Esko Kurvinen /kok:
Arvoisa herra puhemies! Tämä hallituksen lakiesitys
HE 120/2005 koskien kuntien yleistä kalleusluokitusta
sai ensimmäisessä käsittelyssä sisällön
kannalta sellaisen muodon, ettei eduskunta voi millään
muotoa varmistua siitä, että tämä täysin
vanhentunut laki todella loppuu kahden vuoden kuluttua ja että hallitus
todella tuo vielä tämän eduskunnan käsittelyyn
tarvittavat erityislait. Tämän vuoksi ja jäljempänä esittämieni
muiden perusteiden nojalla ehdotan, että eduskunta hylkää tämän
lakiesityksen.
Arvoisa puhemies! On kiistaton tosiasia, että kuntien
kalleusluokitus on jo ajat sitten vanhentunut eikä laki
kohtele oikeudenmukaisesti eri paikkakunnilla asuvia kansalaisia.
Neljännesvuosisata sitten tehty vertailututkimus elinkustannuksista
eri paikkakunnilla, johon nykyinen kalleusluokitusryhmittely perustuu,
on auttamattomasti virheellinen tämän päivän
elinkustannuksiin verrattuna. Olosuhteet eri puolilla Suomea ovat
ehtineet muuttua tuon tutkimuksen jälkeen jo moneen kertaan.
Tämän vuoksi tätä lakia ei tule
enää jatkaa, vaan se tulee hylätä.
Suomalaisen parlamentarismin ja eduskunnan arvovallan kannalta
painavampi syy, miksi lakiehdotusta ei pidä hyväksyä,
liittyy eduskunnan ja perustuslakivaliokunnan lukuisiin kannanottoihin.
Eduskunta on jo vuoden 1995 valtiopäivillä edellyttänyt
hallituksen huolehtivan siitä, että kalleusluokitusjärjestelmästä olisi
mahdollista luopua vuoden 2000 alusta, koska kalleusluokitusjärjestelmän
ongelmat olivat jo tuolloin tiedossa. Toisin kuitenkin kävi.
Hallitus toi eduskuntaan vuoden 1999 valtiopäiville järjestelmän lopettamiseen
tähtäävien erityislakien sijaan jatkoesityksen
voimassa olevalle yleiselle kuntien kalleusluokitukselle neljäksi
vuodeksi eteenpäin vuoden 2003 loppuun. Tuolloin eduskunta
totesi, ettei hallitus ole suhtautunut eduskunnan lausumaan asianmukaisella
tavalla eikä ole ryhtynyt riittäviin toimenpiteisiin
lausuman johdosta. Siis eduskunta nuhteli hallitusta toiminnasta eduskunnan
yksimielisen tahdon vastaisesti. Mutta jälleen eduskunta
kiltisti tyytyi edellyttämään, että hallituksen
on huolehdittava siitä, että eduskunnalle annetaan
vuoden 2001 loppuun mennessä selvitys niistä toimenpiteistä,
joihin on ryhdytty yleisestä kalleusluokituksesta luopumisesta,
tällä kertaa vuoden 2004 alusta lukien.
Tämän nuhtelun olisi jo luullut tehoavan istuvaan
hallitukseen, istuihan valtakunnassa eduskunnan luottamuksen varassa
toimiva hallitus. Kovakorvainen hallitus toi kuitenkin kylmän rauhallisesti
vuoden 2002 valtiopäiville ehdotuksen järjestelmän
voimassaoloajan jatkamisesta ja tällä kertaa vuoden
2007 loppuun saakka. Nyt alkoi jo hallintovaliokunnankin kärsivällisyys
olla koetuksella, ja se mietinnössään
esitti hallituksen esityksen lyhentämistä siten,
että laki on voimassa vuoden 2005 loppuun saakka. Samalla mietinnössään
hallintovaliokunta edellytti, että hallituksen on huolehdittava
siitä, että yleisestä kalleusluokitusjärjestelmästä luovutaan
viimeistään vuoden 2005 loppuun mennessä.
Eduskunta hyväksyi yksimielisesti valiokunnan mietinnön.
Nyt lähestymme vuoden 2005 loppua ja näyttää siltä,
ettei hallitus noudata eduskunnan moneen kertaan antamia ukaaseja
eikä edes valmistele erityislakeja järjestelmän
lopettamiseksi. Jälleen kerran hallitus on panemassa eduskunnan
polvilleen ja saamassa hallituspuolueitten voimin kahden vuoden
jatkoajan kalleusluokituslakiin.
Arvoisa puhemies! Nyt käsittelyssä olevasta lakiesityksestä antamassaan
lausunnossa perustuslakivaliokunta pitää varsin
erikoisena, että hallitus on finanssipoliittisiin syihin
vedoten sivuuttanut perustuslakivaliokunnan aiemmassa lausunnossa
esitetyt valtiosääntöoikeudelliset näkökohdat
ja eduskunnan niitten pohjalta hyväksymän selväsanaisen
lausuman. Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan hallituksen on välittömästi
ryhdyttävä toimenpiteisiin kalleusluokitusjärjestelmän
lakkauttamiseksi tarvittavan lainsäädännön
aikaansaamiseksi. Onkin aivan käsittämätöntä,
että hallitus yhä ehdottaa kalleusluokitusjärjestelmän
voimassaoloajan jatkamista, kun otetaan huomioon, miten painavasti eduskunta
on toistuvasti velvoittanut hallituksen ryhtymään
toimenpiteisiin järjestelmän lakkauttamiseksi.
Arvoisa puhemies! Edellä mainitun perusteella eduskunnalle
ei mielestäni ole jäänyt muuta mahdollisuutta
kuin hylätä käsittelyssä oleva
lakiesitys. Toistan alussa esittämäni esityksen
lain hylkäämisestä.
Sirpa Asko-Seljavaara /kok:
Arvoisa herra puhemies! Kuntien kalleusluokitus on ollut todella
voimassa 40 vuotta, ja sitä on viimeisien vuosien aikana
koetettu vuosi vuodelta saada pois voimasta. Kuten valtiovarainministeri
Heinäluoma meille sanoi hallintovaliokunnassa, tämä laki
on nykyisin johtanut mitä eriskummallisimpiin lopputuloksiin,
joten nyt on tästä laista syytä päästä eroon.
Kannatan lain hylkäämistä.
Matti Väistö /kesk:
Herra puhemies! Käsittelyssä oleva asia on
todella niin monipolvinen ja hankala, kuten ed. Kurvinen täällä historiaa
kertasi. Tästä ei pisteitä kyllä ole
annettavissa millekään taholle. Hallintovaliokunnassa
nyt enemmistö kuitenkin edelleen päätyi
siihen, että luottaisimme hallituksen esitykseen ja erityisesti
asiantuntijakuulemiseen ja ennen muuta valtiovarainministeri Heinäluoman
kuulemiseen siitä, että eduskunta, vielä nykyinen
eduskunta, vihdoin saa erillislait käsiteltäväkseen
niin, että vuoden 2008 alusta viimeistään
on edellytykset luopua tästä jäänteestä.
Kysymys on toki valtiontalouden näkökulmasta merkittävästä asiasta,
mutta ei erityisen merkittävästä, jos
mietitään sitä tilannetta, millä tavoin
talous on kuitenkin meillä onneksemme kehittynyt. Noin
130 miljoonan euron vaikutus tällä on kansaneläkkeisiin
ja etuusmenoihin ja noin 10 miljoonan euron vaikutus toimeentulotukimenoihin
vuositasolla. Tämän ohellahan tällä on
pientä vaikutusta myös työmarkkinapuolelle.
Sen vaikutus on olennaisesti viime vuosina jo vähentynyt
sinä aikana, kun tätä asiaa on siirretty
ja siirretty.
Nyt todella, herra puhemies, rohkenemme luottaa, että ensi
keväänä toukokuun loppuun mennessä mietintöön
sisältyvän perustelulausumaehdotuksen mukaisesti
eduskunta saa käsiteltäväkseen kyseiset
lakiehdotukset, niin että vuoden 2008 alusta tästä jäänteestä voidaan
vihdoin luopua.
Keskustelu päättyy.