Täysistunnon pöytäkirja 132/2005 vp

PTK 132/2005 vp

132. KESKIVIIKKONA 7. JOULUKUUTA 2005 kello 15 (15.09)

Tarkistettu versio 2.0

20) Hallituksen esitys vuoden 2006 tuloveroasteikkolaiksi

 

Iivo Polvi /vas:

Arvoisa herra puhemies! Hallituksen esityksessä, johon valiokunta on yhtynyt, on lähtökohtana se, että vuoden 2005 asteikkoon verrattuna lievennetään veroasteikkoa alentamalla ensimmäistä ja neljättä marginaaliveroprosenttia 1,5 prosenttiyksikköä ja muita marginaaliveroprosentteja 1 yksiköllä. Oleellista on se, että tähän liittyy esitys, että tuloveroasteikon neljättä marginaaliveroprosenttia alennettaisiin 1,5 prosenttiyksikköä eli 0,5 prosenttiyksikköä enemmän kuin hallitus on ilmoittanut työmarkkinaratkaisun yhteydessä.

Lähtökohtana ja tavoitteena on poistaa progressiota tai alentaa sitä. Pyrkimys on selvästi tasaveron suuntaan, minkä eräät merkittävät poliittiset vaikuttajat ovat aikaisemmin määritelleet siirtymiseksi tasaveron esikartanoon. Kysymys on hyvin pitkälle siitä. Näiden muutosten, mitkä ovat hallituksen esityksessä ja mihin valiokunnan enemmistö on yhtynyt, lähtökohta on se, että erityisesti suurituloisille suunnataan veronalennuksia, jotka niin suhteellisesti kuin absoluuttisesti kohdistuvat suurituloisiin.

Kun aikaisemmin niin hallituksen taholta yleisesti kuin ministerienkin puheenvuoroissa on korostettu sitä, että veronalennukset kohdistuvat erityisesti pieni- ja keskituloisiin, on oikeastaan syytä todeta se, että niille väitteille on vaikea löytää yhtymäkohtaa todellisuudesta. Otetaan muutama esimerkki: Bruttokuukausipalkka 2 500 euroa, nettopalkan muutos näiden muutosten jälkeen on prosentuaalisesti 1,4 prosenttia. Otetaan kaksinkertainen määrä siihen verrattuna, kuukausipalkka 5 000 euroa, veroasteen muutoksen jälkeen nettopalkan muutos 1,7 prosenttia eli suhteellisesti suurempi kuin oli tuo puolet vähemmän ansiota saavan muutos. Tietenkin se johtaa samalla siihen, että euromääräisesti muutos ylemmässä tuloluokassa on reippaasti yli kaksinkertainen verrattuna alempaan. Se vaan kuvastaa sitä, että näillä ratkaisuilla koko ajan madalletaan progressiota ja lähestytään tasaveron suuntaa. Kun tämä hallituksen esitys pitää sisällään samalla ajatuksen siitä, että poistetaan myöhemmin tuo yksi tuloveroluokka, niin sillä haetaan tietenkin samalla perustetta tuohon progression madaltamiseen ja tasaveron suuntaan siirtymiseen.

Erityisesti muutokset eläketuloa saavien osalta ovat epäsolidaarisia. Eläketuloa 20 000 euroa saavien osalta, joka nyt on oikeastaan yli keskituloista eläkettä saavan tulotaso tällä hetkellä, tuloveroasteen muutos on vajaa prosentti. Sen sijaan, kun mennään yli 40 000 euron tulotasoon vuosiansioissa, sen jälkeen mennään reippaasti yli prosentin muutokseen veroasteessa, ja 90 000 euron tasolla se on 1,25 prosenttia.

Eli erityisesti eläketuloa saavien osalta tämä muutos johtaa siihen, että suurituloisimpien verotusta alennetaan reippaasti. Sen sijaan pienituloinen eläketuloa saava käytännössä ei saa veronalennuksesta mitään hyötyä. Useimmissa tapauksissa käy päinvastoin. Niissä kunnissa, missä kunnallisveroprosenttia nostetaan, tänä vuonna 136 kuntaa, ensi vuonna 140 kuntaa, eläkeläiset maksavat entistä enemmän veroa. Tietenkin se johtaa samalla siihen, että nettotulo alenee, koska indeksikorotukset ovat pienempiä kuin todellinen kustannuskehitys edellyttäisi.

Vasemmistoliiton vastalauseessa, joka sisältyy tähän valiokunnan mietintöön, on lähtökohtana se, että emme ole kannattamassa siirtymistä tasaveroon. Sen vuoksi esitykseen sisältyy vastalause, jossa todetaan, että emme hyväksy tasaveroa, ja jossa edellytetään hallituksen niin muodoin peruuttavan päätöksensä luopua yhdestä tuloveroluokasta vuonna 2007. Tämä esityshän sisältyy tuohon hallituksen esitykseen. Sen vuoksi ehdotan tuon vastalauseeseen 2 sisältyvän lausumaehdotuksen hyväksymistä.

Erkki Virtanen /vas:

Arvoisa puhemies! Kansainvälisen työväenliikkeen tunnetuimmassa laulussa, sen Otto Wille Kuusisen suomennoksessa, todetaan yhdessä kohtaa, että "lait pettää, hallitukset sortaa, verot köyhälistön verta juo". Jos minun pitäisi Kansainvälistä tänään suomentaa, niin minä varmaan suomentaisin tuon kohdan, että "lait pettää, hallitukset sortaa, veronalennukset köyhälistön verta juo". Ed. Iivo Polvi tuossa edellä esitteli, miksi suomennos pitäisi tehdä juuri nyt näin, ja tästä nimenomaisesta syystä johtuen kannatan ed. Polven tekemää ehdotusta.

Keskustelu päättyy.