Mika Lintilä /kesk:
               		
            
            Arvoisa puhemies! Hallitus antaa viimeisen lisäbudjetin
               kuluvan kuun 18. päivä. Se on tämän
               hallituksen viimeinen toimenpide budjettipuolella. Keskusta katsoo,
               että etenkin työttömyyden hillitseminen
               ja talouden kasvu vaativat toimia ja tekemistä. Me olemme esittäneet
               lukuisia toimia, joilla tuetaan pieniä ja keskisuuria yrityksiä,
               vähennetään byrokratiaa, helpotetaan
               työn vastaanottamista. Arvoisa pääministeri,
               kysyn teiltä: tuotteko te lisäbudjetissa toimia,
               joilla tuetaan työllisyyttä ja kannustetaan kasvuun?
            
            
          
         
         
            
            Pääministeri  Alexander  Stubb
            
             Arvoisa herra puhemies! Meillä varmasti taloudessa
               kaikilla on kolme haastetta, joista ensimmäinen on julkisen
               talouden tasapainottaminen, toinen kasvu ja kolmas työllisyyden
               lisääminen. Työ luo lisää työtä.
            
            
            Lisätalousarviossa me tulemme myös tekemään
               sellaisia toimia, jotka liittyvät suoraan työhön
               ja työn tuottavuuteen, ne liittyvät sukupolvenvaihdoksiin
               ja muihin tämän tyyppisiin kysymyksiin, mutta
               me käsittelemme lisätalousarviota vasta ensi viikolla.
               Kannattaako lisätalousarviolta odottaa poppaskonsteja,
               joilla Suomi saadaan yhtäkkiä nousuun? Vastaus:
               ei kannata.
            
            
            
               
               Puhemies Eero Heinäluoma:
               
               Pyydän edustajia, jotka tästä aiheesta
                  haluavat esittää lisäkysymyksiä,
                  ilmoittautumaan nousemalla seisomaan ja painamalla V-painiketta.
               
               
             
            
          
         
         
            Mika Lintilä /kesk:
               		
            
             Arvoisa herra puhemies! Minulla on sellainen tunne, ettei kansa
               mitään poppaskonsteja tässä odotakaan,
               vaan he odottavat hallitukselta ratkaisuja ja töitä työllisyyden,
               talouden parantamiseksi.
            
            
            Keskusta on tänään edellyttänyt,
               että hallitus antaa lisäbudjetin yhteydessä myös
               selvityksen siitä, mikä tämän
               maan taloudellinen tilanne todellisuudessa on ajantasaisine lukuineen.
               Perhepaketin kaatumisen yhteydessä, joka sinällänsä oli
               hyvä asia, tuli selville, että kaikki luvut, joita hallituksen
               käytössä on ollut, eivät ole
               täysin oikeita, ja rakennepaketissa on ollut ilmeisesti
               vääriäkin lukuja. Tähän
               samaan myös Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtaja
               aiemmin viikolla kiinnitti huomionsa.
            
            
            Eduskunnalla ja ennen kaikkea kansalaisilla on oikeus saada
               tieto siitä, mikä kotimaamme taloudellinen tilanne
               on. Kysynkin: tuotteko lisäbudjetin yhteydessä keskustan
               vaatiman selvityksen (Puhemies koputtaa) Suomen taloudellisesta
               tilanteesta tälle eduskunnalle?
            
            
          
         
         
            
            Pääministeri  Alexander  Stubb
            
             Arvoisa herra puhemies! Sehän on ilman muuta selvää, että aina
               lisätalousarvion yhteydessä me tarkastelemme taloutta
               kokonaisuutena. Suora vastaus teidän suoraan kysymykseenne,
               tuommeko selvityksen Suomen talouden tilasta siinä vaiheessa,
               on kyllä.
            
            
          
         
         
            Juha Sipilä /kesk:
               		
            
            Arvoisa puhemies! Huonossa talouden tilanteessa myös
               seurannan työkalujen pitäisi olla kunnossa. Valtion
               budjetteja vertailtaessa esimerkiksi alijäämän
               suuruudesta on hyvin vaikea saada luotettavaa ja todellista kuvaa,
               koska esimerkiksi tämän vuoden budjetti sisältää paljon
               omaisuuden myyntieriä ja omaisuuserien ylituloutuksia.
            
            
            Talousarvio- ja tilinpäätöskäytännön
               muuttamista avoimemmaksi on ehdottanut esimerkiksi Tuomas Pöystin
               työryhmä vuonna 2002. Myös tarkastusvaliokunta
               on puuttunut tähän asiaan ja Valtiontalouden tarkastusvirasto.
               Arvoisa valtiovarainministeri, kysyisin teiltä: haluatteko
               te edistää niitä toimia, jolla valtion
               budjetointi- ja tilinpäätöskäytäntöä muutetaan
               samaan suuntaan kuin mihin kunnat ovat jo siirtyneet jonkin aikaa
               sitten?
            
            
          
         
         
            
            Valtiovarainministeri Antti Rinne
            
             Arvoisa puhemies! Erittäin hyviä havaintoja
               valtion budjetteihin liittyen.
            
            
            Kun miettii niitä monia yksityiskohtia, joita tällä hetkellä budjettiin
               sisältyy, niin voi todeta, että on melkein mahdotonta
               kenelle tahansa löytää kaikki vaikutukset,
               mitä niillä rahoilla, mitä käytetään,
               budjetin kautta todellisuuteen on. Minun mielestäni ajatus
               siitä, että selvennetään tuloksen
               ja toisaalta investointien välistä eroa valtion
               budjetissa, on järkevä.
            
            
            Minä olen asettanut työryhmän, jonka
               tehtävänä on selvittää tällä hetkellä lapsiin
               kohdistuvia vaikutuksia budjetin osalta. Se on työ, jota
               tehdään viisi vuotta taaksepäin, seurataan,
               mitä on laitettu rahaa ja minkä vaikutuksen se
               on sitten tuottanut lapsien näkökulmasta. Sama
               koskee myös yksin asuvien ihmisten osaa. Elikkä meillä on
               budjetissa niin paljon momentteja, yksityiskohtia, että niitten
               kokonaisvaikuttavuutta on todella vaikea ikään
               kuin havaita, ja sen takia tämmöistä selventävää työtä tarvitaan.
            
            
          
         
         
            
            Puhemies   Eero   Heinäluoma:
            
            Seuraavaksi edustaja Soini, ja sitä ennen, arvoisa
               edustaja, huomautan, että liikkumiskielto salissa on edelleenkin
               voimassa. — Edustaja Soini, olkaa hyvä.
            
            
         
         
         
            Timo Soini /ps:
               		
            
             Arvoisa herra puhemies! Vaalien alla SDP lupasi 100 000
               uutta työpaikkaa. Mitä on käynyt? Vuoden
               aikana 27 000 työtöntä lisää ja
               noin 23 000 on eläköitynyt enemmän
               kuin työmarkkinoille on tullut. Meiltä puuttuu
               50 000 tilipussia, mikä oli tilanne vuosi sitten.
               Tämä on todella vakava asia.
            
            
            Kuinka katsotte, arvoisa pääministeri, hallituksenne
               onnistuneen tässä tavoitteessa ja politiikassa,
               kun kylmät luvut ovat nämä? Pääministeri Katainen
               lähti, ja SDP:n valtiovarainministeri Jutta Urpilainen
               lähetettiin omiensa toimesta. Olette jossain määrin
               kyllä sijaiskärsijä tässä asiassa,
               mutta nyt kun lisäbudjetti on auki, niin onko siellä yksi
               uusi avaus, jonka te voisitte tuoda, uusi idea, ja mikä se
               voisi olla?
            
            
          
         
         
            
            Pääministeri  Alexander  Stubb
            
             Arvoisa herra puhemies! Kuten totesin, ensi viikolla käsittelemme
               lisätalousarviota laajemmin. Mitä tulee hallituksen
               onnistumisiin ja epäonnistumisiin, varmasti niin kuin kaikille
               hallituksille tulee onnistumisia ja tulee epäonnistumisia.
            
            
            Tällä kertaa on käynyt niin, että sopeutustoimissa,
               siis veronkorotuksissa ja leikkauksissa, olemme onnistuneet, hyvässä ja
               pahassa 6,5 miljardia euroa vuoteen 2018 saakka. Ovatko nämä mukavia
               päätöksiä? Ei missään
               nimessä, mutta ne ovat välttämättömiä.
            
            
            Missä olemme sitten onnistuneet vähän
               vähemmän? Varmasti rakennepoliittisissa uudistuksissa.
               Kyllä muutamia asioita on viety eteenpäin vaikkapa
               parlamentaarisen kaavan kautta, sote-ratkaisu tai vaikkapa kuntien
               tehtävien vähentäminen. On syntynyt suurempia
               rakenteellisia päätöksiä matkan
               varrella, jotka liittyvät palkkamalttiin ja eläkkeisiin.
            
            
            Mutta haluan vain korostaa sitä, että tässä vaiheessa
               on kenenkään ihan turha antaa lupauksia siitä,
               että voimme työllistää 100 000
               tai 200 000 ihmistä seuraavan vaalikauden aikana.
               Totta kai me (Puhemies koputtaa) siihen pyrimme, mutta siihen on
               myös löydettävä keinot, ja ne
               ovat se vaikea osa.
            
            
          
         
         
            
            Valtiovarainministeri Antti  Rinne
            
             Arvoisa puhemies! Haluan tähän todeta sen,
               että eihän tämä hallitus ole
               syyllinen siihen, että pieni finanssitavaratalo meni konkurssiin
               Yhdysvalloissa 2008 ja se johti siihen, että meidän
               bruttokansantuote romahti 8,3 prosenttiyksikköä,
               tai että meidän tehdasteollisuuden kokonaisuus
               pieneni 30 prosenttia tai että vienti pieneni 20 prosenttia. Emme
               me ole kai syyllisiä siihen, että kiinalaiset päättivät
               avata markkinansa globaalille taloudelle 2000-luvun alussa ja siitä syystä talouden
               kasvun painopiste siirtyi Aasiaan. Emme kai me ole syyllisiä siihen,
               että eräät Euroopan valtiot eivät ole
               asioita hoitaneet. Nämä ovat ne asiat, jotka ovat
               vaikuttaneet tähän suomalaiseen toimintaympäristöön,
               minkä johdosta ei olla päästy sille kasvu-uralle,
               jota ajateltiin 2011.
            
            
          
         
         
            Kimmo Sasi /kok:
               		
            
            Arvoisa puhemies! Ensinnäkin on syytä todeta,
               että jokaisessa lisätalousarviossa on aina taloudellinen
               katsaus ja siitä voi lukea, missä sillä hetkellä taloudessa
               mennään. Mielestäni suurempia selvityksiä tässä yhteydessä ei
               tarvita. Pitää myöskin muistaa se, että lisäbudjetin
               käsittelyaika on varsin lyhyt, koska eduskunta päättää työskentelynsä 13.3.
            
            
            Kysynkin pääministeri Stubbilta: kai hallitus kuitenkin
               lisäbudjetilla osoittaa sen, että hallitus työskentelee
               tiiviisti, tuloksellisesti aivan loppuun asti? Mitä nyt
               tarvitaan, on panostuksia pienyritystoimintaan, koska sinne luodaan
               työpaikat. Voitteko luvata eduskunnalle, että nimenomaan
               pienyrityksille tulee panostuksia seuraavaan lisäbudjettiin,
               joilla voidaan työpaikkoja ehkä luoda ja kasvua
               edistää?
            
            
            Tärkeätä on se, että hallitus
               siis pysyy kehysten puitteissa, mutta kysyisin vielä: jos
               menolisäyksiä tulee, ja valitettavasti sinne tulee
               Talvivaarasta varmaan aika suuri menolisäys, missä määrin
               näitä menoja voidaan kattaa myöskin budjetin
               säästöillä?
            
            
          
         
         
            
            Pääministeri  Alexander  Stubb
            
             Arvoisa herra puhemies! On ilman muuta selvää,
               että hallitus tulee tekemään kaikkensa
               loppuun saakka. Sitä olemme pyrkineet tekemään
               tämän uuden hallituksen muodossa kesästä saakka.
               Kuten totesin, tietyissä asioissa olemme onnistuneet, tietyissä emme.
               Muutamat ongelmat ovat tulleet maan ulkopuolelta, muutamat ongelmat
               ja paineet maan sisäpuolelta ja totta kai myös
               poliittisen tilanteen kautta. Me pyrimme löytämään
               ratkaisuja tässä lisätalousarviossa.
            
            
            Mutta haluaisin varoittaa siitä, että siihen,
               että me poliitikot pystyisimme jollain tavalla luomaan
               kasvua tai luomaan työpaikkoja, vaikkapa lisätalousarvion
               kautta, emme pysty. (Paavo Arhinmäki: Tietenkin pystytte!)
               Minun mielestäni on erittäin tärkeätä ja
               myös rehellistä opposition puolelta tällä hetkellä käydä tätä laajaa
               keskustelua Suomen taloudesta. Olen jollain tavalla aistivinani
               sitä, että on tulossa pieniä ehdotuksia
               vasemmalta ja oikealta, mutta kokonaiskuva näyttää puuttuvan
               melkeinpä kaikilta. Nyt on erittäin tärkeätä,
               että emme astu siihen miinaan, johonka astuimme vuonna
               2011, (Puhemies koputtaa) jolloinka tilannekuva oli erilainen — eli
               kaikille sama tilannekuva ja sitten instrumentit päälle.
            
            
          
         
         
            Mauri  Pekkarinen /kesk:
               		
            
             Arvoisa puhemies! Euroopasta hyvät uutiset: Suomen
               talous saattaa tänä vuonna olla plussalla, mutta
               Euroopan unionin jäsenmaista 25 maan talouden ennustetaan
               olevan tänä vuonna paremmalla tolalla kuin Suomen
               ja kahden maan kohdalla heikommalla tolalla kuin Suomen. Mitä te,
               arvoisa pääministeri, tähän
               oikein sanotte?
            
            
            Toinen kysymys liittyy tähän rakennepakettiin
               ja kuntien rooliin siinä. Minulla on tässä tämä lista,
               jossa sanotaan, että 2 miljardia pitäisi 2017—2018
               tasoa pystyä vähentämään
               ja että tehtäviä vähennetään
               ainakin puolen osalta tuota rahaa. Ei ainakaan minulla eikä Suomen
               Kuntaliitollakaan viimeksi kuulemieni uutisten perusteella ole tietoa,
               mitkä ovat ne tehtävät, mitkä siellä nyt
               sitten ollaan vähentämässä,
               jotta saadaan 2 miljardia euroa sieltä pois. Miten tämän teidän
               rakennepakettinne kanssa oikein on käymässä?
            
            
          
         
         
            
            Pääministeri Alexander Stubb
            
            Arvoisa puhemies! Tuossa taisi olla aika monta kysymystä.
            
            Ehkä lähdemme liikkeelle vuodesta 2008, siitä aikakaudesta,
               kun elinkeinoministerinä oli erinomainen Mauri Pekkarinen.
            
            
            Valitettavasti Lehman Brothers meni konkurssiin, ajauduimme
               sieltä finanssikriisiin, joka johti velkakriisiin, koska
               me elvytimme hysteerisesti. Otimme 10 miljardia euroa lainaa vuonna 2009.
               Yritimme saada ruiskun kautta lisää vauhtia meidän
               talouteemme, mutta valitettavasti emme onnistuneet. On ollut sisäisiä paineita,
               jotka liittyvät rakenteellisiin uudistuksiin ja niiden puutteisiin.
               Meidän teollisuusrakenne on uudistunut, samalla metsäteollisuudella
               tai vaikkapa it-teollisuudella on ollut ongelmia. Toisaalta meillä on
               ollut ulkopuolisia ongelmia, jotka liittyvät globaaliin
               talouteen. 40 prosenttia meidän bruttokansantuotteesta
               on suhteutettuna vientiin, mikä tarkoittaa sitä,
               että kun globaalitaloudessa menee huonosti, niin meilläkin
               menee huonosti.
            
            
            Edustaja Pekkarinen, jos me voisimme nyt sopia siitä,
               että politiikka ei ole se ainoa syypää siihen,
               että Suomen talous on tällä hetkellä huonossa
               kunnossa. (Puhemies koputtaa) Tässä nousuun menee
               vielä kauan.
            
            
          
         
         
            Kari Uotila /vas:
               		
            
            Arvoisa puhemies! Ei ainoa, mutta ei pääministeri
               eikä hallitus voi paeta vastuutaan siitä, että aktiivisella
               finanssipolitiikalla on merkitystä työllisyydelle
               ja talouskasvulle. (Mauri Pekkarinen: Juuri näin!) Monet ekonomistit
               sekä IMF ja OECD ovat nyt todenneet, että leikkaava,
               kuristava, työttömyyttä aiheuttava politiikka
               on väärä lääke niin
               koko euroalueella kuin myöskin yksittäisissä jäsenvaltioissa.
               Nyt kun viimeinen mahdollisuus, lisäbudjetti, on tulossa,
               kysymys on myöskin signaalivaikutuksesta: minkälaisen
               viestin hallitus antaa tässä taloustilanteessa,
               nostaako se kädet pystyyn ja toteaa, että mitään
               ei voi tehdä, vai tekeekö se konkreettisia toimenpiteitä,
               esimerkiksi arvonlisäveron alarajan nostamista, huojennuksen
               parantamista tuntuvasti niin, että pienet yritykset pystyisivät
               työllistämään paremmin, tai
               käynnistääkö se sellaisia elvyttäviä toimenpiteitä,
               jotka antavat välittömästi töitä vielä tänä vuonna?
            
            
          
         
         
            
            Pääministeri  Alexander   Stubb
            
             Arvoisa herra puhemies! Ehkä ensimmäinen
               huomio on se, että jos te, edustaja, olette vahvasti sitä mieltä,
               että hallituksen sisältä voi vaikuttaa
               ja finanssipolitiikka on siinä ratkaiseva, niin silloin
               te ette varmasti olisi lähteneet hallituksesta noin vuosi sitten,
               vaan olisitte kantaneet samantyyppisen vastuun, jonka nyt nämä neljä puoluetta
               tässä salissa kantavat.
            
            
            Toinen huomio on se, että me olemme pyrkineet elvyttämään
               ja saamaan taloutemme nousuun viimeisen seitsemän vuoden
               aikana. Me emme ole siinä onnistuneet — me olemme
               tuplanneet velkamme 50 miljardista 100 miljardiin euroon. Suhteutettuna
               ei taida olla yhtään EU-maata, joka olisi sopeuttanut
               enemmän. Tämä ei ole suhdanneongelma,
               tämä on rakenteellinen ongelma, joka ei tule ratkeamaan
               pelkästään finanssielvytyksellä tai
               vastaavalla toimella.
            
            
            Nyt meidän täytyy ottaa lusikka kauniiseen käteen:
               me emme voi lisätä velkaa meidän lapsillemme
               ja lastenlapsillemme. Meillä on nyt valitettavasti matalan
               kasvun aika, ja me tarvitsemme kaikki toimet, joita voimme käyttää,
               mutta velkaelvytys ei ole yksi niistä.
            
            
          
         
         
            
            Valtiovarainministeri Antti  Rinne
            
             Arvoisa puhemies! Tässä on tullut todettua
               useampaan kertaan, että nämä keskeiset
               syyt tähän Suomen taloustilanteeseen ovat ulkopuolelta
               tulleita syitä. Me olemme vientivetoinen pieni kansakunta, jonka
               viennistä menee 60 prosenttia tällä hetkellä hitaan
               talouskasvun Euroopan unionin alueelle. Tälle vain ei tämän
               hallituskauden aikana ole pystynyt mitään, tämä on
               pysähtynyt, stagnaation tila tässä taloudessa
               ollut Euroopassa, ja minusta pitäisi nyt katsoa eteenpäin.
            
            
            Meillä on työ- ja elinkeinoministeriössä laadittu
               hyvä elinkeinopoliittinen strategia, jonka pohjalta on
               mahdollista päästä eteenpäin
               kiinnittyen megatrendeihin: puhtaaseen ilmaan, ilmastonmuutoksen
               torjumiseen, puhtaaseen veteen, kaupungistumiseen. Sitä kautta
               me löydämme sitä uutta tulevaisuutta,
               ja tämän varaan minun mielestäni meidän
               pitää laskea. Tämä hallitus
               on viimeksi elokuussa tehnyt budjetin, joka on tässä talossa
               käsitelty, tälle vuodelle, joka piti sisällään
               460 miljoonaa euroa elvyttäviä, infrarakentamiseen
               liittyviä paketteja. Tätä kautta tulee
               2 miljardin euron lisäpanostus infraan kolmen neljän
               vuoden sisällä, (Puhemies koputtaa) noin 60 000
               henkilötyövuotta.
            
            
          
         
         
            Paavo  Arhinmäki /vas:
               		
            
             Arvoisa puhemies! Olen hämmästynyt, kun pääministeri
               väittää, että hallituksella
               tai eduskunnalla ei ole mitään mahdollisuutta
               vaikuttaa työpaikkojen syntyyn ja talouskasvuun. Mitä sitten
               tällä talolla olisi arvoa, jos me emme voisi tehdä finanssipoliittisia
               ratkaisuja? Miksi meillä velka kasvaa? Esimerkiksi sen
               vuoksi, että meillä on työttömyys
               virallisten tilastojen mukaan 320 000, todellinen työttömyys
               450 000. Käytämme miljardeja euroja — joka
               vuosi joudumme ottamaan miljardeja euroja lainaa — koska
               meidän työttömyytemme on niin korkealla
               tasolla.
            
            
            Arvoisa puhemies! Vasemmisto halusi tehdä järkevää finanssipolitiikkaa
               tässä tilanteessa, (Ben Zyskowicz: Lisää velkaa!)
               ja kaikkein pahinta tässä tilanteessa ostovoimalle
               ja palvelualojen, kaupan alan työllisyydelle olivat leikkaukset kaikkein
               pienituloisimpien indeksistä, eläkeläisiltä,
               työttömiltä, opiskelijoilta. (Ben Zyskowicz:
               Lisää velkaa lasten piikkiin!) He käyttävät joka
               euron palveluihin ja sitä kautta työllisyyteen.
               (Puhemies koputtaa) Tämän vuoksi me jouduimme
               lähtemään, (Puhemies: Aika on täynnä!)
               koska hallitus teki järjetöntä finanssipolitiikkaa.
            
            
          
         
         
            
            Pääministeri   Alexander   Stubb
            
             Arvoisa herra puhemies! Ehkä korjataan nytten sen
               verran, että en missään vaiheessa ole
               sanonut, että hallituksella, hallinnolla tai eduskunnalla
               ei ole mitään mahdollisuuksia vaikutta työllisyyteen
               ja työllisyystilanteeseen ja kasvuun. Totta kai sillä on,
               mutta samalla totean sen, että onneksi suunnitelmatalouksien
               aikakausi on ohi. Me olemme nyt tällä hetkellä minun
               mielestäni tilanteessa, jossa ei pidä luoda illuusiota
               siitä, että politiikka tuottaa sen kasvun tai
               työllisyyden. Ei, sen tekee suomalainen työntekijä,
               (Mauri Pekkarinen: Joo, mutta päätökset!)
               suomalainen yritys ja suomalainen yrittäjä. Meidän
               tehtävämme on luoda ne puitteet ja lainsäädäntö,
               jolla suomalaiset yritykset pärjäävät.
               Tämä tarkoittaa sitä, että me
               emme sääntele heitä kuoliaaksi emmekä verota
               heitä kuoliaaksi. Se on se ainoa tapa, jolla Suomi saadaan
               nousuun.
            
            
          
         
         
            Timo Kalli /kesk:
               		
            
            Arvoisa puhemies! Suomalaisten kotitalouksien ja yritysten jokapäiväiset
               päätökset vaikuttavat työllisyyteen,
               investointeihin ja talouskasvuun.
            
            
            Hallituksella on suuri merkitys pitää yllä kotitalouksien
               ja yritysten luottamusta Suomen talouteen. Kysynkin: Onko hallitus
               nyt tuomassa lisäbudjettiin sellaisia elementtejä,
               joilla luottamusta lisätään? Tähän
               asti hallitus on antanut liian suuria lupauksia yrityksille ja kuluttajille,
               ja tämän johdosta tämä luottamus
               on rapautunut. Kysyn siis: onko nyt hallitus tuomassa edellytyksiä,
               joilla luottamusta kartoitetaan?
            
            
          
         
         
         
            
            Valtiovarainministeri   Antti   Rinne
            
             Arvoisa puhemies! Tällä viikolla on tullut
               tieto siitä, että harkitaan isoa selluinvestointia
               Kuopioon. 1,4 miljardia euroa on tuon investoinnin arvo. On tieto
               siitä, että Äänekoskelle on
               todennäköisesti tulossa iso investointi, miljardiluokan hanke,
               ja aika paljon muitakin 100 miljoonan luokan hankkeita on käynnissä tällä hetkellä.
               Tämä ehkä kertoo
               siitä, että tämmöinen luottamus
               on syntymässä nyt takaisin siihen, että tänne kannattaa
               investoida.
            
            
            Tämä hallitus on tehnyt semmoisia ratkaisuja, joilla
               on luotu tulevaisuuteen uskoa, infrapaketeilla ja niin edelleen.
               Haluan todeta sen, että hallituksen lisäbudjetti
               on minun valmistelussani ja siellä on tällä hetkellä olemassa
               elementtejä, jotka toivottavasti lisäävät
               sitä luottamusta sukupolvenvaihdoksen kautta ja toivottavasti
               lisäävät esimerkiksi arvonlisäveron
               kautta oikeita vaikutuksia.