Täysistunnon pöytäkirja 150/2001 vp

PTK 150/2001 vp

150. MAANANTAINA 10. JOULUKUUTA 2001 kello 14

Tarkistettu versio 2.0

12) Hallituksen esitys laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 5 ja 6 a §:n muuttamisesta

 

Lauri Kähkönen /sd:

Arvoisa puhemies! Jos ja kun tämä lakiesitys hyväksytään, sen myötä tulee myös mahdollisuus kunnilla uuteen niin sanottuun päivystysmaksuun eli terveyskeskukset voivat periä arkena klo 20:n ja aamu 8:n välillä noin 90 markan maksun potilaalta. Viikonloppuina ja pyhäpäivinähän tämä maksu olisi maksettava, jos kunta sen käyttöön ottaa, tulit vastaanotolle mihin aikaan hyvänsä. Arvostelen ennen kaikkea tätä maksua. Sitä perustellaan hallituksen esityksessä, että se ohjaisi ihmisten käyttäytymistä. Itse on siihen usko. Tuskinpa syynä henkilöillä on ilta- ja viikonloppukäynteihin muu kuin se, että päivällä ei lääkärin vastaanotolle ole päässyt eli perusterveydenhuollossa on puutteita, ennen kaikkea lääkäreiden puute, tai sitten se, että äkillinen sairastuminen tapahtuu illalla.

Mielestäni näitten maksujen korotusten myötä tavallaan kuntalaisten kukkarosta kompensoidaan kunnille niitä menetyksiä, joita veronalennusten kautta kunnat ovat joutuneet kohtaamaan. Mielestäni olisi aivan hyvin voinut odottaa valtakunnallisen terveysprojektin selvityksiä ja vasta sitten palata mahdollisiin maksujen korotuksiin.

Niilo Keränen /kesk:

Arvoisa puhemies! Tämän lain käsittelyn yhteydessä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa keskusteltiin varsin perusteellisesti siitä, mitkä ovat yleensäkin asiakasmaksujen terveyspoliittiset vaikutukset. Tässä yhteydessä erityisesti me oppositiosta vetosimme siihen, että kun meillä on menossa tämä ed. Kähkösenkin mainitsema Kansallinen terveysprojekti, jossa myös maksuasia on yhtenä osatekijänä esillä, niin miksi esimerkiksi nyt kaavailtuja maksujen korotuksia ei voitaisi siirtää, kunnes tämä terveysprojekti päättyisi.

Tämän vuoksi olemme tehneet vastalauseen, jossa oleva lausumaehdotus kuuluu tällä tavalla: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ei korota voimassa olevassa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetussa asetuksessa säädettyjä maksuja vuoden 2002 alusta vaan odottaa Kansallisen terveysprojektin kautta saatavien suuntaviivojen ja periaatteiden selkiintymistä. Mahdolliset muutokset tulee valmistella terveyspoliittisista lähtökohdista ottaen huomioon kansalaisten tasa-arvo maan eri osissa."

Ehdotan, että eduskunta hyväksyisi tämän mukaisen lausuman. Asiallisesti ottaen tämä tarkoittaa sitä, että hallitus joutuisi jo perumaan antamansa asetuksen.

Katri Komi /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Kannatan ed. Keräsen tekemää vastalauseen lausumaehdotusta.

Muutama sana itse asiasta. Olen samaa mieltä kuin ed. Keränen, että terveydenhuollon maksuilla tulisi olla ensisijaisesti terveyspoliittiset perusteet. Nyt kun nämä korotukset ajoitetaan euroon siirtymisen yhteyteen vuoden 2002 alkuun, tämä on aika tavalla luvatun vastainen toimenpide. Ainakaan tämänhetkisten tietojen mukaan korotuksilla ei ole palvelujen kysyntään liittyvää nykytilannetta parantavaa vaikutusta.

Julkisuudessa on tullut esiin se, että voitaisiin palvelun hinnan perään laittaa todellinen kustannusvaikutus. Se on varmasti hyvä noin mielikuvana meille kansalaisille, jotta osaisimme arvostaa pienimpiäkin palveluita, joita saamme täällä Suomessa.

Matti Väistö /kesk:

Arvoisa puhemies! Lakiehdotuksen ensimmäinen käsittely oli varsin kriittinen. Ymmärsin, että hallituspuolueissakin oli hyvin suuria vaikeuksia hyväksyä hallituksen esitystä tässä muodossa, ja erityisen suuria vaikeuksia tuntui olevan siinä, että itse asiassa maksuasetus oli jo asiakasmaksujen osalta miltei valmis ja päätettiin välittömästi, kun tämän asian käsittely eduskunnassa oli saatu päätökseen. Näin ollen tuntuu pikkuisen hätäilyltä.

On helppo yhtyä siihen, mitä ed. Kähkönen totesi, että näin tavallaan kuntalaisten kukkarosta pyritään kunnalle kompensoimaan niitä menetyksiä, joita valtionosuuksien leikkauksen ja myös yhteisöveron tuoton osalta kunnille on tullut. Ajatellaan niin, että kuntalaiset kantakoot vastuun. Me kaikki tiedämme, että tämä kohdentuu kuitenkin erittäin epäoikeudenmukaisesti. Samaa politiikkaahan hallitus on muutoinkin kyllä kansalaisten suuntaan jo toteuttanut siirtäessään palveluja, myös valtion palveluja, yhä etäämmälle, ja kustannukset on siirretty asiakkaille, kansalaisille. Tässä näytetään etenevän nyt samaa tietä ja unohdetaan se, että terveyden edistämiseksi ja ennaltaehkäisyn toteuttamiseksi tulisi tehdä nykyistä enemmän. Pidemmän päälle se olisi kansalaisten ja koko yhteiskunnan kannalta paras ja myös taloudellisin vaihtoehto. Tässä mielessä keskustan vastalause ja tähän liitetty lausumaehdotus ovat erittäin paikallaan.

On sinänsä hyvä, että tällainen terveysprojekti on käynnistetty. Nyt vain pitäisi malttaa odottaa sen tuloksia. Tällä menettelyllä, johon nyt mennään, ei kyllä lääkäripulaa helpoteta eikä myöskään lisätä kansalaisten halua ja kykyä huolehtia omasta terveydestään — ja mieluummin vielä ajoissa.

Timo  Ihamäki  /kok:

Arvoisa puhemies! Tämä laki terveydenhuollon asiakasmaksuista pitää itse asiassa sisällään kaksi asiaa. Ensinnäkin maksuttoman hoidon ikärajoja täsmennetään ja yhdenmukaistetaan siten, että hammashoidon ikäraja putoaa 19 vuodesta 18 vuoteen ja muussa terveyskeskushoidossa ikäraja nousee 15 vuodesta 18 vuoteen.

Toinen asia tässä laissa on, että maksukatto pysyy 3 500 markkana, ei siis nouse eikä laske. Tämä on hyvä asia ja pitää sisällään sen, että runsaasti palveluja käyttävät eivät joudu maksamaan enempää kuin tuon maksukaton verran.

Tässä laissa ei käsitellä ollenkaan asioita, jotka sanotaan asetuksessa. Siinähän ovat pääsyynä euromuutos ja kustannustason nousu tai kustannustason muutos. Kunnat tarvitsevat enemmän rahaa pitääkseen yllä samat palvelut, mutta maksut kuuluvat asetukseen, eivät lakiin. Asetus tehdään ministeriössä ja laki tehdään eduskunnassa.

Keskustelu päättyy.