12) Hallituksen esitys laeiksi sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta
         ja sosiaalihuoltolain 52 §:n kumoamisesta
      
       
         					
      
      
         
         Marjatta Vehkaoja /sd:
            		
         
         
         Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen esitys koskee sosiaalialan osaamiskeskustoiminnan
            vakinaistamista, näin voidaan sanoa. Toiminta on lähtenyt
            vapaaehtoiselta pohjalta liikkeelle jo jonkin aikaa sitten, ja voidaan
            sanoa, että innostus on melkoisen suuri.
         
         
         Huolimatta tästä taustasta valiokunnan käsittelyn
            aikana, ehkä sen loppuvaiheessa vielä, jaksettiin
            miettiä sitä, onko esitys ylipäätään
            tarpeellinen. Tässä on rahallisesti kysymys 18
            miljoonasta Suomen markasta tai 3 miljoonasta eurosta, ei siis mikään
            tässä vaiheessa rahallisesti suuri kokonaisuus,
            mutta kuitenkin kun se halutaan sitoa lainsäädäntöön,
            se on tietysti toimintaa paremmin turvaava kuin jos täytyisi
            erilaisin menetelmin koettaa rahoitusta muutoin järjestää.
         
         
         Ehkä kaikkein eniten keskustelua herättänyt yksityisseikka
            olikin tämä, mistä rahat otetaan. Hallitus
            on päätynyt sellaiseen kuviointiin, että sosiaaliosaamiskeskusten
            rahoitus hoidetaan kunnille jo päätetyistä sosiaali-
            ja terveydenhuollon kuntakohtaisista valtionosuuksista ikään
            kuin korvamerkiten ne. Tämä tullaan tekemään
            riippumatta siitä, osallistuvatko kunnat todellisuudessa
            toimintaan, koska osallistuminen jää kunnan vapaaehtoiseen
            harkintaan. Tietysti tämä asetelma on vähän
            kummallinen, että rahoitus otetaan tällaisesta
            kaikille kuuluvasta valtionosuudesta, vaikka itse tähän
            toimintaan osallistuminen on vapaaehtoista.
         
         
         Osaamiskeskusverkoston taustana ovat sosiaalipuolella verkostoituneet
            erikoispalvelut, eli yhteistyötä eri kuntien kesken
            on ollut olemassa jo ennen kuin tätä toimintaa
            ryhdyttiin kutsumaan osaamiskeskukseksi. Taustalla on myöskin
            opetussosiaalikeskusverkosto, joka nyt on hallituksen esityksen
            mukaisesti tarkoitus liittää sosiaaliosaamiskeskusideaan.
            Erityisosaamisen organisoinnissa on ollut tämmöinen
            etsikkoaika tässä maassa meneillään
            jo usean vuoden ajan, ja nyt, niin kuin aikaisemmin totesin, on
            tarkoitus tämä toiminta vakinaistaa. Laki on siinä aina hyvä ase,
            kun vakinaistetaan toimintoja.
         
         
         Tästä on tarkoitus tehdä siis alueellisesti
            kattava. Näin ollen hallituksen esityksen 1 §:ssä lähdetään
            siitä, että sosiaaliosaamiskeskuksia on maakunnallisen
            yhteistoiminnan mukaisesti niin, että ne noudattavat maakunnallisten
            liittojen rajoja, näin muistan. Sen lisäksi on
            olemassa ruotsinkielinen osaamiskeskus. Hallituksen esityksen pohjalta
            sanottiin, että kaksikieliset ja ruotsinkieliset kunnat
            kuuluvat lisäksi ruotsinkielisen osaamiskeskuksen toimialueeseen.
            Tämä kysymys puhutti, koska ruotsinkielisen osaamiskeskuksen
            toimialueena on koko maa. Kuitenkin valtionosuuden tarkemmat määräytymisperusteet
            ovat erilaiset niin, että ruotsinkielisessä osaamiskeskuksessa
            katsotaan ainoastaan ruotsinkielistä väestöä,
            se saa sen perusteella valtionosuutensa, kun taas alueelliset keskukset
            saavat sekä väestön että alueen
            laajuuden perusteella. Tämä johdatti meidät
            muuttamaan hallituksen esityksen 1 §:ää niin,
            että meidän esityksemme on nyt yksimielisesti,
            että ruotsinkielisen väestön tarpeita
            varten on lisäksi ruotsinkielinen osaamiskeskus. Tuskinpa
            se paljon asiasisältöä muuttaa.
         
         
         Sitten on sanottava, että on myöskin muutamia
            erityistehtäviä näille sosiaalikeskuksille mahdollisuus
            antaa. Niistä olemassa oleva on jo pohjoismainen sosiaalikeskus
            Nopus, joka on tarkoitus rahoittaa nyt sitten tämän
            lain kautta. Se tulee Pohjanmaan sosiaaliosaamiskeskuksen kautta
            rahoitettavaksi. Näissä erityistehtävissä on
            sitten omat täsmällisemmät valtionosuuden määräytymisperusteensa.
         
         
         Toinen tällä hetkellä tiedossa oleva
            erityistehtävä on Ahvenanmaa. Koska Ahvenanmaata
            ei voinut itsehallintolain johdosta liittää samantapaisena
            kuviona esitykseen kuin valtakuntamme muut alueet, niin sen tarpeita
            voidaan kattaa erityistehtävän kautta ja ohjata
            siihen tätä rahoitusta.
         
         
         Sitten, arvoisa puhemies, me emme suostuneet tässä vaiheessa
            vielä kumoamaan sosiaalihuoltolain 52 §:ää,
            vaan se jätetään nyt vielä voimaan.
            Kysymys on lähinnä opetussosiaalikeskuksien rootelissa
            tällä hetkellä olevasta kysymyksestä ja
            siitä, että näitä harjoituspaikkoja koskevat
            sopimukset sujuvat myöskin tulevaisuudessa saumattomasti
            ilman hankaluuksia. Kun uusi laki tulee voimaan, niin voitaisiin
            sitä asiaa jonkin aikaa seurata ja seuraavassa tilaisuudessa
            sitten, jos siltä näyttää, ollaan
            valmiimpia tuo pykälä tarpeettomana kumoamaan,
            mutta ei siis tässä vaiheessa.
         
         
         Arvoisa puhemies! Minulla ei ole tästä valiokunnan
            osalta muuta huomautettavaa niihin muutoksiin, mitä valiokunta
            teki hallituksen esitykseen. Totean vielä lopuksi, että tähän
            ehdotukseen liittyy vastalause. Varmasti vastalauseen tekijät
            tarkemmin vielä esittelevät sen, mutta se liittyy
            tähän rahoituskuvioon.
         
         
       
      
         
         Marjatta  Stenius-Kaukonen  /vas:
            		
         
         
          Arvoisa puhemies! Tämä on hyvä ja
            tarpeellinen esitys, tämä esitys sosiaalialan
            osaamiskeskustoiminnasta. Miksi se on tarpeellinen? Meillä on
            hyvin paljon osaamiskeskuksia, joissa edistetään
            kovan teknologian soveltamista käytäntöön.
            Tämä esitys tukee pehmeän teknologian
            soveltamista käytäntöön. Teknologian
            sijasta tarvitaan usein myöskin ihmiskäsien ja
            ihmisaivojen toimintaa. Tällä tuetaan myöskin
            tätä ei-teknologista osaamista. On olennaisen
            tärkeää, miten voidaan ihmisistä pitää paremmin
            huolta.
         
         
         Tämä esitys pitää sisällään
            myöskin sen, kuten puheenjohtaja totesi, että me
            emme kumonneet sosiaalihuoltolain 52 §:ää.
            Se oli mielestäni tärkeä päätös
            juuri näiden opetussosiaalikeskusten osalta. Näissä kunnissahan
            on opiskelijoita työssä, ja se vaatii henkilökunnalta
            paljon paneutumista opiskelijoiden ohjaamiseen, ja on perusteltua,
            että tästä tulee oppilaitokselta korvaus. Sen
            pitäisi tietysti tulla sinne kyseiseen yksikköön,
            mutta useat kunnat toimivat niin, että panevat rahan sinne
            kokonaisuutena eivätkä tue niitä, jotka
            opetusta antavat.
         
         
         Tässä esityksessä on huonoa se, että nämä kustannukset
            on vähennetty kuntien valtionosuudesta, mutta tässä yhteydessä emme
            valitettavasti ole kyenneet sitä muuttamaan.
         
         
         
       
      
         
         Juha  Rehula  /kesk:
            		
         
         
          Arvoisa rouva puhemies! Maamme menestys on perustunut muun muassa
            tutkimukseen, osaamisen lisäämiseen ja tietotaidon
            parantumiseen. On välttämätöntä selviytyäksemme
            tulevista vuosista ja vuosikymmenistä ja siitä palvelujen
            kysynnästä, joka meitä sosiaali- ja terveydenhuollon
            osalla on odottamassa, että sosiaalialan osaamiseen panostetaan. Hallituksen
            esitys vastaa osaltaan tähän kysyntään
            ja tarpeeseen. Asiantuntemusta on saatava lisää ja
            tutkimustoimintaa tälläkin saralla kehitettävä.
         
         
         Kuitenkin, niin kuin ed. Stenius-Kaukonenkin puheenvuoronsa
            loppupuolella totesi, rahoitusjärjestely ei ole missään
            tapauksessa paras mahdollinen. Ollaanhan tässä leikkaamassa
            kuntien valtionosuuksia sillä määrällä,
            joka näiden osaamiskeskusten perustamiseen tarvitaan. Tätä menettelyä ei
            voi pitää hyväksyttävänä edes
            siitä näkökulmasta, että tämä on
            osa suurempaa valtion ja kuntien suhteiden ja taloudellisen vastuunjaon
            kehittämistä.
         
         
         Tällä perusteella esitämme vastalauseemme mukaisesti,
            että 6 § saisi vastalauseessa olevan muotoilun,
            mikä tarkoittaa, että kuntien valtionosuuksia
            ei tälläkään perusteella leikattaisi.
         
         
       
      
         
         Leena   Rauhala   /kd:
            		
         
         
          Arvoisa puhemies! Tämä esitys on mielestäni
            erittäin tärkeä, koska kysymys on nimenomaan
            peruspalvelujen kehittämisestä eli sosiaalialan
            palvelujen kehittämisestä peruspalvelujen osalta
            ja nimenomaan semmoisten jo nyt verkostoituneiden, joissa on hyvin
            paljon tietysti erityisosaamista, semmoisten, jotka on jo todettu
            hyvin käytännössä toimiviksi. Niiden
            vahvistamisesta ja vakinaistamisesta on kyse. Tiedän, että monissa
            kunnissa ollaan jo tekemässä näitä suunnitelmia,
            miten edetään.
         
         
         Valiokunta on mielestäni hyvin maininnut mietinnössään,
            että on tärkeää, että kuntien
            omista lähtökohdista nousevia kehittämistarpeita
            tällä vahvistetaan. Näen, että se
            on juuri niin, että toimien pitää olla
            ikään kuin räätälöityjä jokaiseen
            kuntaan ja yhdessä muiden kuntien kanssa.
         
         
         Pidän tärkeänä, että 52 § on
            nyt tässä otettu tällä tavalla,
            niin kuin valiokunta on sen tehnyt, koska kysymys on myös
            rahasta, millä tavalla oppilaitos korvaa sen työn,
            mitä ohjaukseen menee.
         
         
         Samoin tämä, mikä on vastalauseessa,
            minusta on erittäin hyvin perusteltu, niin kuin jo edustajat
            Stenius-Kaukonen ja Rehula toivat esille.
         
         
       
      
         
         Valto Koski /sd:
            		
         
         
          Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti haluan vain todeta vielä,
            että tähän hankkeeseen on ladattu aika
            paljon odotuksia, jotka eivät ole varmasti heti selkiytymässä,
            ja vaaditaan varmasti aika paljon aikaa, ennen kuin tällainen
            osaamiskeskushanke toimii niin kuin sen pitää toimia.
         
         
         Tähän liittyy myöskin suunnitelma
            perustamiskustannusten muuttamisesta kehittämispohjalle,
            ja tavoite on, että tällainen osaamiskeskus voisi
            toimia seudullisen yhteistyön puitteissa näitten
            kehittämishankkeitten edistäjänä.
            Täytyy toivoa, että tällainen seudullinen
            ajattelu tätä kautta näissä kysymyksissä lisääntyy.
         
         
         Kun Kaakkois-Suomen osaamiskeskuksesta käytiin keskusteluja
            ministeriön edustajien kanssa, niin haluttiin myöskin
            painottaa sitä, että sosiaalialan osaamiskeskuksella
            voi olla muutakin annettavaa kuin se perustehtävä.
            Esimerkiksi Kaakkois-Suomen osaamiskeskus voisi lähialueyhteistyössä olla
            erinomaiseksi avuksi. Kun näitä yrityksiä sosiaalialalle
            perustetaan, varmasti kehittämiskeskuksillakin on tässä tehtävää.
         
         
       
      
         
         Pentti Tiusanen /vas:
            		
         
         
         Arvoisa puhemies! Puheenvuoro ihan samasta suunnasta ja samaan suuntaan
            eli Kaakkois-Suomeen siinä mielessä, että sosiaalialan
            osaamiskeskuksen yhteistyö muiden osaamiskeskusten ja nimenomaan
            ammattikorkeakoulujen kanssa ja myöskin kuntien ja kuntien
            toimintaan liittyvän toimintakentän kanssa on
            erittäin tärkeä asia.
         
         
         Kun Kaakkois-Suomessa on vähän heikosti ollut
            tätä osaamista ja erilaisia osaamiskeskuksia on
            suhteellisesti paljon enemmän muualla, niin Elimäen
            sosiaalialan osaamiskeskus tuli meille erittäin suureen
            tarpeeseen. Näin ollen tämä lainsäädännöllinen
            hyvästely positiivisesti on hyvin kannatettava asia.
         
         
       
      
      Yleiskeskustelu päättyy.