Tuija Brax /vihr(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Lakivaliokunnan mietinnössä käsitellään hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi, jossa on itse asiassa hyvinkin toisiinsa liittymättömiä erilaisia asioita, joista varmastikin tärkein asia on seikka, josta eduskunnassakin on lakialoitteita kerätty. Vaikka hallituksen esityksessä poikkeuksellisesti ei mainita aloitteiden tekijöitä, vaikka niihin viitataan, niin ainakin edustajat Päivi Räsänen ja Marjukka Karttunen, ja se näkyy täällä meidän mietinnössämme toki, ovat olleet aktiivisia seuraavassa asiassa. Pitäisinkin hyvänä hallintokäytäntönä jatkossa, että ministeriöiden papereissa reilusti se ensimmäinen allekirjoittaja mainitaan. Jos eduskunta ei pidä edes siitä huolta, että me itse arvostamme valtiosääntötoimia siinä määrin, että myös tekijän nimi näkyy, niin silloin on aika vaikea lähteä siitä, että muidenkin pitäisi ymmärtää, kuinka tärkeä merkitys lakialoitteilla on, vaikka ne eivät ihan sellaisinaan useinkaan sitten etene. Mutta tässäkin hallitus on kyllä rehellisesti ja hyvin kertonut yhtenä motiivinaan olleen juuri tämän eduskunnassa nousseen keskustelun. Asia tässä yhteydessä on se, että tarkoitus on pidentää vanhenemisaikaa lapsiin kohdistuvan seksuaalirikollisuuden osalta.

Hallitus siis esitti, ja tämä on hyvin samantapaista, mitä mainituissa lakialoitteissakin on esitetty, että syyteoikeuden vanhenemista koskevat säännökset muutetaan niin, että tiettyjen lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten syyteoikeus ei vanhene ennen kuin asianomistaja täyttää 28 vuotta. Menemättä kaikkiin yksityiskohtiin ajatus on selkeä niin, että monesti, kun on kysymys lapsiin kohdistuvasta vakavasta seksuaalisesta rikollisuudesta, niin uhri oikeasti vasta päästyään sen rikoksentekijän vaikutuspiiristä on kykenevä arvioimaan sitä, mitä hänelle on tehty, miten hän siihen suhtautuu, ja ymmärtämään, että kysymyksessä on ollut rikos, usein hyvin vakavakin rikos. Sen takia tämä poikkeuksellisen pitkä vanhenemisaika on paikallaan.

Täytyy kuitenkin rehellisesti sanoa myös lakivaliokunnan puheenjohtajana ja juristinakin, että jos sitten todisteaineistona, mikä vasta hyvin pitkän ajan kuluttua on käsillä, ovat sitten myöhemmin aikuisena esimerkiksi terapiassa mieleen tulleet muistikuvat, niin saattaa olla, että siitä huolimatta, että nyt lakimuutoksella mahdollistetaan asian vieminen oikeuteen, tuomioistuimelle ei aina nyt tämän hyvän muutoksenkaan jälkeen tule riittävästi näyttöä siitä, että sitten taas oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin näkökulmasta olisi tuomiokynnys paikalla. Mutta kyllä voi olla myös hyvin useita tilanteita, joissa kokonaisarvio, erilaiset palaset tapahtuneesta, muiden läsnä olleiden tai perheeseen kuuluneiden ulkopuolisten tarinat ovat niin uskottavia ja yhteneviä, että vielä vuosienkin jälkeen, jo reilusti yli kymmenenkin vuoden jälkeen, on mahdollista esittää uskottava todistelu ja saada tuomio todellakin paheksuttavasta rikoksesta.

Sen sijaan valiokunta ei ollut valmis hyväksymään hallituksen tähän asiaan liittyvää toista näkökulmaa. Hallitus hyvin poikkeuksellisesti esitti, että kun on kysymys näin paheksuttavasta rikoksesta, niin voitaisiin tämä poikkeuksellisen pitkä vanhentumisaika säätää jopa taannehtivasti. Valiokunta yksimielisesti, niin kuin tässä mietinnössä muiltakin osin, varsin nopean keskustelun jälkeen totesi, että vaikka kysymys on varmasti iljettävimmistä ja kamalimmista rikoksen laaduista, niin taannehtivaa rikoslainsäädäntöä eivät oikeusvaltion perusperiaatteet tai periaatteet ylipäätänsä missään tapauksessa voi kestää. Niinpä päätimme yksimielisesti hylätä tältä osin esityksen tai esittää sitä teille, hyvä sali, hylättäväksi.

Toinen vaihtoehto olisi tietysti ollut, että asia olisi lähetetty perustuslakivaliokuntaan arvioitavaksi. Mutta koska me olimme aivan yksimielisiä, myös kaikki asiantuntijat samaa mieltä, ja valiokunta oli niin vakuuttunut siitä, että tämä ei kestä perustuslaillista arviota, ja myös vakuuttunut siitä, että se ei kestä rikosoikeudellisten yleisten oppien valossa, niin päätimme olla rasittamatta perustuslakivaliokuntaa tällä asialla ja esitämme tätä taantuvaa rikoslainsäädäntöä jo tässä yhteydessä suoralta kädeltä hylättäväksi.

Jos sallitte pienen oikeusfilosofisen pohdinnan, niin tämähän on juuri se klassinen keino, millä takautuva rikoslainsäädäntö voi ikään kuin luikerrella lakeihin, että aloitetaan jostakin näin iljettävästä rikoksesta, jossa poliittisesti päätös ikään kuin on helppoa, mutta sen jälkeen se valmis malli on rakennettu, ja silloin se on vaarallista väärissä käsissä. En usko, että oikeusministeriöllä on missään vaiheessa ollut tämmöistä suunnitelmaa, mutta meidän on aina eduskunnassa katsottava jopa sadan vuoden tähtäimellä eikä jättää mahdollisten muitten aikojen käsiin tämmöistä vaarallista esimerkkiä.

Sitten toiseen, aivan toisenlaiseen asiaan, joka on kuitenkin samassa hallituksen esityksessä, arvoisa herra puhemies. Hallitus esitti paitsi erittäin kannatettavaa muutosta kansainväliseen rikosoikeustuomioistuinasiaan — siihen en mene nyt ajanpuutteen vuoksi olleenkaan — vielä kolmatta asiaa, että olisi uudelleen palautettu kriminalisointi siitä, jos toisen papereilla lähinnä nuori yrittää päästä ravintolaan, ei siis väärentää papereita, mikä on nytkin erittäin ankarasti kriminalisoitu, ja hyvä niin, koska asiakirjaväärennös on aina vakava asia, vaan yrittää jonkun saman näköisen vanhemman ihmisen papereilla ravintolaan taikka ostaa vaikkapa R-kioskista keskiolutta. Tämä on tietysti toimintaa, jota ei pidä hyväksyä, ja sen takia meillä on ravintoloilla hyvin tarkat säännökset siitä, että heidän anniskelulupansa yhtenä ehtona on se, että heillä tarkistetaan paperit. Mutta se ei ole sama asia kuin se, kannattaako käyttää kriminalisointia keinona tähän asiaan puuttumiseen ja semminkin vielä niin vahvaa kriminalisointia, että portsareille taikka kioskin myyjille olisi annettu hyvin poikkeuksellinen ja pitkälle menevä kiinniotto-oikeus, pidättämisoikeus. Karkeasti ottaen tavallisin tilanne olisi ollut, että portsari, joka huomaa, että joku 17-vuotias yrittää ravintolaan väärillä papereilla, olisi saattanut siellä portsarin takahuoneessa pitää kiinni otettuna nuorta, alaikäistä tyttöä hyvinkin pitkän aikaa, ennen kuin poliisilla olisi ollut aikaa tulla hakemaan nuori. Sama olisi koskenut kioskin takahuoneita.

Lakivaliokunta totesi, että tällä tavalla valmisteltuna ja näin lyhyillä taikka suorastaan olemattomilla, tämmöisillä lapsi- ja nuorisorikollisuudesta, jopa alkoholinkäytöstäkin täysin riippumattomilla perusteilla valiokunta ei halunnut tämmöistä kriminalisointia hyväksyä, semminkin kun se todellakin koski vain ja ainoastaan nuoria ja varsinkin kun sitä ei todellakaan nuorten kannalta ollut perusteltu. Ainoa perustelu koko esityksessä liittyi ravintolaelinkeinon toiveisiin, koska heille taas sitten tietysti olisi silloin ollut helpompi sälyttää vastuu tälle nuorelle eikä heidän omalle valvontajärjestelmälleen. Me katsoimme, että jatkossakin on oikein niin, että ammattilaisen, joka ammatikseen pyörittää viihde- ja ravintolatoimintaa, vastuulle kuuluu myös osata tämä papereiden tarkistaminen ja vastata sitä kautta toiminnasta.

Vielä kerran, arvoisa puhemies, lakivaliokunta oli yksimielinen, ja suuret kiitokset hallitukselle tästä tärkeimmästä osasta tätä esitystä eli poikkeuksellisen pitkästä vanhentumisajasta lapsiin kohdistuvien vakavien tai myös hieman vähemmänkin vakavien seksuaalirikosten osalta. Se on odotettu uudistus, ja hienoa, että se on nyt meidän käsissämme.

Oikeusministeri Leena Luhtanen

Arvoisa herra puhemies! Kun valiokunta siis otti lähtökohdakseen mietinnössään sen, että hylkäsi tämän rangaistussäännöksen toisen henkilötodistuksen väärinkäytöstä ja myös siihen liittyvän pakkokeinojen käyttöedellytyksen ja sitten myös tämän lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten vanhentumissäännösten takautuvan soveltamisen, niin haluaisin muutaman sanan sanoa tässä ikään kuin näistä taustoista eli siitä, miksi näitä esitin ja miksi hallitus esitti näitä asioita myös tähän kokonaisuuteen kaiken kaikkiaan.

Lähtökohta oli siis se, että lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset voivat monista syistä paljastua niin myöhään, että syyteoikeus on ehtinyt jo vanhentua ja lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten todellinen luonne saattaa paljastua uhrillekin vasta vuosien kuluttua teosta. Tähän on tietysti monta syytä, joista nyt olemme varmasti kaikki melko hyvin tietoisia. Lähtökohtana oli myös se, että kysymyksessä olevien rikosten aiheuttamat erittäin vakavat vahingolliset vaikutukset lapsen kehitykseen puoltaisivat mielestäni sitä juuri, että rikosoikeudellisen seuraamusjärjestelmän on mahdollisuuksien mukaan pyrittävä edistämään näihin rikoksiin syyllistyneiden edesvastuuseen saattamista. Ihan taustana tässä on vielä sekin, että lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten erityistä vanhentumissääntelyä on esimerkiksi muissa Pohjoismaissa tällä hetkellä.

Nyt näillä kysymyksessä olevilla lainsäädäntömuutoksilla pyrittiin puuttumaan erityisesti siihen käytännössä havaittuun ongelmaan, että lapsen seksuaalisen hyväksikäytön vanhentumisen kannalta ratkaisevaksi voi tulla se, katsotaanko teko tavalliseksi vai törkeäksi hyväksikäytöksi, ja se, että tällaista tavallistakin hyväksikäyttöä voidaan pitää vakavana rikoksena. Tästä lähtökohdasta vielä se, että tällaisen vakavan lapseen kohdistuvan seksuaalirikoksen uhrilla on oltava riittävä, erikoisoikeudellisen vanhentumisen taustalla olevat perusteet huomioon ottaen kohtuullinen aika syytteen nostamiseen sen jälkeen, kun hän on tullut täysi-ikäiseksi. Hallituksen esityksessähän lähdettiin siitä, että tämä aika on kymmenen vuotta.

Tästä takautumisesta, mistä puheenjohtaja Brax selvitti valiokunnan kantaa: Tässä nimenomaan lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia koskevia vanhentumissäännöksiä ehdotettiin sovellettavaksi takautuvasti niihin tekoihin, jotka on tehty vuoden 1999 alusta lähtien. Tällä haluttiin paitsi edistää näihin rikoksiin syyllistyneiden vastuuseen saattamista myös korostaa näiden rikosten erityistä paheksuttavuutta, mikä nyt tuli tässäkin kyllä esille. Mutta tämän katsottiin olevan mahdollista tavallisessa lainsäädäntöjärjestyksessä rikosoikeudellista taannehtivuuskieltoa loukkaamatta. Siinä oli muutama peruste, ja näitä perusteita oli kolme.

Lähtökohtana oli se, että rangaistavaksi ei säädettäisi jälkikäteen tekoja, jotka eivät ole olleet rangaistavia tekohetkellä. Toisena seikkana oli, että rangaistuksen tekijää ei voitaisi uusien säännösten mukaan tuomita ankarampaan rangaistukseen kuin tekohetkellä voimassa olleiden säännösten mukaan. Sitten kolmantena seikkana vanhentumisajan pidentyminen koskisi niitä tekoja, jotka eivät ole päässeet missään välissä vanhentumaan.

Minä haluan vaan tämän tuoda esille, että tässä olivat tällaiset mielestäni vakavan harkinnan asiat ja paikat, että missään tapauksessa ei mistään niin sanotusta luikertelusta ollut kyse, että tällä haluttaisiin romuttaa näitä säännöksiä, vaan tässä olivat todella lähtökohtaisena pohdintana nämä seikat. Mutta lähtökohtana nyt sitten on se, että lakivaliokunta on mietinnössään katsonut, niin kuin puheenjohtaja Brax tässä esille toi, että oikeusvaltiolle keskeistä rikoslain taannehtivan soveltamisen kieltoa ei tule sivuuttaa sillä perusteella, että korostetaan tiettyjen rikosten paheksuttavuutta. Valiokunnan mukaan paheksuttavuus tulee painokkaasti ilmaistua jo uudella erityisellä vanhentumisajalla. Valiokunnan perusteluista näen myös sen, että valiokunta katsoo hyvin vanhojen tapausten käsittelyn näyttövaikeuksien kannalta ongelmalliseksi. Kyllä nämä tietysti ovat myös vankkoja perusteita. Halusin vaan tuoda esiin, että myös esityksellämme olivat tällaiset lähtökohdat. Voisi sanoa tietysti näin, että vaikka tätä taannehtivaa soveltamista koskeva ehdotus on poikkeuksellinen, niin tähän ehdotukseen oli siis hyviä syitä.

Nyt kysymyksessä olevien uusien vanhentumissäännösten vaikutukset alkavat tuntua vasta vuoden 2016 alun jälkeen. Nythän, niin kuin kaikki tiedämme, viime aikoina tuomioistuimissa on käsitelty poikkeuksellisen vakavia lapsiin kohdistuneita seksuaalirikoksia. Tästä tietysti voi todeta sen, että lisäksi nämä vanhentumissäännökset joka tapauksessa tulevat mahdollistamaan vanhojenkin seksuaalirikosten käsittelemisen.

Tässä toisessa osiossa, mistä puheenjohtaja myös puhui, oli tämä toiselle kuuluvan henkilötodistuksen väärinkäyttö. Tämähän on lähtenyt myös sillä tavalla liikkeelle, että ravintola-ala ja poliisi olivat tehneet näitä aloitteita siitä, että rikoslakiin ehdotettaisiin lisättäväksi rangaistussäännös toiselle kuuluvan henkilötodistuksen tai vastaavan viranomaisen myöntämän asiakirjan käyttämisestä yksityisen henkilön erehdyttämiseksi ja rangaistukseksi voitaisiin määrätä ainoastaan sakkoa. Tässä taustana on se, että tämmöinen vastaava rangaistussäännös oli rikoslaissa vuoden 1999 alkuun asti, jolloinka se kumottiin. Tässä on ollut lähtökohtana, silloin kun tämä kumottiin, että tällainen menettely yleensä sisältyy johonkin muuhun rikokseen, mutta näin ei nyt sitten ilmeisesti ole ollut kuitenkaan käytännössä, kun on nähty yhteiskunnassa jonkunlaista tarvetta sitten tämän tyyppisen rangaistussäännöksen aikaansaamiseen. Kansainvälinen vertailu myös oli tässä taustalla, ja se osoitti, että myös muissa maissa rangaistaan oikeudellisesti merkityksellisten väärien tietojen antamisesta yksityiselle henkilölle. Lähtökohtaisesti pyrittiin siihen, että tällä olisi nuorisoon ennalta ehkäisevä vaikutus.

Mutta nyt sitten lakivaliokunta lähti toisenlaiselle tielle tässä asiassa ja on katsonut mietinnössään, että nyt kysymyksessä olevaa rangaistussäännöstä ei tulisi säätää. Tästä johtuen sitten myös tähän liittyvä lakiehdotus pakkokeinolain muuttamisesta on ehdotettu hylättäväksi. Perusteluna lakivaliokunta on siis katsonut, että nyt kysymyksessä oleva käyttäytyminen ei ole sillä tavalla moitittavaa, että siihen tulisi reagoida rikoslain avulla. Myös tietysti valiokunta näytti kiinnittävän huomiota siihen, että ehdotettu rangaistussäännös ja siihen liittyvä jokamiehen kiinniotto-oikeus kohdistuisivat yksinomaan alaikäisiin. Tälle ehdotetulle kriminalisoinnille ei ole katsottu olevan perustetta ilman asianmukaisiin selvityksiin pohjautuvaa yhteiskunnallista tarvetta.

Haluaisin sellaisen vielä tässä tuoda esiin, että ilmeisesti — en tiedä, katsoinko niin tarkkaan — lakivaliokunta ei ilmeisesti asiantuntijakuulemisessaan kuullut palvelualojen ammattijärjestöjä, joihin toisille kuuluvan henkilötodistuksen väärinkäyttö pääsääntöisesti kohdistuisi. Tämä itse asiassa liittyy tähän kriminalisoinnin tarpeen arviointiin.

Mutta olin siitä tyytyväinen, että lakivaliokunnan mietintö on erittäin selkeä ja perusteellinen. Kaikki nämä osaset, mistä tämä lakiesityspaketti koostuu, on käsitelty todella perusteellisesti. Siitä tietysti olin tyytyväinen, että lakivaliokunnan käsittelyssä ja myös muissa yhteyksissä on tuotu esiin vanhempien kasvatusvastuu. Tämä on tietysti erittäin hyvä ajatus, kantava ajatus tällaisissa kysymyksissä, mutta sitten tietysti tässä miettii sitä, kuinkahan moni vanhemmista nyt kysymyksessä olevan asian osalta vastuutaan toteuttaa ja kuinkahan nämä nuoret näitä vanhempia uskovat. Tämä on semmoinen asia, josta varmasti pitää keskustella. Erinomaiset sillä tavalla ovat kuitenkin nämä perustelut.

Viittaisin myös tähän, että minusta oli nyt hyvä huomio tämä, mikä on sitten yksi osio tässä, eli lapsikaappausasia. Kun tämä todella perustuu 108 kansanedustajan allekirjoittamaan lakialoitteeseen, jonka mukaan tulisi siis todella säätää erityinen lapsikaappausta koskeva rangaistussäännös, ja tältä pohjalta tämä on nyt siis lähtenyt liikkeelle ja puheenjohtaja toi tärkeän asian esiin, että tässä pitäisi eduskunnan aloitteentekijöitä arvostaa mainitsemalla nämä asiat, niin panen tämän mieleeni.

Tuija Brax /vihr:

Arvoisa puhemies! Ministeri on aivan oikeassa kertoessaan niitä perusteita, mitä hallituksella oli. Todellakin toistan vielä toisen kerran, että en missään tapauksessa usko, että hallituksella oli mitään suunnitelmaa b käyttää tässä ja nyt, mitään suurempaa suunnitelmaa lisätä taannehtivaa lainsäädäntöä muiltakin osin. On ihan selvä, että meitä varmaan on kaikkia yhdistänyt huoli ennen kaikkea näitten rikosten vakavuudesta.

Tästä väärillä papereilla ravintolaan yrittämisestä vielä selvyyden vuoksi. Jatkossakaan se ei ole sallittua, ja portsarien ja anniskeluhenkilökunnan pitää osata katsoa ne paperit. Valiokunta vielä korostaa, että mikäli oikeusministeriö myöhemmin tulee tässä asiassa uudella esityksellä, jossa on pohdittu nimenomaan lasten ja nuorten käyttäytymistä, lapsien ja nuorten ohjaamista rikosoikeudellisin keinoin, alkoholipoliittisia ongelmia, ehkä myös niitä ministerin mainitsemia kasvatusvastuita, niin valiokunta on toki avoin tälle keskustelulle. Mutta nyt, kun on vain ja ainoastaan lähestytty sitä, että elinkeinonharjoittajat ikään kuin haluaisivat muuttaa omaa vastuutaan ja sälyttää nuoren päälle suurempia vastuita tämmöisessä kysymyksessä, niin se ei ole riittävä peruste kriminalisoinnille.

Vielä, arvoisa puhemies, toteaisin, että silloin, kun on kysymys lasten ja nuorten ei-toivotusta, asosiaalisesta käyttäytymisestä, joka liittyy esimerkiksi alkoholin käyttöön, niin meillä on niin valtavan suuria ongelmia tässä maassa, jotka ovat aivan eri mittaluokan ongelmia kuin se, yrittääkö 19-vuotiaaseen poikaan ihastunut 17-vuotias tyttö päästä ravintolaan sisään. Ne mittakaavat silloin, kun puhutaan lasten ja nuorten päihdeongelmista ja vanhempien vastuusta, ovat aivan erilaisia, satoja kertoja vakavampia, ja siihen tällä lakiesityksellä ei olisi päästy käsiksi.