Toimi Kankaanniemi /kd:
Herra puhemies! Eilen täällä täysistunnossa
keskusteltiin toimeentulotuesta, josta tänään äänestetään.
Eräät hallituspuolueiden kansanedustajat antoivat
eilen ymmärtää, että hallitus
on ehkä tähän varallisuusveron poistamiseen
liittyen, jonka valmistelu on varmaan alkamassa, tekemässä myös
köyhyyspaketin. Köyhyyspaketti olisi todella välttämätön
ihan yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden lisäämiseksi
ja sen johdosta, että köyhyys on todella laaja
ongelma tässä maassa. Eilen ilmeni, että yli
400 000 ihmistä on toimeentulotuen piirissä.
Se on lähes 10 prosenttia kansasta. Se on valtavan suuri
määrä, ja voi sanoa, että aika
häpeällinen maailman kilpailukykyisimmälle
maalle.
Herra pääministeri, kysynkin teiltä:
Tekikö hallitus tupoveropäätöksen
yhteydessä ja varallisuusverosta luopumisen yhteydessä mitään
linjauksia tai päätöksiä siitä,
että hallitus aloittaisi valmistelun köyhyyspaketin
aikaansaamiseksi, niin kuin täällä eräät
keskustan edustajat antoivat ymmärtää?
Pääministeri Matti Vanhanen
Arvoisa puhemies! Ymmärtääkseni valtiovarainvaliokunta on
esittämässä tiettyä pontta tähän
liittyen, ja parhaillaan hallituksen talousarvioesitys on eduskunnan
käsittelyssä. Tässä yhteydessä mahdollisesti
tähän liittyvä ponsi tulee, ja hallitus
tietysti sitten sen pohjalta työskentelee. Mutta koko hallituksen
työskentely tähtää Suomen talouden kehittämiseen,
tämän yhteiskunnan hyvinvointipalvelujen ylläpitämiseen,
ihmisten hyvinvoinnin parantamiseen, sellaisen taloudellisen pohjan
muodostamiseen, jonka varassa me pystymme pitämään
kaikista huolta. Tämä on oikeastaan hallituksen
ohjenuora koko toiminnassa. Se on myös ehkä paras
vastaus tähän kysymykseen.
Toimi Kankaanniemi /kd:
Herra puhemies! Eläkeläiset, esimerkiksi kansaneläkkeen
saajat, ovat saamassa 7 euron korotuksen ensi vuonna, ja ministeri
Mönkäre aiemmin ilmoitti, että se on ainoa
kansaneläkkeiden tasokorotus tällä vaalikaudella.
No, nämä samaiset eläkeläiset
saavat ehkä 0,4 prosentin korotuksen eläkkeisiinsä tämän
niin sanotun juopon indeksin takia, ja palkansaajat saavat ensi
vuonna 2,5 prosenttia palkkoihinsa ja sitten veronkevennykset, mitkä hallitus
on luvannut.
Katsotteko todella, että tilanne on sellainen, että vain
eduskunnan ponnen kautta hallitus saattaa lähteä liikkeelle?
Olisiko hallituksella sellaista santerialkiomaista köyhän
asian muistamisen halua ja valmiutta, että se lähtisi
oma-aloitteisesti liikkeelle köyhyyden vähentämiseksi
edes tästä maasta?
Pääministeri Matti Vanhanen
Arvoisa puhemies! Edustaja kysymyksessään
kertoi yhden korotuksen, jonka hallitus on tehnyt, ja sen on eduskunta
hyväksynyt. Kaikkein pienimpien päivärahojen
kohdalla muistaakseni eduskunta on samoin hallituksen nimenomaisesta
esityksestä hyväksynyt yli 90 euron kuukausikorotukset. Hallituksen
ohjelmassa, joka eduskunnassa tunnetaan, on tiettyjä kohtia,
joista on päätöksiä tehty, ja
jos ei ole kaikkia vielä päätetty, ne
päätetään. Mutta näistä on
hallitusohjelman yhteydessä päätökset
tehty ja sen mukaan edetään ja toimitaan. Sen
lisäksi luonnollisesti, kun viittasin tähän
eduskunnassa käsiteltävänä olevaan
ponteen, totta kai hallitus joutuu ottamaan myös eduskunnan
päätökset huomioon, jos niitä täältä on
tulossa, se on aivan luonnollista. Mutta ministeri Mönkäre
jatkaa tästä eläkekysymyksestä.
Sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre
Arvoisa puhemies! Jos ihminen elää pelkällä kansaneläkkeellä,
hän on varmasti silloin erittäin vaikeassa tilanteessa,
jos hänellä ei ole mitään muuta
omaisuutta eikä puolisoa, jonka kanssa nuo talouden kustannukset
jaetaan. Sen takia ei voi sanoa, että pelkästään
jollakin kansaneläkkeen tasokorotuksella kansaneläkkeellä elävien
köyhyys poistetaan, vaan tarvitaan täsmätoimia
niille ihmisille, jotka siellä ovat todella siinä tilanteessa,
että heillä ei muita tuloja ole. Sen takia meillä on
eläkkeensaajien asumistuki, meillä on lääkekorvauskatto,
maksupalvelukattoa juuri nyt selvitellään, ja
toimeentulotuki, jota eläkeläiset liian vähänkin
käyttävät tietämättä, että heillä on
siihen oikeus niissä tilanteissa, joissa kulut ovat suuremmat
kuin tulot. Meidän sosiaaliturvajärjestelmämme
perustuu siihen, että ihmisellä on syyperusteinen
sosiaaliturva. Hänellä on oikeus saada etuja siinä tilanteessa,
että hän tarvitsee näitä etuja.
Outi Ojala /vas:
Arvoisa puhemies! Vietimme juuri itsenäisyyden juhlapäivää,
ja jos ajatellaan niitä, jotka ovat juuri pienituloisia
eläkkeensaajia, he ovat tämän yhteiskunnan
rakentaneet, eivät välttämättä koskaan
ole saaneet täysmääräistä eläkettä.
Mutta nyt hallituksella näyttää olevan
varaa antaa 30 000:lle Suomen rikkaimmista varallisuusverosta
vapautusta mutta noin miljoona eläkeläistä ja
työtöntä ja opiskelijaa tulee jäämään
myöskin ensi vuonna verohelpotusten ulkopuolelle. Arvoisa
pääministeri, olisin nyt kysynyt kuitenkin, kun
te nyt lupailette tai suhtaudutte myötätuntoisesti
tähän köyhyyspakettiin:
Voisitteko nyt edes jotakin luvata niille köyhille,
jotka eivät tiedä ensi vuoden osalta muuta kuin
sen, että hinnat tulevat nousemaan ja rikkaat tulevat hyötymään
verohelpotuksista?
Pääministeri Matti Vanhanen
Arvoisa puhemies! Kerroin jo niitä päätöksiä,
joita on tehty, jotka koskevat myös kaikkein pienituloisimpia. Me
otamme sen ponnen vastaan. Sanoin, että tulemme sen pohjalta
toimimaan. En tiedä vielä sen lopullista sisältöä,
mitä siinä eduskunta edellyttää,
mutta hallitus tietysti työskentelee oman ohjelmansa puitteissa
niiden kehysten osalta, joista olemme yhdessä sopineet
ja päättäneet. Näissä puitteissa
hallitus työskentelee myös jatkossa.
Osmo Soininvaara /vihr:
Arvoisa puhemies! Kun nyt sekä tässä keskustelussa
että aiemmassa eduskuntakeskustelussa on käynyt
ilmi, että on tarkoitus leipoa jonkinlainen köyhyyspaketti
tähän varallisuusveron poiston yhteyteen, kysyisin
ajoituksesta:
Esitelläänkö nämä kaksi
asiaa ehkä eduskunnassa samanaikaisesti, vai onko tarkoitus,
että toinen tulee ensin ja toinen sitten?
Pääministeri Matti Vanhanen
Arvoisa puhemies! Tällaisia eri asioita ei pidä tarpeettomalla
tavalla kytkeä toisiinsa. Päätökset
tehdään erikseen. (Hälinää)
Katsotaan nyt, kun saadaan se ponsi, minkälaisia kytkentöjä siinä on
olemassa, mutta hallitus on omat esityksensä tehnyt ja toimii
ohjelmansa mukaisesti. Koko hallituksen ohjelma on yksi kokonaisuus.
Ben Zyskowicz /kok:
Arvoisa herra puhemies! Viime vaalikaudella keskusta — käyttääkseni
ed. Soinin oivallista ilmaisua — huusi kitarisat punaisina
veronalennuksia vastaan ja tulonsiirtojen puolesta. Nyt tämä hallitus
on tehnyt, ja siitä hallitukselle kiitokset, järkeviä veronalennuksia,
mutta esimerkiksi ministeri Hyssälän lupaamasta
300 euron korotuksesta kansaneläkkeeseen on toteutumassa
vain 7 euroa.
Pakko kysyä, ministeri Hyssälä: Mitä kuuluu taistelullenne
300 euron kansaneläkekorotuksen puolesta?
Pääministerille kysymys: Aikooko hallitus tehdä tällä vaalikaudella
todellisen korotuksen kansaneläkkeeseen, koska tämä 7
euroa lähinnä meni tämän puuttuvan
indeksin korottamiseen?
Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä
Arvoisa puhemies! Olen nyt ainakin neljä tai viisi kertaa
samaan kysymykseen vastannut ja voin vastata siihen edelleenkin:
Olen esittänyt tavoitteeksi pienten eläkkeitten
korottamisen, eläkeläisten ostovoiman nostamisen,
ja silloin luonnollisesti pitää tarkastella sitä kokonaisuutta,
mihin täällä jo viitattiin aiemmin vastauksissa,
elikkä palvelumaksujen, asumistuen ja muitten tukien kokonaisuutta,
jotka eläkeläisillä tähän
toimeentuloon liittyvät. Tämä on tavoitteena edelleenkin
hyvä. Varmasti nyt, kun maksutyöryhmä esimerkiksi
päättää työnsä toukokuun
lopussa ensi vuonna, paljon palveluja käyttävien maksut
ovat yksi osa sitä kokonaisuutta, jota tässä tarkastellaan.
Olavi Ala-Nissilä /kesk:
Arvoisa puhemies! Mitä varallisuusveroon tulee, sen
dynaamiset verotuottovaikutukset ovat minun mielestäni
kyllä suuremmat kuin menetykset, mutta se ei kuulu tähän
asiaan millään tavalla. Ihmettelen tällaista vastakkainasettelua.
Valtiovarainvaliokunnassa on keskusteltu nimenomaan siitä kokonaisuudessaan
ja hallitusryhmien osalta, että hallituksella on tekeillä selvitys,
hallituksella on oma ohjelma, ja tältä pohjalta
on varmasti tarpeen kaikkein vähävaraisimpien
ihmisten elämäntilanteita katsoa ja helpottaa
ja siinä tehdä toimenpide-ehdotuksia. Tästä on
valiokunnassa lähdetty. Mielestäni nyt pitää katsoa
kuitenkin asiallisesti tätä kokonaisuutta eikä täällä asetella
tällä tavalla vastakkain ja vähän
populistisesti nyt olla köyhän asialla. Se ei kuulosta
ollenkaan hyvältä. (Hälinää)
Puhemies:
Kysymystä ei ole esitetty.
Miapetra Kumpula /sd:
Arvoisa puhemies! Kun ensi keväällä sitten
odotamme tätä köyhyysselvitystä ja
siitä toimenpiteitä ja tehtäviä annettavaksi,
myös meidän pureskeltavaksemme, tässä yhteydessä on
keskusteltu, mikä on se kaikkein köyhin ja minne
täytyy se vähävaraisimpien apu kohdistaa.
Haluaisin kysyä hallitukselta:
Miten he käsittävät tämän
väliaikaisen köyhyyden, koska siitä on
paljon keskustelua käyty? Osan mielestä opiskelijat
ovat siinä. En usko, että tämä asumistuen
parannuskaan vielä opiskelijoiden leivästä leveää tekee,
mutta osa on myös sitä mieltä, että lapsiperheitä voitaisiin
käsitellä tai ajatella ohimenevän köyhyyden
kautta. Itse olen sitä mieltä, että on
liian myöhäistä silloin, kun lapsiperhe
on lapset kasvattanut aikuisiksi, siihen puuttua. Näitä käsityksiä peräisin.
Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä
Arvoisa puhemies! Tälle vaalikaudellehan on sovittu
tulonsiirtoja 160 miljoonan euron edestä, ja tästä rahamäärästä valtaosa
on mennyt nimenomaan vähävaraisten hyväksi
sillä tavalla, että pienimmät äitiys-,
isyys- ja vanhempainpäivärahat nousevat yli 90
euroa kuukaudessa, kotihoidon tuki 42 euroa. On tiedot, että näitä nimenomaan
käyttävät valtaosaltaan vähävaraiset.
Sitten on näitä muita tulonsiirtoja lapsiperheitten hyväksi
hyvin paljon: lapsilisien korotus jne. Mutta varmasti on työtä jatkovuosille
vielä vähävaraisimpien väestönosan
taloudellisen aseman parantamisessa. Mutta nyt myöskin
palveluja kehitetään, joita juuri käytetään
paljon, julkisia palveluja, edullisia ja laadukkaita palveluja.
Kyllä nämäkin sitten osaltaan auttavat
tätä väestöryhmää.
Mikko Kuoppa /vas:
Herra puhemies! Palaisin tähän alkuperäiseen
kysymykseen toimeentulotuesta. Toimeentulotuen saajilla on lisäksi
7 prosentin asumiskulujen omavastuu, ja tämä on yksi
sellainen kysymys, joka on merkittävästi heikentänyt
heidän mahdollisuuksiaan tulla toimeen edes siedettävästi.
Aikooko hallitus poistaa nyt tämän 7 prosentin
asumiskulujen omavastuuosuuden toimeentulotukiasiakkailta, jotta
he todella pystyisivät edes vähimmäistoimeentuloon?
Muutoinkin toimeentulotuen määrä on jo
jälkeenjäänyt. Rahastahan se ei voi olla
kiinni, koska hallitus on valmis antamaan muun muassa Aatos Erkolle
noin 1,5 miljoonan euron vuosittaisen verohelpotuksen.
Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä
Arvoisa puhemies! Minä kerroin juuri, minkä verran
tulonsiirtoja on tullut ja mistä on jo päätetty. Tästä toimeentulotuen
asumisomavastuun poistamisesta ei ole sovittu.