Matti Väistö /kesk(esittelypuheenvuoro):
Herra puhemies! Ensimmäisessä käsittelyssä on hallituksen
esitys uudeksi lainsäädännöksi
poliisikoulutuksesta. Tällä esityksellä on
tarkoitus uudistaa ja selkeyttää poliisikoulutusta
koskevia säännöksiä ja keskittää ne
nimenomaan erikseen poliisikoulutusta koskevaan lakiin. Sinällään
sisällöllisiä muutoksia tässä ei
paljoakaan tapahdu. Esitys sopeuttaa ne vaatimukset, joita uusi perustuslakimme
tuo opiskelijavalintojen tai muiden opiskelijoita ja heidän
oikeusturvaansa koskevien kysymysten osalta. Esitys myös
selkeyttää valiokunnan näkemyksen mukaan
nykyistä tilannetta poliisihallinnon ja poliisikoulutuksen
suhteiden ja työnjaon välillä.
Hallintovaliokunta on saanut perustuslakivaliokunnan lausunnon,
kuten eduskunta edellytti. Lausuntoon sisältyy kolme valtiosääntöoikeudellista
huomautusta, jotka hallintovaliokunta on mietinnössään
ottanut huomioon.
Arvoisa puhemies! Poliisioppilaitoksen tehtävien osalta,
joista säädetään lakiehdotuksen
2 §:ssä, hallintovaliokunta sai asiantuntijakuulemisessa
lausunnon, jossa koettiin, että suhde yleiseen ammattikorkeakoulujärjestelmään
jää jollakin tapaa avoimeksi. Valiokunta pohti
tätä kysymystä ja sanamuotoa, ilmaisua
"soveltuvin osin", mikä sisältyy tähän
2 §:ään koskien ammattikorkeakoulujärjestelmän
ja ammattikorkeakoululain huomioon ottamista. Valiokunta totesi,
että nykyinen tilanne ei ole sinällään
tuonut ongelmia käytännössä ja
sääntely noudattaa voimassa olevaa menettelyä.
Valiokunta kiinnitti kuitenkin huomiota siihen, että meillä ollaan
sisäasiainministeriön periaatepäätöksen
mukaisesti siirtämässä Poliisiammattikorkeakoulua
Tampereelle. Tässä yhteydessä Poliisikoulu
ja Poliisiammattikorkeakoulu on tarkoitus yhdistää ja
näin muodostaa poliisialan ammattikorkeakoulu. Valiokunnan
mielestä tässä yhteydessä on
mahdollista tarvittaessa arvioida nykyisen eli nyt säädettävän
lain suhdetta yleiseen ammattikorkeakoululainsäädäntöön.
3 §:n kohdalla on yksi valtiosääntöoikeudellinen
huomautus. Tämän hallintovaliokunta otti mietinnössä huomioon.
Poliisioppilaitosten hallitus nimetään ehdotuksen
mukaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan, ja hallituksen nimittää poliisin
ylijohto.
Herra puhemies! Opiskelijaksi ottaminen lakiehdotuksen 6 §:ssä herätti
keskustelua ja myös valtiosääntöoikeudellisen
huomautuksen. Kysymys liittyy asevelvollisuuslaissa tarkoitetun
varusmiespalvelun suorittamiseen. Perustuslakivaliokunnan mielestä tälle
ei ole hyväksyttäviä, perusoikeusjärjestelmämme
mukaisia perusteita, minkä vuoksi se on syrjintäkiellon
vastainen. Tästä syystä valiokunta päätti
ehdottaa tämän vaatimuksen poistamista.
Kansalaisuuskysymys on keskusteluttanut myös poliisin
osalta. Nythän viime vuosina poliisissa on yleisesti nähty
tarpeelliseksi, että poliisiksi voidaan rekrytoida myös
muun muassa erilaisista kulttuureista maahamme muuttaneita henkilöitä,
ja tämän vuoksi heitä tulee luonnollisesti
saada myös koulutukseen. Näin ollen, vaikka vaatimuksena
onkin pääsääntöisesti
Suomen kansalaisuus, niin erityisistä syistä Poliisikoulu voi
myöntää poikkeuksen tästä vaatimuksesta
ja ottaa näin ollen koulutukseen myös muita kuin Suomen
kansalaisia.
Päihdetestauksen kohdalla on myös kommentoitavaa
tässä mietinnössä. Nythän
meillä on laki yksityisyyden suojasta työelämässä,
joka on varsin uusi lainsäädäntö ja
myös pitää sisällään mahdollisuuden
huumetestaukseen. Tämän lain säädännön
kohdalla päihdetestaus on laaja-alaisempi, ja valiokunta
on pitänyt tätä poliisin tehtävän
huomioon ottaen perusteltuna. Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan
katsonut, että on hyväksyttävät
perusteet myös lainsäädännön
säätämiseen näiltä osin
tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Herra puhemies! Opiskelijoiden osallistuminen poliisitehtäviin
sisältyy lakiehdotuksen 16 §:ään.
Hallintovaliokunta katsoo, että opiskelijan velvollisuudesta
suorittaa ehdotuksessa mainittuja tehtäviä tulee
säätää lain tasolla, kuten perustuslakivaliokunta
on säätämisjärjestyskohdassa
edellyttänytkin. Näin ollen tätä koskeva
muutos on sisältynyt mietintöön. Edelleen opinnäytetöiden
kohdalla on muutos koskien tekijänoikeusasiaa. Hallintovaliokunta
on päättänyt ehdottaa 19 §:n
poistamista, ja sen sijalle on ehdotettu virkapukua koskeva sääntely
otsikolla Virkapuvun käyttö, mikä on
katsottu tarpeelliseksi säätää lain
tasolla.
Herra puhemies! Hallintovaliokunta on ollut ehdotuksessaan yksimielinen
ja pitää esitystä tarpeellisena.
Paula Risikko /kok:
Arvoisa herra puhemies! Tänään käsittelemme
hallintovaliokunnan mietintöä 24/2004
vp. Siellä käsitellään muun muassa
7 §:ää koskien päihdetestausta.
Luen ihan suoraan tästä mietinnöstä:
"Poliisin perustutkintokoulutukseen hakeutuva on 7 §:n
1 momentin perusteella velvollinen osallistumaan päihdetestiin
ennen koulutukseen hyväksymistä. Perustutkintoa
suorittavan on osallistuttava testiin poliisioppilaitoksen määräyksestä,
jos on perusteltua aihetta epäillä, että hän
esiintyy päihtyneenä koulutuksessa tai harjoitteluun
liittyvässä työssä.
Lakiehdotuksessa päihdetestauksella tarkoitetaan huumeiden
käytön testauksen ohella lääkeaineiden
ja alkoholin käytön testausta. Sääntely on
laajempi kuin yksityisyyden suojasta työelämässä annetussa
laissa (759/2004), jossa säädetään
vain huumetestauksesta. Valiokunnan mielestä laajempi sääntely
on perusteltua. Poliisin perustutkintokoulutuksessa koulutetaan
poliisimiehiä. Poliisimiehen työn luonne huomioon
ottaen on perusteltua, että perustutkintokoulutuksen aikana
pyritään mahdollisimman kattavasti puuttumaan
mahdollisiin ongelmatapauksiin ja saamaan henkilöt mahdollisimman
varhaisessa vaiheessa asianmukaiseen hoitoon. Hallituksen esityksen
mukaan päihde- tai huumeriippuvuus voi olla myös
peruste koulutuksesta erottamiselle. Alkoholin käytön
testauksen osalta valiokunta toteaa, että alkoholin vaikutuksen
alaisena esiintymistä epäiltäessä puhalluskokeen
suorittaminen perustuu opiskelijan suostumukseen. Jos opiskelija
kieltäytyy puhalluskokeesta, voidaan hänet ohjata
lakiehdotuksen 7 §:ssä tarkoitettuun päihdetestiin."
Arvoisa herra puhemies! Huumeiden käytön lisääntyessä myös
hoitoalalle pyrkii alalle soveltumattomia henkilöitä.
Niin ikään koulutuksenaikaisesta huumeiden käytöstä on
raportoitu. Terveydenhuollon ammattihenkilöillä on
työssään monia muita ammattihenkilöitä suuremmat mahdollisuudet
lääkkeiden väärinkäyttöön.
Terveydenhuollon ammattihenkilöiden lääkkeiden väärinkäytöstä on
raportoitu monissa eri yhteyksissä. Terveydenhuollon ammattihenkilöt
tulisi voida koulutuksen aikana testata siten, että selvitettäisiin
mahdollinen huumeiden käyttö sekä lääkkeiden
ja alkoholin väärinkäyttö. Terveydenhuollon
koulutukseen hakeutuvien määrä on niin suuri,
ettei ole tarkoituksenmukaista testata kaikkia opiskelijaksi hakeutuvia.
Olen tehnyt tästä asiasta sekä toimenpidealoitteen,
kirjallisen kysymyksen että lakialoitteen. Kirjalliseen
kysymykseen, joka on n:o 381/2004 vp, vastaa toukokuun
31. päivänä ministeri Tuula Haatainen
näin: "Hallitus on syksyllä, joulukuussa 2003,
antanut eduskunnalle esityksen laiksi yksityisyyden suojasta työelämässä ja
eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 162/2003
vp). Lakiin ehdotetaan otettavaksi säännökset
huumausaineiden käyttöä koskevien tietojen
käsittelystä. Hallitus on antanut eduskunnalle
joulukuussa 2003 myös esityksen laiksi poliisikoulutuksesta
sekä laiksi poliisin hallinnosta annetun lain ja poliisilain
7 §:n muuttamisesta. Laissa poliisikoulutuksesta ehdotetaan säädettäväksi
päihdetestauksesta poliisin perustutkintokoulutukseen valinnan
yhteydessä ja perustutkintokoulutuksen aikana. Molemmat
hallituksen esitykset ovat edelleen eduskunnan käsiteltävinä.
Hallitus katsoo, että koulutuksen yhteydessä mahdollisesti
tapahtuvan huumetestauksen jatkovalmisteluun voidaan ryhtyä sen
jälkeen, kun edellä mainittuihin hallituksen esityksiin
sisältyvien huumetestausta koskevien säännösten
sisältö on selvillä."
Nyt ne ovat molemmat selvillä.
Toivoisinkin nyt, että ministeri Haatainen ottaisi
tämän asiakseen ja lähtisi ajamaan semmoista
asiaa, että terveydenhuollon koulutuksessa olisi myöskin
mahdollisuus tehdä huumetestaukset aivan samoilla perusteluilla
kuin näille poliisikoulutuksessa oleville. Vetoankin teihin,
hyvät kollegaedustajat, täällä on
sekä terveydenhuollon henkilöitä että teitä,
jotka voitte katsoa tätä asiaa myöskin
potilaan näkökulmasta. Kun opiskelija on huumeiden
vaikutuksen alaisena, hän ei ole työelämässä siellä harjoittelussa,
hän on sen koulutuksen vastuulla. Minä olen ollut itse
sellaisessa tilanteessa, jossa on jouduttu toimenpiteisiin ja käyty
keskustelua siitä, mitä todella koulutuksen aikana
voidaan tehdä, jos tällainen epäily on.
Valitettavasti niitä toimenpiteitä ei ole mahdollisuus
tehdä, mitä nyt voidaan tehdä poliisikoulutuksessa.
Minä todella toivon, että tämä asia
menee nyt eteenpäin terveydenhuollon koulutuksessa.
Yleiskeskustelu päättyy.