Toimi Kankaanniemi /kd:
Herra puhemies! Vanhasen—Heinäluoman hallitus
on ollut eläkepolitiikassa erittäin kylmä ja
veropolitiikassa on suosittu hyvätuloisia kovasti. Yksi
asia, johon ministerit Haatainen ja Wideroos voisivat vielä paneutua,
on lääkkeiden arvonlisäveron poistaminen.
Se merkitsisi valtiontaloudessa suhteellisen pientä, alle
100 miljoonan nettovaikutusta, mutta olisi eläkeläisten,
jotka suurimman osan lääkkeistä käyttävät,
talouden kannalta erittäin tervetullut helpotus. Sairas
eläkeläinen pienen eläkkeen varassa on
tässä hallituksen toiminta-aikana jäänyt
unholaan. Kysynkin:
Onko hallituksella suunnitelmia, onko käyty keskusteluja,
lääkkeiden arvonlisäveron poistamisesta?
Sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen
Arvoisa herra puhemies! Lääkekorvausjärjestelmähän
juuri uudistettiin, senhän eduskunta hyväksyi,
ja sen mukaisesti nyt eletään. Lääkekorvausjärjestelmässä on
tietysti koko ajan vahdittava sitä, että myös
pienituloiset ihmiset voivat lääkkeensä saada.
Se keskusteluhan käytiin tuon uudistuksen yhteydessä.
Arvonlisäveron osalta hallituksella ei ole tässä ollut
toimia tämän hallituksen aikana, mutta aiempi
hallitushan alensi lääkkeiden arvonlisäveroa.
Siinä vain on ongelmana se, että se helposti menee
sinne hintoihin eli se ei näy sitten sen pientä eläkettä saavan
ihmisen kukkarossa, kun hän lääkkeitä hankkii.
Eli kyllä korvausjärjestelmä on se ensisijainen.
Sitten nämä korvauskatot ovat olemassa, niin kuin
meillä on tällä hetkellä, että kun
kulut ylittävät tietyn summan, reilun 600 euroa,
niin siinä vaiheessa sitten tulee lääkitys
maksuttomaksi, lukuun ottamatta tätä pientä omavastuuosuutta.
Toimi Kankaanniemi /kd:
Herra puhemies! Lääkkeiden tukkuhintoja alennettiin
5 prosentilla. Onko selvitystä siitä, menikö se
hintoihin vai jäikö sekin johonkin matkan varrelle?
Jos se meni hintoihin, niin miten ministeri voi perustella, että arvonlisäveron
poistaminen lääkkeistä ei menisi hintoihin?
Tämä on se sama väite, jonka hallitus
aina esittää myös ruoan arvonlisäveron alentamista
vastaan, vaikka näillä keinoilla voitaisiin helpottaa
taloudellisesti kaikkein suurimmissa vaikeuksissa olevia kansalaisia.
Onko teillä edes halua tehdä näitä korjauksia?
Sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen
Arvoisa herra puhemies! Arvonlisävero kuuluu varsinaisesti
valtiovarainministeriön puolelle. Lääkkeiden
tukkuhintoja alennettiin 5 prosenttia, ja se kyllä alensi
lääkemenoja ja näitä hintoja,
sehän on selvä, mutta se on tilapäinen helpotus
tuskaan. Yleensä ne hinnat sitten tahtovat taas pidemmällä aikavälillä nousta.
Mutta olennaista on huolehtia siitä, että kansalaiset
saavat parhaan mahdollisen lääkehoidon mahdollisimman
edullisilla kustannuksilla. Tätä periaatetta on
syytä vaalia myös jatkossa, kun mietitään
näitä keinoja, millä tavalla voidaan
sitä kansalaisen tilannetta helpottaa.
Jaakko Laakso /vas:
Herra puhemies! On aivan totta se, että koska apteekkien
välillä ei juuri ole kilpailua, niin arvonlisäveron
alennus ei siirtynyt lääkkeiden hintoihin. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin
siltä, että lääkekorvausuudistuksen keskeisimpiin
ongelmiin kuuluu se, että kun aikaisemmin yhdellä ostokerralla
oli vain yksi omavastuu reseptilääkkeistä,
olipa reseptejä kuinka monta tahansa, niin nyt joutuu maksamaan
omavastuun jokaisesta lääkkeestä. Ja
monet, jotka käyttävät paljon reseptilääkkeitä,
kokevat tämän lääkkeiden kallistumiseksi.
Näyttää siltä, että tätä asiaa
pitäisi seuraavaksi ryhtyä oikomaan, koska ne,
jotka käyttävät paljon lääkkeitä,
ovat joutuneet nyt maksumiehiksi. Arvoisa ministeri, onko tätä asiaa
seurattu?
Sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen
Lääkekorvausuudistuksessa todellakin tehtiin
näin, että ostokertaisesta omavastuusta siirryttiin
tähän lääkekohtaiseen, ja syynä oli
se, että sosiaali- ja terveysministeriön selvitysten
mukaan tämä edellinen, aiempi järjestelmä johti
siihen, että varsinkin iäkkäämmät
ihmiset, joilla on paljon lääkkeitä,
keskittivät nuo ostot yhteen kertaan ja tavallaan myös
tekivät yliostoja, siis ostivat enemmän lääkkeitä kuin
niitä sitten tuli käytettyä. Nyt täytyy
huolehtia koko ajan siitä myös, että tämä systeemi
on sellainen, että se kannustaa tekemään
järkeviä lääkeostospäätöksiä myös siellä apteekissa,
ja siitä syystä tähän muutokseen
myös mentiin.
Lyly Rajala /kok:
Arvoisa puhemies! Ihmettelin vähän ministeri
Haataisen vastausta, että paljon lääkkeitä käyttävät
ostivat yli. Eivätköhän nuo kuitenkin
olleet reseptilääkkeitä, eihän
niitä voi ostaa mitenkään yli, niitä voi
ostaa sen verran kuin niitä määrätään.
Ihmettelen myöskin tuota ministerin suhtautumista siihen,
että tuo 8 prosentin arvonlisän poistaminen esimerkiksi
ei menisi suoraan hintoihin. Mitenkähän näissä asioissa
on tapahtunut? Kuitenkin suurimmassa osassa EU-maita arvonlisävero
lääkkeiltä on poistettu.
Ed. Arja Alho merkitään
läsnä olevaksi.
Toinen valtiovarainministeri Ulla-Maj Wideroos
Arvoisa puhemies! Se on tietysti niinkin päin, että ei
voi taata ainakaan, että se menee suoraan hintoihin. Olen
kyllä ministeri Haataisen kanssa samaa mieltä siitä,
että ehkä muita toimenpiteitä kannattaa
enemmänkin tehdä, joista potilas hyötyy
suoraan eikä välillisesti, koska sitä ei
voi mitenkään taata.