Sisäasiainministeriön hallinnonala 26
Olavi Ala-Nissilä /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Sisäministeriön pääluokka
on käsitelty kahdessa valtiovarainvaliokunnan jaostossa.
Ed. Ihamäki käyttää vielä painavan
perustellun esittelypuheenvuoron oman jaostonsa osalta.
Valtiovarainvaliokunnan hallinto- ja tarkastusjaostossa ovat
erityisesti esillä olleet kuntatalouden rahat sekä aluekehitykseen
osoitetut rahat. Molempien osalta on voitu valiokunnassa tehdä vähän
lisäystä. On voitu tehdä harkinnanvaraiseen
rahoitusavustukseen pieni lisäys, yhteensä 3,7
miljoonaa euroa. Myöskin aluekeskusohjelmiin ja maakunnan
kehittämisrahaan ja sitä kautta aluekeskusohjelmatyöhön
on voitu tehdä 2,6 miljoonan euron lisäys, josta
runsas miljoona euroa voidaan saada lisää rahaa
aluekeskusohjelmatyöhön.
Kun jaostossa on käsitelty kuntien taloutta, on voitu
todeta tietty ristiriitainen tilanne siinä mielessä,
että kuntatalous on kokonaistasolla ollut viime vuosina
tasapainossa, arvioidaan jopa tasapainon jatkuvan aina vuoteen 2003.
Kuntien ja kuntayhtymien vuosikate oli vuonna 2001 valiokunnan saamien
selvitysten mukaan 10,2 miljardia markkaa, jossa on miljardin nousu.
Toisaalta tiedot kunnista kertovat siitä, että kunnittain, maakunnittain
ja kuntakoon mukaan tarkastellen kuntatalouden kehityserot olivat
huomattavat vuonna 2000. Kehityserojen kasvu jatkui nyt neljäntenä vuotena
peräkkäin. Negatiivisen vuosikatteen kuntien määrä kasvoi
edellisvuoden 87 kunnasta 196 kuntaan vuonna 2000. Samalla negatiivisen
vuosikatteen markkamäärä kasvoi 372 miljoonasta
513 miljoonaan vuonna 2000. Ilman kuntien harkinnanvaraisten avustusten
tason nostoa 190 miljoonan markalla edellisvuodesta olisi negatiivisen
vuosikatteen kuntien määrä ollut todettuakin
suurempi.
Valiokunnan saamien selvitysten mukaan vuosikatteen heikkous
tai negatiivisuus oli tyypillistä asukasluvultaan keskimääräistä selvästi pienemmissä
kunnissa
ja ehkä myöskin maaseutumaisissa kunnissa. Huolestuttavaa
näiden kuntien kannalta on, että investointien
vähenemisestä huolimatta niiden lainakanta on
lisääntynyt. Rahoitusongelmien lisääntyessä käyttömenoja katetaan
yhä useammin lainarahalla. Kuitenkin, niin kuin sanoin,
kokonaisuutena on nähty, että kunnallistalouden
tila kohenee. Tosin se on riippuvainen talouden yleisestä kehityksestä.
Erityisesti yhteisöveron suhdanneherkkyys on valiokunnan
käsityksen mukaan viime vuosina vähentänyt
kuntatalouden vakautta ja ennustettavuutta. Yhteisöveron
epätasainen kasvu, valtionosuusjärjestelmän
yhteisöveron perusteiden uudistaminen sekä muun
muassa kunnallisverotuksen vähennysten kasvu on aiheuttanut,
että kuntien väliset taloudellisen liikkumavaran
erot ovat kuntaryhmittäin alueellisesti tarkastellen tähän vuoteen
saakka jatkuvasti kasvaneet. Kuntakohtaiset erot rahoitustilanteen
kehityksessä ovat pysyneet suurina väestön
mittavan muuttoliikkeen ja kuntien tulopohjan suhdanneherkkyyden
takia.
Verotulojen kasvun heikkenemistä kompensoi jossain
määrin vuosiin 2001—2002 ajoittuva, kustannustenjaon
tarkistuksesta johtuva valtionosuuksien lisäys. Kuntatalouden
vakauttamiseksi sisältyy vuoden 2002 talousarvioesitykseen
luopuminen kuntien arvonlisäveron takaisinperinnästä.
Luopuminen toteutetaan kustannusneutraalisti alentamalla kuntien
osuutta yhteisöverosta. Tämä on merkittävä uudistus
valiokunnan käsityksen mukaan.
Kuntien tehtävät ja kustannukset ovat edelleen
lisääntymässä lainsäädännön
myötä. Tapahtunut ja tapahtumassa oleva kehitys
viittaa siihen, että eivät kaikki kunnat kykene
nykyisellä järjestelmällä turvaamaan
hyväksyttävän tasoisia peruspalveluja.
Valiokunnassa on ollut esillä myöskin esimerkiksi
pohjoisten ongelmakuntien tilanne, Enontekiö, Inari, Utsjoki
jne. Saadun selvityksen mukaan ollaan asettamassa sisäministeriön
työryhmä, jonka toimeksiantoa ollaan laajentamassa
siten, että se käsittäisi tällä hetkellä erityisissä vaikeuksissa
olevien Pohjois-Suomen kuntien taloudellisen tilanteen selvittämisen
laajemminkin.
Näin ollen valiokunnan käsityksen mukaan kuntien
talouden eriytymiskehityksen seurauksena harkinnanvaraisten rahoitusavustusten
tarve säilyy vähintään entisellään.
Talousarviossa tähän on varattu 50,5 miljoonaa
euroa. Nyt valiokunta sitten lisää tähän
3,7 miljoonaa euroa.
On myöskin todettu tapahtuva aluekehitys: toisaalta
hyvin nopea aluekehitys eräillä kasvavilla, suurilla
kaupunkiseuduilla ja sitten aluekehityksen ongelmat syrjäseuduilla.
Aluekeskusten kehittämiseen ja kaupunkipoliittisiin toimenpiteisiin
talousarvioesityksessä on vajaat 7 miljoonaa euroa. Aluekeskusten
lukumäärä nousee 34:ään,
ja kaupunkipoliittisia toimia vahvistetaan. Jälkimmäisillä tarkoitetaan
lähinnä erityyppisten kaupunkiseutujen ongelmiin
ja erityispiirteisiin liittyviä määräaikaisia
pilottihankkeita. Lisäksi kaupungin ja maaseudun vuorovaikutuksen
tehostaminen on merkittävä kehittämisen kohde
valiokunnan saaman selvityksen mukaan.
Osaamiskeskusten kehittämiseen on varattu runsaat 5
miljoonaa euroa. Kuluvan vuoden talousarviosta antamassaan mietinnössä valtiovarainvaliokunta
ehdotti, että osaamiskeskusohjelman perusrahoitus koottaisiin
yhden ministeriön hallinnonalalle. Tämän
mukaisesti vuonna 2002 osaamiskeskusohjelmien perusrahoitus tulee
kokonaan maakunnan kehittämisrahastoon, mikä tehostaa
ohjelman toteuttamista. Valiokunta kiinnittää huomiota
siihen, että ohjelma avataan ensi vuonna uusille osaamisaloille
ja osaamiskeskuksille. Tämä edellyttää lisärahoitusta
osaamiskeskusohjelmaan vuodesta 2003 lähtien.
Valiokunta pitää tehostettuja aluepoliittisia toimia
tarpeellisina. Kuten Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen selvityksestä ilmenee,
aluekehitys on eriytynyt entistä selvemmin 1990-luvun lamasta
toipumisesta alkaen. Laajat alueet ovat kärsineet muuttotappiosta,
ja väkeä on siirtynyt muutamille kasvukeskusalueille.
Ensimmäinen varapuhemies:
Ed. Ala-Nissilä, nyt hyväksytyn menettelytavan
mukaan nopeatahtisessa keskustelussa puheenvuoron pituus on enintään
7 minuuttia. Uuden puheenvuoron toki voi pyytää.
Arvoisa puhemies! Olenkin tulossa nopeatahtisesti juuri puheeni
loppuun toteamalla, että näillä perusteilla
maakunnan kehittämisrahaan valiokunta esittää lisäystä 2 691 000
euroa, josta 1 009 000 euroa tulee osoittaa aluekeskusohjelmatyöhön.
Valiokunnan mietintöön tältä osin
sisältyy sekä keskustan että kristillisdemokraattien
vastalause.
Timo Ihamäki /kok:
Arvoisa puhemies! Valtiovarainvaliokunnan puolustus- ja turvallisuusjaosto
käsittelee sisäasiainministeriön pääluokasta
poliisitoimen, pelastustoimen ja Rajavartiolaitoksen. Muilta osin
sisäasiainministeriön pääluokka
kuuluu hallintojaostolle, jonka osalta esittelypuheenvuoro "nopeatahtisesti" kuultiin
edellä.
Hallitus on esittänyt poliisitoimeen kaikkiaan 500,8
miljoonaa euroa, lähes 3 miljardia markkaa, nettomäärärahaa
toimintamenoihin, joka oikaisuerien jälkeen kohoaa 537,5
miljoonaan euroon, missä lisäystä kuluvaan
vuoteen on 4,8 prosenttia.
Poliisin talousarvion rahoitusta on viime vuosina asteittain
lisätty niin varsinaisissa talousarvioissa kuin lisäbudjeteissakin.
Poliisitoimen menot ovat vuodesta 1997 kasvaneet yli 500 miljoonaa
markkaa, mistä palkkausmenojen osuus on reilusti yli 70
prosenttia. Vaikka poliisin rahoja on lisätty viime vuosina,
on täällä tullut jo melkein lentäväksi
lauseeksi aina, kun on kuultu asiantuntijoita sekä talousarvion
että lisäbudjetin yhteydessä, että taas
poliisilta puuttuvat ne samat 40 miljoonaa markkaa.
Vakavasti puhuen on toki sanottava, että poliisin menojen
vertaaminen eri vuosina on ongelmallista eivätkä loppusummat
ole vertailukelpoisia, mutta tosiasia on, että menot ovat
todella kasvaneet. Lisämenoja ovat esimerkiksi viime vuosina
ja tänä vuonna aiheuttaneet erityisesti kansainvälisten
sopimusten velvoitteet, teknologian kehitys, rikollisuuden kasvu,
lupapalvelusten kysynnän muutokset ja lisäpanostus
huumausainepolitiikkaan. Nyt viimeksi terroristi-isku New Yorkiin
on lisännyt tarvetta lisätä suojelupoliisin
valmiuksia. Valiokunta esittääkin lisärahoitusta
miljoona euroa suojelupoliisin toiminnan turvaamiseen.
Hallitusohjelmassa todetaan, että poliisin voimavaroja
lisätään ja vahvistetaan toimintaedellytyksiä estää huumausainerikollisuutta,
selvittää talousrikollisuutta sekä ehkäistä järjestäytynyttä rikollisuutta.
Perusturvallisuus, jota poliisi osaltaan tuo, on valtion tärkeimpiä tehtäviä,
ja poliisitoimen määrärahoja ja toimintaa
on arvioitava tältä pohjalta.
Valiokunta on pitänyt tärkeänä,
että poliisitoimen kokonaisrahoitustarve selvitetään.
Sen vuoksi poliisitoimen kirjanpito, laskentatoimi ja budjetointi
on saatettava tasolle, jolla voidaan seurata eri vuosien menotasoja,
joita voidaan jatkossa perustaa luotettaville arvioille. Valiokunta katsoi,
että vasta tämän jälkeen voidaan
luotettavasti arvioida poliisin rahantarvetta. Nyt on poliisin rahoitustilannetta
ja syitä vallitsevaan tilanteeseen ollut arvioimassa ulkopuolinen,
sisäasiainministeriön asettama selvitysmies. Selvitykset
ovat osoittaneet, että poliisin rahoitustaso muuhun kuin
palkkojen ja vuokrien maksuun on laskenut kestämättömälle
tasolle, joten asiaan palataan vielä lisäbudjeteissakin.
Jaosto ja sittemmin valiokunta ovat kiinnittäneet useita
kertoja huomiota pelastustoimen määrärahoja
arvioidessaan etenkin pelastushelikopteritoiminnan kehittämiseen.
Sisäasiainministeriön helikopterityöryhmä ehdotti
vuonna 1999, että toiminta organisoidaan kahdeksalle toimipaikalle
ja koko maan kattavaksi ja että toimintaan osallistuvat
valtio ja kunnat yhdessä.
Valiokunta totesikin, että siviilihelikopteritoiminta
ei voi perustua, kuten tällä hetkellä,
Raha-automaattiyhdistyksen avustuksiin. Nimittäin vuosina
1993—2001 Raha-automaattiyhdistyksen avustukset lääkäri-
ja monitoimihelikopteritoimintaan ovat olleet yhteensä lähes
100 miljoonaa markkaa, mutta Raha-automaattiyhdistyksellä ei
ole erityisiä mahdollisuuksia valvoa toiminnan sisältöä ja
organisointia. Raha-automaattiyhdistys haluaisi lopettaa osansa
helikopteritoiminnan rahoittajana ja oikeutetusti haluaisi sen vakiintuvan
lakisääteiselle pohjalle. Valiokunta sai sisäasiainministeriöstä ja
-ministeriltä selvityksen, että sisäasiainministeriö käy
neuvottelut pelastushelikopteritoiminnan järjestämisestä eri tahojen
kanssa ja laatii toteuttamissuunnitelman, ja valiokunta jäi
odottelemaan tulevia ratkaisuja.
Pelastushelikopteritoiminnan rahoitusjärjestelyt eivät
ole kuitenkaan edenneet sisäasiainministeriön
työryhmän esittämällä tavalla,
vaikka myös valtiovarainvaliokunta on asiaa kiirehtinyt,
kuten jo todettiin, ainakin kahteen otteeseen. Budjetissa ratkaisu
oli, että ensi vuosi toimitaan entiseen malliin. Lääkäri-
ja pelastushelikopteritoimintaa jatketaan viidellä paikkakunnalla
ja pääosin Raha-automaattiyhdistyksen rahoituksella.
Lopullista ratkaisua kuitenkin odotetaan ja samalla toivotaan
tarkennettavan yhteistyömahdollisuuksia Rajavartiolaitoksen, Puolustusvoimien
sekä naapurimaiden kanssa.
Rajavartiolaitoksen toimintamenoihin hallitus esitti 179,2 miljoonaa
euroa eli 1 065 miljoonaa markkaa, jossa on lisäystä kuluvan
vuoden määrärahoihin 5,3 prosenttia.
Rajavartioston työmäärä on selkeästi
lisääntynyt ja lisääntymässä. Passintarkastus
on siirretty poliisilta Rajavartiostolle. Henkilöliikenteen
määrä ulkorajoilla rajanylityspaikoilla
on kasvanut valtavasti. Suuret ruuhkat ovat kaikkien tiedossa. Schengenin
sopimus on astunut voimaan viime maaliskuussa, ja EU:n itäulkorajan
valvonta kuuluu Suomelle. Lisäksi on tarkoitus ottaa kolme
uutta rajanylityspaikkaa käyttöön Venäjän
rajalla. Tosiasia on myöskin, että Venäjän
rajavartiojoukkoja, jotka ovat toimineet Suomen rajalla, on vähennetty
ja heikennetty, kun Venäjä on siirtänyt
ja siirtää rajavartijoitaan Aasiaan sikäläisille
rajoille. Niinpä uhat laittomasta maahantulosta ja luvattomista
rajanylityksistä ovat lisääntymässä itärajalla.
Valiokunta tuli vakuuttuneeksi, että Rajavartioston
toimintamenoja on lisättävä. Niinpä Rajavartiostolle
lisättiin toimintamenoihin 2,5 miljoonaa euroa, joka on
noin 15 miljoonaa markkaa. Tämä on minimi, jotta
toiminnat voidaan hoitaa.
Mietintöön on jätetty vastalause,
jossa ehdotetaan Rajavartiostolle vielä miljoonaa euroa enemmän.
Ensimmäinen varapuhemies:
Vastauspuheenvuoro ed. Korva ja vastauspuheenvuoron pituus 1
minuutti!
Timo E. Korva /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Koskien poliisimäärärahoja, joista
myöskin ed. Ihamäki puhui, Lapin osalta on jo
nyt selvinnyt koskien ministeriön ja läänin poliisiosaston
välisiä tulosneuvotteluja, että budjetin
määrärahat tarkoittavat, että Lapista
täytyy lakkauttaa 28 poliisin virkaa ensi vuoden aikana tai
säästää muutoin ne menot. Sehän
tarkoittaa käytännössä sitä,
että siellä edelleenkin poliisin partio- ym. matkat
pitenevät. Lapissa on nyt jo sellainen tilanne, että yhden
poliisipartion partiointialueet saattavat olla 600—700
kilometrin pituisia. Tässä ei enää ole
kysymys siitä, että ihmisille tarjottaisiin poliisihallinnon
osalta edes niitä välttämättömimpiäkään
peruspalveluja, vaan se on eräänlaista tilastointitehtävää,
jota nämä partiot toteuttavat jälkikäteen.
Paula Lehtomäki /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Talousarviokeskustelussa tähän
asti kuullun perusteella yhtenä ensi vuoden budjetin myönteisimpänä asiana
on pidetty valtion kunnille suuntaamien panostusten lisäämistä.
Erityisesti hallituspuolueiden edustajien suulla on hyvin mielellään
tuotu esille, miten voimakkaasti valtiovalta nyt panostaa hyvinvointipalveluihin.
On
jopa optimisesti esitetty, että "ehdotetuilla toimenpiteillä kuntien
palvelutuotannon vahvistuminen voi jatkua", vihreiden ryhmäpuheenvuoron
ilmausta lainatakseni. Ilmaus "kuntien palvelutuotannon vahvistuminen
voi jatkua" kuulostaa minusta vähintäänkin
ylioptimistiselta sitä taustaa vasten, että tästä valtiovallan
myönteisestä käänteestä huolimatta
yhä useammat kunnat kamppailevat kuitenkin palvelujen jatkuvan
karsimisen, ei vahvistamisen, kierteen kanssa.
Myös valtiovarainvaliokunnan budjettimietintö turvautuu
suorastaan mielikuvataiturointiin kuntatalouden tilaa kuvatessaan.
Se julistaa monisanaisesti kokonaistason tasapainoa ja kunnallistalouden
vahvistumista vuonna 2000. Vasta tämän myönteisen
mielikuvan synnyttämisen jälkeen tartutaan vaikeimpaan
asiaan ja todetaan, että kehityserojen kasvu jatkui neljäntenä peräkkäisenä vuotena.
Siis kuntien kehityserojen kasvu jatkui jo neljättä vuotta
peräkkäin. Jos siis toteutetun politiikan tavoitteena
on ollut turvata hyvinvointipalveluiden tarjonta tasapuolisesti
eri puolilla maata, ollaan hyvin lähellä täydellistä epäonnistumista.
Jos taas tavoitteena on ollut ajaa kuntia taloudellisen ahdingon
kautta pakkoliitoksiin, oltaneen melko lähellä tavoitteen
toteutumista.
Tässä salissa on viime viikkoina käyty
joidenkin lakiesitysten yhteydessä hyvin tiukkaa keskustelua
kuntataloudesta. Itse ajattelin tänään
korostaa ihan muutamaa asiaa menemättä sen kummemmin
yksityiskohtiin.
Ensinnäkin, kuntakentän keskiarvoista puhuminen
mielestäni sekä on kansalaisen näkökulmasta
harvinaisen hedelmätöntä että johtaa
myös meitä päätöksentekijöitä informatiivisesti
harhaan. Vahvasta keskiarvosta puhuminen irrottaa meidät
helposti monien ongelmakuntien arkitodellisuudesta. Näistä kuntatalouden
vahvistumisesta kertovista puheista minun on vaikea edes tunnistaa
kotiseutuni kuntia, jotka kamppailevat yhä lisääntyneen
palvelutarpeen järjestämisen kanssa äärimmäisen
harvaanasutulla vanhenevan väestön seudulla. Perustuslain
lausuma siitä, että kunnilla on oltava myös
tosiasialliset edellytykset perusoikeuksien toteuttamiseen, onkin otettava
tässä talossa entistä vakavammin.
Toisekseen, valtioneuvostossa tehty periaateratkaisu siitä,
että kunnille ei luoda enää uusia tehtäviä ainakaan
tällä vaalikaudella, on otettava tosissaan ja
siitä on pidettävä kiinni. Tästä ratkaisusta
ollaan jo lipsumassa, kuten Vankeinhoidon koulutuskeskuksen osalta
tehdyssä ratkaisussa havaittiin. Sinänsä aivan
oikein tässä salissa ollaan enemmän kuin
innokkaita kohentamaan kansalaisten oikeutta erilaisiin palveluihin,
mutta valitettavan usein rahapussi, jonka lähetämme palvelujen
järjestäjälle kustannusten täyttämiseksi,
on tehtävään verrattuna laihanlainen.
Arviot uudistusten kustannuksista voivat sitä paitsi osoittautua
ylioptimistisiksi, ja joskus kaikkia kustannuksia ei edes lasketa
esityksiin sisään.
Kipeimpänä, joskaan ei ehkä markkamääräisesti
suurimpana mutta hyvänä esimerkkinä, meillä haja-asutusalueilla
on tietenkin esikoululaisten kuljetus, joka melko pienessäkin
kunnassa maksaa helposti vähintäänkin
100 000 markkaa. Tästä asiasta ja sen hoitamisesta
kuntoon, että kuljetus tulisi valtionosuuksien piiriin,
on olemassa myöskin eduskunnan lausuma. Toivoisi, että se
saataisiin myöskin toteutettua jonain päivänä.
Yhtä aikaa kuntien lisääntyvien tehtävien kanssa
on kuntien tulopohjaan tehty merkittäviä muutoksia.
Ansiotulovähennyksen kasvattamisella on ollut arvaamattoman
suuria vaikutuksia kuntiin. Eräässäkin
11 000 asukkaan kunnassa nostetaan nyt veroäyriä puoli
penniä, mikä tuottaa 2,7 miljoonaa markkaa, mutta
tästä lisätulosta pelkkä ansiotulovähennyksen
nosto vie jo miljoonan. Pienituloisten verotuksen keventäminen on
toki tarkoituksenmukaista, mutta kuntien tulopohjan kavennusta erityisesti
sen arvaamattoman alueellisen kohdentumisen näkökulmasta
ei ole huomioitu kompensoinnissa lähimainkaan riittävästi.
Lähivuosina kuntakentän tilanne ei ilmeisesti kohene
ainakaan sen perusteella, mitä muun muassa Helsingin kaupungin
talousjohtaja on hallintovaliokunnassa kertonut. Mielestäni
epärealistisen laajasti uskotaan, että kuntien
yhteistoiminta ja yhteenliittymät ratkaisevat orastavat
ongelmat. Epäilemättä kuntien välisessä yhteistyössä on
tehostamisen varaa, mutta se voi edellyttää myös
palvelujen tiivistämistä, jolloin ne ovat vaarassa
karata kuntalaisesta kauemmas. Toivoisi, että kuntien ahdinkotilanteessa
myös kuntaministeri pyrkisi löytämään
entistä paremman yhteisen sävelen kuntien kanssa
ja pitäisi pikemminkin omiensa puolta, sen sijaan että myös
julkisuudessa syyllistää kuntia aiheettomasti
rahojen törsäämisestä.
Arvoisa puhemies! Muutamassa minuutissa ehtii niin vähän,
että lopuksi puhun vain lyhyesti Rajavartiolaitoksen asioista:
Valtiovarainvaliokunta on ansiokkaasti huomioinut Suomen kansainvälisiin
velvoitteisiin ja omaan sisäiseen turvallisuuteemme liittyvät
tarpeet ja esittää Rajavartiolaitoksen määrärahan
nostoa 15 miljoonalla markalla. Vaikka laitoksen oma esitys onkin yli
38 miljoonaa, lisäystä on tervehdittävä suurella
ilolla. Myönteistä on myös se, että saamani
tiedon mukaan koko nyt tehtävä lisäys
on menossa Rajavartiolaitoksen palkkapottiin, jolloin se todella
tarkoittaa käytännössä lisää rajamiehiä rajan
ja rajanylityksen vartiointiin. Valitettavasti myös Rajavartiolaitoksen
osalta jää yhä määrärahojen
kasvattamispaineita tuleville vuosille, joten haasteita budjetin
tasapainottamisen kanssa tulee riittämään.
Pertti Hemmilä /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Poliisin toimintamäärärahoista
on puhuttu täällä aina, kun on talousarvio
ollut käsiteltävänä. Niin puhutaan
näköjään tänäänkin
eikä syyttä. Poliisi on 60-luvulta asti tiettävästi
joka vuosi joutunut turvautumaan lisätalousarvioissa myönnettäviin
lisämäärärahoihin. Tänä vuonna,
kun poliisi pyysi noin 100—130 miljoonaa markkaa enemmän
rahaa käyttöönsä kuin mitä valmistuvassa
talousarviossa ollaan poliisitoimintaan myöntämässä,
tämä todennäköisesti tulee merkitsemään
sitä, että poliisi vetää koulutuksen
alas siitä maksimitasosta, joka on noin 430 opiskelupaikkaa
vuodessa. Poliisi vetää koulutuksen johonkin alle
300 aloittavan opiskelijan tasolle, ja tämä taas
merkitsee sitä, että tulevina vuosina, erityisesti
tämän 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen
kuluessa, kun suuri joukko virassa olevia poliiseja siirtyy eläkkeelle,
eivät koulutusmäärät vastaa
sitä tarvetta, mikä työmarkkinoilla esiintyy,
joten poliisien määrä jo vuonna 2005 näillä näkymin,
siis kenttätyötä tekevien poliisien määrä,
tulee vähenemään.
Tällä hetkellä jo monissa kihlakunnissa
ollaan siinä tilanteessa, että rikostutkintaan
ja rikoksia ennalta ehkäisevään työhön
ei enää riitä poliisilta voimavaroja,
koska päivystys- ja hälytystehtävien
hoitaminen vaatii resurssit niin tarkkaan ja tyystin. Sen vuoksi
olisikin syytä nyt tulevien vuosien budjetteja laadittaessa
muistaa se, mitä valtiovarainvaliokunta nyt tässä mietinnössä on kirjoittanut,
kun se muistuttaa hallitusta siitä, että hallituksen
on tarkoin seurattava poliisitoimen kehitystä ja nimenomaan
määrärahojen riittävyyttä myöskin
näitten jälleen uusien velvoitteitten hoitamiseen.
Kun täällä on paikalla myöskin
kuntaministeri, haluan mainita muutaman sanan myös kuntataloudesta.
Kuntien taloudellinen kehitys on eriarvoistunut viime vuosina. Tämä on
tosiasia. Mutta vastaväitteistä huolimatta, joita
tänäänkin olemme jo tässäkin
keskustelussa kuulleet, tähän eriarvoistumiskehitykseen
on kuntaministeri Korhosen johdolla tartuttu todella lujalla kädellä.
Pelkästään kuntien taloudellisen tilanteen
kohentamiseksi ensi vuoden budjetti merkitsee jopa useiden miljardien
lisäpanostusta.
Paitsi tämä bruttomääräinen
lisäpanostus kunnille on tärkeää vielä se,
että kuntien välisiä taloudellisia eroja
ollaan nyt todellakin tasaamassa voimakkaasti. Nimittäin
jo pelkästään verotulotasaus merkitsee
esimerkiksi Pääkaupunkiseudun kunnille noin -4,5:tä miljardia
markkaa. Tämä raha jaetaan ympäri maan
heikoimmassa taloudellisessa tilanteessa oleville kunnille. On ihan
oikein tietenkin, että näin toimitaan, koska tällä tasataan
nimenomaan kuntien erilaista taloudellista tilannetta. Kun parhaimmillaan
palvelujen järjestämiseen käytettävissä olevat
tulot kunnilla per asukas ovat yli 20 000 markkaa ja heikoimmillaan
jäävät jopa alle 10 000 markan, näillä verotulotasauksilla
ym., useilla toimenpiteillä, tilannetta tasoitetaan todella
kovin ottein. Tästä kiitos nimenomaan tälle
Paavo Lipposen hallitukselle ja sen linjalle. Toki parannettavaa on
vielä, mutta ollaan kuitenkin menossa aivan oikeaan suuntaan.
Ensimmäinen varapuhemies:
Ed. Korva, vastauspuheenvuoro. Vastauspuheenvuoron pituus enintään
1 minuutti!
Timo E. Korva /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Hemmilä on ihmeellisellä tavalla
laskenut kuntasektorin saamia tulonlisäyksiä.
Minulla on tässä Kuntaliiton laskelma, joka päätyy
siihen, että kuntasektori kokonaisuudessaan tämän
budjetin esitysten perusteella saa lisää rahoitusta
valtiolta yhteensä vähän yli miljardi
markkaa, noin 1 100 000 000 markkaa,
ilman indeksikorotuksia. Jos huomioidaan indeksikorotukset elikkä puhutaan
käyvistä rahoista, se määrä on
noin 1,5 miljardia markkaa. Ne ovat aivan muuta kuin ed. Hemmilä luki.
Juha Karpio /kok(vastauspuheenvuoro):
Rouva puhemies! Seitsemättä kertaa olen näissä keskusteluissa
mukana eduskunnassa, kun budjetista puhutaan, ja joka kerta on puhuttu
myöskin poliisin määrärahoista,
niin kuin ed. Hemmilä äsken otti esille. Totta
tietenkin on, että ne ovat olleet riittämättömät,
mutta joka kerta niihin on myöskin lisäbudjeteissa
tullut lisävaroja. Myöskin se meillä tuli
valtiovarainvaliokunnassa esille, että poliisin tekemät
laskelmat eivät aikaisempina vuosina ole olleet riittävän
tarkkoja ja hyviä ja että nyt meidän
sisäministerimme puolelta siihen on puututtu ja myöskin
saatu parannusta aikaan.
Pertti Hemmilä /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Todellakin kuntatalouden tilannetta nyt parannetaan.
Ed. Korva mainitsee Kuntaliiton luvut, mutta minulla on käytettävissäni
sisäasiainministeriön luvut, ja niihin minä perustan
kaiken, mitä minä täällä puhun.
Kari Myllyniemi /kesk:
Arvoisa puhemies! Ed. Karpio sanoi, että poliisin määrärahat
ehkä olisivat paremmalla mallilla nyt kuin aikaisemmin.
Niitä on aikaisemmin aina paikattu lisäbudjetilla,
mikä on ihan selvästi lainvastaista. Meillä valtiovarainministeri
itse on kaksi kertaa täällä myöskin
myöntänyt, että niin ei saa menetellä. Mitään
asioitahan ei voi silloin suunnitella eteenpäin, kun sanotaan,
että tulee 70 miljoonaa sitten syksyllä. Tällä erää on
myöskin puhuttu, että rahaa saadaan.
Kuten ed. Hemmilä totesi, vaikka koulutettuja poliiseja
ei olekaan riittävästi, tästäkään
huolimatta poliisikoulutusta ei toteuteta tarvetta vastaavasti.
Toisaalta talousarviossa ei ole riittävää määrää rahoja
virkojen täyttämiseenkään. Myöskin
palkkausta pitäisi poliisin osalta parantaa.
Toinen asia, johon puuttuisin, on pelastushelikopterit. Tehokkaaksi
osoittautunut ja eri hallinnonaloja palveleva pelastushelikopteritoiminta on
perustunut vapaaehtoiskeräyksillä hankittuihin
ja Raha-automaattiyhdistykseltä saatuihin avustuksiin.
Näin ei voi tulevaisuudessa myöskään
jatkua, vaan sen pitäisi olla valtion taikka kuntien rahoittamaa,
erikoisesti valtion rahoittamaa, toimintaa.
Timo E. Korva /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Eilen käytiin budjettiesityksestä tässä salissa
yleiskeskustelu, jota osin kuuntelin. Kuulemieni puheenvuorojen
yleissävy oli hyvinkin tyytyväinen ja jopa ylistävä tämän
budjettiesityksen suhteen. Omalta osaltani tulin kyllä hämmennyksiin,
minkä eilenkin totesin, kun tulen pohjoisimmasta Suomesta
ja Lapista ja katselen sieltäpäin valtakunnan
kehitystä, miten nämä asiat kehittyvät
ja miltä tämän päivän
Suomen tilanne tuntuu. Tuli jotenkin ulkopuolinen olo, täytyy
sanoa. Miksi sitten on näin sanottava?
Kun tämän päivän kehitystilannetta
katsoo pohjoisimmasta Suomesta, ja tiedän, että tämä näkökulma
on hieman samanlainen hyvinkin monelta suunnalta Suomea, on todettava
ihan valiokunnankin toteamalla tavalla, että aluekehitys on
eriytynyt entistä selvemmin 90-luvun lamasta toipumisesta
alkaen eli siitä alkaen, kun tämän valtakunnan
talouskehitys alkoi elpyä 90-luvun puolivälissä.
Siitä alkaen eriytyvä kehitys on kiihtynyt. On
todettava, että tässä budjettiesityksessä ei
ole mitään oleellisia avauksia sen suhteen, että tähän
eriytyvään kehitykseen haluttaisiin jollakin tavalla
puuttua.
Viimeisimpinä tietoina Lapin osalta voin todeta, että siellä muuttoliike
on edelleen kiihtymässä. Väestötappio
tulee olemaan tänä vuonna noin 1,5 prosenttia
asukasluvusta, lähelle 3 000. Jos sama 1,5 prosenttia
suhteutetaan esimerkiksi Helsingin kaupungin asukaslukuun, se on 7 500—8 000
asukasta. Se on jo sellainen luku, josta varmasti oltaisiin huolissaan,
jos täällä vastaavan tyyppistä kehitystä tapahtuisi.
Huolissaan pitää olla varmaan siitäkin,
että väestön määrä täällä ja
eräissä muissa kasvukeskuksissa melkein suuremmalla
nopeudella lisääntyy.
Työttömyyden osalta Lapissa on tilanne viimeisimmän,
lokakuun, tilaston mukaan sellainen, että työttömiä on
edelleen 19,3 prosenttia. Tämä on laman jälkeen
paras luku tähän mennessä, elikkä yhtään
alempana ei ole käyty. Mutta siitäkään
huolimatta mitään erityistoimenpiteitä ei
olla käynnistämässä ensi vuoden
osalta, jotta päästäisiin tasapainoisempaan
kehitykseen.
Hallituksen ja budjettiesityksen vastaus aluekehitykseen ja
kehityksen eriytymiseen ensi vuoden osalta on erityisesti Aluekeskusohjelma. Maahan
on nimetty runsas 30 aluekeskusta, ja hallitus sanoo, että tätä kautta
voidaan jatkossa kasvava osa aluepolitiikan resursseista suunnata koko
maahan. Ensinnäkin on todettava, että koko maa
ei ole aluekeskusverkoston piirissä. Mitä ulkopuolelle
jäävien alueitten osalta tehdään?
Lisäksi todetaan, että valtion ja aluekeskusten yhteistyötä vahvistetaan
luomalla neuvottelumenettely, jonka sisältö ja
osapuolet ovat vielä avoinna. Sinänsä tämä on
kannatettavaa, mutta jää kysymään,
miten tässä sitten realistisesti ja todellisuudessa
suhtaudutaan maakuntahallintoon, jota on rakennettu nyt runsas viisi
vuotta. Ollaanko sen kanssa tosissaan, vai onko ajatus, että valtio
ja kasvukeskusohjelmat muodostavat uuden aluepolitiikan sisällön
ja asia on sillä selvä?
Lapin liitto yhtenä muiden Pohjois- ja Itä-Suomen
liittojen kanssa teki melko pitkän esityksen eräistä erityistoimenpiteistä kesäkuussa
vuonna 2000 jättäen tämän ehdotusluettelon
pääministerille siinä uskossa ja luulossa,
että hallitus niistä valikoimalla ja jalostamalla
olisi jo voinut käynnistää joitakin toimenpiteitä eriytyvän
kehityksen pysäyttämiseksi. Mutta niin kuin nyt
on nähty, niitä toimenpiteitä Aluekeskusohjelmaa
lukuun ottamatta ei käynnistetä. Hallituksen kannaksi
näyttää jäävän
se, että aitoa todellista huolta siitä, että kiihtyvää eriytyvää kehitystä pysäytetään,
ei näytä olevan.
Kuntatalous on itse asiassa vielä ratkaisevampi eriytyvässä aluekehityksessä.
Aikaisemmissa puheenvuoroissa on jo selvästi tuotu lukuja
esille, miten kuntatalous ja kuntien tilanne eriytyy. Myönteisenä tässä budjetissa
pidän ilman muuta sitä, että on esitetty
porkkanalaki, jolla edistetään kuntarakenteen
muuttamista. Olen kyllä henkilökohtaisesti myöskin
sitä mieltä ja haluan toimia sen puolesta, että tässä maassa
kuntarakennettakin uudistetaan sillä tavalla, että se
vastaa enemmän nykyaikaa. Mutta sitä tilannetta, että kuntarakenne
muuttuisi, ei pitäisi ajaa näillä keinoilla
kuin nyt näkyy ajettavan ajavan eli antamalla mahdollisimman
monen kunnan kriisiytyä ja kriisin kautta ikään
kuin pakotetaan rakenne muuttumaan. Ei tämä välttämättä ole
se oikea ja paras tie, jolla rakenne muuttuu.
Budjettiesityksen parhaita puolia on kyllä Sailaksen
pakettiin liittyvät eräät rahojen lisäykset nimenomaan
syrjäisimmille kunnille. Lapinkin kuntien osalta on myönnettävä,
että rahaa tulee suuruusluokkaa 200 miljoonaa markkaa lisää. Mutta
kun tämän suhteuttaa takavuosiin sillä tavalla,
että muistetaan, että valtion toimenpiteillä kuitenkin
kuntien peruspalvelujen tuottamiseen tullutta valtionosuutta on
vähennetty 2 700 miljoonasta tasolle 1 300
miljoonaa, niin tämä palautus on suuruusluokkaa
vähän yli 10 prosenttia.
Ei tällä kriisiytyvää kehitystä valitettavasti
pysäytetä, kun vielä samaan aikaan jatkuvat
muun muassa valtionosuusleikkaukset, niin että Lapissakin
seitsemältä kunnalta leikataan edelleen kaikesta
huolimatta 38 miljoonaa markkaa. Lisäksihän on
muistettava, että väestön väheneminen
on muuttoliikeautomaatti, joka vie väkeä ja valtionosuutta
kaiken kaikkiaan vähemmäksi.
Ensimmäinen varapuhemies:
(koputtaa)
Ed. Korva, 7 minuuttia on valitettavasti ylittynyt.
Olen, arvoisa puhemies, päättämässä toteamalla,
että poliittista voimaa ei meillä Lapissa eikä muuallakaan
Pohjois- ja Itä-Suomessa ole niin paljoa, että me
demokratiassa äänten enemmistöllä asioita
ja kehityssuuntaa pystyisimme muuttamaan; se on selvä.
Meidän on yritettävä esittää asioita
vetoamalla myöskin tämän valtakunnan
päättäjien oikeudentuntoon ja myöskin
siihen, että tämän valtakunnan etu varmasti
vaatii, että yhtenäisempää kehitystä tähän maahan
saadaan, että alueet tuntuisivat olevan toistensa yhteydessä ja
että oltaisiin yhteisessä veneessä, jolla
Suomea viedään eteenpäin. (Puhemies koputtaa)
Nykyinen kehityssuunta jatkuessaan vaarantaa tämän
valtakunnan yhtenäisyyden.
Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyy.
Ed. R. Korhonen merkitään
läsnä olevaksi.
Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen
Arvoisa rouva puhemies! Ihan muutama sana huolesta, jonka ed.
Korva toi esille. Kyllähän se yhteinen huoli on,
ei siinä minusta ole mitään epäselvää.
Muuttoliike ja sen seuraukset ovat kummassakin päässä tietyllä lailla
ongelmallisia. Muuttoliikkeen osalta on nyt vain nähtävä myös
se, että se muuttaa kyllä rakennettaan ja se hakee
uudenlaisia tapoja, ja senpä takia ohjelmat, joita nyt
on rakennettu, pitää myös rakentaa siihen
haasteeseen nähden, joka on tulevaisuudessa.
Kun muuttoliikettä esimerkiksi tällä hetkellä tarkastellaan,
niin viime vuoden luvut ovat suuruusluokkana sitä, että viime
vuonna muutti Suomenniemellä ihmisiä yhteensä 260 000.
Heistä noin 115 000 ihmistä muutti kaupungista
toiseen. Toisin sanoen muuttoliike alkaa olla erilaista kuin se
oli ennen. Maalta kaupunkiin muutti pikkuisen yli 60 000
ihmistä. Mutta se, mikä tässä keskustelussa
on jäänyt kokonaan huomioimatta, on se, että kaupungista
maalle muutti samaan aikaan 53 000 ihmistä. Muuttoliike
on koko ajan hakemassa uudenlaisia tapoja. Se on erilaista kuin
se on joskus aikaisemmin ollut. Sen takia myös vastauksien
siihen pitää olla vähän erilaisia
kuin aiemmin.
On varmaan moneen kertaankin nostettu esille se, minkälaisia
ne toimet ovat, ja se, että ei ole mitään
erityistoimia. Kyllä tässä erityistoimia myös
viritellään, niitä erityistoimia, joista
on kai kymmeniä vuosia tässä maassa puhuttu.
Otan esimerkiksi vain alueellistamisen, entisen hajasijoittamisen,
mitä nimeä itse kukin haluaa käyttää.
Se on eräs sellainen asia, johon on nyt luotu säädöspohja
johon luodaan selvät pelisäännöt. Sitä on
veivattu itse asiassa kai 30—40 vuotta, että sitä pitäisi
tehdä. Ei ole tehty. Nyt siihen selvästi puututaan,
jopa kohtuullisen tiukasti, toisin sanoen kansanvaltaistetaan sitäkin
prosessia siten, että siinä poliittisen päätöksentekijän
vastuu tulee korostumaan, toisin sanoen ministeriössä ministerin.
Sen lisäksi haetaan uusia välineitä etenkin
Lapin osalta, mitä voitaisiin mahdollisesti kokeilla siellä.
Katsotaan, löydetäänkö niitä ja
päästäänkö niihin yhteisiin
päämääriin. Meillä on
Aluekeskushanke, joka on lähtenyt mielestäni erittäin hyvin
liikkeelle ja jota on tukemassa Seutuhanke, joka myös on
nyt hyvässä vauhdissa. Meidän pitää pystyä sen
kautta löytämään erilaisia vaihtoehtoisia
tapoja myös hallinnoida tulevaisuudessa. Siitä varmasti
löytyy uudenlaisia välineistöjä.
Toisin sanoen hallituksen kahdeksankohtainen tai, jos tarkasti
lasketaan, yhdeksänkohtainen ohjelma, siihen kuntapolitiikan
muutokset ja myös rakennerahastojen tehokas käyttö,
näistä se muodostuu. Mutta sen lisäksihän
meillä on sivistyspolitiikka, liikennepolitiikka, elinkeinopolitiikka,
maaseutupolitiikka ja maatalouspolitiikka, elikkä näitä lohkoja
on erittäin monta. En ala niitä nyt eritellä,
mutta nehän ovat myös tukemassa tätä kokonaisuutta.
Ihan lyhyesti kuntatalouden näkökulmasta:
En osaa sanoa, mikä on kenenkin mielestä merkityksellistä.
Jos me esimerkiksi katsomme asiaa valtionosuuksien kautta, ed. Korva
ainakin muistaa sen, että se maassa keskimäärin
on noin 3 800 markkaa per asukas, jos oikein muistan summan, sitä suuruusluokkaa.
Näillä ratkaisuilla, joita me nyt tässä teemme,
niitten painotukset ovat selvästi sellaisia, että 37
kuntaa saa yli 1 500 markkaa per asukas, 208 kuntaa saa
1 000—1 500 markkaa per asukas, 132 kuntaa
500—1 000 markkaa per asukas ja 41 kuntaa 0—500
markkaa per asukas. Toisin sanoen kyllä niihin heikkoihin
kuntiin nyt kohdentuu toimia.
En yritä väittää enkä väitä,
että tällä kaikkia ongelmia ratkaistaan.
Ei varmaan ratkaista. Kyllä näitä tehtäviä jää edelleen
tulevaisuuteen, mutta kyllä suunta on ihan selvä.
Sikäli oli ed. Lehtomäen puheenvuoro tietenkin
mielenkiintoinen kuulla, kun hän jo kantoi huolta Helsingin
talouden kehityksestäkin, mikä myös meidän
pitää muistaa, että siitä myös
pitää kantaa huolta, mutta ehkä se ei
kaikkein kriisiytyvimpien kuntien joukkoon kuulu. Ongelmia on, ja
ongelmat pitää silläkin puolella tunnustaa
ja tehdä jotakin.
Lapin osalta markkamäärä, jonka ed.
Korva sanoikin, on 200 miljoonaa tuon järjestelyn kautta.
Jos siihen harkinnanvaraiset lasketaan, se on ensi vuoden osalta
noin 250 miljoonaa markkaa, kohtuullinen rahamäärä.
Nyt kysytään, miten sillä rahalla sitä vaikuttavuutta
saadaan. Mistä se vaikuttavuus löytyy? Voimmeko
me rakentaa niitä työpaikkoja? Voimmeko me rakentaa
niitä olosuhteita, joihin yritykset sijoittuvat ja tuovat sitä kautta
elinvoimaa alueelle? Kyse on minun mielestäni nimenomaan
yhteisestä, isosta harjoituksesta. Siihen pitäisi
löytyä yhteistä tahtoa, jolla pystyttäisiin
viemään hankkeita eteenpäin. Ei se ainakaan
tahdosta ole kiinni. Rahasta on vähän aina pulaa
joka sektorilla. Niin se on tässäkin, että rahaa
tarvittaisiin varmaan markkamääräisesti
huomattavastikin enemmän.
Mutta oikeastaan lopetan tähän, mihin ed. Korvakin
minusta viittasi, että kyllä kuntarakennekeskustelu
on meillä käytävä. Ei siitä pääse mihinkään.
Meillä on alle 2 000 asukkaan kuntia 90 tässä maassa,
2 000—6 000 asukkaan kuntia 180, 6 000—10 000
asukkaan kuntia 76 ja muutama yli 100 000 asukkaan kaupunki
koko maassa. Tämä on myös se keskustelu,
jonka sisältö pitää uskaltaa
aukaista, tuoda esiin ne mahdollisuudet, joita se antaa, tuoda esiin
myös niitä ongelmia, joita sen kautta väistämättä tietenkin
tulee. Eihän se ongelmaton ratkaisu ole, mutta kyllä tämä rakenne
on liian sirpaleinen. Jo yksistään valtionosuusjärjestelmän
rakentamisen kannalta täytyy sanoa, että se on
kyllä sellainen, että 2 000 asukkaan
kunnan ja 500 000 asukkaan kunnan siihen väliin
pitäisi kaikki saada mahtumaan myös valtionosuusrakenteen
sisällä. Se on luvalla sanoen kohtuullinen urakka,
mutta sitäkinhän me teemme.
Ensimmäinen varapuhemies:
Vastauspuheenvuoron maksimipituus on 1 minuutti. Ed. Rantakangas
aloittaa.
Antti Rantakangas /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ministeri vakuutti, miten aluepolitiikan toimia
on suunnitteilla ja vireillä. Mutta haluan nostaa erään
epäkohdan esille, josta olen puhunut aikaisemminkin, eli
sen, että valtionhallinnossa ei aluepoliittinen kokonaiskoordinaatio
toimi. Tällä viittaan siihen, että samanaikaisesti
kun uusia konsteja kehitellään ja mietitään,
olemassa olevia toimintoja ajetaan alas Postin, Tiehallinnon, työhallinnon
ja poliisihallinnon osalta. Eli tuhansia työpaikkoja katoaa maaseutualueilta
ja sillä tavalla näitten alueitten vetovoima heikkenee.
Nämä uudet toimet eivät pysty edes korvaamaan
näitä työpaikkoja.
Toinen on kuntien yhteistyö. On valitettavaa, että hallitus
ajaa kuntarakenteen muutosta ainoastaan yhdistymisen kautta eikä kuntayhteistyön tehostamisen
kautta. Tällä viittaan siihen, että valtionosuusjärjestelmää pitäisi
kehittää niin, että silloin kun kaksi
kuntaa tai useampi tuottavat esimerkiksi terveyspalvelut yhteistyössä,
valtionosuusjärjestelmä kannustaisi näitä kuntia
tähän rahallisesti. Nyt ainoastaan (Puhemies koputtaa)
yhdistymisiä tuetaan porkkanalla.
Matti Saarinen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Jaan ed. Korvan huolen siitä,
että pinta-alaltaan näin suuressa maassa ja näin
vähäväkisenä kansakuntana kuin
Suomi on, aluepolitiikka on meillä jatkuvasti vähän
niin kuin kipupisteenä ja keskustelun kohteena. Mutta hallitushan
tässä budjettiesityksessään
juuri koettaa tuoda jotain lohtua tilanteeseen aika radikaaleilla
tavoilla. Kun liikkuu täällä Helsingin seudulla,
kyllä täällä varsin voimakkaasti
kunnallisjohtajat ja -valtuustot ja hallitukset protestoivat
tätä ratkaisua. Tämä on kova
juttu.
Kun minulla on Tilastokeskuksen pumaska, jossa on kuntien verotulot
ja käyttötalouden valtionosuudet vuonna 2000,
niin ihan otsalla katsottuna muutama luku asukasta kohden: Utsjoki 28 800,
Pelkosenniemi 32 000, Kemijärvi 25 700,
Savukoski 28 600, Mäntsälä 16 900, Pornainen
16 900, Lohja 18 800, Askola 17 100. (Puhemies
koputtaa) Näitä kannattaa vähän
tutkailla, missä mennään.
Toimi Kankaanniemi /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ministeri Korhonen on keskiarvoihin aina ihastunut,
ja kun ne näyttävät kauniilta, sitten
hän väittää, että asiat
ovat hyvässä mallissa. Nyt myös, niin
kuin usein, hän käyttää myös
miljardimarkkalukuja, mutta ei sittenkään mene
lähelle sitä ihmistä, joka on kylillä elämässä ja
jonka peruspalveluista nyt on kysymys. Eli kansalaisläheisyyden
pitäisi tulla hallituksen tarkasteluun eikä vain
näitä valtavia lukuja.
Nyt tuli uutena kaupungista toiseen muuttoliikkeen merkitys.
On totta, että kun Kuhmosta muuttaa Ouluun, muuttaa kaupungista
kaupunkiin. Mutta siinä sisässä on kuitenkin
muuttoliike maalaisympäristöstä suureen
kasvukeskukseen samalla lailla kuin Mäntästä Tampereelle,
ja vastaavia malleja löytyy. Näillä luvuilla
pelaaminen ei ole ihmisten asioiden (Puhemies koputtaa) hoitamista,
vaikka ne ovat kauniita. Nyt pitää korjata edellisen
(Puhemies koputtaa) Lipposen hallituksen tekemät virheet.
Ensimmäinen varapuhemies :
(koputtaa)
Ed. Kankaanniemi, minuutti on jo ylittynyt!
Niitä vasta pikkuisen paikataan tällä budjetilla.
Timo E. Korva /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Nyt tässä ehti tulla jo vastaustarpeita
useammankin minuutin edestä. Ensin toteaisin ministerin
puheenvuoron johdosta sen, että pidän erittäin
hyvänä toki sitä tai ainakin olen tulkinnut
sillä tavalla, että viime aikoina on selvästi
auennut keskusteluyhteys äärialueitten ja hallituksen
välillä kipeimmistäkin ongelmista. En
väitä, ettei sitä aikaisemminkin ole
ollut, mutta ainakin minä olen kokenut sillä tavalla,
että nyt uskalletaan kuitenkin tunnustaa, että pahojakin
ongelmia on, ja kun ne tunnustetaan, niistä varmaan myöskin
päästään yhteisesti keskustelemaan.
Se on erittäin hyvä asia.
Kuntaliitosten osalta tämä porkkanalaki on erittäin
hyvä, ja sentapaisia toimenpiteitä kannatan kovasti.
Ed. Saariselle vielä lyhyesti haluan todeta, että kun
näitä lukuja tällä tavalla katsotaan,
pitää muistaa vaikka Kemijärven osalta,
että asukasluvun väheneminen vie jakajasta vuosittain
kovasti. Jos otetaan viime vuosien asukasluvun vähennys
pois, (Puhemies koputtaa) voidaan 3 000 leikata, ja ensi
vuonna leikataan vielä valtionosuusleikkauksena 1 400
markkaa päältä pois. (Puhemies koputtaa)
Ei pidä näitä lukuja esittää,
jos ei taustoja oikein ole analysoinut.
Petri Salo /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Minä asun Pohjanmaalla harvaanasutulla
alueella. Juuri katsoin laskelmista, että saamme Vaasan
vaalipiiriin 425 miljoonaa markkaa lisää kuntien
valtionosuuksia ja arvonlisäveron takaisinperinnästä johtuvia
bruttosummia. Lisäksi saamme 55 miljoonaa harkinnanvaraisia
korvauksia. Tämä tarkoittaa kotikunnassani 6 miljoonaa
markkaa lisää rahaa ensi vuonna palvelujen tuottamiseen.
Annan täältä oikealta kyllä kuntaministerille
täyden tunnustuksen siitä, että tänä aikana
hän on onnistunut tällaisen robinhood-lain säätämään,
jolla rikkaat maksavat köyhille ja meilläkin on
edellytykset tuottaa hyviä palveluja myöskin Pohjanmaalla.
Olli Nepponen /kok:
Rouva puhemies! Jatkaisin siitä, mihin ministeri Korhonen
puheenvuoronsa lopetti. Kiinnitän huomiota kuntatilanteeseen
ja erityisesti hänen sanomaansa, että on tutkittava
vahvasti kuntien yhdistämisiä. Mikkelissä teimme
uuden Mikkelin, joka on osoittanut toimivuutensa. Sen ensimmäinen
vuosi on päättymässä. Vaikka
olemme taloudellisesti tiukoilla, yhdistyminen on tuonut selvästi
positiivisia, myönteisiä, vaikutuksia ja tulee
varmasti myöskin taloudellisesti aikanaan tuottamaan sitä tulosta,
mitä odotetaan. Tähän suuntaan pitäisi
mennä, mutta on selvää, että jossain
Lapissa yhdistymisen kautta ei välttämättä saada
vaan yhteistyön kautta, jota sitäkin hallitus
kannustaa. Muun muassa Pieksämäellä aloitetaan
projekti, jossa tutkitaan juuri yhteistyön merkitystä kuntien
talouden ja toiminnan kehittämiseksi. Kuten täällä on
tuotu esille, kyllä jokaisen kunnan osalta tuntuvat nämä tehdyt
päätökset valtionosuuksien lisäämiseksi
olevan myönteisiä signaaleja ja vaikuttavat tässä kireässä tilanteessa.
Varsinainen ajatus oli puhua siitä, että sisäiseen
turvallisuuteen meidän on panostettava ja sitä myöskin
hallitus tekee. Kansainvälinen rikollisuus lisääntyy,
terrorismin uhka on jokapäiväistä. Siksi
on myönteisesti todettava, että suojelupoliisille
tuodaan lisäpanoksia, koska muun muassa teletekniikan kehittäminen
ja kansainvälinen yhteistyö terrorismitilanteen
hallitsemiseksi edellyttävät, että on
riittävät voimavarat, jotta ennalta tiedämme,
minkälaiset uhkat on kulloinkin olemassa.
Mitä tulee poliisin toimintaan, odotukset haja-asutusalueilla
ovat kovat, eivätkä välttämättä aina
nuo aikarajat, jotka on asetettu, täyty. Siksi on todettava
tyydytyksellä, että hallitus seuraa poliisihallinnon
selviytymistä ja tuo omat esityksensä.
Venäjän ratkaisut oman rajavalvontansa osalta,
kasvanut rajaliikenne, Schengenin sopimusten tuomat velvoitteet
antavat aiheen sille, että meidän on turvattava
Poliisin mutta erityisesti Rajavartiolaitoksen toimintaedellytykset,
jotka tuovat velvoitteita yhä kasvavassa määrin
juuri edellä mainitusta syistä johtuen. On vähintäänkin
tarpeellinen tuo lisämääräraha
2,5 miljoonaa euroa, joka nyt on esitetty. Se tarvitaan myös henkilöstölisäysten
toteuttamiseksi. Rajavartiolaitos on joutunut keskittämään
huomattavasti henkilöstöä Helsinkiin
tänne kohteisiin, ja osittain sitten itäraja on
jäänyt vähemmälle huomiolle,
mutta ei vain itärajan vaan myöskin sisärajojen
osalta vaaditaan lisätoimenpiteitä.
Viimeisenä osana: Kun lähdemme Aluekeskusohjelmaa
toteuttamaan, siihen todella maakunnat odottavat kehittämisrahaa.
Tuo summa mikä on, antaa tietenkin hallinnollisesti mahdollisuuden
toimia, mutta varsinaisiin kehittämistoimenpiteisiin se
ei kuitenkaan vielä tuo riittävästi panoksia
vaan niihin joudutaan käyttämään
niin kuntien kun maakunnan ja Euroopan unionin kehittämisrahoja.
Jussi Ranta /sd:
Arvoisa puhemies! Aluekehitystyössä tavattoman
tärkeää on nimenomaan aluekeskusten kehittäminen.
Tosiasiahan on, että tämän päivän
elinkeinot pyrkivät sijoittumaan monipuolisiin keskuksiin,
jotta voivat turvata omat kehittymisedellytyksensä. Myös
ihmiset haluavat monipuolisia elinympäristöjä sekä pysyviä työpaikkoja.
Siksi aluekeskusten kehittäminen on tavattoman tärkeä asia.
Tässä pääluokassa osoitetaan
varoja toisaalta Aluekeskusohjelmaa toteuttavaan työhön,
osaamiskeskuksiin, kaupunkipoliittisiin toimiin sekä Euroopan
unionin rakennerahastojen kansallisiin rahoitusosuuksiin.
Nämä ovat tärkeitä asioita,
mutta budjetti on nähtävä kokonaisuutena,
niin kuin ed. Nepposenkin puheenvuorossa hyvin tuli esille. On nähtävä,
että liikenneinvestoinneilla tulee tukea aluekeskusten
kehittymistä, jolloin rautateillä on suuri merkitys
kytkettäessä maakuntien keskuksia Pääkaupunkiseutuun.
Maantiet nimenomaan yhdistävät aluekeskuskokonaisuutta
sisäisesti, ja toisaalta lentoliikenne kansainvälistää aluekeskusten
toimintaa.
Kauppa- ja teollisuusjaoston puolella hyvin vahvasti tuetaan
työvoima- ja elinkeinokeskusten toimintaedellytyksiä nimenomaan
alueorganisaatioiden toimintakykyä vahvistavalla tavalla sekä myös
teknologiapolitiikan toimintaedellytysten lisäämistä.
Asunto- ja ympäristöjaoston puolella halutaan
laajentaa Pääkaupunkiseudulla jo toteutettua yhteistoiminta-asiakirjamenettelyjä koskemaan
myös alue- ja kasvukeskuksia. Tämä onkin
tavattoman tärkeä asia. Resursseja on pystyttävä yhdistämään,
ja silloin yhteistoiminta-asiakirja on hyvä tapa viedä eteenpäin
näiden erilaisten voimavarojen yhdistämistä voimakkaan kehityksen
aikaansaamiseksi. Toivon, että sisäasiainministeriö tässä suhteessa
ottaa ohjakset käsiinsä.
Toimi Kankaanniemi /kd:
Arvoisa rouva puhemies! Täällä käsiteltiin
viikko pari sitten näitä kunnallistalouden asioita
syvällisesti. Osallistuin silloin niihin keskusteluihin
enkä nyt palaa niihin enää. Sen sijaan
tarkastelen hieman tätä sisäisen turvallisuuden
näkökulmaa, josta meillä ei ole sellaista
lainsäädäntöä, jota
päästäisiin käsittelemään
joka syksy, niin kuin tapahtuu todellakin kuntatalouden osalta.
Täällä valiokunnan mietinnössä on
mielenkiintoisia tietoja sisäisen turvallisuuden näkymistä.
Täällä todetaan muun muassa, että tässä nyt
määrärahat kasvavat poliisitoimen osalta
4,8 prosenttia kuluvaan vuoteen verrattuna, ja todetaan, että lisäyksestä huolimatta
määrärahat eivät saadun selvityksen
mukaan riitä poliisin toiminnalle asetettavien vaatimusten
täyttämiseen. Rikollisuus on selvässä kasvussa,
erityisesti huumausainerikollisuus on kasvanut viime vuosien aikana.
Rikollisuus on monimutkaistunut ja ammattimaistunut, eli niin kuin
hyvin tiedämme, tilanne on huonompaan kehittynyt jatkuvasti
ja vaatii poliisilta sekä ammattitaitoa että resursseja
ja myös välineitä, työkaluja,
entistä enemmän.
Näitä lainsäädäntömuutoksia
edellyttäviä työkaluja on annettu muun
muassa näihin teletoimintaan liittyviin seurantamenetelmiin
ja muihin vastaaviin. Ne ovat olleet välttämättömiä antaa,
hyvä, että näin on tapahtunut. Mutta
niin kuin valiokunta toteaa, poliisi toimii riittämättömin
resurssein. Tästä on joka vuosi keskustelua käyty
ja välillä lisätty jonkin verran määrärahoja,
mutta siitä huolimatta tulos ja tilanne aina kuvataan sellaiseksi,
että poliisi ei selviydy tehtävistään
riittävän hyvin ja monet rikokset jäävät kokonaan
selvittämättä eli poliisi ei lähde
edes tutkimusta aloittamaan, ehkä vetää rastin
ruutuun, kun ilmoitus tulee, ja siihen se jää.
Tämä on johtanut siihen, että kansalaiset
kokevat elämänsä turvattomampana kuin
aikaisemmin. Ihmiset pelkäävät jopa kadulla
kulkemista ja toisaalta pelkäävät omaisuutensa
puolesta tuolla maaseudulla, jos joutuvat jättämään
omaisuuden vartioimatta. Silloin tilanne on kyllä huono.
Tästä sisäisestä turvallisuudesta
niin kuin ulkoisestakin pitää valtiovallan pitää huolta,
mutta nyt se ei ole riittävästi kunnossa.
Ihmiset siis pelkäävät, ja se näkyy
siinä, että yksityiset turvayritykset yleistyvät
ja alkavat suojella niitä, joilla on varaa ostaa näitä palveluita,
jotka perinteisesti ovat valtiovallan vastuulla ja tehtävänä.
Siinä tulee monenlaisia toimivalta- ja muita kysymyksiä vastaan,
kun tätä kehitystä jatketaan. Tämä on
nyt vasemmistovetoisen hallituksen aikana tapahtumassa, nimittäin
kehitys, että yksityistetään myös
näitä valtion aivan perustavaa laatua olevia toimintoja,
kuten poliisin ja turvallisuuden puolen toimintoja. Varakkaimmat
ihmiset rakentavat talojensa ympärille muureja. Se on ikävää Suomen
oloissa, kun on totuttu siihen, että täällä nyt
sentään voi asua suhteellisen turvallisesti, ilman
että lukkoja pitää olla paljon ja muurit
ympärillä. Ehkä pian näemme varustetut
vartiomiehet porteilla niin kuin jossakin Lusakassa Sambiassa. Siellä kun
joutui tällaista näkemään, niin
se ei mukavalta tuntunut.
Arvoisa puhemies! Täällä todetaan,
että sisäasiainministeriö asetti selvitysmiehen,
joka teki selvitykset ja totesi, että "poliisin rahoitustaso muuhun
kuin palkkojen ja vuokrien maksuun on laskenut kestämättömälle
tasolle". Tämä on suora lainaus valiokunnan mietinnöstä,
mutta tästä valtiovarainvaliokunta ei ole tehnyt
mielestäni lähellekään riittäviä johtopäätöksiä.
Määrärahoissa on pieni lisäys
esitetty suojelupoliisille, hyvä niin, mutta muu poliisin
toiminta on jäänyt tämän hallituksen
esityksen varaan. Selvitysmies on työnsä tehnyt;
selvitysmies on saanut mennä; raportti jää pölyttymään
hyllylle. Näin siinä näyttää käyvän,
ja tilanne jää kehittymään huonompaan
suuntaan. Terrori-iskut ja monet muut tämän tyyppiset
kysymykset ovat astuneet tänä vuonna mukaan kuvaan
eivätkä ollenkaan helpota tilannetta tai tuo valoisuutta
tulevaisuuteen.
Arvoisa puhemies! Mitä pitäisi tehdä?
Tietysti tuolla on minullakin aloite ja esitys, josta pian äänestetään,
määrärahan lisäämiseksi
jonkin verran, mutta kun sille käy huonosti — ennustan niin,
hallitusrintama puhuu, mutta ei toimi tässä asiassa — esitän
kuitenkin, vaikkei tässä mitään virallista äänestykseen
saatavaa esitystä olekaan, että nyt pitäisi
eduskunnan vaatia hallitukselta sisäisen turvallisuuden
selonteko mahdollisimman pikaisesti. Meillähän
on joka vaalikaudella ollut ulko- ja turvallisuuspoliittinen tai
ulko- ja puolustuspoliittinen tai vastaava selonteko, joka tälläkin
hetkellä on käsittelyssä. Viime kaudella
tällainen käsiteltiin, ja nyt pitää nopeasti
käsitellä tämä, jotta saadaan
uuden selonteon valmistelu liikkeelle jo tammikuussa, eli ulko-
ja turvallisuuspolitiikka on tärkeä asia ja siitä selontekoja
tulee jatkuvasti.
Mielestäni nyt pitää vaatia, että hallitus
tuo eduskunnalle sisäisen turvallisuuden selonteon mahdollisimman
pian, jolloin eduskunta pääsee sanomaan painavan
sanansa siitä, mihin ollaan menossa. Terrorismilainsäädännön
kiristyminen ja toisaalta poliisin voimavarat ja toimintamahdollisuudet
plus yksityisen puolen ja monet muut kysymykset Schengeniin liittyen
jne. vaativat sellaista tarkastelua. Siksi esitän ja pyydän,
että hallitus toisi tällaisen sisäisen
turvallisuuden selonteon jo ensi vuoden kuluessa eduskuntaan.
Olavi Ala-Nissilä /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Keskustahan on jättänyt
mietintöön vastalauseen, ja tulemme tekemään
yksityiskohtaisessa käsittelyssä määrärahaesityksiä.
Kuntien tilannehan ei todella, niin kuin edellä todettiin,
yksistään puhumalla parane, vaan välttämättä myöskin
eriarvoistumiseen rahoitusta tarvittaisiin.
Rajavartiolaitoksen osalta ovat tehtävät merkittävästi
lisääntyneet Schengenin sopimuksen myötä.
Samaan aikaan on säästösyistä jo
toteutettu merkittävää toiminnan tehostamista,
joten, jotta toimintamenoihin kohdistuvat paineet myös Venäjän
kanssa yhteisellä rajalla voidaan paremmin ottaa huomioon,
esitetään miljoonan euron lisäystä Rajavartiolaitoksen
toimintamenoihin.
Kuntien osalta on välttämätöntä lisätä kuntien harkinnanvaraista
määrärahaa edes jossain määrin.
Valiokunnassahan tehtiin pieni lisäys, mutta keskusta esittää,
että tähän ensi vuodelle lisättäisiin
20 miljoonaa euroa. Kuntatalouden ongelmat ovat, kuten täällä on
todettu, kuntien välinen kärjistynyt eriarvoisuus
ja yhä heikommassa asemassa olevien kuntien talouden jatkuva
syöksykierre. Tätä tosiasiaa hallitus
ei ole kunnolla myöntänyt. Ensi vuoden talousarvioesityksessä on
esitetty korjaustoimia, joilla eriarvoistumiskehitystä saadaan
hieman oikaistua, mutta toimet ovat riittämättömiä ja
tulevat valitettavan myöhään.
Monissa kunnissa nämä toimet eivät
kuitenkaan riitä edes talouden saattamiseksi tasapainoon.
Kuten tiedämme, siellä on kertymässä sellaisia
alijäämiä, että niitä ei
pystytä kattamaan. Kunnat ovat siinä tilanteessa,
että ne joutuvat rikkomaan lakia, joko sitä periaatetta,
joka lähtee Suomen perustuslaista ja EU:n peruskirjasta,
että peruspalvelut turvataan kaikille asuinpaikasta riippumatta,
tai sitten alijäämän kattamisvelvoitetta,
joka kuntalaissa on, tai sitten molempia lakeja.
Kun Lipposen hallitus tuli valtaan, luotiin aikamoisia odotuksia
kuntatalouden ja kuntien palvelujen rahoituspohjan turvaamiseen
kaikissa kunnissa. Valitettavasti toimet ovat olleet osin päinvastaisia,
kuntien kustannustason nelivuotistarkistukset ovat viivästyneet,
täysimääräisiä indeksitarkistuksia
ei ole tehty ja kuntien verotulopohjaa on heikennetty. Ensi vuoden
osalta kuntien harkinnanvaraisia avustuksia pienennetään
ja indeksitarkistukset puolitetaan. Näiden vaikutus on
negatiivinen juuri heikoimmassa asemassa olevien kuntien osalta.
Ongelmat kuntatalouden eriytymiskehityksessä ovat olleet
nähtävissä jo usean vuoden ajan, mutta
hallitus on kerta toisensa jälkeen vähätellyt
ongelmien syvyyttä ja ehdottanut ratkaisuksi kuntien yhdistämistä ja
tämäntapaisia toimia. Niitäkin toki voidaan
tehdä, mutta ne eivät välittömästi
markkoja kunnille tuo.
Nyt tarvittaisiin hallitukselta ripeitä toimia kaikkein
heikoimmassa asemassa olevien kuntien pelastamiseksi. Kuntien harkinnanvaraisten avustusten
lisäämisellä ja indeksitarkistusten maksamisella
täysimääräisesti helpotettaisiin osaksi
vaikeuksissa olevien kuntien taloutta. Lisäksi tarvitaan
osaan kuntia omia räätälöityjä tervehdyttämistoimia.
Näyttää siltä, että erityisesti pienet
kunnat ovat vaikeuksissa, maaseutumaiset kunnat. On järjestelmiä,
kuten lasten päivähoidon työssäkäyntikerroin,
jotka selkeästi syrjivät maaseutumaisia kuntia,
ja kun ansiotulovähennystä korotetaan kunnallisverotuksessa,
mikä on oikein, se ei paljon Kauniaisissa verotulopohjaa
syö, mutta mitä heikompi on kunnan tulopuoli keskimäärin,
sitä enemmän se puree kunnan verotuloihin. Myöskin
sairastavuuskerroin valtionosuuksissa on asia, jota pitäisi
selvittää, että määrätyt
kunnat eivät joudu aivan kohtuuttomiin tilanteisiin.
Kuntien valtionosuuksien indeksitarkistusten puolittaminen ensi
vuodelle, kuten totesin, vaikeuttaa voimakkaimmin niiden kuntien
taloutta, jotka saavat eniten valtionosuuksia. Ne ovat kuntia, jotka
poikkeavat eniten erityisolosuhteidensa sekä palvelurakennetekijöidensä vuoksi
keskiarvoista, ja näiden kuntien talous on yleensä jo muutoinkin
suurimmissa vaikeuksissa. Indeksitarkistusten puolittamisen epäoikeudenmukaisuutta
lisää myös se, että indeksitarkistusten
puolitusta ei hyvitetä myöskään
tulevaisuudessa valtionosuuslain nelivuotistarkistuksen yhteydessä. Siten
puolitus jää pysyvästi kuntien tappioksi. Tässä on
nyt kyllä eduskunnan tahdonilmaisun paikka, ja siksi keskusta
esittää lausumaehdotusta, jossa lähdetään
siitä, että "hallitus esittää vuoden
2002 kevään lisäbudjetissa kuntien valtionosuuksien
täysimääräisen indeksitarkistuksen edellyttämät
määrärahat ja sisällyttää täysimääräisen
indeksitarkistuksen myös tulevien vuosien budjettikehyksiin".
Ja, kuten totesin, harkinnanvaraisiin avustuksiin olisi noin 20
miljoonaa euroa saatava lisää välttämättä.
Se tarvittaisiin, jotta voitaisiin todella vaikuttaa eriytymiskehitykseen.
Vielä keskustan vastalauseessa esitetään
maakunnan kehittämisrahan lisäystä. Maakuntien päätösvaltaa
on lisätty erilaisten aluekehitysvarojen käytössä.
Maakunnan kehittämisraha on omaehtoisen kehittämisen
olennainen väline. Maakunnan kehittämisrahaa on
varattu ensi vuoden budjettiin 82 miljoonaa markkaa. Me esitämme
maakunnan kehittämisrahan korottamista 5 miljoonalla eurolla
eli noin 30 miljoonalla markalla. Tällä voidaan
paremmin mahdollistaa maakuntien omaehtoinen kehittäminen,
aluekehitysohjelmien toimeenpano sekä myös seutukuntien
asukaslähtöinen kehittäminen.
Arvoisa puhemies! On välttämätöntä,
että kuntien eriarvoistumiskehitykseen puututaan. Ensi
vuoden osalta tässä katseet kohdistuvat hallitukseen
ja kunta- ja alueministeri Korhoseen, jolla on aivan erityinen vastuu
nyt siitä, että kuntien eriytymiskehitykseen,
joka on jatkunut jo vuosia, voidaan vaikuttaa ja se voidaan katkaista.
Peruspalvelut kuuluvat perustuslainkin mukaan kaikille suomalaisille.
Tästä pitää lähteä. Köyhät
kunnat ovat aseettomia nyt tämän tehtävän
edessä, ellei valtio hoida ja kuoki omaa sarkaansa.
Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen
Arvoisa rouva puhemies! Ed. Ala-Nissilä ei joko kuunnellut
tai ei kuullut, mitä sanoin vähän aiemmin.
37 kuntaa tulee samaan yli 1 500 markkaa ensi vuonna valtionosuuksia
lisää, 208 kuntaa 1 000—1 500 markkaa
ja 132 kuntaa 500—1 000 markkaa. Vaikka on sanottu,
että keskiarvoja ei saisi käyttää,
niin aina silloin tällöin niitä on kumminkin käytettävä.
Keskiarvovaltionosuus on 3 800 markkaa, niin että kyllä tässä puhutaan
nimenomaan heikkojen kuntien kannalta erittäin isosta positiivisesta
ratkaisusta. Tämä jos mikä nimenomaan
puree eriytymiskehityksen pysäyttämiseen, ja kuten
aiemmin sanoin, en väitäkään,
että tällä kaikki ongelmat poistuu, mutta
suunta on kyllä heikkojen kuntien kannalta täsmälleen
oikea.
Olavi Ala-Nissilä /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Arvostan sitä, että ministeri
kuuntelee, mitä painavaa tekstiä me täällä sanomme.
Mutta todella, kun on voinut seurata asiantuntijakuulemisissa
valtiovarainvaliokunnassa yksittäisten kuntien tilanteita
ja seurata maakunnissa talousarvion rakentamisia, mitä nyt
tehdään, kun on voinut nähdä,
että 108 kuntaa korottaa tuloveroprosenttiaan, ja moni
kunta jättää korottamatta, vaikka pitäisi
korottaa, niin kyllä nämä keskiarvoluvut
ja kuntien eriytymiskehitys näyttäytyvät
kovin eri tavalla. Luulen, että tässä on nyt
myös tällaista ristiriitaista tietoa, joka ei
täysin täsmää kuntien arkielämään.
Kehottaisin myöskin ministeriötä näitä seurantajärjestelmiä nyt
tehostamaan sillä tavalla, että tieto kuntien ahdingosta
välittyisi teidän ministeriöönne
sellaisena kuin se todellisuudessa tuolla maakunnissa on.
Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen
Arvoisa puhemies! Nuo luvut, mitä äsken sanoin,
eivät ole mitään keskiarvolukuja, vaan
ne ovat nimenomaan kunnittain laskettuja; käytin jo termiäkin
37 kuntaa jne. Ne on laskettu hyvin tarkasti, ja ne kohdentuvat
nimenomaan kunnittain, ja summat ovat nuo, mitkä sanoin,
näillä ratkaisuilla.
Se on ihan totta, että kuntatalous kaiken kaikkiaan
on äärimmäisen vaikea ennustettava: Kun esimerkiksi
viime vuotta katsottiin, kun sinne tuli kahdet oikaisuerät,
niin itse asiassa yhdellä tällaisella hallinnollisella
ratkaisulla tuommoinen 70—80 kunnan joukko painui toissa
vuonna miinuskatteelle. Toisin sanoen se on hyvin herkkää, ja
niin kuin sanoin, kaikkia ongelmia ei yhdellä eikä kahdellakaan
ratkaisulla poisteta, mutta tämän suuntaisesti
nyt mennään. Ja se väite, että heikkojen
kuntien aseman eteen ei tehdä mitään, ei
pidä paikkaansa. Nyt nimenomaisesti tehdään.
Puhetta on ryhtynyt johtamaan puhemies
Uosukainen.
Leea Hiltunen /kd:
Arvoisa rouva puhemies! Yhdyn poliisitoimen osalta niihin huolenaiheisiin,
mitä täällä on tuotu esille
siitä, miksi valiokunta nyt mietinnössään
vain ikään kuin luottaa selvitysmiehen selvityksiin
poliisitoimen vaatimasta kokonaisrahoitustarpeesta, ja vaikka siellä osoitettiin,
että tulos on laskenut kestämättömälle
tasolle, tässä ei kuitenkaan merkittävästi puututtu
niihin epäkohtiin eikä lisätty poliisien voimavaroja.
Me tiedämme, että nimenomaan sisäinen
turvallisuus on se kysymys, mikä kansalaisia askarruttaa.
Kansalaisille on erittäin tärkeää,
miten me kohtaamme poliisihallinnon, poliisitoimen, henkilöstön,
minkälaisella aikataululla, onko se omalla paikkakunnalla
ja kuinka poliisit näkyvät kaupunki-, taajama-
ja lähiöalueilla.
Samanaikaisesti vielä kuitenkin häiriökäyttäytyminen
lisääntyy, rikollisuus lisääntyy,
talousrikollisuus mutta ennen kaikkea päihdeongelmien kautta
tuleva rikollisuus ja huumausaineiden käyttöön
liittyvä rikollisuus. Siinä mielessä ajattelen
näin, että olemassa olevien poliisivoimavarojen
kanssa ikään kuin kuljetaan jäljessä koko ajan
emmekä pysty tekemään näillä voimavaroilla
ennalta ehkäisevää työtä.
Nopeaa asioihin puuttumista ei tapahdu, jolloin kansalaisten luottamus
saattaa rakoilla, eli näihin voimavaroihin toivoisin saatavan
jotain korjausta.
Sanotaan, että valiokunta pitää tärkeänä,
että hallitus seuraa, miten poliisihallinto näistä velvoitteistaan
selviytyy. Toivottavasti nyt saadaan lyhyellä aikavälillä palautetta,
mitä tuo selviytyminen on käytännössä ollut,
eikä yhtään pahitteeksi olisi, vaikka
pikaisesti saisimme ed. Kankaanniemen esille ottaman, sisäistä turvallisuutta
koskevan selonteon, jossa näitä asioita tarkasteltaisiin
ja katsottaisiin, millä alueella pahimmat puutteet todella
käytännössä ovat.
Toinen asia, mistä haluaisin jonkin sanan sanoa, on
pelastustoimi. Täällä todetaan, että on asetettu
työryhmä, joka on päätynyt mietinnössään
siihen, että ensihoito- ja pelastustehtävissä käytettäviä helikoptereita
koskeva toiminta järjestettäisiin kahdeksalla
toimipaikkakunnalla koko maassa siten, että toimintaan
osallistuisivat valtio ja kunnat yhdessä ja tämä yhtenäinen
helikopterijärjestelmä alkaisi asteittain kahdella paikkakunnalla.
Tässä olisin toivonut ripeämpiä askeleita
sillä tavalla, että nyt olisi jo tähän
ennalta ehkäisevään toimintaan satsattu
sillä tavalla, että olisi todella arvioitu perusteellisemmin
niitä paikkakuntia, joille tätä järjestelmää eli
helikopteritoimintaa tulee kohdentaa, ja varauduttu siihen myöskin
määrärahojen kautta. Tämä toiminta
tukeutuu niin merkittävästi Raha-automaattiyhdistyksen
määrärahoihin, mutta pitäisi
arvioida myöskin niin, että helikopteritoiminta
saadaan valtion määrärahojen piiriin.
Nämä kaksi asiaa ovat tärkeitä.
Vielä viitaten siihen keskusteluun, mitä täällä on
käyty kuntien talouden eriytymiskehitykseen liittyvistä ongelmista,
totean sen, että tässä tilanteessa, missä monet
kunnat nyt ovat talouden kehityksen kohdalla, eli myönteinen
kehitys ei välttämättä ole kaikissa
kunnissa onnistunut, olisin nähnyt niin, että tässä siirtymävaiheessa,
kun nämä aluekeskukset eivät vielä välttämättä toimi niin
tehokkaasti eikä myöskään seutuyhteistyö ole
lähtenyt sillä tavalla liikenteeseen kuin se parhaimmillaan
voi varmasti meidän yhteiskunnassamme tulla toimimaan,
harkinnanvaraisia avustuksia olisi annettu ainakin tämän
vuoden tasoisesti mutta mahdollisesti enemmänkin, koska näillä olisi
voitu hoitaa niitä ongelmia, jotka nyt tällä hetkellä ovat
jo konkreettisia, ja sitten olisi satsattu muuhun maakuntakehitykseen
tai siihen rakenteeseen, mikä meillä kunnissa
on.
Yhdyn myöskin siihen, että kuntarakenne on ongelmallinen
ja se edellyttää toimenpiteitä ja muutosta.
Epäkohta on toki sekin, minkä valiokunta oikeutetusti
huomioi, että nykyinen aluekehittämisen järjestelmä on
niin kovin pirstoutunut ja on erilaisia rahoitusohjelmia, hyvin
moniportainen rahoitus-, hallinnointi- ja päätöksentekojärjestelmä.
Tähän tarvitsemme pikaisesti muutosta niin, että kuntatasolla
hallinto on selvästi yksinkertaisempaa ja kuntalaiset kohtaavat
päätöksenteon ja hallinnon jouhevasti
ja joustavasti.
Timo Ihamäki /kok:
Arvoisa puhemies! Rajavalvonnan ja sen mukana Rajavartioston
tarpeisiin on viime vuosina lisääntyvässä määrin haluttu
kiinnittää huomiota. Ongelmia ei ole Ruotsin eikä Norjan
rajalla, mutta sitä enemmän on uhkia Venäjän
rajalla, jolla rajavalvonta on ollut perinteisesti hyvää.
Se on toiminut hyvin molempien osapuolten rajavartiostojen ansiosta.
Suomen liittyessä Schengenin sopimukseen sitouduttiin
sisärajoilla tapahtuvan henkilöliikenteen rajatarkastuksista
luopumisen vastapainona huolehtimaan tehokkaasta ulkorajan valvonnasta.
Suomen tehtävänä on vastata omalta osaltaan
kaikkien Schengen-valtioiden sisäisestä turvallisuudesta
ulkorajavaltiona. Venäjän rajavartiopalvelun toimintakyky
Suomen vastaisella rajalla on heikentynyt, mistä syystä vastuu
rajavalvonnasta on jäämässä lisääntyvässä määrin yksin
Suomen hoidettavaksi.
Venäjän rajavartiosto yrittää säilyttää Neuvostoliiton
ajan rajavartiojoukot, mutta tosiasia on, että Venäjän
rajat ovat Keski-Aasiassa täysin auki. On ymmärrettävää,
että Venäjä pyrkii siirtämään
rajavartiojoukkoja sinne. Venäjän rajavartioston
vahvuus Suomen rajalla on ollut 13 000—15 000
rajavartijaa, mutta heistä noin 80 prosenttia on ollut
tukitoimissa ja rajavartiotöitä on tehnyt vain
noin 300 rajavartijaa eli saman verran kuin Suomessakin. Tukitoimista mainittakoon,
että siellä kuuluu tukitoimiin leipomotyöskentely,
autokorjaaminen, jopa muu huoltotoiminta.
Ongelma on laiton maahanmuutto Venäjällä. Moskovan
seudulla on arviolta noin puolitoista miljoonaa tai kaksi miljoonaa
erilaista pakolaista. Vuosittain kerrotaan tulevan satatuhatta lisää. Osalla
näistä on pyrkimys kohti länttä.
Junalippu tai lentolippu ei maksa siellä juuri mitään.
Moskova onkin laittoman maahantulon keskus. Etupäässä nämä ihmiset
ovat kiinalaisia, afganistanilaisia tai muita keskiaasialaisia.
Ongelmaa lisää järjestetty ihmisten kuljetus,
josta ei kuitenkaan vielä Suomen rajalla ole ollut merkkejä, mutta
alustavia kokeiluja, koputteluja on ollut havaittavissa. Meillä on
tietysti ollut onni siinä, että harva pyrkii länteen
Suomen rajan yli.
Laittomaan maahanmuuttoon liittyy huumekauppa. Heroiini tulee
Iranista ja Afganistanista, myös Kazakstanista, missä kuitenkin
etupäässä valmistetaan kannabista. "Hukutamme
lännen heroiiniin", on kuulemma bin Laden sanonut, ja Afganistanin
raja on auki. Meillä on onni siinä, että pohjoinen
reitti on vähän käytetty, ehkä sen takia,
että raja vielä pitää ja rajavartiostojen
tiedetään hoitavan tehtävänsä.
Käytetyimpiä reittejä ovat Balkanin reitti,
eteläinen reitti, itäinen reitti ja Kaliningradin
reitti. Siksipä Venäjä haluaa siirtää rajavartiostojoukkojaan
sinne, missä raja vuotaa eniten.
Venäjän nykyinen hallitus on tehnyt päätöksen,
että syrjäisiltä alueilta siirretään
rajavartioväkeä Keski-Aasiaan Kazakstaniin ja
Afganistaniin estämään pakolais- ja huumevyöryä.
Niinpä rauhalliselta Suomen rajalta, josta ei ole uhkaa Venäjälle,
mutta myös Norjan rajalta ja ehkäpä Kiinankin
rajalta siirretään rajavartiojoukkoja edellä mainituille
alueille. Tosin Venäjä haluaa sanoa puheissa ja
keskusteluissa, ettei kiirehdikään viemään
väkeä ja joukkoja pois Suomen rajalta, tarkoittaen
tällä ehkä sitä, että Suomen
ei tarvitse pelätä uhkaa Venäjän
rajalta laittomien ylitysten suhteen, ja ehkäpä halutaan
sanoa, ettei Suomen ole syytä liittyä sotilaallisiin
liittoihin jonkin pelätyn uhan takia, mutta tämä on
vain olettamus. Joka tapauksessa Venäjä vähentää noin
10 prosenttia rajajoukoistaan per vuosi.
Meillä on ollut hyvä tilanne siis siinä,
että Venäjän puolella on ollut halu pitää raja
kunnossa rajavartioston suhteen, mutta valitettavasti kyky heikkenee,
kun ja jos rajavartiosto sillä puolen heikkenee. Oikeastaan
pitäisi kysyä, miksi Venäjä haluaa
estää laittomat rajanylitykset ja pitää rajansa
tässä mielessä koskemattomana. On sanottu
tai meille on kerrottu, että Venäjän
rajavartiolaitoksella on vahva ammattimoraali, oikeastaan voimakas
Kgb-perinne, Neuvostoliiton ajalta. Se haluaa hoitaa tehtävänsä hyvin.
Rajavartio perustuu siihen, että estetään
laiton maastamuutto puolelta jos toiselta ja estetään
nimenomaan omien kansalaisten lähteminen. Rajavartioston
suhteen on todettava, että Moskovan määräysvalta
viranomaisiin on ehdoton ja se pitää ne käskyvallassaan,
kurissa ja nuhteessa muun muassa siten, että rajavartioston
palkat ovat korkeammat kuin esimerkiksi tullissa ja puolustusvoimissa.
Venäjä on tullut mukaan eurooppalaiseen yhteistyöhön
sisäisen turvallisuuden alueella. Venäjä on
kytketty yhteistyöhön EU:n kanssa, ja yhteistyön
ollessa hyvää ei Venäjän rajavartiosto
voi laskea ketä tahansa rajan yli. Tähän
vaikuttavat tietysti myöskin EU:n rahat, joilla kehitetään
rajavartioston tarvitsemia teknologisia laitteita. Meillä on
nyt olemassa kolmikantayhteistyö — Suomi, Viro
ja Venäjä — jossa hoidetaan yhteisin
menetelmin ja toimin rajavartiostoa. Tosin Venäjällä ja
Virolla ei ole rajasopimusta, mutta ne toimivat kuulemma siten kuin
sellainen olisi olemassa.
Myös Itämeren alueen rajavartioyhteistyö pelaa
hyvin. Tässä on enemmän valtioita mukana: Suomi,
Saksa, Ruotsi ja Venäjä. Välitetään
tietoja epämääräisistä aluksista
jne. Suomen, Norjan ja Venäjän suhteen on olemassa
hyvä käytännön yhteistyö Schengenin
sopimuksen suhteen. Siitä, että meillä on
näin hyvä yhteistyö naapureiden kanssa
rajavartiostolaitoksen taholta, täytyy nimenomaan antaa
Suomen Rajavartiostolle tunnustus. Se on ollut aktiivinen osapuoli
rajanvalvontayhteistyömuotoja kehitettäessä.
Suomi on ollut kouluttaja ja teknologian kehittäjä.
Suomi on saanut tehtyä sopimukset muun muassa Venäjän
kanssa niin, että Venäjä toimii siten,
että jo Venäjä pyrkii estämään
laittomat maahanmuutot.
Mainittakoon tässä, että muista Venäjän
viranomaisista esimerkiksi tullista sanotaan, että se on aika
lailla korruptoitunut eikä sillä ole Kgb-perinnettä.
Toisaalta Venäjällä saattaa rajalla olla kymmenen
viranomaista, kun meillä on kaksi: Tulli ja Rajavartiosto,
jotka hoitavat rajavalvonnan asiaa. Ehkä tässä pitäisi
Schengenin suhteen päästä eteenpäin.
Mielestäni hyvä malli olisi se, että rajalla
olisi vain yksi viranomainen kummallakin puolella, mutta sellainen
viranomainen, jolla olisi kaikki tekniset ja teknologian keinot
käytettävissään.
Schengenin sopimus on toteutunut ja toiminut yllättävän
hyvin. Norjan ja Ruotsin suhteen ei ole ollut ongelmia. Norjan kanssa
on jopa sellainen sopimus, että suomalainen rajavartija
voi tarvittaessa mennä Norjan puolelle hoitamaan tehtäviään
tai norjalainen helikopteri voi tulla Suomeen. Ongelmia saattaa
muodostua EU:n itälaajenemisen yhteydessä. Ainakin
varovaisuutta on ilmennyt EU-maissa. On esitetty, että niin
sanotut hakijamaat otetaan EU:hun mutta ei päästetä niitä Schengeniin
muutamaan vuoteen. On esitetty, että pidetään
järjestys EU:n ulkorajoilla, mutta ulkorajaa suojellaan
esimerkiksi Euroopan rajapoliisin kautta tai tehdään
semmoinen yhteinen neuvottelukunta kuin ulkorajafoorumi. Nyt pitäisi
kuitenkin säilyttää muut rajajoukot niin kunnossa,
että raja pitää. Tämä koskee
myöskin Suomen Rajavartiostoa.
On muistettava vielä, että Schengenin sopimuksen
mukaan Schengen-mailla on mahdollisuus palauttaa sisärajatarkastukset
tarvittaessa. Joksikin aikaa tai kiireellisesti se on mahdollista tehdä näin
terrorismin aikana, ja kuulemma tällaista on tehty muun
muassa jalkapallohuliganismin suhteen.
Ongelmat itärajalla ovat siinä, että liikenne, ruuhkat
ja tarkastukset kasvavat, mutta henkilöstön määrä laskee,
ja uusia rajanylityspaikkoja pitäisi avata. Ehkä tilastollisesti
vielä lopuksi voidaan todeta, että rajan ylitti
Itä-Suomessa kaikki ylityspaikat huomioon ottaen 5,6 miljoonaa
ihmistä, joista 1,4 miljoonaa oli venäläisiä,
eli nyt on jakautuma rajanylittäjissä mennyt siihen suuntaan,
että venäläisiä on jo enemmistö,
53 prosenttia, suomalaisia 41 prosenttia ja muita 6 prosenttia.
Etupäässä he ovat ostosmatkailijoita tai
turisteja. Jokainen venäläinen matkailija tuo Suomenmaahan
500 markkaa rahaa, ja liikkeellä ennusteiden mukaan on
vasta etujoukko. Schengenin sopimus velvoittaa tarkastamaan EU:n
ulkorajalla kaikki, ja se aiheuttaa ruuhkia. Mutta luvattomat rajanylitykset
ovat tähän asti estyneet, kiitos myös
Venäjän rajavartioston ja rajavartiostosysteemin.
Antero Kekkonen /sd:
Arvoisa rouva puhemies! Kun puhutaan maakunnista ja puutekniikan
osaamisen vahvistamisesta, se saattaa kuulostaa vähän
kummalliselta tämän voimakkaasti poliisipainotteisen
keskustelun seassa. Mutta yhtä kaikki, ne ovat kyseisen
pääluokan asioita ja siksi niistä tässä yhteydessä pitää puhua,
vaikka yhteys joskus vähän onnahtelisikin.
Maakunnista on puhuttu hyvin paljon tässä salissa,
ei vähiten sen jälkeen kun tämä kuuluisa lääniuudistus
tehtiin. Läänejä perinteisessä mielessä ei
enää ole, maakunnat eivät ole oikein
löytäneet rooliaan. Se on pakko tässä sanoa.
Mutta sen roolin löytymisen on pakko olla edessä,
ja se tietysti tarvitsee instrumentteja. Siis on olemassa maakunnallisia
identiteettejä, on olemassa maakuntien nimeen vannomista,
mutta hallintojärjestelmänä, arvoisa
rouva puhemies, tämä järjestelmä ei
ole vielä ruvennut toimimaan. Se siis tarvitsee instrumentteja.
Sellaisia ovat tietysti tässäkin salissa tehtävät
päätökset erilaisten maakunnallisten
instituutioiden rahoittamiseksi.
Momentilla 43 on määräraha, eikä ihan
pieni olekaan, jota saa käyttää lähinnä alueiden
elinkeinotoiminnan omaehtoiseen kehittämiseen mukaan lukien
osaamiskeskustoiminta ja aluekeskusten kehittäminen. Nämähän
ovat juuri niitä instrumentteja, joilla tätä uutta
hallintotapaa pyritään viemään
eteenpäin ja samalla sijoittamaan suomalaiseen yhteiskuntaan
vaikuttavaksi tekijäksi. Edellä mainittua määrärahaa
käytetään sisäasiainministeriön
antaman ohjeistuksen mukaan kuitenkin enenevässä määrin
osaamiskeskusohjelmien toteuttamiseen, aluekeskusten kehittämiseen
ja kaupunkipoliittisten ohjelmien toimenpiteiden rahoittamiseen.
Talousarvioesitys sallii momentilta 26.43 käytettävän
muuhun kansalliseen rahoitukseen vain pari miljoonaa euroa, mikä on
niin kutsuttua EU-ohjelmista vapaata maakunnan kehittämisrahaa. Tästä syystä maakunnissa
on käytettävissä joustavan aluekehittämistoiminnan
tarpeisiin ja niihin liittyviin hankkeisiin aivan liian vähän
varoja. Niinpä olisi syytä tälle momentille
lisätä budjettirahoitusta.
Rouva puhemies! On aina ilo puhua Etelä-Karjalasta
silloin, kun rouva puhemies istuu paikallaan.
Imatran seudulle sijoittuva koivun jalostuskeskittymä on
parhaillaan käynnistymässä. Koivu, lähes
kansallispuumme, on vähän käytetty mahdollisuus;
tekisi mieli joskus myös sanoa: vähän
väärinkäytetty mahdollisuus. Osaamista kyseisen
puulajin kohdalla on lisättävä ja sitä pitäisi
lisätä keskittämällä jalostusta
ja sijoittamalla koivuraaka-aineeseen liittyvää tutkimusta
ja tuotekehitystä kotimaisen ja tuontikoivun raaka-ainevirran
ydinalueelle: Imatran seudulle. Puutekniikan osaamisen vahvistamiseen
tähtäävässä hankkeessa
on kaksi osiota: Teknologiakeskus Koivu sekä puun työstön
ja terästekniikan laboratorio.
Lappeenrannan teknillinen korkeakoulu rakentaa yhteistyössä Imatran
Seudun Kehitysyhtiö Oy:n ja alueen teollisuuden kanssa
tutkimus- ja kehityslaboratorion, Teknologiakeskus Koivun. Se on
mitä sopivin hanke Etelä-Karjalaan. Kun katsomme
rajan yli itään, näemme mittaamattomat
koivuvarannot, ja kun katsomme länteen, varannot ovat miltei
yhtä suuret. Se on monella tapaa koivuvyöhykettä,
jos näin voidaan sanoa. Ja kun koivuun liittyy mitä suurimmassa määrin
myös maakunnallista identiteettiä, kaunista Karjalaa,
niin parempaa paikkaa ei hankkeelle voisi kuvitella.
Keskuksen rakentaminen ajoittuisi vuosille 2002—2004.
Hankkeen kokonaiskustannukset ovat tutkimuslaitteisto- ja rakennusinvestointeineen
runsas 8 miljoonaa euroa. Rahoittajien rahoitusosuuksista ei voida
vielä esittää täsmällistä suunnitelmaa.
Valtionosuudeksi on kuitenkin kaavailtu noin 50:tä prosenttia
eli noin 4:ää miljoonaa euroa. Puun työstön
ja terästekniikan huippulaboratorio tähtää puuteollisuuden
koneiden ja laitteiden sekä puun työstön
tutkimus- ja kehittämistyöhön, jolla
saha-, levy- ja puusepänteollisuuden sekä kone-
ja teräsvalmistajien osaamista lisätään
ja luodaan edellytykset uusille innovaatioille. Laboratoriotilat
ovat jo valmiina. Varsinaisen koelaitteiston sekä laboratoriolaitteistojen
yms. hankinta ajoittuu vuosille 02—04. Hankkeen kokonaiskustannukset
ovat 7,2 miljoonaa markkaa, josta valtion rahoitus olisi 773 000
euroa.
Maakunnan kehittämisstrategian mukaisesti maakuntaan
pyritään luomaan valtakunnan huippuluokkaa olevaa
ja kansainvälisesti merkittävää osaamista.
Puuteknologiaan ja erityisesti koivuun perustuvat hankkeet ovat
Etelä-Karjalan strategian mukaisia osaamiskeskittymien vahvistajia.
Niinpä olisi syytä saada tällaiselle hankkeelle
lisää rahaa.
Arvoisa rouva puhemies! Kun näin aktiivisti esiinnyn
Etelä-Karjalan kohdalla, joka ei suoranaisesti ole kotimaakuntani,
tämä puheenvuoro toivottavasti on yleistettävissä sillä tavoin,
että hankkeita, jotka ovat tämän tyyppisiä,
kuin on tämä suhteessa Etelä-Karjalaan,
on varmaan muissakin maakunnissa, ja niistä ansaitsee pitää huolta
tässä salissa.
Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Kekkonen nosti esille puuteollisen osaamiskeskuksen
Koivun Etelä-Karjalassa, ennen kaikkea Imatran alueella.
Jos arvoisa puhemies sallii, olisin täydentänyt:
Etelä-Karjalan alueella myöskin Luumäelle ollaan
nimenomaan Kuutostien varteen kehittämässä Puukylää,
jossa koivua laajemmin pyritään nimenomaan puuteknologiaan
panostamaan sekä teollisen osaamisen osalta että opetustoiminnan
ja näyttelytoiminnan osalta. Nämä ovat
erinomaisia esimerkkejä siitä, että Suomessa
ollaan itse asiassa nyt panostamassa aivan uudella tavalla puuhun
ja puuteknologiaan, jota meillä on itse asiassa laiminlyöty
viimeisten vuosikymmenien aikana, sitä perinteistä osaamista, jota
meillä on. Vaikka Etelä-Karjala ei olekaan, kuten
ed. Kekkonen omalta puoleltaan sanoi, oma maakuntani suoraan, osaan
arvostaa juuri tätä työtä, jota
ennen kaikkea Etelä-Karjalassa on tehty puuosaamisen kehittämisen
osalta.
Marja-Liisa Tykkyläinen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Kekkosen puheenvuoron johdosta haluaisin
vastata, että valtiovarainvaliokunnan hallinto- ja tarkastusjaosto
on tehnyt lisäyksiä juuri näiden maakuntien kehittämisrahojen
kohdalta.
Haluan todeta nyt sen, että toivoisin, että ed. Kekkonen
ottaa huomioon sen, että lisäys, jonka olemme
tehneet rahoitukseen, tarkoittaa sitä, että Etelä-Karjala
voi hakea tätä rahaa oman alueensa kehittämiseen.
Toivoisinkin, että jos hänellä on tarkoitus
tehdä tästä vastaesitys aloitteensa mukaan,
saattaa käydä niin, että tämä hyvä hanke
kariutuu siihen. Eli mieluummin toivoisin, että ed. Kekkonen
huolehtii siitä, että hänen aluekeskuksensa
pyrkii tekemään toimenpiteitä rahoituksen
saamiseksi tältä momentilta.
Antero Kekkonen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Ed. Tykkyläisen puheenvuoro
oli niin valistunut, kuin häneltä yleensä olemme
tottuneet kuulemaan. On aivan selvää, että tällaisilla
yksittäisillä aloitteilla näitä asioita,
näitä kysymyksiä, ei hoideta. Se on aivan selvä.
Mutta suurella mielihyvällä kuuntelin sen, mitä te
sanoitte siitä, että tällaisten rahojen
haettavuus on, jos oikein ymmärsin, lisääntymässä.
Minusta tämä asia on nyt kuitenkin niin suuri, että ei
se yhteen nurin menevään äänestykseen voi
kaatua, vaikka siinä äänestyksessä nyt
kävisikin, niin kuin tiedämme siinä käyvän.
Mutta tässä yhteydessä katsoin, että on
tärkeätä sanoa muutama sana sellaisesta
toiminnasta, jolla on niin selkeä kytkös siihen
ympäristöön, josta toiminta asiallisesti
ottaen syntyy.
Marjukka Karttunen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Koivu-hanke, josta ed. Kekkonen puhui, on
mielestäni erittäin hyvä esimerkki siitä puutaidon
osaamisesta, mitä meillä on. On ihan totta, että me
täältä Suomesta viemme ulos aivan liian
paljon raakapuuta, kun meillä on osaaminen jalostaa puutuotteita.
Edelleen, jos me saisimme eurooppalaisia opetettua käyttämään
puutuotteita edes muutaman prosentin enemmän kuin tällä hetkellä,
korvaamaan muovituotteet puutuotteilla, meillä olisi valtavasti
enemmän työpaikkoja ja meidän vientimme
olisi paljon suurempi puutuotteiden osalta, kuin se on nyt. Tämä oli
oikein hyvä esitys ed. Kekkoselta.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Jotta eduskunnan salissakin sykkisi
tuo Kekkosen—Oinosen linja, joka tuolla jossakin valiokunnassa
on todettu, minäkin kannatan ed. Kekkosen ajatusta karjalaisjuurilta
olevana henkilönä, tosin luovutetun Karjalan puolelta,
tuosta Etelä-Karjalan Koivu-hankkeesta esimerkkinä ja mallina
muillekin maakunnille, vaikkapa kotimaakunnalleni Keski-Suomelle,
jotta maakuntiin saataisiin rahoitusta ja ideoitten toteuttajia hyville
ajatuksille.
Jatkan kuntasektorin tilanteesta, josta en suinkaan ensimmäistä kertaa
puhu. Vaikka eräät kunnat ovat saaneet harkinnanvaraista
valtionosuutta ihan kohtuudella, kuten kotikuntani Keuruu erittäin
vaikeassa tilanteessa sai, siitä huolimatta kunnissa on
tilanne tiukka. Veroprosenttia jouduimme korottamaan 19,0:aan, joka
on aika kova prosentti. Joudumme tulevana maanantaina pohtimaan
talouden kovien yhtälöitten edessä kyläkoulun
lopettamista kaikkein kaukaisimmalta kyläkunnalta jne.
Kuntatalouden kovaa todellisuutta aistii tämän
päivän uutisista, jotka kertovat, että vanhukset
näkevät nälkää hoitolaitoksissa
johtuen siitä, että monellakaan sairaalaosastolla
tai vanhainkodin osastolla ei kello 17:n jälkeen henkilöstötilanteesta
johtuen ole henkilöitä, jotka antaisivat vanhuksille
ruokaa. Tämä on aika kovaa todellisuutta, johon
on jouduttu. Toivon, että tuokin selvitettäisiin
ja sen pohjalta pidettäisiin huoli, että kunnilla
ja kuntayhtymillä sitä kautta on voimavarat huolehtia,
että tällaisia hälyttäviä uutisia lehdistä ei
tarvitsisi lukea.
Kuntien valtionosuudethan ovat viimeisten kymmenen vuoden aikana
menettäneet merkityksestään puolet elikkä puolittuneet
kuntataloudessa. Tämä on merkinnyt sitä,
että kunnat ovat joutuneet leikkaamaan palveluita. Kunnissa
puhumme säästöistä, mutta eihän
se todellista säästöä ole, kun
on jouduttu leikkaamaan. Yhtään ei ole rahaa jäänyt
tilille kasvamaan korkoa. Sitä minä ymmärtäisin
säästöillä. On kerta kaikkiaan jouduttu
leikkaamaan menoista, jotka ovat kuntalaisille osaltaan tarpeellisia
tai suorastaan välttämättömiä.
Samalla kunnan palveluksessa olevat työntekijät
joutuvat kantamaan entistä raskaampaa taakkaa työssä.
Erityisesti hoito- ja hoivatyössä on jo pitkään
oltu uupumuksen rajoilla. Työsairastumiset ovat voimakkaasti
lisääntyneet, ja jos maahan tulee työvoimapula,
alan houkuttavuus ei nuorille valitettavasti haasteistaan huolimatta ole
suinkaan paras mahdollinen.
Samoin opetustyöstäkin kuuluu hälyttäviä uutisia.
Iltapäivälehti kertoi, kuinka pikkulapsi oli karatepotkulla
potkaissut opettajaa. Erilaiset häiriöt lisääntyvät
koululaisten ja oppilaiden työympäristössä ja
myös opettajien työympäristössä, jos
joudutaan luokkakokojakin mahdottomasti lisäämään.
Toki tiettyjä häiriöitä ja ongelmia
on aina. Ne ovat osa elämää, mutta tilanteet
ovat hallittavissa ja ongelmat estettävissä paremmin, jos
voimavarat olisivat nykyistä paremmat.
Arvoisa rouva puhemies! Haluan nyt keskittyä sisäiseen
turvallisuuteen, joka on tämän hallinnonalan toinen
suuri sektori. Haluan kannattaa ed. Kankaanniemen ym. esille tuomaa
ajatusta sisäisen turvallisuuden selonteosta. Toivon, että tällainen
voitaisiin aikaansaada. Pitäisin sitä hyvin ajankohtaisena.
Monet ihmiset kokevat eri tavoin turvattomuutta, ja sanoisin, että kyllä turhempaankin
asiaan ja asioiden valmisteluun aikaa käytetään
kuin siihen, että tällainen valtioneuvoston sisäisen
turvallisuuden selonteko annettaisiin, aivan kuten nyt on puolustussektorilla meneillään.
Se kulkisi eduskunnan asianomaiset valiokuntaprosessit ja edelleen
antaisi omat tuloksensa.
Kyllä meillä ongelmia on. Muun muassa ed. Ihamäki
kuvaili hyvin rajavalvonnan ongelmat nimenomaan itärajan
osalta. Kuitenkin lienee niin, että todellisuudessa suurempi
uhka huumeiden ja rikollisuuden osalta tällä hetkellä on
muualta kuin itärajalta. Se ainakin tällä hetkellä toimii
ja pitää, mutta nimenomaan etelän suunnasta ja
osaltaan lännestä kulkeutuvat meille huumeet, ja
osaltaan sitä kautta rikollisten saapuminen on huikean
paljon helpompaa tehdyn Schengen-sopimuksen vuoksi.
Minusta Schengen-maiden tulisi jatkossa käydä pohtimaan
kaikesta edistyksen vastaisuudesta huolimatta sisäistä rajavalvontaa.
Ihmisiä katoaa, monet asiat selviäisivät
paljon paremmin kenties, näin otaksun ja väitän,
jos rajavalvontaa olisi myös Schengen-maiden välillä.
Asiallinen ihminen, jolla on paperit kunnossa ja elämän
tarkoitukset liikkumiselle selvät, tuskin loukkaantuu siitä,
että rajoilla on tarkastuksia, vaan kokee sen turvallisena
ja turvallisuutta tuovana asiana. Sen takia toivon, että Schengenin
sisärajoistakin haluttaisiin pitää huolta
huumeiden estämiseksi.
Toivon, että myös merivalvontaa voitaisiin
lisätä, koska Puolustusvoimien yksiköitä meren suunnassa
on vähenemässä. Itämeren silmä on osaltaan
tietyllä tapaa sammumassa, ei sodan tilanteessa vaan rauhanajan
merivalvontatilanteissa armeijan toimesta. Toivon, että merivalvontaan
voitaisiin tässä tilanteessa panna enemmän voimavaroja,
ja edelleen, että huumevalvontaan annettaisiin erikoiskoiria
entistä enemmän poliisille, Tullille ja Rajavartiostolle.
Matti Vähänäkki /sd:
Arvoisa puhemies! Tänään on täällä puhuttu
etupäässä kahdesta asiasta: kunnallishallinnosta
ja poliisitoimesta. Totta kai silloin, kun sisäasiainministeriön
asioista puhutaan, nuo ovat olleet keskeisimpiä aiheita
jo, voi sanoa, vuosikymmeniä. On ollut ilahduttavaa nähdä,
että kuntaministeri Korhonen on ollut kuuntelemassa opposition
moitteita ja syytteitä välinpitämättömyydestä pikkukuntia
kohtaan jne. Minä en tähän kuoroon yhdy,
koska meillä on pitkästä aikaa sellainen
kuntaministeri, joka on todella hyvin paneutunut kuntien asioihin.
Erityisesti kun voin sanoa olevani sellaisesta kunnasta, joka
on kovasti naapurin kanssa hieronut kauppoja yhteisestä elosta,
yhteenliittymisestä, niin haluan sanoa muutaman sanan vapaaehtoisista
kuntaliitoksista. Se on paras metodi, jolla kuntia saadaan yhteen,
koska pakkoliitokset näivettyvät. Tosin muutama
hyvin onnistunut pakkoliitos muun muassa Kotkan ja Lappeenrannan alueella
on tapahtunut, mutta sen sanottaisiinko "raakuuden" vuoksi, että valtiovalta
liittää kaksi tai kolme hyvinkin elinkelpoista
kuntaa yhteen, tämä ei tunnu hyvältä.
Näin ollen tämä porkkanasysteemi on yleisesti
hyväksytty. Nyt käsiteltävänä olevassa
budjetissa porkkanarahoja ja järjestelmää,
millä niitä jaetaan, on parannettu ja varoja lisätty.
Odotettavissa on, että uusia liitoksia tapahtuu.
Olen kyllä kuullut ministeriön taholta lausuttavan
niille kunnille, jotka haluaisivat vielä jatkaa erillistä elämäänsä eivätkä ota
vastaan porkkanarahojakaan, että kenties se tie on kohta
kävelty päähänsä, mikä liittyy
valtion rahan antamiseen siitä, että kunnat tekevät
itselleen edullisia ratkaisuja. Olen kuullut kuntaministerin, kysyttäessä miksi
lopetetaan nämä porkkanarahat, kysyvän
takaisin, miksi itselle järkevästä tehtävästä maksettaisiin.
Muistuu mieleen bonus pater familias eli kunnollinen perheenisä,
joka tietää itse, mikä on edullista,
ja rahalla ja muulla häntä ei tärkeässä asiassa
voida estää viemästä perheensä asioita
eteenpäin.
On myös kysytty tänään täällä — taisi
olla ed. Korva, en ole aivan varma; anteeksi, jos olen väärin
sanonut nimen — miksi valtiolle ei riitä yhteistyö esimerkiksi
kahden kunnan välillä, miksi vaaditaan ja suositellaan
liitoksia. Tällaistakin olen seurannut muutama vuosikymmen
sitten. Parilla kunnalla voi olla yhteistyötä milteipä kaikilla
kunnallisen hallinnon alueilla, ja kun niiltä on kysytty,
miksi ette liity yhteen, ne ovat sanoneet, että yhteistyö on
niin kiinteää. Mutta siihen sopii nimenomaan vastakysymykseksi, miksi
sitten olette eri kuntina. (Ed. Kekkonen: Hyvä havainto!)
Esimerkiksi molemmissa yhteistyötä kiinteästi
harjoittavissa kunnissa on oma kamreerinsa, oma taloushallintonsa
ja monesti vielä yhteinen kuntayhtymä, jossa myös
on taloushallinto- ja muita virkamiehiä pilvin pimein.
Siitä näkyy, että on sadoissa miljoonissa markoissa,
mitä vapaaehtoisilla liitoksilla voidaan vuosittain säästää.
Täällä ei, ikävä kyllä,
ole poliisiministeri Itälä paikalla, mutta varmasti,
niin uskon, tällaisena päivänä hänen
täytyy olla vielä tärkeämmässä tapahtumassa
kuin oman ministeriönsä budjetin asioita setvimässä.
(Ed. Kekkonen: Poliisi on aina tärkeässä tehtävässä!)
Poliisien osalta meidän maassamme on ollut puutosta
aivan 1980-luvun loppupuolelta saakka. Ensimmäinen tavallaan
isku tai suonesta veren ottaminen oli se, kun palkkausjärjestelmä muutettiin
oikeudenmukaiseksi poliiseille. Se aiheutti budjettiin huomattavan
loven, jota sitten ei kuitenkaan tämän palkkausjärjestelmän
muutoksella parannettu seuraavalla mahdollisella kierroksella. Seuraava
muutos oli rikollisuuden kasvaminen erityyppiseksi ja myös
lukumääräinen kasvaminen. Olemme eläneet
tietyllä tavalla eldoradossa tai impivaarassa täällä Suomessa. Mutta
Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen avautui itäraja
rajusti, ja toisaalta Euroopan unionin ja muut läntiset
vaikutukset toivat oman tyyppisiään rikoksia,
ja yhteistä on molemmilta tahoilta tulevan rikollisuuden
osalta, että ne ovat huumerikollisuutta ja kaikkea muuta,
mitä esimerkiksi itärajan ylityksessä tapahtuu,
rikollista menettelyä.
Olisinkin tässä lopuksi tuonut esiin sen,
että Vaalimaa on ylivoimaisesti vilkkain rajanylityspaikka
Venäjälle päin ja sieltä tännepäin.
Palataan jälleen poliisiin. Kun tapahtuu rajalla jotakin,
josta tullimiehet ja rajavartijat epäilevät, että nyt
on kysymyksessä jokin rikos, esimerkiksi huumeasian tai
jonkin muun takia, niin sinne lähimmästä pienestä kihlakunnasta,
Haminan kihlakunnasta, tulee poliisipartio ja suorittaa alustavan
kuulemisen, ja sen jälkeen voimakeinoja käyttäen
asianomainen epäilty tuodaan Haminan poliisilaitokselle,
tai jos se on täynnä itärikollisia tai
muita, toimitetaan asianomainen vielä pidemmälle
eli Kotkaan, rajalta noin 50 kilometrin päähän.
On usein ihmetelty, miksi ei poliisijohto järjestä Vaalimaalle
erityistä vartiopistettä, jossa poliisilla on
jatkuva yhden hengen miehistö, jota sitten tietysti aina
vaihdetaan työvuorojen mukaisesti. Ei pienen ja miestyövoimaa
kaipaavan poliisipiirin toimesta voida hoitaa pitkälti
tällaista valtakunnallista tärkeää tehtävää.
Antero Kekkonen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Oli mainio asia, että ed. Vähänäkki
otti puheeksi puheet, yksinkertaisesti sen takia että rikollisuudesta
kytkeytyy huumeisiin kaiken aikaa entistä suurempi osa.
Olen joskus nuorempana opiskellut Yhdysvalloissa, jossa eräässä Louisianan
kaupungissa sanottiin — tämä oli parikymmentä vuotta
sitten — että yli 90 prosenttia rikoksista kytkeytyy huumebisnekseen
tai/ja huumeen käyttöön. Se tuntui
suomalaispojasta täysin käsittämättömältä tuolloin.
Teki mieli sanoa, että älkää nyt
narratko pohjoisen pallonpuoliskon edustajaa, mutta meidän
tietomme alkavat olla aivan samanlaisia. Ei tarvitse mennä kovin
kauas Vaalimaalta niihin ilmansuuntiin, joihin ed. Vähänäkki
viittasi, kun alamme olla lähes samanlaisissa prosenteissa.
Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Vähänäkki viittasi
aivan hyvällä tavalla siihen, että Vaalimaalle
tarvittaisiin poliisiviranomainen ja poliisin toimintapiste. Kuljettaminen
Haminaan ja Kotkaan on todellakin raskasta ja vie aikaa vähistä voimavaroista.
Erääseen asiaan haluaisin vielä viitata,
minkä ed. Vähänäkki itse totesi:
että Lappeenrannan ja Kotkan alueella on joskus suoritettu
kuntaliitoksia ikään kuin hyvällä ja
onnellisella tavalla. Kotkan kohdalla se ei kuitenkaan ole ihan
niin ongelmatonta ollut. Meillä on tälläkin
hetkellä vanhan Kymin valtuustoryhmä Kotkan valtuustossa, mikä pohjautuu
vuonna 75 tapahtuneeseen pakkoliitokseen. Siellä on nyt,
vuonna 2001, tällainen valtuustoryhmä muistuttamassa
siitä ajasta.
Lasse Virén /kok:
Arvoisa rouva puhemies! En malta olla puuttumatta minäkään
entisenä poliisina näihin poliisin määrärahoihin.
Tänä vuonna poliisin tietoon tullut rikollisuus
on selvästi lisääntynyt. Rikollisuus
on myöskin muuttunut raaemmaksi, ja tehtävien
hoito on tullut vaarallisemmaksi ja vaativammaksi siitä ajasta,
kun itse toimin poliisitoimessa. Muuttuvat olosuhteet tuovat myös
uusia haasteita muun muassa poliisin kalustolle.
Kun itse 70-luvulla olin poliisin hommissa, ajelimme Volga-vaunulla,
ja se joskus sattui jättämään
tienposkeen. Jos vähän saa muistella, muistan
sellaisen tapauksen, kun meidän osuuskauppaamme rosvot
tulivat. Saimme hälytyksen, menimme paikalle ja näimme
auton perävaloista, että rosvot lähtivät
kohti Orimattilaa. Kuinka ollakaan, Orimattilan rajalle asti päästiin
ja Volga teki topin. Sen jälkeen emme rosvojen perävaloja
nähneet, mutta minun jalkani oli Volgan konepellin alla
ja pumppasin ... (Eduskunnasta: Juoksitko kiinni?) — En
juossut kiinni. — Pumppasin siellä bensapumppua
käsilläni, ja ajoimme tällä konstilla
auton meidän talliimme. Emme päässeet
edes poliisiasemalle.
Kukaan täällä olevista ei ole ottanut
missään vaiheessa esille poliisin kalustoa. Kalustoasia
on sellainen, että ... (Ed. Huotari: Vieläkö ne
Volgalla ajavat?) — Ei taideta Volgalla enää ajaa. Ainut
vanha Volga, joka on nähty, oli Presidentinlinnaan matkalla
oleva auto, jolla vanhaa taksimiestä sinne tuotiin. Se
on ainut Volga, jonka olen pitkään aikaan nähnyt. — Mutta
kalusto vaatii myöskin ajanmukaistamista, ja tällä hetkellä poliisin
autokalusto on mielestäni aivan liian vanhaa ja liian huonokuntoista.
Kalustorahoja on saatava, jotta poliisilla olisi myös ajanmukainen
kalusto tehtävien suorittamiseen. Vaatimukset kaluston
kohdalla muuttuvat erilaisten tehtävien myötä myös
vakavammiksi ja vaativammiksi, eikä nykyisellä kalustolla
välttämättä aina näistä tehtävistä kunnialla
suoriuduta. Uskon, että poliisit varmasti mielellään
tekevät parhaansa, mutta tehtävien suorittaminen
vaatii kaiken kaikkiaan myös kaluston, jotta tehtäväpaikalle päästään
ajoissa. Tätä kautta saadaan myöskin ihmisille
turvallisuuden tunnetta paremmin, että poliisi tulee eikä sitä tarvitse
odottaa kaiken aikaa ja miettiä, mitä tapahtui,
kun se jostain syystä viipyy. Kalustosta se ei saa jäädä kiinni.
Petri Salo /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Vaikka on oma tärkeä pääluokka,
yritän tiivistää 2 minuutissa sen paikaltani.
Nimittäin turvallisuusjaoston puheenjohtaja puhui niin
hyvin Rajavartiolaitoksesta, että ei voi muuta kuin yhtyä jokaiseen
sanaan ja todeta vain, että ne lisärahat, joista
hän kertoi, menivät oikeaan paikkaan ja varmasti
myöskin oikeaan aikaan.
Poliisin puolella tilanne on huomattavasti ongelmallisempi.
Nimittäin kaikki, mitä ed. Virénkin äsken
kertoi rikollisuuden muuttumisesta, ammattimaisuudesta, huumerikollisuudesta,
liigoista ym., pitää paikkansa. Myöskin
ed. Kekkonen viittasi huumerikollisuuden ongelmallisuuteen. Meillä on
katurauha heikentynyt, mutta meillä on myöskin
vanhusten mahdollisuus asua omassa kodissaan heikentynyt myöskin
maaseudulla. Tämä vaatii lisääntyviä toimenpiteitä meiltä kaikilta.
Vuodesta 68 tässä talossa on poliisin budjettia paikattu
joka vuosi lisäbudjeteilla, yhdellä tai kahdella.
Ei näin voida enää jatkaa. Jossakin vaiheessa
meidän on huomattava se, että EU-jäsenyys
ja Schengen-sopimus, Europolin jäsenyys, puhelinkuuntelut
ja dna-testit ovat johtaneet siihen, että meidän
täytyy tehdä jäntevä sisäpoliittinen
tarkastelu tässä talossa, tässä salissa,
ja miettiä, minkälaiset voimavarat ja turvallisuuden
tason me haluamme Suomessa pitää, aivan niin kuin
kenraalit tekevät puolustuspuolella.
Arvoisa puhemies! Tarkoitan tällä sitä,
että minä odotan omalta ministeriltäni
vakavia toimenpiteitä ensi vuonna eduskunnan keskusteluun
siitä, mitä me haluamme tulevaisuudessa tehdä palo-
ja pelastustoimelle, poliisitoimelle, Rajavartiolaitokselle, mitkä ovat
resurssit, mitkä ovat palkkaukset ja kuinka me saamme kansalaiset
luottamaan siihen, että suomalainen yhteiskunta on turvallinen
ja hyvä elää.
Matti Vähänäkki /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Olen samaa mieltä kuin ed. P. Salo
tässä loppukaneetissaan, että yhteistyössä pitäisi
poliisitoimen määrärahoja lisätä. En
vain jaksa olla muistamatta sitä tilannetta, joka oli Ahon
hallituksen aikana, jolloin kokoomus oli mukana hallituksessa. Silloinhan
nimenomaan leikattiin mahdollisuutta poliisien lukumäärän
lisääntymiseen, eli Poliisiopistoon ei otettu
lainkaan oliko se koko vuoden oppilasryhmää. Oli
joitakin mukamas korvaavia toimintoja siihen aikaan. Se aiheutti
jo hyvin suuren lommon. Olen iloinen, että nyt kokoomuksen
taholta juuri ed. P. Salon suulla tuodaan esiin halukkuus tilanteen
parantamiseen tälläkin alalla.
Marjukka Karttunen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! On aivan totta, mitä täällä puhutaan
huumausainerikollisuudesta. Se on piilorikollisuutta, josta tulee
näkyviin vain 5—10 prosenttia. Poliisi on arvioinut,
että yksityisomaisuudelle tästä koituva
vahinko on miljardiluokkaa. Kääntöpuolena
näkyy, että satsataan enemmän mekaanisiin
valvontalaitteisiin, kaikenlaisiin hälytyslaitteisiin.
On aivan selvää, että kaikille hyödykkäintä ja
tehokkainta on poliisin näkyvä valvonta.
Petri Salo /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Vielä, kun ed. Vähänäkki
on paikalla, niin vastaan, että hänkin kuulee.
Ed. Vähänäkki, niin me teimme. Kaikesta
leikattiin Ahon hallituksen aikana 90-luvun alussa: sosiaali- ja
terveystoimesta, sivistystoimesta, Puolustusvoimista ja poliisilta.
Eikä ollut mitään muuta mahdollisuutta,
kuin pakko. Tiedätte hyvin sen taloudellisen tilanteen,
jossa eduskunta silloin eli. Silloin vain sammutettiin tulipaloja, kun
niitä syttyi. Nyt on tilanne toinen, ja nyt meillä on
mahdollisuus kehittää määrätietoisesti,
rauhallisesti ja kestävästi myöskin poliisitointa
eteenpäin.
Timo Ihamäki /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kun täällä aina
muistellaan menneitä, niin täytyy todeta kuitenkin,
että oli eri aika ja silloin sisäasiainministerinä oli
nykyinen ed. Mauri Pekkarinen.
Haluan vielä todeta, että poliisin määrärahoja on
viiden vuoden aikana lisätty yli 500 miljoonaa markkaa.
Esimerkiksi ensi vuodeksi lisätään poliisin
määrärahoja 4,8 prosenttia. Poliisi kyllä pyysi
100—130 miljoonaa markkaa, mutta tämän
enempää ei nähty voitavan antaa. Ministeri Itälän
kunniaksi on sanottava, että nyt poliisin taloutta on selvitetty,
ja siltä pohjalta tulee seuraavat esitykset tehdä.
Timo Seppälä /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Viime syyskuun tapahtumat Yhdysvalloissa
ja niiden jälkeinen pelon ilmapiiri ovat muuttaneet suomalaisten
turvallisuuskuvaa oleellisesti. Tätä turvallisuutta
ei paranneta millään sotilaallisilla toimenpiteillä ja
varustautumisella, vaan tämän turvallisuuden ylläpitäminen
edellyttää poliisin voimavarojen lisäämistä ja
lisäämistä nimenomaan tiedustelutoiminnassa.
Kansainvälistä rikollis- ja terroritoimintaa voidaan
estää vain lisäämällä kansainvälistä yhteistyötä niin
tiedustelutoiminnassa kuin tietojen vaihdossakin. Vaikka me olemmekin
valtiona kansainvälisesti vähemmän kiinnostava
maa, niin olemme kuitenkin merkittävä linkki EU:n
ja Venäjän välisessä liikenteessä.
Liikenteellä tarkoitan tässä myös
laittoman rahan ja huumeiden liikuttelua. Kun rikollisuutemme jatkaa
kansainvälistymistä, tulee myös poliisimme
kansainvälistyä.
Poliisin voimavaroja tulee lisätä edelleen myös
harmaan talouden torjumisessa, joka onkin asetettu yhdeksi ensi
vuoden tavoitteista. Ehkä suurin harmaan talouden alue
Suomessa on tällä hetkellä ravintola-ala.
Harmaan talouden yritykset jättävät maksamatta
yhteiskunnalle kuuluvia maksuja vuosittain useamman miljardin edestä. Sen
lisäksi ne vaikeuttavat rehellisten yritysten toimintaa
verottomilla hinnoillaan ja pimeillä palkoillaan.
Harmaan talouden lisäksi alalla on myös mustaa
taloutta eli täysin rikollista toimintaa. Sen jäljet
johtavat useimmin itäiseen naapurimaahamme, mutta myös
moniin muihin maihin. Muutamissa tapauksissa, joita on selvitetty,
on tavattu henkilöitä, jotka ovat työskennelleet
jo vuosikausia suomalaisessa ravintolassa ja vasta tuntiessaan olonsa
uhatuksi ovat hakeneet maastamme turvapaikkaa. Se osoittaa, että rajavalvontamme kaipaa
myös lisää voimavaroja ja kansainvälistä yhteistyötä.
Schengenin sopimuksen voimaantulo vaikeuttaa omaa valvontaamme tältä osin, mutta
lisää entisestään itärajamme
tarkastusten tehokkuusvaatimuksia. EU:n suunnan liikenteen osalta
olemme muiden valppauden varassa, ja se ei meitä yleensä kovin
vakuuta.
Koko turvallisuusasiamme on kansainvälisten yhteyksien
lisäksi myös sisäasiainministeriön omien
organisaatioiden varassa. Poliisin ja Rajavartiolaitoksen tulee
yhdessä Ulkomaalaisviraston kanssa tehostaa keskinäistä yhteydenpitoa
ja yhteistoimintaa. Yhteistoiminnalla voidaan saavuttaa jopa entisillä voimavaroilla
parempi valvonta ja tiuhempi seula.
Arvoisa puhemies! Muutaman viikon takainen syysmyrsky paljasti
myös yhteiskuntamme haavoittuvuuden. Olemme viime aikoina
uudistaneet pelastusjärjestelmäämme kohti
entistä suurempia pelastusalueita, mutta olemmeko menneet
jo liian suuriin alueisiin ja kokonaisuuksiin? Budjettikirjassa
on pelastustoimen toimintalinjat ja tavoitteet määritelty
seuraavasti: "Sisäasiainministeriön pelastusosaston
toiminta-ajatuksena on, että se vastaa pelastustoimen palvelukyvystä tavoitteenaan
hyvä turvallisuuskulttuuri, vähemmän
onnettomuuksia ja pienemmät vahingot, nopea ja tehokas
apu onnettomuuksissa ja poikkeusoloissa sekä hyvä yhteistyö."
Syysmyräkkä osoitti, että edellä mainittu
toimintalinja ei kaikilta osin toiminut. Sisäministeri
Itälän käynnistämä selvitystyö kuntien
pelastusvalmiuksista poikkeuksellisissa oloissa onkin perusteltu.
Toivottavasti pelastustoimi saadaan todella toimivaksi ennen seuraavaa
luonnonmullistusta tai muuta katastrofia.
Puhetta on ryhtynyt johtamaan ensimmäinen
varapuhemies Anttila.
Jari Leppä /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! On mielenkiintoista havaita, kuinka
laaja-alaista sisäasiainministeriön pääluokan
käsittely on. Täällä on käyty
keskustelua bin Ladenista koivupinoihin ja kaikkea siltä väliltä.
Me olemme hyvin laajojen asioiden ja ympyröiden keskellä.
Arvoisa puhemies! Valiokunnan mietintö tämän
hallinnonalan osalta ja analysointi siitä on osunut erinomaisen
kohdalleen, ja siihen voi hyvin yhtyä. Sen sijaan ne toimenpiteet,
joilla niitä ongelmia, joita selkeästi on kuntatalouden
osalta, eriarvoisuutta, halutaan lievittää, eivät
enää ihan niin paljon ja niin hyvin tyydytä kuin
analysointiosa. Kysymys kuuluu: Kun suomalaiset haluavat asua juuri
siellä, missä itse toivovat, onko heillä tulevaisuudessa
asumisen, työnteon ja yrittämisen uskottava tulevaisuus?
Tällä hetkellä kun kunnissa laaditaan
loppusuoralla ensi vuoden talousarviota, monen kunnan osalla se
tehdään lähestulkoon saattohoidon tunnelmissa.
Eli miten näissä kunnissa, joissa tilanne on se,
mikä myöskin analyysissa valiokunnan mietinnön
osalta on kirjoitettu ulos, ovat hoidettavissa lähellä kuntalaista
ne välttämättömät palvelut,
jotka meille jokaiselle kuuluvat? Näyttää joltain
osin siltä, että puutteellisen aluepolitiikan
aikaansaamia ongelmia paikataan nyt aluepolitiikalla. Tämä on
mielenkiintoinen yhtälö. Voisi sanoa, että se
on jossain määrin jopa hallitsematon tila.
Tässä viittaan ennen kaikkea seuraavissa pääluokissa
esille tuleviin Helsingin kunnallistekniikan määrärahoihin,
avustuksiin, jotka nimenomaan vain ja ainoastaan on suunnattu tänne
pääkaupunkiin. Toivon, että kun tällaiset
uudet instrumentit otetaan käyttöön,
ne kohdistetaan myöskin kaikkialle Suomeen niille alueille,
niille kunnille, jotka tällä hetkellä ovat
samanlaisten ongelmien edessä kuin Helsinki on. Asia on
tärkeä hoitaa niin täällä Pääkaupunkiseudulla
kuin myöskin pienemmissä yksiköissä.
Toivon, että myöskin kuntaministeri ottaa jonkinlaista
kantaa, mikä hänen mielipiteensä tämän
tyyppisistä uusista rahoitusmalleista on.
Kuntaministeri Korhonen luetteli täällä pitkän
litanian erilaisia politiikan lohkoja, jotka hänen mielestään
korjaavat tulevaisuudessa kuntien eriarvoisuutta: elinkeinopolitiikka,
liikennepolitiikka, maaseutupolitiikka jne. Näyttää vain siltä,
että nämä kyseiset lohkot tuovat edelleenkin
alenevaa tasoa. Siihen kun liitetään vielä ansiotulovähennyksen
korotus, syödään näillä toimenpiteillä noususta
ja määrärahojen lisäämisestä tulevaa
osuutta, ja näin ollen kokonaistilanne ei käytännössä muutu
minnekään.
Tämän vuoksi valtionosuuksien painotuksia täytyy
pikimmiten muuttaa muun muassa vanhusten määrän
ja siitä aiheutuvien lisäkustannusten suhteessa
eri kunnille, ja tämän vuoksi on perusteltua,
niin kuin mietinnössä myöskin sanotaan,
valtionosuusjärjestelmän kokonaisuudistus, jota
myöskin mietinnössä kiirehditään.
Itse asian ilmaisisin niin, että tällä uudistuksella
on tulipalokiire joidenkin ja aika monenkin kunnan osalta. Toivon,
että ministeri Korhonen kommentoi valtionosuusjärjestelmän
kokonaisuudistuksen aikataulua ja mitä kaikkea siihen tällä hetkellä näkyvissä olevilla
tiedoilla on tulossa.
Arvoisa puhemies! Lopuksi aivan muutama sana turvallisuusasioista,
jotka keskustelussa ovat olleet hyvin voimakkaasti esillä.
On aivan selvä ja selkeästi tunnistettavissa turvallisuuden tunteen
aleneminen kansalaisten keskuudessa. Tämä turvallisuuden
tunteen aleneminen ei noudata mitään rajoja, vaan
sitä on joka puolella maata. Hyvin erilaisissa olosuhteissa
on kuitenkin samanlainen pohjavire olemassa. Tästä myöskin
täytyy tehdä johtopäätökset,
ja voimavaroja on pakko lisätä, jotta perustuslain
mukaiset turvallisuusnäkökulmat jokaisen suomalaisen
osalta myöskin täyttyvät.
Matti Väistö /kesk:
Arvoisa puhemies! Sisäasiainministeriön hallinnonala
on erittäin tärkeä kansalaisten hyvinvoinnin
ja turvallisuuden sekä maamme alueellisen kehityksen näkökulmasta.
On tärkeää, että kunnille turvataan
tosiasialliset edellytykset huolehtia niistä asukkaidensa oikeudenmukaisista
ja tasavertaisista hyvinvointipalveluista, joita lainsäädäntömme
edellyttää. Tämän vuoksi on
välttämätöntä, että harkinnanvaraisia
avustuksia lisätään, kuten keskusta on esittänyt.
Myös valtionosuuksien indeksitarkistuksen täysimääräinen
maksatus on välttämätön ensiapuna,
ja kiireisesti on käynnistettävä valtionosuusjärjestelmän
uudistaminen niin, että se nykyistä paremmin kohdistaa
valtion rahoituksen kuntakenttään.
Arvoisa puhemies! Kunnilla on yhdessä valtion kanssa
vastuu myös aluekehityksestä. Tässä mielessä on
tärkeää, että kunnilla on taloudellisessa
mielessä riittävät edellytykset huolehtia myös
elinkeinojen ja alueen kehittämisen kannalta tärkeistä tehtävistä.
On tärkeää panostaa osaamisperusteiseen
kehittämiseen, on tärkeää vahvistaa
maakuntien liittojen asemaa. Samalla on kuitenkin huolehdittava,
että valtion rahoitus, suuri aluepolitiikka, toteuttaa
maan tasa-arvoista kehittämistä, niin kuin yhteisesti
ja nytkin hallituksen ohjelmassakin edellytetään,
mutta valitettavasti rahoitus on monilta osin jäänyt
niukaksi.
Tärkeää on myös huolehtia
kansalaisten turvallisuudesta. Itäisimpänä kansanedustajana
rohkenen edelleen ...
Ensimmäinen varapuhemies:
Ed. Väistö, voisitteko siirtyä puhujakorokkeelle,
koska 2 minuuttia tuli nyt ylitetyksi!
Arvoisa puhemies! Eduskunnan ja myös EU-maiden itäisimpänä kansanedustajana
rohkenen edelleen toivoa, että Rajavartiolaitoksen voimavaroihin
paneuduttaisiin huolella. Tosiasia on, että nykyisellään
rajavalvonta ei enää ole sillä tasolla
kuin sen tulisi olla. Tämän iltapäivän
aikana keskustelussa on todettu, että myös naapurimaassamme
Venäjällä sikäläisen
rajavartiolaitoksen toiminta on muutoksen tilassa. Tähän
saakka rajapalvelu on toiminut siellä hyvin. Toivottavasti
se toimii jatkossakin. Meidän on kuitenkin omalta osaltamme
huolehdittava siitä, että meillä on riittävät
voimavarat, myös riittävästi henkilöstöä,
pitkällä ulkorajallamme.
Rikollisuudestakin täällä on paljon
puhuttu. Tähän liittyy yhtä lailla sekä Rajavartiolaitoksen toiminta
että erityisesti myös poliisin toiminta. On tärkeää huolehtia
ennalta rikollisuuden kasvusta. Se on vaikeutumassa, sen me tiedämme. Kansainvälinen
järjestäytynyt rikollisuus on tullut meille valitettavasti
yhä lisääntyvän huumerikollisuuden
ohella ja myötä. Tähän liittyen
tuntuu joskus siltä, että rikollisuus menee askeleen edellä sitä,
mihin poliisin edellytykset ja voimavarat sekä toisaalta
myöskin lainsäädäntö antavat
mahdollisuuksia. Uskon niin, että Suomessa on edellytykset
varmistaa kansalaisten hyvinvointi, varmistaa kansalaisten turvallisuus
myös jatkossa, kun ratkaisuja tehdään
ajoissa ja voimavaroja kohdennetaan oikein.
Lauri Kähkönen /sd:
Arvoisa puhemies! Kuntatalouteen liittyvien asioitten osalta
viittaan eilen yleiskeskustelun yhteydessä käyttämääni puheenvuoroon
enkä niitä asioita käy tässä toistamaan.
Käsittelen vain yhtä asiaa eli Rajavartiolaitosta
ja sen määrärahoja.
Kukin maamme rajavartiostoista huolehtii rajavalvonta-alueen,
itärajan, rajavalvonnasta sekä henkilöiden
maahantuloon ja maastalähtöön kuuluvista
rajatarkastuksista rajanylityspaikoilla. Koko 90-luvun pienentyneeseen
henkilövahvuuteen Rajavartiolaitos on vastannut painopisteyttämällä toimintaa,
mukauttamalla organisaatioita muun muassa lakkauttamalla rajavartioasemia — Pohjois-Karjalassa
10 vuoden aikana on lakkautettu 13 rajavartioasemaa — ja
siirtämällä henkilöstöä tukitoiminnoista
rajalle sekä lisäämällä valvontatekniikkaa
ja kehittämällä rajavartiointimenetelmiä.
Vuosittain toistuneet määrärahojen
leikkaukset ovat suhteellisesti voimakkaammin vaikuttaneet ja tulevat
vaikuttamaan myös tulevaisuudessa, näin uskon,
Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Lapissa, juuri niillä alueilla,
joilla työttömyys on muutenkin korkea. Määrärahojen
niukkuus on vaikuttanut muun muassa partioinnin määrään itärajalla.
Henkilöstötyövuosien vähennys
on vähentänyt samassa suhteessa partiointiin kohdistuvaa
työpanosta. Onneksi laittomien rajanylitysten määrä on
vuositasolla pysynyt itärajalla 10—20:ssä.
On onni, että naapurin rajavartiointijärjestelmä toimii
jokseenkin kohtuullisesti. Muun muassa Pohjois-Karjalan rajaosuudella — sehän
on varsin pitkä — Venäjän rajavartiosto
on tänä vuonna ottanut kiinni useita kymmeniä Suomeen
pyrkineitä.
Uskon, että hallituksen esityksessä toteutettu runsaan
5 prosentin korotus Rajavartiolaitoksen toimintamenoihin kuluvan
vuoden tasoon verrattuna yhdessä valiokunnan vielä esittämän
runsaan 16 miljoonan markan lisäyksen kanssa takaa sen,
että rajavalvonnan taso ei enää laske, vaan
se säilyy nykyisellä tasolla. Esimerkiksi omassa
maakunnassani eli Pohjois-Karjalassa tällä lisärahalla
kyetään jotenkin takaamaan rajatarkastuksen vaatimat
uudet resurssit Niiralan rajanylityspaikalla. Nimittäin
aukioloaikojen jatkaminen vaatii 9—10 ja kunkin EU-kaistan
toiminnan turvaaminen 5—6 henkilötyövuotta.
Arvoisa puhemies! Rajanylikulun lisääntyessä rajavalvonnan
taso on turvattava riittävin resurssein. Rajavalvonnasta
on myös huolehdittava siten, että Suomea koskevat
kansainväliset sitoumukset tulevat täytetyiksi.
Riitta Korhonen /kok:
Arvoisa puhemies! Poliisien toimintamenoihin on lisäystä talousarviossa
ensi vuodelle kuluvaan vuoteen nähden esitetty 4,8 prosenttia.
Määrä kuulostaa näin sanottuna
riittävältä, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa?
Rahoituslaskelmien pohjalta näyttäisi siltä,
että poliisimiesten määrä voidaan
tällä summalla pitää käytännössä entisenä.
Mitä muuta se tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä,
että huonoimmassa mahdollisessa vaihtoehdossa ensi vuonna
valmistuvista poliisimiehistä 120:tä — 170:tä uutta nuorta
poliisimiestä, joita varmasti tarvittaisiin, ei pystytäkään
palkkaamaan.
Poliisin toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi.
Huumausainerikollisuus on kasvanut viime vuosien aikana, kuten täällä on
usealla suulla jo todettu. Rikollisuus on monimutkaistunut, ammattimaistunut.
Siihen vastaamaan täytyy olla työvoimaa, siis
poliiseja. Yhdysvaltoihin kohdistunut terrori-isku muutti myöskin
poliisin toimintaympäristöä tarkoittaen
sitä, että Suomessa olevia tiettyjen maiden lähetystöjä tulee
vartioida, heille tulee tarjota apua. Meillä innostutaan
myöskin teekkarimaisesti lähettämään jauhekirjeitä,
ja tämä kaikki työllistää henkilökuntaa,
aiheuttaa kuluja ja vie sekä resursseja että rahoja
muilta alueilta.
Talousarvion käsittelyn yhteydessä on valiokunta
todennut ja kirjannut myös mietintöönsä, että poliisitoimen
vaatima kokonaisrahoitustarve on selvitettävä pikaisesti
ja että poliisitoimen rahoitustaso on käynyt sillä tavalla
kestämättömäksi, että palkat
ja vuokrat kyetään hoitamaan, mutta muuta resursointia
ja kehitystä ei enää oikein kyetä hoitamaan.
Ja kuten toisetkin edustajat ovat todenneet, myös haja-asutusalueilla,
niillä harvoilla asutuilla selkoisilla, tarvitaan pikkuisen
enemmän kuin yksi partioauto hoitamaan Koillis-Savoa tai
hoitamaan Sisä-Savoa, niin että kun toisessa päässä sattuu
jotakin, toisessa päässä ei saa tehdä ihan
rauhassa mitä vaan, kun ei ole resursseja mennä sinne
hätään ja apuun.
Rajavartiolaitoksen toimintamenot nousevat myöskin
kuluvaan vuoteen nähden 5,3 prosenttia, ja tämä on
ehdottomasti tarpeen. Schengenin sopimuksen myötä Suomelle
on tullut velvoitteita, ja meidän uskottavuutemme raja-alueittemme
hoidossa ei ole totta, jos noita velvoitteita hoidetaan kuvitteellisella
työvoimalla. Kun rikollisuuden paineet huumerikollisuuden
myötä itärajalla kasvavat muihinkin rajoihin
nähden ehkä merkittävästi enemmän,
niin valiokunta on nähnyt aiheelliseksi lisätä kyseiselle
momentille käsittelyn aikana 2,5 miljoonaa euroa Rajavartiolaitoksen
lisääntyneiden tehtävien hoitamiseen. Tämä on äärettömän
hyvä asia.
Sitten, arvoisa puhemies, puutun vielä yhteen asiaan,
jota toki käsittelin jo yleisbudjettipuheenvuorossani,
mutta siitä huolimatta asia on niin tärkeä,
että en malta olla siihen vieläkin kertaalleen
palaamatta.
Kuntatalouden kehityserot ovat huomattavat vuonna 2000, ja kehityserojen
kasvu on jatkunut jo neljättä vuotta peräkkäin.
Negatiivisten vuosikatteiden kuntien määrä kasvoi
edellisvuoden 87 kunnasta 196 kuntaan vuonna 2000. Ilman kuntien
harkinnanvaraisten avustusten nostoa 190 miljoonalla markalla edellisvuoteen
verrattuna negatiivisen vuosikatteen kuntien määrä olisi
ollut merkittävästi suurempi.
Meillä on olemassa tässä maassa kuntia,
jotka koko ajan hoitavat talouttaan kassakriisissä, ja
se on heille totta ja jokapäiväistä elämää,
ei varmaankaan niin, että halua ei olisi kehittää,
halua ei olisi liittoutua, tehdä yhteistyötä,
mutta jos ajattelemme kuntaa, josta on 50 kilometriä joka paikkaan
ja jota ei koeta kovin seksikkääksi ja haluttavaksi
yhteistyökumppaniksi, niin yhteistyön rakentaminen
vain on aika vaikeaa. Sanotaan, että kyseinen kunnanjohto,
sekä luottamushenkilöstö että virkamiesjohto,
osoittaa merkittävää sisukkuutta, osaamista
ja näkemyksellisyyttä, että se siitä huolimatta
uskovasti ja luovasti kykenee pyörittämään
kuntaansa ja kykenee ja pyrkii vastaamaan niihin lakisääteisiin
haasteisiin ja velvoitteisiin, mitä täältä kunnille
on jaettu.
Mutta ikääntyminen, korkea työttömyys,
laskeva väestökehitys ovat sellaisia haasteita,
että siinä on aika vaikea värvätä yrittäjiä tai
osaamispääomaa tai it-tykistöjä nostamaan
kunnan osaamista, jos asiakaskuntaa tai muuta yritysten taholta
ei esimerkiksi koeta riittäväksi. Koska erityisesti
yhteisöveron suhdanneherkkyys on viime vuosina vähentänyt
kuntatalouden vakautta ja ennustettavuutta, on ollut hyvä,
että harkinnanvaraisten rahoitusavustusten tasosta, joiden
tarve on säilynyt vähintäänkin
entisellään, pidetään huolta.
Se, että samat kunnat vuodesta toiseen ovat hakemassa
harkinnanvaraista rahoitusavustusta, viittaa myös siihen,
että tasaus- ja sektorikohtaiset järjestelmät
eivät ehkä tältä osin toimi.
Kyse ei ole kuntien ilkeydestä tai kerjuumielialasta, vaan
kyse on todella siitä, että kuntatoiminnan ja kuntien
toimimisen reunaehdot ovat niin ankarat ja tiukat eniten hankaluuksissa
olevien kuntien osalta, että on syytä, niin kuin
valtiovarainvaliokuntakin on nähnyt, kiirehtiä pysyvämpiä ratkaisuja,
joihin mietinnössään valiokunta viittaa
ja tarkoittaa tällä esimerkiksi valtionosuusjärjestelmän
uudistamista.
Niinpä kuntien harkinnanvaraisiin rahoitusavustuksiin
on lisätty tuo 3,7 miljoonaa euroa, mikä varmasti
on äärettömän tarpeen.
Timo Ihamäki /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. R. Korhonen hallituspuolueen edustajana
tietää aivan hyvin, että valtiovarainvaliokunnan
mahdollisuus nostaa budjetin loppusummaa jäi hallituspuolueiden
yhteisen päätöksen mukaisesti vain 130
miljoonaan markkaan, kun keväällä eduskuntaryhmät
ennakoivasti nostivat, taas yhteisesti sopien, budjettia 800 miljoonaa
markkaa. Sen takia muun muassa poliisien lisämäärärahat
jäivät lisäbudjetin varaan.
Riitta Korhonen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tiedän varmasti sen, mitä ed.
Ihamäki otti esille, mutta siksi halusinkin kannustaa meitä lisäbudjetin
teossa, että otamme näitä asioita huomioon.
Kun niukkuutta on jaettu budjetissa minusta sangen oikeudenmukaisesti
ja tasapuolisesti, niin lopputulema sen jaetun niukkuuden suhteen
on hyvä, mutta se ei estä meitä pyrkimästä tekemään
entistä parempaa lisätalousarviota ja tulevia
budjetteja tulevaisuudessa.
Pertti Hemmilä /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Edustajakollega R. Korhonen puhui, että niukkuutta
on jaettu tässä budjetissa. Minä olen
kyllä tästä eri mieltä. Tässä budjetissa
on runsautta jaettu. Tämä on sellainen budjetti,
että edes tämmöinen ei voi minun käsitykseni
mukaan toistua lähitulevaisuudessa. Tässä on
jaettu runsautta eikä niukkuutta. Tämä ei ole
tarkan markan budjetti, vaan todella epätarkan markan budjetti.
Esko Kurvinen /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Täällä on
pitkin iltaa kannettu aiheellisesti huolta lukuisten, lähinnä pienten,
kuntien taloudellisesta kyvystä järjestää asukkailleen
palveluja. Tämän asian on myös hallitus
tiedostanut ja tässä talousarviossaan ryhtynyt
moniin toimenpiteisiin kuntatalouden vakauttamiseksi. Esimerkiksi
juuri nyt käsiteltävänä olevalla
sisäasiainministeriön hallinnonalalla on muun
muassa tarkoitus korottaa syrjäseutujen kuntien ja saaristokuntien
yleistä valtionosuutta kuntien keskinäisen tulonjaon
uudelleenjärjestelyn lisäksi. Kaikkiaan valtion
toimenpiteiden arvioidaan vahvistavan kuntien rahoitusasemaa ensi
vuonna lähes 2,5 miljoonalla eurolla. (Puhuja korjaa s. 5048)
On totta, että viime vuosina kokonaistasolla kuntatalous
on ollut tasapainossa. Tämä on kuitenkin perustunut
lähinnä suurempien kuntien ja kasvukeskusseutukuntien
myönteiseen talouskehitykseen. Enää ei
voida kuitenkaan puhua köyhästä pohjoisesta
ja rikkaasta etelästä tai köyhästä idästä ja
rikkaasta lännestä, vaan taloudellisesti heikossa
asemassa olevia kuntia on kaikkialla Suomessa, samoin kuin myös
niitä kuntia, joilla menee kohtuullisen hyvin.
Keskeisenä syynä huonoon kehitykseen useissa
kunnissa on ollut verotulojen epätasainen kehitys ja se,
etteivät verotulot ole kasvaneet riittävästi
hyvästä talouskehityksestä huolimatta.
Onkin tyydytyksellä pantava merkille, että juuri
näiden epäkohtien lievittämiseksi hallitus
esittääkin arvonlisäveron takaisinperinnästä luopumista
ja siihen liittyviä toimenpiteitä helpottamaan
rahoitustilannetta kaikissa kuntaryhmissä lukuun ottamatta
yli 100 000 asukkaan kuntia. Toisaalta on myös
ymmärrettävää suurten kaupunkien
huoli tulevien vuosien kiristyvästä rahoituksesta,
koska arvonlisäveron takaisinperinnästä luopuminen
toteutetaan pääosin kuntien suhdanneherkkää yhteisöveroa
alentamalla.
Arvoisa puhemies! Kuntatalouden tulevan tilan arviointia vaikeuttaa
nykyinen maailmanlaajuinen tilanne, jonka seurauksena Suomen yleinen
talouskehitys on pitkään jatkuneen nousun jälkeen
hidastunut. Samalla epävarmuus talouskehityksen suunnasta
on voimakkaasti lisääntynyt. Vaikeuksissa olevien
kuntien taloutta voidaan akuuttina toimenpiteenä helpottaa
riittävillä harkinnanvaraisilla avustuksilla.
On kuitenkin välttämätöntä etsiä pysyvämpiä ratkaisuja.
Tämän vuoksi hallituksen tuleekin kiirehtiä muun muassa
valtionosuusjärjestelmän uudistamista.
Hallituksella on myös vireillä lukuisia aluepolitiikan
ja seutukuntayhteistyön tehostamiseen tähtääviä hankkeita.
Myös näiden ripeällä eteenpäinviemisellä tuetaan
pitkäjännitteistä kuntien elinvoimaisuutta.
Aluekehityksen tärkeimpiä painopisteitä mielestäni
tulevaisuudessa ovat joka tapauksessa osaamisen tason nostaminen
ja uusien innovatiivisten työpaikkojen synnyttäminen
sekä tietenkin uusien yritysten perustamisen helpottaminen ja
nykyisten yritysten toimintaedellytysten turvaaminen, jotka sitä kautta
myös tuovat kuntatalouteen sitä uutta rahaa verotulojen
muodossa.
Petri Salo /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Yhdyn kaikkeen, mitä ed. Esko Kurvinen äsken
kuntataloudesta sanoi, mutta yksi asia siellä jäi
vaivaamaan mieltäni. Hän kertoi, että kuntatalous
vahvistuu 2,5 miljoonaa euroa. Se on summana kyllä kovin,
kovin vaatimaton. Minä luulen, että summa taitaa
olla noin 2 miljardia markkaa bruttona, ehkä nettona joku 1,5
miljardia, jotakin tätä luokkaa. Siinä on
varmaan pilkkuvirhe. Mutta onneksi ministeri on paikalla, joka voi
tämän tarkistaa.
Riitta Korhonen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minusta ed. Kurvinen aika tarkkaan ja hyvin
määritteli tuon ongelmatiikan.
Mutta haluaisin vielä vastata ed. Hemmilälle. Jos
hän oikein tarkkaan kuunteli minun puheenvuoroni, niin
minä puhuin siitä niukkuudesta, minkä ed.
Ihamäki nosti esille. Me vain täsmäjaoimme
valtiovarainvaliokunnassa 130 miljoonaa markkaa. Se meni sillä tavalla
oikein, että nyt muuttuneiden tilanteiden suhteen se jaettiin
oikeudenmukaisesti ja kohdennettiin sinne, missä todella
oli tiukka tarve. Olen täsmälleen samaa mieltä kuin
ed. Hemmilä, jos hän kuunteli yleispuheenvuoroani.
Totesin, että budjetti on ollut sangen runsaskätinen.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa rouva puhemies! Myös minä käytän
pääluokan 26 luvusta 98 puheenvuoron.
Mutta ennen sitä totean, että täällä puhuttiin puun
vuodesta ja Koivu-projektista ja siitä, että olisi
varsin paikallaan lisätä puun käyttöä Euroopassa,
ja jos eurooppalaiset käyttäisivät enemmän
puuta eikä muovia niin paljon, se auttaisi puuteollisuuttamme.
Puhemies! Mehän tiedämme, että esimerkiksi
Tanskassa tuotetaan paljon enemmän kuin Suomessa pitkälle
jalostettuja puutuotteita. Niitä tuodaan sitten Suomeen
muun muassa huonekaluina ja muuten, ja me maksamme siitä,
ja raakapuu on ehkä alun pitäen tullut Suomesta.
Meillä on todella tekemistä ihan itse oman teollisuutemme
kehittämisessä. Innovaatioita puuttuu.
Pääluokan 26 kohta Alueiden kehittäminenhän
on juuri tätä, mitä on myöskin
ed. Kekkosen aloitteessa, johon hän viittasi puheenvuorossaan. Nimissäni
on aloite, joka lähtee ympäristöteknologian
kehittämisestä, osaamiskeskuksen kehittämisestä,
joka pohjautuu tällaiseen osaamiseen. Se on ympäristöteknologian
osaamiskeskus yhteistyössä Lappeenrannan teknillisen
korkeakoulun ja Kymenlaakson ammattikorkeakoulun kanssa. Se on kaakkoissuomalainen
hanke tietysti mutta nimenomaan alueellinen sen takia, että Kaakkois-Suomi
on sen tyyppinen alue, missä ympäristöongelmat
ovat hyvin vahvasti läsnä. Niitä on voitu
hallita muun muassa Kymijoen kohdalla. Kuitenkin meillä on
caseja, tapauksia, joita voisimme tutkia ja joita olisi syytä hallita vieläkin
paremmin, muun muassa Itämeren rehevöityminen
ja saastuminen lähialueilla, Pietarin jätevesiongelmat,
Nevan tilanne, ongelmajätteet Pietarissa — se
olisi alue, jolla suomalainen teknologia yhdessä EU-rahoituksen
kanssa pystyisi moneenkin — Narvan voimalan ilmapäästöt
jne. Alueella on myös korkeaa metalliosaamista, tutkimusta,
teollisuutta, ja sinne on jäänyt myöskin metalliteollisuuden
sisälle elintilaa sikäli, että myöskin
metalliteollisuutta on muuttanut pois esimerkiksi Etelä-Kymenlaaksosta.
Puhemies! Voi sanoa myös sen, kun alueiden kehittämisestä on
puhe, että kaakkoinen Suomi on erittäin vahvasti
muuttotappioalue. Se on etelässä, se on rajalla,
se on rannikolla. Siitä huolimatta se on muuttotappioalue
lukuun ottamatta Lappeenrannan seutukuntaa tai oikeastaan Lappeenrannan
kaupunkia, Taipalsaarta. Siinä on taas tällainen
positiivinen esimerkki, ja taustalla varmasti ennen muuta on korkeakoulu,
joka tässä asiassa vaikuttaa positiivisella tavalla.
Pääluokkaan 26 kuuluu siis poliisitoimi. Ovat varsin
oikein ne puheenvuorot, jotka lähtevät poliisin
tärkeästä asemasta huumerikollisuuden hallinnassa.
Syitä ei poliisitoimi voi poistaa. Syyt pitää löytää muuten
yhteiskunnallisesti, mutta tässä poliisilla on
hyvin tärkeä asema. Rajan vahvistaminen ja varmistaminen,
josta muun muassa ed. Vähänäkki puhui,
on tärkeää. Heroiini todellakin, niin
kuin ed. Ihamäki puhui, ei pääsääntöisesti
tule pohjoista reittiä Eurooppaan vaan muita teitä,
mutta varsin todennäköistä on, että joko
Tallinnan kautta tai suoraan rajan yli heroiinin tuontia pyritään
lisäämään. Se on Afganistanista
kotoisin, ja nyt Taleban-hallinnon kukistuttua ilmeisesti tulee
lisääntymään unikonviljely, josta
heroiini sitten niin sanotusti jalostetaan. Ainakin viime vuosina
Taleban vielä kielsi sen. Mutta tämä on
sellainen asia, joka vaatii ei vain poliisitoimia Euroopassa vaan
kansainvälistä toimintaa, YK:n kansainvälisen
yhteisön vaikutusta Afganistanissa niin, ettei unikonviljely
lähde uudelleen käyntiin.
Poliisilla on ollut omat ohjeensa 11.9. tapahtuneen jälkeen.
Ed. R. Korhonen mainitsi teekkarihuumorin ja valkoista jauhetta
sisältävät kirjekuoret. Totean esimerkinomaisesti,
että eräässä kotkalaisessa koulussa
oppilaat löysivät aamukahdeksalta voimistelusalin
nurkasta niin sanotun stressipallon, siis vanhan pallon, jota he
painelivat. Nämä 8—10-vuotiaat koululaiset
löysivät sen sisältä valkoista
jauhetta. Tuloksena oli, että koulu suljettiin, lapsille
aloitettiin siprofloksasiiniantibioottikuuri ja koulu meinattiin
myös desinfioida, kaikki ikään kuin tajunnanvirtatekniikalla,
siitä vain. Syynä oli siis tämä vanha
pallo, joka löytyi voimistelusalin nurkasta ja jonka edellisenä iltana
tilaa käyttäneet aikuiset olivat sinne jättäneet.
Kaikkeen liittyy aina hysterian vaara, ylireagoinnin vaara,
joka johtaa siihen, mihin edustajakollegoista useakin viittasi,
että poliisin ja muidenkin viranomaisten tärkeä aika
ja työ suuntautuu väärään
suuntaan. Tämän välttäminen
on tietysti osa tätä kokonaisuutta, mutta kaiken
kaikkiaan myöskin sen aidon huolen tunnistaminen, että myöskään
poliisin organisaation sisällä huolimatta siitä,
että rahasummia budjettiin on vuodesta toiseen lisätty,
lisäys ei välttämättä kohdistu
aina poliisimiehen käytännön päivittäiseen työhön
kentällä, vaan on paljon muita menoeriä ja
väyliä, jonne raha ohjautuu eikä varsinaiseen toimintaan.
Esa Lahtela /sd:
Rouva puhemies! Niin kuin aikaisemmin monet ovat todenneet,
rahoja on kohdennettu aika hyvin pääluokkaan 26.
Monessa paikassa on vähän lisäystä,
mikä kuvaa sen järkevyyttä, mitä valiokunnassa
on asian suhteen tehty.
Yhteen asiaan kiinnittäisin erityistä huomiota. Rajavartiolaitoksen
osioon on lisätty 15 miljoonaa vanhaa rahaa, Suomen markkaa.
Olen kuunnellut puheita työhuoneessani. Tällä rahallahan ei
ole syytä palkata lisää porukkaa sinne
hyvin paljon vaan ottaa käyttöön työaikajousto,
joka tässä mainitaan. Nimittäin kysehän
on Rajavartiolaitoksella siitä, että siellä ovat
kausivaihtelut aika isot niin kuin suomalaisessa luonnossa luonnostaan.
Talvisaikaan, näin olen ainakin saanut selvityksen Rajavartiolaitoksen
osalta, siellä tuntuu olevan porukkaa ihan riittävästi.
Tosin joillakin alueilla tarvitaan lisää porukkaa,
mutta työaikajouston käyttöönotolla
voitaisiin tehostaa sen porukan käyttöä sillä tavalla,
jotta tämä porukka olisi halukas tekemään
kesällä enemmän työtä,
jolloin tarvitaan enemmän porukkaa valvonnan osalta, koska
ei ole lunta. Talvesta sitten taas luppoaikaa voitaisiin siirtää sinne
kesän töihin.
Sinällään, kun miettii tätä,
on aika iso kädenojennus rajavartioiden osalta, että ne
ovat itse esittämässä tämmöistä mallia.
Valtionhallinto ja yleensä kaiken kaikkiaan tämä luottamuselinporukka
ei ole tavallaan ottanut sitä kädenojennusta vastaan.
Se vaatii vähän rahaa, enkä tiedä,
riittääkö tämä 15 miljoonaa
ihan siihen, mutta kaiken kaikkiaan se olisi järkevää rahojen
käyttöä.
Esko Kurvinen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Haluan todeta ed. Petri Salon vastauspuheenvuoroon
oman puheenvuoroni osalta, että todella tarkoitin sitä,
että ensi vuonna arvioidaan kuntatalouden vahvistuvan 2,5
sataa miljoonaa euroa.
Paula Lehtomäki /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Esa Lahtelan puheenvuoron innoittamana
päätin pyytää vastauspuheenvuoron
tästä, mihin Rajavartiolaitos käyttää tai
mihin sen tulisi käyttää tämä lisäraha,
enkä voi mitenkään yhtyä ed.
Lahtelan käsitykseen siitä, ettei niinkään
tarvittaisi henkilötyövuosia. Vaikkakin tietenkin
on myönnettävä, että satsausta
tarvitaan työaikajoustoonkin, rajanylityspaikoillakin,
joilla myöskin tämä toiminta on ympärivuotista,
on tarvetta myös lisätyövoimaan. Kainuun
rajavartioston komentajalta tänään saamani
tiedon perusteella esimerkiksi Kainuussa tämä uusi
määräraha tarkoittaa kuitenkin kymmentä henkilötyövuotta,
mitä voidaan pitää merkittävänä plussana
tässä asiassa.
Timo Ihamäki /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Rajavartiolaitos itse asiantuntijana toivoi
38:aa miljoonaa markkaa lisää rahaa, ja tässä voitiin
antaa heille vain 15 miljoonaa markkaa. He Rajavartiolaitoksessa
parhaiten tietävät, miten se raha on syytä käyttää,
sitä on turha täällä miettiä.
Jopa työaikajoustoihin on mahdollisuus, mutta myöskin
muuhun. Tarkoitus on kuitenkin, että myöskin lisätyövoimaa hankitaan,
koska on avattava kaksi kolme uutta rajanylityspaikkaa.
Esa Lahtela /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Niin kuin puheenvuorossani totesin,
en kiistä sitä ollenkaan, ettei tarvittaisi lisää porukkaa
erityisesti uusille rajanylityspaikoille, mutta sen lisäksi
työaikajouston käyttöönotolla
voisi henkilöstön tehokkuutta lisätä huomattavasti,
ja ne, jotka työskentelevät siellä, haluavat
lähteä siihen mukaan. Sen takia minusta tällä summalla — olen
ymmärtänyt ainakin viimeisten tietojen mukaan,
kun kysyin tätä — tätä ei
ilmeisesti ihan täydellisesti hoideta. Sitä en
tiedä, millä tavalla itse rajavartiosto voi järjestää muualta
siihen rahoja siten, jotta työaikajousto voidaan toteuttaa
siellä.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Ed. Esa Lahtela toi erinomaisen ajatuksen esille
työaikajoustosta, ja kun todella on näin, kuten
ed. Esa Lahtela mainitsi, että myös rajavartijaväki
itse kokee tämän hyväksi, jopa haluaa
sitä, tähän tulisi ehdottomasti voida
päästä. Tehtäviä tulisi
katsoa itse tehtävän ja työn kannalta
siten, että henkilöstö olisi silloin
töissä, kun töissä tarvitaan,
ja mahdollisuuksien mukaan sitten järjestettäisiin
muita vapaita ja lomia silloin, kun se työn kannalta on
parhaiten mahdollista. Pitää antaa rajaväelle
paras tunnustus, että se itse katsoo töitä juuri
tällä tavalla mielekkäästi,
ja toivon, että tuo mielekäs järjestely
mahdollisimman pian saataisiin toteutettua.
Itse olen syvältä sisämaasta kotoisin
olevana kuitenkin huolissani siitä, että meillä on
90-luvulla autioitettu useita rajavartioston asemia. Pidän
sitä hyvin kielteisenä kehityksenä, josta
ei mitään hyvää kenellekään
ole. Normaalioloissa tietysti elektroninen valvonta toimii, se havaitsee,
mutta sitten jos jotain tapahtuu, silloin tarvitaan ihmistä.
Katson, että miehittämättömiksi jääneet
raja-asemat eivät ole suinkaan turhaan aikanaan rakennetut
vaan niillä on ollut oma tehtävänsä.
Olen saanut eräillä niistä käydä silloin, kun
ne olivat toiminnassa, ja esiteltiin, kuinka tärkeitä tehtäviä ne
hoitavat. Sen takia tuntuu perin kummalliselta, että ne
on voitu autioittaa ja henkilöstö siirtää sieltä pois.
Toivon, että enää ei yhtään
Rajavartioston asemaa autioitettaisi vaan päinvastoin tutkittaisiin
mahdollisuudet, että miehittämättömäksi
jääneitä Rajavartioston asemia voitaisiin
palauttaa miehitetyiksi ja osaltaan sitä kautta saada myöskin
rajaseudulle mielellään pysyvää asutusta
ja elävöitettyä perin vähälukuiseksi
käynyttä rajaseudulla asuvaa väestöä.
Myös merirajaan toivon todella kiinnitettävän jatkossa
yhä enemmän huomiota. Meillähän
meripuolustuksen varusmiesyksiköt puolustuspoliittisen
selonteon suuntaviivojen mukaan uhkaavat vähetä,
mutta niilläkin on ollut omat varusmiesvalvontansa. Eikö vain
Estonian onnettomuudestakin ottanut ensimmäisenä hätäviestin vastaan
varusmies, joka päivysti Utön linnakkeella? Jos
meillä rannikon ja saariston silmä sammuu, tämä on
suuri vahinko. Kyllä tarvitaan sitä inhimillistä tekijää.
Nimenomaan sitä tekijää tarvitaan silloin,
jos apua tarvitaan. Sen takia toivon, että meillä merivalvontaan
ja merivalvonta-asemiin kiinnitettäisiin entistä enemmän
huomiota. Samalla kun on nykyaikaista tekniikkaa ja elektroniikkaa
käytössä, ei myöskään
ihmistä otettaisi pois. Sillä jos jotain tarvitaan,
olipa merihätä kyseessä tai toiminta
maarajoilla, silloin nimenomaan tarvitaan ihmistä.
Vielä, jos meillä on, niin kuin onneksi on,
ihmisiä, jotka kokevat elämäntehtäväkseen
olla rajan valvojia, se on erittäin hieno asia, että he
kokevat tuon kutsumustehtävänä. Jos meillä käy sillä tavalla,
että katoaa sellainen henkilöstö, joka
ei vierasta karua luonnon olosuhdetta, ei vierasta ulkotyötä,
joka valvontaan kuuluu, niin ei niitä asioita kyllä pikkukengissä toimistohuoneista
käsin hoideta. Tarvitaan sitä, joka menee tuuleen
ja tuiskuun ja on siellä todella luonnon parissa ja hoitaa
sen tehtävän, mikä on vaativa ja vastuullinen.
Poliisin osalta olen joskus tuonut esille ajatuksen, jolle en
ole saanut kannatusta, mutta jota haluan myöskin sitkeästi
tuoda esille: poliisin kotivarallaolon. Ymmärrän,
että ammattiyhdistyspoliittisesti tätä on
kokeneempien poliisimiesten toimesta vastustettu, mutta varmasti
on nuorempia poliisimiehiä, joilla on perhettä elätettävänä ja
pieniä lapsia ja tarvitaan rahaa, jolla voidaan elää ja
maksaa velkoja. Varmasti lisäkorvaukset olisivat hyvin
tervetulleita, joita kotivarallaolosta voitaisiin maksaa. En halua,
että siihen velvoitettaisiin ketään välttämättä,
vaan luotaisiin mahdollisuus kotivarallaoloon.
Nyt meillä poliisipäivystykset ovat keskittyneet
viimeisten vuosikymmenten aikana ja osaltaan suunta saattaa vieläkin
jatkua, niin itse työhön lähtevä poliisi
voi olla hyvinkin kaukana. Tämän kyllä rikolliset
ja konnat tietävät. He tietävät,
missä partioautot liikkuvat, ja tietävät,
että on satojen kilometrien tyhjät alueet, niin
että ei sinne kyllä poliisiauto hetkessä tule.
Näin ollen heillä on täysi "työrauha"
tehdä noita rikollisia tekojaan. Jos olisi kotivarallaolosysteemi,
nykytekniikalla, kännykällä ym. puhelimilla
ja kutsulaitteilla, voitaisiin kutsua kotoaan poliisi, joka löisi
virkapuvun päälle ja lähtisi tehtävään.
Tämä olisi yleensä muutamassa minuutissa
paikalla. Näin voitaisiin ehkä saada myös
tarvittaessa tieliikenteeseen sulkuja ja hoitaa tehtävä silloin, kun
siihen tarvitaan virkakuntaa.
Nythän muun muassa terveydenhuollon puolella palokuntien
ensivastetoiminta on huikealla tavalla parantanut nopeissa ensiaputilanteissa avun
saantia verrattuna siihen, että ambulanssi joutui tulemaan
kaukaa.
Tuija Nurmi /kok:
Arvoisa rouva puhemies! En voi olla puuttumatta asiaan, josta
ed. Kekkonen puhui aiemmin, nimittäin puun käytön
kehittämiseen Suomessa. Ed. Tykkyläinen ottikin
asiaan jo kantaa ja kertoi, että hallinto- ja tarkastusjaosto
lisäsi varoja muun muassa maakunnan kehittämishankkeiden
momentille, jolta näitä varoja voidaan hakea jatkossa
enemmän. Asia on minulle läheinen siksi, että kotikaupunkini
Lahti, joka on puuseppien kaupunki, on panostanut puurakentamiseen
ansiokkaasti. Meille on noussut puukerrostaloja kuuluisan Sibelius-talon
lisäksi.
Puun käyttöä ja jatkojalostusta on
kehitettävä. Puun käytön esteitä on
kallis käsityön hinta, mikäli esimerkiksi
tehdään hienopuusepäntöitä,
kuten Heinolassa Päijät-Hämeen koulutuskonsernin
oppilaitoksessakin tehdään. Maku meillä Suomessa
on aivan viime vuosina ollut niin pelkistetty, että vain
harvat ovat arvostaneet intarsiatöitä puuhuonekaluissaan.
Alvar Aallon virtaviivaiset linjat ovat edelleen vaikuttamassa koristeellisemman
sisustuslinjan tappioksi. Ehkä maksu kansainvälistyy
maailman globalisoituessa ja intarsiatyötkin tulevat muotiin.
Asuessani ulkomailla kahdeksan vuotta siellä oltiin
kovin kiinnostuneita suomalaisesta designista ja puusta. Monet olivat
pahoillaan, että suomalaisia puusta valmistettuja hyödykkeitä ei maailmalla
ollut saatavissa. Ehkä asia on nyt korjaantumassa. Maailmalla
pidetään varsinkin massiivisesta puusta tehdyistä huonekaluista,
valaisimista ja seinä- ja kattopaneloinneista. Maailmalta
löytyy vauraita henkilöitä, jotka voivat kustantaa
tällaisista kalliista materiaaleista tehtyjä sisustuksia.
Olen kiitollinen, että olen saanut perehtyä tämänkin
toimialan työhön ennen Suomeen paluutani ja eduskuntaan
pääsyäni niin useissa Euroopan maissa
kuin myös USA:ssa. Asiakkaita olivat muun muassa mallitoimisto
Eileen Ford ja presidentin puoliso Betty Ford. Ensimmäiseen kartanoon
teki firma, jossa työskentelin, sisustuksen. Sitä on
esitelty muun muassa suomalaisessa naistenlehti Gloriassa. Maamme
on tällaisille ylellisyystuotteille liian köyhä maa.
Uskon kuitenkin suomalaiseen muotoiluun. Lahdessa toimii Muotoiluinstituutti,
joka voisi täyttää kurssinsa pelkästään
ulkomaisilla opiskelijoilla, koska oppilaitoksen maine on maailmalla
niin hyvä. Toivon puulle kaikilla sektoreilla, niin uusiutuvana
energialähteenä kuin kotimme kaunistajana tai
hyötytarvikkeina, olivat ne suuria tai pieniä,
lisääntyvää käyttöä.
Osittain juuri näiden tarpeiden vuoksi maakuntien kehittämisrahaa
lisättiin valtiovarainvaliokunnan hallinto- ja tarkastusjaoston
työn yhteydessä. Toivonkin, että eri
tahot toimivat aktiivisesti ja hakevat hankkeilleen kyseessä olevia
varoja, joita on nyt lisätty.
Lopuksi haluan kiittää vielä turvallisuus-
ja puolustusjaoston puheenjohtajaa Timo Ihamäkeä ansiokkaasta
puheenvuorosta, jossa käytiin hyvin läpi muun
muassa Rajavartiolaitoksen asioita. Puolustus- ja turvallisuusjaosto
onkin tarmokkaasti puuttunut muun muassa Rajavartiolaitoksen ongelmiin
ja kuunnellut sen henkilöstöä tarkalla
korvalla, ja varmasti jatkossakin tulee näin toimimaan.
On turha käydä näitä asioita toistamaan.
Haluan kuitenkin mainita, että yhteistyö Venäjän
kanssa on tärkeää ja taloudellisestikin
Suomelle hyödyllistä. Ovien on oltava auki niin
Eurooppaan kuin Venäjällekin ja tietenkin Baltiaan. Schengenin
sopimuksen velvoitteista on pidettävä kiinni.
Niiden velvoitteiden tulee olla perusteena vaatia EU:lta riittävästi
resursseja oman kansallisen panoksemme lisäksi siihen toimintaan.
Paula Lehtomäki /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Jos sallitte, niin aion pysytellä tiukasti sisäministeriön
asioissa ja ilahduttaa ministeri Korhosta myöskin uudella
puheenvuorolla, tällä kertaa aluekehityksen tiimoilta.
Valtiovarainvaliokunta kiinnittää mietinnössään
huomiota aluekehityslainsäädännön
uudistamiseen, jota lakiesitystä kieltämättä eduskunnassa
jo hiljalleen odotetaankin. Valtiovarainvaliokunnan mukaan aluekehityslainsäädäntöä
uudistetaan
kilpailukykyisen aluerakenteen kehittämiseksi koko maassa.
Nyt onkin mielenkiintoinen kysymys, aikooko hallitus asettaa uuden aluekehityslain
tavoitteeksi kilpailukyvyn edistämisen koko maassa vai
aikooko se pitää kiinni tasapainoisesta kehittämisestä,
niin kuin aluekehityslainsäädännössä tällä hetkellä on.
Joka tapauksessa olisi hyvin myönteistä ja
tärkeää, että maakuntien päätösvaltaa
pystyttäisiin uuden lainsäädännön
yhteydessä lisäämään
valtion aluekehitysvarojen käytössä.
Myöskin keskitetympää koordinaatiota
tarvitaan valtakunnan tasolla, niin että myös
sektorihallinnossa vasen käsi tietäisi, mitä oikea
käsi tekee. Uuden aluekehityslain tulisi myös
parantaa maakuntien ohjausmahdollisuutta alhaalta ylöspäin
tänne Helsingin ministeriöiden suuntaan sikäli,
että entistä enemmän maakunnassa tehtävät
päätökset ja linjaukset ohjaisivat myös
ministeriöiden päätöksentekoa
ja määrärahojen suuntaamista.
Tässä yhteydessä ei tietenkään
malta olla mainitsematta myös aluehallintolainsäädännön
mahdollisia uudistushankkeita, joista varmasti ministeri Korhonen
on keskustellut pääministerin kanssa. Kyseessähän
on pääministerin esittämä uusi
Kainuun-malli, josta hän puhui vieraillessaan lokakuussa
Kajaanissa. Se tarkoittaisi sitä, että entistä keskitetymmin
valtiovallan aluekehitysrahat tulisivat maakuntatasolle könttäsummana
ja sitten maakunta saisi hyvinkin vapaasti vailla ministeriöiden
sektorihallinnon koordinointia tai välisähläystä päättää niistä itse.
Toivottavasti aluekehityslainsäädännön
uudistus saadaan tosiaan eduskuntaan hyvissä ajoin.
Toisekseen aluekehityksen osalta haluaisin kiinnittää huomiota
siihen, kun budjetin kohdallahan meillä on aina niukat
resurssit jaettavana myöskin aluekehittämisen
osalle, että ehkä huomiota onkin hyvä entistä enemmän
kohdentaa siihen, miten valtion talousarvion määrärahat
tällä hetkellä alueellisesti katsottuna
jakautuvat, ja myöskin siihen, toteutuuko Euroopan unionin
lisäysperiaate aidosti ja todellisella tavalla meillä maakunnissa
ja alueilla.
Minulla on tässä äärimmäisen
vanha sisäministeriön paperi vuodelta 96, joka
kertoo, miten valtion alueellisen kehittämisen rahoitus
on maakunnittain jakautunut. Se kyllä kertoo surullista kieltään
siitä, että Helsinkiä enemmän
väestöosuuteen nähden aluekehitysrahoja
on saanut vain Lappi. En tiedä, miten vuoden 96 jälkeen tämä on
kehittynyt, koska minulla ei ollut tähän hätään
mahdollisuutta saada uudempia tietoja, mutta varmasti ministeri
tietää, jos ministeriössä ylipäätään
enää tehdään tällaisia
tutkimuksia. Tällainen tulos ei nyt ole kovin ilahduttava
alueiden näkökulmasta, että Helsinki
saa väestöosuuden mukaan toiseksi eniten alueista
tässä maassa.
Myöskin sisäministeriön omista papereista löytyy
sekin asia, että esimerkiksi vuonna 97 — armottoman
vanha tieto tämäkin, mutta varmasti saamme tuoreempaa — alueellista
kehittämistä on toteutettu kansallisella rahalla
yhteensä 33,9 miljardin markan edestä, joista
Euroopan unionin rakennerahasto-ohjelmien vastinrahat olivat 1,9
miljardia eli 5,6 prosenttia. Tämä osoittaa hyvin
sen, että niin paljon kuin me puhumme täällä Euroopan
unionin tavoiteohjelmista ja niiden mahtavista vaikutuksista ja
mahdollisuuksista alueilla, niin meidän tulee muistaa,
että ne ovat kuitenkin aikamoinen pisara meressä verrattuna siihen,
mitä valtiovalta oman vuosittaisen talousarvionsa pohjalta
aluekehittämisrahoja ohjaa.
Kolmanneksi, kun valtiovarainvaliokuntakin mietinnössään
toteaa, että valiokunta pitää tehostettuja
aluepoliittisia toimia tarpeellisena, vielä kerran haluaisin
nostaa esille sen, että toivoisin hallituksen taholta entistä ennakkoluulottomampia
ja rohkeampia avauksia uusien aluepoliittisten keinojen käyttöönotossa.
Nythän Lapissa on starttaamaisillaan sosiaaliturvamaksujen
leikkaamisen kokeilu, mutta olisi toivottavaa, ettei siinä käy
niin, että kun kokeilua hyvin pienellä alueella
tehdään ja yrityselämän kannalta
aika lyhyellä syklillä, tämän
kokeilun perusteella sitten vain mennään tekemään
se johtopäätös, ettei tällä asialla
ole mitään vaikutusta, vaan että kokeiltaisiin
rohkeammin ja etsittäisiin vakavasti uusia keinoja ja myös
uskallettaisiin niistä puhumisen lisäksi ottaa
niitä käyttöön.
Alueellinen kehittäminen on toki meidän kaikkien
yhteinen haaste ja meillä on vielä sapluunaa siinäkin,
että pääsemme puhumaan siitä myöskin
yhteisillä termeillä emmekä puhu toistemme
ohi, vaan toisillemme. Mutta todellakin voi työskennellä sen
eteen, että siihen kiinnitettäisiin myöskin
budjetin yhteydessä entistä enemmän ja
painavampaa huomiota.
Seppo Kanerva /kok:
Arvoisa puhemies! Kymmenen vuotta sitten olimme Suomessa huolissamme
siitä, että pietarilaiset hulvattomasti saapuvat
maahamme. Suomessa oli vieraana vuonna 91 Neuvostoliiton silloinen
rajajoukkojen komentaja kenraalieversti Kalinitshenko, jota haastateltiin
televisiossa. Kun kysyttiin, onko hän huolissaan siitä,
että pietarilaiset tulevat Suomeen, niin hän sanoi,
että ei hän ole yhtään huolissaan,
se on Suomen ongelma. On totta, että se on Suomen ongelma.
Kun Venäjä vähentää tällä pitkällä rajalla
rajajoukkojaan, niin Suomen vastuu tietenkin kasvaa entistä enemmän.
Siinä mielessä on ihan hyvä, että Rajavartiolaitosta
tuetaan ja myönnetään sille lisävaroja.
Mutta asialla on toinenkin puoli. Sotien jälkeen Rajavartiolaitos
jämähti rajoille, ja se on siinä organisaatiossa
vielä edelleen. Siihen liitettiin itsenäinen Merivartiolaitos
ja sille alettiin kehittää ja jopa keksiäkin
joitain tehtäviä. Mereltä niitä löytyi
aina luonnonsuojelusta meripelastukseen, joka tulikin sitten lakisääteiseksi
tehtäväksi Merivartiostolle. Merivartiosto on
siis vastuuviranomainen, se johtaa meripelastusta. Öljyntorjuntaakin
yritettiin, mutta se ei kuitenkaan onnistunut. Kyllä olisi
sopinut Merivartiostolle sekin vielä, koska käytännössä se
siihen puuhaan kuitenkin joutuu.
Nyt kun Puolustusvoimia saneerataan kaiken aikaa — meillähän
on taas käsillä puolustuspoliittinen selonteko — Rajavartiolaitoksen
pitäisi pikkuisen katsoa itseensä. Alusta lähtien
sotien jälkeen siellä on ollut neljä rajavartiostoa
ja kolme merivartiostoa. Muita saneerauksia ei ole tapahtunut kuin
että Raja- ja Merivartiokoulu on yhdistetty. Sekin on oikeastaan
vähän nimellinen yhdistäminen. Rajakoulu
on edelleenkin Immolassa ja Merivartiokoulu Espoossa, mutta niillä on
nyt yhteinen johtaja. Siinä on säästetty
yksi everstin vakanssi.
Olisi aivan helppo tehdä se, että Suomenlahden
merivartiosto, joka alkaa Venäjän rajalta ja päättyy
Hankoon, jatkaisi vastuuta Märketiin eli Ahvenanmaan länsipuolelle.
Saaristomeren merivartiosto ja Pohjanlahden merivartiosto voitaisiin
aivan hyvin ympätä niin, että jääköön
jompikumpi esikunta niistä ja vastuualuetta voisi jatkaa
aivan ylös Tornionjokea pitkin jopa Kilpisjärvelle
asti, jolloin Lapin rajavartiosto voisi entistä enemmän
katsoa itään. Siellä on edelleenkin rajamiehiä Tornionjoella.
En oikein tiedä, mitä he siellä tekevät.
Tosin sitä joukkoa, joka siellä on, on aika paljon
supisteltu; eihän siellä paljon ole, mutta ne,
jotka Ruotsin rajalla ovat, aika tavalla tarpeettomia ne ovat. Tällä lailla säästettäisiin
yksi esikunta. Tällaisen Merivartioston esikunnan vahvuus
on siinä 60—70 henkeä. (Ed. S. Lahtela:
Kallispalkkaisia!) — Anteeksi, mitä sanoitte?
(Ed. S. Lahtela: Kallispalkkaisia!) — Niin, kallispalkkaisiakin.
Siinä jäisi jakamatta yksi everstin tai kommodorin
virka ja pari komentajaa, everstiluutnantin tasoista jne.
Aivan sama voitaisiin rajalla tehdä, jopa aivan niinkin
radikaalisti, että Lapin rajavartiostoon kytkettäisiin
Kainuun rajavartiosto ja toisaalta Kaakkois-Suomi ja Pohjois-Karjala
ympättäisiin yhteen. Painopistehän on
luotu tänne etelään Suomenlahdelle ja
kaakkoon. Kun tekniikka on kehittynyt, enää ei
tarvitse lähettää viestihaukea viemään
tietoja tai sitten jokin lentopulu vie, vaan nyt on kännykät
ja pelit ja vehkeet ja johtaminen pystytään hyvinkin
kaukaa suorittamaan. Näin ollen, sanotaan, pari Rajavartioston
esikuntaa ja pari Merivartioston esikuntaa pystyisivät hoitamaan
työt samalla lailla kuin Puolustusvoimat saneerattiin näihin
maanpuolustusalueisiin.
Tätä ei ole ihan kunnolla mietitty, ja sitä Rajavartiolaitoksen
on syytä pikkuisen mietiskellä. Rajavartioston
esikunnan vahvuus on siinä 100 henkeä. Näin
säästettäisiin lähes 300 henkeä,
ja arvatkaa, mikä määrä muuta
kalustoa ja arsenaalia siitä vielä vapautuisi!
Tällaisen viestin, kun ministerikin on paikalla, haluaisin
lähettää ja näin kirjauttaa,
että tehkääpä myös
siellä itsekin jotain eikä ihan pelkästään
vaan hattu kädessä tännepäin.
Ei muuta.
Seppo Lahtela /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Täytyy sanoa, että ed.
Seppo Kanerva on oikeilla jäljillä hakiessaan
näitä säästösyitä,
mutta yhdestä asiasta erityisesti varoittaisin. Tällä perusteella
näitä esikuntia ja suunnittelua alasajaen myöskin
kriisivalmiudelle saattaa käydä niin, että jos
sitä ei nyt ihan kokonaan menetetä, se joutuu
kuitenkin kyseenalaiseen tilaan. Tältä osin varoittaisin,
että maan tulevaisuudesta myöskin pahimman varalle
kannattaa kantaa tässä yhteydessä huolta.
Siltä osin nämä Rajavartiostojen esikunnat
ovat mitä parhaimmillaan siellä valmiina, tuntevat
alueensa, tietävät. Eivät ne turhaan
ole olemassa.
Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen
Arvoisa rouva puhemies! Puutun aivan muutamaan asiaan, joita
kysyttiin, ja esitän muutaman toteamuksen. Ensinnäkin
kun tässä näyttää nyt kuntataloudesta
liikkuvan erilaisia lukuja, kerron ihan lyhyesti kokonaisuuden,
missä mennään. Jos nyt verrataan vuotta
2002 vuoteen 2001, valtion toimenpiteet ovat arvonlisäveron takaisinperinnästä luopuminen,
sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksien korotukset, valtionosuuksien
tasauksen kattosäännön, niin sanotun
15 prosentin säännön, poistaminen ja
neljäntenä yleisen valtionosuuden saaristo- ja
syrjäisyyslisän korotukset.
Nämä ovat ne tekijät, joilla liikutaan,
ja vaikutukset ovat lyhyesti kutakuinkin niin, että korkean
verotulon kuntien osalta elikkä 14 kunnan osalta rahoitus
kiristyy noin 1,3 miljardia markkaa. Muiden kuntien rahoitustilanne
helpottuu. Toisin sanoen menojen vähennys ja tulojen lisäys
elikkä alvin takaisinperinnän poistuminen ja valtionosuuksien
kasvu ovat noin 3,4 miljardia markkaa. Toiminnan muutosten johdosta
uudet tehtävät ja velvoitteet kasvattavat kuntien
menoja noin 1 miljardin markan verran. Kansaneläkemaksun
alennus keventää kuntapuolella kustannuksia noin
0,4 miljardia markkaa. Jos nämä nyt lasketaan
ja ynnätään yhteen, niin rahavirrat yhteenlaskien
valtion toimenpiteet lieventävät kuntien rahoitusongelmia
ensi vuonna nettomääräisesti noin 1,5
miljardia markkaa ja lisäksi jaetaan uudelleen kuntakentän
sisällä rikkailta köyhille noin 2,1 miljardia
markkaa. Tässä se kokonaispaketti on. Kun välillä kuulee
kaikenlaisia summia, ehkä nämä on hyvä tässä kumminkin vielä kertauksen
vuoksi ottaa esille.
Yksi mielenkiintoinen piirre tässä keskustelussa
on ollut se, kun on puhuttu kuntien menetyksistä ja lisäyksistä menneisyydessä ja
90-luvulla, että tottahan se näin on, että valtionosuuksia
kunnat menettivät; ne menettivät noin 12 miljardia
markkaa. Mutta keskustelussa on unohtunut ihan täysin se,
että samanaikaisesti kun 12 miljardia markkaa valtionosuuksia
meni, niin verotuloja tuli lisää 29 miljardia
markkaa tällä samalla aikajänteellä.
Muutoin kun keskustellaan kaiken kaikkiaan valtionosuuksista summattuna koko
kuntatalouteen, niin kun koko kuntatalouden suuruusluokka on 160—170
miljardia, me puhumme täällä valtionosuuksista,
joiden suuruusluokka ensi vuonna tulee olemaan reilu 25 miljardia
markkaa.
Mikä tästä tekee mielenkiintoisen,
on tietenkin se, miksi ei puhuta siitä 80 prosentista,
joka kumminkin on iso summa, mitä siellä tapahtuu
ja mitä siellä voitaisiin tehdä. Sehän
liittyy siihen keskusteluun, josta olen ainakin muutaman kerran
maininnut, että tulopuolen lisäksi taloudessa on
myös menopuoli. Myös menopuolta pitäisi saada
hallintaan ja katsoa, mitä siellä voitaisiin tehdä ja
voidaanko tehdä mitään ja millä ratkaisuilla
mahdollisesti voidaan sitten tehdä, jos siellä ratkaisuihin
päästään. Se on varmaan oman
seminaarinsa paikka.
Sitten valtionosuusuudistukseen liittyi ainakin jokin kysymys,
mitä siinä tehdään. Itse asiassa
ne, mitä äsken luettelin, ovat valtionosuusuudistukseen
liittyviä tapahtumia. Nyt pitää tietenkin
muistaa, että jos samanaikaisesti halutaan ennakoitavuutta
ja tasaisuutta kuntatalouteen, niin kovin nopeat ja sanoisiko isot
valtionosuusjärjestelmäremontit eivät
tuo sitä. Ensi vuonna, niin kuin ed. Korva taisi mainita
puheenvuorossaan, Lapin kunnilta on menossa niin sanottujen häntäkuntien
kautta niitä valtionosuuksia, jotka ovat lähtöisin
valtionosuusuudistuksesta, joka lähti liikkeelle vuonna
93, elikkä nyt vasta mennään siihen nollatilanteeseen,
että se valtionosuusuudistus on menty läpi.
Kun äsken sanoin, että ensi vuonna tehdään näitä korjauksia,
esimerkiksi tasauksen kattosäännön poistaminen
ja arvonlisäveron takaisinperinnästä luopuminen,
ne ovat todella isoja, miljardiluokkaa olevia hankkeistuksia. Niitten vaikutukset
pitää nyt nähdä, mihin ne lähtevät sitten
ohjaamaan. Siitä syystä tällainen valtionosuusuudistuksen
valmistelu on käynnissä ja sitä työtä tehdään,
mutta kovin nopeat liikkeet tässä suhteessa eivät
ole kuntakentän kannalta ehkä kovinkaan hyviä kokonaisuutena.
Jossakin viitattiin aluekehitykseen muutoinkin ja erilaisiin
hallintomalleihin siinä. Seutuhankehan on nyt nimenomaan
sitä, että me haemme erilaisia tapoja hallita
eri puolilla maata ja yritämme löytää ennakkoluulottomia
vaihtoehtoja, myös vaihtoehtoja, jotka voisivat tuottaa
sen lopputuloksen, että eri puolilla maata voisi ehkä olla
vähän erilaisia tapoja, kun puhutaan hallinnoista.
Meidän maamme on todella fyysisesti erittäin,
sanoisiko, moniulotteinen. Meillä on isoja maakuntia, todella
monirakenteisia maakuntia, ja sitten meillä on pieniä maakuntia. Näissä tarpeet
tulevat olemaan hyvinkin erilaisia.
Ed. Lehtomäki otti Kainuun yhdeksi malliksi. Kainuuseen
olemme valmiita tekemään ratkaisuja, jos sieltä löytyy
yhteinen tahto. Kun siinä ovat kunnat, kaupunki, maakuntaliitto,
te-keskukset — kaikki sen alueen toimijat — mukana,
me olemme valmiita sitä valmistelemaan ja viemään asiaa
eteenpäin.
Sitten lopuksi rakennerahastoista, joista aina puhutaan, ovatko
ne merkityksellisiä vai eivätkö ole.
Rakennerahastojen kautta joka tapauksessa seuraavien vuosien aikana
50 000 miljoonaa markkaa pannaan aluekehitykseen kaikkein
heikoimmille alueille. Sillä tavoitellaan reilua 70 000:ta
työpaikkaa, 20 000:ta yritystä ja 230 000:ta
koulutettua ihmistä. En sano, että ne ovat kaikki
kaikessa, mutta ne ovat erittäin hyvä lisäväline.
Sen lisävälineen maksimaalinen vaikuttavuuden
tason nostaminen on olennaisen asia maakuntien kehittämisen
näkökulmasta katsottuna.
Seppo Lahtela /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Kyllä kuntaministerin puheenvuoro
oli erinomaisen hyvä tässä asiassa, ja
uskomme, että ministeri on tämän asian
eteen tehnyt parhaansa. Mutta kuntatalouden osalta, kun kuntatalous
on selkeästi kurjistettu ja kurjistunut, väkisin
jää sellainen vaikutelma, että ministeri
taistelee hallituksessakin suuria voimia vastaan. Hallitus ei ole kuntien
eikä ilmeisesti kaikissa asioissa välttämättä niitten
hyvien esitysten takanakaan, joita kuntatalouteen esitetään
ja tehdään. Toivoisin, että sanoma välittyisi
niin, että koko hallituksen pitäisi kantaa sellaista
vastuuta, että kuntia ei enää kurjisteta
siitä, missä ne nyt ovat olemassa.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Haluaisin, että ed. Seppo Lahtela
kertoisi äskeisen viestin myös ed. Pekkariselle,
joka on keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja. Muistan,
kun ed. Pekkarinen muutama viikko sitten erittäin voimakkaasti
hyökkäsi kuntaministeriä vastaan juuri
päinvastoin argumentoiden, kuin mitä nyt ed. Seppo
Lahtela totesi. Ainakin tämän päivän
keskustelu on tukenut kuntaministerin työtä.
Seppo Lahtela /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Lyhyenä vastauksena, kun tämmöinen
esitys heitettiin tässä asiassa: Niin itsekin
tässä asiassa ennen mietin, mikä olisi
yksin ministerin syy. Mutta tätä asiaa usean yön
yli mietittyäni ja nukuttuani olen yksin tullut siihen
tulokseen, että kyllä vika on erityisesti koko
hallituksen. Ministerille pitää tässä asiassa
antaa synninpäästö ja tunnustus siitä,
että hän kuitenkin tämän asian eteen
on jotakin yrittänyt tehdä, mutta hallitus on kylmä ja
kolkko tälle asialle.
Yleiskeskustelu päättyy.