Eero Lämsä /kesk(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tässä on kysymys maa- ja metsätalousvaliokunnan
mietinnöstä koskien hallituksen esitystä Maaseutuviraston
toimivaltuuksia koskevaksi lainsäädännöksi.
Mietinnössä hallituksen esityksestä laiksi
Maaseutuvirastosta sekä Maa- ja metsätalousministeriön
tietopalvelukeskuksesta valiokunta piti muun ohella erittäin
tärkeänä sitä, että Maaseutuviraston
toiminnan alkaessa ja toimintoja alueellistettaessa syntyy välitön
vuorovaikutus ja hyvä yhteistyö hallinnon tehtäviä hoitavien
viranomaisten ja hallinnon asiakkaita edustavien eri tahojen välillä sekä toisaalta
eri viranomaisten välillä.
Mietinnössään valiokunta kiinnitti
myös huomiota siihen, että uuden viraston perustaminen tuo
maataloushallintoon uuden lisätason ja että sen
vuoksi toimiva yhteistyö ministeriön ja viraston
välillä tulee olemaan välttämätöntä.
Erityisen tärkeää tämä yhteistyö on
osallistuttaessa päätöksentekoon Euroopan
yhteisön toimielimissä sekä kansallisen
lainsäädännön valmistelussa.
Tärkeää on myös, että tehtävä-
ja vastuujako Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen
ja Maaseutuviraston välillä tulee mahdollisimman
selkeäksi.
Mietinnössään valiokunta korosti
myös sitä, että Maaseutuviraston perustaminen
ja alueellistaminen asettaa suuria haasteita myös poliittisen päätöksenteon
ja toimeenpanon vuorovaikutukselle. Poliittisen päätöksenteon
valmistelussa tarvitaan käytännön toimeenpanon
asiantuntemusta. Toimeenpanon kannalta on taas äärimmäisen tärkeää taata
ennakoiva, viivytyksetön ja virheetön tiedonkulku
poliittisen päätöksenteon valmistelusta.
Valiokunta pitikin jo tuolloin tärkeänä,
että selkeästi määritellään
maa- ja metsätalousministeriön ja Maaseutuviraston
tehtävänjako, organisaation osien vastuusuhteet
sekä tätä kautta ne tahot, jotka vastaavat
tiedonkulusta ja tekevät erityisen tiivistä yhteistyötä.
Valiokunta toteaa, että Maaseutuviraston ja maa- ja metsätalousministeriön
välisen toimivallanjaon tulee olla selkeää myös
tuensaajan oikeusturvan kannalta merkittävissä asioissa,
kuten tukien valvontaan ja takaisinperintään liittyvissä kysymyksissä.
Ei saa myöskään muodostua vähäisintäkään
epäselvyyttä siitä, kenellä on
toimivalta antaa esimerkiksi tukia koskevia ehtoja tai ohjeita.
Tukiin ja valvontaan liittyvissä asioissa myös
teknisluonteisilla määräyksillä saattaa
olla merkitystä tuensaajan oikeusturvan kannalta.
Arvoisa puhemies! Valiokunta toteaa, että valitukset
Maaseutuviraston päätöksestä ehdotetaan
esityksessä ohjattaviksi maaseutuelinkeinojen valituslautakunnalle.
Ehdotus laajentaa lautakunnan toimivaltaa jossain määrin
ja vahvistaa maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan asemaa oman
alansa erityistuomioistuimen kaltaisena lainkäyttöelimenä.
Valiokunta korostaa maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan merkitystä ja
asemaa erityisasiantuntemusta omaavana lainkäyttöelimenä niin
maatalousyrittäjien kuin muiden maaseutuelinkeinojen harjoittajien
oikeusturvan kannalta. Ehdotetun muutoksen myötä valituslautakunnalle
tulevien valitusten määrä ilmeisesti
myös lisääntyy. Muutoksesta saattaakin sen
vuoksi seurata, että valituslautakunnan työn määrä tulee
jonkin verran kasvamaan. Valiokunta painottaakin sitä,
että muutos ei saa johtaa siihen, että valitusten
käsittelyajat pitenevät.
Katri Komi /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Tosiaan, kuten valiokunnan puheenjohtaja,
ed. Lämsä tuossa totesi, Maaseutuviraston ja MMM:n
työnjaon täytyy olla hyvin selkeä, kun tätä uutta
virastoa perustetaan. Me valiokunnassa kuultuamme asiantuntijoita
päätimme pitää tärkeänä sitä,
että selvitetään nämä mahdollisuudet
hoitaa porotalouden rahoitus ja tukiasiat keskitetysti Lapin te-keskuksen
kautta, siis että tätä pitäisi
selvittää. Tällä hetkellähän
niitä hoidetaan sekä Lapin, Pohjois-Pohjanmaan
että Kainuun te-keskuksen kautta.
Toinen asia, mitä korostetusti mielestäni
nostettiin esille ja mitä itse ainakin haluan myös
nostaa esille, on tämä maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan
merkitys ja se erityisasiantuntemus, joka tällä lautakunnalla
on.
Yleiskeskustelu päättyy.