi pontevasti edustaja Kettusen tekemää esitystä lain hylkäämiseksi.

Miapetra Kumpula-Natri /sd:

Arvoisa puhemies! Vaikka samaan aikaan käsittelemme hallituksen esitystä — jonka nimi on pitkä, mutta se on lyhennetty "kurisopimuksen täytäntöönpanoksi" — niin pidättäydyn käsittelemään asiakohdan asiaa. Silloin kun tätä ensimmäisessä käsittelyssä käsiteltiin, koetin kuunnella jokaisen siitä käytetyn puheenvuoron. Samanaikaisesti seurasimme, mitä Brysselissä oleva huippukokous halusi keskustella Emun tulevaisuuden kehittämisestä, ja samana päivänä myös suuri valiokunta, jota saan puheenjohtaa, antoi oman näkemyksensä tulevaisuuden suunnan keskustelulle siitä, mitä tahtoa eduskunta siinä halusi ilmaista.

Tässä asiassa perustuslakivaliokunnan lausunto on tärkeä, sillä yleistä keskustelua on käyty siitä, kuinka paljon tämä sopimus eduskunnan todellista budjettivaltaa rajoittaa tai kuinka menetellään tilanteissa, jos tulisi tämän sopimuksen mukainen huomautus Suomelle budjetin suunnitteluista, mitä meidän tulisi oman budjettimme eteen tehdä silloin, kun tuo tavoitearvo miinus 0,5 prosenttia bkt:n osalta tulisi meille menettelyksi. Tässä luen perustuslakivaliokunnan kannan, että se ei ole perustuslain kannalta ongelmallista, ja tässä on otettu esitykseksi hallituksen puolelta, että käytetään tiedonantoa ja selontekomenettelyä, jotka ovat meille tutut eduskuntakäsittelyistä, ja on huomattu, että korjausmenettelylle ei kansallisessa järjestelmässä löydy vaihtoehtoista erityisen hyvin sopivaa menettelytapaa, joten on kuitenkin katsottu, että nämä meille tutut järjestelyt ovat sitten tähän säätelyyn sopivia.

Täällä edustaja Kettunen sanoi, että olisi huono asia, että hallitus on käynyt kanssakäymistä perustuslakivaliokunnan kanssa. Haluan tähän sanoa entisenä perustuslakivaliokunnan ja nykyisenä suuren valiokunnan jäsenenä, että meidän kansallinen järjestelmämme perustuu siihen, että hallituksella on eduskunnan kanssa yhteyksiä ennen kuin valtiosopimuksia Euroopan unionin parissa tehdään, (Pentti Kettusen välihuuto) ja suuri valiokunta on pyytänyt osassa asioita perustuslakivaliokuntaa antamaan ennakkosuuntaviivoja. Ne eivät perustuslakivaliokuntaa koskaan sido, mutta sillä mandaatilla on ollut merkitystä silloin, kun Suomella on neuvotteluasioita, että hallituksella neuvotteluissa on tiedossaan suuntaa antavasti Suomen eduskunnan perustuslakivaliokunnan kannat niistä etukäteen. (Pentti Kettusen välihuuto) Silloin kun etukäteisvaikuttamista halutaan tehdä nykyisen järjestelmän puitteissa, näin on kannattanut menetellä, mutta kuten totesin, ne eivät perustuslakivaliokuntaa koskaan sido, koska perustuslakivaliokunta ottaa kannan vasta määrämuotoisiin sopimuksiin eikä keskustelun alla oleviin asioihin. Mutta pidän arvossa sitä meidän mahdollisuuttamme puuttua näihin keskusteluihin tulevaisuudesta, niin kuin on tässäkin asiassa käyty suuressa valiokunnassa ja erikoisvaliokunnissa keskustelut sixpackista ja finanssipoliittisista sopimuksista, joita tässä vaiheessa sitten ratifioidaan. Tässä vaiheessa tämä ei ole suuren valiokunnan asia ollut enää ollenkaan, mutta olen mielenkiinnolla lukenut ja kuunnellut keskustelut.

Itse kuvaisin tätä valtiosopimuksen luonnetta siten, että "tee itse niin kuin toivot toistenkin tekevän", ja tämä on ehkä puheeni poliittinen osuus. Kyllä minua hieman hämmentää, että en ole yhtään keskustelupuheenvuoroa kuullut, jossa kyseenalaistettaisiin tämä talouspoliittinen kuri, ja kun luin tarkkaan myös perussuomalaisten vastalausetta, niin se lähtee ajatuksesta, että on hyvä, että on talouskuria mutta sitä ei saisi soveltaa meihin. Kuinkahan monessa parlamentissa tämä sama ajatus voitaisiin viedä läpi: hyvä kun tehdään sopimus, hyvä kun kiristetään valtiontalouksia, hyvä kun niistä raportoidaan, kunhan se ei tule meille? Siinä ajattelussa olen ollut itse sitten taipuvainen hyväksymään sen, että meille tulee tietynasteinen raportointivelvollisuus, ja siedän jopa ottaa ohjeita vastaan, mutta yhdyn siihen, mitä tässä on enemmistön kannassa myös perustuslakivaliokunnassa ollut ja valtiovaroissa ja vielä suuressa valiokunnassa evästetty tulevaisuuteenkin, että hilkulla mennään. Tätä pidemmälle on vaikea nähdä talouspoliittista integraatiota silloin, kun se tulee budjettivallan puolelle, meille sopivaksi, koska meillä Suomen eduskunta on budjettivallan saanut perustuslain nojalla ja meille se kuuluu.

Toinen mielenkiintoinen asia on tässä myös tämä valtiovarojen minusta ihan arvokas analyysi siitä, että kriisin aikana näitä asioita tehtäessä kirjoitetaan auki se, että vaikka tämän sopimuksen tavoitteita kannatetaan, niin todetaan, että ei sopimus ratkaise tätä akuuttia talous- ja velkakriisiä. Yhtenä suurena asiana siinä on se, että tämä ei ota huomioon yksityisen sektorin liiallista velkaantumista, ja sen takia tässäkin ehdotetut toimenpiteet nekään eivät vielä yksityisen sektorin rahoitusvirtoihin puutu vaan hillitsevät tätä julkisen talouden velkaantumista ja katsovat sitä hyvinkin tarkasti. Sitten voidaan todeta, että yksityisen sektorin rahavirtoihin pankkielämään koetetaan tehdä muita toimia, kuten pankkivalvontaa ja pankkien pääomitusvelvollisuuksia ja palkitsemisrajoituksia ja montaa muuta toimenpidettä. Mutta tässä esityksessä on tämä valtiontalouksien analyysi.

Arvoisa puhemies! Minusta valiokunnat ovat täällä tehneet hyvää työtä sen käsittelyn pohjaksi, joka suuressa valiokunnassa tehdään, ja annan arvon niillekin, jotka ovat menettelytapaa kritisoineet, koska minun mielestäni nämä asiat pitää käydä selkeässä päivänvalossa hyvin keskustellen läpi, koska nämä ovat lähellä meidän kansallisien oikeuksiemme rajoja, ja minusta Euroopan unioni ei voi tehdä yhtään asiaa enempää kuin mitä kansalliset parlamentit ovat valmiita niitä hyväksymään. Näyttää siltä, että täällä enemmistö on sen valmis hyväksymään, ja minusta siinä on vain haitaksi eduskunnan arvovallalle, jos ei näitä kaikkia avoimesti voitaisi käydä läpi, ja itse olen valmis avoimeen keskusteluun myös tämän sopimuksen osalta.

Jukka Kärnä /sd:

Arvoisa puhemies! Erittäin mielenkiintoisia tulkintoja sinällään mielestäni aika lailla selvästä tekstistä, jota esimerkiksi perustusvaliokunnan lausunto edustaa. Valiokuntahan täällä toteaa selkeästi, että "ei - - aiheuta valtiosääntöoikeudelliselta kannalta merkittäviä lisärajoituksia eduskunnan budjettivaltaan". Tämä on minun mielestäni kovasti selvä ja ymmärrettävä lause. Sen lisäksi, perustuslakivaliokunnan lausuntoa edelleenkäsin lainatakseni, siellä on niin, että "sopimuksen määräykset eivät koske perustuslakia taikka Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävää toimivallan siirtoa Euroopan unionille, kansainväliselle järjestölle tai kansainväliselle toimielimelle" jnp. Edelleenkäsin minä ymmärrän tämän näin kuin tämä on kirjoitettu. Senpä vuoksi perustuslakivaliokunta toteaakin, että sopimuksen hyväksymisestä voidaan päättää äänten enemmistöllä ja lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Arvoisa puhemies! Tällä sopimuksella ei, kuten Miapetra Kumpula-Natri totesi, ratkaista akuuttia talous- ja velkakriisiä, mutta kyllähän tämän pohjalta voidaan huomattavasti nykyistä tehokkaammin puuttua jäsenmaiden julkisen talouden liiallisiin alijäämiin ja velkaongelmiin.

Totean uudestaan myöskin sen, että talouskriisin taustalla on usein monta kertaa ollut yksityisen sektorin liiallinen velkaantuminen ja osaltaan sitten tälle puolelle haetaan ratkaisua tiukemmalla pankkivalvonnalla. Ainakin suomalaiset pankit ovat itse sitä mieltä, että valvontaa pitää olla ja sen pitää olla tiukempaa, ja hyvä näin.

Talousvaliokunnan osalta voin todeta sen, että kun on tämä Suomen Pankin pääjohtajan Erkki Liikasen vetämän työryhmän raportti tästä pankkivalvonnasta ja niistä keinoista, mitä voidaan siellä käyttää, niin se paperi, raportti, kannattaa lukea, se on äärimmäisen hyvää tekstiä. Jos ja kun sen pohjalta tämä pankkien valvonta eli yksityisen rahan valvonta saadaan ensi vuoden loppupuolella aikaiseksi, se lähtee toimintaan, niin se on tosi hyvä juttu. Se kyllä selkeyttää paljon sitä, mitä voidaan tällaisten tavallisten kuolevaisten rahoilla tehdä ja millä tavalla pankkien pitää toimia.

Kaiken kaikkiaan pitää sanoa ja pääsee oikeastaan sanomaan sen, että kaiken kaikkiaan kaikki mahdolliset toimet, joilla haetaan vakautta Eurooppaan, ovat äärimmäiset tärkeitä. Me olemme tänä päivänä täällä salissa paljon puhuneet siitä, että suomalainen vienti ei vedä ja Euroopan maat ovat kuralla. Totta on. Kyllä ehdoton edellytys sille, että suomalainen vienti lähtee vetämään — vaikka nyt sen vanhan teollisuudenkin vienti — on se, että sitä vakautta, ennustettavuutta ja tulevaisuudennäkymiä on. Se varmasti on niin, että se vaatii niitä innovaatiopanostuksia. Täällä on pariin kertaan tänä päivänä sekin asia todettu, että ei ole tarpeeksi keksintöjä, ei ole tarpeeksi innovaatioita, jotta olisi syntynyt uutta vietävää ja sellaisia tuotteita, mitä muut eivät osaa tehdä. Sellaisia tuotteita me tarvitsemme.

Kaiken kaikkiaan merkittävä sopimus, se on totta. Mutta minun mielestäni tässä nyt ei ole siis sillä tavalla mitään niin kummallista, etteikö tätä voitaisi hyväksyä ihan normaalissa järjestyksessä.

Anne Louhelainen /ps:

Arvoisa puhemies! Tässä sopimuksessa ehdotetaan uudeksi budjettikurin mittariksi muun muassa rakenteellista alijäämää. Se voisi olla hyvä lisämittari, mutta yksittäisenä numeerisena sääntönä se on ongelmallinen. Aivan kuten valtiovarainvaliokuntakin toteaa lausunnossaan, rakenteellisen jäämän käyttämiseen indikaattorina liittyy ongelmia, rakenteellista jäämää kun ei pystytä määrittelemään yksiselitteisesti. Rakenteellinen alijäämä voidaan laskea oikein monin toisistaan poikkeavin eri tavoin. Lisäksi se on hyvin herkkä ennusteille tulevasta talouskasvusta. Tarkka arvio alijäämän tasosta saadaankin usein vasta vuosia jälkikäteen.

Ongelmallista on myös se, että Suomen kaltaiselle pienelle ja avoimelle taloudelle nyt ehdotetut alijäämäsäännökset eivät sovi läheskään yhtä hyvin kuin esimerkiksi Saksalle ja Ranskalle. Meidän taloutemme pienuus ja riippuvuus yksittäisistä toimialoista kasvattavat suhdanteiden ja julkisen sektorin tasapainon vaihtelua.

Arvoisa puhemies! Sopimuksessa vaaditaan leikkaamaan 60 prosentin raja-arvon ylittävää velkasuhdetta vuosittain 5 prosentilla. Jo nyt on selvää, että kaikki sopimuksen hyväksyneet maat eivät pysty tätä noudattamaan. Italian tapauksessa ehto tarkoittaisi sitä, että maan pitäisi leikata velkasuhdettaan yli 3,3 prosenttiyksikköä joka vuosi seuraavien 20 vuoden ajan. Ranskan taas olisi leikattava velkasuhdettaan 1,5 prosenttiyksiköllä joka vuosi. Tällaiseen Ranska ei ole pystynyt viimeisten 20 vuoden aikana kertaakaan.

Jälleen kerran ollaan siis tekemässä sopimusta, jota eivät kaikki maat edes pystyisi noudattamaan. Ilmeisesti tähän onkin jo varauduttu, koska olemme saaneet Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Herman Van Rompuyn antaman raportin "Kohti todellista talous- ja rahaliittoa". Siinä esitellään jo aikataulut ja prosessit talous- ja rahaliiton eli Emun lopulliseksi toteuttamiseksi. Raportissa todetaan, että kaikki ehdotukset merkitsevät syvempää yhdentymistä.

Arvoisa puhemies! Tavoitteena raportin mukaan olisi jo ensi vuonna perustaa yhteinen kriisinhallintaviranomainen sekä mekanismi vahvempaa koordinointia varten. Jotta maat saataisiin sitoutettua toteuttamaan vaadittuja sitoumuksia, voitaisiin maita tapauskohtaisesti tukea väliaikaisella ja joustavalla rahoitustuella. Jaa-a, jälleenkö siis uusi rahoitustukimalli maille, jotka eivät ole pystyneet hoitamaan talouttaan?

Vuonna 2014 onkin raportin mukaan aika perustaa jälleen uusi yhteinen rahoituskapasiteetti, jota perustellaan sillä, että sillä parannettaisiin maakohtaisten talouden häiriköiden sietokykyä keskustason vakuutusjärjestelmän kautta. Tällainen sisäänrakennettu kannusteperusteinen järjestelmä kannustaisi raportin mukaan niitä euroalueen jäsenvaltioita, joiden pitäisi harjoittaa terveitä finanssipolitiikkoja sopimusvelvoitteidensa mukaan. Onko siis tarkoitus maksaa jälleen kannustuspalkkioita niille kriisimaille huonosta taloudenpidosta? Tämä raportti on suorastaan veret seisauttavaa luettavaa suomalaisen veronmaksajan näkökulmasta. Se jättää kaikki ovet auki imeä suomalaiset veronmaksajat taloudellisesti kuiviin.

Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys talous- ja rahaliiton vakaudesta, yhteensovittamisesta sekä hallinnasta on yritys syventää jäsenmaiden keskinäistä integraatiota merkittävällä tavalla ilman kunnon julkista keskustelua. Koska Euroopan unionin perussopimusta ei saatu muutettua kerralla, niin nyt näitä muutosasioita ujutetaan pienissä sopimuserissä ikään kuin takaoven kautta.

Perussuomalaiset eivät voi hyväksyä talousliitto Emua vahvistavaa sopimusta, sillä siinä Suomen talouspoliittista itsenäisyyttä annetaan talouskurin varjolla tarpeettomasti pois. Toistan viime viikolla pitämässäni puheenvuorossa sanomani toteamuksen, että valtiovarainvaliokunnassa perussuomalaiset kansanedustajat ansiokkaasti ja analyyttisissä vastalauseissaan ehdottivat tämän lakiehdotuksen hylkäämistä. Olen edelleen samaa mieltä. Nyt on hoidettava ensin suomalaisten asiat kuntoon ja parannettava muu maailma vasta sen jälkeen.

Kannatan edustaja Kettusen tekemään hylkäysehdotusta.

Inkeri Kerola /kesk:

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti: kannatan edustaja Kallin edellä puheessaan tekemää esitystä.

Sanna Lauslahti /kok:

Arvoisa puhemies! Talouskuria tarvitaan ja varsinkin, kun olemme yhä enemmän syvemmällä liemessä yhdessä eurovaltioiden kanssa. Kun katsotaan ERV:tä, EVM:ää, kahdenkeskisiä lainoja ja vielä sen päälle keskuspankin kautta tulevia vastuita, siltä osin on perusteltua, että euroalueelle syntyy entistä tiukempaa talouskuria ja myös unionia. (Markus Mustajärvi: Liittovaltiota!)

Se, mistä on tietenkin hyvä keskustella, on se, onko se oikeudenmukaista, että ne, jotka ovat jo rikkoneet perussopimusta, pääsevät vähän niin kuin samalla tavalla läpi tämän käsittelyn kuin me, jotka olemme pyrkineet noudattamaan sopimuksia, ja aina voidaan kysyä, ketkä sitä kuria tarvitsevat enemmän ja ketkä vähemmän. Tulee myöskin mitattavaksi se tilanne, että kun tätä sopimusta tullaan rikkomaan, syntyykö sieltä tosiasiassa niitä sakkoja kyseenomaiselle valtiolle. Ei niitä sakkoja ja seuraamuksia syntynyt myöskään perussopimuksen rikkomisesta. Tältä osin toivon, että olemme myös hereillä.

Yksi mittari, joka täällä on otettu hyvinkin vahvaksi osaksi talouskuria, on rakenteellinen alijäämä. Siltä osin on pohdittava ja seurattava, onko se mittarina täysin oikea. Rakenteellisen alijäämän laskentaan liittyy nimittäin jonkin verran ennusteita ja arvioita, jotka saattavat heittää riippuen tilanteesta. Saattaa olla, että se ei välttämättä ohjaa aivan oikeaan suuntaan. Ehkä parempi pidemmällä tähtäimellä olisikin, että näitä mittareita olisi useampia.

Otetaan esimerkkinä hyvin konkreettinen tilanne. Meillä on Kreikka, jonka tulot ovat tänä vuonna noin 46 miljardia euroa ja velat alkavat olla, onko 350 miljardia, 370 miljardia euroa. Kun me suhteutamme tätä velkaa suhteessa tuloihin — se on 7—8-kertainen — niin se on hyvin konkreettinen mittari, joka kertoo talouden tilanteesta. Bruttokansantuotteeseen suhteutettu mittari velkojen osalta kertoo tietenkin siitä kansantalouden potentiaalista, mutta se ei tosiasiassa kerro sitä, pystyykö valtio selviytymään ottamistaan veloista.

Toivon myös, että jatkossa, kun talousunionia vahvistetaan, ei tulisi yhteistä budjettia, koska meillähän on jo euroalueella yhteinen budjetti, ja voi kysyä, miksi tulisi toinen budjetti toisen budjetin päälle. Se, mitä tulisi tehdä, on se, että me loisimme yhteiset pelisäännöt, kun budjetoidaan, rakennetaan tulosta tai taselaskelmaa, jotta meillä eri maiden laskelmat olisivat vertailukelpoiset. Siltä osin on paikka pohtia, mitä asioita meidän tulee nykyistä enemmän sisällyttää niin Suomen valtion taseeseen kuin euroalueiden taseeseen, jotta ne olisivat riittävän läpinäkyvät, jotta me voisimme myös arvioida toinen toisemme tilannetta.

Kimmo Kivelä /ps:

(Kari Rajamäki: Nyt se Vennamon tyyli!) Arvoisa herra puhemies! Edustaa vaihtoehtoisesti joko äärimmäistä sinisilmäisyyttä tai äärimmäistä kivikasvoisuutta väittää, ettei sopimus kaventaisi kansallista budjettivaltaamme. Näinhän todellisuudessa on. Budjettivallan kaventumista seuraa integraation syveneminen, jonka lopputuloksena on liittovaltio. Ja kaikki tämä kehitys tapahtuu ovelalla viipalointitaktiikalla, jonka historiallinen esikuva on kommunistien valtaannousu Unkarissa, kun salamitaktiikalla viipaloimalla kommunistit (Kari Rajamäki: Sama puhe kuin ensimmäisessä käsittelyssä!) Mátyás Rákosin johdolla pääsivät valtaan. — Edustaja Rajamäki, kertaus on opintojen äiti. Tässä on sen verran suuren mittaluokan asiasta kysymys, että olisi hyvä, että täysi sali olisi kuuntelemassa näitä vastuullisia puheita, joita perussuomalaisten kansanedustajat esittävät, mutta kun nyt ei ole niin sanottu prime time -aika istuntosalissa, niin istuntosali on tyhjähkö.

Sopimus on monella tapaa ongelmallinen. Se on ongelmallinen myös eläkejärjestelmämme kannalta, ja siitä ei juurikaan ole julkisuudessa puhuttu. Sopimus näet rajoittaa koko julkisen sektorin alijäämää, johon myös Suomen eläkerahastot kuuluvat. Sopimus siis kontrolloi eläkejärjestelmäämme. (Pentti Kettunen: Täysin totta!) — Aivan oikein, herra Kettunen, edustaja Kettunen.

Sitten sopimuksessa vaaditaan leikkaamaan 60 prosentin raja-arvon ylittävää velkasuhdetta vuosittain 5 prosentilla. Monissa puheenvuoroissa viitattiin — viimeksi edustaja Lauslahti viittasi — tähän alijäämään. Jo nyt on selvää, että kaikki sopimuksen hyväksyneet maat eivät pysty tätä noudattamaan. Italian tapauksessa ehto tarkoittaisi sitä, että maan pitäisi leikata velkasuhdettaan yli 3 prosenttiyksikköä joka vuosi seuraavan 20 vuoden ajan. Ranskan taas olisi leikattava velkasuhdettaan 1,5 prosenttiyksikköä joka vuosi. Tähän Ranska ei ole kyennyt edes viimeisen 20 vuoden aikana.

On selvää, että tällaisesta asiasta, joka on rauhanajan taloushistoriamme merkittävin talouspoliittinen linjaus, olisi pitänyt käydä laajaa kansalaiskeskustelua ja se olisi pitänyt tuoda eduskunnan käsiteltäväksi toisella tavalla. Kun sopimus on ollut valmiina jo maaliskuusta lähtien, niin miksi se on tuotu tänne budjettikiireiden keskelle, kun joulupukki on jo lähtökuopissaan Korvatunturilla ja eduskunta haluaa viimeistellä seuraavan vuoden budjettia? (Pentti Kettunen: Hallitukselta taktinen veto!) — Jälleen kerran. — Tämä on sellainen kysymys, joka olisi pitänyt hyväksyä perustuslain säätämisjärjestyksessä. Ja ylipäänsä perussuomalaiset ovat sitä mieltä, että EU-asioista on järjestettävä kansanäänestys. On häpeäksi eduskunnalle, että asian käsittely on ollut tällainen vähemmän kunniakas näytelmä.

Reijo Tossavainen /ps:

Arvoisa puhemies! Nyt ollaan viemässä itsenäisyytemme rippeitä EU-uskovaisten roviolle. Nyt viedään tuhkatkin pesästä. Siksi on paikallaan arvioida itsenäisyyttä ja autonomiaa pidemmällä aikavälillä.

Venäjän keisarikunnan osana Suomen suuriruhtinaskunta muodosti omaleimaisen kokonaisuuden omine lakeineen ja hallintoineen. Suomen autonomian kannalta oli olennaista, että jo vuonna 1809 keisari määräsi, että kaikki Suomen asiat oli esiteltävä suoraan hänelle ohi Venäjän oman hallintokoneiston. Siksi Venäjän parlamentti elikkä duuma ja virkamiehet eivät voineet puuttua millään tavoin Suomen asioihin. Maamme erityisasemaa korosti sekin, että venäläisillä ei ollut kansalaisoikeuksia Suomessa. Venäläisiin suhtauduttiin samalla tavalla kuin muihinkin ulkomaalaisiin. Käytännössä Suomea hallitsi hallituskonselji eli hallitus, joka jakaantui talous- ja oikeusosastoon. Myöhemmin hallituskonseljin nimi muutettiin senaatiksi. Oikeusosasto toimi Suomen korkeimpana oikeutena. Talousosasto johti koko siviilihallintoa, ja se jakaantui viiteen toimituskuntaan. Senaatti käytti ylintä valtaa ja teki päätöksensä keisari-suuriruhtinaan nimissä. Senaatin toimien laillisuutta valvoi prokuraattori, joka oli Suomen ylin lainvalvoja. Pietarissa Suomen asioita keisarille esitti Suomen asiain komitea, joka myös oli suomalaisten käsissä. Keisareiden välillä oli eroja, mutta useimmiten keisari puuttui suomalaisten esityksiin vain harvoin.

Arvoisa herra puhemies! Yhteenvetona kaikesta ei voi tulla kuin yhteen johtopäätökseen. Paljon parjatulla autonomian ajalla suomalaiset päättivät vähintään yhtä paljon omista asioistaan kuin nykyisen EU-autonomian aikana. 1800-luvulla Suomi syntyi ja kasvoi kansakuntana muiden rinnalle. Asioista ei haluta antaa oikeaa kuvaa, sillä se olisi turhan ikävä tosiasia nykyisen valtaeliitin kannalta. On siis helpompaa antaa valheellinen kuva, koska suomalaisten mieliin on iskostettu kuva autonomian ajan venäläistämisajoista. Nuo tapahtumat ovat totta mutta vain osatotuus yli sadan vuoden ajasta autonomisena suuriruhtinaskuntana. Jos nyky-Suomen omaa päätösvaltaa verrataan sitten vaikkapa Yhdysvaltojen osavaltioiden omaan päätösvaltaan, niin ne ovat aika pitkälti verrannollisia keskenään. Silti kukaan ei väitä, että esimerkiksi Texas olisi itsenäinen valtio.

Arvoisa herra puhemies! Nyt on meneillään viimeinen askel kohti täyttä liittovaltiota. Siksi pyydän anteeksi sotiemme veteraaneilta, jotka näkivät tämän maan itsenäisyyden puolustamisen arvoisena.

Kari Rajamäki /sd:

Herra puhemies! Ihan yleisesti näiden euroasioiden käsittelystä on kyllä myönnettävä, että koko tämän kriisin alku on ollut ajelehtimista toukokuusta 2010: Kreikan vastikkeettoman lainan myöntäminen tässä talossa samoin kuin 2010 kesäkuinen Euroopan rahoitusvakausvälinettä koskeva päätös, joka tehtiin vielä valtiovarainvaliokunnassa niin, että silloiset hallituspuolueet eivät sallineet edes sosialidemokraattien pyytää perustuslakivaliokunnan lausuntoa — se vietiin juhannusviikkoina myös täällä yötä myöten istunnoissa läpi. Olen samaa mieltä kuin edustaja Miapetra Kumpula-Natri, että olisi hyvin tärkeätä, että eduskunta kävisi säällisellä ajalla mahdollisimman hyvää keskustelua. Nythän tämä on ollut sillä tavalla huomattavasti parempaa, että ei olla nyt ihan yöajoissa, mutta muutoin kyllä käsittelyssä on syventämisen tarvetta. Eurokriisi on kokonaisuudessaan tietysti ollut surullinen kertomus jatkuvasti tehtyjä Maastrichtin sopimuksen ja muiden periaatteiden ja kriisinhoitoon liittyvien sopimusten mitätöintejä. Kuten viime kesänä 200 Saksan johtavaa taloustieteilijää totesi, näkymät eivät siltä osin hyviä ole.

Nyt tietysti on erittäin tärkeätä, että pyritään jäsenmaiden budjettitasapainoa kohti, pyritään vakauttamaan tilannetta, mutta kokonaisuudessaan taustalla pitää muistaa ensinnäkin, että Kreikkaa lukuun ottamatta nykyisetkään ongelmat eivät johdu tosiaan valtioiden velkaantumisesta vaan yksityisen sektorin velkaantumisesta. Entistä enemmän tämän kasinokapitalismin kriisin syihin pitäisi puuttua. Tältä osin taas meillä kotimaassa edes hallitusohjelman mukainen halu rahoitusmarkkinaveron eteenpäinviemiseen ei pitänyt edes nyt sitten hallituksen porvariosapuolia tässä matkassa mukana, ja Saksan ja Ranskan EU:n ydinpöydässä ei istu Suomi, vaikka siellä 90:tä prosenttia koko euroalueesta koskien ovat nyt päättäjät valmistelemassa jatkovaiheita.

Toinen puoli on se, että Suomen kohdalla lakiin kirjattu sitoumus voi pahimmillaan osoittautua liian tiukaksi rajoitteeksi, joka ei ole edes tarpeellinen tilanteessa, jossa suurilla alijäämillä ei ole kovin suurta väliä, jos velkataso pidetään kohtuullisena. Tällöin tämä liittyy jo EU-jäsenyydessä Suomen eduskunnan mainitsemaan epäsymmetristen syklien vaaraan, Suomen tuotanto- ja vientirakenteen ja Suomen kansallisten erityispiirteiden vaatimaan muun muassa elvytysvaran turvaamiseen laajemmassa kriisissä, joka EU-alueella voi kohdata. Tältä osin muun muassa valtiovarainvaliokunta korostaa ja pitää välttämättömänä, ettei sopimus estä normaalisuhdannepolitiikan, kuten elvyttävien toimien ja aktiivisen työvoimapolitiikan, harjoittamista ja että mittarina on tärkeää käyttää rakenteellista eikä todellista alijäämää. Tältä osin myöskin pidetään tärkeänä, että komission kanssa käytävässä keskustelussa Suomessa on asiantuntijoista koostuva riippumaton finanssipoliittinen neuvosto, jossa uskottavuutta myös Suomen näkökohdista saadaan riittävällä tavalla.

Kuten tänään SDP:n ryhmäpuheenvuorossa totesin, tällä nyt halutaan välttää myöskin se, ettei Suomen budjettia tulevaisuudessa valvottaisi vaikkapa Berlusconin asettaman komissaarin puolipäivätyönä. Se ei todella istu suomalaiseen demokratiaan eikä pohjoismaiseen traditioon.

Asia, joka valtiovarainvaliokunnassa 7. päivä joulukuuta tuli esille: Todettiin, että perustuslakivaliokunnan lausunnossa on kuitenkin toivomisen varaa perustuslaillisen analyysin suhteen. Se ei esimerkiksi kirjoita auki budjettivallan kaventamiseen johtavan sopimuksen oikeusperustaa siltä osin kuin sopimusmääräykset menevät pidemmälle kuin Suomea jo sitova vakaus- ja kasvusopimus, jonka on aikoinaan todettu olevan perussopimuksen ja perustuslain mukainen. Siinä valmisteluvaiheen lausunnossa 24/2011 sitä pidettiin tulkinnanvaraisena siltä osin, sisältääkö sopimus merkittäviä uusia velvoitteita jäsenvaltioille, ja jatkovalmistelussa pidettiin tärkeänä näihin huomion kiinnittämistä. Nyt tässä perustuslakivaliokunnan mietinnössä 37 ei todeta oikeusperustoista tältä osin mitään. Samoin kiinnitettiin valtiovarainvaliokunnan sosialidemokraattien taholta huomiota myöskin tarpeeseen tarkentaa tulkinnanvaraisuutta, joka valiokunnan lausunnossa oli koskien uusien sopimusvelvoitteiden merkityksen vähäisyyttä. Se olisi mielestämme edellyttänyt paremmat perustelut taakse kuin mihin lausuntotekstissään valiokunta oli yltänyt, sen takia, että perustuslakivaliokunta oli lausunnossaan 49/2010 aikoinaan edellyttänyt, että "ehdotusten jatkokäsittelyssä on syytä varmistua siitä, että säännöksiä mahdollisesti muutettaessa oikeusperustojen riittävyyteen ja asianmukaisuuteen kiinnitetään erityistä huomiota".

Tältä osin pidän tärkeänä, että valtiovarainvaliokunnan sosialidemokraatit hallitusryhmien kanssa käytävässä keskustelussa pystyvät ottamaan tältä osin eduskunnan budjettivallan ja suvereniteetin periaatteet näkyviin, niin että eduskunnalle todella esitetään selkeästi kannanotto, että mikäli EU-säätelyä jatkossa aiotaan vahvistaa kansallista päätöksentekoa rajoittavalla tavalla, on vaiheittaisten muutosten kumulatiivinen vaikutus eduskunnan budjettivaltaan sekä kansalliseen suvereniteettiin otettava korostetun huolellisesti huomioon. Tämä selkeä linjaus hallituksen ja myös perustuslakivaliokunnan ja eduskunnan suuntaan tältä osin varmistaa eduskunnan budjettivallan ja nimenomaan meidän kansallisen suvereniteettimme säilymisen, ettei niitä vaaranneta eurokriisin nimissä.

Sauli Ahvenjärvi /kd:

Arvoisa puhemies! Täällä on jälleen kerran nostettu keskusteluun liittovaltiokehitys, eikä siinä mitään, on hyvä, että tästä asiasta keskustellaan. Yleisemminkin on tarpeen, että me käymme vuoropuhelua EU:n tulevaisuudesta ja keskustelemme siitä, mitä me haluamme EU:sta. Tätä keskustelua pääministeri Katainenkin on peräänkuuluttanut useassa yhteydessä ja viimeksi tänään Ulkopoliittisen instituutin ja Eurooppalaisen Suomen seminaarissa.

On selvää, että Euroopassa ja EU:ssa on paljon aitoja federalisteja, jotka haluavat viedä Eurooppaa kohti liittovaltiota. (Pentti Kettunen: Ja Suomessa!) Tällaisia federalisteja saattaa istua jopa tässä salissa. (Pentti Kettunen: Ja paljon!) Itse en kuitenkaan heihin kuulu. Haluan nostaa tässä jälleen kerran esille kysymyksen siitä, mikä ero on integraation syventämisellä ja liittovaltiokehityksellä. Mielestäni niillä on iso laadullinen ero. Talousintegraatio on realismia, liittovaltio ei ole. Molempien vaunujen voidaan nähdä kulkevan samaan suuntaan, mutta raiteet päättyvät ennen liittovaltiota. Perustelen tätä kahdella tosiasialla.

Ensinnäkin, EU:n jäsenvaltioissa ei ole kulttuurista pohjaa eikä poliittista tahtoa liittovaltion synnyttämiseen. Tämä on täysin ymmärrettävää. Suomen lisäksi moni muukin Euroopan maa katsoo, ettei kansallisen itsemääräämisoikeuden kaventaminen ole yksinkertaisesti mahdollista sillä tavoin kuin se liittovaltiossa tapahtuisi. Siihen suvereniteetin luovuttamiseen ei vain suostuta. Tällaisia maita ovat mielestäni Suomen lisäksi Ruotsi, Iso-Britannia, Puola jne.

Toinen este on ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Olen useammassa yhteydessä todennut, että Euroopassa on kaksi ydinasevaltaa, joilla on pysyvä paikka YK:n turvaneuvostossa, eivätkä nämä maat, Iso-Britannia ja Ranska, luovu tästä asemastaan minkään kansainvälisen organisaation hyväksi, eivät EU:n eivätkä jonkinlaisen liittovaltiotyyppisen organisaation. Tällaista kehityskulkua ei ole näköpiirissä.

Arvoisa puhemies! Mihin tämä kova integraation syventämisen kiire sitten johtaisi, jota täällä aiemminkin mainittu Van Rompuyn, Barroson, Junckerin ja Draghin raportti hyvin edustaa? On ilmeistä, että koko EU ei ole tuon nopean integraatiokehityksen kannalla, eli osa EU:sta jää ilman muuta syvenevän integraatiokehityksen ulkopuolelle, ja tuloksena on näin ollen EU:n jakautuminen. Tämäkö on se malli, jota Euroopassa tarvitaan ja johon EU:ssa oikeasti pyritään? Tuskin. On edellä mainitulla perusteella selvää, ettei EU:sta eikä edes euroalueesta tule liittovaltiota. Integraation syventämisyritykset ovat tuomitut epäonnistumaan, ja sellaisen kehityksen ajaminen on suuri virhe. Toivon, että mahdollisimman moni Euroopan päättäjä tämän ajoissa tunnustaa ja ottaa huomioon omia tavoitteitaan asettaessaan.

Arvoisa puhemies! Mihin nyt esitetty talousintegraation tiivistäminen siis johtaa, jos ei liittovaltioon? Se johtaa taloudenpidon sääntöjen tiukkenemiseen ja valvonnan tehostumiseen eli holtittoman taloudenpidon suitsimiseen. Sitähän me tässä tilanteessa tarvitsemme.

Hanna Mäntylä /ps:

Arvoisa puhemies! Tässä sopimuksessa on monia ongelmia. Eräs niistä on se, etteivät Suomen kaltaiselle pienelle ja avoimelle taloudelle ehdotetut alijäämäsäännökset sovi kuten suuremmille maille, kuten esimerkiksi Saksalle ja Ranskalle, niin kuin täällä onkin jo tuotu aiemmin esiin useaan kertaan. Todennäköisyys sille, että Suomi rikkoisi jonkun mielivaltaisesti asetetun rajan, on huomattavasti suurempi kuin ison euromaan kohdalla. Pahimmassa tapauksessa Suomi saattaisikin olla pakotettu harjoittamaan syvässä taantumassa sitä jopa voimakkaasti pahentavaa talouspolitiikkaa. Ongelmakohtia ovat myös esimerkiksi vaikutukset Suomen eläkejärjestelmään. Kuitenkin tämän sopimuksen suomalaisten elämään aiheuttamista ongelmista käytävää keskustelua joudutaan käymään enemmän ja vähemmän illan tai yön pimeinä tunteina ja kiireellä niin sanotusti muiden asioiden väliajalla.

Tässä sopimuksessa onkin lukuisia tekijöitä, jotka todella viittaavat liittovaltiokehityksen vauhdittamiseen, sillä siitähän tässä on todellisuudessa kysymys.

Ilmaisen myös tukeni edustaja Kettusen esitykselle.

Osaltani myös vilpittömästi toivon, että media todella tarttuisi tähän nyt meneillään olevaan asiaan ja sen seurauksiin suomalaisten kannalta eikä vain sivuuttaisi tätä perussuomalaisten mölinänä.

Perussuomalaisia on syytetty asian käsittelyn hankaloittamisesta, mutta itse näen asian kyllä aivan toisin. Hankalaksi asian käsittelyn ovat tehneet kyllä jotkut aivan muut tahot. Tässä on kysymys hyvin vakavista asioista Suomen itsenäisyyden ja tulevaisuuden kannalta, ja kansalaisilla tulisikin olla oikeus siitä tietää avoimesti ja päivänvalossa.

Riitta Myller /sd:

Arvoisa puhemies! Me olemme mukana Euroopan unionin tasolla yhteistyössä, ja me olemme mukana myöskin eurossa, ja tämä edellyttää sitä, että meillä on myös ylikansallista päätöksentekovaltaa koko Euroopan unionin alueella. Nyt on kysymys siitä, miten tämä ylikansallinen päätöksenteko järjestetään. Mielestäni siinä on se ydinkysymys, että tämän päätöksenteon tulee olla demokraattista, avointa, seurattavaa ja valvottavaa, ja sen vuoksi olisi erittäin tärkeätä, että myös tässä talouskriisin aikana päätöksenteko mahdollisimman paljon pidettäisiin tässä Lissabonin sopimuksen mukaisessa päätöksentekojärjestyksessä.

Nythän on kyse sopimuksesta, jolla pyritään nykyistä tehokkaammin sitomaan rahaliiton jäsenmaat budjettikuritavoitteisiin. Meillä monta kertaa puhutaan yleisesti sitä, miksi komissio ei tee mitään niille Euroopan unionin jäsenmaille, jotka rikkovat esimerkiksi ympäristösopimuksia tai ympäristölainsäädäntöä ja kuluttajalainsäädäntöä. Tässä on nyt kysymys siitä, että pyritään löytämään sellaiset säännökset, joilla kaikki jäsenmaat saadaan mukaan pitämään kiinni niistä päätöksistä, joista yhdessä on sovittu. Näitä sopimuksiahan on tehty jo Maastrichtin sopimuksessa, vakaus- ja kasvusopimuksessa, nyt twopackissä ja sixpackissä, ja pääosin kysymys on nyt näiden säännösten sisällyttämisestä myös kansalliseen lainsäädäntöön.

Tässä on uutuutena se, että tässä on tämä korjausmekanismi, jolla ennakkoon komissiossa pyritään varmistamaan se, että jäsenmaitten budjetit noudattavat sitä linjaa, josta yhdessä on sovittu ja jolla euro pysyisi vakaana.

Itse pidän tärkeänä, että kun huolehdimme eurosta, sen vakaudesta ja Euroopan unionin kehityksestä, (Puhemies koputtaa) pidämme huolen, että Euroopan unioni kehittyy niin kuin me olemme toivoneet, että se on sosiaalinen Eurooppa ja siinä ihmisten tasa-arvoiset lähtökohdat otetaan joka tilanteessa huomioon.

Ari Jalonen /ps:

Arvoisa puhemies! Pyysin vastauspuheenvuoroa edustaja Kumpula-Natrin puheenvuoron jälkeen, mutta en sitä saanut, joten esitän sen lyhyen kommenttini nyt: onko edustaja Kumpula-Natrin mielestä siis perustuslain tulkinta aina hallituksen mukainen, ja muuttuuko se aina hallituksen mukaan? (Miapetra Kumpula-Natri: No ei todellakaan!) — Aivan.

Vesa-Matti Saarakkala /ps:

Arvoisa herra puhemies! Haluan vielä korostaa, että perussuomalaisten valiokuntaryhmä jätti eriävän mielipiteen perustuslakivaliokunnassa tästä säätämisjärjestyksestä. Meidän mielestämme tässä oli käytännössä kaksi vaihtoehtoa: joko on muutettava perustuslakia tai käsiteltävä tätä sopimusta merkittävänä toimivallan siirtona. Päädyimme tähän jälkimmäiseen, joka on siis se, että tarvitaan kaksi kolmasosaa täällä eduskunnassa tämän sopimuksen hyväksymiseksi.

Mitä sitten tulee tähän tiedonantomenettelyyn, mitä käytettäisiin siinä tilanteessa, jos tämä alijäämämenettely astuisi voimaan, ja ylipäätään tähän perustuslain tulkintaan, niin ihan vain haluaisin kysyä edustaja Kumpula-Natrilta, oliko sekin ihan oikein, että Suomi lähti aikoinaan talous- ja rahaliittoon hallituksen tiedonannolla, siis pelkällä tiedonannolla. Mielestäni se ei ole oikein eikä varmasti monen muunkaan mielestä, ja se kyllä kuvastaa sitä hataraa perustuslain tulkintaa, mitä tässä maassa on harjoitettu aika vähin äänin.

Ihmettelen sitä, minkä takia Suomen pitäisi mennä tällaiseen sopimukseen mukaan, kun meitä sitoo jo tämä kasvu- ja vakaussopimus ja emme ole sitä rikkoneet. Eli en ymmärrä sitä lisäarvoa, mitä tämä tuo, mutta ymmärrän sen vain näin, että tämä tuo hallitukselle, tälle heikolle hallitukselle, lisäarvoa tarvittaessa vedota sitten tähän sopimukseen ja tämä tehdään solidaarisuudesta muita eurojäsenmaita kohtaan. Minun mielestäni nämä eivät ole hyviä perusteita tätä sopimusta hyväksyä.

Vielä todettakoon, että komissio ja Eurooppa-neuvosto ovat tuomareina siinä kohtaa, kun tulkitaan, ovatko olosuhteet poikkeukselliset, kun joku maa rikkoo mahdollisesti näitä tulevia määräyksiä.

Markus Mustajärvi /vr:

Arvoisa puhemies! Ei mennyt kuin toista viikkoa itsenäisyyspäivästä, kun hallituksen toimesta ja hyvin matalalla profiililla oltiin ja ollaan siirtämässä oleellista osaa taloudellisesta itsenäisyydestä Euroopan komissiolle. Vieläkin moitin sitä menettelyä, kuinka asia yritettiin junailla, ja kun kissa nostetaan pöydälle, niin vaikka sitten tämä sosiaalinen paine, mitä tulee eduskunnan enemmistön ja osin tiedotusvälineitten kautta, ei ole aina mukavaa, niin on paljon parempi säilyä väleissä itsensä kanssa kuin taipua enemmistön painostukseen. Ja sanon sen kyllä tässäkin, että ei vasenryhmän edustajien, ei perussuomalaisten edustajien, ei kenenkään niiden, jotka vaativat tämän asian asianmukaista, avointa ja keskustelevaa käsittelyä, suinkaan tarvitse hävetä omaa menettelyään, vaan se häpeä kuuluu kyllä aivan toisille, niille, jotka päättivät tämän asian juoksuttamisesta.

Siitä taitaa olla jo kahdeksan yhdeksän kuukautta, kun pääministeri Katainen kirjoitti sopimuksen alle, ja sitten tuli juuri ennen talousarviokäsittelyä jumalaton kiire eduskunnassa. Aina silloin, kun ensin jahkaillaan ja vetkutellaan ja sitten tulee yhtäkkiä selittämätön kiire, voi kysyä, onko puhtaat jauhot pussissa.

Ensinnäkin Suomen perustuslaki sanoo, että lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, joka päättää myös valtiontaloudesta, ja että eduskunta päättää varainhoitovuodeksi kerrallaan valtion talousarviosta, joka julkaistaan Suomen säädöskokoelmassa, ja edelleen, että valtion lainanoton tulee perustua eduskunnan suostumukseen, josta ilmenee uuden lainanoton ja valtionvelan enimmäismäärä. Tähän valtaan on iskemässä nyt sitten Euroopan komissio etukäteen, etupuolelta, talousarvion käsittelyn aikana ja vielä kehittelemällä semmoisia mittareita, kriteerejä, joita voi laskea aivan miten sattuu, valita sopivan metodologian, ja samoilla perustiedoilla, lähtökohtatiedoilla, ja lähtökohtaoletuksilla voi päätyä vaikka puoleen tusinaan erilaisia lopputuloksia, ja kaikki nämä taloudelliset laskutoimitukset on tehty aivan oikein. Mutta se, kenen sana loppupeleissä painaa, on nimenomaan Euroopan komissio.

Ketä tämä Euroopan komissio sitten edustaa? Ei suinkaan mitään kansallista näkemystä, vaan totta kai ylikansallista näkemystä. (Riitta Myllerin välihuuto) — Aivan oikein, edustaja Myller, että tässä kohtaa heräätte. — Ja kenen se taloudellinen näkemys on, jota komissio ajaa? Se ei varmaan ole mikään sellainen, mikä on lähellä työväenliikettä, työväenliikkeen peruskannattajia. Meille esimerkiksi edustaja Gustafsson kävi huomauttamassa viimeviikkoisen käsittelyn aikana, kun tässä nyt on yritetty, kun keskusta liukeni — en tiedä, minne liukeni — puolustaa sekä kansallista näkökulmaa että suomalaisen työväen perusasioita, tulevaa toimeentuloa, viitaten minuun, että nyt olette, Mustajärvi, väärässä porukassa. En minä nyt kauhean väärässä porukassa ole: minä olen samassa porukassa, missä on 60 miljoonaa eurooppalaista palkansaajaa. Eurooppalaisen ammattiyhdistysliikkeen keskusjärjestö johtajansa suulla suhtautuu kielteisesti tähän talouskuritussopimukseen. Ja ihmettelen kyllä, missä harhassa ja missä unessa suomalainen ammattiyhdistysliike elää tänä päivänä. He olivat niitä mestareita, jotka aikoinaan olivat väkisin vääntämässä vastoin suomalaisen, uskallan sanoa, työväen, kenttäväen, mielipidettä eliitin näkökulmasta Suomea Euroopan unionin jäseneksi, onnistuivat siinä, ja nyt sitten päinvastoin kuin eurooppalainen ammattiyhdistysliike ovat myöskin tämän talouskuritussopimuksen vankimpia takuumiehiä.

Eli se, mitä komissio edustaa, ei suinkaan ole hyväksi Suomelle, suomalaisille eikä etenkään työväenliikkeelle. Kyllä minäkin sen verran olen kirjani lukenut, että tiedän, että vasemmistolainen liike ja työväenliike on aina ollut kansainvälistä ja siihen sen voima aikoinaan on hyvin pitkälle perustunut. Mutta se kansainvälisyys, jota nämä pankkiherrat edustavat, ja EU-eliitti, on minulle vierasta ja täysin päinvastaista kuin se kansainvälinen liike, missä itse haluaisin olla mukana.

Arvoisa puhemies! Muutama lainaus arvostamaltani Esko Seppäseltä mutta myöskin Wolfgang Schäublelta ja Barrosolta. Ensinnäkin Esko Seppänen kirjoittaa blogissaan, että Barroson juntta panee täytäntöön Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäublen toivetta. Suora lainaus: "Optimitilanne olisi se, että olisi eurooppalainen finanssiministeri, jolla olisi veto-oikeus kansallisiin talouksiin ja jonka täytyisi antaa lupa kaikelle uudelle velkaantumiselle." Sitten Barrosoon liittyen: "Se toteuttaisi Barroson toiveen epäkansanvaltaisesta postdemokratiasta." Ja jälleen suora lainaus: "Vaatimuksella jäsenmaiden yksimielisyydestä ei enää anneta jonkun maan parille idiootille mahdollisuutta painostaa unionia."

Voiko sitä selvemmin sanoa? Eli kaikki ne, jotka haluavat pitää kiinni kansallisesta edun-valvonnasta, tai kaikki ne, jotka vastustavat Schäublen, Barroson ja monen muun eliitin edustajan edustamaa uusliberalismia, edustavat Barroson mielestä idiotismia. Aika rajusti sanottu mutta tuo kyllä hyvin esille sen, missä mennään ja kuka Euroopan unionissa tällä hetkellä päättää. Valitettavasti ne eivät ole Euroopan unionin jäsenmaiden kansalaiset vaan pankkiherrat ja heidän talutusnuorassaan kulkeva EU-eliitti, ja jälleen kerran koko tämä pitkä linja, pitkä tarina, on onnistuttu naamioimaan aivan joksikin muuksi kuin mitä se on.

Arvoisa puhemies! Lyhyt kertaus siitä, mitä on tapahtunut silloin, kun valmisteltiin Suomen EU-jäsenyyttä, ja mitä tapahtui sen jälkeen: Kun EU-jäsenyyttä Suomessa ajettiin läpi, meille vakuuttamalla vakuutettiin, että EU-jäsenyys ei tarkoita yhteistä rahaa. Kun yhteinen raha tuli, meille vakuutettiin vielä pontevammin, että yhteinen raha ei missään nimessä tarkoita yhteisiä vastuita. Ja yhteisten vastuitten jälkeen, joihin meidät on sotkenut yhtä lailla edellinen hallitus kuin tämä hallitus — ja tämän hallituksen naamiointi on kyllä muotopuolta, ei ole olemassa esimerkiksi mitään täysimääräisiä turvaavia Kreikka-vakuuksia, vaan se on suuri huijaus — kun meidät on sidottu kohtalokkaalla tavalla näihin yhteisiin vastuisiin, meille sanotaan, että eihän tämä nyt liittovaltiota tarkoita. Mutta on aivan päivänselvä asia, että liittovaltioideassa ei olisi mitään mieltä, jos siihen ei liittyisi nimenomaan talouden integrointi, ja taloutta ei voi integroida, jos ei puututa talouden keskeisiin tekijöihin: sosiaalipolitiikkaan, työmarkkinapolitiikkaan, eläkepolitiikkaan ja veropolitiikkaan. On aivan varma asia, että komissio, Euroopan unioni, tulee seuraavissa askelissa, kun niitä tämän linjan mukaisesti otetaan, ajamaan kansallisvaltioitten sisään juuri näille politiikan lohkoille, ja paljonko silloin jää enää itsenäisyydestä jäljelle?

Viime viikolla kuuntelin, kun edustaja Rajamäki sanoi, että nyt ollaan viimeisellä rajalla. Minä epäilen, että se sosialidemokraattien viimeinen raja on niin kuin horisontti: kun sitä kohti mennään, niin se pakenee koko ajan. Olen aivan vakuuttunut siitä, että tämän askelen jälkeen otetaan toinen, kolmas, neljäs, viides askel, niin että se julkilausumaton tavoite Euroopan liittovaltiosta on totta.

Minä mietin, mitä on tämä sosialidemokraattinen linja tai linjattomuus, jolla näyttää olevan vasemmistoliiton sisälläkin aikamoinen jalansija. Tätä demareitten joustavaa ajattelua voisi verrata tämmöiseen 30-luvulla Lapissa vaikuttaneeseen hengelliseen liikkeeseen kuin korpelalaisuuteen. Se korpelalaisuus oli siitä veikeä hengellinen liike, että he alkoivat pitää eräässäkin talossa ankaria orgioita, julistivat siinä kaiken hauskanpidon ohella, että kultainen arkki tulee sinä ja sinä päivänä hakemaan nämä orgioihin osallistuvat uskovaiset taivaaseen. Mutta mitä tapahtui? Kun päivämäärä meni, oli ja mitään ei tapahtunut, niin nämä korpelalaiset olivat siinä mielessä joustavia, että eivät he katuneet sitä, että olivat olleet saarnaajien vietävissä, vaan he asettivat uuden päivämäärän ja jatkoivat orgioitaan. Tämä sosialidemokraattien viimeinen raja on todennäköisesti aivan samanlainen: kun paljastuu, että liittovaltiokehitys ei tähän pysähtynyt, niin asetetaan uusi raja ja uusi päivämäärä ja mennään taas sitä kohti, ja kun taas se täyttyy, niin otetaan taas sitten seuraava askel.

Riitta Myller /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! En aivan päässyt selvyyteen, mitä edustaja Mustajärvi tuolla puheenvuorollaan tarkoitti.

Minusta olisi erittäin tärkeätä, että myös muut kuin sosialidemokraatit miettisivät oikein perusteellisesti sitä, mitä haluamme Euroopan unionin yhteistyöltä ja tältä integraatiolta tulevaisuudessa. Minusta olisi erittäin hyvä asia, että meillä Suomessa olisi tällainen visio, esimerkiksi 2020—2025, siitä, millä tavalla me toivomme tätä yhteistyötä tehtävän, millä tavalla varmistamme sen, että niitä säädöksiä, joita yhdessä luodaan, yhdessä myös sitten toteutetaan. Tätä varten olisi myöskin mietittävä sitä, mihin asioihin tarvitsemme tätä yhteistä päätöksentekoa, ja tämän yhteisen päätöksenteon pitää olla silloin avointa ja seurattavaa ja toimia nimenomaan perussopimusten mukaisesti. Mutta olisi myös katsottava niitä asioita, mistä ei tarvitse yhdessä päättää, mitkä voimme nykyisestä päätöksenteosta vielä viedä sitten kansalliseen päätöksentekoon.

Ari Jalonen /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On toki hyvä, jos sosialidemokraatit ovat pohtineet tätä asiaa ja kysyvät sitä muiltakin, mutta tahtoisin nyt kysyä, millä kannalla olette: sillä, minkä annoitte ennen vaaleja, vai sillä, minkä sen jälkeen?

Markus Mustajärvi /vr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin se, mitenkä näistä asioista on puhuttu ennen EU-jäsenyyttä ja silloin kun Suomi piti väen väkisin viedä jäseneksi, ja silloin kun piti ottaa yhteinen valuutta: kukaan ei voi kiistää sitä, että EU-kriitikot, jopa suoranaiset vastustajat mutta myöskin kriitikot, haluttiin vaientaa sillä, että aina se seuraava askel kiellettiin. Tehdyistä päätöksistä voidaan nähdä, että näin on nimenomaan tapahtunut, ja sitten kun on oltu siellä seuraavassa askelessa, jota ei koskaan pitänyt ottaa, seuraavaa vaihetta on jo perusteltu sillä, että koska tähän on tultu, niin täytyy mennä vielä eteenpäin.

Kyllä minä arvostan paljon enemmän, vaikka en hänen kanssaan ole läheskään aina samaa mieltä, meppi, ex-edustaja Liisa Jaakonsaarta. Hän on rehellisesti Nato-ihminen, ja hän on sen kertonut, että hänelle käy Nato-jäsenyys. Hän on rehellisesti liittovaltioihminen, ja hän on sanonut, että hänen mielestään liittovaltio käypi. Kyllä tämmöinen rehellisyys on paljon arvostettavampaa kuin se, että ajetaan sammutetuin lyhdyin.

Kaj Turunen /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Edustaja Myller kyseli sen perään, että suomalaisten pitäisi miettiä, mikä visio on vuonna 2025, olikohan näin, tai 2020. EU:lla on visio tiedossa, Van Rompuy on kertonut sen vision: se on yhteinen valuutta, yhteinen valtiovarainministeri, yhteinen velka. Se visio on olemassa, se on luettavissa. Nyt pitää päättää siitä, edustaja Myller, näemmekö me sen vision täällä. Perussuomalaiset eivät näe eikä vasenryhmä näe sitä visiota omakseen. Se päätös tehdään nyt eikä 2025.

Riitta Myller /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aivan kuin Suomessa hallitus tekee esityksiä, eduskunta keskustelee ja päättää, ihan samalla tavalla on Euroopan tasolla: siellä tehdään esityksiä — muun muassa komissio on yksi taho, joka tekee esityksiä, Van Rompuy on yksi taho, joka tekee esityksiä — niistä keskustellaan kansallisissa parlamenteissa, niistä keskustellaan Euroopan parlamentissa, hallitusten välillä, ja siitä keskustelusta muotoutuu se, tuleeko niistä päätöksiä vai eikö niistä tule päätöksiä.

Minun mielestäni olisi huomattavan rakentavaa meiltä suomalaisilta, että me toisimme omat näkökulmamme tähän riittävän selkeästi esille. Kun meillä olisi oma visio, ei voitaisi myöskään sanoa sillä tavalla, että viedään askel askelelta, koska onhan se myöskin selvää — on ollut koko ajan selvää — että integraatio syventyy myös askel askelelta, mutta se, miten päätetään mistäkin askelesta, on jäsenvaltioiden asia, se on Euroopan instituutioitten asia.

Ari Jalonen /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Mistähän se sitten johtuu, että Euroopassa käydyssä keskustelussa käytetään avoimesti termejä, jotka viittaavat liittovaltion syntymiseen, ja siellä puhutaan keskusteluissa avoimesti siitä? Täällä hallitus vänkää vastaan, että kyseessä ei ole mikään liittovaltiokehitys. Oppositio keskustaa lukuun ottamatta on huomannut tämän asian, ja me olemme tätä kritisoineet ja tulemme kritisoimaan. Me ajamme Suomen etua, ja meillä on selkeä Suomen linja mielessämme, teistä emme tiedä.

Markus Mustajärvi /vr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On ihan oikea se vaatimus, että puhutaan linjoista, ja sitä keskusteluahan tässä yritetään käydä. Mutta olipa se linja mikä hyvänsä, pitää ottaa huomioon myöskin se, millä tavalla Suomen ja suomalaisten kädet on jo sidottu. Jos oikein muistan, silloin kun Suomi liittyi Euroopan unionin jäseneksi, taisi olla niin, että noin 90 000 sivua valmista EU-lainsäädäntöä piti ottaa Suomessa käyttöön — korjatkaa, jos muistan väärin, mutta tämmöinen luku minulla on jäänyt mieleen. Aivan samalla tapaa nyt ollaan sitomassa sekä taloudellisesti että hallinnollisesti Suomen liikkumavaraa, joten pelkkä keskustelu siitä, mikä linja valitaan, ei oikein toimi, kun samalla pitää keskustella se, mikä on se liikkumatila, missä sitä tullaan jatkossa soveltamaan, olipa valittu linja mikä hyvänsä.

Kyllähän ongelma on ollut se, että koko eliitti — taloudellinen, ehkäpä sotilaallinenkin, ammattiyhdistyseliitti, kaikki muu eliitti — on liittoutunut keskenään ja kriitikot ovat olleet koko ajan puolustusasemissa.

Miapetra Kumpula-Natri /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Päätin keskittyä omassa puheenvuorossani tämän päivän esittelyssä olevaan asiaan, mutta henki on ehkä parin vuoden aikana muuttunut siihen, että palaamme jäsenyyden alkuvaiheisiin, palaamme siihen, että Suomella on euro valuuttana.

Hallitus on sanonut selkeästi, että se on sitoutunut sen euron vakauteen ja ylläpitämiseen, ja siitä lähtökohdasta olemme myös huolestuneita siitä, miten toisten maiden talous vaikuttaa meidän talouksiimme. Minusta sitä ei ole kukaan peitellyt, että hallitus on sitoutunut euron ylläpitämiseen, enkä minä tiedä, tarvitseeko esimerkiksi perussuomalaisten puheenjohtajankaan peitellä sitä: hän on sanonut kahteen kertaan televisiossa, että jos United Kingdom, UK, eli Iso-Britannia lähtisi EU:sta, niin olisi hyvä, kun ovi olisi auki, niin että mekin voisimme lähteä.

Kyllähän näistä eri linjauksista keskustellaan, mutta olen myös valmis tekemään edustajantyötä ja perehtymään yksityiskohtaisesti niihin asioihin, joita täällä käsitellään, ja ne tulee tehdä tarkasti meidän valtiosääntömme mukaan. Meidän valtiosääntömme mukaan perustuslakivaliokunta antaa tulkintaa, ja koskaan ennemmin — tämä on minun kolmas kauteni täällä, sitä ennen tein yhden kauden töitä ulkopuolella — perustuslakivaliokunta ei ole äänestänyt niin paljon kuin tällä kaudella, ja valitettavasti se jakautuu vain puolueittain, ei mitenkään muuten siellä. Kovin on ehkä politisoituneen näköinen tuo kanta.

Kaj Turunen /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Edustaja Myller sanoi, että EU:ssa tehdään esityksiä ja Suomessa hallitus tekee esityksiä. Näinhän se on. Minä olen talousvaliokunnassa, ja siellä on — en nyt muista ihan tarkkaa lukua — pitkälti toistasataa asiaa käsitelty. Osa niistä on hallituksen esityksiä, pääsääntöisesti ne ovat tulleet kyllä EU:sta kaikki, ja ne hallituksen esityksetkin ovat kansalliseen lainsäädäntöön vietyjä EU-esityksiä. Eli kysymys on itse asiassa siitä, että nämä hallituksen esitykset, mitkä kansallisesti täällä tehdään, ovat perua EU:sta, ne ovat sitä, mitä me viemme sitten kansalliseen lainsäädäntöön. Ja nyt kun puhutaan hallituksen esityksestä 155, on kysymys siitä, että tämä on kokonaisuudessaan EU:sta, tämäkin paketti.

Ja kun puhutaan visiosta, niin se visiohan rakennetaan nyt ja tässä ja visio on näkemys tulevaisuudesta eikä visiota tehdä niin, että päätetään, että visio tehdään 2020.

Kimmo Sasi /kok:

Arvoisa puhemies! Se sopimus, joka meillä on nyt käsiteltävänä ja joka eduskunnan on tarkoitus hyväksyä, on tarkoitukseltaan erittäin hyvä, ja se on myöskin Suomen edun mukainen. Toivottavasti myöskin eduskunnan enemmistö on tätä mieltä, kun huomenna asiasta äänestetään.

Kysymys on siitä, että Suomi on ottanut yhteisen valuutan käyttöön, sillä on säännöt ja tarkoitus on, että näitä sääntöjä noudatetaan, kyse on noudattamisen tehostamisesta. Eli tarkoitus on se, että sovittuja sopimuksia noudatetaan, ja se on ainakin minun moraalini mukaista politiikkaa.

Toinen keskeinen elementti tässä on se, että on tarkoitus pitää huolta ennakoivasti siitä, että näitä sopimuksia noudatetaan, jo etukäteen kestävyysvajeen perusteella arvioidaan, päädytäänkö siihen, että näitä sääntöjä ei rikota. Se on erittäin hyvä asia, että jo etukäteen arvioidaan tilanne, että ei päädytä siihen tilanteeseen, että jokin valtio on maksukyvytön ja vyöryttää ongelmansa toisten valtioitten niskoihin. Minä olen sitä mieltä, että jokaisen maan tehtävä on vastata omista veloistaan, ja tämän tarkoitus on pitää huolta siitä. Toivottavasti tästäkin voitaisiin olla yhtä mieltä.

Täällä väitettiin, että tämä sopimus on Suomelle ongelmallinen. Juuri näinhän ei ole. Täällä on erikseen sääntö niitä maita varten, joitten julkinen velka on alle 60 prosenttia bruttokansantuotteesta. Niillä tuo rakenteellinen alijäämä saa olla 1 prosenttiyksikön, kun se on muilla 0,5 prosenttiyksikköä. Suomen julkinen velka on alle 60 prosenttia bruttokansantuotteesta, eli Suomella on enemmän liikkumavapautta kuin muilla mailla, jotka joutuvat noudattamaan tiukempia sääntöjä. Siitä syystä tämä sopimus on Suomelle selvästi helpompi sopimus kuin eräille muille sopimuksen hyväksyville maille.

Mitä tulee sitten itsenäisyyteen, Suomi on aikanaan päättänyt ottaa yhteisen valuutan käyttöön, ja sillä on mielipidetutkimusten mukaan kansan selvän enemmistön tuki Suomessa. Olennaista on se, että jos meillä on yhteinen valuutta, meillä täytyy olla tiettyjä sääntöjä, jotta se valuutta ylipäätänsä voisi toimia. Näitten sääntöjen noudattamisesta tässä nimenomaan on kysymys.

Mitä sitten tulee koko järjestelmään, niin kun täällä on sanottu, että nyt pyritään menemään liittovaltioon, niin täytyy sanoa, että on täysin selvää, että globalisoituvassa maailmassa tarvitaan entistä enemmän yhteisiä sääntöjä. Me saamme jatkuvasti enemmän kansainvälisiä sääntöjä, ilmastopolitiikassa, kauppapolitiikassa, monella muulla alueella. Se on luonnollista kehitystä. Meillä on Euroopassa 500 miljoonaa ihmistä, ja on täysin luonnollista, että meidän etumme mukaista on, että meillä on Euroopassa yhteisiä sääntöjä, niin että voimme ilman ongelmia harjoittaa yritystoimintaa toisessa eurooppalaisessa maassa, voimme muuttaa toiseen eurooppalaiseen maahan tai voimme ilman passitarkastusta mennä toiseen eurooppalaiseen maahan. Tämä on kansalaisten edun mukaista politiikkaa, ja siitä pitää kaikin keinoin pyrkiä pitämään huolta.

Mutta federalismi ei tarkoita sitä, että kaikilla alueilla täytyy olla yhteiset säännöt. Olen vahvasti sitä mieltä, että Suomen pitää pitää siitä EU:n perusperiaatteesta kiinni, että jokainen valtio vastaa omista velvoitteistaan — no bail-out -säännöstä. Sen pitää olla ehdottomasti lähtökohtana, ja se on palautettava tämän kriisin jälkeen kunniaan, ja siitä on pidettävä huolta, koska se on ainoa tapa myöskin turvata se, että jokainen valtio hoitaa vastuullisesti omaa talouspolitiikkaansa, missä tämä nyt hyväksyttävä sopimus selvästi tulee auttamaan.

Sitten on kysymys siitä, kuinka pitkälti tämän sopimuksen johdosta kontrolli menee. Täytyy sanoa, että mitä budjettivaltaan tulee, niin on tiettyjä rajoitteita kehyksen osalta, mutta me omalla lainsäädännöllämme asetamme nämä velvoitteet itsellemme, ja ne ovat pelkästään puhdasta, tervettä talouspolitiikkaa. Jos joku haluaa hölmöillä talouspolitiikassa, niin en tiedä, onko tarkoituksenmukaista, että siihen annetaan täysin rajaton valta. Tässä suhteessa on sinänsä oikein, että pyritään pitämään huolta siitä, että harjoitetaan vastuullista talouspolitiikkaa.

Mutta miten sitten tuon kehyksen puitteissa toimitaan? Olennaista on se, että eduskunta täysin päättää, miten menoja painotetaan, missä tehdään säästöjä, missä ei tehdä. Se on täysin eduskunnan toimivallassa.

Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa, että suhdannepolitiikan osalta täällä on myöskin se erityinen sääntö, että jos jostakin syystä on poikkeukselliset olosuhteet, silloin näitä sääntöjä voidaan jättää noudattamatta, ja se mahdollistaa tehokkaan suhdannepolitiikan harjoittamisen vaikeassa talouspoliittisessa tilanteessa.

Puhemies! Lopuksi: Perustuslakivaliokunta on tulkinnut, että tämä sopimus ei merkitse merkittävää toimivallan siirtoa Suomesta Euroopan unionille. Kaikki asiantuntijat olivat tätä samaa mieltä, ja mielestäni tämä on oikea tulkinta. Olemme sitoutuneet kasvu- ja vakaussopimuksessa näihin periaatteisiin. Olemme aikanaan hyväksyneet direktiivin, joka koskee näitä raameja. Tässä suhteessa todellakaan kysymys ei ole merkittävän toimivallan siirtämisestä, ja siitä syystä on perusteltua, että asia voidaan käsitellä yksinkertaisessa lainsäädäntöjärjestyksessä. Jos tästä mennään olennaisesti pitemmälle jossakin vaiheessa, mitä en usko, niin siinä tilanteessa joudumme tietysti harkitsemaan, merkitseekö se merkittävää toimivallan siirtoa. Silloin mielestäni ollaan kolkuttelemassa niitä rajoja, jolloin perustuslain säätämisjärjestystä tarvitaan.

Kaj Turunen /ps:

Arvoisa puhemies! Täällä on kuultu tänä iltana monta hyvää peruspuhetta. Jotkut edustajat ovat ottaneet täällä esille tämän Liikasen työryhmän paperin, ja aion muutaman sanan sanoa siitä ensimmäiseksi.

Perussuomalaiset kannattavat niin sanotun Liikasen työryhmän suositusten käyttöönottoa. Katsommekin, että Suomen olisi pankkiunionin ja rahoitusmarkkinaveron edistämisen sijaan käytettävä EU:ssa sitä vähäistä poliittista painoarvoa, mikä Suomella on, varmistamaan sen, että Liikasen työryhmän suosituksia ei vesitetä vaan ne otetaan käyttöön mahdollisimman nopeasti.

Toivomme kuitenkin, että Suomen hallitus yrittäisi paikata Liikasen työryhmän suositusten tiettyjä heikkouksia, ennen kaikkea Liikasen työryhmän suosituksissa mainittuja pankin trading-toimintojen laajuuden rajoja, joiden ylittyessä pankin on erotettava peruspankkitoiminta trad-ing-toiminnoista. Näitä rajoja olisi syytä jonkun verran laskea.

Lisäksi katsomme ongelmalliseksi, että pelkkää peruspankkitoimintaa harjoittavan pankin olisi mahdollista myydä johdannaissopimuksia asiakkailleen suojaustarkoituksissa. Ongelma itse asiassa tästä muodostuu siitä, että käytännössä on hyvin vaikea määritellä, milloin käydään kauppaa johdannaisilla asiakkaan lukuun, milloin pankin omaan lukuun, joten perussuomalaisten mielestä tässä toimivampi ratkaisu voisi olla johdannaisten myynnin täyskielto tällaisille pankeille, jotka peruspankkitoimintaa pelkästään harjoittavat.

Liikasen työryhmän suositukset eivät myöskään ratkaise niin sanottua "liian iso kaatu-maan"-, "too big to fail" -ongelmaa — tarkoitan tällä nyt pankkeja tai finanssilaitosta — jonka ratkaiseminen on keskeistä tulevien finanssikriisien ehkäisemisessä. Tähän perussuomalaiset ehdottavat pankin taseen koon mukaan määräytyvää progressiivista maksua, jonka tuotot kerättäisiin kansallisiin kriisinratkaisurahastoihin.

Tämä on aivan eri juttu tietysti, kun me olemme eduskunnassa hyväksyneet nyt kuitenkin kansallisen pankkiveron. Toisaalta sekin on hyväksyttävä, mutta ongelmallista on se, millä tavalla se täällä nyt tehtiin, että tämä veron määrä, laskentaperuste, lasketaan riskipitoisista eristä, ja sekin on periaatteessa tähän asti vielä ihan ok, mutta kun se näin tehdään, se vaikuttaa yritysrahoituksen kallistumiseen ja oikeastaan — mikä pahinta vielä — kokonaan yritysrahoituksen heikkenemiseen, jopa leikkaantumiseen. Tämmöisessä tilanteessa, kun meidän pitäisi pystyä turvaamaan yritysrahoitus, tämä ratkaisu tämän kansallisen pankkiveron kautta oli erittäin huono minun mielestäni.

Mitä tulee budjettikuriin, perussuomalaiset kannattavat budjettikuria mutta eivät pidä Suomen etujen mukaisena edistää liittovaltiokehitystä antamalla talouspoliittista valtaa Brysselin byrokraateille, varsinkin kun ottaa vielä huomioon, että IMF:n viimeisimmän WEO-raportin mukaan tutkimus on asettanut komission talouspoliittisen ammattitaidon erittäin kyseenalaiseen valoon.

Vielä vähemmän ymmärrystä perussuomalaisilla on Euroopan parlamentin pyrkimyksille päästä osallistumaan jäsenmaiden budjettien arviointiin. Perussuomalaisten mielestä Suomen pitäisi itse laatia paremmin Suomen erityispiirteet — esimerkiksi eläkejärjestelmän ja pienen avoimen talouden suhdanneherkkyyden — huomioon ottavat budjettisäännöt ja Ruotsin tapaan panostaa vahvaan ja itsenäiseen, pääasiassa akateemisista piireistä koottuun finanssipoliittiseen neuvostoon eikä ottaa käyttöön Suomelle epäoptimaalisia EU-tason sääntöjä.

Perussuomalaiset ovat huolestuneita myös siitä, että valtioneuvosto näyttää naiivisti uskovan siihen, ettei myös uusia EU-tason talouskurisopimuksia rikota. Perussuomalaiset pitävät täysin selvänä, että jos joku suurista EU-maista joskus uusia sääntöjä rikkoo, selviää tämä joko ilman rangaistusta tai rangaistuksen taso on käytännössä mitätön.

Perussuomalaiset haluavat myös huomauttaa, että esimerkiksi vakaussopimuksen uusi rakenteellisen alijäämän sääntö ei olisi pystynyt estämään vakaus- ja kasvusopimusta paremmin nykyisen kriisin syntyä. Senaikaisten laskelmien mukaan ne kriisimaat, esimerkiksi Espanja ja Irlanti, jotka eivät rikkoneet vakaus- ja kasvusopimusta, eivät olisi myöskään rikkoneet rakenteellisen alijäämän sääntöä.

Mitä tulee yhteisiin velkoihin, perussuomalaiset eivät missään tapauksessa voi hyväksyä euroalueen valtioiden yhteisvastuullista velkaa. Yhteisvastuullinen velka aiheuttaisi Suomelle, riippuen käyttöön otettavasta mallista, miljardien tai pahimmassa tapauksessa jopa satojen miljardien lisätaakan. Suomi olisi yhtenä euroalueen vähävelkaisimmista valtioista velkojen yhteisvastuullistamisen suurimpia häviäjiä. Yhteisvastuullinen velka merkitsisi myös euroalueen muuttumista de facto liittovaltioksi.

Perussuomalaiset ovat erittäin huolissaan siitä, että kriisimaiden lisäksi myös euroalueen johtavat maat, Saksa ja Ranska, kannattavat tietyin reunaehdoin euroalueen valtioiden yhteisvastuullista velkaa. Onkin erittäin todennäköistä, että jossain vaiheessa Saksa ja Ranska pääsevät asiasta kumpaakin maata tyydyttävään kompromissiin. Meidän pelkomme tässä on silloin se, että Suomen valtioneuvosto taipuu ja hyväksyy mieluummin yhteisvastuullisen velan kuin eroaa euroalueesta, vaikka ero olisi selvästi tällöin Suomen etujen mukaista. Näin siinä on käynyt aina ennenkin tähän asti.

Lopuksi, arvoisa puhemies, haluan sanoa vielä talouspoliittisesta koordinaatiosta sen verran, että perussuomalaiset pitävät suotavana, että komissio jakaa maakohtaisia politiikkasuosituksia. Perussuomalaiset eivät kuitenkaan hyväksy sitä, että näiden suositusten toteuttaminen tehtäisiin pakolliseksi esimerkiksi Suomen kohdalla. Perussuomalaiset eivät voi käsittää, miten Brysselissä istuvalla taholla voisi olla suomalaisia parempia käsitys siitä, mikä on Suomen kannalta oikeaa talouspolitiikkaa.

On myös syytä huomata, että talouspolitiikka ei ole pelkkää taloustiedettä, vaan esimerkiksi valinnat koskien hyvinvointiyhteiskunnan laajuutta ovat vahvasti ideologisia ja arvopohjaisia valintoja, joten on demokratian kannalta erittäin ongelmallista antaa näistä päätösvaltaa Suomen rajojen ulkopuolelle. Lisäksi tämä olisi jälleen askel kohti liittovaltiota. Perussuomalaiset eivät näe, miten tämä voisi olla Suomen edun mukaista.

Ville  Vähämäki  /ps:

Kunnioitettu puhemies! En voi hyväksyä tällaista talousliittoa vahvistavaa sopimusta, jossa annamme itsenäisyyttämme pala palalta pois. Olen vastustanut EU:ta koko sen olemassaolon ajan. Aion jatkaa valitsemallani tiellä, minä en luovuta koskaan. Sitä itsenäisyyttä, joka meille on kalliisti lunastettu, ei saa antaa kynällä pois. Jos siitä halutaan tuomita, että on toiminut isänmaallisesti, niin minut voi kyllä sitten tuomita siitä, että olen tämän asian käsittelyssä toiminut isänmaallisesti ja halunnut tuoda tämän asian käsittelyn pimeydestä valoon.

Puhemies! Itse asiaan: Komission talouspoliittisen vallan kasvattaminen ei tule lisäämään talouskasvua Suomessa. Se voi kylläkin lisätä sitä Saksassa. Jos Suomi haluaa pysyä Saksan kanssa samassa kasvuvauhdissa, täytyy Suomessa noudattaa palkkakehityksessä samaa kehitystä kuin Saksassakin. Tämä näkyy SDP:lle ja vasemmistolle sopivan, vaikka se johtaa työajan lisäämiseen sekä palkkojen leikkaamiseen ja eläkeiän sitomiseen eliniänodotteeseen. (Markus Mustajärvi: Sisäiseen devalvaatioon!) Työväenpuolueille näyttäisi sopivan myös neuvoston ja komission kasvuselvityksestä vuodelle 2013 löytyvä suositus, jonka mukaan Suomen olisi nostettava tosiasiallista eläkeikää kasvaneen elinajan-odotteen mukaisesti, "jotta vältyttäisiin hankalilta ja toistuvilta neuvotteluilta".

Puhemies! Lääkkeet, mitä tässä käytetään, ovat samoja, mitä on käytetty jo aikaisemminkin. Ne eivät ole auttaneet silloin, eivätkä ne tule auttamaan nytkään. Lisäksi lääkkeillä eli alijäämäsäännöksillä on vakavia sivuvaikutuksia Suomen kaltaiseen pieneen ja avoimeen talouteen. Se alijäämämitta, mitä tässä esitetään käytettäväksi, on hyvä mitta julkisen talouden kestävyyttä mitattaessa, mutta jos ja kun sitä käytetään ainoana sääntönä, on meillä käsissämme todella ikäviä ongelmia. Tämä alijäämämitta voidaan laskea hyvin monella tavalla käyttäen hyväksi useita lähtöoletuksia ja tilastollisia menetelmiä. On todella ikävä tilanne, että emme voi tulevaisuudessa mitenkään ennustaa sitä, miten paljon voimme talouttamme elvyttää tai miten paljon voimme eläkekassojamme tyhjentää, jos olisi pakko sitä tehdä.

Salamitaktiikalla, pikkuhiljaa siivu siivulta, on Suomen talouspoliittista itsenäisyyttä syöty saksalaisiin ahneisiin suihin — vain maiskutus on kuulunut. Vaikka tähän valiokunnan mietintöön on lisätty lausuma siitä, että eduskunnan ja hallituksen on otettava huomioon "vaiheittaisten muutosten kumulatiivinen vaikutus eduskunnan budjettivaltaan", ei tällä lauseella ole käsittääkseni tämän talous- ja vakaussopimuksen hyväksymisen jälkeen mitään vaikutusta. Liittovaltiojuna menee lujaa eteenpäin, ja koksia pesään heittää hallitus apupoikanaan keskusta. Jo on aikoihin eletty, että Suomessa on laajapohjainen 6+1-hallitus.

Sen sijaan, että otamme käyttöön Suomelle epäoptimaalisia EU-tason sääntöjä, voisimme itse tehdä Suomen olot huomioon ottavat talouspoliittiset säännöstöt. Näitä sääntöjä Suomeen tekemään täytyisi saada vahva ja itsenäinen finanssipoliittinen neuvosto.

Jyrki Yrttiaho /vr:

Arvoisa herra puhemies! EU-maiden hallitusten päämiehet sopivat yli yhdeksän kuukautta sitten huippukokouksessaan talouskurisopimuksesta, joka antaa EU-komissiolle vallan puuttua jäsenmaiden budjetteihin, käytännössä tarkastaa ennakolta. Ennen kuin kansanedustajat Suomen eduskunnassa ovat budjetin nähneet, on se tarkistettu jo Brysselissä komission toimesta.

Sopimus velvoittaa jäsenvaltiot automaattiseen mekanismiin julkisten menojen leikkaamiseksi, budjettitasapainon kultaisen säännön, rakenteellisen tasapainon ja julkisen velan enintään 60 prosentin säännön toteuttamiseksi. Tulkintaoikeus sääntöjen toteuttamisessa on komissiolla ja Euroopan tuomioistuimella. Sopimus on osa finanssimarkkinoiden ehdolla tapahtuvaa autoritaarista liittovaltiokehitystä, jolla ajetaan alas työväenliikkeen taistelulla saavutettuja sosiaalisia oikeuksia ja demokratiaa, ja juuri tämä on se ydinkysymys, perussyy, miksi 60 miljoonan palkansaajan Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö on voimakkaasti vastustanut tämän sopimuksen voimaansaattamista.

Myös Euroopan vasemmistopuolueet Suomen vasemmistoliittoa lukuun ottamatta ovat yksimielisesti asettuneet vastustamaan EU:n talouskurisopimusta. Ainoastaan puolueemme puheenjohtaja Paavo Arhinmäki on katsonut vielä marraskuussa puoluevaltuuston kokouksessa, että vasemmistoliiton ei ole syytä lyödä mututuntumalla kantaa talouskurisopimukseen ennen kuin sen sisältö lopullisesti selviää. Yli yhdeksän kuukautta sitten tämän sopimuksen sisältö on ollut selvä. Siitä on kansanedustajien käytössä ollut esitys perusteluineen, yhteensä 60 sivua.

Puhemies! Budjettikurisopimuksen laillinen asema on kyllä todella erikoinen. Se ei tule ainakaan ensi vaiheessa osaksi EU-lainsäädäntöä mutta muodostaa erillisen kansainvälisen sopimuksen. Tavanomaisista sopimuksista poiketen luonnoksessa ei ole artiklaa, joka mahdollistaisi sopimuksen purkamisen tai siitä eroamisen. Samaan aikaan sopimukseen kuitenkin sisällytetään vaatimus, että se saatetaan pysyväksi osaksi kansallista lainsäädäntöä ja mieluiten nimenomaan osaksi perustuslakia. Tämä on Saksan ja Merkelin ajama ikuisen kurin sopimus.

Sopimus solmitaan tavalla, joka yhtäältä kiertää EU-lainsäädännön normaalit menettelytavat samalla kun tarkoituksena on luoda perustuslakiakin vahvempi oikeudellinen suoja erityisille sisällöllisille talouspoliittisille periaatteille, yksinkertaisesti sanottuna uusliberalistiselle talouspolitiikalle. Lisäksi sopimus muistuttaa jossakin suhteessa poikkeuksellista hätätilalainsäädäntöä. Oletuksena on, että jäsenvaltiot voivat päättää budjetistaan tavanomaisten parlamentaaristen periaatteiden mukaan vain niin kauan kuin 0,5 prosentin maksimialijäämästä pidetään kiinni. Mutta aina kun tuo raja ylitetään tai kun se uhkaa ylittyä, astuu poikkeustila voimaan ja EU:n komissio saa automaattisesti vallan budjetin muokkaamiseen ja muuttamiseen. Tähän kuuden puolueen hallitus on valmis eikä näe tässä mitään perustuslaillista ongelmaa. (Eduskunnasta: 6+1-hallitus!)

Talouskurisopimus ei näy Suomessa vielä nyt yhtä raakana kuin Kreikassa, Espanjassa ja Portugalissa, joille EU-komission, EKP:n ja IMF:n troikka sanelevat yhä kovempia palkkojen, sosiaaliturvan ja julkisten palveluiden leikkaamisen ja yksityistämisen ohjelmia, mutta Kataisen hallituskin toteuttaa perusteiltaan samaa linjaa. Vasemmistoliiton ja sosialidemokraattien, Suomen työväenliikkeen, on syytä herätä ja nähdä tämä. On kysymys uusliberalistisen politiikan sementoimisesta Suomen viralliseksi, ainoaksi talouspolitiikaksi. Tämä on kaikilta osin raaka hyökkäys Suomen ammattiyhdistysliikettä ja tavallista pienituloista palkansaajaa vastaan, myös julkista sektoria ja julkisien palvelujen ylläpitämistä ja kehittämistä vastaan. EU:n kriisipolitiikan avulla jaetaan nyt tuloja, varallisuutta ja valtaa pankkiirien, suursijoittajien ja rikkaiden hyväksi. Tien avaamiseksi ulos kriisistä on hylättävä leikkauspolitiikka, muutettava tulonjakoa työntekijöiden hyväksi ja luotava uusia työpaikkoja, rajoitettava finanssimarkkinoiden valtaa ja ulotettava demokratia myös talouden alalle.

Vesa-Matti Saarakkala /ps:

Arvoisa herra puhemies! Tässä keskustelussa on sivuttu tätä koko eurojärjestelmän kehittymistä ja kehitystä laajemminkin, joten katson, kun olen käsitellyt näitä perustuslaillisia kysymyksiä ihan pykälä- ja momenttikohdittain, oikeudekseni myös tätä laajempaa viitekehystä käsitellä.

Perussuomalaisten tulkinnan mukaan kansalliset ratkaisut ja kansalliset politiikat kohti todellista talous- ja rahaliittoa koetaan esityksessä ongelmallisiksi. Sitä yritetään ratkaista lisäämällä ylikansallista eli kansanvallan vastaista sääntelyä sekä kansallisvaltioiden yhteisvastuuta institutionalisoimalla yhteisvastuu. Toisin sanoen tarkoitus on siirtyä tapauskohtaisesta harkinnasta automaattiseen yhteisvastuuseen niin taloudellisten tukimekanismien kuin yhteisen politiikan myötä. Perussuomalaiset eivät usko, että Euroopan kansalaisia voidaan palvella ja heidän vaurauttaan turvata kansanvaltaa romuttamalla. Käytännössä tämä Van Rompuyn esitys on hyppy tuntemattomaan.

Pankkien osalta esitetään keskitettyä valvontaa sekä mahdollisuutta pääomittaa pankkeja Euroopan vakausmekanismin kautta. EVM:n varainhankinnan takaavat sen jäsenmaat. Pankkisektorin toiminnan aiheuttamia jättiongelmia lievitettäisiin siten, että taloudellinen vastuu pankin alasajosta kannettaisiin yhteisesti euroalueella, ja pankkisektoria tuettaisiin myös talletus-suojajärjestelmillä, joilla paitsi taattaisiin asiakkaiden talletuksia kriisitilanteissa myös pyrittäisiin lisäämään luottamusta pääomamarkkinoille. Talletussuojasta vastaisivat käytännössä viime kädessä kaikkien jäsenmaiden pankkien asiakkaat. Kriisinratkaisumekanismia rahoittaisivat todennäköisesti euroalueen jäsenmaat, jotka voisivat jälkikäteen saada osan pankeille antamistaan rahoista takaisin keskipitkällä aikavälillä.

Jäsenmaiden budjeteille asetettaisiin velkaantumiskatto, mutta tarvittaessa suhdanteista johtuvissa poikkeustilanteissa taloudellista vastuuta kannettaisiin yhteisesti. Paremmassa tilanteessa olevat maat auttaisivat heikommassa tilanteissa olevia maita taloudellisesti, ja/tai sitten systeemistä rakennettaisiin sellainen, että eri euromaat voisivat hakea itselleen toisten euromaiden yhteisesti takaamia lainoja, mikä tietenkin edellyttäisi liittovaltiokehityksen kiihdyttämistä ja tekisi sinänsä kansalliset intressit pidemmällä aikavälillä merkityksettömiksi.

Yhteisen budjetin sijaan yhteisten joukkovelkakirjojen ehtona olisi euroalueen oman yhteisen rahoituskapasiteetin muodostaminen eli omien varojen luominen eurojärjestelmälle, jota hallinnoisivat EU-toimielimet ja jonka varoja käytettäisiin kriisien ehkäisemiseksi. Jos kriisien ehkäiseminen ei siten onnistu, todennäköisesti esitettäisiin, että yhteiset varat kriisien ehkäise-miseksi ovat liian pienet, jolloin tarvitaan lisää rahaa yhteisen päätöksenteon piiriin tai muuten olemassa olevia velkoja joudutaan ottamaan yhteisvastuulla.

Arvoisa puhemies! Vastineeksi mahdollisesta yhteisvastuusta akuuttia apua tarvitsevien maiden kansallisen politiikan liikkumatilaa rajoitettaisiin erillisin sopimuksin. Toisaalta seurauksena saattaa olla myös solidaarisuudesta ongelmissa olevia maita kohtaan se, että sopimukset koskettaisivat kaikkia ja mahdolliset rajoitteet sen seurauksena ilmenisivät vasta sitten, kun sopimuksen solminut maa muita maita auttaessaan itse ajautuisi ongelmiin. Tästä esimerkkinä on käsittelyssä oleva talousunionisopimus, joka on keskeinen institutionaalinen askel liittovaltiohankkeessa.

Eri maiden talouspolitiikkoja ohjattaisiin keskitetysti ja rakenteellisia uudistuksiakin ajettaisiin ylikansallisesti. Euromaille luotaisiin yhteisiä omia varoja ja lisäksi euroalueelle esitetään perustettavaksi oma valtiovarainministeriö. Veropolitiikka asteittain harmonisoitaisiin, samoin työllisyyspolitiikka ja siihen liittyvä sosiaalipolitiikka. Kansalliset päätöksentekijät olisivat tilivelvollisia oman maan kansalaisten sijaan ylikansalliselle euroeliitille. Europarlamentin, jolle on toisaalla hahmoteltu myös ylikansallisia vaaleja, roolia kasvatettaisiin.

Lupauksella liittovaltiosta halutaan rauhoittaa markkinoita ja taata euron ulkoinen arvo lyhyellä aikavälillä ja varmistaa se yhteisellä politiikalla sen jälkeen, kun liittovaltio eli todellinen talous- ja rahaliitto on voimassa ja kansalliset politiikat keskeisiltä osin lakkautettu.

Kansallisten politiikkojen lakkauttaminen on ollut myös EU:n idean isinä pidettyjen Jean Monnet’n ja Altiero Spinellin alkuperäinen tavoite. Tämän tavoitteen toteutumista avoimimmin ajavat tällä hetkellä EU:n presidentti Herman Van Rompuy, EU-komission puheenjohtaja Barroso, euroryhmän puheenjohtaja Juncker ja Euroopan keskuspankin pääjohtaja Draghi.

Mitä enemmän kansallista päätöksentekovaltaa luovutetaan jäsenmailta eteenpäin, sitä turhemmaksi kansalaiset tulevat kokemaan kansalliset parlamentit ja kansalliset vaalit. Koko kansanvallan käsite muuttaa muotoaan täysin vieraaksi sen alkuperäisestä sisällöstä. Siinä vaiheessa, kun kansallista päätöksentekovaltaa on luovutettu pois niin paljon, etteivät kansalaiset voi uskoa sitä saatavan enää millään takaisin, ovat liittovaltiota ajavat tahot saavuttaneet tavoitteensa ilman, että asiasta olisi varsinaisesti missään vaiheessa kunnolla päätetty. Kansalaiset, jotka eivät olemassa olevasta järjestelmästä johtuen enää koe kuuluvansa mihinkään tiettyyn kansaan, hoitavat siinä tilanteessa lopun työn heidän puolestaan.

Arvoisa puhemies! Perussuomalaisten mielestä demokratia eli kansanvalta ei ole täydellinen päätöksentekojärjestelmä, mutta se on paras, mitä on keksitty. Aika näyttää, onko todellinen talous- ja rahaliitto parempi, jos se toteutuu. Van Rompuyn esityksessä demokratia siinä muodossa, jossa me sen tunnemme, on näkyvästi kyseenalaistettu ja vaiheittaiset päätösesitykset liittovaltiosta nyt pöydällämme keskusteltavina ja todennäköisesti pian myös konkreettisesti päätettävinä.

Perussuomalaisten mielestä Suomen jäsenyydestä talous- ja rahaliitossa tulisi järjestää kansanäänestys vuonna 2013 eli ensi vuonna, kun kansalaiset mahdollisesti vielä kokevat, että paluu kansalliseen valuuttaan ja päätöksentekojärjestelmään on mahdollista. Sen suomalaiset poliitikot ovat suomalaisille myös velkaa, sillä Suomen eurojäsenyys on aikoinaan viety läpi eduskunnassa hallituksen tiedonantona eivätkä suomalaiset kansanäänestyksessä 1994 antaneet mandaattia ainakaan Van Rompuyn esityksessä hahmotellulle kehitykselle Euroopan yhdentymiseksi.

Ylen 12.7. julkaiseman kyselytutkimuksen mukaan suomalaisten selkeä enemmistö ei halua lisätä suomalaisten taloudellisia vastuita eurokriisissä euron vakauttamiseksi. Iltalehden kyselytutkimuksessa 7.7. suomalaiset selvällä enemmistöllä haluavat torjua euron pelastamiseksi tarjotun liittovaltion. MTV3:n ja Aamulehden 13.7. julkaiseman kyselytutkimuksen mukaan puolet suomalaisista antaisi euroalueen hajota. Iltalehden 7.7. julkaiseman kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset haluavat myös selvittää vaihtoehdon eurolle. Ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan keväällä 2012 julkaistusta tutkimuksesta "EU vai EI?" käy ilmi, että talous- ja rahaliitosta eroamisella on enemmän kannatusta kuin liittovaltiolla. Kaikki edellä mainitut kyselytutkimukset viittaavat siihen, että tarve tässä ristiriitaisessa tilanteessa kansanäänestykselle Suomen eurojäsenyydestä on ilmeinen.

Arvoisa herra puhemies! Euroopassa harjoitetusta europolitiikasta tulee mieleen satu Punahilkasta, ja sehän meni näin:

"Punahilkka tuli mummon luo ja kysyi mummolta:

— Miksi sinulla on niin isot korvat?

— Että voisin kuulla sinut paremmin.

— Miksi sinulla on niin isot silmät?

— Että voisin nähdä sinut paremmin.

— Miksi sinulla on niin iso nenä?

— Että voisin haistaa sinut paremmin.

— Miksi sinulla on niin iso suu?

— Koska olen susi ja syön sinut!

Sitten susi söi Punahilkan."