Täysistunnon pöytäkirja 131/2012 vp

PTK 131/2012 vp

131. MAANANTAINA 17. JOULUKUUTA 2012 kello 12.04

Tarkistettu versio 2.0

6) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi väliaikaisesta pankkiverosta sekä laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 16 §:n ja verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain 18 ja 20 §:n muuttamisesta

 

Ville Vähämäki /ps:

Kunnioitettu puhemies! Kun tuossa kuuntelin noita edustaja Auton tilastopuheita, niin päätin itse olla aika lyhyt tässä esityksessäni.

Tämä hallituksen esitys nostaa pankkiluottojen hintaa, nostaa palvelumaksuja ja vaikeuttaa luottojen saamista. Esitän, että lakiehdotukset hylätään vastalauseen 2 mukaisesti.

Inkeri Kerola /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Kuten kaikki olemme asiantuntijoilta kuulleet, tämä kyseessä oleva lakiesitys ei suinkaan helpota pankkien toimintaa eikä myöskään pankeissa asioivien henkilöiden toimintaa, elikkä lisämaksuja on tulossa molemmille tästä Euroopan finanssikriisistäkin johtuen plus sitten tämän lain myötä.

Arvoisa herra puhemies! Keskusta on tehnyt vastalauseen, joka sisältää hylkäysehdotuksen, ja tämän esitän tälle eduskunnalle hyväksyttäväksi.

Maria Lohela /ps:

Arvoisa puhemies! Kannatan edustaja Vähämäen tekemää hylkäysesitystä.

Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:

Sain tämän nuotin vähän jälkijunassa. Tämä edustaja Kerolan puheenvuoro on meidän säännöstömme mukaan todettava kannatusesitykseksi edustaja Vähämäen ehdotukselle.

Simo Rundgren /kesk:

Arvoisa puhemies! Kannatan tuota tehtyä, Vähämäen ja Kerolan kannattamaa esitystä.

Kimmo Sasi /kok:

Arvoisa puhemies! Tämäkin hallituksen esitys annettiin aivan viime hetkellä, 22. päivä marraskuuta, eduskunnalle, mikä merkitsi sitä, että valtiovarainvaliokunnassa ja verojaostossa asia jouduttiin käsittelemään varsin nopeasti. Siihen ei kovin huolellisesti ehditty paneutua, mutta asiaa jossain määrin helpottaa se, että asiaa on tietysti valmisteltu jonkin verran pitempään.

Laki on määräaikainen, voimassa enintään vuoteen 2015 asti, ja todennäköisesti se tullaan korvaamaan aikanaan Euroopan unionin kriisinhallintadirektiivillä, joka on tai tulee olemaan sisällöltään hyvin samantyyppinen kuin tämä hallituksen esitys.

Tietysti se, mitä ehkä olisi voitu harkita eduskunnassa vielä, on tuo vakavaraisuuslaskenta, se, millä tavalla se tapahtuu, mutta käsitykseni mukaan se kohtelee kuitenkin suhteellisen tasapuolisesti suomalaisia rahoituslaitoksia ja tällä tavalla on kohtalaisen oikeudenmukainen.

Kaksi huomiota kuitenkin.

Ensinnäkin täytyy todeta, että nyt on hyvin tarkkaan seurattava sitä, miten pankit toimivat tässä: siirtävätkö ne omia toimintojaan pois Suomesta, mikä vaikuttaa sitten merkittävällä tavalla tietysti työllisyyteen mutta myöskin sitten verokertymään. Tämä seuranta on erittäin tärkeätä.

Toinen on sitten se, että tietysti viime kädessä totuus on se, että kuluttaja aina maksaa ne lisäkustannukset, joita yrityksille asetetaan, ja tietysti tämä tulee jossakin määrin myöskin sitten lisäämään lainanottajien kustannuksia.

Toisaalta täytyy sitten sanoa se, että tässä tilanteessa, kun korot ovat erittäin alhaalla, sinänsä ei ole huono ajatus, että pyritään hillitsemään lainanottoa. Jos joskus laitetaan lainanottajille lisäkustannuksia, niin mielestäni tämä on ehkä se oikea hetki, jotta ihmiset kaksi kertaa miettisivät, onko perusteltua ottaa lainaa vai ei.

Arvoisa puhemies! Hyvin nopean käsittelyn jälkeen asia on tuotu tänne saliin lopulliseen päätöksentekoon, ja vaikutuksia on syytä varmasti seurata ja sen jälkeen sitten katsoa, millä tavalla valmistelu Euroopan unionissa etenee ja minkälainen direktiivi sieltä kenties tulee.

Kaj Turunen /ps:

Arvoisa puhemies! Ihan aluksi: kannatan Vähämäen tekemää hylkäysesitystä.

Mutta muutaman sanasen haluaisin sanoa tästä pankkiverosta, joka sinällänsä on kannatettava asia, että pankeilta kerätään sitä rahaa, jota voidaan käyttää sitten kriisien sattuessa. Nyt se kuitenkin pitäisi kerätä rahastoon ja kerätä oikealla tavalla. Tässä hallituksen esityksessä minun mielestäni, kun se peritään pankkien riskipitoisista eristä, se tulee johtamaan siihen, että yritysrahoitus vaikeutuu. Ensistään se kallistuu, ja toisaalta se myöskin vähenee niin, että kun pankit kontrolloivat tätä veron määrää, ne vähentävät näitä riskiperäisiä eriä, mikä tarkoittaa sitä, että yritysrahoitusta muun muassa leikataan.

Tässä taloudellisessa tilanteessa se on erittäin huono ratkaisu. Kun me olemme tänäänkin täällä kuulleet, että meillä on paljon tänä päivänä jo tilanteita, että valmiita kauppoja ei rahoiteta, niin missään tapauksessa tämmöistä pankkiveroa ensi vuoden alussa ei pitäisi laittaa voimaan. Sitten taas toisaalta aikataulullinenkin asia on se, että meillä on Brysselistä tulossa sitten omat kriisinratkaisujärjestelmät ja niihin rahan keräämiset. Silloin tämmöistä kotikutoista pankkiveroa ei olisi ollut kyllä välttämätöntä kaiken kaikkiaan tässä yhteydessä nyt rakentaa.

Sirpa Paatero /sd:

Arvoisa herra puhemies! Se on totta, että huoli rahan hinnasta on tietenkin aiheellista, mutta ne, jotka muistavat 90-luvun, muistavat myös varmaan ne aika suuret summat, jotka veronmaksajien pussista laitettiin pankkien pelastamiseen. Siitä syystä minusta on perusteltua, että tämä väliaikainen malli pankkiverosta otetaan nyt Suomessa käyttöön, kunnes päästään Euroopan tasoiseen.

Riski siitä, siirtyvätkö pankit Suomesta pois muihin maihin, on aika pieni, jos katsoo Euroopan karttaa ja sitä versiota, kuinka monessa maassa vastaavanlainen verotus Euroopan tasolla on jo olemassa. Niitä on hyvin paljon, ja sen takia se ei ole ehkä realistista. Siinä, onko se rahastona, erillisenä rahastona vai siirtomäärärahana, budjetin sisällä kuitenkin erillisenä summana, en näe kovin suurta eroa. Näin myöskin asiantuntijat valiokunnassa vakuuttivat, että se voi olla tulevaisuudessakin ehkä jatkuva käytäntö, vaikka sitten tästä tulisi pysyvämpikin keino.

Kaj Turunen /ps:

Arvoisa puhemies! Vastauksena tuohon edustaja Paateron näkemykseen, muistetaanko 90-luku: kyllä me hyvin 90-luvun muistamme, ja senkään takia meillä tällä hetkellä, kun ottaa huomioon tämän taloudellisen tilanteen, ei pitäisi tehdä sellaisia ratkaisuja, että se 90-luku tulee nyt tässä hetkessä meitä vastaan. Päinvastoin, meidän pitäisi nyt tässä tilanteessa tehdä sellaisia ratkaisuja, ettei jouduta siihen 90-luvun tilanteeseen.

Heitto siitä, että pankit muuttaisivat pois: Eivät tämän pankkiveron takia varmaan pankit muuta Suomesta pois. Transaktiovero olisi vähän toisentyyppinen, niin että ainakin osa pankkien toiminnasta siirtyisi pois, mutta eivät varmaan tämän pankkiveron vuoksi pankit muuta pois, koska eivät pankit loppupeleissä tätä maksa. Tämän maksavat kuluttajat, ja tämän maksavat yrittäjät.

Keskustelu päättyi.