Täysistunnon pöytäkirja 136/2001 vp

PTK 136/2001 vp

136. KESKIVIIKKONA 21. MARRASKUUTA 2001 kello 15

Tarkistettu versio 2.0

11) Hallituksen esitys työterveyshuoltolaiksi sekä laiksi työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annetun lain 4 ja 11 §:n muuttamisesta

 

Marjatta  Stenius-Kaukonen  /vas:

Arvoisa puhemies! Uuden työterveyshuoltolain säätäminen on erittäin merkittävä asia. Esitystä on valmisteltu vuosia. Sen tärkein uusi anti on se, että lailla pyritään suuntaamaan toimenpiteet työntekijöiden työ- ja toimintakyvyn seurantaan, tukemiseen ja ylläpitämiseen koko työuran ajan. Nämä ovat tavoitteita, joita todella kannattaa tukea ja huolehtia siitä, että työterveyshuolto parhaalla mahdollisella tavalla voi viedä eteenpäin työntekijän suojelemista saamasta työn johdosta haittaa terveydelleen, mutta myöskin tukea työntekijää ylläpitämään terveyttä ja saamasta muita sairauksia.

Viimeksi tänään on puhuttu keski-ikäisten ihmisten työuupumuksen lisääntymisestä työpaikoilla. Kyllä työuupumus on yleensä hyvin paljon seurausta siitä, että työpaikoilla ihmiset eivät voi hyvin. Työyhteisössä, työilmapiirissä ja nimenomaan työn määrässä on niin paljon sellaista rasitusta, jota ihmiset eivät kestä. Ihmiset tekevät mielellään työtä ja jaksavat tehdä paljonkin työtä, jos työympäristö ja työyhteisö tukee sitä, mutta valitettavasti tänä päivänä monella suomalaisella työpaikalla asiat eivät ole tältä kannalta hyvin. Toivon todella, että uuden työterveyshuoltolain perusteella työpaikoilla käytetään hyväksi niitä mahdollisuuksia ja aletaan toteuttaa ehkäisevää työterveydenhuoltoa.

Tässä esityksessä, jonka sosiaali- ja terveysvaliokunta on suurin piirtein kirjoittanut kokonaan tai ainakin joka toisen pykälän uudestaan, on paljon tärkeitä asioita. Ehkä valiokunnan puheenjohtaja myöhemmin vielä käyttää esittelypuheenvuoron.

Itse haluaisin tässä yhteydessä kiinnittää huomiota muutamaan kohtaan, erityisesti ensimmäisenä pieneen, mutta mielestäni hämmästyttävään ongelmaan.

Esityksessä ehdotetaan, että työterveydenhuollon ammattihenkilöitä olisivat vain työterveyslääkäri ja työterveyshoitaja ja muut työterveydenhuollon ammattihenkilöt olisivat jatkossa asiantuntijoita. Esimerkiksi työfysioterapeutit, ravitsemusterapeutit, psykologit jne. olisivat lain mukaan asiantuntijoita. Eihän tästä sinänsä pitäisi aiheutua mitään ongelmaa, mutta jo nyt valiokunta on saanut tietoonsa, että eräät suuret työnantajat, esimerkiksi Fortum — täälläkin on varmaan Fortumin johtoelinten jäseniä, kansanedustajia — on irtisanonut työfysioterapeutit työterveyshuollosta sen vuoksi juuri, että uusi laki muuttaakin heidät ammattihenkilöistä asiantuntijoiksi. Olemme saaneet tietää myöskin, että samanlaisia työpaikkoja ovat Lääketehdas Leiras, Helprint ja jokin keskisuomalainen kunta, jonka nimeä en ikävä kyllä tiedä.

Eihän tämän lain tarkoitus ole suinkaan ollut se, että työpaikoilta fysioterapeutit työterveydenhuollosta irtisanottaisiin. Työnantajalla on tietysti mahdollisuus hankkia ostopalveluja, ja toivottavasti edes sitä tehdään, mutta en pidä tätä menettelyä hyvänä. Olemme valiokunnan mietinnössä yhdessä esittäneet kannanoton, että tämä laki ei saisi johtaa tällaisiin toimenpiteisiin. Siitä tulisi pitää huolta.

Tästä asiasta en jatka pidemmälle, mutta tulevaisuuden kannalta on tärkeää se, mitä työtä tämä komitea ei vielä ehtinyt tehdä, vaikka se kuului sen toimeksiantoon, eli myöskin työterveyshuollon korvauskäytännöt pitäisi katsoa uudestaan. Tietoomme on myöskin tullut, että kun nyt näiden korvausten perusteena on työterveydenhuoltoon käytettyjen kulujen määrä ja henkilöstön määrä, tämä antaa tavallaan mahdollisuuden myöskin käyttää väärin työterveydenhuoltoa eli osalle henkilöstöä antaa etuja, jotka eivät välttämättä mitenkään edistä lain tavoitteita, ja osa henkilöstöstä jää esimerkiksi vaille työterveyshuoltoa. Esimerkiksi rakennusala on ongelmallinen ja todella vaikea korkean riskin työala, jonka työturvallisuutta tulisi parantaa työntekijöiden hengen ja terveyden vuoksi, mutta myöskin yhteiskunnalle aiheutuvien kustannusten vuoksi. Voisimme ottaa esimerkkiä monesta muustakin työalasta, jossa työsuojeluongelmat ja työturvallisuusongelmat ovat suuria. Aiemmin jo mainitsin erityisesti henkisestä työsuojelusta. Sen tärkeyttä ei voi liiaksi korostaa.

Jatkossa tulisi siis tätä työtä nopeasti viedä eteenpäin, että saisimme esitykset tänne. Lopuksi, rouva puhemies, on pakko todeta, että kun tämä laki on valmistettu kolmikannassa, ikävä kyllä lain kirjoittaminen ei suju. Kyllä silloin eduskunnan pitää voida korjata lakia. Nyt olemme tämän niin sanotun teknisen puolen korjanneet, mutta kyllä myöskin sisältökysymyksiin pitäisi eduskunnassa voida puuttua silloin, kun nähdään ongelmia, joita uusi lainsäädäntö tarkoittamattakin on tuottamassa.

Marjatta Vehkaoja  /sd:

Arvoisa puhemies! Myöhästyin metrin verran esittelypuheenvuorosta, mutta ei kai tuo haitanne. Enkä voi moittia ed. Stenius-Kaukosen puheenvuoroa, koska hän esitteli — on asiantuntija myöskin — aika hyvin meidän työtämme.

Arvoisa puhemies! Meillä on esillä suuri reformi. Työterveyshuoltolaki on laitettu täysin uusiksi. Lähtökohtanahan on ollut se, että meillä on paljon puutteita työterveydenhuollossa erityisesti pienillä työpaikoilla ollut, ja nyt partit ovat käyneet sopimaan kokonaisuudistuksesta työterveydenhuollon osalta. Odotamme, että esimerkiksi työterveydenhuollon kattavuus paranee. Nimenomaan se tarkoittaa silloin pieniä työpaikkoja.

Soveltamisalan osalta tähän edelleen jää ongelmia, mutta näitä ei valiokuntatyövaiheessa ole mahdollista oikein korjata, koska esimerkiksi jos ajatellaan kattavuutta, aina haetaan myöskin maksajaa työterveydenhuollolle. Jos semmoista ei ole valmiina, niin eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta ei voi määrätä tuosta vaan ketään maksamaan vaan asia vaatii parttien välistä valmistelua ja ajan kypsymistä.

Näemme, että esimerkiksi harjoittelijoiden osalta tämä ei ole ihan tyydyttävä. Heidän työterveydenhuoltonsa jää oppilaitosten varaan, ja sehän ei aina ole riittävää, koska harjoittelutyöpaikat voivat näiden riskiensä osalta tietysti kovinkin paljon poiketa oppilaitoksessa opiskelun aikana olevista riskeistä. Lyhytaikaisissa työsuhteissa olijat eivät myöskään välttämättä suuresti hyödy tästä laista, koska määräaikaistarkastukset esimerkiksi pannaan täytäntöön niin harvoin, että työpaikkaa vaihtava ikään kuin voi pudota toistuvasti väliin eikä pääse näihin terveystarkastuksiin. Vuokratyövoimaa koskevat tietysti nämä samat ongelmat, ellei sitten voida nähdä niin, että vuokratyönantaja on velvollinen vastaamaan työterveydenhuollosta ainakin johonkin määrään saakka.

Niin kuin kaikki tietävät, työnantajalle pakollinen työterveydenhuolto pitää sisällään vain terveydenhoidon elikkä sairaanhoitopuoli on vapaaehtoinen. Toivon, että kollegat myös muistavat, että hiukan ennen tämän asian käsittelyä eduskunnasta meni läpi hallituksen esitys, jossa ehkäisevän työterveydenhuollon korvausprosentteja nostettiin niin, että sitä kautta houkutellaan ihan rahankin avulla terveydenhuollossa lisäämään panostuksia ehkäisevään terveydenhuoltoon.

Tässä laissa määritellään hyvän työterveydenhuollon periaatteet, ja ajatuksena on, että nämä toimet ylläpitävät ja parantavat työkykyä. Sen tueksi on sitten ajatus tässä saada aikaan myöskin seurantavelvollisuus ja tukitoimi koko työuran ajalle.

Hallituksen esityksessä ennaltaehkäisyn eli prevention merkitys korostuu. Ensimmäisen kerran työterveydenhuollosta tullaan nyt myös vaatimaan kirjallinen sopimus. Tähän asti on pärjätty suullisella sopimuksella, mutta nyt ehkä tässä rauhoittuu tilanne sen johdosta, että tämä kirjallinen sopimus on edellytys. Mikä on aineellisesti tätä merkittävämpi vaatimus, on se, että työterveydenhuollosta on vuosittain laadittava työterveydenhuollon suunnitelma ja tämän on oltava työpaikalla myös esillä. Työnjako työterveydenhuollon vastuussa menee niin, että työterveydenhuollon järjestämisvastuu on tietysti työnantajalla, mutta keinovalikoiman yksityiskohtaisempi määrittely alkaa olla enemmän jo asiantuntijoiden eli työterveydenhuollon yksikön asia, tietysti yhdessä siinäkin työntekijöiden ja ennen kaikkea työnantajien kanssa.

Nyt ensimmäisen kerran työntekijät voivat vaatia työn psyykkisen kuormittavuuden mittaamista, mikä on myöskin erinomaisen tärkeä pelinavaus. Niin kuin ed. Stenius-Kaukonen täällä sanoi, tässä hallituksen esityksessä lähdetään siitä, että työterveydenhuollon ydintyöryhmä kaikissa yksiköissä tulee muodostumaan työterveydenhuollon lääkäreistä ja työterveydenhuollon terveydenhoitajista. Sitä, että psykologeja ja fysioterapeutteja ei otettu tähän ydintyöryhmään mukaan, voidaan arvostella, mutta se voidaan myöskin ymmärtää sitä kautta, että hallituksen esityksestä ilmenee, että psykologeja on koko työterveydenhuollon palveluksessa tässä maassa tällä hetkellä vain 155 ja fysioterapeutteja 475, joten olisi ollut ehkä jossain määrin vaikeaa tähän niin sanottuun pakolliseen ydinryhmään heitä saada, mutta asiantuntijan asema heillä on ja asiantuntijoiden käyttöä on arvioitava joka kerta, kun tehdään työterveydenhuollon suunnitelmaa. Se kuuluu arvioida, ja kannattaa muistaa, että kun Kansaneläkelaitos korvaa kustannuksia sen suunnitelman mukaan, johon on merkitty asiantuntijoiden käyttäminen, siinä ei työnantajan näkökulmasta tapahdu mitään negatiivista muutosta tähän hetkeen verrattuna, vaikka nämä kaksi ammattiryhmää ovat ammattihenkilöiden asemassa eivätkä työterveydenhuollon ydintyöryhmässä.

Tämän esityksen johdosta myös työterveydenhuollon henkilöstön täydennyskoulutusta parannetaan. Se on nytkin määrävälein tapahtuvaa, mutta täydennyskoulutuksen väli tihennetään, ja tässä olisi nyt opittavaa meidän muullekin terveydenhuollollemme. Meillä ei ole missään muualla terveydenhuollon lainsäädännössä vastaavaa velvoitetta työnantajalle lähettää määrävälein henkilökuntaansa koulutukseen. Aikaisemmin on ollut, mutta velvoite on poistettu, ja tällä hetkellä se on yleisemmän velvoitteen piirissä oleva kysymys. Työnantajalla on tietysti velvollisuus huolehtia, että henkilökunta on täydennyskoulutettua, mutta se ei ole millään tavalla lain tasolla säädeltyä.

Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveysvaliokunta hankki tähän kysymykseen sekä perustuslakivaliokunnan että työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnan lausunnon. On sanottava, että kummallakin oli hyvin runsaasti huomautettavaa. Ennen kaikkea perustuslakivaliokunnalla oli paljon huomautettavaa yksityiskohtiin. Sen sijaan voidaan sanoa, että työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnan kannanotto oli enemmän yleisempää laatua, ja ehkä voidaan ajatella, että työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnan lausunto korosti tämän uudistuksen merkitystä ja ehkä kiinnitti erityisesti huomiota voimavarakysymykseen, että mikään laki ei sinällään tietenkään ratkaise asioita. Voimavarakysymys tämä on myöskin kentällä.

Pakollisen terveystarkastuksen kysymystä jouduttiin hieromaan pitkään. Perustuslakivaliokunta näki, että sen määrittely on liian väljä eli on paremmin määriteltävä se, minkälaisia tilanteita ja toimenpiteitä se koskee. Näin tehtiin. Asetuksenantovaltuuksista tuli myöskin selvennystoivomuksia, jotka otettiin lukuun, ja myöskin asiakirjojen laatimisesta. Nämä ovat ihan pieniä huomautuksia.

Sen sijaan suurempi huomautus liittyi 19 §:n 2 momenttiin. Ne eivät ole enää lopullisessa versiossa samoja pykäliä, koska kaikki on muutettu, mutta kysymyksessä on se, koskevatko sanktiot työterveydenhuollossa, rangaistukset, vain työterveydenhuollon järjestämisen laiminlyöntiä vai koskevatko ne myös työterveydenhuollon sisältöä. Vastaus oli, että ne koskevat myös sisältöä.

Kaikkein suurin keskustelu, arvoisa puhemies, käytiin hallituksen esityksen valvontapykäläkohdasta, fysioterapeuttikysymyksestä ja hyvän työterveyshuollon määrittelystä. Näissä kysymyksissä oli palattava kuitenkin siihen seikkaan, että tämä on parttien sopimus emmekä me voi liikkua kovin paljon enempää kuin partit ovat valmiit tekemään. Ihan viime metreillä, niin kuin sanottu, heitä ei edes voitu pitää pykälämuotoilujen kaikissa vaiheissa enää mukanakaan, vaan on jouduttu toimimaan, niin kuin tietysti kuuluukin tässä talossa, meidän voimavarojemme ja ministeriön voimavarojen varassa.

Henkilökohtaisesti haluan antaa erityisen suuren tunnustuksen valiokuntaneuvoksellemme, joka on käytännössä kirjoittanut tämän lain melkein kaikki pykälät uudelleen. Vastuu on erittäin suuri tällaisessa tilanteessa, ja se on asia, joka liian monen hallituksen esityksen kohdalta meitä valiokunnassa kiusaa. Eilen puhuttiin mielenterveyslaista, jossa oli vastaava tilanne, ja on eräitä muitakin.

Eero  Akaan-Penttilä  /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen esitys uudeksi työterveyshuoltolaiksi on käsittääkseni hyvin odotettu uudistusesitys suomalaisessa työelämässä ja varsinkin tämän alan ammatinharjoittajien keskuudessa. Siihen luotiin ihan hyvät periaatteet, mistä lähdetään liikkeelle, ja erinäinen määrä keskeisiä seikkoja tulikin framille.

Edellinen lakihan tuli voimaan 1978, ja käsittääkseni se oli ensimmäinen laki koko meidän maapallollamme, jossa työterveyshuoltoa käsiteltiin lain tasolla. Muutamissa muissa Länsi-Euroopan maissa oli silloin asetusluontoisia asioita, ja luulen, että tämä asetelma on suurin piirtein ennallaan vielä eli Suomi on työterveyshuollossa ja sen käytännön toteutuksessa eturivin maita joka tapauksessa. Kansainvälisissä kongresseissa me olemme olleet esimerkkinä lähes kaikille muille maailman maille.

Kun parttien toimikunta käsitteli tätä lakia, se valitsi painopisteiksi kolme seuraavaa aluetta: Ensimmäinen oli se, että työterveyshuollon sisältö määritetään työpaikkakohtaisesti työpaikan työympäristön, työyhteisön ja työntekijöiden terveydentilan perusteella tapahtuvaan tarvearviointiin perustuen. Toinen painopistealue parttien työryhmän työskentelyssä oli se, että työterveyshuolto on työpaikkaselvitykseen perustuvaan tietoon pohjautuvaa suunnitelmallisuutta ja jatkuvaa toimintaa. Kolmas oli se, että työterveyshuolto toteuttaa puitedirektiivin sen ja sen mukaisia asiantuntijapalveluita ja 14 artiklan mukaista terveydentilan seurantaa.

Arvoisa puhemies! Luin nämä asiat esille sen takia, että itse asiassa jäin jo tämän lain lähetekeskustelussa miettimään sitä, kuinka paljon itse asiassa uudessa laissa on sellaista uutta, joka vaatii uutta lainsäädäntöä, kontra se, että olisi edetty nopeammin esimerkiksi valtioneuvoston ohjeilla, päätöksillä, suosituksilla tai asetusteitse. Olen kysynyt sitä valmistelun aikana ja valiokuntakeskustelussa useampaan kertaan. Näyttää siltä, että suurin toive on asetettu hyvään työterveyshuoltokäytäntöön ja sen saattamiseen lakisääteiseen muotoon. Sen lisäksi on lukuisia pieniä asioita, jotka koskevat varsinkin pieniä työpaikkoja. Sitten on tiettyjä sanktioita, joita myöskin saadaan lakiin mukaan, mutta isommassa mittakaavassa ajatellen mitään järisyttävää uutta ilmeisesti tämä laki ei kuitenkaan tuo.

Siihen nähden jään ihmettelemään hivenen samasta näkökulmasta kuin valiokuntamme puheenjohtajakin sitä, että tässä on näin suunnaton työmäärä tehty. Partit ovat, en tiedä kuinka paljon, kokoontuneet, mutta meille ainakin annettiin sellainen käsitys, että lujia työkokouksia oli pidetty aika paljon. Harva laki tosiaan meillä valiokunnassa on sitten teknisesti kokenut näin paljon pykälämuutoksia kuin tämä laki. Minusta tämä kaikki työ pitää silloin tehdä ehdottomasti, jos laki on sen arvoinen, mutta jotenkin jäin miettimään, mitä tämä kaikki tarkoittaa.

Sanottakoon vielä se, että oma käsitykseni on, että partit olivat voimakkaasti erimielisiä itse asiassa kai kolmen pykälän sisällä: 3 §:stä, joka koskee työterveyshuoltokäytäntöä, 11 §:stä, joka koskee tietojen antamista, ja 20 §:stä, jossa on valvontaan liittyviä asioita, eli hyvässä hengessä sitä joka tapauksessa on suunniteltu.

Kommentoisin muutamaa asiaa, joista osaa täällä on jo aikaisemmin kommentoitu.

Ensinnäkin ammattihenkilöstön asema: On aivan totta, että ammattihenkilöstö ja asiantuntijat joutuvat nyt tässä laissa tavallaan epätasa-arvoiseen asemaan suhteessaan työnantajaan. Mutta näen siihen kyllä ihan selvän perustelun, joka täällä ei ehkä vielä ole tullut ilmi, ja se on se, että tässä on erilaisesta koulutuspohjasta kysymys. Sekä työterveyshoitajilla että työpaikkalääkäreillä on selkeä koulutuslinja, joka heidän täytyy käydä lävitse, jotta he tämän ammattipätevyyden saavat ja heitä voidaan kutsua sen jälkeen ammattihenkilöstöksi.

Sen sijaan samanlaista taustakoulutusta ei ainakaan valiokuntakyselyissä ollut esittää lääkintävoimistelijoilla eikä myöskään psykologeilla, vaan se oli enemmän työpaikkakohtaista koulutusta samalla alalla. Minusta on vähän valitettavaa, että näin on, sillä meidän työelämässämme kuitenkin näiden kahden asiantuntija- tai ammattinimikkeistöryhmän apu olisi tosi kullan arvoista monta kertaa, varsinkin, kun muistetaan se, että ammattitautien tilastojen mukaan Suomessa ei fyysisistä syistä enää kovin vaarallista ole töissä olla.

Jos ajatellaan yleisimpiä syitä, niin nehän ovat toistuvien yksipuolisten työliikkeiden aiheuttamat sairaudet ja melun aiheuttamat kuulovammat. Itse asiassa sen jälkeen tuleekin paljon pienempi määrä erilaisia ihotauteja johtuen niistä aineista, joita työpaikoilla käytetään. Sitten, totta kai, on kunkin työpaikan spesiaalialtisteet, mutta ne yleensä koskevat hyvin pientä työväestön osaa ja kulkevat hyvin suljetuissa systeemeissä. Sen sijaan kaikki se muu, mikä työelämässä meillä muhii, on ihmisten psyykkisestä taustasta tulevaa asiaa. Osa tulee varmasti työpaikoilta, mutta ihan yhtä varmasti osa tulee myöskin muusta siviilielämästä. Tähän me tarvitsemme eri ekspertiisejä ihan selvästi lääketieteen ulkopuolelta, mutta koulutus heidän kohdallaan ei tuntunut olevan riittävä tähän varsinaiseen ammattihenkilöstönimikkeeseen. Näin minä sen ymmärsin.

Se, että valiokunnan mietinnössä on hyvin pitkä teksti koskien sitä, miten velvoitteellinen työntekijä on osallistumaan esimerkiksi terveystarkastuksiin, jäi minua mietityttämään ainoastaan siinä valossa, että kyllähän tämmöiset terveystarkastukset pitää tehdä intimiteetti huomioiden, mutta intressihän on siinä, että siitä ei ole työntekijälle minkäänlaista terveyden menettämisen vaaraa. Kun tässä rakennetaan näin monimutkainen juridinen viidakko velvoitteellisuuden suhteen, voi olla, että on osassa työpaikoista jopa vähän vaikea ymmärtää, mitä siinä voidaan velvoittaa ja mitä ei.

Toisaalta sitten kaiken tämän tietojen antamisen kohdallakin nykyisin on semmoinen tilanne, että hyvin herkästi käy niin, että se sairauslomatodistus, jonka joku työntekijä jostain saa, ei ehkä koskaan mene sinne, minne se vanhaan aikaan aina ilman muuta meni, eli oman työnantajan työterveyshuoltoon, jossa työntekijän koko työterveyskäsitteistön kuitenkin pitäisi aina olla tiedossa, sen kokonaisuuden, 100 prosenttia, eikä vain jokin fyysinen tai kemiallinen altiste, ja sitten varsinainen sairastaminen hoidetaan tavallaan nurkan takana.

Koen, että tässä voi tämä systeemi vuotaa kuitenkin jollain lailla, kun samanaikaisesti on vielä sitten niin, että tämän lain missään kohtaa ei velvoiteta työntekijää mihinkään erityiseen asiaan. On oikeastaan aika mielenkiintoista, että kaikki velvoitteet on henkilöstöllä tai työnantajalla, mutta työntekijä ei ole oikeastaan velvollinen mihinkään erityiseen. Minä jopa vähän vierastan tämmöisiä sanoja, kuka mihinkin on velvollinen, koska työntekijän asiastahan tässä on pohjimmiltaan kysymys eikä mistään muusta.

Vaikka salassapidon korostuminen tulee meillä, arvoisa puhemies, perustuslaista ja tietysti meidän lainsäädännöstämme, niin kuitenkin tällä alueella työskentelee semmoinen henkilöstö, joka pääsääntöisesti on antanut valan siitä, että sille on ihan luontevaa kaikenlainen asioiden salassapito. Silloin väärä, liian korkea intimiteetin korostaminen voi johtaa itse asiassa siihen, että intimiteetin omaaja saakin terveydelleen jonkin harmin, jota hän vanhaan aikaan ei saanut, kun asiat olivat vähän luotettavampia.

Ensimmäinen varapuhemies:

Vastauspuheenvuoro ed. Vehkaoja. Vastauspuheenvuoron pituus maksimissaan yksi minuutti!

Marjatta  Vehkaoja  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun esittelypuheenvuoro on ohitse, haluan itsekin kyllä osittain yhtyä ed. Akaan-Penttilän pohdintaan siitä, että työterveydenhuoltolain tärkeää tavoitetta edistää myös työntekijän terveyttä pitäisi alleviivata. Mutta ehkä johtuu näiden asioiden historiasta, että siellä laahataan tällä tavalla näitä asioita eteenpäin. Nyt kuitenkin huolehdittiin siitä, että nämä tiedot voidaan saada. Sitten kun ne toimitetaan työterveyspuolelle, työpaikasta on mahdollisuus tehdä seurantaan liittyviä arviointeja, jotka ovat ihan välttämättömiä näiden asioiden edelleen kehittämiseksi niin, että työterveys säilyy ja työkykyä voidaan pitää yllä. Mutta itsekin jäin todella aprikoimaan tätä seikkaa, ettei unohdeta sitä, (Puhemies koputtaa) että meidän on tarkoitus edistää työntekijän terveyttä.

Ensimmäinen varapuhemies :

(koputtaa)

Minuutti on täyttynyt!

Eero  Akaan-Penttilä  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Hauska kuulla valiokuntamme puheenjohtajan mielipide.

Lisäisin tähän vielä senkin, mikä laista jäi puuttumaan ja mikä koskee yrittäjiä: yrittäjien sairaudenhoito ei ole nyt tässä mukana — minullahan on yksi lakialoitekin siitä sisällä — ja se johtui rahoitusongelmista pelkästään. Mutta siinä terävöityy tämä sama periaate, että jos ei samassa paikassa ole jonkun henkilön kaikki terveystieto, tulee se sitten työpaikalta tai kotioloista tai omasta kropasta, niin ei se kokonaissynteesikään ole silloin se, minkä sen totuuden nimessä pitäisi olla. Meidänhän ei pitäisi tässä talossa semmoisia lakeja tietenkään säätää, jotka itse asiassa tekevät vain asiat vaikeammiksi.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Työterveyshuoltoa tulee todella kehittää, koska tiedämme työuupumus- ja työväsymysasiat. Tässä on kysymys työterveyshuollon kehittämislaista, ja niin kuin täällä tuli esille, voimassa oleva laki on vuodelta 78. Yhdyn kyllä siihen samaan, mitä ed. Akaan-Penttilä täällä toi esille, niihin asiantunteviin ajatuksiin, mikä muutosmerkitys tällä lailla on. Tietenkin voi sanoa, että sosiaali- ja terveysvaliokunta on todella tehnyt hyvää työtä ja muutokset, joita siellä on saatu aikaiseksi, ovat todella hyviä.

Erityisesti tässä on hyvänä nähtävä se, että täällä on otettu esille työntekijöiden osaaminen ja koulutus. Valiokunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että uusi laki edellyttää entistä monialaisempaa ammatillista osaamista. Lain asianmukaisen toimeenpanon turvaamiseksi valiokunta pitää tärkeänä siis, että määrältään riittävä ja korkeatasoinen jatko- ja täydennyskoulutus järjestetään työterveydenhuollon ammattihenkilöille.

Niin kuin täällä tuli esille, terveydenhoitajilla ja lääkäreillä on jo nytkin ollut erikoistumisopintoja erityisosaamisen saamiseksi. Toivoisin, että tämä siivittää myös ajatuksia siihen, kun meillä on ammattikorkeakoulussa jatkotutkintojen suunnittelut menossa ja tulossa sitten mahdollisesti käytäntöön, että tämäkin asia otettaisiin huomioon.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Kun käsittelemme hallituksen esitystä 114, niin on jo useampaan kertaan kuultu käsite partit, siis osapuolet. On aivan selvää, että on positiivinen asia koko yhteiskunnan kannalta, että voidaan kolmikantaisesti asioita käsitellä. Mutta jos tapahtuu se, mihin ed. Stenius-Kaukonen viittasi, että kolmikantakäsittely sitten tavallaan sitoo sillä tavalla käsiä, ettei päästä johonkin oleelliseen asiaan puuttumaan, kun siitä on etukäteen ikään kuin sovittu, ja se oleellinen asia kuitenkin vaikuttaa itse tähän tulokseen, johon laki velvoittaa ja suuntaa, niin silloin ei olla tietysti taas ihan oikein terveellä tavalla liikkeellä.

Arvoisa puhemies! Täällä on todettu ja totean itsekin, että valiokunta on tehnyt hyvää työtä, ollut myöskin ahkera. Täällä valiokunnan puheenjohtaja esitteli asiaa laajalti ja viittasi myös työmäärään, joka valiokuntaneuvoksille on tästä tullut. On syytä tietysti aina painottaa hyvää lainvalmistelua ja sen tarpeellisuutta, ettei lakipykäliä jouduta sitten eduskunnassa niin kovin paljon teknisestikään parantelemaan.

Täällä puhuttiin koulutuksesta. Ed. Akaan-Penttilä pohdiskeli, että psykologien ja fysioterapeuttien pudottaminen pois ammattihenkilöstöstä liittyisi siihen, että heidän koulutuksensa ei ole ollut samalla tavalla näihin tehtäviin suuntaava kuin on ollut lääkäreiden ja työterveyshoitajien. Näin ymmärsin, että edustaja totesi.

Pohdiskelin itse tätä asiaa kuunnellessani arvon ed. Akaan-Penttilää, joka on myös ammatiltaan lääkäri, hänen kantojaan, ja hän puhui juuri psykologisista paineista, henkisistä paineista, jotka ovat varmaan tällä hetkellä työelämän kaikkein vaikeimpia asioita ja joista ongelmista osa tulee muualta kuin työpaikalta. Nämä asiantuntijat, siis psykologit, kuitenkin ovat ehkä juuri sellaisia, jotka koulutuksensa puolesta voivat ottaa molemmat, ikään kuin siviilipuolen ja ammatissa, työelämässä, tulevat paineet, huomioon.

Fysioterapeutteja olen itsekin kouluttanut lähinnä ortopedian ja kirurgian kannalta. Totean, että nämä ed. Akaan-Penttilän mainitsemat toistuvat yksipuoliset liikesarjat ja muut ovat hyvin keskeinen osa fysioterapian koulutusta kaiken kaikkiaan, puhutaan nyt sitten vaikka millä ammattinimillä näistä. Joillakin saattaa olla tenniskyynärpää, joillakin golfkyynärpää ja hiiriranne jne. Mielestäni tämän tyyppiset tuki- ja liikuntaelimiin liittyvät paineet tulevat peruskoulutuksessa hyvin vahvasti esille, mutta ehkä ed. Akaan-Penttilä sitten selventää tätä puolta, jota minä en tässä oikein tiedosta, mikä fysioterapiassa on se, mikä puuttuu, ettei fysioterapeutteja voi ottaa ammattihenkilöstönä.

Täällä myöskin sekä tekstissä on, kun luin, valiokunnan hyvät perustelut että myöskin muuten valiokunnan puheenjohtajan toimesta painotettiin molempien ammattihenkilöstöjen tarvetta, entistä suurempaa tarvetta. Työvoimaperäistyminen sekä psyykkisesti että fyysisesti varmasti tätä tarvetta tukee ihan objektiivisesti.

Työpaikkakäynnit ovat tietysti erittäin tärkeä asia. Tämä koskee tietysti fysioterapeutteja niin kuin lääkäreitäkin, eli työpaikkakohtaisesti, konekohtaisesti, työvaihekohtaisestihan näitä tuki- ja liikuntaelinrasitusvammoja ja muita syntyy.

Mitä tulee salassapitoon, mielestäni on hyvä, että ed. Akaan-Penttilä nosti voimakkaasti sen esille. Perustuslakivaliokuntahan tätä asiaa käsitteli. Salassapitovelvollisuus on erittäin tärkeä asia. Se on selvä. Toinen kysymys on se, että olemme aikaisemmin puhuneet täällä geeneistä ja eduskunta otti tiukan kannan geeneihin, perimään, liittyviin tutkimuksiin ja tietoihin, geenitesteihin jne. ja niiden välittämiseen esimerkiksi ikään kuin työnantajan käyttöön. Näihin liittyy suuria ongelmia, ja ne ovat tietysti myös hyvin paljon perustuslaillisia ongelmia.

Ed. Akaan-Penttilä omassa puheenvuorossaan, myös vastauspuheenvuorossaan, puuttui siihen, että työpaikalla tai hoitopisteessä, siis työterveydessä, pitäisi olla kaikki tiedot asianomaisen terveydestä. Itse en jaa tuota käsitystä. Viittaan geeni-informaatioon, dna:han, perimään liittyvään informaatioon. Se on jo sellainen asia, että jos henkilö, potilas, on jossakin testattu, en näe tarpeellisena siirtää tietoja, geenikartan tietoja, potilaan työpaikkalääkärille taikka työpaikan tiedostoihin. En sen enempää näe tarpeellisena myöskään sitä, että jos hän on vaikka psyykkisistä syistä ollut hoidossa taikka turvautunut lääkäreihin, psykiatreihin, psyykkisen paineen, sairauden tai muun sellaisen vuoksi, sitäkään tietoa olisi ehdottomasti ohjattava työpaikkalääkärille. On potilaan oikeus tiettyjen asioitten omana tietona pitämiseen ja tiedon välittämisen estämiseen. Tämä on tärkeätä huolimatta siitä, että lääketieteellisesti ehkä olisi hyötyä siitä, että tiedetään erilaisia asioita. Mutta tässä lähestytään juuri potilaan oikeuksia ja niiden kunnioittamista. On aika hankala tilanne ihan vain katsoa asiaa kylmästi siitä näkökulmasta, miten tehokasta potilaan hoito on, jos ihan kaikki asiat hänestä tiedetään versus se, ettei ihan kaikkia asioita välttämättä tiedetä.

Mutta vielä lopuksi, puhemies, tähän asiaan. Varsin moni terveyskeskus on yhtiöittämässä työterveyshuoltoaan. Näin esimerkiksi Kotkassa tapahtuu, jolloin tapahtuu myös siirtymistä kauemmaksi terveyskeskusympäristöstä, jossa sinänsä ehkä potilaan tiedot ovat paremmin saavutettavissa, myös hänen omasta halustaan antamansa kaikki tiedot. Välttämättä potilashan ei tiedä kaikkia tietoja suinkaan, vaikka hän olisikin valmis antamaan ne työterveyslääkärin ja työterveyshoidon käyttöön.

Sitten, puhemies, kyllä Kela nimenomaan on se, joka maksaa hyvin paljon tästä ja hoitaa talouden. Se on huomattava. Yhteiskunta tukee erittäin voimakkaasti työterveyshuoltoa, mikä on tietysti tärkeää ja aivan oikein näin. Tämän vuoksi ei pitäisi olla niin kuin ed. Stenius-Kaukonen viittasi, että jotkut suuret työnantajat, kuten esimerkiksi lääketehdas, saattavat irtisanoa esimerkiksi fysioterapeutteja johtuen siitä, että he eivät kuulu enää ammattihenkilöstönimikkeen piiriin.

Eero  Akaan-Penttilä  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Tiusasen kysymykseen koulutuksista: Ajatukseni lähtee pelkästään siitä, että työterveyslääkärillä on aivan oma erikoislääkärin koulutus tälle alalle, niin kuin varmaan edustaja tietää. Sen lisäksi työterveyshoitajilla on myöskin oma selkeä kurssiohjelma, joka on räätälöity työelämän tarpeista lähteväksi. Tämän suuntaista ajatusta ei näillä muilla nyt työterveyshuollossa toimivilla ammattiryhmittymillä ole. He eivät ainakaan toimittaneet valiokuntaan tämmöisiä koulutusohjelmia, vaikka heiltä kysyin. Pelkästään tästä syystä katson, että heitä ei voi terminologisesti rinnastaa ammattihenkilöiksi. He toki ovat oman alansa asiantuntijoita.

Vielä loppuun sanon senkin, että vaikka olisi kuinka saanut koulutuksen esimerkiksi tenniskyynärpään hoitoon, niin sen ovat saaneet lääkäritkin jo peruskoulutuksensa aikana, mutta heillä on vähintään neljän viikon koulutus Työterveyslaitoksella tai sitten aivan oma spesialistikoulutus, eli tämä on se näkökulma.

Leena  Rauhala  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Oma näkemykseni oli myös sama, mitä ed. Akaan-Penttilä toi.

Mutta siihen, mitä ed. Tiusanen toi puheensa lopussa: tietysti, jos ongelma on se, että psykologeja ja fysioterapeutteja irtisanotaan, johtuuko se siitä, että heillä ei ole erikoistumisopintoja työterveyshuoltoon? Se pitää ratkaista toisella tavalla. Siinä on muusta asiasta kysymys. Silloin tiimin ja työryhmän muodostumista pitää perustella oikealla tavalla, miksi siellä sitten näitä irtisanotaan. Näen myös, että sinänsä monialaista osaamista tarvitaan työterveyshuollossa ja nämä asiantuntijuutensa kautta tuovat sen siihen.

Marja-Leena Kemppainen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Tiusanen toi salassapitoasiassa esille sen, että välttämättä kaikkien tietojen ei tarvitse olla työterveyslääkärin ja hoitavan yksikön tiedossa. Varmaan näin onkin, mutta monta kertaa sitten voi joutua käytännössä aika vaikeaan tilanteeseen, jos niitä tietoja ei ole. Esimerkiksi nyt tässä määritellään hyvän työterveyshuoltokäytännön periaatteet ja työpaikkojen työkykyä ylläpitävän toiminnan periaatteet. Sitä, että työyhteisö toimii, työterveyshuolto myös omassa työssään arvioi hyvin pitkälle. Jos on tietoja, joita työterveyshuollossa ei ole, välttämättä se käytännössä ei aina ole työyksikön eikä työntekijänkään etu.

Pentti Tiusanen  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Näiden arvokkaiden vastauspuheenvuorojen pohjalta totean, että omassa tiedossanikin on tilanteita, että työterveyden hoidossa on ikään kuin otettu potilaan jokin muu terveysilmiö, mahdollinen altistuminen esimerkiksi reumaattiseen sairauteen, huomioon. Tällainen reuma-antigeeni, niin kuin kollegat tietävät, on huomioitu ja katsottu, että ehkä työntekijä ei sovellu työtehtävään, vaikka reuma ei ole niin sanotusti puhjennutkaan. Tämän tyyppiset ongelmat tulevat meitä vastaan, kun näitä asioita käsittelemme. Viittaan siis siihen, ettei kaikkien asioitten tarvitse välttämättä olla terveydenhoidon tiedossa. Tämä nyt vain on esimerkkinä tästä.

Mutta, puhemies, minä jatkan varsinaisessa puheenvuorossa, koska tämä on niin mutkikas asia.

Kari Uotila /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Akaan-Penttilä pohdiskeli vähän siihen malliin, että kun on tehty näin valtava työ sekä valmistelevassa työssä että eduskunnassa, onko tämä eräällä tavalla sen väärti. No, mietinnössä todetaan, että valiokunta pitää työterveyshuoltolain uudistusta merkittävänä työterveyshuollon pitkäjänteisen kehitystyön vahvistamiseksi ja työterveyshuollon kattavuuden laajentamiseksi. Kyllähän tämä suuri ja merkittävä uudistus on, eikä varmasti työ ole mennyt siinä mielessä hukkaan.

Ne ongelmat, jotka työpaikoilla työntekijöitä kohtaavat, ovat edelleen tosiasioita, vaikka niiden luonne ja sisältö ovat varmasti aika paljon muuttuneet. Täytyy muistaa, kuten työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunta lausunnossaan toteaa, että meillä lasketaan asiantuntijoiden mukaan menehtyvän 1 800 ihmistä vuodessa työperäisiin sairauksiin. Se on 1 800 ihmistä liikaa. (Ed. Kuoppa: Kolme kertaa enemmän kuin liikenneonnettomuuksissa!) — Yli neljä kertaa enemmän kuin liikenteessä. — Sen lisäksi tähän täytyy laskea se inhimillinen kärsimys, jota muut työperäiset sairaudet, jotka eivät välttämättä johda kuolemaan, aiheuttavat niille, jotka niiden kohteiksi joutuvat. Kyllä se on karmeaa kuitenkin, että ihmiset hankkiessaan elantoaan itselleen ja perheelleen joutuvat tämänkin päivän suomalaisessa työelämässä altistumaan semmoisille vaaroille ja uhkille, jotka näinkin mittavassa määrässä heidän terveyttään ja jopa henkeään vaarantavat.

Kustannukset työterveyshuollon järjestämisestä olivat 1998, kun 80 prosenttia palkansaajista, yhteensä 1,5 miljoonaa palkansaajaa, oli työterveyshuollon piirissä, yhteensä 1,5 miljardia, josta valtio korvasi 655 miljoonaa. Eli valtio tulee näin suurella kädenojennuksella eräällä tavalla auttamaan siinä tilanteessa, kun työnantaja yhtä tuotannontekijäänsä, työvoimaansa, pyrkii pitämään työkuntoisena ja hoitamaan työterveydenhuoltoa. Mikäli työterveydenhuoltoa ei olisi järjestetty tai se olisi huonommin järjestetty kuin nyt, niin varmasti kustannukset olisivat yhteiskunnalle vielä suuremmat, sekä työnantajille että koko yhteiskunnalle. Sen vuoksi, vaikka tämä uudistus on varmaan tarpeellinen ja oikean suuntainen, koko ajan pitää tehdä paljon työtä sen eteen, että sekä työturvallisuus että työelämä muutoinkin menevät siihen suuntaan, että ihmisten altistuminen sekä työperäisille sairauksille että työtapaturmille vähenee.

Ed. Akaan-Penttilä myöskin pohdiskeli sitä, ja se on aivan oikein, että työntekijöitä kohtaava rasittavuus ja työterveyden uhkat ovat muuttuneet aika paljon, mutta en kuitenkaan allekirjoita sitä, etteivätkö fyysiset tekijät edelleenkin olisi hyvin keskeisiä. Kun itse nyt satun olemaan siviiliammatiltani runkolevyseppä telakkatyössä, niin kyllä minä tiedän sen, että tässä maassa varsinkin teollisuuden piirissä on hyvin paljon vielä erittäin raskaita ja kuluttavia ammatteja, joissa käytännössä työkyky ei pysty millään säilymään edes 50 vuoden ikään, vaan sen jälkeen joudutaan alentuneen työkyvyn vuoksi siirtymään kevyempiin tehtäviin jne., eräällä tavalla keplottelemaan siihen hetkeen, kun päästään eläkepäivien viettoon, jos sinne asti yleensä selvitään. Kyllä nämä fyysiset kuormitustekijät ja niiden rinnalla henkinen rasittavuus ja kuormitus ovat eri aloilla huomattavasti lisääntyneet, ja asiantuntijoitahan on varmaan tässä salissa enemmän, jotka tietävät sen, että muun muassa psykiatristen syiden vuoksi eläköityminen taitaa olla suurin yksittäinen tekijä tällä hetkellä. Siinä mielessä tietysti on tapahtunut varmasti aika paljon muutoksia, mutta korostan sitä, että työterveyshuollossa myöskin fyysisten työolosuhteiden edelleen kehittämiseksi pitää paljon tehdä työtä.

Sitten pari seikkaa, arvoisa rouva puhemies, vielä tähän liittyen. Täällä on aivan oikein todettu, että tarvitaan valvontaa, ja on korostettu työsuojeluviranomaisten valvovaa roolia. Se on tärkeää, että on käytännön mahdollisuudet todella valvoa, että tämä uudistus käytännössä työpaikoilla toimii. Toinen koskee resursseja, eli hyväkään uudistus ei tietenkään muutu käytännöksi eikä ihmisten työterveyshuoltoa vie eteenpäin, ellei riittäviä resursseja siihen myöskin kohdisteta.

Yksi seikka, joka liittyy harmaaseen talouteen ja talousrikollisuuteen, on se, että ne työnantajat, jotka laiminlyövät tänä päivänä muutkin velvoitteensa yhteiskuntaa ja työntekijöitään kohtaan, kyllä laiminlyövät varmasti myöskin asiallisen työterveyshuollon. Tällaisia työnantajia on aivan liikaa, ja siinäkin mielessä valvonta on tärkeää.

Kun alussa totesin kustannusten jakautumisesta, että yhteiskunta varsin suurella osuudella tulee työnantajaa vastaan työterveyshuollon kustannusten jaossa, niin aina ei ole ollut varmuutta siitä, että se raha edes on todellisuudessa mennyt riittävällä tavalla yksittäisten työnantajien osalta käytännön työterveyshuollon järjestämiseen. Toivottavasti tämä uudistus myös tältä osin jämäköittää tilannetta.

Ed. Bremer merkitään läsnä olevaksi.

Eero Akaan-Penttilä  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti ed. Uotilalle: Luulen, että olemme aika lailla samoilla linjoilla, mutta pyytäisin edustajaa kyllä miettimään termejä hyvin huolella. Ammattitauti on eri asia kuin työperäiset sairaudet. Se, mitä työ- ja tasa-arvovaliokunta lausunnossaan puhuu työperäisistä sairauksista — kiinnitin samaan lukuun huomiota, totta kai, jo valiokunnassa — pitää paikkansa, mutta se on arvio. Siinä verrataan liikenteessä tapahtuviin kuolemiin, joita työelämässä itse asiassa on vain muutama kymmen kaiketi, hyvin paljon vähemmän. Eli se kuva, minkä me annamme väestölle, on aika tärkeätä tässä keskustelussa.

Samaten uupumiseen työelämässä nimenomaan kai hyvä työterveyshuolto nyt yrittää iskeä, mikä oli yksi tärkeimpiä uudistuksia tämän lainuudistuksen yhteydessä.

Se, kuinka paljon meillä on raskaita töitä, itse asiassa ei ole tarkkaan edes tiedossa, koska raskaan työn määritelmä on aika lailla vaikea nykyaikana. Sen kiistaton mittaaminen ei ole helppoa.

Irja Tulonen /kok:

Arvoisa puhemies! Täällä on ikään kuin vähätelty sitä, että on paljon puhetta ja vähän villoja tässä lakiesityksessä, mutta itse näen kyllä, kun luin sekä mietinnön että lakiesityksen tänään uudestaan ja kaivoin myöskin vanhan lain, että kyllähän tässä ihan selkeätä selkiintymistä on ja painotuseroja ja mielestäni hyvään suuntaan, siihen suuntaan, mihin työelämässämme henkilökunnan paineet kohdistuvat. Viittaan tässä nyt vain siihen, että psyykkinen kuormitus työpaikoilla on melkoinen: on pätkätöitä, terveydenhuollossa esimerkiksi paine on 101-prosenttinen, niin kuin eräs terveydenhuollon alan ihminen sanoi. Kyllä tämä seuranta, mikä on voimakkaasti myöskin esillä, on ihan hyvä asia.

Hyvää tässä on mielestäni myöskin se, että ehkäisevän terveydenhuollon osuus on voimakkaampi kuin vanhassa laissa. Tietysti se on kansantaloudellisesti järkevää, se on yrittäjäpoliittisesti järkevää ja se on myöskin työntekijän kannalta ensiarvoisen tärkeä asia. Kysymys on vain siitä, että kun tässä laissa ei sinänsä ole kovin paljon normeja, niin tietysti työnantajalle, ainakin isoille työnantajille, isoille sairaanhoitopiireille ja isoille kunnille, jää melkoinen vastuu siinä, kuinka pieniä asioita pystytään nostamaan ja nimenomaan ennalta ehkäisevässä työssä, kun minusta se on muutakin kuin verinäytteitten ottoa ja jumpan järjestämistä. Se on ennen kaikkea sitä, että kehittämiskeskusteluja käydään työpaikalla, esimiehet ottavat työntekijät vakavasti siinä vaiheessa, kun niitä pieniäkin ongelmia alkaa tulla.

Yksi asia tässä tuli mieleen, kun kuuntelin kollegoja, että totta kai on myöskin niin, että kun me suunnittelemme eläkeiän nostoa ja uutta laskentamallia, miten eläke kertyy, varmasti myöskin kunnolla toimivalla työterveydenhuollolla on tässä ihan suoranainen ja hyvä merkitys.

Mutta yhdestä asiasta olen vähän eri mieltä ja jäin kyllä toiveikkaana odottamaan, että valiokunta olisi parantanut sitä. Kyllä itse näen, että ennalta ehkäisevässä terveydenhuollossa nimenomaan fysiatrian ja fysioterapian osuuden pitäisi olla ihan siinä ytimessä mukana, kun itse tiedän, mikä on terveydenhoitajan koulutus ja työterveydenhoitajan koulutus. Toisaalta tiedän, että jos olisi haluttu ammattinimikkeet samalle tasolle, mistä ed. Akaan-Penttilä ihan oikeutetusti huomautti, minusta olisi hyvin voinut jatkokouluttaa jumppareita esimerkiksi ammattikorkeakoulun täydennyskoulutusyksiköissä, jos olisi haluttu samalle viivalle. Mutta mielestäni, jos ajatellaan ennaltaehkäisyä, se asiantuntemus, koulutuksen tuoma varmuus nimenomaan fysioterapiassa, on kyllä jumppareilla. Olisin toivonut, että heidät olisi voitu nimetä ydinryhmään.

Toinen mielestäni vaikea asia, jota valiokunnan jäsenillekin viestitin, on yrittäjien työterveyshuolto. Me olemme parantaneet yrittäjien sairauspäivärahaa ihan hiljattain nollapäivärahasta pois. Kyllä varmasti on niin, että juuri yrittäjien osuus tässä olisi ollut hyvin tärkeä asia.

Joku kantoi huolta siitä, että työnantajat yksityistävät työterveyspalveluja. Minä en itse näe sitä kovin vakavana asiana. Kun itse olen katsellut myöskin terveyskeskusta, joka antaa työterveydenhuollon palveluita, sieltäkinhän ne ostetaan, samalla lailla työnantaja ne ostaa kuin joltain yksityiseltäkin, niin näinhän se vaan on, että kunnan on aika vaikea sinne lisätä työntekijöitä, ainakin toistaiseksi. En tiedä, millä tavalla, kun valtionosuuksia tulee lisää ensi vuonna sosiaali- ja terveystoimeen, näitä asioita sitten ajatellaan. En näe minään peikkona sitä, että työnantajat ostavat yksityiseltä. Tiedän, että sieltä saa korkeatasoista työterveyspalvelua.

Valto Koski /sd:

Arvoisa puhemies! On ihan ensiksi syytä todeta, että jälleen kerran on saatu aikaan kolmikannassa merkittävä sopimus, jolla työterveydenhuoltoa tässä maassa ajanmukaistetaan ja kehitetään. Erityisen tärkeätä on muistaa se, että edellisen työterveyshuoltolain aika liittyy vuoteen 1978, että oli korkea aika jo nämä uudistukset, joita muun muassa työelämässä on tapahtunut, ottaa työterveydenhuollossa huomioon.

Keskustelussa on esitetty muun muassa ed. Tiusasen kautta näkemys, että kolmikanta sitoisi liian paljon muun muassa kansanedustuslaitosta. Jossakin määrin tietysti näin voidaan todetakin. Mutta niin kuin valiokunnan puheenjohtaja jo aikaisemmin esittelypuheenvuorossaan totesi, tämän esityksen kohdalla melkein on tapahtunut päinvastoin. Tässä talossa on kolmikantaisen neuvottelun jälkeen käyty varsin laaja uudistus, joka on ulottunut aina lakipykälien uudelleenmuotoilemiseen asti. Tältä osin voidaan todeta, että perustyö on tehty työmarkkinajärjestöjen välisenä ja kolmikantaisena ja täällä on lopullisesti jouduttu muotoilemaan, joten tässä asiassa ei ainakaan ole eduskunnan käsiä sidottu.

On syytä, käytännön työsuojelussa mukana olleena joskus 30 vuoden ajan työpaikoilla, todeta, että tämänkin työterveyshuollon keskeinen tulos avautuu tai ainakin sen pitäisi avautua pienille ja keskisuurille työpaikoille, joissa niiden kokemusten perusteella, joita minulla työelämästä on, voidaan kuitenkin ehkä sanoa, että työterveydenhuolto on ollut aika "retuperällä". Tietenkin nyt tässäkin yhteydessä täytyy asettaa aika paljon toiveita sille, että vaikka lainsäädäntö on uudistettu, ei olla ihan varmoja, miten se käytännössä toteutuu esimerkiksi jo esiintuodun vuokratyövoiman käytön osalta, joka näyttää olevan lisääntymässä. Ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että vuokratyövoimakysymykseen, joka erityisesti palvelualoilla tänä päivänä on muotisana, tälläkään uudistuksella ei pystytä pureutumaan.

Toinen asia, joka jossakin määrin jää askarruttamaan, on se, että rakennusalalla, jossa vaihtuvat työsuhteet ovat aika usein edessä, on parhaillaan työryhmä selvittänyt rakennusalan työterveyshuollon uudelleenjärjestelyä. Siihenkin liittyy vuokratyövoiman käyttö. Toivoisi tietysti, että työryhmän esitykset, jotka on koottu yhteiseen selvitykseen, valiokunnan kannanoton perusteella konkretisoituisivat.

Erityisesti työterveyshuollossa haluan korostaa sitä, että työterveyshuolto on yhteistyötä, jossa kaikkien osapuolien täytyisi yhteisesti ponnistella sen päämäärän hyväksi, että työterveyshuollolla voitaisiin estää ihmisten sairastuminen ja voitaisiin erityisesti kiinnittää huomio siihen ennalta ehkäisevään työhön, jota muun muassa ed. Tulonen ansiokkaasti korosti.

Toiminnan pitäisi mielestäni olla säännöllistä ja jatkuvaa. Sen pitäisi olla terveydentilan seurantaa, mutta myös työolojen kehittämistä ja yhteydenpitoa erityisesti valvovien viranomaisten eli työsuojelupiirien kanssa, joiden toivoisi työterveydenhuoltoon saavan aivan uudenlaista otetta. Tietenkin on syytä huomioida myös se, että lainsäädäntö ajallisesti sattuu aikaan, jossa on valtavat työolojen muutokset käynnissä ja työssä jaksaminen, työuupumus, niin psyykkinen kuin fyysinenkin työuupumus, on lisääntymässä, ja että näihinkin kysymyksiin löydettäisiin vastauksia ja hoitotoimenpiteitä, että työelämässä olisi helpompi jaksaa niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Susanna Huovinen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Minäkin haluan osaltani kiittää valiokuntaa tehdystä työstä. Myöskin lausumaehdotus on mielestäni perusteltu. Täällä on jo aikaisemmin nostettu esiin niitä näkökohtia, joilla sitä voidaan pitää hyvänä.

Haluan vielä korostaa valiokunnan painottamaa tärkeää luottamuksen ilmapiirin merkitystä työyhteisöissä. Tässä keskustelussa täällä salissa on puhuttu paljon työuupumuksesta, mutta valitettavasti on niin, että väsyminen ei aina johdu työn henkisestä tai fyysisestä kuormittavuudesta. Valitettavasti työyhteisöissämme on esimerkiksi työpaikkakiusaamista, jonka selville saaminen ei ole kerta kaikkiaan mahdollista, mikäli työntekijä kokee, että hän ei voi luottamuksellisesti työterveydenhuollossaan puhua. Nämä tapaukset ovat vielä usein luonteeltaan sellaisia, että ne pidentyessään mutkistuvat ja ratkaisujen löytäminen vaikeutuu. Valitettavasti täytyy sanoa, että omassa kotikunnassani on kaupungin organisaatiossa hiljattain tullut tällainen tapaus esille. Olen ollut huomaavinani, että työntekijöiden on ollut vaikea ottaa tätä asiaa esille. Toivon todella, että tämä laki osaltaan lisää luottamuksen ilmapiiriä siten, että työntekijät uskaltavat näistä asioista työterveyshuollossaan myöskin puhua.

Mikko  Kuoppa  /vas:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys ja erityisesti sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö ovat oikean suuntaiset työterveyshuollon kehittämiseksi. Se on todella tarpeellista, kun katsellaan sitä tilannetta, joka työpaikoilla tällä hetkellä vallitsee. Onhan lähtökohtana tietenkin se, että työnantaja ostaa työvoimaa, työntekijä myy työvoimaansa, ei terveyttään.

Ikävä kyllä, työpaikoilla edelleenkin kaikesta kehityksestä huolimatta tilanne ei ole niin ruusuinen kuin esimerkiksi tässä talossa usein annetaan ymmärtää. Viime vuonna työeläkkeelle jäi noin 54 000 henkilöä. Heistä liki 23 000 joutui työkyvyttömyyseläkkeelle, siis 23 000 henkilöä. Jo tämä luku osoittaa sen, että meidän työelämässämme on paljon sellaista, mitä pitäisi korjata. Työolosuhteissa on sellaista ja erityisesti ennakoivassa työterveydenhuollossa. Ennakoivaa työterveydenhuoltoa tarvittaisiin paljon enemmän kuin tänä päivänä on saatavissa, koska jokainen työntekijähän haluaisi säilyttää terveytensä. Tuskin sellaisia ihmisiä on, jotka haluavat menettää terveytensä. Ihmiset nimenomaan haluavat säilyttää terveytensä, tehdä työtä terveinä, elää terveinä, mutta valitettavasti näin suuri määrä joutuu työkyvyttömyyseläkkeelle.

Työkyvyttömyyseläkkeelle joutuneiden määrä, jos katsotaan ikäjakautumaa, nousee jyrkästi 45 vuoden iässä ja siitä ylöspäin 55—56 vuoteen asti. Se nousee todella jyrkästi ja osoittaa sen, että työelämä on niin kuluttavaa, että ihmiset eivät kestä, heidän terveytensä ei kestä. Näin ollen pitäisi puuttua työkunnon säilyttämiseen, siis ennalta ehkäisevään terveydenhuoltoon huomattavasti aikaisemmin ja enemmän ja myöskin työolosuhteisiin. Nämä kaksi asiaa ovat erinomaisen tärkeitä, joita pitäisi entisestään kehittää. Mielestäni tässä mennään oikeaan suuntaan, mutta valitettavan usein käy niin, että ei käytetä läheskään näitä kaikkia mahdollisuuksia, mitkä olisivat olemassa, ja sitten työntekijät joutuvat terveydellään maksamaan nämä laiminlyönnit.

Ihmetyttää myöskin se, että Suomessa nyt puhutaan, että eläkeikää pitäisi nostaa, kun ei nykyisiinkään eläkeikiin asti suuri osa työntekijöistä pysty työssä olemaan. Nämä 23 000 työkyvyttömyyseläkettä ovat 80 prosenttia siitä määrästä, mitä työkyvyttömyyseläkkeitä haetaan. 20 prosenttia vielä hylätään, ja nämä ihmiset joutuvat tähän kierteeseen, että he eivät ole työkykyisiä, mutta eivät saa myöskään heille kuuluvaa työkyvyttömyyseläkettä eli joutuvat väliinputoajien asemaan, josta muun muassa tuossa eduskunnan edessä olevat nälkälakkolaiset ovat yhtenä esimerkkinä.

Nämä ovat todella ne ongelmat, jotka ovat olemassa. Kuten jo totesin, tämä uusi esitys menee oikeaan suuntaan ja varmaan parantaa tilannetta, mutta näkisin, että tässä edelleenkin pitäisi hyvin voimakkaasti jatkaa toimenpiteitä, joilla erityisesti työolosuhteisiin ja myöskin työterveydenhuollon ennalta ehkäisyyn puututtaisiin nykyistä enemmän ja myöskin oltaisiin valmiit satsaamaan siihen rahaa, jotta työntekijät eivät joutuisi myymään terveyttään. He voisivat myydä vain työvoimaansa, jota työnantaja ostaa.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Asia on todella tärkeä. Täällä puhuttiin työperäisistä sairauksista ja niistä johtuvista kuolemantapauksista dialogissa, ed. Akaan-Penttilä ja ed. Uotila. Noin 400 ihmisen katsotaan kuolevan vuosittain asbestoosin vaikutuksesta keuhkopussin pahanlaatuiseen kasvaimeen, keuhkokudoksen pahanlaatuiseen kasvaimeen, hengityksen, joka merkitsee siis kaasujen vaihtoa tuolla keuhkorakkuloissa, heikkenemiseen, josta johtuu sydänsairauksia jne. Siis hyvin vakavasta asiasta on kysymys. Mikä koskee asbestoosin uhreja, heidän ongelmansa on se, että heitä ei tutkita kyllin usein, jotta voisi ajatella, että kirurgisin toimin, esimerkiksi keuhkoleikkauksin, voitaisiin heitä pelastaa. Se on rahakysymys; sanotaan, että se maksaa 20 miljoonaa markkaa vuositasolla. He ovat tässä asiassa olleet liikkeellä, moni kansanedustaja on ollut tässä asiassa liikkeellä, ja ei ole löytynyt tätä rahaa.

Näin ollen, puhemies, tämä asia ei ole suinkaan mikään läpihuutojuttu eikä pieni asia. Painotan vielä kerran, että valiokunta on tehnyt hyvää työtä ja todella, niin kuin ed. Koski sanoo, vuodesta 78 on päästy pitkälle eteenpäin. Se, ed. Koski, mihin viittasin tässä kolmikannassa ja haluan tähän nimenomaan täsmällisyyttä, on se, että totesin, että on hyvä asia, että voimme kolmikannassa viedä asioita eteenpäin, mutta jos kolmikanta estää jonkin asian järjenmukaisen parantamisen — tässä viittaan siihen, mistä ed. Stenius-Kaukonen puhui aikaisemmin omassa puheenvuorossaan — esimerkiksi sen, ettei fysioterapeutteja voida ottaa ammattihenkilöstöön mukaan, kun on sovittu toisin, se ei ole järkevää.

Mikä koskee tätä erityisryhmää, heitä on siis ollut yli 400 tässä mukana — niin kuin ed. Akaan-Penttilä totesi, 457 fysioterapeuttia — hehän ovat monet kouluttautuneet työssään erityisosaajiksi myös työterveyden kannalta ja näkökulmasta. Se, että jotkin isotkin firmat ovat heitä työstä irtisanoneet, niin kuin täällä on valiokunnalle kerrottu, mm. eräs lääketehdas, ei ole kestävää eikä hyväksyttävää. On aivan selvää, että fysioterapeuttien koulutus on nimenomaan sen tyyppistä, että siihen kuuluvat hyvin paljon ne asiat, jotka työssä ja työn voimaperäistämisessä tulevat ajankohtaisiksi, ja että he ovat hyvinkin helposti erityisosaajiksi koulutettavissa joko työpaikalla tai — niin kuin ed. Tulonen sanoo — tällaisella jatkokoulutuksella, ammattikorkeakoulukursseilla.

Lopuksi, puhemies, on erittäin tärkeätä vielä kerran korostaa salassapitovelvollisuutta ja sitä, että myöskin potilailla kaiken kaikkiaan on oikeutensa ja myös työntekijöillä potilaan ominaisuudessa. Silloin tähän kaikkien tietojen kohdentamiseen yhteen yksikköön liittyy tietysti omat ongelmansa potilaan näkökulmasta.

Ed. Nurmi merkitään läsnä olevaksi.

Marja-Leena  Kemppainen  /kd:

Arvoisa puhemies! Asia, joka tässä keskustelussa ei ole noussut vielä esille, joka on erittäin oleellinen ja tärkeä minusta, silloin kun puhutaan työterveyshuollosta, on se, miten työterveyshuolto todella arkipäivässä toimii. Tämän valvonnan valiokunta onkin mietinnössä erittäin hyvin nostanut esille ja työsuojeluorganisaation roolin ja työterveyshuollon ja työsuojelun yhteistyötarpeen ja periaatteet. On nimittäin vielä paljon kuntia ja alueita, joissa tätä yhteistyötä ei harrasteta eikä ymmärretä sitä, mikä on sen todellinen merkitys. Ne eivät ole kilpailijoita keskenään vaan yhteistyötahoja, joiden tehtävänä on yhdessä valvoa muun muassa työterveyshuollon ja työyksiköiden toimintaa.

Asia, johon halusin kiinnittää huomiota ja jonka ed. Tulonen puheenvuorossaan — luulen, että hän alan ihmisenä tiedostaa tämän asian, mutta ettei jää kuulijoille väärää käsitystä — toi esille, on kehittämiskeskustelujen tarve pienten ongelmien ratkomisessa. Jos olen oikein ymmärtänyt, nimenomaan kehittämiskeskustelujen rooli ei ole ongelmien ratkoja vaan niiden tehtävänä on ennalta ehkäisevä työ, ettei tulisi väärää käsitystä, että meillä puhutaan kehittämiskeskustelusta silloin, kun puhutaan ongelmien ratkomisesta. Toinen asia, joka usein sotketaan, on työnohjaus, josta ei ymmärretä sitä, mikä sen sanan lopullinen merkitys missäkin on. Tässä on pari asiaa, joita varmaan jossakin muodossa joudutaan tarkentamaan myöhemmin.

Leena  Rauhala  /kd:

Arvoisa puhemies! Kiinnitin huomiota siihen, kuten nyt ed. Huovinen ja ed. Kuoppa ja toisaalta ed. Tulonenkin, että nythän on kysymys työterveyslaista ja työsuojelulaista. Nyt kuitenkin jo olemme laajentamassa sitä kaikkeen työyhteisössä olevaan, miten työtä johdetaan, työn toimintatapoihin ja koko työosaamiseen. Silloin kysymykseni on, millä kaikilla muilla keinoilla niihin voidaan puuttua. Totta kai tämä laki ei ole irrallaan niistä, mutta näen, että kysymykset kiusaamisesta ja esimerkiksi juuri kehittämiskeskustelut ovat työosaamista vahvistavia asioita. Toivoisi tietysti, että ne ovat yhdessä. Siinä terveys vahvistuu, mutta tässä on nyt painopisteet muualla. Toivoisin todella, että tämä valiokunnan lausumaehdotus on se, joka kantaa tätä eteenpäin. Kysymys asiantuntijuudessa on eksperteistä, joilla on huippuosaamista sillä alueella. Mutta onko nyt ehkä niin, kuten täällä tuli esille, että on tämä ydinryhmä, työterveyshoitajat ja työterveyslääkärit, ja heillä on osallistuminen koulutukseen? Onko tässä haluttu jotenkin, tämä tuli nyt vaan kysymyksenä minulle, että sitten nämä asiantuntijat eivät pääse määräaikaiskoulutukseen?

Eero  Akaan-Penttilä  /kok:

Arvoisa puhemies! Puhun oikeastaan yhdestä asiasta, josta täällä salissa on vähän heitelty asioita esille. Se on työkyvyttömyys-käsite ja toinen yleensä terveyden säilyttäminen, jotka ovat tietysti tässä molemmat laissa taustalla ja erittäin tärkeitä. Minä olen aistinut tämän keskustelun niin, että työelämä olisi niin sanotusti ainoa syy näihin molempiin. Minä vierastan sellaista yksipuolista ajattelua. Totta kai sille on omat poliittiset lähtökohtansa, että näin sanotaan. Ei voi sanoa päinvastoinkaan, vaan se on koko tämän elämän summa, jos ihminen johonkin sairastuu ja tulee jostain asiasta työkyvyttömäksi. Perintötekijöillä on erittäin suuri merkitys sille, sen tietää varmasti joka ikinen tässä salissa, minkälainen loppuelämä tulee, mihin sairastuu ja mihin ei. Viimeiset kansanterveydelliset selvitykset ovat itse asiassa, sanoisin, lopulta tuoneet selkeän tilastollisen tiedon tästä. Se on pääjohtaja Jussi Huttusen suullakin sanottu jo puolitoista vuotta sitten. Sattumalla on erittäin suuri merkitys sille, mihin meistä joku saattaa sairastua tai ei sairastu. Työelämässä tulevat sitten selkeät altisteet kuvaan, se on ihan selvä. Siellä on erinäinen määrä fyysisiä, kemiallisia, myös biologisia ja säteilyyn liittyviä asioita, joiden kautta voi saada itseensä selkeää sairautta.

Tähän entiteettiinhän nimenomaan tämä lainsäädäntö nyt erityisesti kohdentuu. Ensimmäisissä pykälissä on ihan tarkkaan sanottu se sama, mikä oli edellisessäkin laissa, että ensin pitää katsoa, minkälaisia asioita työpaikalla on, tehdä työpaikkakartoitukset, sen jälkeen ne on työntekijöille informoitava, ne on informoitava työnantajalle ja sen jälkeen täytyy tehdä määräaikaistarkastuksia, jotta kaikki tämä todetaan. Täältä tulee sellainen kova fakta, joka on sellaista, että se kehdataan työntekijöille kertoa ihan selkeänä totuutena, mutta siitä, että tähän typistettäisiin kaikki, mihin ihmiset sairastuvat, minä rohkenen olla ihan selvästi eri mieltä.

On paljon muita tekijöitä, ja siviilielämä on yksi osa tätä. Kahdeksan tuntia yleensä tehdään työpäivässä työtä, ja jos ihminen elää nyky-yhteiskunnassa, me miehetkin kohta elämme melkein 80-vuotiaiksi, koko tästä 80 vuodesta 10 prosenttia on itse asiassa työaikaa, jos kaikki tunnit lasketaan, siis noin 7—8 vuotta, ja kaikki muu aika on jotain muuta, lapsuus, nuoruus, opiskelu, viikonloput, lomat, yöt. Tällä lailla kahdeksan tunnin osuus ei ole niin musertava, että siihen voi ottaa kaiken, jonka varassa ollaan tai ei olla.

Vastakohta, arvoisa puhemies, tälle kaikelle — mikä oli itse asiassa syy, minkä takia tulin korokkeelle — on se, että sanotaan, että terveyden säilyttäminen on tärkeää. Joku edustajista sanoi aivan oikein, että se kai on joka ikiselle ihmiselle tärkeä asia, niin kuin sen pitäisikin olla. Rohkenen väittää, että Suomen kansasta joka ikinen tietää aika monta terveyden säilyttämisen kannalta tärkeää seikkaa. On ihan eri asia, onko voimaa, halua, kykyä tai mahdollisuutta toteuttaa niitä. Nehän ovat nämä kaikki tutut: ylipaino, alkoholin käyttö, tupakointi, liikunta, normaali yöuni, muut elämäntavat ja kaikki perheen ja suvun sisäiset asiat. (Ed. Aittoniemen välihuuto)

Tästä tulee se viuhka, jonka varassa me, arvoisa puhemies, elämme täällä. — Myös ed. Aittoniemi tietää taatusti nämä kaikki asiat, vai oliko niistä joku ehkä uusi? Tuskin oli uusia. — Ne täytyy ottaa huomioon, kun sanomme esimerkiksi tässä salissa, että tulemme työkyvyttömiksi siitä tai tästä syystä. Se on erittäin monimutkainen entiteetti, mistä puhumme. Terveyden säilyttäminen sitä aktiivisesti haluaville on hämmästyttävän paljon edelleen tässä maailmassa heidän omissa käsissään. Työelämähän on sinänsä tullut paljon terveellisemmäksi ja turvallisemmaksi siitä, mitä se oli 20—30 vuotta sitten.

Pentti  Tiusanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Akaan-Penttilä käytti yleisen terveyspoliittisen puheenvuoron. Samalla hän epäsuorasti viittasi ed. Kuopan puheenvuoroon.

Ed. Kuoppa totesi, että runsaat 20 000 ihmistä vuodessa joutuu työkyvyttömyyseläkkeelle. Tietysti siinä syynä on työajan ulkopuolella tapahtuvia asioita luonnollisesti mutta myöskin sellaisia kysymyksiä, jotka liittyvät työn tekemiseen, yksitoikkoisuuteen, psyykkisiin paineisiin, toistuviin liikkeisiin ja yksinomaan liian voimakkaaseen fyysiseen rasitukseen. Ajatellaan vaikka betoniraudoittajia. Jos tutkitaan heidän selkärankansa, voimme varmaan todeta, että sieltä löytyy hyvin paljon sellaisia asioita, joita keskimäärin ei ole väestöllä.

Yleiskeskustelu päättyy.