Täysistunnon pöytäkirja 145/2014 vp

PTK 145/2014 vp

145. TORSTAINA 29. TAMMIKUUTA 2015 kello 16.00

Tarkistettu versio 2.0

3) Hallituksen esitys eduskunnalle liikuntalaiksi

 

Raija Vahasalo /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi liikuntalaki. Se korvaisi nykyisen liikuntalain vuodelta 1998.

Liikunnan ja urheilun toimintaympäristö on kehittynyt ja muuttunut, yhteiskunta on muuttunut kaiken kaikkiaan, joten nekin muutokset vaikuttavat tähän liikuntalakiin. Erityisesti liikkumattomuudesta aiheutuvat ongelmat on tässä esityksessä tuotu erinomaisesti esille, ja varsinkin yksilötason yksilökohtaista liikkumista pitää edistää. Lailla ei voi ihmistä pakottaa liikkumaan, mutta me voimme tehdä sellaisia lakeja, jotka edistävät mahdollisuuksia liikkua. Tämä liikuntalaki selkeyttää työnjakoa liikunnan edistämisessä, ja se on tällainen puitelaki. Valiokunta oli erittäin tyytyväinen siihen, että tässä korostuu terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan asema.

Olimme tyytyväisiä kirjauksiin myöskin tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. Valiokuntamme korosti vähemmistöjen ja erityisryhmien, kuten vammaisten, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvien, maahanmuuttajataustaisten ja vähemmistössä olevaan sukupuoleen kuuluvien, yhdenvertaisuuden edistämistä. Esimerkiksi pidimme erinomaisen hienona, että vammaishuippu-urheilu toimii nykyään osana Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikköä ja vammaishuippu-urheilu on selkeästi nyt osa maamme huippu-urheilua.

Liikunnan edistäminen ei ole vain liikuntatoimen asia, vaan se kuuluu kaikkiin hallintokuntiin, on kyse sitten valtionhallinnosta tai kuntien hallinnosta. Se on meidän yhteinen asiamme, ja sen kuuluu olla läpileikkaavana kaikessa meidän toiminnassamme.

Arvoisa puhemies! Kaikkein suurin huoli kuitenkin liittyy siihen, hyväksytäänkö aluejärjestöt edelleenkin valtionapukelpoisiksi. Tämä asia jostain syystä on ollut kentälle hyvin epäselvä. Valiokunta siksi korosti, että tämä ei rajoita kenenkään valtionapukelpoisuutta vaan päinvastoin laajentaa sitä. Tämä muotoilu, mikä tässä laissa on, pitää sisällään kaikki liikuntaa edistävät järjestöt, jotka pystyvät osoittamaan, että niiden tehtävänä on liikunnan edistäminen. Se pitää todentaa joko tehtävissä tai säännöissä ylipäätään, mutta sen pitää olla todennettavissa. Valiokunta jopa yksityiskohtaisissa perusteluissa muistutti, että nämä järjestöt ovat valtionapukelpoisia, jotta kukaan ei nyt enää jäisi epäselvyyden valtaan.

Arvoisa puhemies! Tämä mietintö oli yksimielinen.

Pauli Kiuru /kok:

Arvoisa puhemies! Käsittelemme hallituksen esitystä liikuntalaista, joka korvaa nykyisen liikuntalain vuodelta 98. Lain tavoitteena on edistää eri väestöryhmien mahdollisuuksia liikuntaan. Tarkoituksena on myös parantaa valtion eri hallinnonalojen yhteistyötä. Samoin on tärkeätä kehittää kunnan eri sektoreiden keskinäistä vuorovaikutusta liikunnan ja liikuntamahdollisuuksien parantamiseksi.

Esimerkiksi pyörätiet ovat suomalaisten eniten käyttämiä liikuntaympäristöjä. Toinen esimerkki: ainoastaan 20 prosenttia päiväkotien piha-alueista on lasten liikkumisen kannalta kiitettävässä kunnossa.

Poikkihallinnollinen yhteistyö on pitkälti asenteista kiinni. Sivistysvaliokunnan mietinnössä korostetaan raja-aitojen madaltamista. Esimerkiksi puolustushallinnon liikuntapaikkahankkeet tulisi voida koordinoida joustavasti alueen kunnan hankkeiden kanssa.

Suomessa on yli 33 000 liikuntapaikkaa. Siitä huolimatta liikkumattomuus on yksi merkittävimmistä yhteiskuntapoliittisista ongelmista. Väestön liian vähäisen liikunnan kansantaloudelliset vaikutukset ovat miljardiluokkaa. Pelkästään liikuntapaikkoja rakentamalla ongelma ei ratkea. Asia vaatii laajemman lähestymistavan. On huomioitava kaavoitus, päiväkodit, koulut, vanhainkodit. On myös huomioitava eri lainsäädäntöhankkeet.

Esimerkiksi pari vuotta sitten käsitellyssä vanhuspalvelulain esittelytekstissä ja pykälissä mainitaan omavalvonta 27 eri kertaa mutta kuntoilu 0 kertaa, ulkoilu 2 kertaa ja liikunta 4 kertaa. On vaikeaa nähdä vanhusten hyvinvointia ilman, että heillä olisi mahdollisuutta ulkoiluun ja liikuntaan.

Kuntien tulee edistää liikuntaa poikkihallinnollisesti kaikilla toimialoilla. Kuntien tulee laatia määräajoin hyvinvointikertomus. Kuvaavaa on, että vain noin puolet kunnista on kuvannut kuntalaisten liikunta-aktiivisuutta ja -mahdollisuuksia hyvinvointikertomuksissaan. Hyvinvoinnin edistämisen sijasta niissä keskitytään ehkä liiaksi pahoinvointi-indikaattoreihin.

Valiokuntakäsittelyn aikana nousi laajasti esille huoli liikunnan aluejärjestöjen avustuskelpoisuudesta, ja tähän valiokuntamme puheenjohtaja Vahasalo edellisessä puheessa viittasi, mutta toistetaan vielä tässäkin: Valiokunta on yksimielinen, että aluejärjestöjen rooli on tärkeä. Liikunnan aluejärjestöt ovat myös jatkossa avustuskelpoisia.

Ritva Elomaa /ps:

Arvoisa puhemies! Liikunta on keskeinen osa hyvinvoinnin kokonaisuutta. Liikunnan hyödyistä niin keholle kuin mielellekin on tänä päivänä yllin kyllin tieteellistä näyttöä. Hyvinvointiyhteiskunnassa kansalaisilla tulisi olla mahdollisimman hyvät ja tasavertaiset mahdollisuudet harrastaa liikuntaa. Mielestäni tämän tulee olla ydinajatus liikuntalakia laadittaessa. Liikuntalain merkitystä tulisi tulevaisuudessa harkita vaikuttavuuden kautta uudelleen ja pohtia, riittääkö nykyisenlainen puitelaki edistämään parhaalla mahdollisella tavalla suomalaisten liikkumista.

Hallituksen esitys liikuntalaiksi sisältää hyviä elementtejä, kuten poikkihallinnollisen yhteistyön merkityksen liikunnan edistämiseksi ja terveyttä sekä hyvinvointia edistävän liikunnan merkityksen korostamisen. Lain tavoitteet ovat kohdillaan, mutta lain käytännön soveltaminen ei tule valitettavasti tarjoamaan mullistavia lääkkeitä suomalaisten fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi.

Olennaista lain vaikuttavuuden kannalta on se, ettei kuntien tehtäviä lisätä. Kuntien vastuun määrittäminen ei näin ollen johda sen suurempaan liikuntapalveluiden ehostamisbuumiin maassamme. Lisäksi on tiedostettava se tosiasia, että vallitsevassa taloustilanteessa kuntien mahdollisuudet panostaa kuntalaisten liikunnan edistämiseen ovat kovin rajalliset.

Liikuntajärjestöjen valtionavustuksia koskevat muutokset ovat positiivinen asia. Valtionapukelpoisuuden laajentaminen tulee mahdollistamaan liikunnan edistämisen entistä monipuolisemmin, ja uskon tämän olevan hyvä asia lain tavoitteiden toteutumisen kannalta. On myös hyvä, ettei valtakunnallisia tai alueellisia liikuntajärjestöjä ole unohdettu valtionavustuksia koske-vien muutosten osalta.

Kohtuuhintaiset ja kaikille suunnatut liikuntapalvelut ovat keskiössä, kun ajatellaan liikuntapalveluja tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusnäkökulmista. Sivistysvaliokunta sekä työelämä- ja tasa-arvovaliokunta kiinnittivät tähän asiaan erityistä huomiota. Vaikka kyseiset seikat huomioidaan esityksessä, ei käytännön elämässä tapahdu tämänkään asian osalta olennaista muutosta parempaan. Kun tarkastellaan liikuntapalvelujen ja harrastamisen hinnan kehitystä, voidaan todeta, ettei se ihan putkeen ole mennyt 2000-luvullakaan. Tästä johtuen tarvittaisiin tomeria toimia liikunnan hinnan trendin muuttamiseksi.

Toivon tulevan hallituksen ottavan huomioon liikuntalain sekä valiokuntien lausunnot, kun liikuntaan liittyviä kirjauksia pohditaan. Huippu-urheilunkin näkökulmasta olisi hyvä saada lahjakkuudet eri lajien pariin mahdollisimman tehokkaasti. On sääli, jos huipputalentti menee niin sanotusti ohi suun suomalaiselta urheilumaailmalta järjettömiksi nousseiden harrastemaksujen seurauksena. Urheilussa ei meinaan pelkällä rahalla pitkälle pötkitä.

Tämä lakiesitys luo pohjaa tulevaisuuden valtionhallinnolle edistää kansalaisten fyysistä aktiivisuutta ja kehittää vaikuttavampaa liikuntahallintoa ja lainsäädäntöä Suomeen. Ihminen on tehty liikkumaan. Nykyajan arkielämä ei valitettavasti tarjoa riittävää määrää liikuntaa, vaan yksilön on huolehdittava liikkumisestaan itse. Valtiovalta ei ketään voi pakottaa liikkeelle, mutta se voi edesauttaa toimillaan aktiivisen liikuntakulttuurin leviämistä. Toivon, että valtio tulee jatkossa panostamaan entistä enemmän resursseja liikuntaan ja ottaa vahvemman roolin suunnannäyttäjänä kunnille, joissa ruohonjuuritason työ tapahtuu.

Arvoisa puhemies! Kun tulin eduskuntaan 2011, yksi monista tavoitteistani oli edistää varsinkin koululiikuntaa ja koululiikunnan tunteja. Mutta nyt, kun nämä vuodet ovat kuluneet, olen huomannut, että tämä ei olekaan niin yksinkertainen asia. Viimeiset Pisa-tulokset kun tulivat, niin huomattiin, että taso oli vähän laskenut. Monet aineet pitää huomioida koulussa tulevaisuudessakin, ja jokainen pitää tietysti omasta aineestaan kiinni eikä halua siihen muutoksia. Mutta kun puhutaan liikunnasta, siinä on kysymys asenteista.

Kuulun parlamentaariseen Tulevaisuuden peruskoulu -työryhmään, jossa yritetään kehittää uusia visioita, parannuksia koulunkäyntiin tulevaisuudessa. Onkin tärkeää, että tulevassa esityksessä liikunta otetaan vakavasti ja sen tärkeä rooli huomioidaan siinä esityksessä.

Merja Mäkisalo-Ropponen /sd:

Arvoisa puhemies! Uutta liikuntalakia on odotettu kauan, ja olen erittäin iloinen, että se on nyt tässä vaiheessa. Kyseessä on puitelaki, jossa korostetaan liikunnan peruspalveluluonnetta sekä terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan asemaa. Toisin sanoen painotukset laissa ovat mielestäni kohdallaan.

Lakiehdotuksessa korostetaan kansalaisten tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia mahdollisuuksia osallistua liikuntaan. Liikunta on ravinnon lisäksi keskeisimpiä osatekijöitä terveyden edistämisessä. Liikunnalla on myös keskeinen rooli työ- ja toimintakykyä uhkaavien ja heikentävien sairauksien ennaltaehkäisyssä ja hoidossa. Lisäksi liikunnalla ja fyysisen aktiivisuuden ylläpitämisellä on merkittävä psyykkistä toimintakykyä ja aivoterveyttä ylläpitävä ja parantava ulottuvuus.

Toisaalta liikkumattomuus on yksi keskeisiä terveyspoliittisia ongelmia maassamme. Vaikka suomalaisten terveys on kehittynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana myönteiseen suuntaan, niin sosioekonomiset terveyserot ovat edelleen suuret ja liikunnan harrastamisessa nämä erot ovat jopa suurentuneet. Erityisesti tämä näkyy lasten ja nuorten liikuntaharrastusten eroissa. Erityisesti pienituloisten perheiden lapsilla voi olla vaikeuksia osallistua ohjattuun harrasteliikuntaan, koska siihen liittyy usein erilaisia maksuja sekä kalliita välineitä. On valitettavaa, jos jo lapsuudessa eriarvoistutaan liikunnan harrastamisessa, ja jottei näin kävisi, julkishallinnon vastuulla on oltava tarjota sellaisia liikuntapalveluja, joihin myös pienituloisten perheiden lapsilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua.

Tällä hetkellä myöskään ikäihmisten kohdalla yhdenvertaiset oikeudet liikkumiseen tai edes ulkoiluun eivät toteudu. Meillä on paljon ikäihmisiä, joiden toimintakyky on heikentynyt siksi, etteivät he pääse omasta kodistaan tai yhteisökodista liikkumaan tai ulkoilemaan. Tämä on epäinhimillistä mutta myös kansantaloudellisesti järjetöntä, sillä tutkimukset selkeästi osoittavat, että sillä hetkellä, kun ikäihmisen ulkona liikkuminen loppuu, otetaan pitkä askel kohti pysyvää laitoshoitoa.

Kunnan on tärkeää turvata liikuntamahdollisuudet lasten ja vanhusten lisäksi myös muille sellaisille ryhmille, joita yritysten ja järjestöjen liikuntapalvelut eivät syystä tai toisesta tavoita. Esimerkiksi vammaiset henkilöt tarvitsevat yhteisten liikuntapalvelujen lisäksi erityisesti heille suunnattuja ja soveltuvia liikuntamahdollisuuksia.

Vapaa-ajan liikkumisen lisäksi myös työssä liikkumista ja työmatkaliikuntaa on mahdollistettava entistä enemmän. Työntekijöiden liikunta-aktiivisuuden on todistettu olevan yhteydessä vähentyneisiin sairauspoissaoloihin ja terveydenhuoltokuluihin, lisääntyneeseen tehokkuuteen ja pidempiin työuriin. Lakiesityksessä onkin huomioitu hyvin omatoimisten liikuntapaikkojen, kuten ulkoilureittien ja kevyen liikenteen väylien, tärkeä merkitys kaikkien kansalaisten liikuntamahdollisuuksien perustekijänä. Näiden liikkumismahdollisuuksien parantaminen on riippuvaista kunnan kaavoituksesta ja muusta yhdyskuntasuunnittelusta. Työmatkaliikunnan houkuttelevuuden lisäämiseksi tulee kevyen liikenteen väylien käytettävyyteen ja turvallisuuteen kiinnittää erityistä huomiota.

Onneksi suurin osa työnantajista tukee tai järjestää tällä hetkellä työpaikkaliikuntaa, mutta tässäkin asiassa näkyy eriarvoisuus. Vähäisintä liikunnan tuki on rakentamisen toimialalla. Myös modernin työn piirteet, kuten matkatyö, vuorotyö, epäsäännölliset työajat ja työkuormituksen syklisyys, vaikuttavat eri tavoin mahdollisuuksiin hyödyntää liikuntapalveluja.

Arvoisa puhemies! Poikkihallinnollisuus ja yhteistyö järjestöjen kanssa ovat keskeisiä tekijöitä lain tavoitteiden toteutumisessa kunnassa. Tärkeä työkalu kunnille on myös terveydenhuoltolain edellyttämä hyvinvointikertomus, jossa valtuustokausittain raportoidaan kunnan hyvinvoinnista ja toteutuneista toimenpiteistä. Tällä hetkellä vain puolet kunnista on kuvannut kuntalaisten liikunta-aktiivisuutta tässä hyvinvointikertomuksessa.

Vaikka tässä laissa ei anneta uusia velvoitteita kunnalle, niin toivottavasti kunnat lähtevät nyt tekemään lakiesityksen mukaisia toimenpiteitä. Pitkällä tähtäimellä kysymys on nimittäin kansalaisten hyvinvoinnista sekä sosiaali- ja terveydenhuoltomenojen hillinnästä.

Lopuksi, arvoisa puhemies, kiitän erityisesti siitä, että nyt liikunnan aluejärjestöjen valtionapukelpoisuus selkeytyy ja alueilla asiasta ollut suuri huoli ratkesi myönteisesti.

Tuula Peltonen /sd:

Arvoisa puhemies! Tässä uudessa liikuntalakiesityksessä uudistetaan valtion vastuuta liikuntapolitiikasta ja kunnan vastuuta ja yhteistyötä liikunnasta, alueellisen liikuntatoiminnan tehtäviä, valtion liikuntaneuvoston tehtäviä sekä liikuntaa edistävien järjestöjen valtionapukelpoisuutta ja myös valtionavustusten myöntämistä koskevia säädöksiä. Samalla muita säännöksiä tietenkin saatetaan ajan tasalle. Uudistettavan lain keskeinen tavoite on edistää eri väestöryhmien mahdollisuuksia liikkua ja harrastaa liikuntaa, väestön hyvinvointia ja terveyttä sekä fyysistä toimintakykyä, lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä, liikunnan kansalais- ja seuratoimintaa sekä huippu-urheilua samoin kuin liikunnan ja huippu-urheilun rehellisyyttä ja eettisiä periaatteita sekä eriarvoisuuden vähentämistä liikunnassa.

Sivistysvaliokunta on korostanut omassa lausunnossaan, että ehdotettu liikuntalaki tavoitteineen tuo julkiselle vallalle keskeisen tahtotilan ja periaatteet edistää ja tukea liikuntaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Valtiolla ja kunnilla on pääasiallinen vastuu huolehtia kaikkien väestö- ja ikäryhmien mahdollisuudesta liikuntaan. Julkiset liikuntapalvelut ovatkin keskeisin tekijä liikunnan tasa-arvoisen ja yhdenvertaisen toteutumisen näkökulmasta, ja lakiuudistuksen toivotaan omalta osaltaan vahvistavan eri väestö- ja ikäryhmien mahdollisuuksia liikuntaan.

Arvoisa puhemies! Yksilökohtainen liikkumattomuus on todellinen ongelma meilläkin Suomessa, ja siihen on yksittäisen lain tietenkin hyvin vaikea puuttua. Tässä meillä riittää edelleen työtä. Kysymys on varmasti hyvin pitkälle asenne- ja myös esimerkkikysymys. Näen itse, että työpaikkojen ja koulupaikkojen tulisi tukea ja kannustaa liikkumaan, vaikka sitten kesken koulu- tai työpäivän, mikä olisi ainakin kouluissa hyvinkin suotavaa. Osassa työpaikoista on käynnissä erilaisia kilometrikisoja, ja osa antaa käyttää tunnin työajasta viikossa liikuntaan. Tämä ja yhteisöllisyyden voima ovat varmasti niitä, millä voitaisiin saada suomalaiset liikkumaan entistä enemmän. Liikunta jos mikä on terveyttä edistävää toimintaa ja tulee aina tietenkin sairaanhoitoa edullisemmaksi.

Arvoisa puhemies! Sivistysvaliokunta kuuli laajasti asiantuntijoita, ja muun muassa vammaisliikkujien tarpeita kuultiin. Itse toivoin valiokuntakeskustelussa juuri erityisryhmien korostamista liikuntapalvelujen saatavuudessa. Valiokunta kirjasi mietintöönsä erityisryhmät ja yhdenvertaisuuden edistämisen. Meillä on hyvin paljon erilaisia erityisryhmiä, ja heidän huomioimisensa on tietenkin tässä laissa oltava mukana. On myös hienoa, että vammaishuippu-urheilu on saavuttanut oman osansa Olympiakomitean huippu-urheiluyksikössä.

Arvoisa puhemies! Alueilta on tullut, kuten täällä on todettu, hyvin paljon yhteydenottoja ja huolta siitä, miten jatkossa järjestöt voivat saada avustusta. Lakiehdotuksen tarkoitus, kuten täällä on todettukin, on nimenomaan laajentaa valtionavustusten saamisen edellytyksiä, eikä lakiehdotus rajoita esimerkiksi alueellisten liikuntajärjestöjen mahdollisuutta avustuksen saamiseen. Aluehallintovirastot vastaavat liikunnan aluehallintotehtävistä. Myös tärkeää on, että valtio on tarpeen mukaan yhteistyössä kuntien, kansalaisjärjestöjen ja muiden liikunta-alan toimijoiden kanssa. 7 §:ssä on myös säädetty alueellisesta liikuntaneuvostosta, jonka asettaa maakunnan liitto, ja tämäkin on tietysti ihan hyvää paikallisdemokratiaa.

Sinuhe Wallinheimo /kok:

Arvoisa herra puhemies! Niin kuin sivistysvaliokunnan mietinnössä todetaan, liikuntalain keskeisenä tavoitteena on edistää eri väestöryhmien mahdollisuuksia liikkua, harrastaa liikuntaa, väestön hyvinvointia ja terveyttä sekä fyysistä toimintakykyä, lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä, liikunnan kansalais- ja seuratoimintaa sekä huippu-urheilua samoin kuin liikunnan ja huippu-urheilun rehellisyyttä ja eettisiä periaatteita sekä eriarvoisuuden vähentämistä liikunnassa.

Arvoisa puhemies! Kannatettavia toimia. Ainoa ongelma laissa on, kuten valiokunta toteaa: "Puitelain säätäminen ei kuitenkaan vielä tuo käytännön ratkaisua liikuntakulttuurin ja järjestäytyneen liikunnan merkittäville ajankohtaiskysymyksille eikä myöskään tuo muutosta kansalaisten terveyden kannalta huolestuttavimpaan ongelmaan, eli yksilökohtaiseen liikkumattomuuteen."

Aion ottaa tästä, arvoisa puhemies, vain yhden esimerkin. Muutama kuukausi sitten saimme vahvistuksen siitä, että suomalainen alle 15-vuotias nuori liikkuu vähiten koko läntisessä maailmassa, siis vähiten koko läntisessä maailmassa. Miten tähän on sitten tultu?

Fakta yksi: Lapset päiväkodissa liikkuvat liian vähän. Juuri pari viikkoa sitten julkaistussa väitöskirjassa tulokset osoittavat, että harva tutkimukseen osallistunut päiväkoti-ikäinen lapsi liikkuu reippaasti kaksi tuntia päivittäin, mikä on varhaiskasvatuksen liikunnan suositusten määrällinen tavoite. Onko esimerkiksi uudessa varhaiskasvatuslaissa otettu tämä haaste vastaan? Vastaus on: ei. Valitettavasti jo yksi viidesosa kouluun tulevista lapsista on ylipainoisia. On selvää, että vastuu lasten liikuttamisesta päiväkoti-iässä vaatii sekä opettajilta että vanhemmilta uudenlaista asennetta liikuntaa kohtaan.

Fakta kaksi: Jopa puolet seuroissakin harrastavista nuorista liikkuu liian vähän terveytensä kannalta. Kysymys kuuluukin: Mitä teemme väärin? Onko koululiikuntaa liian vähän, toimiiko Liikkuva koulu -hanke oikein tai oikeissa paikoissa, pitäisikö meidän kehittää koulupäivää liikunnalliseen suuntaan? Onko harrastuksista tullut liian kilpailuhenkisiä, joissa ei tunneta enää harrastamista? Miksi harrastusten hinnat ovat karanneet lähes kahdelta kolmasosalta suomalaisvanhempien ulottumattomiin?

Arvoisa puhemies! Nämä ovat kysymyksiä, joihin meidän tulee yhteiskuntana vastata todella nopeasti, toivottavasti jo seuraavan hallituskauden aikana, nimittäin pää tulee vetävän käteen nopeasti. Kuinka tämä tuleva sukupolvi tulee jaksamaan pidempää työuraa yhä hektisemmässä maailmassa? Ei mitenkään, eikä tämäkään sinänsä kannatettava laki anna siihen vastausta.

Ari Torniainen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Liikuntapolitiikan pitää olla poikkihallinnollista, ja liikunnan näkökulman on oltava mukana kaikessa päätöksenteossa, sillä liikunta ja urheilu yhdistävät lähes jokaista meitä suomalaista. On hyvä, että liikuntalaissa korostuu terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan asema. Ihmisiä pitääkin kannustaa ja edesauttaa liikkumaan ja samalla hoitamaan terveyttään. Julkiset liikuntapalvelut ovat keskeisin tekijä liikunnan tasa-arvoisen ja yhdenvertaisen toteutumisen kannalta. Valtiolla ja kunnilla on pääasial-linen vastuu huolehtia kaikkien väestö- ja ikäryhmien mahdollisuudesta liikuntaan. Liikunnassa on myös isot liiketoimintamahdollisuudet tulevaisuudessa, ja liikunnan kautta voidaan saada paljon uusia työpaikkojakin syntymään.

Tässäkään yhteydessä ei saa unohtaa vaan pikemminkin korostaa liikunta- ja urheiluseurojen sekä muiden vapaaehtoisjärjestöjen työtä lasten, nuorten ja kaikenikäisten suomalaisten liikunnan ja urheilun hyväksi. Liikunnan parissa toimivia lasten ja nuorten seuroja onkin tuettava purkamalla tarpeettomia talkootyön normeja ja verotusta. Siksi byrokratia ei saa estää seurojen toimintaa ja liikunnan harrastamista tulevaisuudessakaan.

Tämän liikuntalain valmistelun aikana on noussut esille huoli etenkin alueellisten liikuntajärjestöjen avustuskelpoisuudesta ja toimintaedellytyksistä. Tärkeää on, että liikunnan aluejärjestöt ovat edelleen avustuskelpoisia liikuntaa edistäviä järjestöjä siitäkin huolimatta, että avustuskelpoisuuden kriteeristöä ollaan nyt laventamassa. Aluejärjestöt tekevät todella hyvää työtä liikunnan hyväksi, siksi niiden pitää pystyä toimimaan myös jatkossakin.

Timo Heinonen /kok:

Arvostettu puhemies! Niin kuin keskustelussa on esille tullut, vuoden 98 liikuntalaki uudistetaan tällä lailla tälle päivälle ja näihin muuttuneisiin olosuhteisiin. Myös tästä muuttuneesta tilanteesta on tässä keskustelussa käytetty hyviä puheenvuoroja. Muun muassa edustaja Wallinheimo puhui tästä, miten suomalaiset nuoret liikkuvat vähiten verrokkimaihin verrattuna ja niin poispäin.

Tämän lain keskeisenä tavoitteena on siis edistää eri väestöryhmien mahdollisuuksia liikkua ja harrastaa liikuntaa, mutta sen kautta myös väestön hyvinvointia ja terveyttä ja fyysistä toimintakykyä pyritään ylläpitämään sekä lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä tukemaan.

Tässä laissahan käydään läpi myös järjestöt ja liikunnan hallinto, ja olen ollut siihen tyytyväinen, että tätä hallintoa on yksinkertaistettu, vaikka meidän liikunnasta erittäin iso osa tulee juuri sieltä hyvästä urheiluseurakentästä ja toimintakentästä, mutta meillä on myös varsin raskas hallinto, jota on ollut hyvä purkaa ja siirtää niitä voimavaroja ja euroja entistä vahvemmin sinne itse liikuntaan ja urheiluun.

Tässä liikuntalaissa korostuu erittäin vahvasti terveys ja hyvinvointi, ja se on tärkeää. Suomalaisten terveys on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen selvityksen mukaan kehittynyt myönteiseen suuntaan viimeisen 10 vuoden aikana. Tämä selviää Suomalaisten hyvinvointi 2014 -selvityksestä. Mutta samaan aikaan, niin kuin valiokunnan mietinnössä todetaan, sosioekonomisen aseman mukaiset terveyserot ovat kuitenkin edelleen suuria. Fyysinen aktiivisuus ja liikunnan harrastaminen ovat olennaisen tärkeitä terveyden edistämisen ja sairauksien ennaltaehkäisyn kannalta.

Tämä, että meillä on paljon nuoria, jotka eivät liiku, ja se liikunnallinen elämäntapa ei kehity, on yksi sellainen huoli, johon pitää kiinnittää erityistä huomiota. Sen takia esimerkiksi koulujen kerhojen palauttaminen on ollut erittäin hyvä ja onnistunut esimerkki. Meillä on tavoite, että jokaisella peruskoululaisella olisi mahdollisuus yhteen ilmaiseen kerhotuntiin viikossa. Se on yksi tärkeä osa, ja liikuntakerhot ovat täällä olennaisena osana mukana. Myös suora seuratuki on ollut tämäntyyppinen hanke, jossa on haluttu ohjata rahaa niin, että liikunnan ja urheilun maksut eivät tulisi ylitsepääsemättömän suuriksi. Mutta niin kuin hyvin tiedämme, jo monessa urheilussa ne ovat monelle perheelle muodostaneet kynnyksen saada lapsia liikkumaan.

Myös liikuntapaikkojen saavutettavuus tässä laissa ja mietinnössä on nostettu esille. Itse muistan, kun opettajaopintoaikanani opiskelijaystäväni ja nykyinen opettaja, kasvatustieteen maisteri Titta Helenius teki tutkimusta koulupihoista, ja se itse asiassa havahdutti minut siihen, että sinne kannattaisi panostaa: rakentaa koulupihoja tai päiväkodin pihoja niin, että ne kuin varkain, huomaamatta, innostavat lapsia ja nuoria liikkumaan. Eivät meidän 14-, 15-, 16-vuotiaat nuoret jää paikalleen, jos piha on sellainen, että se kannustaa, mutta siellä pitää olla oikeanlaisia paikkoja liikkua.

Arvoisa puhemies! Tässä mietinnössä todetaan, että päävastuun liikunnan julkisesta rahoituksesta kantavat kunnat. Muistan, kun valtion liikuntaneuvoston seminaarissa aikanaan kerrottiin, miten itse asiassa suomalaisessa yhteiskunnassa käytetään tällä hetkellä enemmän rahaa liikalihavuuden aiheuttaman diabeteksen hoitoon kuin liikuntaan. Se on minun mielestäni yksi tällainen aika havahduttava tosiasia meidän yhteiskuntamme tästä tilanteesta.

Arvoisa puhemies! Aivan loppuun, valtion liikuntaneuvoston rakentamisjaoston puheenjohtajana haluan nostaa esille liikuntapaikat. Meillä Suomessa on yli 33 000 liikuntapaikkaa, jotka ovat pääosin kuntien omistamia, ja meillä on luvattoman huonoa huolta pidetty näistä liikuntapaikoista. Sen takia valtion liikuntaneuvosto uudisti linjauksia, ja nyt uusilta liikuntapaikoilta ja liikuntahalleilta, uimahalleilta ja muilta, vaaditaan huoltokirja. Eli pitää seurata sitä, että myös sellaista vuosittaista, pysyvää huoltoa ylläpidetään ja huolehditaan tästä tärkeästä omaisuudesta. Tämä huoltokirja tullaan jatkossa vaatimaan, sillä on ollut erikoisia tilanteita: on haettu valtiolta uutta valtionosuutta liikuntapaikan peruskor-jaukseen, vaikka liikuntapaikka on itse asiassa ollut alle 10 vuotta vanha. Näitä esimerkkejä löytyy.

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti huippu-urheilusta.

Puhemies Eero Heinäluoma:

Aika on tullut täyteen.

Puhuja:

Otan uuden sitten. Tehdään näin.

Risto Kalliorinne /vas:

Arvoisa puhemies! Kahteen asiaan haluan kiinnittää huomiota.

Ihan ensimmäiseksi siihen, että hallintovaliokunta käsitteli lausunnossaan tätä lakia, ja me siellä olimme huolissamme siitä, miten käy kuntapalvelujen, kunnan liikuntapalvelujen, jos niitä tulkitaan, että ne ovat ikään kuin kilpailussa avoimilla markkinoilla, ja tulkitaan niin, että kunnat eivät voisi niitä järjestää nykyiseen tapaan. Esitimme siihen jopa pykälämuutosesitystä, ja olen hieman kummissani siitä, että sivistysvaliokunta ei tätä hallintovaliokunnan yksimielisesti tekemää pykälämuutosesitystä halunnut ottaa huomioon vaan piti hallituksen esityksen ihan siinä muodossa kuin se tänne eduskuntaan tuli. Vaikkakin tämä hallintovaliokunnan esitys oli täysin samansuuntainen, olisin vain varmistanut sitä, että missään tilanteessa ei mentäisi tekemään sellaista väärää johtopäätöstä, että kunta ei voisi näitä liikuntapalveluja nykyiseen tapaan järjestää edulliseen hintaan osana ennalta ehkäisevää työtä, mikä on todella tärkeää. Tähän kiinnitän vain huomiota, että hallintovaliokunnan lausunnossa tähän asiaan puututtiin.

Mutta se syy, miksi puheenvuoron pyysin, liittyy siihen, että olisin toivonut myös, että valiokunnan käsittelyssä olisi hieman enemmän paneuduttu siihen ongelmaan, mikä aiheutuu siitä, että moni nuori ja lapsi tällä hetkellä syrjäytyy harrastuksista sen takia, että harrastusmaksut ovat niin kalliita, että vähävaraiset perheet eivät enää pysy mukana tässä kehityksessä ja joutuvat tinkimään silloin lastensa harrastuskuluista. Näin on muotoutumassa iso joukko ihmisiä, lapsia, nuoria, jotka eivät pysty harrastamaan niitä lajeja, joita haluaisivat.

Harrastuksista syrjäytyminen vahvistaa usein niitä vaikutuksia, jotka liittyvät esimerkiksi vanhempien syrjäytyneisyyteen, koti- tai kouluongelmiin tai putoamiseen koulutuksen ulkopuolelle. Harrastuksista syrjäytyminen merkitsee menetettyä mahdollisuutta harrastaa sitä asiaa tai toimintaa, jonka kokee itselleen kykyjen tai kiinnostavuuden puolesta hyödylliseksi tai muulla tavalla läheiseksi. Samalla yksilö menettää harrastamiseen liittyvän mahdollisuuden vahvistaa itsetuntoaan, omaa identiteettiään ja hyvinvointiaan. Tämä harrastuksista syrjäytyminen merkitsee usein myös jäämistä kehittäviä harrastuksia omaavan kaveripiirin ulkopuolelle.

Lähtökohtaisesti jokaisella lapsella tulisi olla yhtäläiset mahdollisuudet harrastaa, mutta liian usein käy niin, ettei vähävaraisten lapsiperheiden tai yksinhuoltajien lapsilla ole kerta kaikkiaan varaa kustantaa lastensa harrastuksia.

Valtion liikuntaneuvoston julkaisu vuodelta 2014 toteaakin ja on selvittänyt laajasti harrastusmaksujen kehittymistä. Selvityksen perusteella kustannuksen nousu on ollut viimeisten kymmenen vuoden aikana nopeaa ja nykyisin harrastuskulut alkavat olla liian korkeita jo keskituloisille työssä käyville perheillekin. Eli tämän selvityksen mukaan harrastuksista syrjäytyminen uhkaa yhä useampia suomalaisia lapsia ja nuoria.

Tässä mielessä olisi ajatellut, että tässä valiokunta olisi puuttunut tähän asiaan enemmän ja pedannut tätä problematiikkaa esille. En voi olla ottamatta esille myös tekemääni toimenpidealoitetta tältä vuodelta. Tein toimenpidealoitteen, jossa vaadittiin lasten ja nuorten, vähävaraisten lasten ja nuorten harrastussetelin käyttöönoton selvittämistä, jotta oikeasti selvitettäisiin, voisiko tämmöinen harrastusseteli luoda uusia mahdollisuuksia nimenomaan vähävaraisille, pienituloisille lapsille ja nuorille. (Sinuhe Wallinheimo: Hyvä idea!) — Ja edustaja Wallinheimo on tuonut tätä useassa yhteydessä esille. — Tämä esitys, tämä toimenpidealoite keräsi hyvin lyhyessä ajassa erittäin helposti 116 edustajan allekirjoitukset ja on lähetetty valiokuntaan. Mutta onko valiokunta tehnyt tälle asialle jotakin? Ei yhtään mitään. Tämän liikuntalain yhteydessä olisi ollut mahdollisuus tämäkin aloite käsitellä, mutta valiokunta ei halunnut sitä käsitellä. Ymmärtäisin sen, mikäli jotain muuta olisi tehty tälle aloitteelle valiokunnassa, mutta ei ole tehty yhtään mitään. Ja olen siinä mielessä pettynyt siihen, että meillä monella edustajalla on semmoinen usko, että kun kerää yli puolen eduskunnan voiman taakse, niin valiokunnat oikeasti ryhtyvät jollakin tavalla käsittelemään aloitetta. Mutta ainakin tässä tapauksessa näyttää siltä, että halutaan, että se raukeaa sinne valiokuntaan ilman mitään toimenpiteitä. Se on tämän parlamentin vallan aliarviointia ja mitätöimistä.

Puhetta oli ryhtynyt johtamaan ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi.

Pauliina Viitamies /sd:

Arvoisa puhemies! Sivistysvaliokunta käsitteli pitkään ja perusteellisesti tätäkin hallituksen esitystä, ja kuulimme paljon asiantuntijoita. Monet noista huolista, mitä hallintovaliokunnan jäsen Kalliorinne edellisessä puheenvuorossa toi esiin, me kyllä otimme huomioon, liittyen etenkin siihen, mistä me kaikki olimme huolissamme, että kunnilla tulee olla mahdollisuus tarjota kuntalaisilleen edullisempia liikkumispaikkoja kuin on yksityisellä sektorilla. Se kyllä lukee siellä, ja tulemme tarkasti seuraamaan, että sitä myöskin tullaan yhä noudattamaan.

Mitä tulee tähän liikuntaseteliasiaan, olen myös pahoillani, että sivistysvaliokunta ei sitä ole ottanut käsittelyyn. Asiasta on useampaan kertaan vedottu puheenjohtajaan, mutta hän ei ole sitä käsiteltäväksi halunnut ottaa. Meillä on edelleen asioita, jotka ovat keskeneräisiä, ja uskon, että voimme tämänkin asian vielä nostaa keskusteluun, mikäli enemmistö valiokunnasta niin haluaa. Mielestäni aloite oli tärkeä, tarpeellinen, ja asia erittäin kipeästi koskettaa niin montaa suomalaista lasta ja nuorta, aivan kuten Kalliorinne tuossa puhui.

Edustaja Heinonen täällä kertoi hyvän uutisen siitä, että valtion liikuntaneuvosto on tehnyt päätöksen, että kiinteistöjen kuntoa tullaan seuraamaan tarkemmin. Myös tämä on tervetullut uudistus, sillä meillä on laiminlyöty sekä päättäjien näkökulmasta valvonta että myöskin rakennuspuolen toimesta kunnollinen tarkastustoiminta. Isolla rahalla tehdyt liikuntapaikat on sitten päästetty rapistumaan, jolloinka ne ovat paitsi terveydelle vaarallisia myös veronmaksajille kalliita. Tämäkin on erittäin hyvä asia.

Tämä varsinainen liikuntalakiuudistus tarkoittaa sitä, että aikaisempaa paremmin lähdemme ennalta ehkäisevästi huolehtimaan siitä, että kaikki kuntalaiset löytäisivät liikunnan ilon. Siinä mielessä oma kotikaupunkini Mikkeli on hyvä esimerkki. Saimme palkinnon vastikään valtakunnallisessa urheilugaalaillassa, jossa Liikkuva Mikkeli -hanke palkittiin yhtenä hyvistä hankkeista. Ideana siinä oli liikuttaa kuukauden verran koko kaupunkia, ja jokainen kaupunkilainen sen tavalla tai toisella löysi. Elikkä kaikki nämä asiat eivät vaadi lisää rahaa eivätkä vaadi uusia lakeja, mutta tällä lailla mahdollistamme entistä paremmin sen, että kaikki pääsevät liikkumaan.

Vesa-Matti Saarakkala /ps:

Arvoisa herra puhemies! Tässä keskustelussa on noussut esille myös se seikka, että jotkut ovat kokeneet näin, että nämä jotkut kunnalliset liikuntapalvelut kilpailisivat yksityisten palveluiden kanssa, ja toki tuollainen teoreettinen näkemys voidaan esittää, mutta oma kantani on kyllä se, että esimerkiksi kuntosalien osalta kyllä meidän päättäjinä pitää katsella sitä asiaa niin, että saadaan näin sairauspoissaoloja, sairausmenoja vähennettyä ja esimerkiksi ikääntyvien työkykyä ja terveyttä parannettua.

Mutta tällaiset vastakkainasettelut eivät ole aina vain teoreettisia, vaan ne ovat myös kunnissa arkipäivää. Omalta kohdaltani eteen on tullut yksi tilanne, jossa kuntosaliyrittäjä oli itse paikallisen liikuntalautakunnan jäsen ja oli osallistunut sitten päätöksentekoon siinä kohtaa, kun kunnallisen kuntosalin taksoja oli määritelty, eikä ollut ymmärtänyt jäävätä itseänsä ja siellä oli taksoja sitten koroteltu aika roimasti kunnallisella puolella ja asiaan jouduttiin sitten jäljestäpäin puuttumaan ihan kaupunginhallituksen toimesta. Toivoisin, että tämmöisiä tapauksia ei tulisi kauhean paljon eteen ja niihin sitten uskallettaisiin puuttua, koska niin kuin sanottua, niin kyllä ainakin päättäjien näkökulmasta tämän tilanteen pitää olla ihan selvä, että näin niitä terveys-eroja nimenomaan vähennetään, kun lisätään näitä mahdollisuuksia liikkua.

Erilaisia liikuntapaikkoja tarvitaan myös siihen, että tiettyjä taitoja pitää pystyä oppimaan ja opettamaan. Uimataito on keskeinen, ja esimerkiksi uimahallien rakentamisen pitää olla yhä edelleen kuntien listoilla, vaikka se kallista tietenkin onkin. Samoin sitten hiihtoreittien ylläpito on mielestäni kansallinen velvollisuus ja tietenkin ylipäätään näitten pururatojen, jotka ovat sitten tätä ilmaista liikuntaa, jota voi jokainen yksilö harrastaa ja nuoretkin sitten ilmaiseksi periaatteessa. Kun on paljon näitä kalliita harrastuksia, niin pitää olla myös tarjolla paljon näitä mahdollisuuksia, että voi liikkua ilman, että se maksaa.

Mutta sitten ihan näihin käytännön järjestelyihinkin, herra puhemies, pitää kiinnittää huomiota. Jos tehdään vaikkapa komea urheilukenttä, niin sen pitää olla ilta-aikana ja viikonloppuna myös käytössä, niin että siellä eivät saa olla ne suorituspaikat lukittuina. Monesti näkee semmoista, että siellä on ensin hankittu kalliit hyppypatjat ja sitten siellä on suojattu ne erilaisin suojin, että sinne ei pääsekään liikuntaa harrastamaan. Se ei saa mennä siihen pelkkään seuraliikuttamiseen.

Koulupuolella näkisin, että liikunnan arvostelu todistuksessa ei välttämättä ole tätä päivää. Mielestäni se on ehkä ennemminkin omiaan vähentämään sitä innostusta monien kohdalla, koska kyllä se vähän niin on, että ne, jotka seuroissa liikkuvat, harrastavat joka tapauksessa ja ovat innostuneita riippumatta siitä, saavatko he sitä ysiä tai kymppiä sieltä todistukseen, mutta jos sitten joku saa sen kuutosen tai seiskan, niin se ei välttämättä innosta. Minä olisin henkilökohtaisesti ainakin valmis siihen, että se liikuntasuorituksen arvostelu ainakin nyt numeron osalta poistettaisiin todistuksesta.

Meillä pitää olla tarjolla myös pelikenttiä ja salivuoroja ihan tällaiseen vapaaseen toimintaan, niin että siinä ei tarvitse aina tosiaan olla seuran mukana liikuttamassa vaan voi olla myös tällaista kansalaisaktiivisuutta muuten. Niihin pitää panostaa, pitää olla tarjolla yksilöliikuntaa ja sitten joukkuelajeja, ja ainakin, kun on itse niitä molempia nuorempana paljon harrastunut, niin siitä on ollut myös iso etu sitten näin muissakin yhteiskunnan toiminnoissa. Kun on oppinut liikkumaan porukassa ja yksin, siitä on varmasti kaikille kyllä hyötyä.

Yksi asia, minkä haluaisin nostaa, on meidän kansallislajin pesäpallon tilanne. Se on sellainen laji, minkä minä toivoisin yhä edelleen esimerkiksi koululiikunnassa pidettävän siellä jatko-opetussuunnitelmissa ja näin. Vaikka sen harrastajamäärät ovat laskeneet, niin mielestäni sellaisen lajin kohdalla, joka on meidän kansallislaji ja jota ei muualla maailmassa harrasteta, meidän velvollisuus on pitää perinteitä yllä. Se on monipuolinen, aikoinaan Tahko Pihkalan kehittämä laji ja tukee myös erinomaisesti muita urheilumuotoja. Tämän halusin tähän loppuun vielä nostaa. — Kiitos.

Eero Reijonen /kesk:

Herra puhemies! Liikunnalla on aina positiivisia vaikutuksia, ja periaatteessa vähäinenkin liikunta auttaa varmasti terveyden edistämisessä tosi paljon. Eduskunnassakin pitäisi enempi puhua liikunnan merkityksestä, ja ehkä meidän kaikkien pitäisi osallistua hieman enemmän tähän liikkumiseen.

Eilen illalla oli eduskunnan hiihtomestaruuskilpailut Leppävaarassa, ja palautan mieleen, että Yle Areenassa on hyvä esitys, jossa on todettu, oliko se nyt 1930-luvun loppupuolella vai 1940-luvun puolivälin jälkeen, että eduskunnan mestaruuskisoihin osallistui 129 edustajaa. Toki silloinkin teksti oli, että kovan pakkasen vuoksi edustajien määrä jäi 129:ään. Eilen meitä edustajia taisi olla hiihtämässä, olisiko ollut, 8. Mutta tietysti hyvähän täällä on puhua, kun voitto tuli kotiin, se on tietysti tärkeintä. (Timo Heinonen: Onnittelut!)

Mutta tosiasia tietysti tänä päivänä on se, että huolissaan täytyy olla liikunnasta. Ja lähinnä hiihdon näkökulmasta, kun itse Hiihtoliiton johtokunnassa istun, monesti mietitään, että mistä tämä menestys sitten voidaan rakentaa, onko se pelkästään rahasta. Sehän ei lähde rahasta missään tapauksessa pelkästään, vaan kyllä koulut ovat keskeisessä roolissa, jos suomalaista hiihtourheilun kehittämistä mietitään, ja varmaan tämä koskee kaikkia liikuntamuotoja. Toki on muistettava se, että Suomen Hiihtoliitto saa valtionapua 1,3 miljoonaa euroa vuodessa. Norjassa tämä summa on 10 miljoonaa euroa, että ehkä ne norjalaiset pärjäävät sen takia paremmin, koska kerroin on aika paljon suurempi. Ruotsissakin se on 5 miljoonaa euroa.

Harrastukset maksavat. Minusta kuntien rooli on tietysti hyvin keskeinen. Tänä päivänä ehkä elämme yhteiskunnassa, jossa joukkuelajit ovat pop ja niihin nuoriso mielellään menee. Yksilölajit eivät ehkä ole samalla keinoin enää suosittuja kuin aikaisemmin, mutta kyllä minun mielestäni varmaan yksilölajienkin harrastajia riittää. Ja jos mietitään, kun itse olen maalta, miten maaseudulla voidaan harrastaa: Hiihto on varmasti semmoinen, että kun tänä päivänä moottorikelkat on melkein joka talossa ja moottorikelkan perään laitettavia latukoneita on paljon, niin kyllä sinne kylille niitä latuja näyttää vain tulevan melkein joka kylään. Se mahdollistaa eri-ikäisten hiihtoharrastuksen kylillä, mikä on äärettömän tärkeää. Kuntien ei välttämättä tarvitse panna siihen euron euroa. Kylä kerää kolehdin ja tätä kautta sitten hoitaa ne maksut. Eli kyllä kaiken kaikkiaan yhteiskunnassa on liikuntamahdollisuuksia varsin paljon.

Mutta oikeastaan syy, miksi tulin tänne puhumaan, on se, että alueelliset liikuntajärjestöt ovat olleet varsin huolissaan, että mitenkä tämä liikuntalaki nyt kohtelee näitä alueellisia liikuntajärjestöjä, ovatko ne avustuskelpoisia jatkossakin. Minä nyt en ihan varma ole, mutta luotan siihen, mitä sivistysvaliokunnan jäsenet ovat kertoneet. Tässähän ei tavallaan lakiin siirretä näitä tekstejä, ne ovat täällä mietinnössä, mutta kun ne on täällä yksityiskohtaisissa perusteluissa aivan pykälittäin mainittu, niin minä nyt luotan ja uskon siihen, että tämä alueellisten liikuntajärjestöjen huoli on nyt kunnossa, ja siitä totta kai pitää lähteä.

Pitää muistaa kuitenkin, että alueellisilla liikuntajärjestöillä on varsin iso merkitys maakunnissa ja ne tekevät todella hyvää työtä. Sen eteen varmaan kannattaa meidän kaikkien ponnistella, että se jatkuisi samantapaisena. Eli lähdetään nyt siitä, että tämä mietintö, joka on käsittelyssä, korvaa sen, että ei tuohon lakiin varsinaisesti ole muutoksia tehty, mutta asiat ovat kunnossa. Siltä osin kiitän sivistysvaliokuntaa.

Teuvo  Hakkarainen  /ps:

Arvoisa puhemies! Nykyään noita mahdollisuuksia liikkua kyllä on aika paljon, vaikka rahasta varmaan on tässäkin kysymys, mutta kertoisin omasta nuoruudesta semmoisen asian, että meillä ei ollut minkäänlaisia, oikeastaan muuta kuin koulussa, missä oli jalkapalloa ja sellaista. Itse aurattiin jääkiekkokenttä, polkupyörällä mentiin 6 kilometriä luistimet kaulassa ja aurattiin se, ja sitten kotiin. Silloin liikuttiin nuorena, ja oli vähän niin kuin pakko taikka semmoinen, kun sitä porukkaa tavattiin siellä.

Semmoinen tutkimus on tehty, että kutsunnoissa vuonna 59 ja sen jälkeen syntyneiden kunto on alkanut heikentyä roimasti. Minä olen itse syntynyt 60, ja omaan aikaani esimerkiksi armeijassa ei ollut minun mielestäni yhtään ylipainoista. Nyt on kutsunnoissa suuri hylkäysprosentti sen takia, kun ollaan ylipainoisia. Elikkä jokuhan siellä nyt mättää pahasti. Mutta tähän aikaan se vastuu on nyt siirtynyt paljon tuonne koululaitokseen, ja siellä siitä varmaan tulee kustannuskysymys.

Arvoisa puhemies! Me kaikki tiedämme, miten tärkeää tämä liikunta on. Siksi olen huolissani nimenomaan noista lapsista ja nuorista, joilla ei ole varaa harrastaa liikuntaa. Aikuisille kuulee sanottavan, että kävely on ilmaista, mene lenkille, mutta lapsille ja nuorille on vaikea sanoa näin, koska he kaiketi pitävät kävelyä tylsänä. Heille liikunnalla on suuri sosiaalinen merkitys — niin se muuten oli ennenkin. Harrastamisen hinta on kerta kaikkiaan karannut käsistä, ja tämä on tapahtunut suhteellisen lyhyessä ajassa. Asiasta on uutisoitu mediassa usein, lainaan tässä Taloussanomissa viime huhtikuussa julkaistua juttua:

"Monien suosittujen harrastusten hinnat ovat karanneet käsistä — osa niin kalliiksi, että se rajaa merkittävän osan perheistä harrastuksen ulkopuolelle. Eräiden paljon harjoittelua vaativien lasten ja nuorten harrastusten hinta on kymmenessä vuodessa kaksin- tai jopa kolminkertaistunut, opetus- ja kulttuuriministeriön tutkimusraportti kertoo.

Useamman liikuntalajin harrastaminen kilpailumielessä ei onnistu enää 11—14-vuotiailtakaan. Tästä seuraa kaksi ongelmaa. Ensinnäkin seurat käytännössä heittävät suuret määrät vielä lajista kiinnostuneita nuoria pois harrastuksesta ja lajitoiminnasta. Toinen ongelma on eriarvoistuminen: Iso osa lapsiperheistä on viime vuosien aikana tipahtanut seuratoiminnan ulkopuolelle. Erityisen merkittävää on, että kyselyyn vastanneiden kotitalouksien keskimääräiset bruttotulot olivat 87 325 euroa vuodessa.

Hinnannousua selittää harrastusmäärien kasvu. Mikäli suunta jatkuu samanlaisena, yhden 17-vuotiaan kilpaurheilijan vanhemmat voivat varautua maksamaan lajista riippuen noin 3 500—23 000 euroa kaudessa." Ja on suurempiakin lukuja, Sinkku äsken mainitsi, muun muassa taitoluistelussa.

Arvoisa puhemies! Nämä ovat suuria summia. Jos edullisinkin laji nielee 3 500 euroa vuodessa, puhutaan kolmilapsisessa perheessä yli 10 000 eurosta joka vuosi. Tätä menoa lajista toisensa jälkeen uhkaa tulla eliitin etuoikeus. Syrjäseudulla, ja miksei kaupungissakin, pelkästään auton puute voi tyrehdyttää lasten harrastukset. Toivonkin, että pystyisimme estämään nykyistä kehitystä tai edes jarruttamaan sitä, ja vielä mainitsen tässä: suomalainen alle 15-vuotias nuori liikkuu vähiten Länsi-Euroopassa.

Tuomo Puumala /kesk:

Arvoisa puhemies! Tietysti jo moneen kertaan todettu tosiasia on vain siellä arjessa hyvin totta, että liikkumattomuus on miljardiluokan kysymys. Toisaalta yhä useampi liikkuu entistä vähemmän, ja polarisaatio on aika vahvaa, osa taas liikkuu vielä paljon enemmänkin. Onneksi sitäkin joukkoa meillä erittäin paljon on.

Luulen, että tämä ei ole pelkästään lainsäädännön asia, eikä tietysti lailla voida kenenkään liikuntaa määrätä, mutta kyllä kouluilla on valtavan suuri merkitys. Olemme esittäneet ihan vasta, että tunti liikuntaa päivässä olisi ainakin oikeansuuntainen avaus tässä. Tällä hetkellä jo noin 800 koulua on mukana Liikkuva koulu -hankkeessa, jossa pyritään välitunneista, iltapäivistä, liikuntatunneista kokoamaan päivään tunnin eheä kokonaisuus liikunnallista elämää, vähän korvaamaan istumista seisomisella, hissejä rappusilla, koulumatkoja kävelemällä tai pyörällä. Uskon, että tuosta ajatuksesta voitaisiin ottaa vähän laajemminkin yhteiskunnassa oppia: tunti liikuntaa päivässä. Pitääkö se sitten viedä ihan lain tasolle, sen tulevaisuus tulee näyttämään. Tanskassahan on edetty tässä huomattavasti pidemmälle, ja luulen, että me saatamme olla tulevaisuudessa sentyyppisen ajatusmaailman edessä myös Suomessa. Niin suurista kansanterveydellisistä, myöskin varmasti mielenterveyspuolen, kustannuksista tässä asiassa puhutaan.

Sitten, puhemies, vielä nuo alueet, joihin tässä viitattiin jo useamman kerran. Lähetekeskustelussahan huoli oli ilmeinen, ja heti jo valiokunnan ensimmäisissä kuulemisissa tähän asiaan tartuimme. Valiokunta on kyllä ollut hyvin tosissaan noilla perusteluilla, mitä se yksityiskohtaisissa perusteluissaan käy läpi, ja tuossa 10 §:n osalta se kolmeen kertaan liikunnan aluejärjestöjen aseman mainitsee, sitä alleviivaa ja painottaa ja sanoo mielestäni hyvin voimakkaasti, että tämä ei ole mikään heitto vaan tämän suhteen valiokunta on erittäin tosissaan. Jos jollain ministeriössä tai jossain muualla on ollut joitain muita agendoja, niin uskon, että tämän jälkeen väistyy, koska valiokunta ja eduskunnan tahto, jos se tämä on, on tietenkin tässä maassa se kaikista tärkein.

Timo Heinonen /kok:

Arvostettu puhemies! Käytin tuossa aiemmin laajemman yleispuheenvuoron tästä liikuntalain uudistamisesta, mutta siinä hieman aika loppui kesken, niin vielä lyhyesti.

Tämä ajatus tästä tunti liikuntaa päivässä on erittäin kannatettava, ja sen pitää lähteä varhaiskasvatuksesta, se pitää saada koulun arkeen ja niin poispäin, ja mielellään toki niin, että jollain tavalla liikunta on kirjattu näihin lakeihin, on sitten kyse varhaiskasvatuslaista, peruskoulusta, toisesta asteesta, kaikessa sen pitäisi olla automaattisesti mukana. Mutta se voidaan toki ratkaista monella tavalla. Se ei välttämättä tarkoita sitä, että täytyy olla yksi liikuntatunti päivässä, vaan esimerkiksi näitä pidempiä välitunteja. Tällainen pidempi välitunti ja liikkumiseen innostava koulupiha on usein jo sellainen yhdistelmä, että sillä saavutetaan erittäin hyviä tuloksia.

Arvoisa puhemies! Huippu-urheilusta halusin muutaman sanan sanoa. Usein huomaa sen, että laitetaan vastakkain huippu-urheilu ja harrasteliikunta tai hyötyliikunta. Minä en näe niitä niin, vaan näen ennen muuta sen juuri toisinpäin, eli hyvät tulokset huippu-urheilussa ja menestys kisoissa innostavat meidän lapsia liikkumaan. Itse tiedän sen entisenä opettajana, miten kouluissa ilmaveiviä harjoiteltiin ja kuinka hiihdettiin, kun tuli hiihtomenestystä, ja mäkihyppyäkin olisi haluttu harrastaa silloin, kun mäkihypyssä vielä hyvin suomalaiset pärjäsivät.

Meidän pitää panostaa huippu-urheiluun, ja niin kuin tässä edellä edustaja Reijonen ja aiemmin jo julkisuudessa edustaja Wallinheimo on pitänyt tätä huippu-urheilun panostusta esillä, niin puhutaan siitä, että meillä pitäisi löytää rahaa se yksi nolla lisää tuohon tämän hetken panostukseen, niin silloin olisimme lähellä samaa, mitä norjalaiset panostavat, ja vähän vähempi jos lisäämme, niin olisimme Ruotsin tasolla. Eli kyllä nämä kuitenkin ovat aika lailla verrannollisia myös siihen panostukseen, ja itse uskon, että nekin eurot, jokainen, mitä huippu-urheiluun panostetaan, näkyvät myös harraste- ja kuntoliikunnan puolella hyötynä.

Eero Lehti /kok:

Arvoisa herra puhemies! Liikunnalla ja urheiluseuroilla ja harrastuslajien organisaatioilla yleensä on kyllä tällainen paikallinen funktio. Ne ylläpitävät yhteisöllisyyttä ja luovat sosiaalisia tilanteita, jotka valmentavat nuoria, mutta myös vanhemmalla iällä antavat järjestötehtävissä paljon mahdollisuuksia. Pienillä paikkakunnilla urheiluseura on usein keskeisin yhteinen toimija, johon kaikki voivat ilman kynnystä tulla.

Henkilökohtaisesti olen kiitollinen siitä, että täällä mainittiin pesäpallo, joka kansallisena lajina nyt lienee ainoa, jossa suomalaisilla on päätösvalta aina sääntöjä myöten. Kun olen ollut olympialaisissa katsomassa baseballia, niin kolmen tunnin jälkeen, kolmen aterian jälkeen, en ymmärrä lajista yhtään mitään. Mutta olen myös tuonut amerikkalaisia katsomaan suomalaista pesäpalloa, ja täytyy myöntää, että säännöt ovat aika monimutkaiset. Mutta niissä on yksi erittäin hyvä piirre: ne antavat erityyppisille ihmisille aivan eri tavoin mahdollisuuden osallistua lajiin kuin esimerkiksi koripallo tai joku muu, jossa stereotyyppinen pelaaja on selvästi nähtävissä. Siinä mielessä ymmärrän, miksi Vimpelin Veto edelleenkin roikkuu mestaruussarjassa.

Leena Harkimo /kok:

Arvoisa puhemies! Muutama sana ehkäpä valtion liikuntaneuvoston puheenjohtajan hattu päässä. Minun mielestäni tämä on erinomainen puitelaki. Tämä luo hyvät puitteet liikunnan ja urheilun harrastamiseen ja myös kunnille, joiden tehtävänä pitkälti on muun muassa seuratoiminnan ja ylipäätänsä kansalaisten näiden olosuhteiden vaaliminen.

Tässä mietinnössä korostetaan sitä, että kyseessä on myös koko valtioneuvoston asia. Ja tällä viittaan siihen, että oikeastaan voidaan sanoa, että seuratoiminta ja ohjattu liikunta voi valtakunnassa varsin hyvin. Sen sijaan ihmisten fyysinen aktiivisuus ja liikkuminen arjessa on romahtanut. Me olemme luoneet yhteiskunnan, joka on hyvin passivoiva, ja siinä meillä on se iso haaste. Tähän me tarvitsemme kaikki hallinnonalat niin sanotusti läpäisyperiaatteella mukaan ratkaisemaan tätä ongelmaa. Me puhumme miljardiluokan ongelmasta, niin kuin täällä ovat edustajat jo todenneet. Elikkä siinä meillä on sitä isoa haastetta — kaikki hallinnonalat mukaan.

Toinen asia, mikä on noussut vahvasti esiin, on tämä harrastamisen hinta, ja kyllähän se totta on, että harrastamisen hinta on kasvanut niin urheilussa kuin myös muussa lasten ja nuorten harrastamisessa. Siihen ei ole yhtä ratkaisua. Minä uskon, että se on monen asian summa. Me vanhemmat haluamme, että lapsilla esimerkiksi on osaava valmennus, heillä on asiantuntijat siellä valmentamassa, ja silloin monesti ollaan tietysti siinä tilanteessa, että se maksaa. Varustevaatimukset saattavat olla semmoiset, että se on kallista ja näin. Niin että siihen ei löydy yhtä ratkaisua.

Mutta esimerkiksi koulujen kerhotoiminta on minun mielestäni sellainen asia, mistä missään nimessä ei saa nipistää. Se on yksi mahdollisuus tässä harrastamisen hinnassa: löytää ratkaisua siltä puolelta.

Teuvo  Hakkarainen  /ps:

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti tuosta, kun se vastuu on siirtynyt liikunnasta sinne koulujen puolelle: silloinhan se tarkoittaa sitä, että sitä liikuntaa on lisättävä siellä.

Esittäisinkin nyt, että esimerkiksi näillä Sisä-Suomen alueilla, mitkä eivät ole ruotsinkielisiä tai kaksikielisiä, se ruotsin kieli nyt joutaa sieltä pois ja sen tilalle liikuntaa, koska siitä on hyötyä sitten tulevaisuudessa. Nimittäin minä nyt käytännössä olen nähnyt tuolla semmoisen tilanteen, että jos työmarkkinoille otetaan, esimerkiksi metsään, töihin, missä tarvitaan ruumiillista työtä, niin tällä hetkellä valitettavasti tilanne on se, että neljä—viisikymppinen kaveri on siinä paras tekijä. Siellä ylipainosta ja tämmöisestä ei ole mitään muuta kuin haittaa. Ja nämä asiat tulevat vielä kertautumaan tulevaisuudessa meidän syliin, se, että kansalaisten kunto on tämmöinen. Elikkä se vastuu on siellä koulussa, ja painopistettä voidaan siirtää, esimerkiksi Keski-Suomessa: mitä sitä ruotsia siellä opiskellaan, pistetään ihmisiä kuntoon!

Jari Myllykoski /vas:

Arvoisa herra puhemies! Lainsäädäntötehtävät ovat aina harkintaa, ja varsinkin liikuntaan liittyvät asiat ovat erittäin monitahoisia. Nyt käsitteillä olevassa hallituksen esityksessä joudutaan pohtimaan myös sitä, mistä palveluita ostetaan, kuka on mahdollinen niitä saamaan. Onko niin, että kunnalta, joka liikuntapalveluja tarjoaa ja on rakentanut 10 vuotta aikaisemmin vaikkapa tennishallin — ja paikkakunnalle tuleekin yksityinen toimija, joka perustaa tennishallin — viedään mahdollisuudet tarjota edelleen niitä palveluita sillä hinnalla, mitä kunnanvaltuustoissa, liikuntalautakunnissa päätetään niin, että se toiminta on kaikkien kuntalaisten tavoitettavissa joillakin tietyillä maksuilla? Olemme paljon vartijoina ja varsinkin liikunnan osalta. Meidän on pakko nähdä kansantaloudellinen, kansanterveyden vaikuttavuus.

On todella, voisiko sanoa, harmillista, että valiokunta ei mietinnössään ottanut edustaja Kalliorinteen esitystä liikuntasetelin kattavuudesta oikeastaan kunnolla käsittelyyn. Se olisi ollut arvokeskustelu. Se olisi ollut erittäin hyvä hetki käydä lakialoitteen vaikutukset kansanterveyden kannalta liikunnan lisäämiseksi sillä tavoin, että se keskustelu olisi kuitenkin käyty. Oli sitten lopputulema mikä hyvänsä, niin keskustelu olisi ollut todella tärkeää.

Minä uskon, että tässä salissa on tuotettu niitä näkemyksiä, että haluamme menestyville nuorille menestymisen mahdollisuuksia. Mutta tärkeätä on myös se, että niihin ei urheilullisesti lahjakkaisiin ihmisiin, jotka ovat suomalaisia nuoria, tulevia aikuisia suomalaisia, tulevia yrittäjiä ja tulevia suomalaisia työntekijöitä, tartutetaan liikunnan kipinä, jotta he eivät rasita meidän julkisen terveydenhuoltomme palveluita. Sen takia liikunta ei voi olla, eikä tähän lakiesitykseen nähden millään lailla ristiriidassa toistensa kanssa.

Ihastuin edustaja Lehden pesäpallovertaukseen. Oikein hyvä! Varmasti monta muuta lajia, mutta — no, arvon osoitus sille, että kansallislajit, kansallinen urheilu ja urheilukulttuuri on meille todellakin tärkeää. On erinomaista, että meillä edellisen hallituksen aikana pystyttiin suuntaamaan varoja enemmän sinne perusjärjestöihin, joka mahdollistaa enemmän liikkumista kaikille, eli yhdistyksille, jotka pyörittävät vapaaehtoistoimintaa.

Sinuhe Wallinheimo /kok:

Arvoisa puhemies! Edustaja Myllykoski puhui liikuntasetelistä. Liikuntasetelihän meillä on jo olemassa. Kyse oli varmasti harrastesetelistä, (Jari Myllykoski: Kyllä!) ja harrasteseteli on äärimmäisen kannatettava ajatus jatkossa.

Mutta puhutaan hetki huippu-urheilusta. Edustaja Heinonen ja Reijonen puhuivat huippu-urheilusta. Minä väitän, että 10—15 vuoden päästä huippu-urheilusta ei tarvitse enää puhua. Tätä voin perustella muutamalla faktalla.

Ensimmäinen fakta on nimenomaan se, että jo päiväkodeissa me emme tee tarpeeksi, jotta se liikunnallinen elämäntapa iskostuisi pienille lapsille. Sen jälkeen, kun näistä jo viidesosa on valitettavasti liikalihavia, voimme luultavasti pudottaa heidät siitä huippu-urheiluyhtälöstä.

Toisekseen, noin puolet seuroissa olevista lapsista ja nuorista eivät harrasta liikuntaa terveytensä kannalta tarpeeksi, joten sekin osa varmasti vähennetään sieltä huippu-urheilupäästä. Tähän kun lisätään se, että kaksi kolmasosaa vanhemmista pitää tällä hetkellä harrastamista liian kalliina, niin voimme senkin aika nopeasti poistaa siitä yhtälöstä.

Vielä lopuksi voin todeta sen, että kun drop out -ilmiö tällä hetkellä 11—13-vuotiaissa lapsissa koskee 20:stä jopa 50:een prosenttia lapsista, niin ei tämän jälkeen hirveästi enää huippu-urheilijoita jää Suomeen, noin 10—15 vuoden päästä.

Mutta, arvoisa puhemies, ehkä se ongelma on juuri siinä, että drop out -ilmiö on niin aikaisessa vaiheessa, ja valitettavasti nämä 13-vuotiaat lapset eivät ole oppineet sitä liikunnallista elämäntapaa, joka kantaisi läpi elämän. Tähän meidän pitäisi saada jonkunlaista lisäpotkua, että tämä heidän drop outtinsa tapahtuisi vasta ehkä 16-, 17-, 18-vuotiaana, jolloin he olisivat oppineet liikunnallisen elämäntavan.

Vesa-Matti Saarakkala /ps:

Arvoisa herra puhemies! Tulee tämän liikunnan harrastamisesta ja sen kalleudesta mieleen yksi esimerkki. Esimerkiksi nämä jäävuorojen hinnat monin paikoin ovat karanneet käsistä, ja näin ollen jääkiekon harrastamisesta tulee tätä kautta aika kallista. Siinä yksi esimerkki, mitä kuntien kannattaisi tehdä, kun nämä jääolot varsinkin ulkojäillä ovat ilmaston muuttumisen seurauksena menneet huonommiksi, olisi ostaa näitä jäävuoroja sitten, koska aika monissa paikoissa näitä jäähalleja pyöritetään vapaaehtoisvoimin. Kun siellä seuraväki hoitaa jäävuoroja ja pitää yllä kioskeja ja muuta ja jo muutenkin menee sitä aikaa perheeltä tosi paljon siihen hommaan, niin olisi kohtuullista, että se hinta ei olisi ihan mahdoton.

Olisi varmaan myös hyvä tehdä jonkunmoinen tutkimus. En tiedä, onko tehty, mutta ei ainakaan tässä yhteydessä ole tullut esille — on tehty tutkimus siitä, että on kallistunut paljon, yli puolet on kallistunut 10 vuodessa tämä harrastaminen — paljonko nykyään käytetään rahaa liikuntapalveluihin ja harrastamiseen suhteessa siihen, mitä esimerkiksi 80-luvulla käytettiin. Jos vaikkapa saadaan se tieto, että käytetään paljon enemmän, niin sehän kertoo siitä, että halu liikkua olisi mutta se tosiaan maksaa. Siinä mielessä, jos on tällainen ilmiö, että omaakin rahaa ollaan valmiita siihen käyttämään, kyllä mielestäni olisi ihan kohtuullista, että yhteiskuntakin käyttäisi sitten enemmän rahaa, nimenomaan julkinen sektori subventoisi.

Sitten tietysti voidaan miettiä tähän ylipainoon myös muita keinoja, esimerkiksi epäterveellisten elintarvikkeiden tiukempi verotus. En tiedä sitten, onko se väärin esittää, mutta kyllä jonkunmoisia bonuksia voisi siitäkin tarjota, jos ihminen pitää huolta terveydestään. Se olisi mielestäni ihan hyvä, koska tuntuu, että tämä ter-veys itsessään ei näytä motivoivan riittävästi tuota porukkaa liikkumaan.

Sofia Vikman /kok:

Arvoisa puhemies! Meidän on nyt saatava lapset ja nuoret liikkeelle. Jokaisella lapsella ja nuorella tulisi olla edes yksi mieluisa liikuntaharrastus. On tärkeätä, että katsotaan sitä, miten julkinen tuki jakautuu eri lajeille. Nyt on niin, että se jakautuu selvästi epätasaisesti tyttöjen ja poikien suosimien lajien välillä. Tämä julkinen tuki kuitenkin merkittävästi vaikuttaa eri lajien harrastusmahdollisuuksiin ja harrastuksen hintaan. On niin, että jäähalleja, skeittipuistoja ja palloilukenttiä kyllä rakennetaan julkisin varoin, ja todella hyvä niin, mutta sopii kysyä, miten tyttöjen suosimat lajit, kuten vaikkapa taitoluistelu, tanssi tai ratsastus, tulevat huomioiduiksi, kun erityisesti kunnat vaikkapa rakentavat liikuntapaikkojaan. On niin, että joka viides 10—18-vuotias tyttö harrastaa ratsastusta, ja tallit tekevät erittäin merkittävää kasvatus- ja nuorisotyötä. Ratsastus on kaikista suurin tyttöjen laji.

Olisi tärkeätä, että julkinen tuki suuntautuisi nykyistä paljon paremmin ja jakaantuisi tasaisemmin suhteessa eri lajien harrastajamääriin, jotta edistettäisiin parhaalla mahdollisella tavalla sitä, että jokaisella lapsella ja nuorella olisi mahdollisuus mieluisaan urheilu- tai liikuntaharrastukseen.

Leena Harkimo /kok:

Arvoisa puhemies! Ihan kommenttina tähän harrasteseteliin. No niin, nyt edustaja katosi paikalta, mutta valiokunta tosiaan on keskustellut useampaan otteeseen tästä aloitteesta koskien harrasteseteliä, pitänyt sitä hyvänä. Mutta nimenomaan, kun kysymys on harrastesetelistä, joka ei ole sidottu vain liikuntaan, niin siinä mielessä valiokunta katsoi, että tämän asian käsittely liikuntalain yhteydessä ei ikään kuin ollut se kaikkein luontevin paikka lähteä siitä keskustelemaan ja ottaa sitä mukaan tämän lain käsittelyyn. Pidämme sitä arvokkaana asiana, se on ehdottomasti sellainen, joka kannattaa selvittää. Niin kun me tiedämme, eduskunnan ja erityisesti sivistysvaliokunnan työtilanne on sellainen, että sitä tuskin on käytännössä mahdollista enää tämän kauden aikana nostaa esiin ja käsittelyyn. Siinä on tuleva agenda sitten seuraavalle eduskunnalle käsitellä tämä asia ja ottaa se vakavasti.

Tässä on ollut myös muita huomioita. Tämä huippu-urheilu. Edustaja Wallinheimo on hyvin pessimistinen tämän asian suhteen, ja on aivan totta, että se lasten ja nuorten liikunta, se lähtee sieltä se liikunnallinen elämäntapa ja se urheilijan polku tai se harrastajan polku, ja ne asiat ovat hyvin moninaisia. Kun puhutaan huippu-urheilijaksi kasvamisesta, itse kannan huolta siitä, että lajivalinta pitää tehdä liian aikaisin. Meillä ei ole minkäänlaista evidenssiä siitä, että aikainen lajin valinta johtaisi hyvään lopputulokseen huippu-urheilun näkökulmasta, vaan päinvastoin. Mitä moninaisempia lajeja pystytään harrastamaan ja mitä pidempään ja tekemään se lajivalinta vasta sitten myöhemmin, teini-iässä mahdollisesti, niin sitä paremmat ovat edellytykset sille huippu-urheilulle, menestymiselle myös.

Sinuhe Wallinheimo /kok:

Arvoisa puhemies! Edustaja Harkimo puhui täyttä asiaa. Olennaista olisi se, että pystyttäisiin harrastamaan monia lajeja. Ainoa ongelma on se, että se on nykyään kovin kallista.

Oikeastaan ottaisin tuohon edustaja Saarakkalan sinänsä ansiokkaaseen puheenvuoroon hiukan kantaa. Puhuitte siitä, että jäävuoron hinta olisi se kynnys, mikä tekee harrastamisesta esimerkiksi jääkiekossa kallista. Kyse ei ole siitä. Esimerkiksi, jos me jaamme nyt noin 100 euron jäävuoron hinnan 25—30:llä, niin tämä hinta on noin 3 euroa per peluri, nuori lapsi, joten se ei ole se kynnys. Kynnys tulee siinä vaiheessa, kun sitten nämä pikku pelurit kasvavat hieman ja rupeavat kiertämään maata ympäri ja kilpailullisuus tulee mukaan kuvaan. Logistiikkakustannukset ovat tällä hetkellä noin 60—70 prosenttia seurojen kuluista, eli kyllä tässäkin mielessä kilpailullisuuden myöhempi mukaantulo olisi yksi ratkaisuista. Ei sen käytön tai käyttövuoron hinta ole este, on se sitten salivuoro tai jäävuoro tai mikä tahansa, vaan nimenomaan tämä kilpailullisuuden mukaantulo ja siitä johtuvat logistiset kulut.

Timo Heinonen /kok:

Arvoisa puhemies! Hivenen olemme jo kaukana ehkä ihan tästä asian ytimestä, mutta edustaja Vikman nosti esille tuon ratsastuksen ja viittasi siinä valtion ohjaamiin tukiin liikuntapaikoille. Itse hevosmiehenä ja ratsastajana ja valtion liikuntaneuvoston rakentamisjaoston puheenjohtajana haluan kyllä pöytäkirjaan nyt oikaista, että olemme tällä kaudella tukeneet myös ratsastusmaneesien rakentamisia tähän maahan. Usein vain kunnissa tehdään näitä valintoja eli laitetaan ne vähäiset veroeurot sellaisiin liikuntapaikkoihin, jotka tukevat koululiikuntaa, koululiikunnan harrastamista ja sen lisäksi sitten sitä harrastamista, jota palloiluhalleissa, jäähalleissa ja tämäntyyppisissä on. Mutta itse kannustan, että kunnat hakevat myös näitä hevosurheilun suorituspaikkoja eli maneeseja ja muita ja niille valtion tukea, taikka sitten yritykset taikka yhdistykset, ja näitä olemme siis tukeneet.

Uusi Liikuntapaikkarakentamisen suunta -asiakirja lisäksi linjaa, että tulemme jakamaan rahaa vuosittain myös uusien lajien harrastuspaikoille. Siellä nousevat esille lähiliikuntapaikat — esimerkiksi skeittiparkkeja olemme rahoittaneet — ja uudet nousevat lajit. Esimerkiksi agility on ollut tämäntyyppinen laji, joka on saanut nyt ensimmäisiä harrastuspaikkoja, ja itse olen myös esittänyt, että se voisi saada jatkossa myös liikuntarahaa. Se on yksi kasvava laji, jossa koiran lisäksi myös koiranomistaja liikkuu varsin vikkelästi.

Vesa-Matti Saarakkala /ps:

Arvoisa herra puhemies! Niin, edustaja Wallinheimo, me tarkastelemme ehkä tätä jäävuoroa, kysymystä vähän eri perspektiivistä. Minä tulen Kurikasta, ja aivan kuten tekin olette, olen Suomen mestari 13-vuotiaana ollut jääkiekossa, luonnonjääporukassa tosin, ja jäähalli on tullut sitten myöhemmin.

Mutta se seuratoiminta pienillä paikkakunnilla on usein semmoista, että se on seuran ja vanhempien tehtävä pyörittää sitä koko jäähallia. Muuten ne jäävuorojen hinnat ovat ihan käsittämättömän kovat. Tässä mielessä minä tarkoitin sillä sitä, että kunnan kannattaisi ostaa niitä tyhjiä jäävuoroja esimerkiksi koululiikuntaan sieltä enemmän, koska silloin saataisiin sitä jäävuorohintaa siinä mielessä alaspäin, ettei niitten vanhempien tarvitsisi niin mahdottoman paljon olla siellä pyörittämässä, koska ainakin olen itse kuullut, että osalla se harrastus tyssää myös siihen, että tämän seurauksena, kun se jäävuoron hinta on niin korkea ja siellä joutuvat vanhemmat ikään kuin tekemään sitten näitä jäähallitöitä aina säännönmukaisesti, että ollaan niin kuin tosi paljon siellä jäähallilla perheenä, niin se rassaa ja pudottaa sitten osan porukasta pois, koska ei pystytä sitoutumaan siihen harrastukseen niin paljon.

Kiitän myös edustaja Harkimoa hyvistä puheenvuoroista koskien tätä hyötyliikuntaa, työpaikkaliikuntaa ja myös sitten tätä, että painotitte monipuolista harrastuskirjoa. Se on kyllä varmasti olennainen osa paitsi huippu-urheilussa niin ihan muutenkin, että koettaa mahdollisimman montaa lajia. Kiitos myös kokoomusedustaja Lehdelle tästä tuesta esiin nostamalleni pesäpalloharrastukselle ja kansalliselle velvollisuudellemme pitää yllä pesäpalloharrastusta.

Yleiskeskustelu päättyi.