Annika Saarikko /kesk:
Arvoisa puhemies! Juhannus ja joulu ovat alkoholin myynnissä myyntipiikkejä.
Tämä näkyy myös poliisien tilastoissa
sekä ennen muuta ensi- ja turvakotien ruuhkautumisena.
Osassa koteja joulua odotetaan ristiriitaisin tuntein. Erityistä huolta
on kannettava lapsista. Parhaimmankin lahjapaketin sisältö haalistuu,
kun aikuisen juominen läikkyy yli.
Suomessa vanhempien päihteidenkäyttö haittaa
noin 100 000:ta lasta. Suuri osa lasten huostaanotoista
tapahtuu aikuisten alkoholiongelmien takia. Ne ovat kasvaneet samaa
tahtia alkoholinkulutuksen kanssa.
Arvoisa puhemies! Hallitus on ohjelmassaan luvannut tehostaa
toimia koko väestön sekä erityisesti
lasten ja nuorten suojelemiseksi alkoholin, tupakan, huumausaineiden
ja rahapeliongelmien aiheuttamilta haitoilta. Olette myös
luvanneet uudistaa raittiustyölain. Kysyn peruspalveluministeriltä:
miten aiotte osaltanne hallituksen päätöksillä tukea
turvallista lapsuutta, edistää ajattelua kohtuukäytöstä sekä ehkäistä alkoholin suurkäytön
ongelmia?
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson
Arvoisa puhemies! Kiitän edustaja Saarikkoa näin
joulun alla tästä hyvin tärkeän asian
esille nostamisesta. Se todellakin on niin, että kun meillä Suomessa
toisaalla ihmiset kuusen alla juhlivat perheittensä kanssa,
niin meillä on myöskin niitä perheitä,
joiden kohdalla tilanne on tyystin toinen, ja esimerkiksi turvakotipalvelujen
kysyntä kasvaa, niin kuin edustaja sanoi, juuri juhannuksena
ja joulun pyhien aikana.
Turvakotipalveluiden osalta Suomi ei täytä tällä hetkellä niitä kriteereitä,
jotka esimerkiksi YK:n sopimuksen ja Euroopan komission ohjeistuksen
mukaisesti meidän pitäisi täyttää,
ja meillä ministeriössä ollaan jo viemässä eteenpäin
lakimuutoksia niin, että me saisimme toteutettua nämä vaatimukset,
kansainväliset standardit. Tämä on minun
mielestäni hyvin häpeällistä tässä tunnustaa,
mutta useampien vuosien aikana kehitys on meillä Suomessa
kulkenut huonompaan suuntaan.
Tähän varsinaiseen kysymykseen: alkoholipoliittinen
kokonaisuudistus on ministeriössä ollut jo valmisteilla
ja tulee kevätkaudella tänne eduskunnan käsittelyyn.
Annika Saarikko /kesk:
Arvoisa puhemies! Alkoholin kulutukseen vaikuttaa hinnan ja
saatavuuden ohella siihen liittyvä mainonta ja markkinointi.
Hallituksella on tähän viimeksi mainittuun ratkaisun
avaimet käsissään. Lukkoa ei ole vain
tahtonut löytyä.
Vaadimme keskustassa pari kuukautta sitten, että hallituksen
on tuotava eduskunnalle esitys alkoholin mielikuvamainonnan rajoittamisesta omien
suunnitelmiensa mukaisesti tämän syksyn aikana.
Mielikuvamainonnalla on tutkittu vaikutus nuorten alkoholinkulutukseen.
Sen rajoittaminen on osa turvallisen lapsuuden tukemista. Se ei
ratkaise kaikkea, mutta se on askel oikeaan suuntaan.
Lausuntokierros laista on tehty. Laki on tietääksemme
kirjoitettu, mutta esitystä ei kuulu. Koska tilanne on
tämä, olemme pakotettuja jättämään
eduskuntaryhmänä asiasta lakialoitteen. Teemme
sen tämän kyselytunnin jälkeen.
Arvoisa peruspalveluministeri, voisitteko vihdoin kertoa, (Puhemies
koputtaa) mikä tässä esityksessä kiikastaa?
Voitteko luvata, että kun palaamme tänne (Puhemies:
Minuutti on täynnä, arvoisa edustaja!) helmikuussa,
tämä esitys on käsittelyssämme?
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson
Arvoisa puhemies! Edelleen kiitän edustaja Saarikkoa
tämänkin tärkeän asian esille nostamisesta.
Viime hallituskaudellahan keskusta oli hyvinkin aloitteellinen
tämän asian kanssa, ja tällä hallituskaudella
näitä neuvotteluja asian suhteen on jatkettu.
Meillä todellakin ministeriössä on lakiluonnos
valmiina, ja olen hallituspuolueiden kanssa käynyt neuvotteluja
tämän joulukuun aikana. Meillä on vielä kuitenkin
neuvottelut kesken. En ole kaikkien kanssa saanut vielä käytyä tuota
lakiluonnosta läpi, mutta uskon, että saamme jo
ensi vuoden alkupuoliskolla tänne eduskuntaan käsittelyyn
alkoholimainonnan kiellon — missä muodossa, se
ei riipu ainostaan minusta peruspalveluministerinä, vaan,
niin kuin tiedätte, kun hallitusvastuussa on kuusi puoluetta,
erilaisia mielipiteitä saattaa olla hyvinkin laidasta laitaan.
Nyt tällä hetkellä yritämme
päästä neuvotteluteitse yhteisymmärrykseen
siitä muodosta, millä tavalla mielikuvamainonta
saataisiin kiellettyä. Mutta tässä kannustaisin
keskustaa edelleen olemaan aktiivinen. Esimerkiksi Tanskassa ollaan nyt
kieltämässä alkoholin mielikuvamainonta. (Puhemies
koputtaa) Jos me katsomme Norjan käytäntöä,
Ruotsin käytäntöä, niin Suomi
on nyt vähän jälkijunassa tämän
asian suhteen.
Juha Rehula /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Päätöksenteko
on arvovalintoja. Silloinkin kun päätöksenteko
ja valmistelu on hankalaa, joudutaan niitä arvovalintoja
tekemään, painottamaan asioita puolelta jos toiseltakin.
Arvoisa ministeri! Nyt ei ihan riitä se, että te kiitätte
keskustan eduskuntaryhmän edustajaa ja keskustan eduskuntaryhmää siitä,
että me teemme hyviä kysymyksiä.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan aikataulussa, agendalla, piti
olla tänä syksynä hallituksen esitys
alkoholin mielikuvamainonnan kieltämisestä. Me
odotimme sitä koko syksyn: sitä esitystä ei näkynyt.
Tiedän tasan tarkkaan nuo vaikeudet, mitkä tuohon
valmisteluun liittyvät. En halua syyllisiä, enkä halua
osoittaa varsinkaan syyttömiä.
Mutta, arvoisa ministeri, ettekö te nyt voi luvata?
Täällä hallitusohjelmassa, johon te hyvin usein
viittaatte, sanotaan tämä asia harvinaisen selvästi.
Eduskunnalle on ilmoitettu, että tämä laki
tänne tulee. Arvoisa ministeri, mikä on se päivä,
jolloin me saamme tämän lain tänne käsittelyyn?
Nimittäin kun lyödään aikataulu
kiinni, niin sillä aikataululla (Puhemies koputtaa) on
taipumus toteutua.
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson
Arvoisa puhemies! Näin joulun alla minun mielestäni
on ihan paikallaan kiittää, niin oppositiota kuin
kaikkia muitakin, hyvästä työstä.
Sen, pystynkö minä antamaan tarkkaa päivämäärää,
edustaja Rehula varmasti tietää itsekin: en pysty
siinä vaiheessa, kun neuvottelut ovat vielä kesken,
mutta voin omalta osaltani sanoa, että se tahtotila on
hyvin vahva siitä, että me saamme alkoholin mielikuvamainonnan
kiellon, ja itse kannatan myöskin niin laajaa kieltoa,
että ulkomainonta voitaisiin kieltää kokonaan,
mutta tästä todellakin käydään
tällä hetkellä hallituksen piirissä keskustelua.
Pertti Virtanen /ps:
Arvoisa puheenjohtaja! Kansalaiset ja ministerit! Näin
joulun alla tulee mieleen, että kun puhutaan kauniisti
lapsista ja nuorista, niin paljastui justiin, että koulukuraattorit, -psykologit
lähes kaikissa kunnissa, isoimmissa kaupungeissa ovat täysin
alimitoitetut. Kukaan ei pidä huolta mielenterveysongelmista.
Samalla psyykenlääkkeiden käyttö lisääntyy
koko ajan, ja alkoholi on eräänlainen psyykenlääke. Sitten
kehdataan puhua jatkuvasti tässä kovenevassa yhteiskunnassa
siitä, että ihmiset ovat syrjäytyneitä.
Ihmisiä syrjäyttävät tämänkaltaiset hallitukset
ja tämänkaltaiset puheet, jotka eivät vastaa
siihen huutoon, mikä on tilanne tällä hetkellä lasten,
nuorten parissa koulussa ja niillä ihmisillä,
jotka ensin syrjäytetään ja jotka sitten käyttävät
lääkkeenä alkoholia, ja psyykenlääkkeitten
käyttö on todella älyttömästi
lisääntynyt.
Teillä ei ole vastauksia, teillä on median
sallima tämmöinen hölynpölyn
löpölöpö, vähän
niin kuin Yle, jossa on kiihkokeskustalainen uutispomo ja vielä asian
(Puhemies koputtaa) niin kuin ajankohtaispäällikkö.
Kun oltiin vähävaraisten joulussa, siellä oli
ainoastaan kymmenkunta (Puhemies: Arvoisa edustaja, minuutti on
täynnä!) perussuomalaista, niin Yle ei näyttänyt
ollenkaan ketään kansanedustajia ja sanottiin
(Puhemies: No niin, ministeri Guzenina-Richardson, olkaa hyvä.)
vähintään, että yksi kansanedustaja oli
poissa, ministeri Arhinmäki. Todellisuudessa te ette (Puhemies:
Edustaja Virtanen!) välitä vai välitättekö,
ministeri?
Puhemies Eero Heinäluoma:
Edustaja Virtanen, te olette runsaasti yliajalla ja viette
muiden aikaa.
Pyydän anteeksi. Näin jouluna kun tuntuu,
että kerrankin voi antaa lahjoja, niin ajattelin, että voin
antaa jotakin.
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson
Arvoisa puhemies! Toivottavasti hänen puheensa ei
ollut pois minun ajastani. Höpönlöpöllä voidaan
määritellä hyvin paljon, mutta sitten
jos katsotaan, mitä hallitus aidosti on tekemässä,
tänään täällä tullaan
käsittelemään sosiaali- ja terveysministeriön
hallinnonalaa, ja toivottavasti edustaja jää siihen
keskusteluun mukaan. Meillä nimittäin ollaan panostamassa
ennalta ehkäisevään lastensuojelutyöhön
ensi vuoden budjetissa, meillä ollaan panostamassa oppilashuoltoon
ensi vuoden budjetissa. Niitä koulukuraattoreita, koulupsykologeja
me olemme vihdoinkin saamassa hallituksen päätöksillä. Edustajan
kannattaisi tarkastaa ensin faktat, ennen kuin täällä syyttää muita
hölynpölyn puhumisesta.
Mika Niikko /ps:
Arvoisa herra puhemies! Edustaja Saarikko nosti hyvin esille
tämän teeman, että joulun alla varsinkin
pitää lasten hyvinvoinnista puhua. Mutta haluaisin
nostaa yhden toisen näkökulman siitä,
että mielestäni lasten suojelemiseksi esimerkiksi
seksuaalirikoksilta voitaisiin tehdä jonkinnäköisiä lainmuutoksia, esimerkiksi
koventaa rangaistuksia tai jollakin tavalla puuttua ennalta ehkäisevästi,
kuten esimerkiksi täällä eduskunnassahan
on muistaakseni vasemmalta ryhmältä tullut lakialoite
siitäkin, että rikosrekisteriote pitäisi
pyytää myös vapaaehtoistoiminnassa mukana
olevilta työntekijöiltä. (Arja Juvonen:
Se on minun!) — Itse asiassa taitaa olla viereiseltä kollegalta
tullut lakialoite. — Pyydän hallitukselta vastausta
siihen, tullaanko tämmöisiä konkreettisia
toimenpiteitä tekemään, elikkä suojelemaan
lapsia konkreettisilta vahingoilta, mitä elämässä tapahtuu,
kuten tukemalla tämmöistä lakialoitetta?
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson
Arvoisa puhemies! Se on tärkeätä,
että me suojelemme lapsia. Sen takia hallituksen piirissä mietitään
juuri sitä, millä tavalla lapsia voidaan suojella
myös sellaisilta henkilöiltä, jotka ovat
vapaaehtoistoiminnassa mukana, joilla on rikostausta tai joilla
on sellainen tausta, joka ei sovi lasten kanssa tekemisiin. Sen
takia on olemassa työryhmä. Se työryhmä tekee
tällä hetkellä työtä,
ja se tulee tammikuun aikana oman ehdotuksensa kanssa, ja silloin
katsotaan, mitä tässä tullaan ehdottamaan.
Mitä sitten tulee rikosrekisteriotteisiin, niin siinä tietysti
lähtökohta on se, että jos henkilö on syyllistynyt
rikokseen, niin se tulee myös rikosrekisteriotteeseen,
mutta se riippuu siitä, minkälainen rangaistus
on tuomittu. Jos on kovempi rangaistus, niin se näkyy myös
rikosrekisteriotteessa pidemmän aikaa.
Lenita Toivakka /kok:
Arvoisa puhemies! Perheissä tapahtuva lähisuhdeväkivalta
on todella vakava ja vaiettukin ongelma Suomessa. Lapsi on aina
uhri, vaikka häneen eivät suoraan fyysiset iskut
kohdistukaan, mutta jos hän joutuu todistamaan kotonaan
väkivaltaa.
Meillä on selkeästi puutteita palvelujärjestelmässä kunnissa
siinä, miten perheet saisivat apua, miten väkivaltaa
kohdataan, miten lapsia kuullaan. Kysyisin peruspalveluministeriltä:
miten nyt, kun sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamistyö on
hyvässä vauhdissa, selvityshenkilöt ovat
kentälle lähdössä, voidaanko
tätä palvelua myös tässä yhteydessä kehittää niin,
että perheet voivat luottaa siihen, että jatkossa
vaikeassa tilanteessa saavat apua?
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson
Arvoisa puhemies! Asetin äskettäin työryhmän
selvittämään meidän sosiaalityön
tilaa, meidän lastensuojelukenttää, ja
kun väliraportti minulle luovutettiin, se oli kyllä aika karmaisevaa
luettavaa. Siinä selkeästi oli osoitettu se, että meillä kunnissa
painopiste on väärässä paikassa.
Perheiden apu, oikea-aikainen tuki, ei toteudu niin kuin laki meillä edellyttäisi.
Sen vuoksi tarvitaan paitsi ohjeistusta myös toimintatapojen
muutoksia siellä kuntien sosiaalityössä, mutta
sitten ihan tavallisten perheiden tukemista siinä heidän
arjen työssään, millä tavalla
me estämme esimerkiksi lapsia ja nuoria syrjäytymästä koulupolulta,
millä tavalla me mahdollistamme sen, että siellä on
juuri riittävä oppilashuolto.
Me tässä äskettäin salissa
puhuimme siitä, millä tavalla meillä työurien
pidentäminen pitäisi saada paremmin toteutettua.
Suomessa joka päivä noin neljä nuorta,
alle 25-vuotiasta, jää työkyvyttömyyseläkkeelle.
Tämä ei tietenkään tapahdu yhdessä yössä eikä yhdessä viikossa
vaan juontaa polkunsa (Puhemies koputtaa) jo sieltä kouluelämästä.
Sen vuoksi juuri oppilashuoltoon panostaminen on tässä tilanteessa
erittäin tärkeää. Meiltä on
tulossa (Puhemies: Nyt minuutti on täynnä!) uusi
oppilashuoltolaki.
Tarja Filatov /sd:
Arvoisa puhemies! Päihteet on yksi suuri syy pitkäaikaistyöttömyyteen. Itse
asiassa lähes 20 prosenttia meidän työttömistä kärsii
päihdeongelmista. He ovat niitä, jotka ovat olleet
pitkään työttöminä.
Kun hallitus on puuttunut nuorten työllistämiseen,
kysyisin, mitkä ovat ne toimet ja miten puututaan, mitä tarjotaan
niille nuorille, joilla on olemassa joko vakava alkoholiongelma,
huumeongelma tai lääkeongelma.
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson
Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveysministeriö on
ohjeistanut kuntia lisäämään juuri
näihin ennalta ehkäiseviin ja korjaaviin palveluihin
niiltä osin, että ne ongelmat eivät pääse paisumaan
liian pitkälle. Siinä vaiheessa, kun nuori esimerkiksi
lopettaa opintiensä esimerkiksi yhdeksännen luokan
jälkeen tai mahdollisesti ammattikoulussa, jossa keskeyttämisprosentti
on todella suuri, siinä on se tarttumisen paikka. Pitäisi
selvittää kokonaisvaltaisesti, ja tänä päivänä meillä ei
kokonaisvaltaisesti selvitetä. Me olemme hyvin siiloutuneita
siinä tavassa, jolla kunnassa esimerkiksi opetustoimi,
sosiaalitoimi ja muut toimivat keskenään, ja tässä tarvitaan myöskin
viranomaistiedonkulkua huomattavasti paremmin kuin tänä päivänä.
Tätä kaikkea me olemme nyt tekemässä,
parantamassa tämän järjestelmän
toimivuutta tältä osin.
Oras Tynkkynen /vihr:
Arvoisa puhemies! Suomalaisten alkoholinkulutus on muuttanut luonnettaan.
Siinä missä kokonaiskulutus on kasvanut, niin
itse asiassa ravintoloissa ja baareissa juodun alkoholin määrä on
vähentynyt. Se tarkoittaa sitä, että yhä suurempi
osa suomalaisten alkoholista ostetaan kaupasta tai tuodaan muualta
ja juodaan kotona. No, me tiedämme hyvin, että alkoholinkulutus
seuraa erittäin suoraviivaisesti alkoholin hintaa. Kun
esitetään alkoholiveron korottamista, usein vedotaan
siihen, että vaarana on matkustajatuonnin lisääntyminen
naapurimaista.
Kysynkin hallitukselta ja asiaankuuluvilta ministereiltä:
olisiko Suomen mahdollista tehdä yhteistyötä naapurimaiden
kanssa niin, että alkoholin verotusta voitaisiin yrittää nostaa
yhtäaikaisesti ainakin keskeisten naapurimaiden kanssa, jotta
näihin ongelmiin pystyttäisiin paremmin puuttumaan?
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen
Arvoisa puhemies! Alkoholiveroa Suomessa on nostettu, mutta,
niin kuin edustaja Tynkkynen täällä aivan
oikein totesi, tässä tilanteessa, jossa jokainen
maa itse päättää omasta verotuksestaan,
joudumme tietenkin tarkkailemaan myös sitä, mitä naapurimaissa
verotuksessa tapahtuu, jotta emme sitten omalla käyttäytymisellämme olisi
vauhdittamassa alkoholin tuontia merkittävässä määrin
ulkomailta Suomeen.
Jonkin verran Viron kanssa keskustelua myöskin alkoholin
verotuksesta ministeritasolla on käyty, mutta minusta tuo
ajatuksenne siitä, että lisääntyvässä määrin
myöskin naapurimaiden kanssa tätä keskustelua
voitaisiin lisätä, on mielestäni ihan
perusteltu, ja sitä varmaan voidaan myöskin jatkossa
hyödyntää.