Pirkko Mattila /ps(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tässä esitetään
säädettäväksi laki valtion rahoituksesta
evankelisluterilaiselle kirkolle tiettyihin yhteiskunnallisiin tehtäviin, jotka
on säädetty lailla. Eli kysymys on nyt velvoitteesta
järjestää yleinen hautaustoimi, järjestää väestökirjanpitotehtäviä sekä kulttuurihistoriallisesti
arvokkaiden rakennusten ja irtaimiston ylläpitäminen.
Aiemmin kirkon yhteiskunnallisten tehtävien rahoitus
on järjestynyt yhteisöveron tuotolla, ja nyt se
uudistetaan niin, että seurakuntien yhteisövero-oikeus
poistetaan ja tilalle tulee valtion talousarvion määrärahasta
maksettava lakisääteinen valtion rahoitus, joka
myönnetään siis näihin edellä mainittuihin
yhteiskunnallisiin tehtäviin ja niitten hoitamiseen. Nyt
tässä esitetään lähtötasoksi
114 miljoonaa euroa vuonna 2016, ja tämä on sidottu
kuluttajahintaindeksiin. Samalla muutetaan sitten kirkolta perittäviä verotuskustannuksia,
niitä esitetään vähennettäväksi, ja
tämä on valtiontaloudellisilta vaikutuksiltaan neutraali.
Rahoituksen arvioidaan kattavan noin 80 prosenttia todellisista
kustannuksista.
Valiokunta huomauttaa mietinnössään,
että kysymyksessä ei ole valtionapu kirkolle vaan
toiselle autonomiselle toimijalle osoitetut varat lakisääteisten
tehtävien hoitamiseen. Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää vuosittain
tämän rahoituksen, joka maksetaan kirkon keskusrahastolle.
Edelleen valiokunta toteaa, että osaksi lakisääteiset
tehtävät jäävät kirkon
jäsenten kustannettaviksi. Hautaustoimessa kirkko tarjoaa
palveluja samoin maksuperustein myös vainajille, jotka
eivät ole kirkon jäseniä, ja kirkko huolehtii
erityisten tunnustuksettomien hauta-alueitten ylläpidosta.
Valiokunta pitää perusteltuna, että selvitetään
eri mahdollisuuksia tämän epäkohdan korjaamiseksi,
samoiten kuin valiokunta kiinnittää huomiota,
että nyt kun tätä rahoitusperustaa muutetaan,
niin kustannuksien ja kulujen suhdetta rahoitukseen seurataan ja
ryhdytään korjaaviin toimenpiteisiin, mikäli
tapahtuu merkittäviä muutoksia, esimerkiksi kustannuksina,
tai muuta epäsuhtaa.
Tämä hallintovaliokunnan mietintö on
yksimielinen.
Kimmo Kivelä /ps:
Arvoisa puhemies! Kirkon oikeus yhteisöveron tuottoon
on ollut monelle vaikeasti avautuva asia, ja varsinkin ulkomailla
sitä on ihmetelty. Luonnollisesti on selvää,
että kun kirkko hoitaa yhteiskunnallisia tehtäviä,
se tulee kirkolle jollakin tavalla korvata. Tässä valiokunnan
puheenjohtaja viittasi juuri hautausmaiden ylläpitoon.
Ei voi olla oikein, että seurakuntien jäsenet
yksin maksaisivat kaikkien puolesta hautausmaiden ylläpidon.
Nyt ollaan siirtymässä yhteisöverosta
eräänlaiseen valtionapujärjestelmään,
jota se ei ole, mutta joka tapauksessa voidaan sanoa, että kun kirkolliskokous
on tämän ratkaisun tehnyt, niin kirkolliskokous
on miettinyt, luottaako se enemmän markkinavoimiin vai
demokraattiseen, parlamentaariseen päätöksentekojärjestelmään.
Aikaisemminhan jos yhteisövero tuotti hyvin, se merkitsi
seurakuntien kassaan lisäpottia aina siihen asti, kun valtio
leikkasi kirkon osuutta.
Nyt ollaan riippuvaisia tästä valtion korvaamisesta.
Tässä nimenomaan on korostettu sitä,
että tämä on indeksisidonnainen. Me tiedämme
kuitenkin, että monia indeksejä on leikattu tai
niistä on luovuttu. Tässä on myös
korostettu sitä, että kysymys ei ole valtion avusta,
vaan autonomiselle toimijalle osoitetuista varoista lakisääteisten tehtävien
hoitamiseen.
Haluan, herra puhemies, vielä tuoda esiin sen, että käsite
"kirkon yhteiskunnallisten tehtävien hoitaminen" on kuin
veteen piirretty viiva. Onko esimerkiksi seurakuntien tekemä nuorisotyö sitä tai
jokin muu työalue, diakonia? Otetaan esimerkki: nuorisotyöhön
seurakunnat sijoittavat varoja 320 miljoonaa vuositasolla, kun kunnat
sijoittavat 200 miljoonaa. Onko tällainen suhde oikea?
Yleiskeskustelu päättyi.