Täysistunnon pöytäkirja 133/2006 vp

PTK 133/2006 vp

133. TORSTAINA 14. JOULUKUUTA 2006 kello 10

Tarkistettu versio 2.0

Ulkoasiainministeriön hallinnonala 24

 

Anni Sinnemäki /vihr(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ulkoasiainministeriön kohdalla budjettikäsittelyn painopiste on ollut kehitysyhteistyömäärärahassa, joka onkin hallinnonalan kaikkein suurin määräraha. Tässä budjetissa toteutuu se, mitä ... (Hälinää)

Puhemies:

(koputtaa)

Pyydän edustajia keskittymään istuntoon, rauhoittumaan!

Puhuja:

Arvoisa puhemies! Tässä hallituksen viimeisessä budjettiesityksessä näkyy se, miten tämä hallitus on toteuttanut omaa ohjelmaansa ja omaa kehityspoliittista ohjelmaansa. Hallituksen kuten myös koko eduskunnan, ainakin melkein koko eduskunnan, jakama tavoite on se, että Suomi saavuttaa 0,7 prosentin bkt-osuuden kehitysyhteistyömäärärahoissa vuonna 2010. Tämä hallitus on pyrkinyt kohti tätä tavoitetta, ja kehitysyhteistyömäärärahat ovat kasvaneet 240 miljoonalla eurolla tällä kaudella.

Kasvusta huolimatta 0,7:n tavoite muodostaa seuraavalle hallitukselle tuntuvan haasteen. Tämä haaste on kuitenkin mahdollista toteuttaa. Suomen tekemän kehitysyhteistyön rakenteet ovat sillä tavalla kunnossa, että suuretkin määrärahalisäykset ovat mahdollisia. Ne ovat mahdollisia siksi, että me voimme lisätä maksatuksiamme monenkeskisille YK-järjestöille, kuten kehitysohjelmalle Undp:lle, lastenavun ohjelmalle Unicefille, väestöohjelmalle Unfpa:lle ja esimerkiksi ruoka-apuohjelmalle Wfp:lle. Myös Suomen pitkäaikaisille kahdenvälisille kumppaneille on mahdollista lisätä maksatuksia.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että kahdenvälistä kumppanuutta, kahdenvälistä apua, ei ole pystytty keskittämään sillä tavalla kuin on ollut hallituksen kehityspoliittisen ohjelman tavoite.

Muut Pohjdoismaat ovat saavuttaneet 0,7:n tavoitteen jo aikaa sitten, joten tässä kohtaa Suomi poikkeaa omista lähimmistä kumppaneistaan. Ruotsi itse asiassa pyrkii tällä hetkellä yhden prosentin osuuteen bkt:stä kehitysyhteistyössä.

Miksi kehitysyhteistyö sitten on tärkeää? 2000-luvulla kehitysyhteistyötä on tehty vuosituhatjulistuksen puitteissa. Vuosituhatjulistuksesta sovittiin vuonna 2000 YK:n huippukokouksessa. Siellä kehitysmaat sitoutuivat ottamaan vastuun omasta kehityksestään. Siellä sitouduttiin köyhyyden puolittamiseen, sukupuolten tasa-arvoon, lapsikuolleisuuden vähentämiseen. Rikkaiden ja kehittyneiden maiden vastuu näkyy ennen kaikkea kahdeksannessa tavoitteessa, globaalin kumppanuuden tavoitteessa. Globaali kumppanuus ja sen sisältämä vastuu pitävät sisällään pyrkimyksen kehitysmaiden kannalta oikeudenmukaiseen kauppapolitiikkaan, mutta globaali kumppanuus pitää sisällään myös nimenomaan sitoumuksen kehitysavun lisäämisestä 0,7 prosentista. Jos me haluamme, että kehitysmaat kantavat oman vastuunsa maidensa kehityksestä, lasten koulunkäynnistä, hyvästä hallinnosta, niin silloin myös meidän täytyy pyrkiä sen oman vastuumme toteuttamiseen, joka tarkoittaa myös rahoitusta. On erittäin tärkeää, että seuraava hallitus välittömästi sopisi ohjelmassaan tahdin, jolla 0,7 prosenttia saavutetaan.

Mietintöön jätetyissä vastalauseissa oppositioryhmistä vihreät, kristillisdemokraatit, vasemmistoliitto ja kokoomus, kaikki, esittävät lisäystä kehitysyhteistyömäärärahoihin. Perusteluina ovat jo edellä mainitut seikat ja myös se, että Suomen olisi tällöin helpompi myös ensi hallituskaudella pitää kiinni sitoumuksistaan.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Suomi on ihan näihin vuosiin saakka voinut nauttia siitä kansainvälisestä positiivisesta pääomasta, mitä Suomi on saanut poliittisesta toiminnastaan 60-, 70-, 80-luvulla. Tietysti tällä hetkellä ulkoasiainministeri Tuomioja hankkii uutta positiivista poliittista pääomaa Suomelle omalla hyvällä toiminnallaan.

Mutta ulkoasiainhallintoa kohtaan kuitenkin on jatkuvasti taloudellisia paineita. On haluttu pienentää Suomen edustustoverkostoa maailmalla, ja tämä paine on todella negatiivinen. Tämä rajoitusyritys heikentää Suomen asemaa ja samalla se heikentää myös niiden tavoitteiden saavuttamista, mitä Suomi on asettanut.

Yksi näistä tavoitteista on ilmastonmuutoksen hillintä. Ulkoasiainhallinto hoitaa käytännössä YK:n ilmastopuitesopimuksen kokouksia, Kioton osapuolikokouksia. Sen lisäksi myös meillä on erittäin tärkeät luonnon monimuotoisuus- eli biodiversiteettisopimus ja aavikoitumisen estämissopimus, molemmat YK-sopimuksia. Näin ollen YK on se ainut monipohjainen toimija, joka voi ratkaista planeetan keskeisimpiä ongelmia, ja meillä taas se on ulkoasiainhallinto, joka koordinoi tätä työtä ennen muuta ympäristöministeriön kanssa.

Ilmastonmuutoksen hillintä on yhdistetty köyhyyden vastaiseen toimintaan, ja kehitysyhteistyö pitääkin linkittää hyvin voimakkaasti yhteen ilmastonmuutoksen hillitsemisen ja köyhyyden vastaisten toimien kanssa. Täällä mainittiin vuosituhatjulistus vuodelta 2000 ja köyhyyden puolittaminen. Kysymys on kaikkein syvimmästä ja vaikeimmasta köyhyydestä. Samoin Johannesburgin julistus 2002 erittäin vahvasti linjasi vuosituhatjulistuksen käytännön soveltamista. Puhtaan veden saaminen ihmisille, köyhyyden puolittaminen tukevat YK-ohjelmia, ilmastonmuutoksen, luonnon monimuotoisuuden ja aavikoitumisen hillitsemisen ohjelmia.

Onkin siis tärkeätä, että ulkoasiainhallinnolle taataan riittävät toimintaedellytykset budjetissa, ja on tärkeätä, että kehitysyhteistyö saavuttaa tason, minkä Suomi on sanoissa linjannut mutta käytännössä jättänyt toteuttamatta.

Haluan myös todeta sen, että Suomen suurlähetystöillä, erityisesti kehittyvissä maissa on ollut — varsin pieni — oma rahasumma käytettävissä paikallisten kansalaisjärjestöjen työn tukemiseen. Tällöin on voitu auttaa naisten asemaa, auttaa luonnon monimuotoisuuden turvaamista, auttaa ilmastonmuutoskysymyksissä, kansalaisoikeuksien toteuttamisessa. Tämän määrärahan säilyttäminen ja tämän varsin pienimuotoisen mutta tehokkaan instrumentin säilyttäminen on tärkeätä.

Rosa  Meriläinen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Vihreiden vaihtoehtobudjetissa esitettiin, että Suomi vahvistaa sitoutumisensa kehitysyhteistyömäärärahojen nostoon 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2010 mennessä. Hallitus ei ole kantanut tässä asiassa globaalia vastuutaan, ja sen sietäisi siksi hävetä.

Lisäksi vihreät esittävät 10 miljoonaa pohjoisen ulottuvuuden ympäristöhankkeisiin ja 0,5 miljoonaa Cmi:lle, siis tälle Ahtisaaren puljulle, Crisis Management Initiativelle.

Pietarin pohjoisen jätevedenpuhdistamon rakentaminen kiirehdityssä aikataulussa olisi Itämeren suojelulle välttämättömän tärkeä hanke. Täällä aina kitistään maatalouden fosforipäästöistä puhuttaessa, että ei saa syyllistää Itämeren tilasta maanviljelijöitä, kun todelliset Itämeren tuhoajat ovat muualla. Nyt on keskustallakin mahdollisuus näyttää, ettei tämä kitinä ole vain tekosyy asioiden hoitamattomuudelle, vaan todella halutaan käyttää varoja Itämeren suojeluun. Se onnistuu äänestämällä vihreiden vastalauseen mukaisesti.

Arvoisa puhemies! Täällä on tällä viikolla yritetty keskustella vihreiden toimesta paljonkin köyhyydestä ja eriarvoistumisesta kotimaassa ja myös ed. Sumuvuori vihreiden ryhmäpuheenvuorossa otti esiin kehitysyhteistyömäärärahat. Hallituspuolueet sen sijaan ovat vaienneet köyhyydestä ja eriarvoistumisesta niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin.

Maailmassa joka viides kärsii äärimmäisestä köyhyydestä eli elää alle eurolla päivässä ja nälkään kuolee yksi ihminen joka 3,5:s sekunti. Köyhyys on elinehtojen kurjistumista ja toimeentulon vaikeutumista aina siihen pisteeseen, että ihmisten elossa säilyminen on uhattuna. Ihmisiä siis kuolee.

YK:n vuosituhatjulistuksessa myös me suomalaiset päätimme puolittaa vuoteen 2015 mennessä niiden ihmisten osuuden, joiden päivittäinen tulo on alle 1 dollari päivässä, sekä puolittaa niiden ihmisten osuuden, jotka kärsivät nälästä.

Täällä on tällä viikolla puhuttu siitä, miten Suomi on hyötynyt globalisaatiosta. On hehkutettu sitä, miten voimakasta on ollut talouskasvu. Hallitsematon talouden uusliberalistinen globalisaatio onkin vauraiden länsimaiden kansantalouksien etu, mutta kaikki eivät todellakaan pääse siitä hyötymään edes täällä Suomessa. Todelliset häviäjät, joita meidän täytyisi eniten ajatella, löytyvät sieltä. Kansainvälisessä politiikassa pitäisi osata olla hirttäytymättä kansalliseen etuun ja olisi ajateltava ihmiskunnan ja maapallon etua. Tämäkin hallitus on ollut itsekkyyden hallitus, mutta sinänsä niin ovat ilmeisesti kaikki muutkin hallitukset ja politiikan eliitti kaikkialla.

YK:n Afrikan-talouskomission Eca:n mukaan afrikkalaisten köyhyys on lisääntynyt 43 prosentilla vuodesta 1993 vuoteen 2003. Peräti 80 prosenttia köyhyydessä elävistä on naisia. Köyhyyttä ruokkivat muun muassa korkeat lapsivuodekuolleisuus- ja aids-luvut sekä resurssien epätasainen jakautuminen miesten ja naisten välillä. Afrikkalaisten maiden suuri riippuvuus perushyödykkeiden ailahtelevista vientihinnoista pitää ne velkakierteessä omalta osaltaan. Pahiten velkaantuneiden niin sanottujen Hipc-maiden vientituloista noin 84 prosenttia tulee perushyödykkeistä, ja koko mantereen yhteen laskettu velkataakka on noin 360 miljardia dollaria. Kaiken kaikkiaan noin 300 miljoonaa afrikkalaista elää köyhyydessä.

Maailmanpankin arvioiden mukana mantereen pitäisi yltää vuosittain 5 prosentin talouskasvuun, jotta tilanne ei pahenisi. YK:n vuosituhattavoitteisiin kirjattu köyhyyden puolittaminen vuoteen 2015 mennessä vaatisi ainakin 7 prosentin kasvun ja nykyistä tasaisemman tulojen jakautumisen.

Suomessa on pyritty koherenssiin kehitysyhteistyöpolitiikan ja kauppapolitiikan välillä muun muassa sillä, että meillä saman ministerin persoonassa ovat sekä ulkomaankauppaministeriys että kehitysyhteistyöministeriys. Tämä koherenssi tarkoittaisi sitä, että paitsi että toteuttaisimme sitoumuksemme kehitysyhteistyömäärärahojen osalta myös kauppapolitiikassa aidosti painottaisimme köyhempien maiden mahdollisuutta päästä osalliseksi vaurastumisesta. Kummassakaan tavoitteessa emme ole onnistuneet.

Vaikka tässä hieman luettelin madonlukuja, niin ed. Sinnemäki minua ohjeisti ennen puhujakorokkeelle tuloani, että on tärkeää myös valaa uskoa ja toivoa, ja onhan sitä. On toivoa ja valoa, jos on yritystä ja uskoa ja poliittista tahtoa. Esimerkiksi ed. Sinnemäki minulle kertoi, että Tansaniassa (Puhemies: 5 minuuttia!) noin 90 prosenttia lapsista on koulussa, ja ehkä tämä voisi olla se tavoite kaikille muillekin köyhimmille maille. Jos seuraavassa hallituksessa ed. Sinnemäki olisi ulkomaankauppa- ja kehitysyhteistyöministeri, niin uskoisin, että hän varmasti edistäisi näitä tavoitteita parhaalla mahdollisella tavalla.

Esko-Juhani  Tennilä  /vas:

Arvoisa puhemies! Turvallisuustilanne planeetalla on hyvin huono, ja on olemassa selvästi kaksi erilaista oppisuuntaa sen osalta, miten tätä hyvin turvattomaksi käynyttä maapalloa turvallisemmaksi tehdään. On ensinnäkin se oppisuunta, joka tänä aamuna tässä salissa on ollut hyvin vahvasti äänessä, eli se, että pitää ruveta poistamaan tämän turvattomuuden perussyytä eli maailmanlaajuiseksi paisunutta köyhyyttä, kurjuutta ja epäoikeudenmukaisuutta. Toinen oppisuunta taas uskoo vahvasti pyssyyn eli lähtee siitä, että rikas maailma ei kuin entisestään vaan lisää asejärjestelmiään ja luo uusia välineitä hallintaan sitä kautta. Tämä pyssyuskovaisten oppisuunta planeetalla on hyvin vahvoilla. Käytetäänhän asejärjestelmiin nyt rahaa vuosittain jo 1 000 miljardia dollaria, joista USA käyttää lähes puolet ja Euroopan unionin maatkin yhteensä 170 miljardia dollaria.

Suomi on tietysti rauhantahtoinen maa, mutta on edistynyt ällistyttävän hitaasti tämän YK:n 0,7 prosentin bkt-osuuden saavuttamisessa kehitysapunsa osalta. Valtio on todella hidas. Ja vaikka tässä vihreää tulevaisuutta povattiin paremmaksi, niin oli sellainenkin hallitus tässä äskettäin, jossa vihreä ministeri näitä kehitysapuasioita hoiteli, ja jotenkin minua riipaisi, kun huomasin, että hän oli siellä kautensa loppupäässä onnellinen, kun sadasosan oli edennyt Suomi tämän tavoitteen saavuttamisessa. Edistystähän sekin on, mutta sillä vauhdilla siinä menee muutama tuhat vuotta, ennen kuin ollaan tavoitteessa. Eli se on tämmöistä tämä puuha ollut tämän kehitysavun lisäämisen osalta. Julistukset ovat aina hyviä ja päätelmät ovat oikein mallikkaita, mutta kun aletaan mennä käytäntöön, niin ne muut rahatarpeet voittavat aina tämän kehitysavun lisäämistarpeen.

Vasemmistoliitto esittää tässäkin vaiheessa vielä 20 miljoonan euron lisäystä kehitysapuun. Se on se linja, jota me edustaisimme myöskin itse päätännässä, jos niillä paikoilla olemme jatkossa. Tietenkään kerralla ei voida koko hommaa hoitaa, mutta kyllä niitten askelten pitää ruveta olemaan todellisia.

Sotilaallisen kriisinhallinnan puolella Suomi on edennyt kovalla vauhdilla. Nyt ollaan mukana EU:n taistelujoukoissa, joihin myöskin palaa aika paljon rahaakin. Se ei tietenkään ole silti pääkysymys, mutta pahintahan siinä oli se, että on ilmoitettu valmius osallistua myös sellaisiin operaatioihin, joilla ei ole YK:n mandaattia. Uusin hanke tällä sotilaallisella puolella on pyrkimys viedä Suomi mukaan Naton nopean toiminnan joukkoihin eli Naton taistelujoukkoihin. Nrf-joukot ovat Naton keihäänkärki, se rambo-osasto, ja olisihan se tietysti hyvin kaukana "ei" Natolle -linjasta, jos tällaisiin rambo-joukkoihin Suomi mukaan vietäisiin. Tämmöisiä pyrkimyksiä hyvin vahvana on. Me vasemmalta torjumme tämän hankkeen yksiselitteisesti.

Tässähän on ideana selvästikin se, että Suomi viedään asteittain hyvin lähelle Natoa ja sitten jopa Naton sisälle ja sitten vielä jopa tähän keihäänkärkeenkin, tähän ramboporukkaan, ja sitten sanotaan, että mitä järkeä tässä on, jos me olemme jo näissä kovimmissakin sotamittelöissä mukana Naton osastona, mutta emme kuitenkaan ole varsinaisessa päätöksenteossa mukana. Tämähän tässä on tämä kupletin juoni, ja tätä linjaa täällä nyt on ryhdytty varsin yllättäviltäkin tahoilta vahvasti esittelemään, vaikka muuten olemme vasemmalta hyvin vahvasti Nato-hankkeesta porukalla varoitelleet.

Arvoisa puhemies! Suomen pitää tietysti hoitaa oman maansa puolustus, mutta aktivoitua ennen muuta tässä maailmanlaajuisen köyhyyden poistamisessa. Ja myös omassa maassa pitää muistaa se, että köyhyys on paitsi vääryys myöskin pahin turvallisuusuhka tässäkin maassa. Sisäministeriön selvitys muutaman vuoden takaa osoitti, että syrjäytyminen tuottaa eniten semmoista sananmukaista vahinkoa tässäkin maassa. Siellä tulevat ne tunnetut ongelmat. Kun syrjäydytään, niin sitten sattuu kaikenlaista sellaista, mikä turvallisuutta koko porukan osalta heikentää.

Marjukka  Karttunen  /kok:

Arvoisa herra puhemies! Aloitan maailman parantamisen erittäin läheltä. Tämä on summallisesti pieni, mutta erittäin tärkeä asia, jonka haluan nostaa esiin omassa puheenvuorossani.

Nimittäin lapsikaappaustapauksia oli ulkoministeriön konsuliasiainyksikön mukaan vireillä viime vuonna 16, vuonna 2004 niitä oli 12, vuonna 2003 yhteensä 17 ja vuonna 2002 kaikkiaan 32. Lapsikaappaukset muun muassa Venäjälle ja Pohjois-Afrikkaan vaarantavat lapsen aiemmat olosuhteet ja perustan, suhteet suomalaisvanhempaan, sukulaisiin ja tuttuun leikki- ja kouluympäristöön. Lapsen eristäminen tutusta, totutusta elinympäristöstä ja läheisistä aiheuttaa väistämättä emotionaalista epätasapainoa ja vaikeuksia oman identiteetin muodostamisessa. Kaapattu lapsi eristetään suomalaisesta kulttuurista ja suomen kielestä.

Lapsikaappaus on henkistä pahoinpitelyä, ja siihen liittyy usein manipulointia ja pelottelua. Lapsikaappaus on ihmisoikeusloukkaus räikeimmillään, mutta se on myös perheväkivallan muoto. Osa kaapatuista lapsista on piilotettuna niin, että ei ole edes tiedossa sitä, ovatko nämä lapset elossa. Lapsikaappauksia voidaan estää monella tavalla, muun muassa asennekasvatuksella, tiedottamisella, viranomaisyhteistyöllä ja lainsäädännöllä. Suomi kansainvälistyy kovaa vauhtia, ja samaan aikaan on tullut tavaksi, että avioerossa huoltajuusriidat kärjistyvät mitä kovimpiin mittasuhteisiin. Kun huoltajuusriita on kesken, silloin lasta ei saa omin luvin kaapata, ei maahan eikä maasta pois.

Siksi on erittäin tärkeää huolehtia siitä, että lapsikaappauksia käsittelevien viranomaisten resurssit olisivat riittävät. Esimerkiksi lapsikaappauksia Haagin lapsikaappaussopimuksen ulkopuolisissa maissa käsittelevällä ulkoministeriön konsuliasiainosastolla ei ole riittäviä resursseja. On havaittu, että ei ole riittävästi panoksia lapsikaappausten selvittämiseen. Lisämääräraha olisi tarpeen myös siksi, että monien muiden konsuliasioiden määrä on kasvanut.

Arvoisa puhemies! Olenkin tämän tärkeän asian paremman hoitamisen vuoksi tehnyt talousarvioaloitteen yhden uuden juristin palkkaamiseksi ulkoministeriöön, jotta hän voisi keskittyä näitten lapsikaappausten selvittelyyn ja nopeuttaa näiden käsittelyä. Ehdotankin, että vuoden 2007 talousarvioon tulisi lisäyksenä 100 000 euroa ulkoasiainministeriön konsuliasiainyksikölle muun muassa lapsikaappaustapausten käsittelyn parantamiseen.

Sinikka Hurskainen /sd:

Arvoisa puhemies! Kehitysyhteistyö on osa Suomen turvallisuuspolitiikkaa. Suomen keskeisimpänä tavoitteena kehitysyhteistyöpolitiikassa on äärimmäisen köyhyyden poistaminen. Tavoite on hyvä, ja se pitää sisällään mittavan määrän myönteisiä seurannaisvaikutuksia.

Osallistuin Firenzessä Unicefin 60-vuotisjuhlaan liittyneeseen seminaariin viime maanantaina, ja siellä nostettiin esille muun muassa hivin leviäminen kehitysmaissa. Joissain maissa jopa yli 40 prosenttia syntyneistä lapsista on saanut hiv-tartunnan. Poistamalla köyhyyttä ja lisäämällä koulutusta on mahdollista vaikuttaa tilanteen parantamiseen. Toisaalta näkisin ennalta ehkäisevän työn erittäin tärkeänä. Suomen kehitysyhteistyö kohdentuu myös tältä osin oikein, kaikkein köyhimpiin maihin. Tyytyväisenä voi todeta, että Suomen kehitysapupolitiikkaa on kehitetty siihen suuntaan, että apua annetaan keskitetysti määrättyihin kohteisiin eikä ripotella pienempiä summia eri puolille. Tämä on mielestäni hyvä suunta ja sitä pitää edelleen kehittää.

Suomi on sitoutunut YK:ssa ja EU:ssa nostamaan kehitysavun määrän 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteestaan vuoteen 2010 mennessä. Se on täällä mainittu useaan otteeseen. Tavoite on hyvä, ja sitä on hyvä toistaa, koska maailmalla hätä on suuri ja meidän tehtävämme on omalta osaltamme kantaa osavastuu tästä.

Ulkoministeriön pääluokassa haluan nostaa esille myös toisen asian, johon Steten puheenjohtajana en voi olla ihan tyytyväinen. Suomi on tänä vuonna EU:n puheenjohtajamaa, ja Steten toiminta liittyy kiinteästi myös puheenjohtajuuskauden toimintoihin. Silti avustuksemme on pysynyt tulevalle vuodelle tämän vuoden tasolla emmekä ole saaneet siihen korjausta, vaikka kustannukset ovat nousseet ja vaatimukset toiminnallemme tulevana vuonna vain kasvavat. Toivon, että tähän asiaan saamme korjausta vaikkapa lisäbudjetin kautta.

Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyy.

Kimmo  Tiilikainen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Suomalaisen kehitysavun, kehitysyhteistyön, tavoite on äärimmäisen köyhyyden poistaminen. Meidän kehitysyhteistyömme on monelta kohtaa aika mallikasta. Kahdenvälisen kehitysavun kohdemaiden joukkoa on rajattu, jotta vaikuttavuus annettavilla panoksilla pystytään paremmin takaamaan, ja myös osallistuminen monenkeskisiin ohjelmiin on harkittua.

Kaiken kaikkiaan suomalaisen kehitysavun vaikuttavuus on sekä kansallisesti että kansainvälisesti arvioituna varsin korkealla tasolla. Meidän periaatteitamme kehitysavussa on ollut nimenomaan tällaisen paikallisen ruohonjuuritason toiminnan tukeminen. Esimerkiksi niin perustavaa laatua olevien asioiden kuin puhdas vesi, paikallinen ruoan tuotanto, ruoan jakelu, pienyrittäjyys, tämmöisten konkreettisten asioiden tukemisessa on onnistuttu aika hyvin.

Tässä on kritisoitu tätä suomalaisen kehitysavun nyt sitten joittenkin mielestä laiskahkoa kasvua, koska tuota 0,7 prosentin tavoitetta ei ole saavutettu. Näissä suhteellisissa tavoitteissa on aina se ongelma, että mitä nopeammin meidän oma taloutemme kasvaa, sen suurempi euromäärä pitää sitten satsata, (Ed. Pulliainen: Mutta eikö se ole oikeudenmukaista?) jotta edes pysyttäisiin paikallaan. Kun tässä on vähätelty näitä saavutuksia, niin onko 240 miljoonaa euroa vähän, mikä on pystytty tällä vaalikaudella lisäämään tuonne kehitysyhteistyöhön? Se on erittäin tuntuva summa.

Nykyisen hallituksen linja siinä, että vuosittain säännöllisesti reippailla askelilla kehitysyhteistyön määrärahoja on kasvatettu, on silläkin tavalla perusteltu, että sillä tavalla pystytään myös se vaikuttavuuden säilyminen hyvänä varmistamaan, koska jos erittäin isoja kertalisäyksiä kehitysapuun tehtäisiin, niin voi olla vaikeuksia käyttää niitä euroja kaikkein tehokkaimmalla tavalla. Joka tapauksessa tuo pitkäjänteinen tavoite 0,7 prosentin tason saavuttamisesta on erittäin perusteltu ja sitä kohti hallitus omilla päätöksillään etenee.

Tässä haluaisin muistuttaa sellaisesta seikasta, että kun viime vuonna 2005 keväällä käytiin kehyskeskustelua, tässäkin salissa oli aika kova metakka siitä, koska kehyksissä näytti, että kehitysyhteistyömäärärahoja leikataan. Kun sitten kehitysyhteistyöministerin ponnekkaan toiminnan ansiosta näin ei käynytkään, en muista, että viime syksynä olisi yhtä ainutta kiitoksen sanaa lausuttu tässä salissa, joten nyt sitten se tulee vuosi liian myöhään. Itsekään en sitä kiitosta silloin esittänyt, mutta nyt se on varmaan paikallaan. Eli silloinkin tämä jatkuva eteenpäin meno ja kehittäminen turvattiin.

Arvoisa puhemies! Kaiken kaikkiaan tässä on hyvä linja ja tekemisen meininki. 0,7 prosenttia on kova tavoite, ja sitä kohti mennään hallitusti, kuten on tehty tälläkin vaalikaudella.

Jutta Urpilainen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Maailman kuudesta miljardista ihmisestä joka viides elää äärimmäisessä köyhyydessä eli alle yhdellä dollarilla päivässä. Lisäksi 1,6 miljardin ihmisen on tultava toimeen 2 dollarilla päivässä. Köyhyys on kuitenkin moniulotteista. Se ei ole vain taloudellinen ongelma. Köyhyys on koulutuksen, terveyden ja ravinnon puutetta. Se on osallistumisen, ihmisoikeuksien ja demokratian puutetta. Se on fyysisen turvallisuuden ja sosiaaliturvan puutetta ja paljon muuta.

Suomen kehityspolitiikan keskeisimpiä päämääriä on vaikuttaa äärimmäisen köyhyyden poistamiseen maailmasta. Tässä tehtävässä Suomi korostaa YK:n vuosituhatjulistuksen edellyttämää globaalin kumppanuuden luomista, jossa kehitysmaat sitoutuvat köyhyyden vähentämiseen ja kantavat itse päävastuun omien yhteiskuntiensa kehittämisestä. Köyhyyden vähentäminen edellyttää yhteistyömaiden kaikkien osapuolien osallistumista ja poliittista tahtoa.

Nykyisen hallituksen hallitusohjelmaan on kirjattu Suomen tavoite edistää kansainvälistä turvallisuusyhteistyötä pitäen tavoitteena konfliktien ennaltaehkäisyä ja terrorismin torjuntaa. Monet konfliktit, sodat, ihmisoikeuksien loukkaukset ja terrorismi syntyvät köyhyyden, kurjuuden ja epäoikeudenmukaisuuden kokemuksista. Voidaankin sanoa, että köyhyyden vähentäminen merkitsee tänä päivänä myös kamppailua turvallisemman maailman rakentamiseksi.

Äärimmäisen köyhyyden ja nälän poistaminen maailmasta on ensimmäinen vuosituhattavoitteista, joista sovittiin YK:n yleiskokouksessa vuonna 2000. Maamme hallitus on omassa ohjelmassaan todennut, että se toimii YK:n vuosituhattavoitteiden mukaisesti äärimmäisestä köyhyydestä sekä nälänhädästä kärsivien ihmisten määrän puolittamiseksi vuoteen 2015 mennessä. Täällä on moneen kertaan mainittu jo, että hallitus on myös tällä päättyvällä vaalikaudella asettanut tavoitteekseen kasvattaa kehitysyhteistyömäärärahoja niin, että niiden osuus bruttokansantuotteesta vuonna 2010 olisi 0,7 prosenttia, tosin yleinen talouskehitys huomioon ottaen.

Vuoden 2007 valtion tulo- ja menoarvioon hallitus esittää kehitysyhteistyöhön yhteensä noin 746 miljoonaa euroa. Määräraha on 75 miljoonaa euroa suurempi kuin tälle vuodelle. Arvioidaan, että tämä nostaa kehitysyhteistyömäärärahojen tasoa noin 0,43 prosenttiin bkt:stä. Tässä on kasvua kuluvaan vuoteen verrattuna 12 prosenttia. Tällä hallituskaudella kehitysyhteistyömäärärahat ovat nousseet kaikkiaan noin 47 prosenttia. Voidaankin sanoa, että määrärahakehityksen suunta on ollut oikea koko vaalikauden ajan, ja tästä hallitus ansaitsee kiitoksen. Mutta askeleet ovat edelleen melko pieniä. Tällä vauhdilla vuodelle 2010 asetettua tavoitetta on mahdoton saavuttaa. Mielestäni 0,7 prosentin tavoitteesta ei saa kuitenkaan tulevassa hallitusohjelmassakaan tinkiä, aikataulua on toki pakko hieman rukata eteenpäin.

Arvoisa puhemies! Koulutus on kansainvälisesti tunnustettu ihmisoikeus. Oikeus koulutukseen ei kuitenkaan toteudu kaikkialla. Maailman asukkaista kolmannes on lapsia. Joka kolmas kehitysmaassa asuva aikuinen on lukutaidoton ja 130 miljoonalla lapsella ei ole mahdollisuutta käydä koulua. YK:n vuosituhattavoitteisiin kuuluvia koulutukseen liittyviä tavoitteita on muun muassa ilmainen peruskoulutus kaikille. Koulutus vaikuttaa sekä yksilöiden että yhteiskuntien kehitykseen monin tavoin myönteisesti. Oma suomalainen yhteiskuntamme on tästä oiva esimerkki. Tutkimukset ovat osoittaneet, että etenkin perusopetus edistää sosiaalista, taloudellista ja poliittista kehitystä.

Kehityspoliittisen ohjelman mukaan Suomi tukee kehitysyhteistyössä kumppanimaiden köyhyydenvähentämisohjelmien osana opetussektorin ohjelmia painottaen perusopetusta, tasa-arvokysymyksiä sekä vammaisnäkökulmaa. Itse pidän tärkeänä, että opetussektorin osuutta Suomen kehitysyhteistyössä ja kehitysyhteistyömäärärahojen kohdentamisessa vahvistetaan entuudestaan. Samoin toivon, että Suomi tukisi nykyistä enemmän Unescon Koulutus kaikille -prosessia, joka on YK:n vuosituhatjulistuksen koulutukseen liittyvien kehityspäämäärien toimeenpanon kannalta aivan keskeinen kansainvälinen hanke.

Janina Andersson /vihr:

Arvoisa puhemies! Me olemme siinä kohtaa budjettia, josta varmaan moni ajattelee, että me olemme epäitsekkäitä ja teemme hyvää maailmalle, mutta oikeasti tässäkin olemme itsekkäitä. Tai voimme ainakin olla järkevästi itsekkäitä, sillä kaikki nämä toimenpiteet helpottavat meidän lapsenlapsiemme ja tulevien sukupolvien elämää.

Jos ajatellaan kehitysyhteistyötä tai ympäristöhankkeiden rahoittamista vaikkapa Venäjällä, niin me itse hyödymme niistä erittäin, erittäin paljon. Jos mennään Venäjälle ja ajatellaan vaikkapa Pietarin jätevesilaitoksen rahoittamista, jota olemme jo tehneet ja nyt toivottavasti jatkamme — olen tehnyt aloitteen siitä, että jatkaisimme näiden pohjoisen ulottuvuuden ympäristöhankkeiden rahoittamista — niin suurimmat hyötyjät niistä ovat Suomi ja Ruotsi. Itämeren taloudellinen hyöty on tarkkaan laskettu ja tutkittu noin kohta 15 vuotta sitten. Silloin päädyttiin siihen, että suurin taloudellinen hyöty on todellakin Suomella ja Ruotsilla. Meillä on eniten turismia, eniten kesämökkejä, eniten ylipäätään sellaista, missä me nautimme puhtaasta merestä.

Eli tämä on sekä erittäin järkevä teko että myös järkevästi itsekäs teko, jos olemme mukana rahoittamassa Pietarin jätevesilaitoksen eteenpäinviemistä. Sitähän rahoittavat myös nykyisin yksityiset säätiöt, muun muassa John Nurmisen säätiö. Uskon, että moni suomalainen kokee sen äärimmäisen tärkeäksi asiaksi. Siellähän ei ole vielä kemiallista puhdistusta, on mekaaninen ja biologinen lounainen puoli, pohjoinen vielä tekemättä. Jos saisimme tämän kuntoon, niin Suomenlahden tilanne paranisi huomattavasti. Saaristomeri enemmänkin riippuu aina meistä itsestämme, mutta jos ajatellaan ihan helsinkiläisiä ja uusmaalaisia, niin etenkin kaikille heille tämä on erittäin tärkeä asia.

Muutenkin koko maailmanlaajuinen väestön kasvu ja leviävä aids, kaikki tämä kyllä koskettaa meitäkin, vaikka sitä ei aina tule ajatelleeksi. Etenkin Suomen linjasta voi todeta, että vaikka meidän rahamme ehkä tässä koko potissa eivät näytä niin suurilta, niin ne rahat ovat merkittävämpiä kuin se rahasumma sen takia, että meillä ei seksuaaliterveys vaikkapa ole tabu, vaan meillä ei ole ongelmaa tukea juuri niitä osa-alueita kehitysyhteistyössä, joita tällä hetkellä USA ei halua tukea. Naisten seksuaaliterveys, oikeus omaa vartaloa koskevaan päättämisvaltaan ja ehkäisyn käyttöön, kondomien levittäminen, kaikki tämä on äärimmäisen tärkeää, jos haluamme välttää väestöräjähdyksen ja suurten ihmisjoukkojen vaeltamisen. Kun ilmastonmuutoskin tuottaa ongelmia, niin vielä pahempaa on, jos on valmiiksi paljon köyhiä ihmisiä, joilla terveydentila on heikko. Sen takia Suomen linja on äärimmäisen tärkeä. Myös meidän esikuvana olemisemme on äärimmäisen tärkeää. Presidentti Halosen puhe, joka on ollut kansainvälisissä televisioissa, on äärimmäisen tärkeä viesti siitä, että me satsaamme nuorten naisten koulutukseen. Tämä on se tapa, millä kansakunta nousee.

Itse olin tässä pari kolme viikkoa sitten Bangkokissa kansainvälisessä konferenssissa, missä oli 180 kansallisuutta ympäri maailmaa puhumassa juuri näistä naisten seksuaaliterveysaiheista ja -asioista. Pidin siellä sitten puheenvuoron, jossa kerroin siitä, että Suomi — jonka esittelin Nokia-maana, koska kaikki tietävät Nokian, välttämättä eivät Suomea — on pieni maa, joka oli joskus kauan sitten köyhä, mutta kirkko teki viisaudessaan sen päätöksen, että naimisiin ei saa mennä, ennen kuin molemmat osaavat lukea. Tästä johtui sitten se, että kaikki koulutetaan Suomessa, niin tytöt kuin pojat. Kaikki aivot käytetään täällä viimeiseen asti hyväksi. Vedin ehkä mutkat suoriksi ja väitin, että tämä on Suomen tarina ja näin, ottakaa meistä mallia. Sain spontaanit aplodit, elikkä oli todella ylpeää olla suomalainen. Meidän kehitysapurahojemme käyttö menee juuri niihin oikeisiin kohteisiin, vaikka sitä vielä menee liian vähän, mutta kuitenkin oikeisiin kohteisiin.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin annan kiitoksen siitä, että molemmat tämän pääluokan asioista vastaavat ministerit ovat paikalla, ja toivon, että he myös osallistuisivat keskusteluun jossakin vaiheessa vielä tämän aamupäivän aikana.

Ed. Tiilikainen kyseli, ovatko ne vajaat 300 miljoonaa euroa, jotka hallitus on lisännyt kehitysyhteistyömäärärahoihin, vähän. Mielestäni ne ovat kyllä aika vähän, jos niitä vertaa köyhyydessä elävien ihmisten valtaviin tarpeisiin, ja ennen muuta, jos tätä summaa vertaa siihen, mihin Suomi on sitoutunut ja mihin myös hallitusohjelma on sitoutunut. Ihmettelen kyllä sitä, että kun olemme viime aikoina kovin paljon keskittyneet sotilaallisen kriisinhallinnan kehittämiseen ja siinä yhteydessä on painotettu sitä, että Suomi on yhdessä muiden sivistysmaiden kanssa kantamassa vastuuta kriisipesäkkeistä, mikä on aivan oikein, ja myös täyttää sitoumuksensa esimerkiksi EU:n nopean toiminnan joukkoihin osallistumisesta, mikä sekin on oikein, niin miksi näitä samoja perusteita ei käytetä silloin, kun puhutaan kehitysyhteistyösitoumuksista. Kuitenkin meillä on aivan selkeät sitoumukset eli olemme sitoutuneet vuoteen 2010 mennessä nostamaan kehitysyhteistyövarojen osuuden 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta.

Muistutan siitä, että muista Pohjoismaista Norja, Tanska ja Ruotsi ovat jo aika päiviä sitten saavuttaneet tuon 0,7 prosentin tavoitteen, ovat jopa sen reilusti ylittäneet. Ruotsin kansantalous on alle kaksinkertainen verrattuna Suomeen, mutta sen kehitysyhteistyöbudjetti on yli nelinkertainen. Ihmettelen sitä, kuinka ruotsalaisilla voi olla tähän varaa, mutta meillä on varaa vain tuohon 0,44 prosenttiin, mitä ensi vuodelle nyt näillä määrärahoilla hallitus on tavoittelemassa.

Jokainen täällä salissa tietää myös sen, että se vauhti, jolla hallitus on nostanut kehitysyhteistyömäärärahoja, ei nimenomaisesti takaa sitä ed. Tiilikaisen tavoittelemaa kestävää ja tavoitteellista kehitysyhteistyön kehittämistä, sillä jos vauhti on näin hidas tämän vaalikauden aikana, niin tuon hyppäyksen vuoden 2008 ja vuoden 2009 paikkeilla täytyy olla tavattoman suuri näissä kehitysyhteistyömäärärahalisäyksissä, jos todella aiotaan vuonna 2010 nuo sitoumukset täyttää, joista hallitusohjelmassakin puhutaan. Eli silloin nimenomaan tulee se ongelma, että kehitysyhteistyön kehittäminen ei olekaan kestävällä pohjalla eikä hallittua, mikä olisi todella tärkeää tällä toiminta-alalla.

Ed. Urpilainen jo puheenvuorossaan toisti kyllä tämän tärkeän tavoitteen ja tavoitteissa ja sitoumuksessa pysymisen, mutta hän totesi, että tuota ajankohtaa vain täytyy siirtää vuosilla eteenpäin. Olisin kovin kiinnostunut kuulemaan vaikkapa ministeri Lehtomäeltä, miten hallitus arvioi, onko tuo vuoden 2010 tavoite edelleen realistinen, onko se sellainen, johon hallitus vakavasti tähtää, vai onko tuo ed. Urpilaisen vihjaus ajankohdan siirtämisestä usealla vuodella eteenpäin se tosiasiallinen tavoite, mihin hallitus on pyrkimässä. Jos nyt ajatellaan sitä vauhtia, jolla tällä vaalikaudella näitä kehitysyhteistyömäärärahoja on lisätty, niin se vauhtihan on vain noin kolmannes siitä, mihin olisi jo täytynyt edetä tämän vaalikauden aikana, jos oikeasti haluttaisiin olla tuolla tavoitellulla uralla. Kysyn: Miksi me emme ole huolissamme nyt tässä yhteydessä solidaarisuusperiaatteesta ja myös siitä, että emme täytä tuota tosiasiallista sitoumustamme kehitysyhteistyömäärärahojen kehittämisen suhteen?

Muistutan vielä siitä, että tällä vaalikaudella kristillisdemokraattien johdolla tästä asiasta tehtiin myös välikysymys, ja tuo välikysymyshän tehtiin siinä vaiheessa, kun hallituksen taholta silloin julkistetuissa kehyssuunnitelmissa olisi entisestään leikattu näitä tavoitteita. Ed. Tiilikainen mainitsi, että sitten hallitus perui noita leikkaussuunnitelmia asetettuihin tavoitteisiin, ja kyllä ainakin itse annoin kiitosta silloin siitä, että näitä tavoitteiden vähentämissuunnitelmia peruttiin, mutta sehän koski vain noin 5:tä miljoonaa euroa.

Suomella, koulutuksen mallimaalla, olisi mielestäni tilaus panostaa vielä nykyistä voimakkaammin nimenomaan kehitysmaiden koulutuksen järjestämiseen, joka on todellakin kaiken kehityksen avain. Maapallon aikuisista joka kuudes on lukutaidoton, ja koulumahdollisuuksien ulkopuolelle jäävät ne 120 miljoonaa lasta, jotka työskentelevät täysipäiväisesti ympäri vuoden. Kehitysyhteistyön haasteita lisäävät myös ne hyvinvointimaiden länsituristit, joiden vuoksi miljoonat lapset etenkin Aasiassa ovat joutuneet lapsiseksibisneksen uhreiksi.

Kansalaisjärjestöillä on kehitysyhteistyössä merkittävä rooli, ja kristillisdemokraatit haluaisivat edelleenkin vahvistaa nimenomaan tuota kansalaisjärjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan merkitystä kehitysyhteistyössä, ja siihen tähtää myös se verovähennysesitys, joka sisältyy omaan vaihtoehtobudjettiimme ja jota kansanedustaja Kari Kärkkäinen tulee vielä tarkemmin tässä yhteydessä myöhemmässä puheenvuorossa esittelemään. Valtion tulisi mielestäni kanavoida entistäkin merkittävämpi osa kehitysyhteistyömäärärahoista juuri järjestöjen ruohonjuuritason hankkeisiin, ja painopistealueina niissä korostuvat terveydenhuolto, perusopetus, vesihuollon ja muiden teknisten perusedellytysten turvaaminen sekä naisten ja lasten aseman parantaminen. Kansalaisjärjestöillä ja esimerkiksi kirkoilla ja lähetysjärjestöillä on juuri historiallisena vahvuutena ollut hyvin tiivis kontaktipinta paikalliseen väestöön, mikä myös varmistaa avun perille menemistä ja tuo laatua kehitysyhteistyön toteutumiseen.

Vaikka historiasta löytyykin esimerkkejä siitä, miten kehitysyhteistyövaroja on hoidettu harkitsemattomasti, niitä on kulkeutunut vääriin käsiin, niin auttaminen on kokonaisuutena kuitenkin ollut tuloksellista. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja turvallisuuden lisääntyminen globaalisti edistää myös omaa hyvinvointiamme, ja kyllä kun puhumme myös näistä maailman kriisipesäkkeistä, sotilaallisista konflikteista, niin täytyy muistaa, että ennaltaehkäiseminen näissäkin tilanteissa olisi se paras ja myös edullisin, halvin, tapa vaikuttaa ongelmiin. Rikkaidenkin maiden uhaksi nousevaa terrorismia, kansainvälistä rikollisuutta ja pakolaisuutta on mahdollista ehkäistä. Esimerkiksi tukemalla vaihtoehtoisen tulonmuodostuksen kehittymistä maissa, joiden talous perustuu pitkälti huumetuotantoon, voidaan vähentää huumetarjontaa myös täällä omilla kotikulmillamme, ja tästähän on yhtenä esimerkkinä Perussa toteutettu Suomen tukema vaihtoehtoisen viljelyn ohjelma 90-luvulla, jonka ansiosta maan kokaiiniviljelmät saatiin pienentymään tuntuvasti.

Muistutan vielä, että olemme itsekin olleet kehitysavun saajina. Sotien jälkeen Unicef toimitti Suomelle elintarvikkeita ja muita lahjoituksia, tuki tutkimusta, terveydenhuollon koulutusta, vammaisten lasten huoltoa, ja jopa vielä 50- ja 60-luvulla Unicefin varoilla perustettiin Suomeen keskosasemia, hankittiin tutkimusvälineitä neuvoloille ja lastensairaaloille, eli siinä vaiheessa, kun esimerkiksi itse synnyin. Tämä apu on kantanut hedelmää. Kehitysapua ja oman maan köyhien auttamista ei pidä asettaa vastakkain. Jos poliittisessa tahtotilassa yhteisvastuun näköala syrjäyttää itsekkyyden, niin molemmat tulevat autetuiksi. Kyllä rikkailla mailla on sekä etuoikeus että moraalinen velvoite auttaa köyhistä köyhimpiä. Kehitysyhteistyö on sivistysvaltion tunnusmerkki.

Muistutan vielä siitä, että ulkoministeri Tuomioja puhui YK-liiton vuosikokouksessa reilu vuosi sitten siitä, että tästä 0,7 prosentista on tullut eräänlainen mittari valtioiden sitoutuneisuudesta YK-tavoitteisiin ja globaalihallintaan. Kysyn nyt ministeri Tuomiojalta: Mitä mieltä olette, onko Vanhasen hallitus osoittanut tätä sivistysvaltion sitoutumista globaalihallintaan ja YK-tavoitteisiin mielestänne riittävällä tavalla?

Seppo Lahtela /kok:

Arvoisa herra puhemies! Jos minä nyt olisin oikein viisas, niin jättäisin pitämättä tämän puheenvuoroni. Mutta kun olen sen kuitenkin varannut sopivalla ajalla, niin pidän sen kuitenkin. (Ed. Pulliainen: Yllättävän viisas!) Tämä viisaus, että jättäisin pitämättä taikka pitäisin, perustuu siihen, että aivoni puhuvat näitten summien, näitten eurojen, lähettämistä vastaan ja sieluni taas ed. Räsäsen puheenvuoron jälkeen suuren arvostuksen perusteella puhuu tämän asian puolesta, niin rakennapa tähän nyt tämä linja sitten, mitä mieltä tässä asiassa on olemassa. (Ed. Pulliainen: Jos puheen alkuosassa on toinen ja loppuosassa toinen!) — Ed. Pulliainen, tulen tämän puheenvuoroni aikana käsittelemään niin, että teille toivon mukaan selviää molemmat rintamat tästä.

Ensinnäkin mitä tulee ulkoasiainministeriön hallinnonalaan, niin sehän tässä yleisessä keskustelussa erittäin pitkälti kulminoituu näihin kehitysapumäärärahoihin, niitten prosenttiosuuteen, kasvattamiseen ja siihen euromääräiseen vaikutukseen valtiontalouteen. Tämä kansan silmistä katsottuna ei ole niinkään euromääräinen kysymys, vaan on periaatekysymys. Kun lähdetään siitä liikkeelle, paljonko Suomen pitää ottaa osaa tähän maailman parantamiseen ja paljonko Suomella on mahdollisuus ottaa osaa, niin tässä se ilmenee, että Suomen pitää ottaa osaa ja Suomella on mahdollisuus ottaa osaa. Mutta kun mennään siihen kolmanteen akseliin, niin silloin kun Suomessa on pienen ihmisen, pienen köyhän eläkeläisen, turvattoman kansalaisen, asioitten hoito kesken, niin kesken niin kuin se tälläkin kertaa on olemassa, silloin tulee mieleen se, pitääkö meidän hoitaa nämä isänmaamme rakentajat, eläkeläiset, syrjäytyneet, vammaiset jne. kuntoon ensin ja sen jälkeen ryhtyä parantamaan maailmaa tuolta kaukaa, kaukaa, todella kaukaa täältä meiltä katsottuna. (Ed. K. Kiljusen välihuuto) Näin katsottuna, ed. Kiljunen, tämä on arvovalintakysymys. Tämä on hallituksen linja. Tämä on keskustelukysymys.

Mutta tämän asian puitteissa tähän, kuinka tämä pitää hoitaa ja tehdä: Ymmärrän erittäin hyvin sen tarpeen hoitaa, mutta ymmärrän myöskin niitä puheenvuoroja, missä käydään keskustelua siitä, menevätkö nämä kehitysapurahat oikein perille ja oikealla lailla sinne loppuun saakka niin kuin on tarkoitettu. Kun täällä nyt kuitenkin ovat alan ministerit paikalla, niin luulen saavani myöhemmässä vaiheessa kuulla myöskin, ovatko nämä asiat hoidossa vai ei. Mutta sitten varsinaiseen asiaan: Ymmärrän erinomaisen hyvin niitten perillemenon ja luotan siinä perillemenossa ainutlaatuisesti siihen, että kirkon kautta hoidettuna lähetysapu, kehitysapu vastaavan tyyppisen toiminnan perusteella, menee varmasti aidoimmillaan oikein ja rehellisimmin perille, aivan loppuun saakka perille. Tähän ei vaan tunnu sitten kuitenkaan ulkoasiainministeriössä löytyvän semmoista ymmärtämystä niin paljon kuin sitä pitäisi olla.

En tässä puheenvuorossani kerro sitä enkä tuo julki, että tämä muu järjestelmä olisi epäluotettava, mutta kansan silmissä se ei anna sellaista luottamusta, että se loppuun saakka menisi sinne, missä tätä asiaa paremmaksi hoidetaan, niin että se kehittyvän maailman pieni ihminen, pieni ihmiskunnan osa, saisi sen avun siellä sellaisena perille ja saisi sen niin aitona kuin se kirkon kautta tulee ja syntyy. Kun otetaan huomioon myöskin se, paljonko kirkko panee ja tämän diakoniatyön sivussa kerättyä, jos nyt käytän sanaa, kun en parempaa löydä, kolehtirahaa tämän asian puitteisiin, niin tunnen, että se myöskin pitäisi nähdä ja arvostaa sitä työtä, mikä sen osalta tehdään siellä. (Ed. Tiusanen: Ed. Seppo Lahtela, hankkikaa vuohi jouluksi!) — Ed. Tiusanen, olen edelleenkin perinteisen joulukinkun kannalla.

Sitten mitä tulee näihin aloitteisiin, mitä täällä tehdään taikka on tehty, mistä äänestetään: Jos olisin nyt oikein taitava poliitikko hallituksen taikka opposition rintamilta, niin valitsisin täältä marjat päältä. Kun katsotaan parhaat rintamat, mitä tässä on olemassa, kokoomuslaisia esityksiä, missä lisämäärärahaa esitetään, on useampia, ja kun en näe täällä ketään muita kokoomuksen edustajia kuin ed. Kuosmasen ja ed. Nepposen paikalla, en villitse heitä kannattamaan tätä asiaa, koska en ole varma heidän mielipiteistään. Mutta sen pohjalta itsekin kuulun tähän samaan joukkoon, että en ole varma mielipiteestäni.

Täällä on ed. Soinin aloite, missä esitetään, myöskin äänestetään näitten vähentämisestä. Kun ed. Soini ei ole paikan päällä, niin en myöskään kehu tätä erityisemmin, koska en ole varma siitä, voisinko olla suoraan tämänkään takana.

Mutta nämä kaksi viimeistä, mitkä täällä ovat olemassa: Ed. Kuopan aloite lisäyksenä 19 000 euroa Vaihtoehto EU:lle Tiedotuskeskuksen tiedotustoiminnan tukemiseen. Näen, että tämä on sellaista oppositiotoimintaa, mikä palvelee kansaa, sellaista kansaa, mikä ei tästä EU:sta oikein hyvää näe. Tämän määrärahan mielellään näkisin tänne lisättäväksi ja saatavaksi lisää, koska sitä kautta, kun kriittiseen tiedotukseen annetaan rintamalle rahaa, niin syntyy myöskin se, että ne, jotka EU:ssa näkevät jotakin hyvää, voisivat terästäytyä ja kertoa kansalle sellaisen, mitä hyvää siellä todella on olemassa, jos tämä vastapuolikin saisi asiansa näkyviin. Tämä olisi minusta sitä parasta demokratiaa, mitä tässä demokratiassa voi olla.

Ed. Räsänen ilmeisesti kaipaa, onko tämä kokoomuksen linja. En tiedä, mikä on kokoomuksen linja, mutta ihmisten linja, suomalaisten linja, tämä varmasti on olemassa, että ne suomalaiset voisivat tietää paremmin, onko siitä EU:sta meille mitään hyötyä vaiko haittaa.

Jos ed. Kankaanniemi olisi paikalla, niin kuin yleensä salissa on olemassa, niin tietysti yltyisin kehumaan kaikkinensa, että Keski-Suomeen perustetaan kansainvälisen siviilikriisinhallintakeskuksen tämmöinen koulutuspaikka, että se perustetaan erityisesti Keuruulle. Mutta kun ed. Kankaanniemi ei ole täällä, niin en yhdy siihen kehumiseen enkä näe sitä tarpeellisena.

Mitä tulee tähän kehitysapuun ja sen hallinnointiin, niin suomalaiset kyllä paljon laajemmassa mielessä ovat tässä mukana, paljon isommin panoksin mukana, ja pyrkivät myöskin olemaan tulevaisuudessa kaikilla rintamilla ja kaikessa laajuudessaan. Tämä, miten tähän nyt olen tulossa ja lähestymässä tässä puheenvuorossani sitä asiaa, liittyy tähän kansainväliseen kriisinhallintaan. Siinä meillä, niin kuin on todettu, on vastuuta, haluamme kantaa vastuuta ja olemme myöskin näitten Euroopan unionin nopean toiminnan joukkojen kautta sellaisessa asemassa, että ne ovat omat riskinsä, mitä siitä sitten syntyy myöskin sen tuloksen suhteen. Mutta minusta on hyvä, että se on sidottu myöskin tähän ulkoasiainministeriön pääluokkaan ja myöskin mainittu tässä mietinnössä sillä lailla oikein, että myöskin ihmiset, normaalit suomalaiset, käsittävät, että tämä on osa tätä toimintaa, vaikkakin normaalissa kansankielessä katsotaan, että tämä on aivan jotain muuta toimintaa.

Herra puhemies! Luen lopuksi lainauksen tästä mietinnön loppupäästä. Se kuuluu näin:

"Suomi on mukana keskeisten maailmanlaajuisten ja eurooppalaisten kriisinhallintaa toteuttavien kansainvälisten järjestöjen (kuten YK, Etyj, EN) työssä osallistuen toiminnan ja sen edellyttämien valmiuksien kehittämiseen samoin kuin kriisinhallintaan eri puolilla maailmaa.

Suomen kriisinhallintajoukkojen yhteisvahvuus on noin 1 000 sotilasta. Suomi osallistuu myös YK:n Libanonin kriisinhallintaoperaatioon, josta aiheutuu ulkoasiainministeriön pääluokkaan 11,55 miljoonan euron menot vuonna 2007."

Herra puhemies! Tuen sitä kirkon työtä, mitä tähän kehitysapumäärärahoihin ja niitten välittämiseen tulee, tuen myöskin tätä kriisinhallintatyötä ja osallistun arviossani kohtuullisen myönteisellä ymmärtämyksellä niitäkin edustajia kohtaan, jotka vaativat tähän lisää rahaa, vaikka sydämeni ei kovin lämpimästi sen lisärahan puoleen käännykään johtuen siitä, että nämä kotimaan asiat ovat monella asialla huonosti hoidettu erityisesti koskien vanhuksia, köyhiä, sairaita, vammaisia jne. Tässä näin lyhyesti tällä kertaa tämä kokonaisuus.

Heidi  Hautala  /vihr:

Arvoisa puhemies! 99,3 prosenttia Suomen bkt:stä täytyy riittää siihen, että voimme myöskin huolehtia kotimaan köyhistä ja kaikista niistä ongelmista, mitä meillä täällä on, mutta vihreä eduskuntaryhmä on määrätietoisesti toiminut sen puolesta, että 0,7 prosentin siivu bkt:stä voitaisiin irrottaa vuoteen 2010 mennessä kehitysyhteistyömäärärahoihin. Niinpä teemme tänä vuonna vaihtoehtobudjetissamme 104 miljoonan euron lisäysesityksen tälle momentille, jotta pysyisimme sillä uralla, että hallituksen julkilausuttu tavoite toteutuu.

Ed. Seppo Lahtela kysyi, mahtaako apu ollenkaan mennä perille, ja on ilahduttavaa, että hän tukee kirkon kehitysyhteistyötoimintaa. Voin, ed. Lahtela, teille myöskin kertoa, että Kirkon ulkomaanapu on yksi kaikkein radikaaleimmista ja aktiivisimmista kansalaisjärjestöistä, jotka ovat vaatineet valtion osuutta nostettavaksi mahdollisimman nopeasti 0,7 prosenttiin. Sen radikaalimpaa kehitysyhteistyörahoituksen puolustajaa ei löydy kuin Kirkon ulkomaanapu tästä maasta. Heidän nuorensa ovat jopa leiriytyneet talvipakkasilla tuonne Kiasman eteen vauhdittaakseen tätä vaatimusta. Toivottavasti te olette käynyt siellä keskustelemassa heidän kanssaan.

Mutta onko kehitysyhteistyöstä sitten jotakin apua niihin ongelmiin, joita halutaan ratkaista? On todella toivoa herättävää se, että maailmassa kuitenkin tietyt ongelmat on saatu vähenemään päin. Esimerkiksi aseellisten konfliktien määrä on vähentynyt vuodesta 92 vuoteen 2003 mennessä 40 prosentilla ja lapsikuolleisuus on 1960-luvulta asti köyhissä maissa puolittunut, aliravitsemus on vähentynyt kolmanneksella ja niiden määrä, joilla ei ole koulutusta, on vähentynyt puolesta noin neljäsosaan 60-luvulta. Epäilemättä kehitysyhteistyöponnistuksilla on ollut jokin rooli tässä, mutta on kuitenkin todettava, että kehityspolitiikan suuria haasteita tänä päivänä on se, millä tavalla kehitysnäkökohdat otetaan huomioon kauppapolitiikassa ja monilla muilla tärkeillä politiikan aloilla. Tämä on myöskin ollut yksi Suomen EU-puheenjohtajakauden kehityspolitiikan tärkeitä teemoja. Olisi tärkeätä kuulla ministeri Lehtomäeltä, miten on edistytty siinä, että turvallisuusnäkökohdat, maahanmuuttopolitiikka, ympäristöpolitiikka, hiv—aidsin torjuminen on otettu mukaan kehityspoliittisiin haasteisiin.

On ollut positiivista kehitystä esimerkiksi siinä, että nyt maahanmuuttoa on ryhdytty Euroopan unionissa tarkastelemaan entistä enemmän kehityspoliittisena kysymyksenä, ja tämä on todellakin tervetullutta kehitystä verrattuna siihen, että aika paljon maahanmuuttoa hallitsee tällainen käsitys siitä, että Euroopan ulkopuolelta on tulossa turvallisuusuhkia, ihmisiä, jotka voivat muodostua vaaraksi kehitykselle. Nyt on kuitenkin lähdetty siitä, että on pakko hyväksyä se, että maahanmuuttopolitiikka ja kehityspoliittiset tavoitteet yhdistetään. Niitä ei voi tarkastella pelkästään tällaisena sisäisen turvallisuuden riskinä.

Kauppapolitiikan näkökohdat ovat ehkä keskeisimpiä kehitysyhteistyön haasteita. Tänäkin päivänä teollisuusmaat käyttävät kuusi kertaa enemmän rahaa maataloustukiin kuin kehitysyhteistyöhön. Euroopan unionissakin on lähdetty siitä, että kun nykyinen maatalousrahoituskausi päättyy vuonna 2013, sen jälkeen päästään eroon niistä haitallisista vientituista, jotka todellakin estävät kehitysmaiden köyhien ihmisten mahdollisuuksia vaurastua. On täysin mahdollista varmasti sovittaa yhteen se tavoite, että näistä vientituista luovutaan ja silti esimerkiksi Euroopan unionissa ja Suomen kaltaisissa maissa pystytään harjoittamaan niin sanottua perhemaataloutta, mutta olisi kiireellisesti selvitettävä se, mitkä tuet ovat juuri näitä haitallisia tukia ja mitä tukia on voitava puolustaa sen takia, että kuitenkin myöskin haluamme täällä Suomessa säilyttää elinkelpoisen maatalouden.

Arvoisa puhemies! Haluaisin vielä lopuksi todeta, että kehitysyhteistyön tilastoinnissa on tiettyjä ongelmia. Nimittäin suurimmaksi kehitysavuksi osoittautuvat tilastoissa velkahelpotukset, pakolaisten majoitus ja vaikkapa ulkomaalaisten opiskelijoiden koulutus Euroopassa. Nämä ovat toki tärkeitä, mutta ei ole hyväksyttävää, että ne tilastoidaan kehitysyhteistyömäärärahojen alle, koska kaikki tämä toiminta ei kuitenkaan sitten aina todellisuudessa kohdistu siihen, mikä on kehityspolitiikan tärkein tavoite eli köyhyyden vähentäminen kehitysmaissa. Myöskään ei ole hyväksyttävää se, että esimerkiksi kriisinhallintaa yritettäisiin saada entistä enemmän osaksi kehitysyhteistyörahoitusta. Sekin on tärkeää, mutta se on pidettävä erillään.

Kaikki tämä kertoo kylläkin siitä, että kehityspanostuksia on lisättävä, koska niillä todella voidaan muuttaa maailmaa paremmaksi, ja siinä vihreä eduskuntaryhmä pitää erittäin tärkeänä, että päästään kehitysyhteistyörahoituksessa 0,7 prosentin osuuteen vuoteen 2010 mennessä, ja toimii sen mukaisesti.

Erkki Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Ensiksi olisin lohduttanut ed. Heidi Hautalaa siitä, että hän itse on osallistunut kesäkuussa tänä vuonna päätökseen, jonka mukaan meillä ei ole maataloudessa ylituotantoa lainkaan, ei edes sellaista maataloustuotantoa, joka tarvitsisi vientitukia, puhumattakaan kehitysmaista, elikkä tämän asian eduskunta on jo yksimielisesti ratkaissut. Tämähän tapahtui maatalouspoliittisen selonteon mietinnöstä päättämisen yhteydessä.

Arvoisa puhemies! Täällä ed. Tiilikainen pohdiskeli tätä problematiikkaa 0,7 prosenttia bkt:stä ja päivitteli sitä, että näin arvioituna se tuottaa absoluuttisesti yhä kasvavia määrärahalisäyksiä ja niin, että se tuottaa myöskin sitten hänen mielestään kansallisesti ongelmia. Näinhän ei asianlaita oikeudenmukaisuuden näkökulmasta ole. Toisin sanoen tämä laskentatapa on ainut oikea globaalin vastuun kantamisen kannalta. Silloin tuleekin kysymykseen lähinnä se, millä tavalla näin päätetyt rahat käytetään. Olen tässä katsannossa lukenut säännönmukaisesti näitten lähes parinkymmenen vuoden aikana ne kehitysyhteistyökertomukset, jotka eduskunnan luettavaksi on saatettu, ja viime vuosinakin ne ovat olleet varsin lohdutonta luettavaa. Siellä kerrotaan se, mikä on aids-ongelmatilanne, mikä on varallisuustilanne, mikä on työllisyystilanne, mikä on köyhyystilanne, mikä on nälänhädän tilanne jne. jne. Mutta varsinaista sellaista suurta kehitystulosta en ole niistä raporteista löytänyt.

Kun itselläni on ollut missio tässä asiassa, niin tuon sen jälleen kerran, koska se ei ole ottanut tuulta. Olen esittänyt monta kertaa, arvoisa puhemies, tältä paikalta, että Afrikkaan, jota on kutsuttu menetetyksi mantereeksi, mitä en itse allekirjoita, pitäisi ehdottomasti perustaa sellainen instituutio, joka nimenomaan pyrkii luomaan paikallisissa luonnonolosuhteissa kestävän kehityksen mallit. Tässä suhteessa ainoalaatuinen kohdemaa on, mikäli se maalle itselleen käy — en kannata edes sotilaallisia interventioita, niin kuin täällä on hyvin tullut eri yhteyksissä ilmi — sellainen valtio on Tšad, joka on siinä mielessä loistava toimintakohde näissä kestävän kehityksen asioissa, että se sijaitsee siten, että eteläosa on tropiikkia, sitten on subtropiikkia ja sitten yläosa elikkä se pohjoisin osa on eriasteisesti aavikoitunutta aluetta, ja siitä itään olevalla alueella olemme juuri Darfurin alueen ongelmien kanssa tekemisissä. Siis kaikki, mikä suhteellisen rauhallisessa Tšadissa voitaisiin kehityksellisesti saada aikaan, se olisi mielestäni sovellettavissa myöskin Darfurin alueella, myöskin Sudanissa muualla, Sudanin alueella, Etiopiassa ja Afrikan sarven alueella.

Olen lukenut muutaman kriittisen kirjoituksen siitä, että agroforestry ei olisi ratkaisu näihin asioihin. Itse olen lähtenyt siitä, että sen jollakin tavalla täytyy integroida yhteen toisaalta elintarviketuotanto ja toisaalta kestävä energiatalous. Kestävä energiatalous ei voi perustua uusiutumattomiin fossiilisiin energianlähteisiin noilla alueilla. Se on mahdoton yhtälö sen takia, että energian hinnan vääjäämätön kohoaminen suorastaan lopettaa sen mahdollisuuden, että niitä fossiilisia energianlähteitä pystyttäisiin viemään alueelle, missä niitä ei enää maaperässä ja sen rajapinnassa, kallioperässä, ole. Siis toisin sanoen tarvitaan sellainen tuotantojärjestelmä, joka paikallisille asukkaille takaa kohtuullisen elintarviketuotannon ja kestävän energiatalouden, ja sen malli on agroforestry elikkä peltometsätalous, niin kuin olen nähnyt sen käännettäväksi suomen kielelle.

Suomella, arvoisa puhemies, olisi mielestäni aivan erikoisen hyvä mahdollisuus sen takia, että Helsingin yliopistolla on erinomaisen hyvä tietotaito, taitotieto, näistä asioista lähteä tällaisen hankkeen rahoitukseen, ja nyt kun tämä kehitysyhteistyömääräraha on yhteisestä tahdosta voimakkaasti kohoamassa, niin toivon ja uskon, niin silloin tämmöisen tutkimus- ja kehityslaitoksen perustaminen Tšadiin, mikäli valtio on siitä kiinnostunut, olisi erinomaisen hieno asia, niin että kerrankin olisi jokin aivan konkreettinen hanke, jolla voitaisiin näitä asioita edistää, että edes kerran olisi sellainen kehitysyhteistyökertomus eduskunnalle jaettavana, jossa voitaisiin aivan konkreettisesti kehitysaskeleita kestävän kehityksen mukaisesti tuoda esiin.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki

Arvoisa puhemies! Tästä tähänastisesta keskustelusta, joka on käynyt vilkkaana ulkoasiainministeriön pääluokan osalta, on ehkä vedettävissä tietynlainen päälinja, ja se näyttäisi olevan se, että eniten tulee kritiikkiä liittyen tähän rahakysymykseen, mutta sisältöön liittyen tulee enemmänkin tukea ja kannustusta muutamia hyvin rakentavia ehdotuksia lukuun ottamatta. Siitä olen tietysti omasta puolestani varsinkin kehitysyhteistyön osalta, ja varmasti koko ulkoasiainministeriökin, ihan tyytyväinen, että vaikuttaa siltä, että se, mitä tehdään, on kuitenkin kohtuullisen hyvissä kantimissa ainakin eduskunnan silmissä, mutta se, mitkä ovat resurssit, siitä pitää käydä lisäkeskustelua, ja tämä on toki oikea paikka sen keskustelun käymiseen, koska budjettivalta on nimenomaan tässä salissa.

Rahasta puhuttaessa haluaisin kuitenkin heti tehdä hyvin voimakkaasti selväksi, että emme voi mitenkään, millään mittarilla, pitää mitättöminä niitä satsauksia, niitä lisäsatsauksia, joita kehitysyhteistyöhön on tällä kaudella tehty: ensi vuodelle 75 miljoonaa euroa, koko vaalikautta ajatellen noin 240 miljoonaa euroa ja prosentuaalinen kasvu 47 prosenttia. Ei näitä lukuja voi millään lihaksilla eikä millään mittareilla mitattuna pitää millään tavalla mitättöminä. On kiistatonta, että me olemme edenneet hyvin hitaasti tässä bruttokansantuotelaskelmaosuudessa, ja nyt kun tämän vuoden talouskasvuluvut ovat aika kovat ja vähän ennakoitua paremmat, niin uhkaamme edelleen jäädä siitä bruttokansantuoteosuudesta ja sen vuoksi meidän täytyy pystyä kiristämään edelleen juoksuamme. Mutta eduskunta voi olla kyllä siitä tyytyväinen ja kantaa siitä myöskin myönteisellä tavalla vastuun, että tahti kehitysyhteistyömäärärahojen kasvattamiseen on tällä kaudella ollut kuitenkin melkoinen ja tuntuvasti ripeämpi, kuin mitä se on aikaisemmilla kausilla ollut.

Kehitysyhteistyömäärärahojen kasvatustahti seuraavina vuosina tulee olemaan seuraavan vaalikauden yksi suurimmista yksittäisistä lisämenoeristä, koska, niin kuin valtiovarainvaliokunnan mietinnöstä hyvin käy ilmi, me puhumme siinä sadoista ja taas sadoista miljoonista euroista. Sen vuoksi hallitusneuvottelut ovat oikea paikka tehdä niitä ratkaisuja, millä aikataululla ja minkälaisilla rahallisilla panoksilla tässä edetään. Toivon, että siihen itse kukin puolue huolellisesti valmistautuu.

Kymmenet miljoonat eurot eivät meidän bruttokansantuotelaskelmaosuuttamme muuta juuri miksikään, mutta niillä tehdään paljon köyhyydenvastaista hyvää työtä. Eli on muistettava, kun näissä muutosehdotuksissakin on kuitenkin aika pieniäkin lisärahoituksia — ne ovat arvokkaita lisiä, arvokkaita lisäehdotuksia — ja rehellisyyden nimissä on toki tiedettävä, että ei yksi kymppi tai kaksikymmentäkään miljoonaa euroa vielä tätä bkt-tasoa kovin paljon hetkauta. Mutta jokaisella eurolla ja erityisesti jokaisella miljoonalla ja varsinkin jokaisella kymmenellä miljoonalla tehdään eri puolilla maailmaa erittäin arvokasta ja tärkeää köyhyydenvähentämistyötä.

Niin kuin tässä keskustelussa on tullut esille, niin muistakaamme rohkeasti myöskin vaalikentillä puolustaa tätä toimintasektoria, koska kysymys on todellakin ihmisistä, jotka kuolevat tauteihin, joihin on hoidot olemassa, ja jotka kuolevat puhtaan veden puutteeseen ja kuolevat nälkään. Siinä mielessä tätä maailmanlaajuista köyhyyttä ei pidä kyllä kovinkaan suuressa määrin rinnastaa kotimaiseen köyhyyshaasteeseen, siksi toisenlaisia kotimaiset haasteet kuitenkin ovat. Mitä tulee siihen periaatteeseen, että meidän pitäisi ensin rakentaa oma talo kuntoon ja vasta sitten voisimme auttaa kansainvälisesti, niin kyllä te tiedätte kaikki, että sitä päivää ei tulekaan, että kaikki olisivat tyytyväisiä, että nyt meillä on oma maa kunnossa, nyt voidaan vähän jeesata muita. Sellaista päivää ei tule, ja sen vuoksi meidän on kannettava paitsi kansainvälinen eettinen vastuumme myöskin oman etumme nimissä pyrittävä tasapainottamaan tämän maailman kehitystä, jotta nämä haittavaikutukset eivät paisu liian suuriksi.

Arvoisa puhemies! Sitten kehitysyhteistyön sisältöön. Minä pidän hyvin arvokkaana sitä tukea ja kannustusta, mitä jaoston puheenjohtaja Sinnemäki tässä toi esille, että rakenteet ovat kunnossa kehitysyhteistyömäärärahojen kasvulle. Tähän me olemme juuri pyrkineet, että sisällöllisesti ja rakenteellisesti meillä olisi pohja kunnossa, jotta voidaan lisäsatsauksia myös tulevina vuosina tehdä. Myönnän sen, että keskittämispyrkimyksessä ei ole sillä tavalla edetty, kuin meillä on tavoitteena ollut. Tätä työtä täytyy jatkaa, mutta se on osoittautunut käytännön tasolla hyvin haastavaksi kokonaisuudeksi. Yksi erityiskysymys varmasti, mitä pitää katsella jatkossa, on myöskin se moninainen paikallisen yhteistyön määrärahojen mosaiikki, joka meillä on käytössä ympäri maailmaa.

Koherenssi eli se, että eri politiikkalohkoilla tehdään työtä saman suuntaisesti tavoitteiden saavuttamiseksi, on ollut eräs hyvin voimakas painopisteala näinä vuosina, ja nyt EU-puheenjohtajuuskauden aikana me olemme saaneet unionissa eteenpäin Aid for trade -aloitteen, joka pyrkii siihen, että kun markkinoille pääsyn vapauttamisella ei voida auttaa köyhimpiä kehitysmaita, jos ei niillä ole mitään myytävää, niin meidän täytyy panostaa kehitysyhteistyössä entistä enemmän tämän kapasiteetin luomiseen, jotta nämä maat pääsevät osalliseksi myös kansainvälisestä kaupasta. Kun ed. Meriläinen täällä kritisoi siitä, että koherenssissa on paljon puutteita, niin kaipaisin kyllä joitain perusteluja, jotain konkretiaa siihen, ettei jää vain tästä pöntöstä heitetyn syytöksen tasolle, vaan että täytyy argumentoida se. Ehkä tässä jatkodebatissa tulee sitten lisää perusteita siihen.

Pietarin ympäristöhankkeista haluaisin todeta tässä nyt eduskunnalle, että hallitus on vastikään päättänyt 6 miljoonan euron lisäyksestä pohjoisen ulottuvuuden ympäristökumppanuusrahoitukseen, eli se on merkittävä lisäys. Niin kuin tässä keskustelussa ja kyselytunnilla muistaakseni viime viikolla tuli esille, niin tämä kemiallinen fosforin poisto on Itämeren tilan parantamisen kannalta erittäin merkittävä asia Pietarissa. Oma muistikuvani on, että Pietarissa seuraava jätti-investointi olisi kokoomaviemärihanke eikä pohjoinen jäteveden puhdistamo, mutta ehkä meidän pitää molempien tarkistaa, kummasta on kysymys.

Aivan tiivistetysti, koska huomaan, että aika on juossut, totean, että hiv-vastaiseen taisteluun me olemme lisänneet satsauksia ja alkaneet tukea myös Global Fundia. Se on erittäin tärkeä yhteistyösektori. Koulutus on yksi painopisteala, mutta ehkä Suomi voisi jatkossa vielä vahvistaa sen roolia kehitysyhteistyössä. Kirkon kautta toteutettavasta avusta toteaisin, että Kirkon ulkomaanapu on erittäin suuri kumppanuusjärjestö, jonka kautta ulkoasiainministeriö kanavoi useita miljoonia euroja vuosittain, ja lisäksi meillä on muitakin kirkollisia järjestöjä, jotka kehitysyhteistyötä toteuttavat. Maahanmuutto ja kokonaisvaltainen lähestymistapa maahanmuuttoon on tänään alkavan Euroopan unionin huippukokouksen päämieskeskustelujenkin aiheita, eli kyllä olemme voimakkaasti koettaneet panostaa, ettei maahanmuuttoa katsota vain rajavalvontaongelmana, vaan että nähdään sen yhteydet pidempiaikaiseen kehitykseen.

Vähän niin kuin ed. Sinnemäkikin omassa puheenvuorossaan totesi, niin kyllä meillä on paljon perusteita myöskin semmoiselle uskolle ja luottamukselle, että pitkäjänteinen työ tuo tulosta. Se, mikä on valitettavaa, on, että on nähtävissä, että millennium-tavoitteissa edetään eri puolilla maailmaa eri tahtiin. Siis on myönteistä, että monessa paikassa edetään hyvin, esimerkiksi Aasiassa monin paikoin, mutta erityinen haasteemme nyt ja jatkovuosina tulee olemaan Saharan eteläpuolinen Afrikka, ja myös Suomen on lisättävä panostustaan sille alueelle.

Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ministerin sanat olivat kauniita tästä kehitysavusta ja vastuustamme maailmasta, mutta eivät ne teot ole sitten näitten sanojen mittaisia. Bkt-sitoumus on kaukana, eikä sitä kohti edes oikeastaan edetä eli jurrataan siinä samassa, ja kuitenkin tämmöinen sitoumus on annettu. Tässä on kysymys siitä, että köyhyyden poistamiseen maailmalta tai omastakaan maasta ei vaan löydy sitä rahaa, mutta kun EU:n taistelujoukot otettiin esille, ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia löytää kymmeniä miljoonia euroja. Tämmöinen se tämä todellisuus on. Sananne ovat oikeita, mutta toimet eivät vastaa näitä sanoja, ja se on minusta aina ikävä havainto noin nuoresta politiikantekijästäkin, kun sielläkin on tätä eroa sanoissa ja teoissa. Koettakaa toimia niin kuin puhutte, eli pitää puhua rehellisesti, että bkt-tavoite on annettu. Ei se ole mikään liukuva asia. Suomi on siihen sitoutunut, mutta ei se teidänkään kaudellanne vaan lähtenyt sinne päin menemään.

Olli Nepponen /kok(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Täytyy rehellisyyden nimessä tunnustaa, vaikka ryhmämme on tehnyt esityksen lisämäärärahoista, että kyllä kehitysyhteistyöhön osoitetut rahat ovat kehittyneet kohtuullisen hyvin, koska bruttokansantulo on myöskin kehittynyt myönteisesti. Me halusimme tällä osoittaa, että olemme valmiit tukemaan jatkossakin näiden lisäystä, ja halusimme kohdistaa ne erittäin vakavaan hiv-ongelmaan, joka todella koskettaa tulevaisuutta, lapsia. Se on yksi tärkeä asia.

Ed. Tennilä, en ole mikään pyssyuskovainen, mutta tarvitaan myöskin kriisinhallintaa. Molempia tarvitaan. Tämä rauhan saavuttaminen maailmassa on niin kaukana, ja siihen tarvitaan kaikkia keinoja.

Päivi  Räsänen  /kd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! En havainnut täällä salissa kenenkään pitävän tätä kehitysyhteistyöpanostusta mitättömänä ja hallituksen toimintaa mitättömänä, kuten ministeri Lehtomäki luonnehti. Kyllä arvostan niitä panostuksia, joita on tähän määrärahamomentille lisätty. Mutta jos ajatellaan sitä tavoitetta, johon on sitouduttu, niin kyllä valitettavasti on jääty noin kolmannekseen, jos mietitään, millä uralla olemme näitten kehitysyhteistyömäärärahojen lisäämisessä.

Kun ministeri Lehtomäki viittasi nyt tuleviin hallitusneuvotteluihin ja hallitusohjelman suunnitteluun, niin tuo viittaus on toki paikallaan. Mutta tiedustelen ministeri Lehtomäeltä, millä tavoin sitten niissä menneissä hallitusohjelmaneuvotteluissa pohdittiin tätä määrärahojen kehittämistä, kun hallitusohjelmassa kuitenkin on sitouduttu tuohon vuoden 2010 0,7 prosentin bruttokansantuoteosuustavoitteeseen. (Puhemies koputtaa) Eikä silloin sitten käyty riittävän konkreettisia neuvotteluja?

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä on käyty perusteellista keskustelua kehitysyhteistyömäärärahoista, ja ministeri aivan oikein totesi, että hallitus on panostanut kehitysyhteistyöhön, ei kuitenkaan riittävässä määrin, jotta tuo bruttokansantuotetavoite olisi saavutettu. Mutta toisaalta sekin päivä on vielä tulossa, jolloin globaali kehitysrahoitus ei ole kiinni kansallisesta budjettiperusteisesta rahoituksesta. Sekin päivä on tulossa vielä, jolloin meillä on todella toiminnassa erilaiset globaaliverot, jotka eivät ole sidoksissa siihen kansalliseen päätöksentekoon, jota me täällä harjoitamme. Me puhumme unionin piirissä erityisesti näistä innovatiivisista rahoituslähteistä. Ja halusin ministeriltä nyt kysyä, mikä on teidän asenteenne siihen nähden, että kehitettäisiin vahvasti näitä globaaliveroja. Tässähän on erilaisia vaihtoehtoisia malleja ollut valuutansiirtoveroista alkaen. Pisimmälle ollaan menty tässä lentoliikenteeseen liittyvässä verotuksessa. Eräissä maissa, kuten Ranska, Norja, Brasilia jne., on otettu jo käyttöön tällainen lentoliikennevero, joka nimenomaan suunnataan tähän globaaliin kehitysrahoitukseen. Mikä on Suomen hallituksen kanta näissä?

Kari Uotila /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ministeri puhui aivan oikein peruslinjasta, ja on totta, että kehitysyhteistyömäärärahat nousevat 75 miljoonaa kuluvan vuoden tasoon verrattuna ensi vuoden budjetissa. Tämä tunnustetaan, mutta hallituksen on ihan rehellisesti todettava, että se, mihin se on sitoutunut, mihin se on lupautunut, ura, mikä valiokunnan mietinnössäkin todetaan, ei tule johtamaan siihen tavoitteeseen 2010. Ja kun toisaalta sanotaan, että systeemi toimii, rakenteet ovat kunnossa, on mahdollista lisätä huomattavasti ja mennä tätä tavoitetta kohti, niin kysymys on silloin poliittisesta tahdosta, tahdosta toteuttaa hallituksen itse asettama tavoite, ja tästä olen huolissani.

Toiseen asiaan: Ministeri viittasi, että hallituksessa tähän kemialliseen fosforinpoistoon Pietarin jätevesipuhdistuksessa satsataan. Se on erittäin tärkeä juttu. Tilannehan on niin, että investoinnit ovat hyvin marginaaliset, mutta vuosittaiset käyttökustannukset ovat suuria. Tämä on ulkopoliittinen haaste saada Venäjä sitoutumaan sitten näiden käyttökustannusten maksamiseen tulevina vuosina, koska ne ovat erittäin merkittävä kustannustekijä. Niitä ei kannata Suomen pitemmän päälle maksaa, vaan alkuinvestoinnit on tärkeää tehdä kansainvälisellä yhteistyöllä ja pohjoisen ulottuvuuden kumppanuushankkeella.

Ed. Martin Saarikangas merkitään läsnä olevaksi.

Ahti  Vielma  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun me puhumme kehitysavusta ja mahdollisuuksistamme osallistua kehitysapuun yleensä, niin minä haluaisin omalta osaltani korostaa sitä, että kun Suomi on jo tehnyt paljon erilaisia projekteja eri puolille kehitysmaita, niin projektit olisivat hyvin tärkeä ja aikaisemmin jo onnistunut valinta. Silloin me tietäisimme, että nämä meidän varamme, meidän apumme, menevät juuri sellaisiin kohteisiin, jotka auttavat siellä kehitysmaissa juuri perusasioitten hoitamisessa.

Viittaan tässä vaan tekniikan tasoon Suomessa sekä suunnittelun että rakentamisen osalta. Muun muassa vesi- ja viemärihuolto ym. tällaiset aluesuunnittelukysymykset ovat monta kertaa hyvin lapsenkengissä kehitysmaissa. Toivoisin, että haettaisiin projekteja yhteistyössä entistä enemmän ja antaisimme tukea juuri tällä tavalla.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Todella tuo ekopakolaisuus, mihin täällä myös ministeri on omissa puheenvuoroissaan viitannut, on kasvamassa. Kanariansaarille suuntautuva pakolaisuus on lähtökohtaisesti ympäristömuutoksesta johtuvaa. Kalastusmahdollisuudet ovat vähentyneet Afrikan länsirannikolla, ilmastonmuutos on edennyt siellä. Pakolaisuus pohjautuu erittäin paljon ympäristömuutokseen ilmastonmuutoksen seurauksena.

On todella hyvä, että tässä keskustelussa on tullut myös esiin perhesuunnittelu ja se, että väestöräjähdyksen estämiseksi Suomi toimii, niin kuin ed. Andersson omassa puheenvuorossaan puhui ja mihin hän viittasi.

Lopuksi: On tärkeää tämä lähialueyhteistyö todella nykyisille Pietarin vedenpuhdistuslaitoksille. Jos niihin tuotaisiin kemiallinen fosforinpoisto, se vähentäisi 27 prosenttia Suomenlahden fosforikuormasta.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Arvoisa ministeri ei tälläkään kertaa kommentoinut Tšad-ehdotustani. Viime kerralla hän tasan vuosi sitten lupasi palata asiaan mietittyään sitä. Minä retorisesti ulvahdan tässä niin kuin lisätueksi sille, mitä jo sanoin, sen, että kun me juuri päätimme olla valmiit lähettämään toistasataa sotilasta sinne Afrikkaan täysin sotisovassa puolustamaan jotakin hyvää asiaa, niin mitäs jo lähetettäisiin saman verran tasapuolisuuden vuoksi tutkijoita ja Afrikan asioihin perehtyneitä opettajia tekemään kehitysyhteistyöhommaa tämmöisen kehityslaitoksen puitteissa. Eikö se olisi reilu peli?

Suvi  Lindén  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aivan oikein täällä puheenvuoroissa on korostettu myös kehitysavun laatua ja keskustelua sisällöstä. Yksi tärkeä laatukysymys on kehityspolitiikkamme johdonmukaisuus, koherenssi. Olen ymmärtänyt, että Suomi on toiminut aktiivisesti EU-tasolla puheenjohtaja-aikana ja saanut siitä kansainvälisillä areenoilla kiitostakin. Mutta missä on se kotimaisen kehitysapupolitiikan koherenssi, ministeriöiden välinen yhteistyö? Käsitys on kyllä, että Suomella täällä kotipesässä olisi aika paljon parantamisen varaa. Toivoisinkin ministeriltä lyhyttä näkökulmaa siihen, millä tavalla on sitten kotimaassa saatu edistettyä tätä koherenssipolitiikkaa, jolla on hyvin suuri merkitys tässä kehitysavun laadussa.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki

Arvoisa puhemies! Tulen puhujakorokkeelle, koska en yhdessä minuutissa mitenkään pysty kommentoimaan kaikkiin näihin melkein kymmeneen vastauspuheenvuoroon.

Mutta alan käymään läpi. Ed. Tennilä, te väitätte, että hallitus ei ole lähtenyt edes menemään sinne tavoitteeseen päin, ja se ei pidä kyllä paikkaansa, koska meidän bktl-osuutemmekin kasvaa koko ajan. Edelleen totean, että kyllä 75 miljoonaa euroakin vuositasolla on jonkinlainen teko, vaikka edelleen on myönnettävä, että emme me etene siinä bktl-osuudessa siihen tahtiin kuin meidän pitäisi edetä.

Ed. Nepposelle: Arvostamme ja pidämme tärkeänä kokoomuksen tukea tälle kehitysyhteistyölle. Kun mainitsitte tämän hiv-ongelman, niin lisäyksenä siihen, mitä edellisessä puheenvuorossa sanoin — varsinkin näin kaksi viikkoa maailman aids-päivän jälkeen — toteaisin sen, että meidän on pakko pystyä vastaamaan tähän haasteeseen eräissä kehitysmaissa tehokkaammin kuin nykyään tapahtuu, koska se uhkaa romuttaa kaikki muut kehitysponnistukset, mitä näissä maissa tehdään. Se on vakava kysymys. Mutta tulkoon tässäkin sanotuksi, että meidän on muuten Suomessa turha kuvitella, että tämä on Suomessa jotenkin ohitettu ongelma; syytä on katsoa tätä hiv-kysymystä kotimaassa ja sitten kaukana. Mutta se kotimaan puoli ei liity tähän kehitysyhteistyöhön sinänsä.

Ed. Räsäselle: Tämä on puolueille tietysti vakava paikka hallitusneuvotteluissa, katsoa kehitysyhteistyön tulevat suuntaviivat, koska kysymys on niin isoista rahasummista. Niin kuin valtiovarainvaliokunnan mietinnössä todetaan, se olisi 2010 vuositasolla noin 1 300 miljoonaa euroa arvioiden mukaan, kun me olemme nyt 750 miljoonassa eurossa. Tässä ei todellakaan mistään nappirahoista puhuta. Kyllähän tämä viimeksikin hallitusneuvotteluissa pohdittiin, ja tämä on selkeästi ollut prioriteettialue. Mutta, osittain johtuen siitä iloisesta asiasta, että talouskasvu on ollut nopeampaa kuin on kaikilta osin pystytty ennakoimaan, olemme jääneet tässä bkt-osuudessa vähän jälkeen. Mutta siinä hallitusohjelmassahan on juuri tätä varten tämä pieni loppulause eli varauma "yleinen talouskehitys kuitenkin huomioon ottaen".

Ed. Kiljuselle: Globaaliveroistahan on monenlaista selvitystäkin tehty. Kyllä uskon, että hallituksen kanta sinänsä on teille tuttu. Niitä pitää koko ajan pyrkiä hyvin avoimesti tarkastelemaan ja etenemään siihen suuntaan. Mutta on tärkeää, että se tehdään tasapuolisella tavalla eri maiden välillä, ja tässä lentokoneverossahan on tullut esille se — tietysti vähän kaukaisena maana olemme huolissamme siitä — kohteleeko se Suomea jotenkin vähän raskaammin kuin muita maita.

Mutta sinänsä — tässä aikaisemmassakin keskustelussa se on tullut esille — meidän pitäisi pystyä nykyistä paremmin rohkaisemaan ja tukemaan kansalaisten osallistumista kehitysyhteistyöhön, myös sen rahoitukseen muillakin tavoilla kuin vain verorahoituksen kautta, ja sen vuoksi esimerkiksi hallitusneuvotteluissa on minusta syytä katsoa, voitaisiinko tällaista verovähennyskannustinta käyttää, jota esimerkiksi tiettyihin kulttuuri- ja taidelahjoituksiin tällä hetkelläkin käytetään.

Lähialueyhteistyöstä, kun siihen on viitattu useammassa kohdassa: Niin kuin totesin, ympäristökumppanuuden rahoitusta on lisätty, ja on erittäin tärkeää, että me näissä pohjoisen ulottuvuuden kumppanuuksissa olemme voimakkaasti mukana jatkossakin. Sosiaali- ja terveyskumppanuus ei ole lähtenyt ehkä sillä tavalla hyvin liikkeelle kuin ympäristöpuoli on lähtenyt, eli siihen tarvitaan vielä lisää, ei niinkään rahasatsausta vaan sellaista satsausta, että hankkeita käynnistyy. Mutta sinänsä tulevina vuosina meidän on ajettava lähialueyhteistyö uusiin puihin sen vuoksi, että meidän naapurimme ei ole mikään köyhä naapurimaa vaan se on äärimmäisen varakas G8-maa ja tulee lähivuosina perusteettomaksi antaa apumuotoista tukea näin rikkaalle maalle. (Ed. Tennilä: Ei pidä paikkaansa!) Sen takia meidän on katsottava näitä perusteita uudelleen.

Kehitysyhteistyön tavoitteena — palaan kehitysyhteistyöhön uudelleen — on nimenomaan kehittää näiden maiden omia valmiuksia, että tulisi se päivä, että ne selviytyisivät ilman apua. Sen vuoksi on aina katsottava hyvin tarkkaan, että me emme liian paljossa sitten nojaudu myöskään suomalaisiin toimijoihin tai suomalaisiin tavaroihin, vaan pitää pyrkiä siihen, että ne omat rakenteet ja omat kyvyt selviytyä kehittyvät.

Ed. Pulliaiselle lohdutukseksi todettakoon kuitenkin se, että meillähän on merkittäviä metsähankkeita menossa — jos ei vielä ole Tšadissa, niin monessa muussa paikassa. Erityisesti nostaisin esille Keski-Amerikan, jossa on tämmöinen useamman maan kattava hyvin tuloksekas metsienhoitoon liittyvä hanke ollut käynnissä. Tämänkaltaista toimintaa on kyllä tarkoitus laajentaa. (Ed. Pulliainen: Ei se auta Afrikkaa yhtään!) — No, ei se Keski-Amerikka auta sillä tavalla Afrikkaa, paitsi tietysti tämän globaali-ilmastonmuutoksen kautta. — Mutta on selvä asia, että kestävän kehityksen asiat ja ilmastonmuutoskysymykset on otettava entistä keskeisemmäksi myös kehitysyhteistyössä, koska siinäkin on riskitekijä, joka sitten romuttaa taas muita kehityspanostuksia.

Koherenssissa, ed. Lindén, meillä on erityisesti ulkoasiainministeriön sisällä erittäin paljon edetty, esimerkiksi sen kaltaisissa kysymyksissä kuin kehitys ja turvallisuus, kehitys ja kauppa. Nyt olemme vieneet niitä myöskin EU-tasolla eteenpäin. Mutta lähivuosina pitää edelleen parantaa sitä, miten poikkihallinnollisesti eri ministeriöt kattaen näitä kysymyksiä voimme tehokkaasti tarkastella. Työtä on paljon tehty, ja kyllä minun mielestäni on aika paljon edistysaskeleitakin saavutettu, mutta ihan valmiiksi maailma ei ole vielä tullut ja sen takia pitää työtä jatkaa.

Kari Uotila /vas:

Arvoisa herra puhemies! Tuon debatin aikana pajatso jonkun verran tyhjenikin niistä teemoista, joita ajattelin lyhyesti vielä käsitellä. Keskeinen lähtökohta on tietysti se, että olen pettynyt ja vasemmistoliiton eduskuntaryhmä on pettynyt siitä, että hallitus lipsuu tästä itse asettamastaan tavoitteesta saavuttaa tuo 0,7 prosenttia vuoteen 2010 mennessä. Samalla täytyy tunnustaa, että kun bruttokansantuote on kasvanut ennakoitua nopeammin, niin kuin ministeri totesi, niin määrärahat sinällään ovat nousseet myönteisesti, ja niin kuin vastauspuheenvuorossa totesin, määräraha on ensi vuonna 75 miljoonaa euroa suurempi kuin kuluvana vuonna.

Täällä ei todellakaan tässä keskustelussa ole kyseenalaistettu sitä kehityspolitiikan keskeistä linjaa, joka mietinnössäkin todetaan, elikkä että sen tavoitteena on vaikuttaa äärimmäisen köyhyyden ja nälän poistamiseen korostaen oikeusperusteista lähestymistapaa ja kestävän kehityksen periaatteita. Tämä on todella tärkeä linja. Leipää on turha jakaa, jollei ole demokratiaa, jollei ole ihmisoikeuksia, jollei ole oikeusjärjestelmää, jos on liikaa korruptiota jne. Ja toisaalta ihmisoikeuksia on vaikea toteuttaa, oikeusjärjestelmää on vaikea rakentaa, ellei ihmisillä ole leipää ja perustoimeentuloa. Elikkä nämä kulkevat todella käsi kädessä, ja tänä päivänä globaalin ilmastonmuutoksen vaikuttaessa yhä enemmän tämä kestävä kehitys ja sen ulottuvuus korostuu entisestään.

Tuossahan on todettu, että kun monenkeskisestä yhteistyöstä Suomen maksatukset kohdentuvat YK-järjestöjen kautta suurelta osin, niin näillä kaikilla on valmius koordinoida suuriakin määrärahoja. Valiokunta silloin pitää mahdollisena mennä tavoitetta kohti suunnitelmien mukaisesti, ja valiokunta pitää pitkäjänteisen suunnittelun kannalta perusteltuna, että kehitys kohti 0,7 prosentin bktl-tavoitetta tapahtuisi tasaisesti ja riittävillä valtuuksilla.

Tämä vauhti ei kerta kaikkiaan riitä, ja sen vuoksi vasemmistoliitonkin eduskuntaryhmä on vaihtoehtobudjetissaan esittämässä lisää kehitysyhteistyömäärärahoja. 20 miljoonaa on ehkä enemmän poliittinen viesti ja epäluottamuslause hallituksen linjaan kuin konkreettinen luku ja summa tällä tasaisella kehitystiellä. Sitä varmaan enemmän hakevat vihreät omassa, suuremmassa ehdotuksessaan.

Toinen teema, josta jo tuossa debattivaiheessa mainitsin, on tämä lähialueyhteistyö ja Itämeren tila. Silloin kunPietarin lounainen jätevesipuhdistamo rakennettiin, sitä ruvettiin suunnittelemaan ja sen rahoitus tehtiin, Venäjä oli itse asiassa erilaisessa taloudellisessa ja poliittisessa tilanteessa, yhteiskuntajärjestykseltään erilaisessa tilanteessa. Nyt on ihan oikein syytä todella vastuuta siirtää myöskin Venäjän suuntaan ja edellyttää sitä, ja minä olen ihan varma, että myöskin Venäjällä ympäristötietoisuus ja ympäristöasioiden ymmärtäminen kasvaa koko ajan.

Silloin kun päätös lounaisesta jätevesipuhdistamosta tehtiin, todennäköisesti Venäjä valitsi biologisen jätevesien puhdistuksen nimenomaan korkeiden käyttökustannusten vuoksi. Nyt kun on todettu, että vain muutamalla miljoonalla eurolla investointitasolla voisi koko Pietarin jätevesipuhdistamo kokonaisuudessaan siirtyä kemialliseen puhdistukseen, kun kuitenkin kokonaisinvestointia suurempia ovat vuosittaiset käyttökustannukset, sen vuoksi viittasin siihen, että meidän tarvitsee tätä investointivaihetta varmaan tukea pohjoisen ulottuvuuden ympäristökumppanuuden kautta.

Samalla ulkoministeriön sekä EU:n ja Venäjän välisessä suhteessa että meidän kahdenvälisessä suhteessamme pitää korostaa sitä, että Venäjä sitten ottaa enemmän omaa vastuuta tämän paremman ympäristönsuojelukäytännön toteutuksesta muun muassa näiden käyttökustannusten hoidossa, niin että se puhdistus sitten myöskin jatkossa toimii. Sillä vähennetään Suomenlahden ennen kaikkea sinileväongelmaa aiheuttavista fosforipäästöistä yli neljännes, mikäli Pietarin jätevesipuhdistamo vaihdettaisiin toimimaan kemiallisella puhdistusmenetelmällä.

Kimmo  Kiljunen  /sd:

Arvoisa puhemies! Kolme päivää sitten YK:n pääsihteeri Kofi Annan piti Truman Presidential Museumissa jäähyväispuheensa What I’ve Learned, mitä olen oppinut. Hän summasi pääsihteerikautensa kokemukset viiteen teesiin, mitä hän on oppinut kansainvälisestä yhteistyöstä. Ensimmäinen teesi on se, että olemme vastuussa toistemme turvallisuudesta. Kansainvälinen yhteisö rakentuu viime kädessä jakamattoman turvallisuuden periaatteelle. Toiseksi hän sanoi yhtä lailla, että olemme vastuussa toistemme hyvinvoinnista. Hänen vaateensa ja vaatimuksensa oli korostaa globaaliyhteisvastuuta, globaalisolidaarisuutta. Kansainvälisellä tasolla, ja se on se kolmas teesi, kolmas oppi, turvallisuutta ja hyvinvointia voidaan rakentaa ainoastaan, jos valtiot kunnioittavat ihmisoikeuksia ja toimivat oikeusvaltioperiaatteen pohjalta. Tämä oikeusvaltiollisuus ulottuu hänen näkemyksensä mukaan eli Kofi Annanin mukaan myöskin kansainvälisen järjestelmän tasolle. Me tarvitsemme yhteisiä pelisääntöjä. Ja neljäntenä teesinä hänen lähtökohdistaan on se, että viime kädessä nämä kansalliset pelisäännöt luovat vastuullisuutta myöskin kansainvälisten toimijoiden tasolle, valtioiden ja hallitusten tasolle, ja niiden täytyy olla vastuullisia omista teoistaan. Ja viidentenä teesinään, jonka Kofi Annan toi esille siitä, mitä hän on oppinut, on se, että viime kädessä valtiot eivät voi toimia yksin, vaan ne toimivat ja joutuvat pakosta toimimaan monenkeskisessä järjestelmässä ja kantamaan sitä kautta yhdessä vastuuta, ja hän erityisesti korosti maailman ihmiskunnan enemmistön eli kehitysmaiden äänten painoa näissä monenkeskisissä järjestöissä työskenneltäessä.

Arvoisa puhemies! Nämä pääsihteeri Kofi Annanin opit ovat varmasti varteenotettavia myöskin, kun me täällä kansallisesti keskustelemme ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ja kehityspolitiikasta, mitkä ovat ne lähtökohdat, joista me arvioimme maailman kehitystä ja omaa vastuutamme.

Epäilemättä, arvoisa puhemies, on uskomatonta, että me vielä tänä päivänä vuonna 2006 laskemme miljoonissa niiden ihmisten määrän, jotka kuolevat aliravitsemukseen, nälkään. 800 miljoonaa ihmistä tämän päivän maailmassa elää pysyvässä rakenteellisessa aliravitsemuksessa. 850 miljoonaa aikuista ihmistä on lukutaidottomia, näistä kaksi kolmattaosaa on naisia. Miljardi ihmistä elää puhtaan veden ulottumattomissa, ja lähes 2,5 miljardia ihmistä ei kykene hyödyntämään tehokasta sanitaatiojärjestelmää.

Itse asiassa, arvoisa puhemies, ripuli on tänä päivänä keskeisin syy lasten kuolemiin maailmassa, ja laskelmien mukaan itse asiassa ripuliin on viimeisten kymmenen vuoden aikana kuollut enemmän lapsia kuin kaikissa aseellisissa konflikteissa, joita toisen maailmansodan jälkeen maailmassa ollut. Tässä tietenkin me olemme kiinni ilmiöissä, (Ed. S. Lahtela: Nyt puhuja pääsi asiaan!) jotka ovat uskomattomia ottaen huomioon sen, mikä on tekninen ja taloudellinen kehitystaso globaalimitassa. Nämä globaaliköyhyyden kvantitatiiviset luvut, joita tässä teille kuvasin, ovat moraalisesti täysin kestämättömällä tasolla, ja tietenkään me emme voi poliittisesti niitä hyväksyä. Tämä pakottaa siihen, mitä Kofi Annan jo totesi: meidän on rakennettava yhteistyötämme globaalisolidaarisuuden lähtökohdista.

Arvoisa puhemies! Vuosituhat alkoi upeasti, upeana globaalisolidaarisuuden osoituksena, kun maailman laajin valtionpäämieskokous, Millennium Summit, pidettiin New Yorkissa vuonna 2000. Tuolloin asetettiin ne, mihin myöskin ministeri jo viittasi omassa puheenvuoroissaan, nämä globaalit kehitystavoitteet, joiden lähtökohtana on vuoteen 2015 mennessä puolittaa maailman köyhyys, puolittaa niitä lukuja, joita tässä teille äsken luonnehdin. Mikä oli olennaista? Vastuu köyhyyden puolittamisesta ymmärrettiin jakaa. Vastuuta erityisesti kantavat tietenkin kehitysmaat. Niiden tulee panostaa omassa kehityspolitiikassaan vakavasti köyhyyden ongelmien ratkaisemiseen, tulonjakokysymyksiin, peruskoulutukseen, perusterveydenhuoltoon, niihin asioihin, jotka ovat olennaisimpia näiden kaikkein kärjekkäimpien köyhyyden ilmenemismuotojen ratkaisemisessa. Mutta toisaalta vastuuta jaetaan myöskin niin, että rikkaan maailman tulee antaa oma panostuksensa, ja siinä tietenkin tämä keskustelu, jota me täällä juuri nyt olemme käyneet kehitysrahoituksen osalta, on keskeisellä sijalla.

Jo vuonna 1964 YK:ssa asetettiin tavoite tästä 0,7 prosentista. Se oli ensin Unctadin tasolla, ja sittemmin yleiskokouksessa asetettiin tavoite 0,7 prosenttia kansantuotetavoitteeksi rikkaille maille kehitysyhteistyössä, ja Suomikin sitoutui tähän vuonna 1970 tasavallan presidentti Kekkosen esiintyessä YK:n 25-vuotisjuhlaistunnossa New Yorkissa, jossa hän sitoutui niihin kehitystavoitteisiin, jotka 1960-luvulla ja sittemmin 1970-luvulla asetettiin ja joissa tämä 0,7 prosenttia oli mukana. Muut Pohjoismaat saavuttivat 1970-luvun kuluessa tuon 0,7 prosenttia. Suomi saavutti sen yhden ainoan kerran vuonna 1991, ja sen jälkeen me olemme romauttaneet oman apumme niin, että nyt olemme hieman Euroopan unionin keskiarvon alla, joka on 0,46 prosenttia.

Euroopan unioni on asettanut minusta ihan oikean ja kunnianhimoisen tavoitteen, jossa on lähdetty liikkeelle siitä, että unionin 15 vanhempaa jäsenmaata saavuttavat tuon 0,7 prosentin tavoitteen vuonna 2015, ja välitavoitteena on 2010 saavuttaa 0,56 prosenttia. Näille uusille jäsenmaille on asetettu hieman vaatimattomampi tavoite niin, että 2010 saavutettaisiin 0,17 ja 0,33 prosenttia vuonna 2015. Mikä on merkittävää, on, että tällä hetkellä neljä unionin maata on saavuttanut tuon 0,7 prosenttia. Norja on viides maa, joka on sen saavuttanut. Nyt on sitten kysymys siitä, miten me muut suoriudumme.

Arvoisa puhemies! Belgian hallitus on sitoutunut siihen, että 2010 maa saavuttaa 0,7 prosenttia. Aivan viimeisin uutinen on myöskin se, että Britannian hallitus on ilmoittanut 2013 saavuttavansa tuon tavoitteen, ja mehän tiedämme, miten täällä on tänään keskusteltu siitä, että Suomessa meidän hallitusohjelmassamme on tuo 2010 vuotena, jolloin pitäisi saavuttaa 0,7. Me nyt jo voimme olla realisteja ja nähdä, että ei ole mielekästä itse asiassa tehdä sellaisia tavoiteasetteluita, joista ei vakavasti pystytä pitämään kiinni. Kun nyt seuraavaa hallitusohjelmaa ruvetaan rakentamaan, ensinnäkin meidän luonnollisesti on tästä perinteisestä sitoumuksestamme, joka jo tosiaan Urho Kaleva Kekkosen toimesta tehtiin vuonna 70, pidettävä kiinni. Mutta aikataulu on nyt rakennettava sellaiseksi, että me emme vain jatkuvasti luo tilannetta, että meidän poliittinen uskottavuutemme kärsii sekä kansallisesti että ennen kaikkea kansainvälisesti.

Minun näkemykseni mukaan ehkäpä realistinen lähestymistapa olisi se, että itse asiassa sitoisimme itsemme tässä kehitysyhteistyötavoitteessa nyt Euroopan unionin asettamaan tavoiteaikatauluun, jolloin vuonna 2010 Suomi todella olisi sitten 0,56 prosentin tasolla ja 2015 saavuttaisimme tuon Millennium Summitissa jo asetetun tavoitteen, johon unioni nyt on yhtynyt, siis tuon 0,7 prosentin tavoitteen. Minun nähdäkseni silloin me voisimme rakentaa siinä mielessä realistisemman aikataulun, johon ministeri viittasi omassa puheenvuorossaan, että me panostamme apuun tällä hetkellä, mutta me emme pysty pitämään itse asiassa kiinni tästä tavoitteesta, kun meillä on talouskasvu niin vahva, jolloin tämä bkt:n suhteellinen osuus jää jatkuvasti jälkeen. Vaikka me runsaasti panostammekin, niin tällaisella aikataululla, vuoteen 2015 asetetulla aikataululla, me voisimme realistisesti tähdätä siihen, mutta sitten se edellyttää myöskin toimia. Sitten se myöskin edellyttää, että tällä tiukalla aikataululla edettäisiin.

Sillä samalla, arvoisa puhemies, itse asiassa me tukisimme Euroopan unionin tasolla tapahtuvaa keskustelua ja tavoiteasettelua. Silloin Suomi sitoutumalla tähän haluaa osoittaa, että sen, mihin vielä unionin tasolla sitoudutaan, me täytämme, mutta samalla rohkaisemme muita unionin jäsenmaita toimimaan saman suuntaisesti. Tässä sekä realismi ehkä olisi toteutettavissa että myöskin globaalisolidaarisuutta voidaan osoittaa unionin tasolla.

Arvoisa puhemies! Viimeinen huomio, minkä tuossa vastauspuheenvuorossani nopeasti esitin, on kuitenkin se, että pitkässä juoksussa tämä budjetäärinen kehitysyhteistyön rahoitus on vain pieni elementti globaalikehitysrahoituksessa. Se on vain pieni elementti globaalikehitysrahoituksessa. Itse asiassa kriisinhallintakin on osa globaalikehitysrahoitusta riittävän syvällisesti ymmärrettynä. Mutta tässä tarvitaan luonnollisesti viime kädessä erilaisia globaaliveroja, ja nämä innovatiiviset ratkaisut ovat mielenkiintoisia tutkittavia. Ministeri vastasi minulle tähän vastauspuheenvuorooni, että Suomi on jossain määrin ollut varovainen tähän lentolippuveroon liittyen siksi, että meillä on pitkät etäisyydet. Tosiasiassa tämä lentolippuverojärjestelmä (Puhemies: 10 minuuttia!) ei ole sidottu matkojen pituuteen vaan nimenomaan lähtöihin. Suomessa lentomatkoja on itse asiassa suhteessa muihin Euroopan maihin keskimääräistä vähemmän. Tässä suhteessa tämä lentolippuvero ei kansallisesti rokottaisi sen enempää kuin se rokottaisi Ranskassa tai Saksassa.