Valtionvelan korot 36
Pertti Hemmilä /kok:
Herra puhemies! Arvoisat kollegat! Viime vaalikaudella silloinen kansanedustaja,
vuorineuvos Jere Lahti puhui tältä paikalta lähes
täsmälleen, lähes päivälleen
4 vuotta sitten budjetin palautekeskustelussa näin. "Veli
on velka otettaessa ja veljenpoika maksettaessa. Valtiontalouden
velkaa vähätellään. Suomi on
elinkeinorakenteeltaan moniin muihin maihin verrattuna yksipuolinen
ja hauras, ja siten tilanteemme edellyttää, että velan
sijasta kasvatamme puskureita. Näin odotan, että hallitus tulee
budjeteissaan jatkossa kiinnittämään
vakavaa huomiota tähän asiaan eikä vähättelemään sitä ja
ennen kaikkea laatimaan sellaisen ohjelman ja aikataulun, jolla
velkaa maksetaan ja taloutemme tila kaikissa olosuhteissa varmistetaan."
Puhetta kuunnellessani mietin jo tuolloin ja uskon, että monet
meistä, jotka olivat tuota puhetta kuuntelemassa, miettivät,
olisiko joku voinut vielä enemmän oikeassa olla.
Arvoisa puhemies! Maamme velkaantuminen jatkuu edelleen ja näkyy
nyt myös käsittelemässämme vaalikauden
viimeisessä talousarvioesityksessä. Jere Lahti
neljä vuotta sitten arvosteli silloista hallitusta ja sen
tekemää budjettiesitystä vaalibudjetiksi,
nimittäin kovan talouskasvun aikana neljä vuotta
sitten, kun me päätimme seuraavan vuoden budjetista,
velkaa suunniteltiin lyhennettävän vain 34 miljoonaa
euroa. Nyt velanoton syyt ovat ihan muut.
Velkaantumiseen kiinnittää mietinnössään huomiota
myös valtiovarainvaliokunta. Vaikka julkinen velka on kansainvälisesti
verrattuna melko alhainen, velan kasvuvauhti huolestuttaa, toteaa
valiokunta ja ottaa, aivan oikein, kantaa valtionvelan korkomenoihin.
Vaikka korkomenot nyt tuntuvat maltillisilta, jos korkotaso tästä nousee,
on odotettavissa mittava korkomenojen kasvu ja kaikki velkojen korkomenoihin
käytetty raha on pois muualta.
Herra puhemies! Nykymenolla emme voi jatkaa, vaan taloudenhoitoon
tarvitaan todellinen ryhtiliike. Tarvitsemme järkevän
talouden tasapainottamissuunnitelman ja riittävän
kunnianhimoisen aikataulun valtionvelan takaisinmaksulle. Tätä hanketta
tukee myös valtiovarainministeriön viime viikolla
julkaistu raportti, joka kertoo myös epäilijöille
faktana sen, mikä toisilla meistä on jo aiemmin
ollut tiedossa, että julkisen talouden menojen leikkaaminen
ja verojen maltillinen korottaminenkaan eivät
riitä pysäyttämään
maamme nykyistä velkaantumiskierrettä. Julkisen
talouden kestävyysvaje on tällä menolla
vuosikymmenen puolivälissä 5 prosenttia bkt:stä.
Lopuksi, arvoisa puhemies, kuten vuorineuvos Lahti totesi, ei
valtionvelkaa tule kenenkään vähätellä.
Siksi tulevalla vaalikaudella vaaditaan nykyistä enemmän
rohkeutta ja ryhtiä taloudenpitoon. On ehdottomasti päätettävä myös
rakenteiden uudistamisesta tässä yhteiskunnassa.
Sillä kohennetaan julkisen talouden rahoitusasemaa. Yhteisellä tahtotilalla
suomalaiset onnistuvat tässä tavoitteessa.
Kimmo Sasi /kok:
Arvoisa puhemies! Olen tässä nyt viikon aikana
seurannut näitä opposition lukuisia miljardien
lisäysehdotuksia budjettiin, ja täytyy sanoa,
että kriisitietous tässä maassa ei ole
edennyt kovin pitkälle. Tänä vuonna otetaan
12 miljardia velkaa, ensi vuonna on tarkoitus ottaa 18 miljardia.
Kreikan valtio on kaatumassa siitä syystä, että se
on velkaantunut, ja moni muu eurooppalainen valtio on vaaravyöhykkeessä.
(Hälinää — Puhemies koputtaa) Uhka
kohdistuu siitä syystä koko Eurooppaan.
Tässä suhteessa täytyy sanoa, että enemmän vastuuta
pitäisi olla taloudesta tässä salissa.
Vain sillä tavalla voimme pitää huolta
siitä, että hyvinvointiyhteiskunta myöskin
jatkossa säilytetään. Haluan myöskin
korostaa sitä, että korkotaso voi nousta tulevaisuudessa,
ja se merkitsee sitä, että pääluokan
36 menot kasvavat, ja ne ovat rahoja, joita siirretään
kansalaisilta pankeille, joita tässä salissa on
kovasti moitittu. Pankit hyötyvät siitä, että korot
nousevat ja velka kasvaa. Siitä syystä toivon
todellakin, että tässä salissa ollaan
myöskin jatkossa vastuullisia ja pidetään
huolta siitä, että valtion menot säilyvät
kurissa.
Bjarne Kallis /kd:
Arvoisa herra puhemies! Kun ed. Sasi väitti, että oppositio
on ollut lisäämässä menoja,
niin se ei ainakaan pidä kaikkien oppositiopuolueitten
kohdalla paikkaansa.
En tiedä, kuinka monta kertaa olen tässä salissa
sanonut, että meidän vaihtoehtobudjetissamme oli
menolisäyksiä noin 350 miljoonaa euroa. Mutta
meillä oli myöskin tulopuolelle niin selkeä asia
kuin tuloverokevennyksen hylkääminen, joka olisi
merkinnyt 450 miljoonaa lisää valtion kassaan.
Eli jos joku on toiminut vastuullisesti, niin ainakin me olemme
toimineet vastuullisesti siinä mielessä, että mikäli
meidän vaihtoehtobudjettimme olisi tullut hyväksytyksi, valtion
olisi tarvinnut ottaa noin 400 miljoonaa vähemmän
velkaa.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Haluan todeta ed. Sasille, että hänen
puheistaan huolimatta opposition esitykset eivät ole sentilläkään
lisänneet valtionvelkaa.
Kari Kärkkäinen /kd:
Arvoisa puhemies! Toivon, että joku laskee kyllä näitten
puolueiden äänestämät lisämenoesitykset.
Esimerkiksi perussuomalaiset ovat painaneet melkein kaikissa asioista
punaista, ja olisi hyvä laskea, montako kymmentä tai
montako miljardia perussuomalaiset ovat valmiita lisäämään
valtion menoja. Vastuullista politiikkaa on se, että myös
kerrotaan, mistä nuo rahat otetaan ja sillä tavalla
kansalaisille kerrotaan se, mikä on se vaihtoehto. Perussuomalaisillekin
kyllä tämän ohjeen olisi hyvä mennä jatkossa
läpi.
Myöskin ed. Kimmo Sasille vastaan sen, mitä ed.
Kallis sanoi, että 450 miljoonaa oli meidän vaihtoehdossamme
se, joka olisi ... Emme nähneet järkeväksi,
että velalla vähennetään veroja, ja
tältä osin, niin kuin ed. Kallis sanoi, kd:llä on ollut
minun mielestäni menot ja tulot melko tasapainossa ja se
kestää vertailun. Suosittelen perussuomalaisille
myöskin sitä vastuullista toimintatapaa.
Eero Heinäluoma /sd:
Arvoisa puhemies! Ed. Hemmilän ja ed. Sasin puheenvuorojen
johdosta sanon, että juuri huoli tästä velkaantumisesta
on johtanut siihen, että meidän ehdotuksissamme
valtaosa euromääräisesti kohdistuu tulopuolelle.
Eli sosialidemokraattien vaihtoehtolinjauksen toteuttaminen tarkoittaa
puoli miljardia euroa vähemmän velkaa. Oletankin,
että edustajat Sasi ja Hemmilä tulevat äänestämään
tulopuolen kohdassa ehdotuksemme puolesta muun muassa pääomaveron
nostamiseksi.
Yleiskeskustelu pääluokasta 36 päättyi.