Täysistunnon pöytäkirja 15/2002 vp

PTK 15/2002 vp

15. PERJANTAINA 22. HELMIKUUTA 2002 kello 13

Tarkistettu versio 2.0

3) Hallituksen esitys laiksi tieliikennelain 66 ja 69 §:n muuttamisesta

 

Erkki  Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Jos kaikki ihmiset olisivat enkeleitä ja jos markkinatalous ei olisi varsin karu toimintaympäristö, hallituksen esitystä n:o 235 viime valtiopäiviltä ei olisi tarvinnut toimittaa eduskunnan käsiteltäväksi. Näin kuitenkin jouduttiin hallituksen piirissä arvioimaan, että tämä esitys, joka koskee tieliikennelain 66 ja 69 §:n muuttamista, on perusteltu ja paikallaan. Esityksessä ehdotetaan tieliikennelakia muutettavaksi siten, että tarkistettaisiin opetustoiminnasta vastaavan johtajan vaatimuksia luvanhakijan ollessa oikeushenkilö. Johtaja ei saisi olla konkurssissa, vaan hänen tulisi hallita omaisuuttaan ja muutoinkin hänen tulisi olla toimintakykyinen ja kyetä asianmukaisesti vastaamaan tehtävistään. Tällä estettäisiin se, että omistaja voisi, jouduttuaan konkurssiin, jatkaa toimintaa perustamalla yhtiömuotoinen yritys, jolloin hän siirtäisi luvan yritykselle ja jatkaisi itse opetustoiminnasta vastaavana opettajana.

Liikennevaliokunta on todennut, että ehdotettu säännös siitä, että autokoulun opetustoiminnasta vastaavan johtajan tehtävässä toimivan henkilön olisi hallittava itseään ja omaisuuttaan, vain selventää nykytilannetta. Sitä vaaditaan nimittäin jo nyt. Mutta tässä yhteydessä tulee pitää muistissa, että konkurssin aiheuttama este poistuu kuitenkin konkurssin päätyttyä konkurssituomioon. Muussa yritystoiminnassa tai yksityiselämässä tapahtuneella velkaantumisella ei olisi uudenkaan lain mukaan vaikutusta myönnettäessä lupaa toimia opetustoiminnasta vastaavana johtajana.

Mietinnössään valiokunta toteaa, että ehdotettava laki muuttaa kuitenkin tilannetta ulosotossa olevien velkojen osalta. Tätä nykyä johtajalla ulosotossa olevat velat eivät vaikuta luvan myöntämiseen eikä niitä sen vuoksi edes tarkisteta, kun sen sijaan luvanhaltijan ulosotossa olevat velat vaikuttavat luvan myöntämiseen. Ehdotettavan lain mukaan johtajan ulosotossa olevat velat vaikuttaisivat, jos kyseessä ovat velat, jotka ovat syntyneet aikaisemmassa toiminnassa autokoulualalla, ja ne voisivat vaikuttaa, vaikkei henkilöä asetettaisikaan konkurssiin.

Valiokunta on keskusteluissa ollut huolestunut autokoulualalla toimimista koskevasta laveasta määritelmästä. Se katsoi kuitenkin, että ammattitoiminnan yleisen määritelmän mukaan toimintaa esimerkiksi vain takaajana ei voitaisi pitää kyseisellä alalla toimimisena. Tästä syystä takauksesta syntyneet velat eivät myöskään voisi vaikuttaa luvan myöntämiseen. Jos velat taas olisivat yksityisiä tai johtuisivat muusta elinkeinotoiminnasta, ne eivät välttämättä vaikuttaisi luvan myöntämiseen. Valiokunta katsoi mietinnössään, että viranomaisen laajaa harkintavaltaa luvan myöntämisessä tulee käyttää lain periaatteita ja tavoitteita korostavalla tavalla.

Arvoisa puhemies! Juuri tämä viimeksi mainitsemani on se syy, jonka takia erityisesti tulin puhujakorokkeelle esittelemään tämän mietinnön.

Raimo  Vistbacka  /ps:

Arvoisa puhemies! Hyvin pitkälle voi yhtyä valiokunnan puheenjohtajan esittelypuheenvuoroon. Itse jäin vain miettimään sitä, minkä valiokunnassa käydyssä keskustelussakin toin esille ja mihin myös osittain valiokunnan puheenjohtaja nyt puuttui, eli nimenomaan niiden velkojen, jotka ovat syntyneet muussa toiminnassa kuin autokoulutoiminnassa taikka takauksen kautta, ei pitäisi vaikuttaa, ja tänne on kirjattu "eivät välttämättä vaikuttaisi" luvan myöntämiseen. Voi pohtia sitä tilannetta, mikä merkitys on silloin näillä taloudellisilla seikoilla, jos ne eivät ole ihan kunnossa, jos on kyse sellaisesta autokoulutoimen johtajasta, joka ei ole omistaja. Omistajan osalta, joka on myös johtaja, sen ymmärrän ilman muuta.

Mutta seikka, johon valiokunnan puheenjohtaja lopussa puuttui, on erittäin tärkeä. Tästä asiasta keskusteltiin myös valiokunnassa hyvinkin pitkään, eli kun viranomaisilla monta kertaa on mahdollisuus käyttää laajaa harkintavaltaa, silloin saattaa syntyä hakijalle, jos lupa hylätään, monta kertaa sellainen tilanne, että ei pysty itse tiedostamaan sitä syytä, minkä takia hylkäys on mahdollisesti tapahtunut, jos jossakin lähes samanlaisessa tilanteessa lupa on myönnetty. Eli viitaten nimenomaan laajaan harkintavaltaan valiokunnan mietinnössä on kyllä ihan oikealla tavalla tätä pyritty rajaamaan ja ohjaamaan viranomaiskäytäntöä, koska mitään muuta ehkä voimakkaampaa sanontaa siihen rajaamiseen ei saatu, mikäli ei olisi jouduttu muuttamaan pikkuisen tätä hallituksen esitystä, mutta se on nyt yksimielisesti hyväksytty. Toivotaan, että se käytännössä toimii niin, että harkintavaltaa ei käytetä liian laajasti.

Yleiskeskustelu päättyy.