Täysistunnon pöytäkirja 141/2014 vp

PTK 141/2014 vp

141. TORSTAINA 22. TAMMIKUUTA 2015 kello 16.00

Tarkistettu versio 2.0

Maksuaikalaki pienyrittäjien kannalta

Mika Kari /sd:

Arvoisa herra puhemies! Yritysten välisessä liiketoiminnassa laskun maksuajalla on väliä. Erityisesti sillä on väliä pienyrittäjille ja itsensätyöllistäjille, jotka joutuvat pärjäämään arjessa ja maksamaan palkkoja ilman puskurirahastoja.

Yritysten maksuaikaa koskeva laki on tähän asti sallinut pienyrittäjien kannalta kestämättömän pitkät maksuajat. Nyt kun maksuaikoja koskevaa lainsäädäntöä uudistetaan, on sinne yhä jäämässä porsaanreikiä. Vaikka uudeksi maksuajaksi määritellään 30 päivää, on nykyisen 60 maksupäivän käyttö edelleen mahdollista, mikäli sopijaosapuolet näin päättävät.

Kysyn pääministerin sijaiselta, ministeri Rinteeltä: millä tavalla alihankintaa tekevän pienyrittäjän tai itsensätyöllistäjän arki tällä muutoksella paranee, kun iso firma voi yhä käytännössä painostaa alihankkijansa suostumaan pitkiin maksuaikoihin?

Valtiovarainministeri Antti  Rinne

Edustaja Kari puuttuu erittäin tärkeään kysymykseen pienten yritysten ja keskisuurten yritysten näkökulmasta. Tämä talouden ahdinko, mikä tällä hetkellä vaivaa Eurooppaa ja vaivaa myöskin Suomea, on pitkän aikaa vaivannut, vaikuttaa juuri kuvaamallanne tavalla. Tähän asiaan täytyy löytää ratkaisu, joka mahdollistaa pienten yritysten saatavien nopean toteuttamisen näissäkin olosuhteissa.

Puhemies Eero Heinäluoma:

Onko tästä aiheesta halua esittää jatkokysymyksiä? — Edustaja Tolppanen on pyytänyt puheenvuoron. Olkaa hyvä.

Maria  Tolppanen /ps:

Arvoisa puhemies! Nyt kun, arvoisa valtiovarainministeri, sanoitte, että pienten yritysten pitää saada tätä rahaa nopeammin tililleen, varmasti sen takia, että likviditeetti ei horjuisi. Voisitteko nyt kertoa meille, että mikä on se tapa, miten nämä pienyritykset saavat sen rahan tilille, jos suuryritykset pitävät kuitenkin maksuaikana 60:tä vuorokautta, joka on täysin mahdollista? Onko teillä mahdollisesti tulossa esitys siitä, että pienyritykset voisivat vaikkapa saada siksi aikaa pankista korotonta lainaa, jonka valtio takaa, jotta he pystyisivät pyörittämään yritystään ja hankkimaan uusia tavaroita yrityksiinsä ja pitämään myöskin palkansaajat ja työntekijät yrityksissään, niin että sen takia, että maksuajat näin pitkiä ovat, ei tarvitsisi ihmisiä panna ulos noista pienistä pajoista?

Puhemies Eero Heinäluoma:

Ministeri Ihalainen.

Työministeri Lauri Ihalainen

Arvoisa puhemies! On tietysti totta, että pidemmälle meneviinkin uudistuksiin moni tässä asiassa haluaa mennä. Mutta kyllä minä nyt haluaisin antaa arvoa sille, että yrittäjäjärjestöt ovat puhuneet tästä, että saadaan kuitenkin siitä 60 päivästä siihen 30 päivään. Totta kai sitten voidaan sopien siitä poiketa, mutta minä nyt uskoisin, että aika moni isompikin yritys huomaa, että lainsäädäntö on tältä osin muuttunut, niin että se on askel parempaan suuntaan.

Sitten toinen asia on se, että meillä on paljon sellaisia yksinyrittäjiä, itsensätyöllistäjiä, freelancereita — joista muuten huomenna kerrotaan enempi, kun tämmöinen raportti valmistuu — ja heidän pulmansa on se, että heiltä tosiasiallisesti puuttuu eläke- ja sosiaaliturva monessa mielessä, ja tämä on hirveän vaikea asia ratkaista, koska siellä ei ole sitä palkkatyötä takana, miten me näitten, kasvavan joukon, ihmisten tämmöisen inhimillisen perus-, sosiaali- ja eläketurvan laitamme tässä yhteydessä kuntoon. Sitä asiaahan on valmisteltu, ja sosiaali- ja terveysministeriö on tehnyt siinä paljon hyvää työtä, mutta päätöksenteko on tältäkin osin vielä edessä. Mutta se on hirveän tärkeä asia näiden ihmisten aseman kannalta, ja tämä joukko vain kasvaa.

Lars Erik  Gästgivars /r:

Arvoisa puhemies! Tässä on puhuttu yrittäjien sosiaaliturvasta. Haluan kiittää hallitusta kuitenkin siitä, että tämän hallituksen aikana on, ainakin silloin kun on kysymys työttömyysturvasta, saatu hyviä tuloksia aikaiseksi, ja tämän takia on ihan hyvä ja on hyvä myöskin jatkaa tällä alalla, koska kyllä se niin on, että työttömyyden täytyy olla sama, onko se sitten pienyrittäjä vai palkansaaja, koska he maksavat kuitenkin saman verran työttömyysmaksuja. Siihen on vielä pitkä matka, mutta koko ajan mennään eteenpäin. Kiitos siitä.

Puhemies Eero Heinäluoma:

Tämä ei tainnut sisältää varsinaista kysymystä, joten keskustelu tästä aiheesta tällä kyselytunnilla riittää.