3) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Euroopan rahoitusvakausvälineelle
annettavista valtiontakauksista annetun lain 5 §:n
muuttamisesta
Ville Vähämäki /ps:
Kunnioitettu puhemies! Esitän tämän
vastalauseen 2 mukaisesti, että tämän
väliaikaisen tukimekanismin kautta myönnetylle
sopeutusohjelmalle ei myönnetä tätä kahden
kuukauden jatkoaikaa.
Tässähän on sinänsä teknillisluontoinen
muutos, mutta näkisin itse tämä asian
näin, että kun tätä kyseistä lakia
on muutettu aika monesti täällä salissa,
niin aina on menty Suomen kannalta huonompaan suuntaan. Me emme
tätä omaa linjaamme lähde tässäkään
kohtaa muuttamaan. Näistä puolueista, jotka oman
linjansa ovat muuttaneet, täytyy mainita muun muassa SDP. Kun
24.6.2010 tästä asiasta päätettiin,
niin se teki lausuman asiasta ja äänesti sen puolesta.
Lausuma kuului siten, että pankkien ja muitten sijoittajien
vastuita pitäisi käydä läpi,
jos Suomelle tulisi näitä takausvastuita. Mutta
niin kuin ollaan huomattu, näin ei ole tehty. Totuus alkaa
pikkuhiljaa paljastumaan. Velka on veli otettaessa mutta veljenpoika
maksettaessa. Tätä laina-ajan pidennystä,
sopeutusohjelman pidennystä, ei pidä hyväksyä.
Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:
Esitittekö te tämän hylkäystä?
Esitin hylkäystä.
Ari Jalonen /ps:
Arvoisa puhemies! Minä kannatan tätä edustaja
Vähämäen tekemää hylkyesitystä.
Koko tämä tukijärjestelmä kaikkine
koukeroineen ja eri aakkosten kirjainyhdistelmineen on lähtenyt
aikaa sitten lapasesta, ja tuntuu, ettei tämä ole
enää kenenkään hallinnassa.
Tässä on esimerkiksi muodostettu semmoisia järjestelmiä,
mitkä voivat itse päättää epädemokraattisesti,
että meiltäkin lähtee taas kansan rahaa
sinne jonkun pankkiirin taskuun. Tässä on hieman semmoinen
kuljetuksen maku ollut koko ajan.
Tänään saatiin kyselytunnilla mielenkiintoinen
esimerkki tästä pankkien rahoitusjärjestelmästä.
Siellähän ministeri Rinne sanoi, että tämä on
rakennettu sen takia, ettei Suomen kansa joudu maksamaan näitä tukia
ja avustuksia. No, minä en kovin montaa Suomen kansalaista
tiedä, joka ei ole jollakin tavalla pankin asiakas. Eli
tässä nimenomaan tämän järjestelmän
kautta, pankkijärjestelmän kautta, pankin asiakkaat
joutuvat sen loppujen lopuksi maksamaan, ja näin ollen Suomen
kansa maksaa taas. Tätä ei pidä hyväksyä.
Eero Reijonen /kesk:
Herra puhemies! Pitemmittä puheitta teen vastalauseen
mukaisen esityksen, että lakiehdotus hylätään.
Me emme usko siihen, että parin kuukauden jatkoaika tuo tähän
yhtään mitään uutta. Kreikka
ei ole niihin uudistuksiin kyennyt ja todennäköisesti
ei kykene jatkossakaan. Eli esitän, että lakiehdotus
hylätään.
Riitta Myller /sd:
Arvoisa puhemies! Tässä nyt ainakin perussuomalaisten
puheenvuoroissa sekoitettiin monta asiaa keskenään.
Tässä ei ole kysymys pankkiunionista. Pankkiunionin
tehtävähän on varmistaa se, että sijoittajien
vastuu toteutuu. Kun Kreikalle on annettu tukea, se raha on olemassa,
mikä määrä tukea on sovittu,
ja nyt on kysymys siitä, millä ehdoilla Kreikka
saa tämän viimeisen tukieränsä.
Tarvitaan kahden kuukauden pidennys sen takia, että varmistetaan,
että Kreikka on tehnyt kaikki ne sovitut asiat, mitä Kreikalta
edellytetään tämän viimeisen erän
saamiseen. Kysymys on tällaisesta järkevästä exitistä,
eli tehdään mahdolliseksi se, että tällainen
järkevä poislähtö tästä tukiohjelmasta mahdollistetaan.
Kysymyshän on myöskin siitä, että Kreikassa
on paljon sellaisia voimia, jotka eivät haluaisi sitä,
että Kreikka olisi enää tässä tukiohjelmassa,
vaan haluaisivat, että se lähtisi siitä heti
pois. Mutta Euroopan unionin tasolla on arvioitu, että on
järkevää katsoa, pystytäänkö Kreikalle
vielä tämä viimeinen raha antamaan ja varmistamaan
samalla, että tämä ohjelma toteutuu.
Nimittäin markkinat eivät usko vielä siihen, että Kreikka
pystyy selviämään yksin ja saamaan markkinoilta
kohtuuhintaista lainaa. Sen takia tässä on kyllä kysymys
meidän kaikkien yhteisestä edusta. Tässä ei
ole todellakaan mistään dramatiikasta kysymys.
Kysymys on todella teknisestä asiasta, mutta jotta menemme
kaikkien sääntöjen mukaan, tämä on
haluttu tuoda tänne eduskunnan käsiteltäväksi.
Ari Torniainen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Kannatan edustaja Reijosen tekemää täysin
perusteltua hylkäysesitystä.
Ari Jalonen /ps:
Arvoisa puhemies! Edustaja Myller on aivan oikeassa. Niputin
useat eri asiat tässä edellisessä puheenvuorossani
yhteen. Näen tämän nimenomaan isona kokonaisuutena.
Edustaja Myller, sen itsekin totesitte, että nyt tämä tehdään
teknisenä toimenpiteenä ja sääntöjen puitteissa,
koska Kreikassa on porukoita, jotka haluavat tästä lähteä pois,
ja nyt annetaan jatkoaikaa sille, että me annamme rahaa
sinne lisää.
Riitta Myller /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kaikkien tiedossa on se poliittinen keskustelu,
mitä tässä käydään,
mutta vastuullisten päättäjien tehtävänä on
myös miettiä, mikä meille suomalaisille
on tässä oikein ja viisasta. Varmasti meille on
järkevää toimintaa se, että edistämme
sitä, että tästä talouskriisistä päästään
mahdollisimman hyvin ulos emmekä aiheuta omilla toimillamme
uusia riskejä siihen, että nämä ongelmat
uusiutuvat.
Ville Vähämäki /ps:
Arvoisa puhemies! Ei tässä mistään
asioitten sekoittamisesta ole kysymys, vaan tässä on
kysymys siitä, että SDP on vaihtanut oman linjansa.
24.6.2010 te esititte lausuman, ja siitä äänestettiin:
"Takauksia mahdollisesti käytettäessä Suomi
edellyttää pankkien ja muiden sijoittajien vastuun
läpikäyntiä." Nyt kun te olette olleet
hallituksessa, te ette ole ajaneet tätä politiikkaa,
elikkä näitä pankkien ja sijoittajien
vastuita ei ole läpikäyty. Sen takia tässä tilanteessa
ollaan, ei minkään muun takia.
Riitta Myller /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Näissä pankkien stressitesteissä,
jotka tänä syksynä on tehty, on käyty
kyllä hyvin tarkkaan läpi tämä pankkien
tilanne, ja sen mukaisesti on sitten toimittu. Eli kyllä tässä on menty
ihan näitten ohjelmien mukaisesti.
Täytyy tietysti muistuttaa siitä, että silloin
kun Kreikalle annettiin tuo kahdenvälinen laina, sosialidemokraatithan
sitä vastustivat. Nyt ollaan siinä tilanteessa,
että tuo kahdenvälinen laina on ainut osa Suomen
vastuista, jonka suhteen, jos huonosti menee, Suomi joutuu kärsimään,
koska muistahan meillä on nämä kuuluisat
takuut, ja saamme sitten korvauksen tarvittaessa.
Ari Jalonen /ps:
Arvoisa puhemies! Te puhuitte vastuunkannosta. Vastuunkantokykyinen, Suomen
etuja ajatteleva kansanedustaja ei olisi ikinä aloittanutkaan
tätä rahoitusruljanssia.
Keskustelu päättyi.